lauantai 30. tammikuuta 2016

1,5-vuotiaan lahjavuori ja mieluisimmat joululahjat


Joulusta on jo tovi aikaa, mutta vasta nyt ehdin syventyä tarkemmin esittelemään pikkuneidin joululahjoja. Niitä tulikin sellainen nippu, että meinasi äidin päätä huimata. Lähinnä siis se, että mihin ihmeeseen ne kaikki saadaan mahdutettua. :D

En ala kaikkia lahjoja käymään yksitellen läpi, mutta muutaman haluan nostaa esille. Nämä siis niitä mieluisimpia - joko pikkuneidin tai äidin mielestä. :)








Leikkikeittiö on tottakai pakko mainita joululahjoista ihan ensimmäisenä. Se oli meidän joululahjaostoksistamme isoin (sekä kooltaan että euroiltaan). Ja on se kyllä ollut varmaan leikityinkin. Hieman tuunattu Ikean Duktig-leikkikeittiö (tuunauksesta lisää blogissa myöhemmin!) on kyllä leikeissä mukana päivittäin; Meea kokkaa hellalla tai mikrossa äidille, isille ja Artulle ruokaa ja välillä maistelee vähän itsekin. Kun leikkikeittiön lisäksi paketeista paljastui vielä ruuantekovälineitä ja iso satsi ruokia, on leikkeihin saatu kyllä paljon touhua!



Junarata on toinen lelu, joka on ollut kovassa käytössä viime viikkoina. Aluksi se ei kiinnostanut Meeaa lainkaan ja ei se vieläkään mikään sellainen lelu ole, jonka parissa neiti jaksaisi pitkään touhuta. Johtuen ehkä pitkälti siitä, että meillä on vaan yksi perustylsä rata, eikä mitään jänniä lisäosia. :D Mutta lähes joka päivä se junarata-lelulaatikko kaivetaan esiin ja kasataan rata.

Röhkivä possu ja kävelevä koira olivat niitä lahjoja, jotka kauhistuttivat äitiä eniten. Lähinnä niiden oletettavan lyhyen elinkaaren takia. Possu ja koira ovatkin olleet säilytyksessä Meean hyllyn päällä ja ne otetaan lattialle kävelemään vain tarkoin valvotuissa olosuhteissa. Johtuen siitä, että Meea ei vielä ymmärrä, ettei possua saa halata sen kävellessä tai koiran jalasta saa pitää kiinni. Ehjinä ovat toistaiseksi kyllä pysyneet, ihan hyvä!

Toiset hyvin leikityt pehmolelut ovat olleet Pocoyo-sarjan hahmot - Pocoyo kun on Meean ehdoton lemppari lastenohjelmista! Elli ja Napero ovat Meean lempparit itse sarjassa, mutta Luppa-hauva on ehkä ollut eniten leikeissä mukana.


(Ihan sivuhuomautuksena pakko mainita, että nämä tilasin Kiinasta eBaystä - ja harkitsin piiiiiiitkään uskallanko tilata; sen verran huonoja juttuja kuullut kiinantuotannosta. Mutta lelut on onneksi varustettu CE-merkinnällä - sillä oikealla, eikä China Exportilla - ja ne on pitkään ja hartaasti pesuaineella jynssätty ennen joulupakettiin käärimistä. Pehmolelut eivät onneksi mene enää suuhun, joten eiköhän äitikin voi turvallisin mielin antaa Meean näillä leikkiä. On ainakin tyttö aika onnellinen näistä - eikä niitä mistään muualta olisi saanut ostettua!)

Ulkoleluista Meea sai pulkan ja lumilapion. Heti joulun jälkeenhän se oikea talvi alkoi, joten ihan hyvään aikaan nämäkin tulivat!

Tavaralahjoista voisi mainita ainakin säkkituolin, joka nököttää nyt olohuoneessamme. Ihan hirveästi ei neiti siihen ole vielä malttanut istua ja rauhoittua (vaikka televisiota katsomaan), koska hän nyt ei muutenkaan hirveästi istu ja rauhoitu. :D Mutta halailukaverina ja heittäytymispaikkana säkkituoli on ollut loistava.



Niin ja paljastuihan sieltä lahjapaketista myös tulevaa junnusänkyä ajatellen junnupeitto, -tyyny ja -lakanat. Ei taaperolle mieluisimpia lahjoja, mutta äidille kyllä! Junnusänky on itse asiassa jo varastossa odottamassa patjojen ostamista, joten nämä lahjat pääsevät käyttöön piakkoin!

Vaatelahjat olivat "älä osta" -toivelistallamme ja niitä onneksi tulikin aika vähän. Ja nekin mitä tulivat, olivat oikeastaan aika tarpeellisia. Kylpytakki, satiininen yöasu, pipo, kypärälakki ensi talvelle... Niin ja ihana juhlamekko ja bolero!


Oli muuten vaikea pysyä muutamassa saadussa joululahjassa; pakko myöntää, että kirjoitin tänne oikeasti useammastakin lahjasta, mutta karsin vielä ennen julkaisua muutaman pois. :D Muutamasta kyllä pakko kirjoittaa (tai ainakin yrittää ehtiä kirjoittaa) ihan oma bloggauksensa lähiviikkoina - tämä oikeastaan oli se ajatus, minkä vuoksi raaskin karsia ne tästä yhteydestä pois. :)

Mitkä olivat teidän taaperoiden mieluisimpia joululahjoja?

"Apua, miten paljon lahjoja!"


Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

perjantai 29. tammikuuta 2016

Jatkopalat Affinityjen valjaisiin

Marraskuun loppupuolella törmäsin ongelmaan Affinity-rattaidemme valjaiden suhteen. 5-pistevaljaat eivät nimittäin menneet kiinni toppavaatteiden ja lämpöpussin kanssa. Eivät lähellekään. Vaikka löysäsin valjaat joka puolelta ääriasentoon, ainoastaan toinen puoli valjaista meni nippa nappa kiinni.

Valjaat kireästi toiselta puolelta kiinni - ilme on kärsivämpi kuin olo ihan oikeasti oli. :D

Ei todellakaan kiva juttu tulevaa talvea silmällä pitäen. Ajatuksissa oli hyödyntää lämpöpussia pikkupakkasilla toppatakin kanssa. Puhumattakaan kovista pakkasista, jos eteen tulee kävelyreissuja päiväkodille tms rattaiden kanssa.

