Valmiina välikauteen!

Niin se syksy taas saapuu ja täytyy suunnata katseet välikauteen.

Suurin osa meillä on jo hankittuna, mutta jotain (ehkä) vielä puuttuu. Ajattelinkin nyt ihan käydä läpi meidän tämänhetkisen vk-varustuksen - jospa se itsellekin selkiyttäisi, mitä kaikkea vielä täytyy hommata...

Noh, jos aloitetaan takeista, joita meillä tuntuu olevan vaikka muille jakaa - näissä tämän bloggauksen kuvissa olevien lisäksi taitaa olla yhteensä viisi toppatakkia (näistä kaksi sellaisia, joihin myös toppahousut). Eli takkien osalta varmaan pärjätään kevääseen asti. :)

Tässä yläpuolella tosiaan jo keväälläkin esittelemäni takkiyhdistelmä; trenssi ja collaritakki. Collaritakki tosiaan toimii samalla myös trenssin vuorena, eli tätä takkia voi käyttää monessa kelissä. Tämä oli keväällä vielä vähän reilu, joten käyttö jäi vähäiseksi.  

Toinen keväältä tuttu takki on tämä H&M:n ruudullinen takki, joka mahtuu edelleen päälle ja tätä on kesälläkin pari kertaa käytetty.  Keväällä tämä oli eniten käytössä kauppatakkina yms, varmaan nyt syksylläkin tämä tulee olemaan yksi suosikeista. 

Sitten löytyy myös lämpimien ilmojen takiksi tällainen ohut United Colors of Benettonin takki, joka saatiin miehen siskolta. Tämä nippanappa enää mahtuu Meean päälle, mutta eiköhän muutama kerta ehditä tätäkin pitää. :)

Name It:n tuulipukutyylinen takki on varmaan hyvä viileämmille syysilloille - vaikkapa koiranulkoilutuslenkeille. Tämä on sen verran reilu (vaikka on kokoa 86), että voi olla keväällä sopivamman kokoinen Meealle.

Tämä takki + housut -yhdistelmä oli meillä pihapukuna jo keväällä ja tämä mahtunee edelleen päälle (en ole kyllä testannut...). Tämäkin on vähän sellainen tuulipukutyyppinen, eli sopii syksyn tuulisille päiville hyvin.

Keväällä hankkimani Ticketin sadeasukin mahtuu päälle edelleen ja on vähän reilukin, vaikka näytti olevan kokoa 80. Tätä on pidetty jonkin verran viileillä kesäkeleilläkin ja on kyllä ollut tosi hyvä. :)

Kaksi verkkapukuakin löytyy, näitä on pidetty kesällä viileämmillä ilmoilla. Aika vähällä käytöllä ovat olleet, mutta varmaan lähiviikkoina helppo vetäistä tämä setti vaikka leggingsien ja paidan päälle. 

Lisäksi neidin kaapista löytyy aika monta fleece-tyyppistä takkia ja takki+housut -yhdistelmää. Nämäkin voivat tulla tarpeeseen syksyn ulkoiluissa ja talvella jopa sitten toppahaalarin alla. En ole itse asiassa itse yhtään näistä ostanut, vaan kaikki ollaan saatu! Kunhan toppahaalari on ostettu, ajattelin  ostaa sinne alle jonkinlaisen fleecehaalarin; yksi sellainenkin meillä on, mutta luulen, ettei mahdu päälle enää talven koittaessa... 

Vk-haalareita kaapista löytyy kaikkineen kolme. Tämän Peuhun haalarin äitini oli bongannut jostain kirppikseltä puoli-ilmaiseksi. Tämä ei mikään varsinainen silmänilo ole, mutta pihaleikeissä alkusyksystä varmaan ihan hyvä; ei ainakaan haittaa, jos menee rikki tai likaantuu. :D

Keväällä ostettu Ticketin vk-haalari mahtuu edelleen juuri ja juuri päälle. Ticketin haalarit ovat ulkonäön puolesta aivan ihania, mutta ainakaan nämä tämän malliset haalarit eivät oikein kunnolla istu meidän pitkän ja hoikan neidin päälle. Tämäkin haalari alkoi jo keväällä käydä lahkeista ja hihoista lyhyeksi, vaikka leveyssuunnassa haalariin olisi mahtunut kaksi tyttöä.

Keväällä ostin jo 92-koon Reiman vk-haalarin, kun bongasin sen kirppikseltä 7 eurolla. Ei paha hinta hyväkuntoisesta haalarista! Tätä(kään) en ole vielä ehtinyt testaamaan päälle, mutta luulisin, että on oikein sopivan kokoinen täksi syksyksi. Reima myös ilmeisesti on näitä "silakkamallin lasten" haalareita, eli aika slim-mitoitusta - siksi sopinee mallinsa puolestakin meidän neidille paremmin kuin tuo Ticketin haalari.

