Taaperon kanssa koiranäyttelyssä

Käytiin eilen sunnuntaina taaperon kanssa katselemassa hauvoja koiranäyttelyssä. Etukäteen hieman pohdin, että onkohan tämä hyvä idea vai to-del-la huono idea. Onneksi se osoittautui ennen kaikkea positiiviseksi kokemukseksi!

Meeahan rakastaa koiria. Tai oikeastaan kaikkia eläimiä. Kotoa löytyvä Arttu-hauva on Meean paras kaveri ja nämä kaksi ovatkin melkoinen parivaljakko. Oman koiran myötä koirat ovatkin varmaan rakkaimpia eläimiä - tai ainakin tutuimpia.

Koiranäyttelyssä pääsi myös halausetäisyydelle. <3

Siinä mielessä koiranäyttely tuntui hyvältä paikalta, koska en uskonut Meean pelkäävän koiria. Ihan hirveän isoja koiria hän tosin ei ole vielä lähietäisyydeltä nähnyt ja toki koiranäyttely ympäristönä voi jo itsessään pelottaa. Sekin vaara oli olemassa, mutta onneksi neiti ei pelännyt lainkaan - ei edes silloin, kun viereisessä koirahäkissä kaksi koiraa otti yhteen aika kovaäänisesti.

Pelon lisäksi etukäteen enemmänkin pohdin sitä paikallaanpysymisen ikuista ongelmaa. Vilkkaan taaperon kanssa koiranäyttelyyn lähteminen ilman rattaita olisi kyllä ollut sulaa hulluutta. Kun käytävät olivat ahtaat ja osa koirista - ja etenkin ihmisistä - kulki muista välittämättä, ei Meeaa olisi sinne uskaltanut päästää itse kävelemään. Ei senkään vuoksi, että hän olisi nopeasti pinkaissut karkuun ja hukkunut väkimassaan.

Hauvat olivat iiiiihania. :)

Koiranäyttely itsessään ei ollut niin älyttömän jännä kokemus taaperolle. Kun porukkaa oli koirahäkkeineen ahtautunut joka paikkaan, ei rattaista kehiin juurikaan nähnyt. Vähän oikeastaan sama ongelma kuin kesällä Orimattilan eläinpuistossa, jossa rattaiden näkökorkeutta ei ollut huomioitu häkkejä suunniteltaessa. Ja kun ei pikkuneiti viitsi joka kehän kohdalla ottaa pois rattaista, nostaa syliin ja laittaa takaisin rattaisiin paikasta A paikkaan B liikkumista varten. Etenkään, kun se rattaisiin meneminen ei välttämättä ole niin mieluisaa...

Muutaman ilmeisesti ei-niin-suositun rodun kohdalla oli kehän vieressäkin pieniä rakoja, joihin sai rattaat hivutettua ja katseltua kehään. Enemmän niitä koiria kuitenkin katseltiin käytäviä pitkin liikkuen - Meean lemppareita olivat ne vähän isommat koirat, jotka vastaantullessaan nuuhkaisivat rattaissa istunutta tyttöä, saaden aikaan yleensä kikatuksia. :)

Oltiin paikalla jo aamulla ja käytiin ensimmäisenä katsomassa Artun rotuisten koirien kehää. Meea ihmeissään katseli niitä etäisesti Arttua muistuttavia hauvoja ja mietti, että onkohan nuo Arttuja vai ei. "Etäisesti" siksi, että Artun karvat eivät todellakaan ole näyttelykunnossa ja Arttu on lisäksi melko kookas yksilö - reippaasti isompi mukana olleisiin narttuihin verrattuna. Joskus on Artun kanssakin parissa näyttelyssä käyty, muistaakseni Artun säkäkorkeus nippanappa täytti näyttelykriteerit.

Varsinaisen koiranäyttelyn sijaan parasta näyttelyalueella oli ehdottomasti Kaverikoira-piste ja oheisohjelmat.

Kaverikoiraa silittelemässä. 

Kaverikoirat vaihtuivat pisteellä päivän mittaan ja me kävimme kolmeen kertaan pisteellä hauvoja silittelemässä - kaikkineen Meea pääsi rapsuttamaan viittä eri hauvaa. Eikä kyllä merkkiäkään jännityksestä, Reteästi neiti tallusti samantien koiran luokse ja joko silitti tai otti reippaasti heti kaulasta kiinni ja antoi halin. Sanoivatkin Kaverikoirien omistajat, että huomaa, että kotona on koira - sen verran varmat olivat 1,5-vuotiaan otteet.

Oli kyllä sinänsä hauska katsoa, että joitain isompia (ja samankokoisiakin) lapsia se koirien luokse meno ja silittäminen jännitti huomattavasti enemmän kuin Meeaa. Ja vaikka Kaverikoirissa oli monenkokoista - isoin musta pörröinen nöffi - ei Meea ujostellut yhdenkään koiran kohdalla. Niin ja luonnollisesti äidille ja isille piti joka hauvasta esitellä, missä on niiden "hännä". :D

Pusuja. :)

Oheisohjelman osalta käytiin katsomassa hetken aikaa lelukoiranäytöstä (joka oli äidin mielestä tosi hellyyttävä, mutta Meea ei jaksanut kiinnostua) sekä agilitynäytöstä. Sen verran vei mehut pikkuneidistä hauvojen katselu, että agilitynäytöksen aikana tuli uni - kovasti koitti taistella unta vastaan, mutta niin vaan silmät painuivat kiinni, kun pysähdyttiin hetkeksi aikaa paikalleen. Mukava olisi vielä ollut jäädä katsomaan myös poliisikoiranäytös ja koirafrisbeenäytös, mutta koska Artun rotuisten hauvojen takia tulimme paikalle jo niin aikaisin aamusta, piti tässä kohtaa jo lähteä etsiskelemään lounasta - eikä sitten enää viitsitty palata takaisin näyttelyalueelle.

Mutta summa summarum, jos pohdit lähteväsi taaperon kanssa koiranäyttelyyn - suosittelen ehdottomasti. Rattaiden kanssa kulkeminen onnistuu suhteellisen kätevästi ainakin tällaisessa sisänäyttelyssä (ja miksei se ulkonäyttelyssäkin onnistuisi) ja nähtävää varmasti riittää. Suosittelen myös menemään paikalle heti alkuun tai loppuun, sillä silloin väkeä on vähemmän paikalle ja rattaiden kanssa liikkuminenkin on helpompaa. Jos yleisötapahtumat eivät ole muuten kovin tuttuja, voi sekin luoda oman jännityksensä.

Tosin täytyy ottaa huomioon, että meillä Meea on tottunut koiriin eikä niitä pelkää, joten voihan se koiranäyttely jollekin aremmalle taaperolle olla pelottava paikka. Mutta ainakin meidän perheelle se oli mukavaa koko perheen puuhaa (ollaan siis aiemminkin käyty pariin otteeseen koiranäyttelyssä sekä katsojan että osallistujan roolissa) ja ainakin edullisempaa kuin jotkut kalliit huvipuistot. :)

Oletko käynyt taaperon kanssa koiranäyttelyssä? Miten sujui ja mikä oli näyttelyn parasta antia?

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.