Yritin etsiskellä jonkinnäköisiä jatkopaloja rattaisiin somesta ja googlesta, mutta löydetyt ratkaisut olivat lähinnä luokkaa "hiuspompulalla voisi yrittää viritellä jotain".

Laitoin mailia liikkeeseen, josta ostimme aikoinaan rattaat ja kyselin, onko jatkopaloja tai muuta vastaavaa ratkaisua olemassa. Vastaus tuli nopeasti; "Valitettavasti tähän ei ole mitään ratkaisua, monet ovat samaa asiaa kysyneet".

Aloin jo pohtimaan niitä kaikki hiuspompula-tyyppisiä patenttiratkaisuja tuskaisena, mutta en onneksi päässyt vielä kovin pitkälle tämän suhteen. Olin siis laittanut "varoilta" mailia myös suoraan valmistajalle Britaxille. Heidän vastauksessaan kesti hieman kauemmin, mutta se oli paljon positiivisempi kuin liikkeen.

Jatkopaloja on olemassa ja niitä pystyy tilaamaan jälleenmyyjien kautta! Aika jännä juttu, että jälleenmyyjä ei ollut näistä tietoinen....

No, ei muuta kuin mailia jälleen liikkeelle - tällä kertaa laitoin mukaan Britaxilta saamani tuotenumeron ja muut tiedot. "Aijaa, kiitos tiedosta - ilmeisesti nämä ovat juuri tulleet heidän valikoimaansa. Onpa hyvä tietää, taidammekin tilata näitä samantien useammat, kun moni on näitä kysellyt."

Toimitusaika oli ikävän pitkä (3-4 viikkoa), mutta onneksi talven tulokin kesti tänä vuonna poikkeuksellisen pitkään. Jatkopaloille tuli hintaa vain 10 euroa ja sain kaupan päälle (ja/tai aspan työn hoitamisen korvauksena...) postikulut veloituksetta.

Jatkopalat kotiutuivat meille joulun jälkeen, juuri sopivasti pakkasille!

Jatkopalojen asennus oli kuulemma hieman kimurantti (näin totesi mies), mutta tosi hyvät ovat nämä jatkopalat olleet käytössä. Nyt riittää mitta valjaissa lämpöpussin JA toppahaalarin JA villahaalarin kanssa ihan leikiten!

-25, kunnon toppavarustukset, eikä mitään ongelmaa laittaa rattaiden valjaita kiinni!

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

torstai 28. tammikuuta 2016

Rehelliset kommentit omasta pikkupiltistä

Yksi päiväkotielämän ehdottomasti parhaita puolia ovat päiväkodin tädeiltä saatavat rehelliset kommentit omasta lapsesta ja hänen kehityksestään.   

Tarkoitan siis sitä, että kun itse katselee omaa lastaan varmastikin aika ruusunpunaisten lasien läpi, eikä osaa lastaan arvioidessa olla kovin puolueeton. Etenkin kun kyseessä on esikoinen. Kaikki mitä hän tekee, osaa tai oppii, on ihmeellistä. Joka suhteessa ajattelee oman lapsensa olevan kaikkein paras (ja niinhän hän onkin!) ja etevä ja fiksu ja mahtava ja ihana ja vaikka mitä muuta.

Henkilöt, jotka vanhempien lisäksi viettävät lapsen kanssa niin paljon aikaa, että pystyvät konkreettisia arvioita lapsen kehityksestä antamaan, pitävät päässään useimmiten niitä samoja - hieman vääristäviä - laseja. Esimerkiksi isovanhemmat. Kehitysaskeleet nostetaan korkeammalle isovanhempien silmissä ja voi olla, että kehitystä suhteessa lapsen ikätasoon liioitellaan - olipa se sitten totta tai ei.

Niiltä vähemmän aikaa lapsen kanssa viettäviltä, esimerkiksi omilta ystäviltä, ei ehkä niin konkreettisia kommentteja omasta lapsesta saa. Tai ne ovat tasoa "onpas hän etevä" - ja voi olla, että ne sanotaan ihan muuten vaan. Tai että ne sanottaisiin riippumatta siitä, mitä lapsi tekisi.

Mutta se päiväkoti ja ne päiväkodin tädit. He viettävät tunteja lapsesi kanssa, parhaimmassa (tai pahimmassa?) tapauksessa joka arkipäivä. He ovat mukana ruokailussa, nukuttamisessa, leikkimisessä, ulkoilussa... He elävät arkea lapsesi kanssa ja varmasti huomaavat kaikki pienimmätkin muutokset kehityksessä. Vaikka lapsiryhmässä olisi monta lasta, on jokaisen lapsen kehitystaso huomioitava jo ihan työnkin puolesta. Ja kun viettää päivät samassa seurassa, lasten (erilaiset) luonteenpiirteet tulevat hyvinkin tutuiksi.

Ja parastahan tässä on vielä se, että päiväkodin tädit ovat taho, joka oikeasti tietää, mistä he puhuvat! Joku lapseton ja lapsien kanssa vähän tekemisissä ollut voisi ihastella sitä, että 3-vuotias osaa viedä omat astiansa tiskipöydälle tai että 1,5-vuotias osaa kävellä. Vaikkeivät ne nyt ikäluokan yleiseen kehitykseen nähden ole niin yllätyksellisiä asioita.

Päiväkodin tädit sen sijaan ovat lasten - ja vieläpä samaa ikäluokkaa olevien - kanssa tekemisissä päivittäin. He ovat työnsä puolesta nähneet vaikka mitä ja varmasti heillä on hyvä tuntuma siitä, millainen on kunkin ikäluokan kehitystaso. He myös osaavat nostaa esille niitä asioita, jotka oikeasti ovat merkittäviä. Siksi ne päiväkodista saadut kommentit omaan lapseen ja hänen kehitykseensä liittyen ovat olleet todella mukavaa kuunneltavaa. Eivät he siis vertaa tai sano "Meea osaa tämän jutun kyllä paljon paremmin kuin muut ikäisensä". Eikä pidäkään. Mutta päiväkodin tädit kertovat asioita, joita ovat huomanneet ja arvioivat missä asioissa Meea on hyvä.



No mitä ne päiväkodin tädit sitten ovat Meeasta sanoneet?