Kurakelejä varten jalkaan mahtuu vielä keväällä ostetut Cirafin kurahousut, jotka ostin tarkoituksella vähän reilut. Kesällä bongasin alesta tämän kuriksiin yhteensopivan Jonathanin sadehatun - nämä lienevät hyvä yhdistelmä syksyn kuluessa!

Syksyn kenkävalikoima näyttää toistaiseksi tältä. Kaikki tilasin Anttilasta samalla kertaa - alennuksia hyödyntäen 40e koko kasa. Varmaan jotkut vedenkestävät goretexit ilman toppavuorta pitää vielä ostaa - sitten pärjättäneen näillä lumien tuloon ja talvikenkiin saakka.

Saappaista olisin mieluummin ostanut ne toisenmalliset Crocsit (ne, missä on ne supersöpöt kahvat), mutta aiemmin kaupassa testatessani, ne oli tosi hankalat pukea Meean jalkaan. Nämä Crocsit sen sijaan sujahtivat jalkaan helpommin. Pikkuneidillähän ei aiemmin ole saappaita ollut (!!), joten näiden käyttö vaatinee opettelua. Ainakaan sisätiloissa ei saappaat tuntuneet yhtään kivoilta jalassa ja piti saada heti pois. :D

Sitten on syksyksi varrelliset ja varrettomat lenkkarit, hopeanväriset ovat vieläpä ensiaskelkengät. Alkoi nuo keväällä ostetut kengät käymään sen verran pieniksi, että piti jo kiireellä ostaa uudet; ei ollut enää kuin 6 mm varaa, kun pohjallisen päällä neitiä seisotin. Ne kevään ensiaskelkengät olivat kokoa 23 (ostaessa tosi reilut minun mielestä); nyt nämä punaiset lenkkarit kokoa 24, hopeiset kokoa 25. Ja siis keskenään nämä kuvan lenkkarit ovat suurinpiirtein saman kokoiset. Näillä kelpaa tepastella syksy!

Hattujen osalta kevään trikoopipoista suurin osa mahtuu vielä päähän. Kevään käytetyin kolmikko tulee varmaan olemaan sitä vielä syksylläkin; ohut vaaleanpunainen pupupipo, vähän paksumpi hauvapipo ja vuorellinen leopardipipo.

Varta vasten syksyksi hankittuja lakkeja on (toistaiseksi) kolme.

Lassien vaaleanpunainen hattu on kai oikeasti keväthattu, mutta kelvannee syksyllekin (kirppislöytö 50 sentillä); läpät suojaavat korvia kylmältä ja lippa naamaa auringolta. Violetti pipo sen sijaan menee "hienostelupipona" kauppareissuilla - se ei hirveästi korvia suojaa, mutta näyttää nätiltä. :D

Ehdottomasti halusin syksyyn myös tämän jo keväällä ihailemani paikallisen käsityöyrittäjän Ryppis-lippapipon. Jäi harmittamaan, etten kevääksi tätä ostanut, niin oli pakko hankkia tämä heti alkusyksyyn. Hattulin Ryppis-pipo rantautui meille tänään ja heti pääsi testaukseen. Erittäin hyvin istuva - ja erittäin ihana kuosi! Tämä kuva ei tosiaan tee pipolle oikeutta, mutta blogin FB-sivuilta tai Instasta voit tsekata sovituskuvan tästä!

Hanskoista käteen mahtunevat vielä nämä kahdet keväiset hanskat. Cirafin kurahanskat ja Jonathanin vk-hanskat ohuella vuorella. Jotkut hanskat näiden välimaastosta pitäisi vielä ostaa; ohuella vuorella varustetut vedenpitävät hanskat siis - kokemusta ei juurikaan ole, joten hakuammuntaa jälleen kerran näiden ostaminen...

Miltä teidän välikausi näyttää? Puuttuuko minun listauksestani vielä jotain oleellista?

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

Reipas pieni potilas

Ollaan selvitty sairastamisten suhteen tosi vähällä; pari flunssaa ja allergia-asioita. Ei oikeastaan muuta. Korvatulehduksia ei ole ollut vielä yhtään ja ensimmäinen oksennustautikin vasta nyt - 1 v 4 kk iässä!

Jos sairastelujen suhteen ollaan oltu onnekkaita, niin kyllä potilaskin on paras mahdollinen! Niin reipas potilas, vaikkei olo varmastikaan ollut hyvä! Meea ei kyllä turhasta valita tai ruikuta huonoa oloaan sairastaessaan - ja hyvä niin.

Vaikkakin siis tilanne varmasti oli outo ja pelottava, koska Meea ei ole aiemmin oksentanut. Vielä kun tauti iski kesken yöunien! Ensimmäinen oksennus tulikin sänkyyn Meean ollessa jo yöunilla ja neiti taisi pelästyä aika paljon. Ei kuulunut huoneesta itkua vaan ainoastaan kovia "äijä, äijä" -huutoja. 

