sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Raskauskiloista eroon? Masusta misuksi -valmennus starttaa huomenna!

Kirjoittelin eilen blogiin raskauskiloista ja siitä, miten ne ovat jämähtäneet.

Pakko myöntää, että kyseinen teksti oli minulla luonnoksissa jo jonkin aikaa - itse asiassa bloggauksessa luki alunperin "kun on kulunut jo reilu vuosi synnytyksestä" - nythän on kulunut jo lähes 1,5 vuotta!

Jostain syystä viivyttelin tekstin kirjoittamista loppuun - samalla tapaa kuin olen viivytellyt "raskauskiloista eroon" -projektin aloittamista. Nyt sain kuitenkin sysäyksen, jonka myötä sain bloggauksen valmiiksi ja ehkä pääsen raskauskiloistakin vihdoin pikkuhiljaa eroon.


Pääsin nimittäin blogiyhteistyön merkeissä mukaan "Masusta misuksi" -valmennusryhmään.

Valmennus on suunnattu nimenomaan äideille ja siinä panostetaan sekä ruokavalioon, liikuntaan että henkiseen hyvinvointiin. Lisäksi valmennus lupaa vinkkejä siihen, miten muutoksesta tehdään pysyvä. Ja koska valmennus on suunnattu äideille, se on suunniteltu niin, että netin välityksellä toimivaan valmennukseen on mahdollista osallistua myös lapsiperhearjessa.


"Miltä kuulostaisi jos voisit parilla pienellä muutoksella saada herkuttelukierteen katki ja saisit olosi pirteämmäksi? Samalla pääset eroon raskauskiloistasi ja mahdut jälleen vanhoihin lempifarkkuihisi!"


Itsellä valmennus osui täydelliseen kohtaan - painonpudotus on ollut ajatuksissa yhä enenevässä määrin, mutta samalla arki tuntuu olevan jatkuvasti hektisempää ja energiaa kuluttavampaa.

Omat odotukseni valmennusta kohtaan ovat suuret, mutta realistiset.

En siis usko painon putoavan ropisten valmennuskuukauden aikana - vaikka olen kyllä jo laittanut itselleni muistiin lähtöpainon sekä vyötärön ympärysmitan. Enemmänkin odotan toimivia vinkkejä sekä ruokavalioon että liikuntaan - siihen, miten niihin panostamiseen löytyy aikaa hektisessä arjessakin.

Eniten odotan valmennukselta pysyvän muutoksen osalta; itse innostun herkästi kaikesta, mutta alkuinnostuksen jälkeen juttu monesti lopahtaa. (Tästä aiheesta voi kysyä vaikka omalta mieheltäni - jolta varmasti löytyy monta esimerkkiä aiheesta...) Siksi toivonkin valmennuksen tarjoavan konkreettisia keinoja siihen, ettei uudet elämäntavat jäisi vain valmennuksen mittaiseksi.

Valmennus alkaa huomenna maanantaina ja se kestää kuukauden. Luvassa on mm. vinkkejä, oppaita, työkaluja ja henkilökohtaista tukea valmentajilta sekä vertaistukea ryhmäläisiltä.

En ole itse vastaavanlaisiin valmennuksiin (minkään asian tiimoilta) koskaan osallistunut, joten siksikin odotan tätä kokemusta innolla! Valmennuksen kulusta, sisällöstä sekä omista tuloksistani luvassa juttua myös blogiin tulevan kuukauden aikana!



Huomenna starttaavaan ryhmään on kuulemma jäljellä vielä muutama paikka, joten vielä ehdit mukaan! Käy ilmoittautumassa täältä - tänään klo 24 mennessä!


Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!