Ainakin puheenkehitykseen on kiinnitetty nyt runsaasti huomiota; "puhe on kehittynyt todella nopeasti ja joka päivä huomaa kehityksen". Ihan samaa mieltä olen itsekin. Meean puheenkehityshän koki jättiloikan joulun aikaan ja loppiaisen jälkeen töihin palannut pk-täti sanoikin "kun ei kahteen viikkoon olla nähty, niin oikein korostuu, miten valtava kehitys puheessa on tapahtunut!" Ja nyt on vielä menty aimo harppaus eteenpäin loppiaisesta!

Meeaa on myös kuvailtu reippaaksi, omatoimiseksi ja jopa tutkimusmatkailijaksi. "Jos ei täällä käytävällä olisi portit ja ovet kiinni, niin Meea olisi varmaan jo todella pitkällä." Kuulostaa hyvin tutulta.

Eräänä päivänä pk-täti totesi "Meea on hirveän kekseliäs". Odotin, että seuraavaksi tulee juttua siitä, miten Meea on keksinyt jotain ilkeyksiä. Mutta ei, täti jatkoi "Meea keksii vaikkapa legoille hirveän monia käyttötarkoituksia ja osaa rakennella niistä monenlaisia juttuja". Äidin sydän meinasi pakahtua ylpeydestä - ymmärrätte varmaan, että miehen tai isovanhempien sanomana tämä ei olisi tuntunut ihan niin hyvältä ja tärkeältä.

Ja onhan sieltä vähän tullut kommentteja uhmaa ja minäitse-vaiheeseen liittyenkin. Silloin äiti ei ole ollut ihan niin ylpeä - mutta tunnistanut kyllä tyttönsä kuvauksista. Jos suututtaa, niin tavarat lentelee ja kiukuttaa, mutta Meea ei ole pitkävihainen. Kaikki pitäisi saada tehdä itse ja auttaa kaikessa mahdollisessa. Ehkä paras esimerkki on se, kun tädit olivat laittamassa cd-soittimesta musiikkia soimaan ja Meea olisi halunnut painaa soittimen nappeja, mutta täti oli todennut, että täällä ei lapset saa ollenkaan koskea cd-soittimeen, vaan se on aikuisten hommaa. "Meea katsoi minua juuri sen näköisenä, että älä sinä minulle rupea." Kuulostaa niin tutulta ja voin hyvin kuvitella tilanteen!

Meidän pk-ryhmässä on myös se ihana puoli, että niitä kommentteja oikeasti saa - joka päivä. Aina hakiessa pk-täti kertoo vähintäänkin "tänään on mennyt tosi hyvin ja ruoka on maistunut, tänään syötiinkin makaronilaatikkoa ja siitä Meea tykkäsi, mutta lisukkeena ollutta salaattia ei halunut syödä" tai "nyt iltapäivällä on Meea vähän huudellut äidin ja isin perään ja odottanut teitä hakemaan, mutta muuten ei ole ikävöinyt ja tänäänhän meillä oli jumppapäivä, niin oltiin jumppasalissa ja leikittiin palloilla ja ehdittiin sitten vielä sen jälkeen ulkoilemaankin". Ja nämä olivat siis niitä "vähintään"-esimerkkejä.

Millaisia kommentteja teidän taaperoista on tullut päiväkodista? Tai tuleeko kommentteja ylipäätään?


Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

"Isi" löytyi vihdoin

Otsikko on raflaavampi kuin bloggauksen sisältö. Ei se isi varsinaisesti ole hukassa ollutkaan, mutta "isi"-sana vähän on.

Meea nimittäin osasi ensimmäisten sanojensa joukossa - vuosi sitten - sanoa myös "izi", mutta sitten se sana katosi vuoden iän tienoilla. Eikä tullut millään takaisin. Kesällä Meea alkoi kutsua minua "äijä":ksi ja syksymmällä siitä vääntäen isistä tuli jostain syystä "ähjä". Aluksi näitä oli vaikea erottaa toisistaan, mutta syksyn myötä "äijä" ja "ähjä" olivat selkeästi lausuttuja ja tarkoittivat aina selkeästi eri ihmisiä.

"Isi":ä koitettiin ahkerasti opettaa - mies vielä ponnekkaammin. Meea kyllä tiesi tasan tarkkaan mitä "isi" tarkoittaa, mutta ei millään suostunut sanomaan niin itse. Vaikka osasi sanoa muun muassa "sisi" ja "pissi".

Joulun jälkeen "isi" löytyi ihan itsestään. Ensin se tuli "ähjä":n tilalta muutamaan otteeseen silloin tällöin, sitten Meea alkoi viljelemään sitä puheessaan aina isistä puhuttaessa. Vuodenvaihteen jälkeen ei ole "ähjä"-sanaa meillä enää kuultu, vaan isistä on tullut ihan oikeasti "isi".

Niin ja en minäkään enää ole "äijä". Vähän "isi"-sanan löytymisen jälkeen Meea sanoi muutaman kerran pyydettäessä "äiti" (aiemmin on siis vaan nauranut päin naamaa ja todennut "äijä!") ja hiljalleen sekin sana vakiintui puheeseen. Ei ole itse asiassa pariin viikkoon tainnut "äijä":ä enää kotona kuulua!

Puheen kehitys on muutenkin ollut ihan valtavaa. Joulun aikaan sanoja tuli jo yli sata, mutta yksittäisiä ja aika tuttuja juttuja - osa vielä äännettäen eri tavalla kuin oikeasti. Nyt ovat lähes kaikki sanat löytäneet oikean (tai oikeamman) muodon, kahden sanan lauseita tulee jatkuvasti ("äiti tähän", "Miia kokkaa", "tahtoo kiijja") ja useammankin sanan lauseita toisinaan ("Aattu menee tohon", "pissiä ei tujjut", "isi hakee äiti kattoo"). Ja uusia sanoja tulee valehtelematta joka päivä.

Tämän päivän saldona oli "mikko" (eli mikro) ja "mimmie mukkaai" (eli Mimmien Muskari). Eilisen uusi sana oli "hööppää" (eli hörppää/hörpätä).

Kehitystahti on uskomatonta ja joka päivä ihmettelen, miten etevä tyttö meillä onkaan.