Seuraavien oksennusten aikaan neidille tulikin kova paniikki, piti tarrautua äitiin ja vain ja ainoastaan äidin lähellä oli turvallista. Joka luonnollisesti tarkoitti sitä, että äiti oli enemmän oksennuksessa kuin tyttö. Mutta mitäpä sitä ei tekisi lapsensa vuoksi.

Tuo äitiin tarrautuminen olikin oikeastaan ainoa asia, josta huomasi Meean olevan kipeä. Isin syli ei kelvannut hetkeksikään, vaan koko sairastamisen ajan piti olla äidissä kiinni. Kirjaimellisesti. Päikkäritkin nukuttiin 80-prosenttisesti äidin sylissä ja kahtena sairastamisyönä meidän "perhepedissä" (eli meidän sängyn petari Meean huoneen lattialla) neiti vaati äidin kosketuksen läpi yön; jos herätessä ei ollut käsi kiinni neidissä, tuli itku - ja itku loppui kuin seinään, kun laskin käteni neidin selälle.

Toistoa bloggausten kuvamateriaalissa, mutta tämä on ainoa kuva, jonka oksennustaudissa olevasta neidistä otin! Päikkäreillä äidin sylissä - joka oli siis ihan paras paikka (ja äiti ihan vähän väsy...). 

Neiti koitti myös urhoollisesti syödä heti taudin alkamisyön jälkeisenä aamuna ja söi päivän aikanakin useita kertoja. Vaikka kaikki tulikin ylös. Ihailtavaa oli myös se, että Meea omatoimisestikin halusi juoda - se onkin todella tärkeää oksennustaudissa!

Oksennusten välissä neiti oli niin reipas. Ensimmäisenä yönäkin touhusi kuntonsa rajoissa huoneessaan kaikennäköistä ja olisi halunnut leikkiä vaikka kuinka kauan - vaikka äiti kovasti yritti ehdottaa nukkumaanmenoa kellon lähestyessä neljää. Vähän se sairastaminen näkyi siinä, että videoiden katselu kiinnosti päiväsaikaan normaalia enemmän; yleensä neiti ei malta istua niin kauaa paikallaan. Kertaalleen jopa nukahti kainalooni sohvalle Fröbelin Palikoiden pyöriessä. :)

Pikainen suihkukin vaihtui pidempään kylpyhetkeen, kun neiti innostui leikkimään kastelukannulla. Niin ja innokas pyykinpesijä myös tomerasti auttoi äitiä oksennuspyykin pesemisessä - ja olisi halunnut itse asiassa ihan koko ajan olla laittamassa sitä pyykkiä. :)

Oikeastaan ainoastaan ne oksennushetket olivat kamalia. Menoa ne eivät haitanneet kuin hetkellisesti ja onneksi oksennukset pystyi myös jo hieman ennakoimaan, joten säästyttiin ensioksennusten jälkeen pyykkäämiseltäkin. Ja neitikin tosiaan rauhoittui heti saadessaan halata äitiä.

Tauti alkoi tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Torstaina jo meno yltyi ja neiti tervehtyi, perjantaina hän oli jo ihan entisensä.

Ei valitellut mitään turhia, vaikka oksennustauti nostatti kuumeenkin. Ei tainnut edes itkeä muuta kuin yöllä parin oksennuksen aikaan ja herätessään ilman äidin kättä selällä. Ihanan reipas pieni potilas!

Minähän itse sairastin samaisen oksennustaudin heti Meean jälkeen; pakko myöntää, että kyllä Meea oli paljon reippaampi potilas kuin minä!

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

Syy blogihiljaisuuteen

Blogi on ollut yli viikon vailla uusia tekstejä. Syynä ei ole ollut kirjoitusinnottomuus tai bloggausaiheiden keksimisen vaikeus - päinvastoin, sillä aiheita olisi mielessä jo kymmeniä.

Sen sijaan aika on kulunut sairastupaa pyörittäessä.

Äidin vapaaillat muuttuivat "yksinhuoltajuuteen", kun mies palasi kotiin lomareissulta pikkuneidin kanssa perjantaina - kipeänä. Miehen seuraavat päivät kuluivatkin sairastaessa ja vastuu kaikesta muusta jäi minulle. Ennen tiistaita mies ei tainnut nousta peiton alta kuin päivystyksessä käyntiä varten; sen verran kova oli tauti, että sai sieltäkin suoraan viikon sairaslomaa. 

Aika kului kuin siivillä miestä hoitaen, pikkuneidin kanssa touhuten ja kotia siivoten. Ei puhettakaan, että olisi ehtinyt blogia päivittämään. 

