Päiväkodin aloitus!

Meean päiväkotitaipale alkoi eilen torstaina.

Oltiin ennen aloitusta käyty tutustumassa päiväkotiin lukuisia kertoja - viimeksi aloitusta edeltäneenä keskiviikkona, jolloin oltiin päiväkodissa kaikkineen 3,5 tuntia ja Meea pääsi jopa osallistumaan lounaalle. Paikka, lapset ja tädit olivat siis tuttuja ja Meea viihtyi päiväkodissa (tosin äiti oli siis läsnä koko ajan).

Nalle ja tossut jätettiin jo keskiviikkona päiväkotiin odottelemaan.

Pitkät päivät, aikaiset aamut

Meean päiväkotipäivät alkavat älyttömän aikaisin, koska miehen täytyy olla seitsemältä töissä 30 km päässä kaupungissa. Ja koska meillä on vaan yksi auto (ja kehnot bussiyhteydet), aloitan itsekin työt joustavan työajan ansiosta ennen seitsemää ja kuljen hänen kyydillään. Oman toimiston syyskuinen muutto pidensi työmatkaa entisestään, kun mies heittää ensin minut toiselle puolelle kaupunkia ja ajaa sitten itse takaisin keskustaan omalle työpaikalleen. Tästä johtuen Meea viedään hoitoon jo niinkin aikaisin kuin 6.15 - aamuherätykset ovat siis aikaisia. Ja sen 30 km työmatkan vuoksi hoitopäivät ovat myös pitkiä.

Onneksi Meea on muutenkin ollut aamuvirkku - ja nyt kellojen kääntämisen jälkeen rytmi mennyt sen verran sekaisin, että heräsi reilun viikon lähes kellontarkasti klo 5.30 joka aamu. Kun nyt otetaan tästä - tai vartin myöhäisemmästä heräämisestä - hyvä rytmi, ei neitiä tarvitse päiväkotiaamuina herätellä, vaan hän herää itsekseen.

Jatkossa Meea todennäköisesti syö aamupalan vasta päiväkodissa. Päiväkodin oikea aamupala on siis kahdeksalta, mutta olemme sopineet, että voimme ottaa jonkun pienen aamupalan hänelle mukaan ja saa syödäkseen jo aiemmin. Näin saa aamuisin kotona nukkua ainakin vartin myöhempään - ja on myös päiväkoti-aamussa mieluista tekemistä joksikin aikaa. :)

The ensimmäinen päivä

Ensimmäisenä päiväkoti-aamuna päätimme kuitenkin herätellä Meean jo vähän aikaisemmin, jotta a) hän ehtii syödä tällä kertaa aamupalan kotona ja b) ehdimme ajoissa päiväkotiin (kun selvillä ei täysin ollut, että kauanko tässä lähdössä kuluu aikaa). Neiti haettiin sängystään vähän ennen puoli kuutta ja hän onneksi oli aika reippaasti hereillä ja vaipanvaihdon jälkeen valmis aamupalalle.

Ison ja nautiskellen syödyn aamupalan jälkeen vaan nopsaan vaatteet vaihtoon ja ulkovaatteet päälle - jäi ottamatta sisävaatekuvakin, kun tuli vähän hoppu. Eteisessä sentään kerkesin muutaman lähtökuvan napata, että jää itsellekin muisto tästä. :)

Torstaiaamun jännityksessä.

Menimme miehen kanssa molemmat viemään Meeaa ensimmäistä kertaa hoitoon. Mies heitti sitten minut takaisin kotiin tekemään (poikkeuksellisesti) etätyöpäivää ja jatkoi itse autolla kaupunkiin töihin.