Kuva ei liity aiheeseen, mutta bloggaus ilman kuvaa on niin tylsä. :D

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

torstai 21. tammikuuta 2016

1,5-vuotiaan joulukalenteri kokonaisuudessaan

Postasin blogiin joulukuussa yksitellen jokaisen joulukalenterin luukusta (tai pussukasta) paljastuneen tavaran.

Jos et seurannut jokaista postausta - tai kaipaat ylipäätään vinkkejä taaperon joulukalenteria varten vaikka vuodelle 2016 - ajattelin koota vielä joulukalenterin sisällön yhteen.



Meidän 1,5-vuotiaan joulukalenterista löytyi siis joulukuussa 2015 seuraavaa:

1. Lego Duplo: veturi
2. Muovinen seepra
3. Muovinen tiikeri
4. Lego Duplo: peruspalikoita
5. Muumi-rasia
6. Lego Duplo: numeropalikat 1-3
7. Lego Duplo: numeropalikat 4-6
8. Lego Duplo: numeropalikat 7-10
9. Virkattu omena
10. Virkattu porkkana
11. Lego Duplo: setä ja hauva
12. Muovinen kirahvi
13. Suklaa-kaurajuoma
14. Lego Duplo: punainen auto
15. Lego Duplo: vihreä auto
16. Lego Duplo: sininen auto
17. Muovinen leijona
18. Muovinen virtahepo
19. Muovinen norsu
20. Piparkakkumuotti
21. Virkattu päärynä
22. Virkatut dominokeksit
23. Tonttulakki
24. Kirje joulupukilta

Kaikki joulukalenteri-postaukset löydät täältä.



Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Jo vähän turhan kylmä

Lähtökohtaisesti tykkään talvesta, mutta onhan nämä viimeaikaiset pakkaslukemat jotain ihan käsittämätöntä! Meidän mittarin huippulukemat tältä talvelta ovat olleet -32,2. Aivan liian kylmää!

Odotin talvea innolla ja olisin koska tahansa vaihtanut ne plussan puolella olleet loskakelit kunnon talveen. Siis sellaiseen, jossa on lunta maassa ja muutama aste pakkasta, maksimissaan kymmenen. Ei kolmekymmentä!

Ja vielä kun ainakin jonkin sääennusteen mukaan pakkaset jatkuvat enää tämän viikon ja sitten talvi on taputeltu ja aletaan plussakeleissä odottelemaan kevättä. Mikä talvi se tämä nyt sitten on, kun ei siitä varsinaisesta talvesta edes ehdi - eikä pysty - nauttimaan?

Mieluummin monta kuukautta kymmenen asteen pakkasia kuin pari viikkoa kolmenkymmenen.



Nämä pakkaset ovat olleet jo sitä luokkaa, että kukaan ei pääse ulkoilemaan. Meealla on välillä ollut useita päiviä peräkkäin, jolloin hän ei ole ollut ulkona kuin korkeintaan kävelymatkan autoon ja takaisin. Päiväkodissakin nämä pienet ulkoilevat vain nopeasti -15 täyttyessä ja yli kahdenkympin pakkasilla eivät lainkaan. Ei ihme, että välillä vähän väsyttää ja kiukuttaa.

Itsekin välttelen ulkoilua näin kylmällä; jos ei ole ihan pakko mennä, niin mieluummin olen näin kylmällä sisällä. Koiran ulkoilutukset ovat pakollisia (paitsi viime päivinä, kun hauva on ollut hoidossa), mutta nekin pissalenkit pidetään kyllä miinus viidentoista jälkeen aika lyhyinä. Vaikka koira kestäisikin kylmää varmaan paremmin kuin omistajansa. :)

Auton kulkemisessa on välillä ollut haasteita - triplapitkällä lämmitysajalla on kuitenkin aina lähtenyt käyntiin ja vain kerran ovat vikavalot vilkkuneet. Mutta kyllä kai sekin jotain kertoo liian kylmästä ilmasta, kun viikonloppuna tankatessa ei diesel virrannut; tarkoitus oli laittaa tankki täyteen, mutta nippanappa mies sai puristettu 8 litraa ainetta tankkiin. Eivät näin kylmät kelit vaan ole ihan normaalia. :D

Itse jouduin kohtaamaan kunnon pakkaset ihan toden teolla tänä maanantaina, kun kävelin keskustaan hakemaan Meean hoidosta JA menin hänen kanssaan bussilla kaupunkiin. Varasin jo pari viikkoa sitten ajan prick-testeihin, eikä sitä oikein voinut perua - ja yhden auton taloudessa tämä oli kuitenkin se helpoin ja koko lailla ainoa mahdollinen vaihtoehto. Mittari näytti kotoa lähtiessa -25,2 - ei onneksi ihan niitä huippulukemia, mutta melko kylmää joka tapauksessa.

Kävelymatkalla ei itse asiassa tullut edes kylmä, kun oli niin kovat toppaukset päällä. Ylämäissä tuli jopa lämmin. Suurempi ongelma olivat jäätyvät ripset, joita piti 1,5 km kävelymatkalla välillä sulatellakin hanskalla, etteivät jäätyneet silmäkulmasta yhteen.



Itsehän sitä kestää vaikka mitä (vaikkakin pakko myöntää, että flunssaisena ja vähän puolikuntoisena tuntuikin noin kovassa pakkasessa tallustelu melkoiselta urheilusuoritukselta!), mutta Meean takia olin enemmän huolissani kylmyydestä. Pienille kun noin kylmän ilman hengittäminen voi aiheuttaa vahinkoa keuhkoihin. Ja kun Meea kuitenkin oli ulkona paikallaan (rattaissa) ja jouduttiin hetken aikaa bussipysäkillä kyytiä odottelemaan. Kunnon toppausten ja lämpöpussin ansiosta tyttö pysyi kuitenkin lämpimänä.



Mutta on nämä kyllä melkoisia kelejä. Onneksi meillä sentään lämmitys toimii (itse asiassa välillä turhankin hyvin, kun se reagoi vaihteleviin keleihin vähän viiveellä...), mutta aika monella tutulla on kovat pakkaset vaikuttaneet jo talon viilenemiseenkin. Pahimmillaan vesiputkien jäätymiseen.

Talvi on ihan mukavaa aikaa, mutta olisi kiva, kun kaikessa säilyisi kohtuus - myös pakkaslukemissa!

