Ruoka-asioista sentään olen pitänyt kiinni edellisten kahden viikon tapaan ja liikuntaakin olen suorittanut vähintään sen normaalimäärän. Leipä on jäänyt pois (ja parin "kokeilukerran" jälkeen huomannut, kuinka se väsyttää niin paljon, ettei tee edes mieli syödä!), salaateista tullut vakiolisä ruuan kanssa, vedenkulutus on kasvanut (vaikken ihan joka päivä olekaan muistanut mitata, paljonko on tullut juotua) ja limpparin juominen on jäänyt lähes kokonaan pois - noin niinkuin tärkeimmät mainitakseni. Eli sen suhteen asiat hyvällä mallilla, eikä siis koko homma ole levinnyt kasaan.
Mutta jotenkin viime viikko on ollut taas niin kiireinen, ettei hengähtää ole kunnolla ehtinyt - siksi valmennuskin on jäänyt (tai pitänyt jättää) hetkeksi taka-alalle. Yöunista en haluaisi tinkiä minkään takia ja viime viikolla se oli ihan jo ilman valmennus-asioitakin lähellä. Ehkä omissa ajatuksissa jotenkin on myös ajatellut, ettei nämä henkisen hyvinvoinnin jutut ole niin tärkeää kuin ruoka ja liikunta. Mikä ei tietenkään pidä paikkansa.
Ja harmittaa myös siinä mielessä, että valmennusta on enää vaan viikko jäljellä ja nyt pitäisi oikeasti ottaa kaikki viimeisetkin irti tästä valmennuksesta ja esittää kysymyksiä mieltä painavista asioista. Mutta kun ei vaan ole ehtinyt!
Valmennuksen keskusteluryhmä (onneksi!) jää elämään valmennuksen loputtuakin, mutta valmentajat siirtyvät taka-alalle. Eli vertaistukea saa jatkossakin, muttei niinkään niitä valmennusvinkkejä, neuvoja yms.

Kenties puolet pidempi valmennus "väliviikkojen" kera olisi voinut olla toimivampi tähän äiti-arkeen. Viikko valmennusta, viikko asioiden tuomista käytäntöön, viikko valmennusta, viikko asioiden tuomista käytäntöön - ja niin edelleen. Toki vaatisi valmentajilta pidempiaikaisen sitoutumisen, mutta ainakin minun mielestäni ne väliviikot voisi luovia läpi ilman valmentajien reaaliaikaista tukea ja tsemppausta. Nyt tuntuu, että on tullut pienen ajan sisällä niin paljon asiaa, että vaatisi enemmän aikaa sulatella sitä. Itse asiassa jo ne toisen viikon liikuntahommat jäivät vähemmälle panostukselle kuin ensimmäisen viikon ruoka-asia - koska niitä ruokajuttuja ja niiden viemistä käytäntöön vielä opeteltiin toisen viikon alussa.
Ainakin itseäni vähän harmittaa, jos/kun valmennuksesta jää nyt yhden kiireviikon takia jotain saamatta irti! Tämäkin viikko on hoppua päiväkotiasioiden yms osalta, mutta pakko löytää jostain aikaa myös tälle valmennukselle - ja blogille, joka sekin on jäänyt vähän huonolle tolalle. Ihan ensimmäisenä aloitinkin näin päikkäriaikaan tästä bloggauksesta - tulee tavallaan kaksi kärpästä yhdellä iskulla. :D
Valmennuksen viimeinen viikko tosiaan pyörähti käyntiin tänään. Tällä viikolla teemana pysyvä muutos, joka itselle ainakin on valmennuksen tärkein asia. Nyt on pakko tsempata valmennuksen suhteen ja miettiä päänsä puhki kaikki ne asiat, joita haluan vielä valmentajilta kysyä - ensi viikolla kun siihen ei enää ole mahdollisuutta.
Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

Hei!
VastaaPoistaHienolta kuullostaa tuo valmennus. Olisi itsellekin kyllä enemmän kuin tarpeellinen.
Minua kiinnostaa tuo teidän lapsen päiväkodin aloitus koska sama meillä on tulossa parin kuukauden kuluttua. Minkä verran olette käyneet etukäteen tutustumassa? Onko hoitopäivät heti sitten ns. Täysimittaisia? Mitenkä teidän lapsi on suhtautunut kun olette käyneet tutustumassa?
Vielä tuosta masusta misuksi....itse olen armoton leivän puputtaja. Sitä pitäisi kyllä minunkin rajoittaa edes puoleen. Ja se vesi...sitä pitäisi juoda kyllä reippaasti nykyistä enemmän!
Mukavaa syksyä ja pian jo talvea teille!!! :)
Mulla on työn alla bloggaus päiväkodin aloitukseen liittyen; tarkoitus olisi julkaita se torstaina, kun on tasan viikko päiväkodin aloitukseen. Siellä luvassa vastaukset kaikkiin kysymyksiisi! :)
PoistaValmennusta voin kyllä suositella, vaikka yksi viikko omalta osaltani menikin vähän "ohi". Hyviä neuvoja ja oppeja - toivotaan, että nää jää pysyväksi käytännöksi itselle! :)
Mukavaa syksyn jatkoa sinnekin! :)