Neiti käveli itse reippaasti - nalle kainalossa - päiväkotiin; useammasta portista läpi ja keltaisesta ovesta sisään. Tuttu paikka, mutta vastassa ollut vieras täti vähän jännitti. Meea kun menee niin aikaisin hoitoon, niin hän menee käytännössä eri ryhmään - vuorohoitoryhmään, jossa on myös yöhoitoa. Tähän ryhmään menevät siis kaikki ennen seitsemää hoitoon tulevat. Hyvä juttu on kuitenkin se, että kyseinen ryhmä toimii Meean ryhmän viereisissä tiloissa ja eteistilat ovat yhteiset - tullaan siis sisälle samasta tutusta ovesta ja vaatteet saa jättää heti oikeille paikoilleen. :)

Riisuttiin Meealta ulkovaatteet ja laiteltiin kaikki tavarat paikalleen hyllyyn. Meealle nalle kainaloon ja päiväkodin käytävälle vähän katselemaan, että mikäs paikka tämä olikaan. Neiti reippaasti kävi jo parissa huoneessa katsomassa siellä olevia lapsia, mutta kun täti koitti ehdottaa syliin tuloa, Meea juoksikin äidin luokse. Vähän haliteltiin ja sitten Meea uskaltautui lähtemään tädin mukaan piirtämään toisten lasten kanssa.

Sillä aikaa kun Meea asettautui tuoliin istumaan, me miehen kanssa hipsimme eteiseen ja sieltä portin takaa vilkutimme Meealle vielä moikat. Suu auki neiti siellä katseli meitä ja muita lapsia - vähän ihmetellen, että mikähän juttu tämä nyt oikein on. Kenkiä pukiessamme kuului kerran "äijä"-huuto, mutta ei yhtään itkua. Kaikessa hiljaisuudessa lähdimme ovesta ulos ja autoon päästessä ei tarvinut enää pidätellä kyyneliä. Vaikka Meea sinne tosi hyvin jäikin, niin olihan se nyt aika rankkaa - etenkin kun ei tiennyt, miten paljon siellä itketään sen jälkeen kun ulko-ovi sulkeutui.

Ihan hyvä siis, että heti tämän jälkeen vuorossa oli työpäivä (itselläni etä-sellainen). Eli oli pakko suunnata ajatukset muualle - joka oli tosi hyvä, koska muuten olisin vaan murehtinut koko aamun ja aamupäivän.

Pikkuneidin päiväkotireppu. 

Ennen lounasta soittelin päiväkotiin ja kyselin kuulumisia. Ja ai että äidin sydäntä lämmitti kuulla, että kaikki oli sujunut erinomaisesti! Puhelimeen vastannut täti oli tullut yhdeksään töihin - parin poissaolopäivän jälkeen - ja oli ihmetellyt, että aloittikos se Meea sittenkin jo aikaisemmin. Oli nimittäin tyttö ollut niin reippaasti mukana leikeissä muiden kanssa. Yhtään ei ollut kuulunut itkua eikä kiukuttelua; pukemiset ja syömisetkin olivat kuulemma sujuneet erinomaisesti.

Hyvä, että soitin ja kysyin kuulumiset - sujui lopputyöpäiväkin iloisemmalla mielellä, kun tiesi, ettei pieni rakas siellä kärsi ja ikävöi ihan kamalasti.

Tein tosiaan ensimmäisen päiväkotipäivän kunniaksi vähän lyhyemmän työpäivän ja kävin hakemassa Meean hoidosta jo kahden maissa. Vähän jännitti mennä; vaikka aamupäivä oli sujunut loistavasti, on päivän kulku saattanut muuttua. Vaan eipä ollut!

Ulko-ovella vastaan tuli yksi työpäiväänsä lopetellut täti, jonka kanssa vaihdettiin jo kuulumiset. Nukkumista lukuunottamatta kaikki oli mennyt aivan loistavasti ja ilman itkua.

Hyväntuulinen, reipas ja utelias. Näin päiväkodin täti kuvaili meidän Meeaa ensimmäisenä päiväkotipäivänään. Ei ollut yhtään roikkunut lahkeessa kiinni ja itkeskellyt - kuten moni muu lapsi tekee ensimmäisenä hoitopäivänään. Päinvastoin; neiti oli tutkinut paikkoja, kiinnostunut leluista ja muista lapsista, ollut innoissaan kaikesta. Päiväkodin täti sanoikin, että jos käytävän ovet olisivat olleet auki, olisi Meea taatusti ollut jo muiden ryhmien tiloissa ja pitkällä päiväkodin toisella puolella. Sen verran vilkas seikkailija tämä meidän neiti on - niinkuin kyllä olen itsekin huomannut.