Sisällä on onneksi ollut lämmintä - mutta onhan se hyvä varautua! :)

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

lauantai 16. tammikuuta 2016

Lastentaudeista vuorossa parvorokko

Minulla on ollut huono tuuri sairastamisen suhteen ja kaikki Meealla jyllänneet taudit ovat lähes poikkeuksetta tarttuneet minullekin. Syksyllä jopa kärsin THE lastentaudista, kun lääkärisedän luona vuoronperään Meean kanssa tarkastettiin flunssan aikana korvat; minulla oli korvatulehdus, Meealla ei.

Nyt tämä epäonni on ilmeisesti muuttunut ihan kunnon kiroukseksi. Vuodenvaihteen tienoilla nimittäin sairastin parvorokon!

Meea oli ennen joulua kipeänä pari päivää. Kuumetta nousi vain yhdeksi yöksi, mutta posket punottivat pidempään. Päiväkodin täti pohti, että olisikohan kyseessä voinut olla parvorokko - sitä kun kuulemma oli liikkeellä kunnan toisessa päiväkodissa. Parvorokko oli itselleni vieras tauti, mutta pienen googletuksen jälkeen se kuulosti hyvin todennäköiseltä vaihtoehdolta.

Parvorokon oireet ovat niin moninaiset, että vaikea varmaksi sanoa, oliko Meealla parvorokkoa vai ei. Toisaalta toivoin, että olisi ollut - se kun on vaan kerran eläessään sairastettava tauti, niin olisi ainakin päässyt pikkuneiti helpolla sen suhteen.

No, parvorokko unohtui ja Meeakaan ei kärsinyt edes punottavista poskista enää joulun tienoilla. Vuodenvaihteen aikoihin itselleni ilmaantui ihottumaa käsivarsiin. Samaan aikaan alkoi kelit viilenemään, joten atoopikkona ajattelin ihottuman liittyvän pakkasiin ja ihon kuivumiseen. Kun parin päivän päästä yhtäkkiä nousi kuume ja kokonaisvaltainen huono olo, aloin googlettamaan parvorokon oireita. Kun illan myötä nilkkoja ja polvia alkoi jomottamaan niin paljon, että meinasi tulla itku, oli aika selvää, että tämä taitaa olla parvorokkoa. Ja taisi olla sitä Meeallakin muutama viikko aiemmin.

Nuutunut äiti vuodenvaihteessa.

Kärsin ihottumasta vajaan viikon, nivelkivuista saman verran (tosin eri aikaan) ja kuume onneksi meni ohi parissa päivässä. Töihin palasin vuodenvaihteen jälkeen kylmägeeli ja Voltaren laukussa; nilkkakivut eivät sinänsä estäneet työntekoa. 

Parvorokko vaan on siitä ikävä tauti, että oireet voivat kadota ja palata uudestaan. Luulin tämän koskevan vaan ihottumaa, mutta ilmeisesti kaikki muukin. Viikko sitten - viikon tauon jälkeen - oli nimittäin sama rumba edessä. Jo viime viikonloppuna käsivarret olivat täynnä kutisevaa ihottumaa, sunnuntai-iltana nousi kuume ja yön aikana järkyttävät nivelkivut palasivat. Kaksi päivää sairaslomaa sohvan nurkassa horroksessa maaten, edelleen muistona taudista ovat kävelyn jälkeen hoosiannaa huutavat nivelet ja muutama ihottumajälki käsivarressa. Pahimmillaan nivelkivut voivat kuulemma jatkua viikkoja, kuukausia - jopa vuosia. Toivottavasti ei!

Vesirokon olen kuulemma sairastanut, joten sitä ei ainakaan pitäisi tähän omaan "aikuisiän lastentaudit" -sarjaani tulla. Saa nähdä, mikä tauti on seuraavana vuorossa.

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Maustetahnoja buzzaamassa

En ole varmaan täällä blogin puolella koskaan kertonut, että olen Buzzador. No, en ole kyllä pitkään aikaan saanutkaan tuotteita testattavaksi, joten siitä johtunee blogihiljaisuus.

Niille, jotka eivät tiedä, mikä Buzzador on, kerrottakoon lyhyt tiivistelmä. Buzzadorina pääsee testaamaan tuotteita ilmaiseksi tai roimalla alennuksella - kampanjasta riippuen. Tuotteet ovat pääsääntöisesti uutuustuotteita, jotka eivät välttämättä ole vielä tulleet edes markkinoille. Buzzauksen ideana on se, että tuotteista kerrotaan eteenpäin; niitä buzzataan ystäville ja tuttaville. Lisäksi kokeillaan itse tuotetta, kerrotaan mielipide siitä ja täytetään loppuraportti. Halutessaan voi buzzauksen ohella ottaa kuvia, videota tai vaikkapa kirjoittaa blogia. Minä liityin Buzzadoriksi ehkä vuonna 2008 (+/- yksi vuosi), joten vuosien varrella olen muutamaan kampanjaan saanut osallistua.

Nyt viimeisimpänä sain buzzattavaksi ennen joulua Felixin maustetahnoja. Paketista löytyi testattavaksi basilika- ja valkosipulitahnoja.


Pakko myöntää, että tämä buzzaus osui vähän huonoon kohtaan ajallisesti. Siis sen suhteen, että on tullut kokkailtua tosi vähän - joten myös tilaisuuksia hyödyntää tahnoja on ollut aika vähän.

Meillä syötiin ennen joulua kiireestä johtuen hyvin nopeatekoista ruokaa ja eineksiäkin; niihin en viitsinyt "tuhlata" maustetahnoja. Joulunaika meni jouluruuan parissa ja uutena vuotenakin oli tarjolla perinteiset ranskikset, nakit ja perunasalaatti. Viime vuoden puolella ehdin testata maustetahnaa vain yhteen ruokaan! Nyt alkuvuodestakin on ruuanlaitto ollut aika vähäistä, koska on yritetty syödä pakastinta tyhjäksi JA on sairasteltu JA on kyläilty; ei siis kovin montaa kertaa ole varsinaisesti tullut itse kokattua kunnon ruokaa tänä vuonna. Ja vain kerran olen tällä ajanjaksolla ehtinyt käyttämään valkosipulitahnaa vieraille kokatessani.