Tiistaina laitoinkin jo blogin fb-sivulle infoa tilanteesta; blogihiljaisuutta sairastuvan pyörittämisen takia, loppuviikosta lienee taas aikaa blogillekin.

No ei se mennyt ihan niin. 

Koska yksi potilas on selkeästi liian vähän, Meealle iski oksennustauti ti-ke välisenä yönä. Yö meni valvoessa ja keskiviikon työpäivä jäi väliin. Tauti onneksi helpotti melko nopeasti, mutta torstai kului vielä kotona kipeää tyttöä hoitaen.

Äidn pieni potilas. <3

No, koska kaksikin potilasta on ilmeisesti liian vähän, sain vielä itsellekin oksennustaudin to-pe välisenä yönä - ja jäi sitten se eilinenkin työpäivä väliin.

Kiitos ihanille mummille ja vaarille, joiden oli alunperin tarkoitus tulla hoitamaan Meeaa (ja miestä) perjantai-työpäiväni ajaksi, mutta sairastuessani koppasivat sitten tytön kyytiinsä ja lähtivät viettämään aikaa mummilaan. Vaikka ikävä onkin jo kova, on tehnyt erittäin hyvää saada levätä ihan rauhassa; en oikeastaan eilen juuri muuta tehnytkään kuin makasin sohvan nurkassa - ei ollut voimia muuhun.

Tauti oli kova ja nostatti myös kuumeen, mutta se meni onneksi nopeasti ohi. Meealla oksentelu kesti vajaan vuorokauden, minulla reilun puoli vuorokautta. Ja siihen päälle vielä se kuumeen aiheuttama vetämättömyys ja heikko olo.

Meea oli to-iltana jo ihan entisellään ja itsekin tunnun jo pikkuhiljaa pääsevän takaisin elävien kirjoihin. Mieskin alkaa jo toipumaan reilun viikon jyllänneestä taudistaan.

Toivotaan, että meidän perheen sairastelut olisi vähäksi aikaa tässä!

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

Kesän käytetyimmät kuteet

Kesän alussa esittelin blogissa ihanimpia kesävaatteita. Nyt kesän vaihtuessa pikkuhiljaa syksyksi - ainakin kalenterin puolesta - ajattelin myös näin jälkikäteen esitellä, että mitkä ne mahtoivatkaan olla meidän kesän käytetyimpiä vaatteita. Osa on jopa samoja kuin tuossa aiemmassa postauksessa oli esillä. :)

Tämä Popin hattu (joka näkyy erittäin monessa muussakin tämän postauksen vaatekuvassa!) oli ehdottomasti meidän kesän käytetyin asuste. Se ostettiin vasta juhannuksen jälkeen, mutta eipä niitä kovin kesäisiä ilmoja ennen sitä ollutkaan.

Tässä hatussa yhdistyi sekä käyttömukavuus että ulkonäkö. Hattu siis pysyi päässä huomattavasti paljon paremmin kuin mikään muu kesähattu (ja kyllä, niitä on kokeiltu monia!). Lisäksi hattu on ainakin minusta tosi viehättävä ulkonäöltään; lisäksi väritys sopii aika pitkälti kaikkiin neidin vaatteisiin, kun siitä löytyy valkoista, keltaista ja pinkkiä. Ja on sitä kyllä käytetty myös vaikkapa sinisävyisen mekon kanssa, eikä näyttänyt mitenkään hassulta.

---

H&M:n farkkuhaalarit olivat niin syötävän söpöt, että olihan ne pakko kesäksi ostaa. Pohdin vaaleanpunaisten ja farkunsinisten välillä, mutta onneksi valitsin nämä siniset. Pinkkisävyiseen paitaan yhdistettynä oli kyllä aivan ihana yhdistelmä.

Useimmiten meillä itse asiassa näiden kanssa on ollut päällä "isojen kasasta" keväällä löytynyt lahjaksi saatu Minni-body, joka oli vasta nyt sopivan kokoinen. Muutenhan ei bodeja oikeastaan enää käytetä, mutta tämän farkkuhaalarin kanssa body oli sopiva seuralainen.

---

Kesämekoista käytettiin eniten kahta mekkoa. Niistä ensimmäisen esittelin jo tuossa aiemmassa kesävaate-postauksessakin; pirteän keltainen mekkobody oli äitini kirppislöytö. Sen verran ehti neiti kesän aikana venyä mittaa, että tämä 92-koon (!!!) mekko alkoi elokuussa olla jo aika minimallinen. Mutta aika paljon tätä tuli kyllä kesällä käytettyä.

---

Varmaan vielä käytetympi mekko oli tämä anopin eteläntuliainen. Näkyi ainakin kauas, missä pikkuneiti kulki. :D Pirteän (ja näkyvän!) värin lisäksi tässä hyvänä puolena oli tämä slim-malli, joka istui meidän neidille mainiosti.

