Kyse on siis niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin lusikan suojakotelosta. Kuulostaa turhalta, tiedän. Mutta ilman sitä ja sen kanssa eläneenä voin todeta, että helpottaa reissaamista huomattavasti. :)
Meillä oli siis aiemmin päiväreissuilla mukana evästä varten lusikka minigrip-pussissa. Puhdas lusikka pysyi siellä puhtaana ja likainen ei sotkenut hoitolaukkua. Toimi ihan ok, mutta pussi oli käytännössä vaihdettava joka reissun jälkeen (koska ei sitä muistanut/viitsinyt pestä). Ja sitten kun oltiin poissa kotoa useampi tunti ja mukana oli kaksi ruokaa ja kaksi lusikkaa, niin ei tuo minigrip-pussi oikein enää toiminut.
Avuksi löysin lusikan suojakotelon, jossa on oma paikkansa puhtaalle ja likaiselle lusikalle. Ei voisi kätevämpää olla!
Ainu MAM Feeding Spoon and Cover - reissailun pelastus! |
Näitähän taitaa olla markkinoilla useampiakin, itse ostin Ainun version ruokakauppareissun yhteydessä. Siinä tuli mukana pari lusikkaakin, joita ei tietenkään koskaan ole liikaa. :) Plussaa on annettava tälle Ainun suojakotelolle siitä, että siihen sopivat muidenkin valmistajien lusikat, meiltäkin kun löytyy nyt jo neljää eri mallia lusikoita. :)
Ehdoton must have -ostos ja suosittelen hankkimaan heti kun kiinteiden antaminen aloitetaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!