lauantai 21. marraskuuta 2015

Liitutauluseinä keittiöön

Meidän keittiö koki viime kuussa pienen uudistuksen - tai itse asiassa kaksi.

Ensinnäkin vaihdettiin keittiön järjestystä ja saatiin iki-ihana saareke takaisin oikeammalle paikalleen keskelle keittiötä. Jossa se on palvellut paljon entistä seinänvieruspaikkaa paremmin - eikä keittiökään ole tuntunut liian ahtaalta.

Kun saareke oli siirretty toiseen kohtaan ja pöytäkin sen myötä siirtynyt hieman, osui silmääni aina pöydän ääressä istuessa jääkaapin sivussa ollut seinä - jonka ympärille jäi nyt aiempaa enemmän tilaa.

Seinä oikein huusi itseensä liitutaulumaalia!

Ihan täydellinen paikka muistiinpanoille, todo-listoille ja muulle mahdolliselle. Koko seinän maalaminen liitutauluksi olisi tuonut liikaa synkkyyttä meidän vaaleasävyiseen keittiöön, mutta jääkaapin seinusta oli sopivan pieni siivu mustalle liitutaulumaalille.



Ja itse asiassa, tästä tuli vielä parempi kuin ajattelinkaan. Meea nimittäin on innostunut myös liiduilla piirtämisestä (eikä ole kuin kerran mennyt suuhun asti!), joten seinän alalaita onkin varattu hänen taiteiluilleen. Lähes päivittäin pyyhitään vanhat piirustukset pois ja tehdään uusille tilaa. Ja neiti on ihan innoissaan!




Myös todo-listatarkoituksessa seinä toimii loistavasti - kunhan vaan muistaa päivittää siihen hommia. Eikä varmasti unohdu, sillä omalta paikaltani ruokapöydästä liitutauluseinä iskee tajuntaan monesti päivässä!

Ainoa miinuspuoli tässä tosiaan on se, että tilaa on ehkä kuitenkin vähän liian vähän. Tai siis; meidän perheen todo-listat ovat niin pitkiä ja muistettavia asioita niin paljon, että yleensä liitutaululle mahtuu vain päivän - max kahden - asiat. Aluksi ajattelin, että liitutauluun saisi mahdutettua myös viikottaisen ruokalistan suunnittelun, mutta sille ei ole kyllä jäänyt tilaa.

Ensimmäisen päiväkotipäivän jälkeinen todo-lista.

Katsotaan, josko jossain vaiheessa innostuisi maalaamaan jonkin toisenkin seinänpätkän liitutaulumaalilla - maalia kun jäi jonkin verran yli ja keksisin liitutaululle kyllä moooonta käyttötarkoitusta. Ehkä Meean huoneeseenkin voisi olla kiva tuollainen seinänpätkä (ainakin vuoden-parin päästä).

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

2 kommenttia:

  1. Meillä on ollut haaveessa liitutauluseinä jo pitkään, mutta emme vaan ole vielä päättääneet tulisiko se lastenhuoneeseen, eteiseen vai keittiöön.. Mutta teillä se näyttää toimivan tosi kivasta keittiössä, joten alan ehkä vähän kallistumaan siihen suuntaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti toimisi hyvin missä tahansa noista, riippuen käyttötarkoituksesta. :)
      Meillä keittiö on ns. keskellä taloa, niin etenkin todo-listan kannalta toimii parhaiten keittiössä. Ja onhan tuo liitutaulupiirtely myös hyvää ajanvietettä taaperolle silloin kun äiti kokkaa. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!