maanantai 30. toukokuuta 2016

Koirien punkinkarkoitus-vinkki

Kesä, koira ja punkit. Ei mikään mukava yhdistelmä.

Meidän perheessä on luotettu samaan ja toimivaan punkinkarkoitus-tapaan jo koiran ensimmäisestä kesästä lähtien. Arttu-hauva täyttää tänä kesänä seitsemän, joten voin vuosien kokemuksella sanoa tämän toimivan.

Olen kyseisen vinkin antanut näiden vuosien aikana niin monelle ystävälle ja tuttavalle (viimeksi viime viikolla), että ajattelin jakaa tämän vinkin myös blogissani.

VALKOSIPULI.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Arttu-hauva saa kesäkauden ajan yhden puristetun valkosipulinkynnen ruuan seassa joka aamu. Eikä ole juurikaan punkkipihdeille ollut tarvetta! Valkosipuli toimii loistavasti punkkien karkoittamisessa.

Joo, onhan siinä omat hajuhaittansa ja kesäaikaan tuntuu, että niin koira kuin talokin tuoksahtaa jatkuvasti valkosipulille. Mutta toisaalta; mieluummin valkosipulin hajua kuin punkkeja.

Ainakin näillä leveysasteilla punkkeja nimittäin riittää ja karvaisen koiran turkkiin ne myös kohtuullisen helposti tarttuvat.

Mikäli valkosipulikuuria lähtee kokeilemaan, alku saattaa olla hankalaa. Ainakin meillä aluksi Arttu hieman epäröi valkosipulinmakuisen ruuan syömistä, mutta muutaman kokeilukerran jälkeen veteli jo innolla valkosipulilla maustetun ruokakupillisen. Itse asiassa herra on tykästynyt valkosipulin makuun siinä määrin, että toisinaan uskoo kaiken valkosipulin tuoksuisen olevan hänelle tarkoitettua (siihen aikaan kun valkosipulin käyttö punkkikarkoitteena aloitettiin, meillä nimittäin harvemmin käytettiin valkosipulia omassa ruuanlaitossa). Ja jos ei valkosipuli tuoreena uppoa, on olemassa kapseleita ja rouheita, joissa maku lienee lievempi.

Joidenkin tutkimusten ja suositusten mukaan valkosipuli on haitallista koirille; joidenkin mukaan sitä voi antaa pieniä määriä, joidenkin mukaan ei ollenkaan. Meillä valkosipulikuurit eivät ole aiheuttaneet mitään oireita JA pitäneet punkit erinomaisesti loitolla. Itse uskonkin, ettei pienestä määrästä ole haittaa - tai ainakaan meillä ei ole ollut. Toki jos valkosipulikuuria aloittaa, kannattaa tarkkailla oireita ja lopettaa, jos havaitsee jotain omalla koirallaan.

Valkosipuli on lähes ainoa punkinkarkoituskeino, jota meillä on kokeiltu. Kerran olen testannut apteekista saatavaa nestemäistä punkkikarkoitetta. Se toimi sen verran, että kaikki punkit eivät tarttuneet ihoon kiinni. Omasta mielestäni se kuonossa kipittävä punkki - joka voi tippua kyydistä mihin tahansa paikkaan kodissa - ei ole yhtään parempi vaihtoehto kuin ihoon kiinnittynyt, helposti poistettavissa oleva punkki.

No, eipähän tarvitse testata enää noita lääkkeitä. Olen myös kuullut niistä punkki-lääkeaineista niin paljon negatiivista, että en edes haluaisi koiralleni niitä enää laittaa. Sivuoireina ihottumaa, apaattisuutta ja vapinaa. Ei ei, meidän perheeseen ei kyllä enää lääkeaineita punkinkarkoitukseen osteta.

Valkosipulin voimaan tullaan luottamaan jälleen tänä kesänä - ja niin varmasti kesinä tästä eteenpäinkin!



Miten teillä torjutaan punkit koirista kesäaikaan?

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

perjantai 27. toukokuuta 2016

"Ihana" siitepölyallergia

Siitepölyallergia, tuo jokakeväinen vaiva, on tänä keväänä kohdallani noussut ihan uudelle levelille. En tiedä onko aika tehnyt tehtävänsä oman allergiani suhteen vai onko tänä keväänä vaan poikkeuksellisen voimakas siitepölykausi.

Joka tapauksessa; tänä keväänä jouduin ensimmäistä kertaa hankkimaan reseptilääkkeet siitepölyallergian hoitoon.

