torstai 29. toukokuuta 2014

Kamalat antibiootit

Jouduin viime viikolla pariksi päiväksi sairaalaan kohtuun jääneen istukan palasen takia. Synnytyksestä kertova bloggaus on tulossa erikseen (kirjoittaminen on jo aloitettu, mutta kerrottavaa tuntuu olevan sen verran paljon, ettei se teksti valmistu ihan hetkessä...) ja kerron tästäkin enemmän sitten siinä bloggauksessa - sitten joskus. :D

Mutta sain siis hoidoksi sairaalareissun jälkeen kaksi antibioottikuuria; toisen viideksi päiväksi ja toisen viikoksi. 

Sairaalasta varmistin vielä ennen lähtöä, että antibiootit varmasti soveltuvat imetykseen. Vakuutettiin niiden sopivan, eikä asiaa kommentoitu sen kummemmin.

Meillä oli sattumalta vauvan 1 kk -neuvola kotiutumispäivänäni ja tietysti neuvolassa oli puhetta myös sairaalareissustani. Neuvolan täti totesi minun saaneen melko tujut antibiootit ja suositteli maitohappobakteereja sekä minulle että vauvalle. Koska Pirppu syö jo valmiiksi Rela-tippoja ja itse en ole aiemminkaan tarvinut antibioottikuuriin maitohappobakteereita, en ajatellut asiaa sen kummemmin. Etenkään kun ei sairaalassakaan moisesta oltu mainittu.

No, antibioottikuuri alkoi torstaina. Perjantai-aamuna suloinen tyttömme muuttui kamalaksi itkupilliksi. Vatsanväänneitkut olivat kamalat, eikä mikään tuntunut auttavan. Eikä auttanutkaan. Kun aamupäivän mittaan omakin vatsa alkoi hieman oireilla, tajusin syyksi oloon ne kamalat antibiootit. Koska sain maitohappobakteereja apteekista vasta iltapäivällä Markon tultua töistä, päätin lopettaa imettämisen siihen asti, ettei suotta Pirpun olo pahene entisestään. Sairaalareissun aikana imetystauot, pumppaaminen ja korvikkeen syönti olivat jo tulleet tutuksi, joten imetystauko ei tuntunut niin pahalta. Tosin siis korviketta meillä oli lisämaitona syöty jo aiemminkin vauvan pienen koon takia.

Antibiootit kuitenkin huudattivat vauvaa perjantaina sen verran, että ensimmäiset kunnon unet tulivat vasta viideltä iltapäivällä. Siinä vaiheessa Pirppu oli jo ihan yliväsynyt ja äitiäkin vähän itketti kärsivän vauvan puolesta. :( Illalla otettiin avuksi vielä vatsakipuihin tarkoitetut tipat - tuoksuivat muuten paljon paremmille kuin omat antibioottini, olisin mieluusti tehnyt vaihtokaupan. :) Nekin saattoivat osaltaan hieman helpottaa Pirpun oloa, että sai yöllä edes jonkin verran nukuttua.

Annettiin maitohappobakteereille hetki aikaa vaikuttaa ja pumppasin maidon talteen pakastimeen. Nähtäväksi jää, pystyykö sitä käyttämään vai aiheuttaako sekin jopa pieninä erinä vatsavaivoja.

Testasin imetystä seuraavan kerran su-iltapäivällä. Kun siitä ei tullut oireita, uskaltauduin ma-aamun imettämään normaalisti. Virhe!

Olin sitten tästä johtuen maanantain kaksin kotona pää punaisena huutavan vauvan kanssa. Mikään ei auttanut vatsavaivoihin ja unet olivat vartin torkkuja. Iltaan mennessä olivat sekä äiti että tytär kovin väsyneitä. Ei tarvinne edes mainita, että päätös imetystauosta ab-kuurin loppuun saakka oli aika helppo.

