Meidän 6,5-vuotias Arttu-hauva on aina pelännyt raketteja. Uuden vuoden juhlintaa ei meidän perheessä voi kutsua juhlinnaksi, koska rakettipelokas koira rajoittaa aika paljon juhlasuunnitelmia.
Arttu näki ensimmäiset raketit jo ennen vuoden vaihtumista, ehkä neljän kuukauden ikäisenä. Kävimme varta vasten katsomassa raketteja totuttautumismielessä joulunavajaisissa. Pikkuhauva seurasi innolla ensimmäisen raketin kohoamista, mutta kun raketti räjähti taivaalla, Arttu juoksi täysillä jalkojeni välistä taaksepäin karkuun.
Sen jälkeen yritettiin totuttaa raketteihin monella tapaa (jopa televisiosta katsomalla), mutta oli pakko todeta, että meillä asuu rakettipelkoinen koira. Eikä asialle oikein voi tehdä mitään.
Artun ensimmäiset elinvuodet asuimme kaupungissa, jossa vuodenvaihde - ja itse asiassa loppuvuosi ylipäätään - oli tuskaa. Vuodenvaihteessa raketteja ammuttiin ympäriinsä, eikä kovalla ollut televisiokaan estänyt ääniä täysin. Pahimpia olivat ne kaikenmaailman joulunavajaiset yms ilotulituksineen, joita Jyväskylässä tuntui olevan useita loppuvuodesta. Kun ei niistä kaikista ollut aina itse tietoinen, jouduttiin kokemaan muutama ei-niin-iloinen pissalenkki rakettien paukkeessa - ja palaamaan juosten kotiin "turvaan".
Ensimmäinen uusi vuosi oli pahin - etenkin kun ensimmäinen bongattu raketti ammuttiin takapihan ikkunan vierestä menevältä kävelytieltä. Arttu ryntäsi yläkertaan meidän sängyn alle piiloon, tuli kurkkaamaan takaisin ovelle meitä ikään kuin sanoen "ettekö te hullut tule turvaan???". Ensimmäisen uuden vuoden jälkeen opittiin myös jatkossa laittamaan makuuhuoneen ovi kiinni; oli nimittäin pissayllätys sängyssä, kun mentiin nukkumaan.
Erään toisen uuden vuoden vietin tärisevä koira sylissä. Se oli ihan kamalaa, kun ei voinut tehdä mitään toisen hyväksi, eikä mikään auttanut. Eikä voinut näyttää sääliäkään, ettei rakettipelko yltyisi entisestään. Yö meni valvoessa ja seuraavan päivän ulkoilutkin olivat täynnä pelkoa.
Lääkkeisiin ei olla toistaiseksi turvauduttu. Harkinnassa ne ovat olleet ja täksi vuodeksi olisin varmaan hankkinutkin, ellei koira olisi juuri kärsinyt vatsavaivoista. Kaupungissa asuessa muutamana vuonna oltiin (tai Arttu oli) vuodenvaihde maalla, jossa raketit paukkuivat vähän maltillisemmin. 2,5 vuotta ollaan itse asuttu maalla ja onhan täällä pauketta huomattavasti vähemmän.
Vuodenvaihteessa itseäni raketteja pelkäävän koiran omistajana ärsyttää eniten ne ihmiset, jotka eivät voi noudattaa rakettien ampumisajankohtia. Kaupungissa paukkui pissalenkillä aina - vaikka olisi käynyt miten aikaisin. Ja meillä maallakin kahtena edellisenä uutena vuotena on ilta-pissalenkin aikoihin neljän-viiden maissa paukahtanut useampi raketti. Ja siitähän se koira sitten vauhkoontuu täysin...
Tänä vuonna kävi hyvä tuuri ja pissalenkillä ei kuulunut yhtään paukahdusta! Ja oli muuten koirakin normaalia rauhallisempi tämän uuden vuoden!
Tosin jo aamusta asti Arttu ilmeisesti vaistosi, mitä illalla on luvassa. Some kertoi, että lähistöllä oli jo keskiviikkoiltana paukkunut. Itse en kuullut mitään, mutta ehkä koira kuuli. Aamupäivän oli nimittäin koko ajan kyljessä kiinni ja säikkyi jokaista pienintäkin ääntä. Arttu tuli siis jopa kakkavaipan vaihtoon meidän mukaan vessaan, kun ei halunnut olla yksin!