Siitepölyallergia iski minulle vasta aikuisiässä. Muistan vielä kun olimme Jyväskylän vapputorilla päivää viettämässä ja ilmassa leijuva siitepöly sai minut aivastelemaan jatkuvasti. Kotiin päästyämme olin jo ihan tukossa. Apteekista sen jälkeen ostamani nenäsumute auttoi sen kevään ja vielä seuraavankin. Kahden vuoden päästä - vuonna 2011 - nenäsumute ei riittänyt, vaan ostin sen oheen vielä ilman reseptiä saatavat allergiatabletit.

Niillä pärjättiin muutama vuosi, vaikkakin allergiaoireet tuntuivat pahenevan vuosi vuodelta. Siksi myös allergialääkityksen aloittamista piti aikaistaa vuosi vuodelta.

Meeaa odottaessani allergialääkkeitä ei saanut käyttää. Kysyin asiaa neuvolasta ja sieltä todettiin, että yritä vaan pärjätä. Ehkä jotain raskaana oleville suunnattuja allergialääkkeitä olisi ollut (?), mutta minä menin sen kevään ilman lääkkeitä. Ja ihme kyllä - ei tullut yhtään oireita! Ei raskaana ollessani eikä synnytyksen jälkeen (Meea syntyi siis 21.4., eli keskellä siitepölykautta). Paras kevät ikinä - niin elämäntilanteen kuin allergiaoireidenkin kannalta.

Myös viime keväänä allergiaoireet pysyivät kohtuullisen lievinä; hieman meni nenä tukkoon, mutta allergialääkkeillä pysyi pahemmat oireet poissa.

Tänä keväänä asia olikin toisin. Aloitin allergialääkityksen käsikauppalääkkeillä jo huhtikuussa, mielestäni aika hyvissä ajoin. Siitä huolimatta koko kevään nenä on tuntunut menevän tukkoon ja toukokuun alussa ensimmäisten helteiden iskiessä olin aivan tukossa. Ja niin oli muuten Meeakin!

Kelit viilenivät ja olo helpottui molemmilla. Tällä viikolla sitten onkin allergiaoireet iskeneet päälle ihan kunnolla!

Itse heräsin maanantaiaamuna silmä punaisena. Siis aivan tulipunaisena. Ja yläluomi turvoksissa. Siihen päälle vielä flunssa, tukkoinen olo ja aivan järkyttävä silmän kutina.

Johtuen hieman heikosti organisoidusta lääkäritilanteesta (ei siitä tässä yhteydessä sen enempää...) en päässyt maanantaina lääkäriin, mutta sain onneksi puhelimitse allergialääkereseptit. Silmätipat ja tabletit hain heti maanantaina, nenäsuihkeen jätin vielä apteekkiin odottelemaan.



Kahdesti päivässä laitettavat silmätipat tepsivät sen verran, että punotus katosi. Edelleen aamuisin silmät ovat täynnä kirkasta rähmää ja niitä on vaikea saada auki. Tabletit ja torstaina tullut sateinen keli sen sijaan eivät tepsineet riittävästi muihin oireisiin. Eilem hain vielä sen nenäsumutteen apteekista ja tänä aamuna laitoin sitä ensimmäistä kertaa.

Saa nähdä katoavatko oireet vai kärsitäänkö näistä koko kevät. Olen kuullut useammalta tutulta, että jos he aloittavat allergiakuurin ns. liian myöhään, ei mistään lääkityksestä ole apua enää kyseisenä kesänä. Omalla kohdallani onneksi allergiaoireet ajoittuvat vaan kevääseen ja koivun kukintaan, ja olo on joka vuosi helpottunut mitä pidemmälle kesä etenee.

Ikävä "sivuoire" tosin on tämä jäätävä väsymys, mitä nämä allergialääkkeet tuntuvat aiheuttavan. :(



Kaikkein ikävintä tässä on se, että ilmeisesti Meea on perinyt minulta tämän allergian - ja se on puhjennut jo näin nuorena. Juuri kun maitoallergiasta päästiin eroon, niin tulee uusi allergia tilalle. :(

Kyselin asiasta maitoaltistuksen yhteydessä lääkäriltä ja kuulemma siitepölyallergia on ihan mahdollinen jo näin nuorellakin; kun kerran on elänyt kyseisen kauden (eli kevään) kokonaisuudessaan, sen jälkeen allergia voi puhjeta. Kun Meea on syntynyt ns. kesken siitepölykauden, kevät 2016 on hänen kohdallaan ensimmäinen "mahdollinen" allergisoitumisajankohta - eikä tosiaan viime keväänä mitään oireita vielä ollutkaan.