Vatsakivut jatkuivat ti-aamupäivään saakka. Joskus klo 11 aikoihin tuntui kuin meillä olisi ollut aivan eri tyttö. Se meidän kiltti ja suloinen Pirppu palasi kotiin. :) Huudot - ja valtava piereskely - loppuivat kuin seinään ja meillä oli mukava loppupäivä yhdessä mm. univelkaa kuroen.

Ab-kuurin viimeisen pillerin otin eilen, mutta turvallisuussyistä jatketaan pumppailua ja korvikkeen antoa ainakin vielä tämä päivä. Pirpun alkuviikkoinen huuto oli sen verran sydäntäsärkevää, etten halua ehdoin tahdoin aiheuttaa pikkuiselle tuskaisia kipuja. Ja toki haluan säästää myös omia hermojani ja jaksamistani, ei nimittäin hirveästi maanantaina naurattanut...

Propsit neuvolan tädille, kun kertoi ab-kuurin vaikutuksesta vauvan vatsanväänteisiin. Suuret miinukset sairaalalle, joka ei tästä maininnut mitään ja jota ei muutenkaan tuntunut kiinnostavan se fakta, että imetän. Mutta tietääpähän nyt sitten jatkossa, ettei Pirppua voi imettää ab-kuurin aikana - toivottavasti ei niitä kuureja enää tälle äidille tarvitakaan. :)

Esittelyssä meidän vauva

Ennen kuin voi kirjoittaa yhtään enempää blogiin, on pakko esitellä tämän blogin tähti. Eli siis pieni rakas tyttäremme. <3

Rakkaamme syntyi pääsiäismaanantaina 21.4. klo 5.30. Painoa pikkuneidillä oli 2750 g ja pituutta 47 cm. Neitonen syntyi lähes kolme viikkoa etuajassa raskausmyrkytyksen ja käynnistetyn synnytyksen vuoksi - laskettu aika oli 9.5.

Pikkuneidillä ikää muutama tunti. 

Tätä kirjoitettaessa ristiäisiin on vielä reilut kaksi viikkoa, joten pikkuneidillä ei vielä ole nimeä. Tai ainakaan virallista nimeä. Toki rakkaalla lapsella on monta nimeä ja kyllä meidän vauveliakin melko monella nimellä kutsutaan. Eniten käytössä kutsumanimenä on kuitenkin pirpanasta polveutunut Pirppu.

Pirppu on toki omasta mielestäni maailman suloisin ja ihanin vauva, mutta taidan olla melko puolueellinen. :) Mutta ainakin Pirppu on hyvin kiltti ja reipas vauva. Itkut ovat olleet hyvin vähäisiä ja yöunet suhteellisen pitkiä. Pirppu on myös osoittanut sopeutuvansa hyvin eri tilanteisiin - vaikkei ikää ole vasta kuin reilun kuukauden verran.

Syntyessään Pirppu näytti huomattavasti enemmän isältään kuin äidiltään. Oikeastaan miehen vauvakuvat olivat suoria kopioita Pirpusta. Nyt on alkanut tulla enemmän äidinkin näköä ja yhteisiä piirteitä löytyy myös minun vauvakuvista.



Vaikka ollaan tunnettu vasta vähän aikaa, alkaa pikkuneidin luonteenpiirteet tulla jo hyvin esille. Neiti kun vaikuttaa ulospäin ujolta ja pieneltä, mutta on oikeasti hyvin HYVIN temperamenttinen ja lyhythermoinen. Alussa isovanhemmat kommentoivat Pirpun ulkonäköä, että "isästä ei ole epäilystäkään, mutta äidistä ei olla ihan varmoja". Kun Pirpun luonteenpiirteet alkoivat näkymään, mies totesi, että "Nyt ei kyllä äidistäkään ole enää epäilyksiä". Jotain samaa meissä kuulemma on. :)