---

Kirpparilta bongatut persoonalliset shortsit olivat myös runsaasti käytössä etenkin loppukesästä (koska äiti oli unohtanut näiden olemassaolon...). Nämä ovat kyllä älyttömän söpöt ja menevät meillä varmaan sisähousuina vielä syksylläkin.

---

Tämä leopardikuvioinen tunika on oikeasti mekko. Kokolapussa lukee 74, mutta meidän kapoiselle ja pitkälle tytölle tämä oli aivan loistava pitkänmallinen paita mekon sijaan. Ja hyvin siis mahtui päälle, vaikka muuten käytössä onkin koko 86. Usein puin tämän juuri noiden kuvassa olevien valkoisten caprien kanssa, joka oli aika loistava yhdistelmä. :)

---

Sinivalkoinen Hello Kitty -mekko on käytettynä ostettu vaatekassillisessa ja se on suoraan sanottuna jo aika kulunut ja haalistunut. Silti se päätyi meillä kotipihalla telmiessä aika usein päälle! Se oli vaan jotenkin niin sopivan mallinen ja pituinen - ja sopi sekä leggingsien kanssa että ilman, joten oli helppo lisätä/vähentää vaatetta kelien muuttuessa. Toinenkin tämänmallinen mekko vaatekaappiin olisi ollut ehdottoman hyvä lisä!

---

Viileämpiä kelejä tänä kesänä riitti ja pitkähihaisia, pitkiä housuja ja jopa ulkovaatteita oli aika paljon myös käytössä. Haluan pitää tämän postauksen kuitenkin kesäisenä, joten jätän ne pääosin tästä bloggauksesta pois. Pakko nostaa esille kuitenkin nämä ihanat kukkaleggingsit, jotka ovat ehdottomasti olleet meidän tämän kesän käytetyimmät! Ja se näkyy jo kankaassa. :D

---

Lisäksi kesäkenkinä meillä käytössä oli kahdet sandaalit, jotka useimmissa yllä olevista kuvista näkyvätkin. Toki tennareita ja ensiaskelkenkiäkin käytettiin kesällä, mutta hellekeleillä sandaalit olivat kyllä korvaamattomat.

Ajattelin että pärjätään yksillä sandaaleilla (jotka itse asiassa ostettiin alunperin kesäjuhlia varten), mutta saatiin äidiltäni toisetkin sandaalit lahjaksi. Ja ihan hyvä oli näiden kaksien sandaaleiden yhdistelmä. Umpikärkisissä pystyi pitämään sukkaakin tarvittaessa; avokärkiset puolestaan olivat omiaan kaikkein helteisimmillä keleillä. Hyvä yhdistelmä kaiken kaikkiaan - ei niillä yksillä ehkä olisi pärjättykään...


Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

Äidin vapaailta!

Mies lähti reissuun lasten (taaperolapsen ja koiralapsen) kanssa ja minä sain tälle viikolle pari erittäin harvinaista vapaailtaa.

Ajattelin aluksi, että mitenhän sitä osaa olla yksin kotona. En nimittäin edes muista milloin olisin viimeksi ollut YKSIN kotona. Varmaan tammikuussa 2014. Mieshän toki monesti on ollut poissa kotoa iltoja ja pari viikkoa sitten yön yli reissussakin - mutta aina kotona on silti ollut viimeisen reilun vuoden ajan Meuskis-neiti ja ennen sitäkin Arttu-hauva. Eikä niitä iltoja ilman lapsiakaan ole ollut runsaasti; ainoat kappaleet heinäkuun lopussa, kun pikkuneiti oli ensimmäistä kertaa yökylässä ilman vanhempiaan.

Ja pakko myöntää, onhan tämä tosi outoa olla kotona ilman lapsia. Ja mikä ihmeellisintä; eniten oudoimmalta tuntuu se, ettei koira ole kotona! Tällainen rauhaisa hiljaisuus meillä nimittäin (joskus harvoin) saattaa olla silloinkin, kun pikkuneiti on unilla - mutta silloinkin hauva tepsuttaa ympäriinsä ja pitää huolehtia hänen vetensä, ruokansa ja ulkoilutuksensa.

Mutta nyt ei tarvitse huolehtia mistään. Eikä kotitöitäkään ole mikään pakko tehdä. Aika luksusta.

Olenkin yrittänyt pidättäytyä kotitöiden ja muun vastaavan tekemisestä ja pyhittää nämä vapaaillat ihan vaan omalle olemiselle. Vähän ajatuksella tee-mitä-huvittaa. Vaikka pakko myöntää, että on minulla listaakin siitä, että mitä kaikkea voisi tehdä - jos siis huvittaa.