Basilika ei ole suurin suosikkini, joten enemmän olin innoissani buzzauspaketista löytyneestä valkosipulitahnasta. Sitä olenkin itse asiassa nyt käyttänyt oikeastaan joka ruuassa, johon normaalisti olisin laittanut valkosipulia muussa muodossaan mausteeksi. Tai no, uunijuureksiin pilkoin valkosipulit päälle, mutta kaikkeen muuhun olen hyödyntänyt tahnaa.



Ideanahan on siis se, että tämä tahna korvaa tuoreet yrtit ja valkosipulin. Kun kaapista löytyy aina tuubi maustetahnaa, ei tarvitse muistaa ostaa erikseen vaikkapa valkosipulia. Meillä käytetään melko paljon valkosipulia kokkauksessa, mutta tuntuu, että aina etenkin siitä kolmen valkosipulin nipusta jää osa käyttämättä tai menee huonoksi. Siinä mielessä tämä maustetahna vähentänee myös ruokahävikkiä.

Ja toki se myös osaltaan vähentää ruuanlaittoon kuluvaa aikaa! Ajanpuute kun taaperoarjessa (etenkin nyt kokopäivätöiden startattua) on yksi kompastuskivistä ja olen yrittänyt jo ennen Felix-kampanjaakin etsiä keinoja oikoa tai tehostaa ruuanlaittoa. Maustetahna on kyllä yksi apukeino siihen!

On myönnettävä, että en ole näitä tahnoja vielä kaupassa nähnyt - tai edes ehtinyt etsiäkään. Siksi minulla ei ole aavistustakaan, minkä hintaisia tuotteet mahtavat olla. Mikäli hinta on kohtuullinen, uskoisin, että maustetahnoja tullaan meille ostamaan jatkossakin. Näitä on nyt yhteensä viittä eri makua; ainakin tuota chilitahnaa on pakko päästä testaamaan!

p.s. Allergikkotytön äitinä on pakko vielä loppukaneettina mainita, että ainakin tämä valkosipulimaustetahna on sekä maidoton että munaton (ja gluteenitonkin). Sopii siis myös meidän Meealle - joka muuten tykkää valkosipulista!

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

torstai 7. tammikuuta 2016

Joulukorttiaskartelua vuosien tauon jälkeen

Vielä yksi jouluaihe kirjoittamatta. :)

En ole vuosiin askarrellut itse joulukortteja. Siis varmaan ala-asteella viimeksi. Viime vuodet on menty valokuva-joulukorteilla; ensin koiran kuvalla, viime vuonna vauvan ja koiran.

Valokuva-joulukortti oli harkinnassa täksikin vuodeksi, mutta nuo kaksi ovat sen verran touhukas parivaljakko, että epäilin, onnistuuko kuva. Vai johtaako se kuvausyritys vain hermojen menetykseen ja perheriitaan. Siksi toisekseen, en jaksanut alkaa miettimään mitään kuvausrekvisiittaa, kun kaikki olemassa oleva on jo aiemmissa joulukorttikuvissa käytetty.

Lopulliseen joulukortti-päätökseen vaikutti aika paljon myös se, että olin löytänyt Pinterestistä ihanan idean joulukorttia varten, joka oli pakko päästä toteuttamaan!

Joulukorttien askartelu taaperon kanssa ei ihan vielä kovin vahvasti onnistu (vaikka tekihän Meea hienot diy-joululahjat!), mutta mitään pelkästään minun askartelemaa joulukorttia en halunnut lähettää. Pinterestistä löytyi ihania ideoita joulukorteista, joissa on hyödynnetty lapsen käden- tai jalanjälkeä. Itse ihastuin jalanjäljistä tehtyihin lumiukkoihin - ja onhan se 1,5-vuotiaan jalkapohja helpompi saada painettua paperille onnistuneesti, kuin käsi joka suuntaan harottavine sormineen. :)

Pakko myöntää, että joulukorteissa oli enemmän hommaa kuin uskoin. Korttien saajalistaa karsittiin minimiin, koska ei vaan jaksanut tehdä enempää. Ja kun kaikki tehdyt kortit eivät ihan onnistuneet - matkassa oli monta työvaihetta, jossa saattoi mennä pieleen. Parikymmentä korttia meiltä silti lähti matkaan.






Lumiukko-joulukortit - vaihe vaiheelta


1. Jalanjäljen painaminen kartonkiin. Kuvittelin tekeväni nämä sarjatyönä, mutta Meea oli eri mieltä. Neidin hermot menivät kolmen kortin painamisen jälkeen, joten näitä painettiin aika monessa erässä. Aika monena iltana. Rajoittava asiahan oli vielä se, että jalanjälkien painamiseen tarvittiin kaksi henkeä; mies piti Meeaa sylissään ja roikotti kortin päällä, kun minä sudin valkoista sormiväriä jalkapohjaan ja painoin kartonkia vasten. Oli muuten tarkkaa touhua, koska Meean jalkapohja on jo niin iso, että nippanappa mahtui korttipohjaan! Viimeisimpiin kortteihin tajusin sutia väriä vähän pienemmälle alalle kantapäähän, niin koko jalkapohja mahtui huomattavasti helpommin korttiin. :)



2. Akryyliväreillä maalaaminen. Kun jalanjälki oli kunnolla kuivunut, pääsi tekemään seuraavan vaiheen. Tämä onneksi onnistui sarjatyönä, kunhan jalanjälkikortteja oli useampi jo painettuna. Maalasin kahdella eri sävyn punaisella akryylivärillä lumiukoille hatun ja kaulaliinan. Sen lisäksi, että en ole aikoihin tehnyt joulukortteja, en ole myöskään aikoihin maalannut mitään. Vähän meinasi aluksi käsi täristä jännityksestä, mutta yllättävän hyvin tämä onnistui.



3. Viimeistelyt mustalla tussilla. Jälleen kerran piti ensin odotella edellisen maalin kuivumista - näiden monien työvaiheiden takia korttien teossa kesti kaikkineen varmaan kaksi viikkoa! Tussilla piirtelin silmät, suun, kädet ja hiilinapit lumiukolle. Lisäksi kirjoitin lumiukon kylkeen muistoksi "Meea 1 v 8 kk". Tässä työvaiheessa muuten meni yllättävän pitkään (ja tuli aika monta epäonnistunutta versiota), sillä ei meinannut millään löytyä hyvää tussia hommaan. Riittävän ohut, joka kuitenkin olisi piirtänyt sormivärin päälle. Aika montaa tussia tuli testattua ja lopullinen valinta ei ollut ihan niin ohut - mutta asiansa ajava.