Kaiken tämän lisäksi Pirppu on ennen kaikkea pieni. Laitokselta kotiutuessa 50-koon vaatteetkin pyörivät päällä, eikä meiltä löytynyt ainuttakaan sopivan kokoista hattua. Nyt neidin hieman kasvettua jotkut vaatteet alkavat olla jo sopivia ja muutama pienikokoinen 56-koon vaatekin on jo käytössä. Vaikka paino on lähtenyt nousuun, mennään painon osalta edelleen kasvukäyrän alarajoilla. Pituus onkin normaaliluokkaa; siksi monet vaatteet ovat pituuden puolesta jo sopivia tai vähän jopa nafteja, mutta paksuudeltaan vielä kovin löysiä. 1 kk -neuvolassa pituutta oli n. 53 cm ja painoa reilut 3300 g, joten melko pieni kanniskeltavahan tuo pirpana vieläkin on.


keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Kirjoittamattomat aiheet

On jäänyt tämä blogi tosi huonolle tolalle. Vauva-arkeen ja järkevään päivärytmiin opettelu on vielä kesken, kotona olisi runsaasti puuhattavaa ja ristiäisjärjestelytkin vievät aikansa. Oman lisänsä tähän soppaan toi viimeviikkoinen kolmen päivän sairaalakeikka ja sen jälkeiset väsyttävät lääkkeet.

Blogi on kuitenkin kaiken tämän keskellä ollut vahvasti ajatuksissa ja mielessä on valehtelematta ainakin kaksikymmentä aihetta, joista haluaisin oman tekstinsä kirjoittaa. Jotain aiheita olen jo aloittanut kirjoittamaan, mutta tekstit ovat jääneet kesken ja julkaisematta.
Yritän nyt lähipäivinä muistaa tännekin kirjoitella vähän enemmän. Vauva on onneksi niin kiltti ja parin vähän vaikeamman päivän jälkeen näyttäisi nukkuvankin päiväsaikaan ihan hyvin. Joka siis tarkoittaa sitä, ettei ihan kaikkea tarvitse tehdä nukkuva (tai huutava) vauva sylissä. Kirjoittaminenkin on hieman nopeampaa, kun siihen voi käyttää kahta kättä. Tai kunnon näppäimistöä kännykän sijaan. :)

lauantai 17. toukokuuta 2014

Äiti on vähän väsynyt

Meidän pikkuneiti on nukkunut yönsä erittäin hyvin - tähän mennessä on ollut vain pari vaikeampaa yötä. Toisena vatsavaivat huudattivat, eikä mikään muu auttanut kuin kanniskelu ympäri asuntoa. Toisena valvottiin kahdesta seitsemään (sopivasti juuri Euroviisu-iltana; silloin, kun äiti oli mennyt nukkumaan vasta puoli kahden jälkeen).

Nyt kuitenkin näyttäisi vähän vuorokausirytmi jostain syystä neitosella kääntyneen; päivällä nukutaan ja yöllä kukutaan.

Tämä alkoi keskiviikon ja torstain välisenä yönä, jolloin varsinaiset valvomiset olivat kestoltaan alle tunnin, mutta heräämisiä olikin sitten aika monta yön aikana. Vauva, jonka tähän mennessä on yleensä joutunut ainakin kerran yössä herättämään syömään herätyskellon kanssa, herätteli nyt niin, että pisin yhtenäinen unijaksoni oli alle kaksi tuntia. Aamulla vauvaa sitten nukutti pidemmästi, mutta päivällä olleesta neuvolareissusta johtuen en itse ehtinyt tuolloin kuromaan univelkaa kiinni. Ja koska olin tankannut beroccaa, limsaa ja suklaata, jotta pysyisin hereillä neuvolareissun, ei uni tullut kunnolla enää iltapäivälläkään - vain pikkutorkut otin ennen yöunia.

Noh, seuraava yö olikin sitten vielä edellistä vaikeampi - ja pohjalla oli jo hieman univelkaa. Menin yöunille joskus kymmenen maissa ja heräsin varsinaisesti puolenpäivän aikaan. Kokonaismäärä unta taisi olla jotain viiden tunnin luokkaa. Voin kertoa, että siinä vaiheessa kun olin valvonut kolmesta kuuteen ja juuri saanut neidin nukahtamaan omaan sänkyynsä, ei hirveästi naurattanut, kun miehen herätyskello alkoi pirisemään vieressä. ONNEKSI pikkuneiti jatkoi uniaan ja itsekin pääsin pariksi tunniksi lepuuttamaan silmiä.