Olen kyllä koko ajan tehnyt jotakin - ihan mukavia juttuja suurin osa - eli en ole kyllä mitenkään vaan istunut paikallani telkkaria tuijottaen tms. Ehkä ihan hyväkin niin, jottei ikävä kasva liian suureksi. Nämä erossaolot kun ottavat minulle aina paljon kovemmille kuin Meuskikselle - kauhulla odotan sitä päivähoidon alkamista…

Tähän mennessä olen jo muun muassa laittanut tiskit (koska astiat loppuvat muuten kesken), laittanut pyykit (koska on ihana fiilistellä ripustamalla pyykkiä ulos kuivumaan lämpimänä kesäiltana), siivonnut Meean lelut pois lattioilta (oman mielenrauhani takia…), syönyt (ruoka onneksi oli jo valmista!), lukenut postit (eli paikallislehden), tilannut pikkuneidille kenkiä syksyksi (ihan vaan "muutamat") sekä saanut vihdoin kuvat paikalleen ristiäislahjaksi saatuun kehykseen (tosin 1vee-kuvat tilasin tätä varten vasta viikko sitten!).

Niin ja olen myös kirjoittanut kaksi bloggausta (tämä mukaan lukien) sekä vähän laittanut blogin ulkoasua uuteen uskoon - kun nyt kerrankin oli keskeytyksetöntä aikaa tätä varten! Vähän vielä vaatinee viilausta, mutta blogi näyttää ainakin omaan silmään paljon raikkaammalta nyt!

Vielä voisi tänään ehtiä joko kutoa villasukkaa tai värittää aikuisten värityskirjaa (jota en ole ehtinyt tekemään pariin viikkoon!).

Loppujen lopuksi kahden vapaaillan aikana ei ihan älyttömästi saa aikaiseksi - vaikka tuo lista pitkältä auki kirjoitettuna näyttääkin. Kun siis ottaa huomioon, että pitää käydä töissäkin. Kun vähentää pois työpäivät, nukkumiset, ruokailut ja muut ns. pakolliset jutut, ei sitä aktiivista tee-mitä-huvittaa -aikaa jää kuin ehkä nelisen tuntia per ilta.

Mutta onhan tämä silti aika erilaista kuin normaali arki - jolloin sitä ns. omaa aikaa jää ehkä tunti tai kaksi illalla. Johon mennessä on jo ihan puhki, eikä aina edes jaksa tehdä niitä mukaviakaan omia juttuja. Tai on pakko tehdä niitä ikäviä kotitöitä. Tai ei ylipäätään edes jää sitä vapaa-aikaa, koska taapero huutaa hammassärkyään, eikä suostu nukkumaan ennen kuin omakin nukkumaanmenoaikasi on jo mennyt.

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

Uutta syksyksi Lindexiltä

Pikkuneidillä on kaappi täynnä vaatetta ja yksi laatikollinen vielä isoja odottamassa neidin kasvamista. Välttämättömiä hankintoja ei loppuvuodelle oikeastaan ole kuin ulkovaatteiden ja yöasujen saralla.

Siitäkin huolimatta oli ihan pakko ostaa pikkuneidille jotain ihan uutta syksyksi. Edes pari vaatetta.

Ihastelin Lindexin syysmallistoa jo sen julkaisuvaiheessa ja ajatuksissa oli jo aiemmin ostaa Meealle jotain siitä valikoimasta. Olin ehkä vähän myöhään liikkeellä, koska verkkokaupassa oli jo koot loppu monessa ihanassa vaatteessa. Jotain sentään löytyi.

Tämä ihana sulkapaita on livenä vielä ihanampi kuin verkkokaupan kuvissa. Osassa sulista nimittäin on kimalteita mukana! Tämä on vähän reilu vielä Meealle, mutta on tulevalle talvelle varmaan ihan käyttökelpoinen paita.

Paidan kaveriksi piti ostaa yhdet ihanat housutkin - tai ei välttämättä kaveriksi ihan sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä eivät nämä ole ihan yhteensopivat tuon paidan kanssa. Olisin kyllä oikeastaan halunnut ostaa sulkakuvioiset housutkin, mutta niissä ei ollut enää oikeaa kokoa jäljellä. Mutta aika ihanathan nämäkin ovat!

Ja niin, olenhan minä sortunut jo FB-kirppikseltä muutaman muunkin syksyvaatteen neidille tilaamaan. Yhdet housut vasta on ehtineet kotiutua, muut ovat vielä matkalla (yksi paketti itse asiassa jo postissa odottamassa noutoa). Täytynee jatkaa tuota kirppislöytö-sarjaa niiden kotiuduttua ja esitellä edulliset syys-ihanuudet. :)

Perhepäivähoitoon vai päiväkotiin?

Pikkuneiti on kasvanut jo niin isoksi, että parin kuukauden päästä edessä on hoitoon lähtö. Äitihän on käynyt töissä jo muutaman kuukauden, mutta tähän asti hoidot on saatu järjestettyä omin voimin. 