4. Pilkut sormivärillä. Seuraavaksi lisäilin vielä valkoisia pilkkuja koristeeksi asusteisiin. Maalasin hatun ja kaulaliinan pilkut siveltimellä sormivärillä. Meinasin ensin ostaa valkoisen akryylivärin tätä varten, mutta testasin kuitenkin ensin sormiväriä. Hyvin onnistui, joten säästyi muutama euro! Uusiin siveltimiin olisi kyllä voinut panostaa, sillä pienimpien pilkkujen teko oli haastavaa.




5. Porkkananenä akryylivärillä. Jottei kuivumisvaiheet vielä olisi loppuneet tähän, tein porkkananenän oranssilla akryylivärillä vasta tässä vaiheessa. Ihan vaan siksi, että se oli paljon helpompi tehdä vasta nyt, kun silmät ja suu oli jo paikallaan.

6. Jouluntoivotukset kääntöpuolelle. Kun kortit alkoivat olemaan jo suhtkoht valmiina, muistin vasta, että täytyyhän niihin jotain kirjoittaakin. Aika (eikä energia) ei riittänyt käyttämään kovin kauaa jouluntoivotuksen ideoimiseen, mutta onneksi nopealla googletuksella löytyi ihan hyvä jouluntoivotus. Jotain muutakin kuin se perinteinen "Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!".



Kortit oli tarkoitus viedä postiin hyvissä ajoin ennen DL:ää, koska tiedossa oli postin myöhästely ja takkuilu. Loppujen lopuksi korttien teossa kesti niin kauan, että pyrin ylipäätään saamaan ne postiin ennen postin maanantaista 14.12. DL:ää. Ajatuksena oli viedä kortit postiin jo perjantaina, mutta iltapäivällä töiden päätteeksi puuttui vielä osoitteita kuorista sekä postimerkit. Postiin saaminen olisi mennyt niin myöhäiseksi, etteivät olisi ennen maanantaita lähteneet matkaan kuitenkaan. Loppujen lopuksi tiputin kortit postilaatikkoon sunnuntain shoppailureissun ytheydessä.

Ilmeisesti ehtivät kuitenkin ajoissa perille, hyvä niin!

Sen verran iso homma oli tuossa joulukorttien askartelussa, että todennäköisesti ensi vuonna meillä turvaudutaan siihen perinteiseen kuvakorttiin. Seuraavat askarrellut joulukortit lähetetään vasta sitten, kun Meea osaa (ja haluaa) ne itse askarrella alusta loppuun! :D





Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

maanantai 4. tammikuuta 2016

Raketteja pelkäävä koira

Jäi heti vuodenvaihteen tienoilla tämä postaus kirjoittamatta loppuun sairastelun takia (siitäkin myöhemmin lisää blogissa), mutta jatketaan tällä "parempi myöhään kuin ei milloinkaan" -teemalla.

Meidän 6,5-vuotias Arttu-hauva on aina pelännyt raketteja. Uuden vuoden juhlintaa ei meidän perheessä voi kutsua juhlinnaksi, koska rakettipelokas koira rajoittaa aika paljon juhlasuunnitelmia.

Arttu näki ensimmäiset raketit jo ennen vuoden vaihtumista, ehkä neljän kuukauden ikäisenä. Kävimme varta vasten katsomassa raketteja totuttautumismielessä joulunavajaisissa. Pikkuhauva seurasi innolla ensimmäisen raketin kohoamista, mutta kun raketti räjähti taivaalla, Arttu juoksi täysillä jalkojeni välistä taaksepäin karkuun.

Sen jälkeen yritettiin totuttaa raketteihin monella tapaa (jopa televisiosta katsomalla), mutta oli pakko todeta, että meillä asuu rakettipelkoinen koira. Eikä asialle oikein voi tehdä mitään.

Artun ensimmäiset elinvuodet asuimme kaupungissa, jossa vuodenvaihde - ja itse asiassa loppuvuosi ylipäätään - oli tuskaa. Vuodenvaihteessa raketteja ammuttiin ympäriinsä, eikä kovalla ollut televisiokaan estänyt ääniä täysin. Pahimpia olivat ne kaikenmaailman joulunavajaiset yms ilotulituksineen, joita Jyväskylässä tuntui olevan useita loppuvuodesta. Kun ei niistä kaikista ollut aina itse tietoinen, jouduttiin kokemaan muutama ei-niin-iloinen pissalenkki rakettien paukkeessa - ja palaamaan juosten kotiin "turvaan".

Ensimmäinen uusi vuosi oli pahin - etenkin kun ensimmäinen bongattu raketti ammuttiin takapihan ikkunan vierestä menevältä kävelytieltä. Arttu ryntäsi yläkertaan meidän sängyn alle piiloon, tuli kurkkaamaan takaisin ovelle meitä ikään kuin sanoen "ettekö te hullut tule turvaan???". Ensimmäisen uuden vuoden jälkeen opittiin myös jatkossa laittamaan makuuhuoneen ovi kiinni; oli nimittäin pissayllätys sängyssä, kun mentiin nukkumaan.

Erään toisen uuden vuoden vietin tärisevä koira sylissä. Se oli ihan kamalaa, kun ei voinut tehdä mitään toisen hyväksi, eikä mikään auttanut. Eikä voinut näyttää sääliäkään, ettei rakettipelko yltyisi entisestään. Yö meni valvoessa ja seuraavan päivän ulkoilutkin olivat täynnä pelkoa.

Lääkkeisiin ei olla toistaiseksi turvauduttu. Harkinnassa ne ovat olleet ja täksi vuodeksi olisin varmaan hankkinutkin, ellei koira olisi juuri kärsinyt vatsavaivoista. Kaupungissa asuessa muutamana vuonna oltiin (tai Arttu oli) vuodenvaihde maalla, jossa raketit paukkuivat vähän maltillisemmin. 2,5 vuotta ollaan itse asuttu maalla ja onhan täällä pauketta huomattavasti vähemmän.

Vuodenvaihteessa itseäni raketteja pelkäävän koiran omistajana ärsyttää eniten ne ihmiset, jotka eivät voi noudattaa rakettien ampumisajankohtia. Kaupungissa paukkui pissalenkillä aina - vaikka olisi käynyt miten aikaisin. Ja meillä maallakin kahtena edellisenä uutena vuotena on ilta-pissalenkin aikoihin neljän-viiden maissa paukahtanut useampi raketti. Ja siitähän se koira sitten vauhkoontuu täysin...