Illalla ammuttiin pihasta muutama (äänetön) pikkuraketti Meealle; katseltiin niitä Meean kanssa ikkunan takaa, koska Arttua ei voinut jättää yksin sisälle. Näiden parin raketin näkeminen sekä hieman sen jälkeen sisällekin kuulunut pauke alkoi pelottamaan Arttua sen verran, että vetäytyi puoli seitsemän aikoihin turvapaikkaansa saunan lauteiden alle (jonne siis paukkeet eivät kuulu lainkaan). Ja koska Meea oli huolissaan koirakaveristaan, vietimme aikaa saunassa ja kylppärissä Meean nukkumaanmenoon saakka. Siellä pikkuneiti silitteli Arttua ja omalla pesuainepurkillaan pesi niin Artun turkin kuin äidin hiuksetkin.
 |
| Meidän perheen vuodenvaihteen tunnelmia. <3 |
Tärinältä ja vaeltelulta vältyttiin tänä vuonna ja vuodenvaihde oli varmaan iisein ikinä. Arttukin vetäytyi pois lauteiden alta ennen iltakymmentä ja siirtyi makuuhuoneen lattialle nukkumaan. Jätettiin televisio yöksi päälle kaiken varalta taustameluksi, mutta ilmeisen rauhallisesti Arttu yönsä nukkui. Eikä aamullakaan yhtään jännittänyt ulosmenoa.
En usko, että rakettipelko koskaan katoaa, mutta sen kanssa voi elää. Itse uskon, että tänä vuonna ratkaiseva tekijä onnistumiselle oli se, ettei Arttu nähnyt tai kuullut yhtään rakettia ulkona. Toivottavasti tilanne on sama vuoden päästäkin!
Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.
Mulla on myös kolme koiraa, joista varsinkin vanhin rakettipelkoinen. Ymmärrän että ajatuksena varmasti monen mielestä kiva viedä koira totuttelemaan raketteihin, mutta todellisuudessa niin vain onnistutaan pahentamaan/luomaan rakettipelko hyvinkin helposti. Mutta sitä on ihan turha jossitella :) Tuo mun vanhin koira viettää vuodenvaihteen aina muualla, ettei tartuta pelkoa nuorempiin, eli siis toisella mun vanhemmista. Mä ostan koirille aina isot putkiluut tai muut erityisen hyvät ja pitkäkestoiset järsittävät viemään ajatuksia pois. Verhot myös kiinni ja just telkkari tai joku muu pitämään ääntä. Täällä alkoi pauke myös jo pari päivää etuajassa, kyllä sieppasi! Inhottavaa oli koiria yrittää ulkoiluttaa, kun ei tiennyt ikinä miten käy. Heijastinliivit on muuten näillä myös koko vuodenvaihteen päällä, vaikka paukkeen aikaan ulkoilua vältetäänkin. Lähinnä siksi jos syystä tai toisesta livahtaa ovenraosta paukkeeseen. Mutta nyt tiedän, että seuraavan kerran kun koiraa otan niin kaikkien terveys- yms. juttujen lisäksi hyvin tarkkaan selvitän myös ääni/paukkuarkuuden, enkä sellaisesta yhdistelmästä koiraa ota!
VastaaPoistaAa, on jäänyt vastaamatta tähän kommenttiin! No, jatketaan tällä blogin "parempi myöhään kuin ei milloinkaan" -linjalla. :D
PoistaMeillä tosiaan rakettiharjoittelua aloitettiin jo telkkarin yms välityksellä aiemmin, eivätkä ne paukkeet pelottaneet. Koska oli tiedossa, että ollaan tuleva vuodenvaihde kaupungissa, jossa rakettien äänet kuuluvat sisälle vaikka mitä tekisi - ihan varta vasten yritettiin totuttaa raketteihin jo joulunavajaisissa. Rakettipelkoa kun ei voi pennulla tietää etukäteen - enkä muista, että olisi ollut puhetta kasvattajan kanssa, että suvussa olisi paukkuarkuutta.
Meidän koirahan on siis periaatteessa myös jäniskoira (periaatteessa, koska viime vuosina metsällä käyminen on ollut hyyyyyvin vähäistä) ja oli tuossa vaiheessa siis ollut jo miehen mukana metsällä, eikä reagoinut pyssyn ääneen. Siksi oletus oli, että raketitkaan eivät pelottaisi. No, pelottihan ne - ja niin pelottaa myös vaikkapa metallinen pyykkiteline, jos sitä siirtää ja se kolahtaa seinään. :D
Tekeminen ja juuri tuollainen luun syöntiin keskittyminen oisi ihan parasta puuhaa pelokkaalle koiralle vuodenvaihteessa. Meillä vaan stressi menee yleensä siihen pisteeseen, että hauva ei kykene syömään mitään ennen aamua. Meidän hauva reagoi muutenkin stressiin ja ahdistukseen syömättömyydellä; tämähän on myös eroahdistuskoira (nykyisin onneksi jo vähän lievempi) ja siinä stressissä pahimmillaan ei pystynyt yksin ollessaan vettäkään juomaan...