Meillä oli alunperin ajatuksena, että haluamme ehdottomasti pikkuneidin perhepäivähoitoon päiväkodin sijaan. Mieluusti kodin läheisyyteen - joka tapauksessa omalle asuinpaikkakunnalle.

Teimme hoitohakemuksen jo keväällä - näillä toiveilla. Kyselin hakemuksen perään elokuun alussa ja viime torstaina pääsimme selvittämään asiaa puhelimitse. 

Tilanne paikkakunnallamme on se, että hoitopaikkoja on vapaana tällä hetkellä ainoastaan päiväkodissa. Perhepäivähoito SAATTAA olla mahdollista läheisessä kaupungissa - mutta epävarmaa on, että saataisiinko edes "lupaa" viedä neitiä sinne, koska kunta joutuisi hankkimaan paikan ns. ostopalveluna. Eikä kyseinen henkilö varmaksi osannut edes sanoa, onko kaupungissakaan paikkoja miten vapaana - lupasi kyllä selvittää asian. 

Joka tapauksessa se ykkösvaihtoehto - perhepäivähoito kodin läheisyydessä - ei onnistu.

Nyt pitäisi sitten pohtia, että kumpiko on parempi. Päiväkoti kotimaisemissa/maaseudulla vai perhepäivähoito kaupungissa. 

Kummassakin on omat hyvät ja huonot puolensa. 

Hoitomuotona perhepäivähoito on minusta parempi pienempien ryhmien ja kodinomaisuuden takia. Etenkin näin pienelle, joka saattaisi päiväkodissa vähän jäädä jalkoihin. Toisaalta meidän neiti on sen verran reipas ja tomera - ja osaa ilmaista kyllä oman tahtonsa - etten usko sen puolesta päiväkodin olevan huono paikka hänelle.

Mutta onhan perhepäivähoidossa muitakin hyviä puolia päiväkotiin verrattuna; esimerkiksi korvatulehdukset eivät ehkä ihan niin usein kotiutuisi, kun lapsia on vähemmän. 

Perhepäivähoidon ainoa huono puoli ovat hoitajan sairastumiset ja vapaapäivät, jolloin mahdollisesti hoitopaikka olisi se päiväkoti - joka siinä vaiheessa olisi täysin vieras ja ehkä jopa pelottava paikka. Ja jos pph-paikka olisi kaupungissa, voisi se varahoito-päiväkoti olla vaikka kuinka iso ja laitosmainen. Juuri se, mitä en missään nimessä tahdo. 

Siitä huolimatta; hoitomuodon osalta ei tarvitsisi epäröidä, mutta tämä paikkakunta-asia vähän mietityttää. 

Naapurikaupunki hoitopaikkana ei kuulosta kovin kiehtovalta - edes perhepäivähoidon osalta. Ei isomman kokonsa eikä pidempien välimatkojensa takia.

Meidän yhden auton taloudessa lähistöllä olevaan hoitopaikkaan minäkin voisin viedä neidin etäpäivinäni kävellen hoitoon ja hoitopäivän pituus lyhenisi. Toisaalta kun kumpikin käymme töissä kaupungissa, lyhenisihän se hoitopäivän pituus joka päivä silloinkin - olettaen, että se kaupungin hoitopaikka olisi jotakuinkin työmatkan varrella. Mutta sitten taas sairaslomapäivinä tms olisi melkoinen säätäminen hoitoonviemisten kanssa.

Ja toki hoitopaikka omalla paikkakunnalla on mukavampi vaihtoehto jo ihan senkin takia, että tutustuu paikkakuntalaisiin ja mahdolliset hoidossa löytyneet kaveritkin ovat sitten lähempänä. 

Meidän päiväkodista löytyy kuulemma pienten ryhmä (1-3v), joka on hyvin kodinomainen. Mutta onhan se silti päiväkoti; isohkot ryhmät ja paljon työntekijöitä. Ja kun itse on tosiaan asennoitunut jo niin, että Meea menisi perhepäivähoitoon eikä päiväkotiin.

Huh. Vaikea valinta kyllä nyt edessä, jos ei tässä kahden kuukauden aikana mystisesti jostain löydy pph-paikkaa kotipaikkakunnalta. Sekin kun kuulemma voi olla mahdollista.

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

Syksy tulee, kutimet esiin!

En muista olenko juurikaan - tai edes ollenkaan - tänne blogiin kirjoitellut yhdestä rakkaasta harrastuksestani. Johtuen juuri siitä, että se on jäänyt blogin olemassaoloaikana aika vähäiselle.

Tykkään nimittäin kutoa. Erityisesti sukkia, mutta olen muutaman isotöisemmänkin vaatteen saanut aikaiseksi puikoilla.