Tänä vuonna kävi hyvä tuuri ja pissalenkillä ei kuulunut yhtään paukahdusta! Ja oli muuten koirakin normaalia rauhallisempi tämän uuden vuoden!

Tosin jo aamusta asti Arttu ilmeisesti vaistosi, mitä illalla on luvassa. Some kertoi, että lähistöllä oli jo keskiviikkoiltana paukkunut. Itse en kuullut mitään, mutta ehkä koira kuuli. Aamupäivän oli nimittäin koko ajan kyljessä kiinni ja säikkyi jokaista pienintäkin ääntä. Arttu tuli siis jopa kakkavaipan vaihtoon meidän mukaan vessaan, kun ei halunnut olla yksin!

Illalla ammuttiin pihasta muutama (äänetön) pikkuraketti Meealle; katseltiin niitä Meean kanssa ikkunan takaa, koska Arttua ei voinut jättää yksin sisälle. Näiden parin raketin näkeminen sekä hieman sen jälkeen sisällekin kuulunut pauke alkoi pelottamaan Arttua sen verran, että vetäytyi puoli seitsemän aikoihin turvapaikkaansa saunan lauteiden alle (jonne siis paukkeet eivät kuulu lainkaan). Ja koska Meea oli huolissaan koirakaveristaan, vietimme aikaa saunassa ja kylppärissä Meean nukkumaanmenoon saakka. Siellä pikkuneiti silitteli Arttua ja omalla pesuainepurkillaan pesi niin Artun turkin kuin äidin hiuksetkin.

Meidän perheen vuodenvaihteen tunnelmia. <3

Tärinältä ja vaeltelulta vältyttiin tänä vuonna ja vuodenvaihde oli varmaan iisein ikinä. Arttukin vetäytyi pois lauteiden alta ennen iltakymmentä ja siirtyi makuuhuoneen lattialle nukkumaan. Jätettiin televisio yöksi päälle kaiken varalta taustameluksi, mutta ilmeisen rauhallisesti Arttu yönsä nukkui. Eikä aamullakaan yhtään jännittänyt ulosmenoa.

En usko, että rakettipelko koskaan katoaa, mutta sen kanssa voi elää. Itse uskon, että tänä vuonna ratkaiseva tekijä onnistumiselle oli se, ettei Arttu nähnyt tai kuullut yhtään rakettia ulkona. Toivottavasti tilanne on sama vuoden päästäkin!

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Joustavalta hoitovapaalta kokopäivätyöhön

Aloitin työt äitiysloman jälkeen joustavalla hoitovapaalla toukokuussa, Meean ollessa reilun vuoden ikäinen. Meean hoito saatiin järjestettyä aluksi ns. omin voimin - päiväkodin neiti aloitti vasta marraskuun alussa.

Työelämään palaaminen oli iso muutos arkeen. Kun vietti reilun vuoden kotona, oli moni työelämän asia unohtunut. Pelkästään se, että sai syödä lounaan rauhassa - ja lämpimänä - tuntui todella oudolta. Vähäinen hivuttautuminen pelkästä äidistä työntekijäksi oli kyllä erinomainen ratkaisu; pienin askelin niin minulle kuin Meeallekin.

Joustava hoitovapaa on ihan loistava keksintö ja mahdollisuus. Ainakin itselle se oli paras mahdollinen vaihtoehto viime vuodelle.

Kun kotipäiviä ja työpäiviä oli arkena suurinpiirtein saman verran, jäi kummallekin riittävästi aikaa. Töissä pystyi - heti kun työasiat palautuivat mieleen - panostamaan työhön täysillä kolme päivää viikossa, mutta myös taaperon kanssa touhuiluun jäi aikaa. Kun työpäivät sijoittuivat pääosin loppuviikkoon, päästiin myös alkuviikosta käymään kerhoissa Meean kanssa. Aika paljon myös vietettiin aikaa ihan vaan kotioloissa, kahdestaan. Koska se vaan on ihan parasta!

Paljon kasvua ja kehitystä olisi jäänyt näkemättä ja kokematta, jos olisin ollut kokopäiväisesti töissä jo toukokuusta lähtien. Yhteistä aikaa - etenkin sitä kahdenkeskistä - olisi ollut huomattavasti vähemmän.

Osa-aikatyön ja taaperoarjen yhdistäminen onnistui loistavasti ja olen hyvin onnellinen, että töihin palaaminen sujui näin kivuttomasti.

Nyt Meea on ollut pari kuukautta päiväkodissa, sopeutunut sinne mainiosti ja itsekin olen päässyt taas työntekoon melko hyvin kiinni. Äidin pikkumurusta on kasvanut iso tyttö ja minäkin olen hetkittäin jotain muutakin kuin äiti.



Ensi viikolla luvassa onkin jälleen kerran uuden arjen opettelu, kun minä aloitan kokopäivätyöt ja Meea kokopäivähoidon. Itselläni myös työnkuva jokseenkin vaihtuu, joten sekin tuo oman haasteensa alkuvuoden opetteluun. Ja vielä kun niitä työpäiviä onkin jatkossa viikossa kolmen sijaan viisi!

Meealle tulee miehen & minun yhteisistä työajoista sekä pitkästä työmatkasta johtuen pitkiä päiviä päiväkodissa, mutta onneksi hän viihtyy siellä loistavasti. Eniten kuitenkin jo etukäteen harmittaa se, että aikaisten herätysten takia myös illalla pitää mennä ajoissa nukkumaan - siksi yhteinen aika jääneekin aika vähäiseksi arkena. Onneksi viikonloppuisin voi ottaa menetetyssä ajassa takaisin!

Vähän jännittynein mielin suunnataan alkavaan vuoteen. Nähtäväksi jää, miten paljon blogia ehtii kirjoittamaan - saati jääkö minulle ylipäätään vapaa-aikaa töidenteolta, lapsenhoidolta ja kotitöiltä. Uudenvuoden lupauksissa kun oli vielä liikunnan lisäämistä ja terveellisen ruokavalion ylläpitoa JA useampi käsityöprojekti odottaa toteuttamistaan. Saa nähdä, miten käy ja aika riittää. :)

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.