Ainoat itkut oli tulleet nukkumisen yhteydessä. Nukkumaan mennessä Meea oli alkanut itkemään ja siinä ajassa, kun täti asetteli itseään istumaan Meean sängyn viereen tyynyille - neiti olikin jo unessa. Sitten hän heräsi hieman kesken uniltaan, oli halunnut vielä takaisin nukkumaan, mutta alkanut itkemään, kun menivät takaisin nukkumishuoneeseen. Päiväkodin täti arveli, että pimeä pelotti - Meealla onkin huoneessaan yövalo ja huone on melko valoisa, aikanaan vähensi meidän yöheräilyjä yövalon laittaminen. Ja huomaa kyllä vieraissa paikoissa nukkuessa, että yöllä herätessä Meealle tulee vähän paniikki, jos huoneessa on pimeää. Mutta lyhyehköistä päikkäreistä huolimatta Meea ei kuitenkaan illallakaan ollut mitenkään erityisen väsynyt - ja oli päiväkodissakin kuulemma "toipunut" itkemisestä kunnolla siinä vaiheessa, kun seuraava lapsi oli herännyt leikkiseuraksi. Sitten ei ollut enää mitään hätää.

Tädin kanssa juteltuani kävin hakemassa Meean suoraan päiväkodin tiloista, jossa lapset olivat juuri lopettelemassa välipalaa. Meea sattui olemaan juuri ovensuulla ja ihmeissään suu auki katsoi, kun minä seisoinkin ovella. Hän oli juuri menossa käsipesulle toisen päiväkodin tädin kanssa, joten hoitivat sen sitten vielä loppuun - Meea koko ajan minua tuijottaen ja virnuillen. Näytti neiti siltä, että on ollut niiiiiin hauskaa hoidossa!

Ja varmasti olikin ollut, koska Meea ei olisi halunnut lähteä kotiin lainkaan. :D Piti esitellä leluja, piti käydä katsomassa kavereita, piti juosta pitkin käytävää... Varmaan 5-10 minuuttia siinä odottelin, että neiti malttaisi lähteä kotiin ja vihdoin sitten sylissä kannoin hänet eteiseen. Pukiessa koko ajan piti höpötellä jotain ihmeellistä - ihan ei äiti ymmärtänyt kaikkea, mutta höpöttelykin kertoi omalta osaltaan, että kivaa on ollut. :)

Kotona olin varannut lopun iltapäivän ja illan vain ja ainoastaan Meealle - ei yhtään mitään muita suunnitelmia. Siltä varalta, että päiväkoti olisi kamala ja Meea alkaisi oireilemaan illalla.

Mutta hienosti meillä meni iltakin leikkiessä, syödessä ja saunoessa. Ehkä vähän enemmän oli sylittelyä kuin normaalisti, mutta eipä muuta. Kiukuttelua itse asiassa jopa vähemmän kuin lähipäivinä on (uhmasta johtuen) ollut - tosin se alkoi jo viikolla muutenkin lieventyä.

Sen verran väsynyt neitokainen illalla oli, että pyysi itse nukkumaan. Jota käy to-del-la harvoin.

Erinomainen päiväkodin aloitus

Ja hyvin se sujui toinenkin päiväkotipäivä; alussa isänpäivä-aamupala isin kanssa, joten äiti ei tullut lainkaan viemään neitiä hoitoon. Aamupalan jälkeen oli käynyt halaamassa isiä kahdesti ja juossut sen jälkeen tädin syliin ja vilkutti sieltä. 

Tokan päivän päikkärit oli pidemmät ja iloinen naureskeleva neiti meitä tuli vastaan työpäivän jälkeen. Hali äidille, hali isille ja vilkutus tädille. 

Ihana pieni reipas päiväkotilainen. Äiti on niiiiin ylpeä. Tästä on hyvä jatkaa neidin päiväkotitaivalta - iloisin mielin!

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.