Aiempina vuosina (lue: ennen Meean syntymää) kaivoin puikot esiin heti ilmojen viiletessä ja jouluun mennessä oli syntynyt useammat joululahjasukat sekä ainakin yhdet omaan ja miehen käyttöön. Alkuvuodesta puikoilla syntyi erinäisiä asustekokeiluita, sukkia omaan käyttöön tai varastoon. Kutomista oli helppo harrastaa televisiota katsellessa ja aika moni ilta tulikin vietettyä sohvan nurkkaan käpertyen, kutimet kädessä ja televisio päällä.

Ennen Meean syntymää kudoin hänellekin muutamat sukat ja tumput käyttöön. Aloitin myös makuupussiprojektin, joka loppujen lopuksi jäi kesken (ja on siis edelleen kesken), kun en vaan ehtinyt kutoa sitä loppuun ennenkuin kyseinen koko jäi Meealle pieneksi. Ei siitä muistaakseni puuttuisi enää kuin puolikas huppu, mutta innostus työn viimeistelyyn on totaalisen kadoksissa. Ajatuksissa oli kutoa pikkuneidille enemmänkin sukkia talven varalle äitiysloman alettua, mutta vauva-arki alkoikin kolme viikkoa odotettua aiemmin. Itse asiassa päättelin kotiutumista varten kutomani sukat ja tumput vasta sairaalassa - Meean jo synnyttyä! :D

Eikä siinä vauva-arjessa sitten ehtinyt hirveästi kutomaan. Viime talvena taisin kutoa kahdet joululahjasukat (molemmille kummipojille) sekä yhdet sukat Meealle.

Nyt syksyn saapuessa - ei tosin vielä ilmojen viiletessä - on taas käynyt mielessä puikkojen esiin kaivaminen. Se on kyllä jännä, miten automaattisesti liitän villasukkien kutomisen elokuuhun - keleistä riippumatta!

Joululahjasukka-ajatukset jätetään ehkä tänä vuonna kokonaan pois, koska vapaa-aika on rajallinen. Mutta pikkuneidin vaatekaapin sisältöä tahtoisin täydentää useammillakin sukilla. Viime talvena tosin ehdottomasti käytetyimmät sukat olivat vaaleanpunaiset junasukat, jotka pysyivät parhaiten jalassa - täytynee ainakin yhdet tämänkin malliset tehdä jostain ihanasta langasta.

Olen itse asiassa kutomisasioissa päässyt jo niin pitkälle, että kaivoin viikonloppuna lankavarastoistani ihanimmat langat pikkuneidin sukkia varten. Vielä kun ehtisi niistä taikoa sukat jossain vaiheessa.

Kutominen on ihana harrastus, mutta nykyisessä elämäntilanteessa aika vaikea. Vaikka Meea leikkisikin itsekseen (mitä hän ei edes juurikaan tee...), on kutominen vaikeaa lapsen läsnäollessa. Puikot kädessä on vaikea varoa syliin yhtäkkiä kiipeävää lasta, eikä ainakaan kuviosukkien tekemisestä ja silmukoiden tai kerrosten laskemisesta tulisi mitään lasta samalla vahtiessa. Eikä sitä leppoisaa ilta-aikaakaan television ääressä sohvalla makoillen enää ole niin paljon kuin ennen. Meean mentyä nukkumaan täytyy yleensä tehdä ainakin jokin kotityö tai muu pakollinen asia - aika vähän tuntuu jäävän aikaa nykyisellään edes tähän bloggaamiseen (jota sitäkin on hankala tehdä Meean läsnäollessa).

Nähtäväksi jää, miten kutomisprojekti loppuvuoden mittaan etenee.

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

Paikallinen nähtävyys tsekattu!

Olemme asuneet nykyisessä kodissamme jo reilut kaksi vuotta. Kahtena edellisenä kesänä on pitänyt mennä tsekkaamaan tämä ns. paikallinen nähtävyys. Aina se on jotenkin jäänyt, mutta tänä kesänä se oli must-listalla.

Tänään siis vihdoin kävimme Unescon maailmanperintökohteessa, Petäjäveden vanhassa kirkossa.

Taaperollehan tämä ei erityisen jännä paikka ollut, mutta hienosti Meea jaksoi katsella ja kulkea mukana. Kirkon pihalla laiduntavat lampaat tosin taisivat kiinnostaa enemmän kuin itse kirkko. :) Kirkossahan siis parasta oli istua penkillä ja lukea esitettä. :D

Koska kirkko ei nyt mikään erityinen perhelomakohde ole, ei tämä bloggauskaan ehkä oikein istu tämän blogin aihealueeseen. Mutta olihan nämä napsitut kuvat saatava tännekin esille. Eli olkaapa hyvät, loppubloggaus täynnä kuvia kohteesta. :)

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.