Perjantai olikin varmaan se päivä, jolloin minua on väsyttänyt kaikista eniten. Lukuisat päikkäritkään eivät tuntuneet auttavan, eikä jumissa olleet niskat varmaan helpottaneet oloa. Mieskin sanoi töistä tullessaan, että nyt näytän ensimmäistä kertaa sellaiselta väsyneeltä äidiltä, joita elokuvissa aina on. Ei tainnut olla ihme; olihan minulla vielä yöpaita päällä ja hiukset harjaamatta miehen tullessa töistä. :D

Viime yönä sain onneksi jo yhdet kolmen tunnin (!!) unet, ja pisin valvomisjaksokin oli vaivaiset 1,5 tuntia. Miehelle kiitos yhden yösyötön hoitamisesta pullon avulla - vaikka jouduinkin tosin silloin nousemaan nukuttamaan tyttöstä, niin pääsin kuitenkin vähän helpommalla viime yönä. Tasainen väsymys toki on päällä vieläkin, mutta tänään on sentään jaksanut tehdä muutakin kuin nukkua - ja yöpaidankin vaihdoin pois päältä jo ennen aamuyhdeksää.

Vauva-arjen ensipäivät

Pääsimme synnytysosastolta kotiin toissaviikon torstaina, joten kotoisaa vauva-arkea on nyt takana parisen viikkoa. Monesti kuulee sanottavan, että ensimmäiset päivät ja viikot vauvan kanssa menevät jonkinlaisessa sumussa. Voin täysin allekirjoittaa tämän!

Koska meillä ei vielä ole kovin selkeitä - etenkään kelloon sidottuja - rutiineita, päivät kuluvat yllättävän nopeasti. Monesti huomaa, että ilta on tullut, eikä tänään(kään) juuri saanut mitään aikaiseksi. No, ei oikeastaan tarvitsekaan saada. :)

Pari ensimmäistä päivää menikin tosiaan vaan levätessä ja vauvaan tutustuessa. Mies hoiti pakolliset kotityöt, itse en ainakaan muista kovinkaan paljon ensipäivinä tehneeni. Se "ylimääräinen" vapaa-aika kului lähinnä nukkuvan vauvan katseluun. :)

Vieläkin käyn vauvan nukkuessa monesti tarkistamassa, että hengittäähän vauva. Hieman kuitenkin jo uskaltaa ja malttaa puuhailla omiaankin vauvan nukkuessa.

Vaikka äitiysloman alkupuolellakin jokainen päivä oli tavallaan samanlainen, eikä arkipäivällä ja viikonlopulla ollut eroa, nyt on kyllä vielä enemmän sekaisin viikonpäivistä. Oman osansa teki varmasti viikon makoilu sairaalassa, mutta eipä tässä vauva-arjessa kovasti viikonpäivillä ole merkitystä. Samat vauvajutut toistuvat joka päivä kuitenkin. Ja kun tosiaan mies on isyyslomalla kolme viikkoa, niin viikonpäivillä ei tunnu olevan merkitystä.

Päivät ovat pitkälti imetystä, vaipanvaihtoa ja nukkumista - tässä järjestyksessä. Vähän vielä opetellaan koko perhe kaikkia näitä taitoja. Erityisesti äiti yrittää opetella tuota nukkumista; kun viime yönäkin pisin yhtenäinen unipätkä kesti kaksi tuntia, pitäisi nukkua univelkaa pois päivällä. Mutta ei sitä jotenkin vaan osaa - ainakaan vielä.

Kaiken kaikkiaan vauva-arki on kuitenkin ollut ihanaa ja upeaa - lievästä väsymyksestä huolimatta. :)