Jännää kyllä, miten samassa tahdissa meidän allergiaoireet menevät. Talvellakin pakkasten tullessa molemmilla puhkesi samaan aikaan atooppinen ihottuma; jos ei itselläni sitä olisi, olisin tottakai ajatellut Meean olevan allerginen jollekin ruualle - nyt kun oireet tulivat täsmälleen samaan aikaan (Meealla onneksi lievempänä kuin itselläni), ei tarvinut alkaa stressaamaan mahdollisten uusien ruoka-aineallergioiden takia. Sama homma nyt keväällä; flunssa ja tukkoisuus alkoi tasan samana päivänä - samaten silmäoireet iskivät sekä Meealle että minulle maanantai-aamuna herätessä! Se on kyllä jännä, miten käsi kädessä meidän oireet kulkevat!

Meealle en tosiaan ole vielä mitään allergialääkitystä aloittanut, enkä haluaisikaan. Näin pienillä siedätyshoito on paras keino ja hyvällä tuurilla koko allergia voisi mennä vielä ohikin, kun siihen siedättyisi. Tietenkin, jos oireet muuttuvat sietämättömiksi, täytyy käydä lääkärillä tämän takia - mutta ainakin vielä pärjätään.

Onneksi koivun kukinta on päättymässä, joten ehkä tästä olo pikkuhiljaa kummallakin helpottuu!

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Yksi maailman parhaimmista keksinnöistä - kirjasto

Meea lueskeli viikonloppuna kylässä olleen pikkuserkkunsa Herra Hakkarainen-kirjaa ja innostui kirjan hauskoista hahmoista ja pikkutarkoista kuvista kovasti. Meillä ei aiemmin ole Hakkarainen-kirjoja luettu ja Kunnaksen kirjoistakin hyllystä löytyy vain "Joulupukki ja noitarumpu" (joka kyllä on yksi Meean lempikirjoista). Ajattelinkin heti, että täytyypä käydä ostamassa Meealle joku Hakkarais-kirja, kun kerran noin kovasti niistä tykkää.

Hetken mietittyäni tulin siihen tulokseen, että mitähän järkeä siinäkin on. Herra Hakkarainen -kirjan kun voisi käydä hakemassa lainaan kirjastosta - ja jos Hakkarainen innostaa vielä useamman lukukerran jälkeen, voisi harkita sen ostamista.

Joten eilen suunnattiin PITKÄSTÄ AIKAA kirjastoon. Mukaan tarttui Herra Hakkarainen -kirja - sekä nippu muita kivoja kirjoja taaperolle. Muun muassa kaksi pottailuun liittyvää kirjaa, joista neiti onkin nyt innostunut kovasti.



Ihan oikeasti, en ymmärrä, miksi kirjastoa on tullut hyödynnettyä niin vähän! Sehän on kuitenkin aivan loistava paikka. Oikeasti yksi maailman parhaimmista!

Viimeksi on taidettu käydä kirjastossa syksyllä. Kesän ja syksyn aikaan itse asiassa tulikin käytyä kirjastossa aika monta kertaa; palauttamassa vanhat ja hakemassa uutta tilalle. Siis Meealle; itse kun en ole ehtinyt aikoihin paneutumaan lukemiseen (viimeksi olen tainnut aloittaa kirjan viime kesänä auringonotto-lukemisena, mutta sekin oli kesken vielä siinä vaiheessa, kun se piti palauttaa kirjastoon).

Vaikka se varsinainen kirjastossa käynti ei välttämättä ole paras kokemus (etenkin kun Meea ei todellakaan osaa olla hiljaa), on kirjasto paikkana aivan mahtava. Saat ilmaiseksi lainaan tavaraa, joka on usein melko kertakäyttöistä.

Meeallakin kirjahyllyt jo pullistelevat siihen malliin, etten mielelläni hänelle uusia kirjoja osta. Vaikka neiti toki tykkääkin lukemisesta, mutta kyllä noissa hyllyissä riittää lukemista vielä pitkäksi aikaa. Kirjasto antaa mahdollisuuden siihen, että lukemista saa kuitenkin välillä lisää - ja pystyy vaihtamaan säännöllisin väliajoin "kirjahyllyn" sisältöä.



Lukeminen on viime aikoina Meeaa alkanut kiinnostaa aivan valtavasti. On hän aiemminkin ollut kirjoista kiinnostunut, mutta ei ole malttanut pysyä paikallaan niin kauaa, että hänelle olisi saanut kirjan luettua. Nyt pystyy jo pieniä pätkiä lukemaan ja muutama kirja on saatu luettua kokonaan läpi. Kiinnostus kirjoja kohtaan kasvaa koko ajan ja lähes joka päivä neiti ottaakin kirjan käteen ja sanoo "äiti, nyt luketaan!".

Viime aikoina hän on alkanut lukemaan kirjoja myös yksin. Istuu kirjan kanssa sohvalle tai omaan sänkyynsä ja lukee ääneen, mitä kirjassa tapahtuu. Esimerkiksi toissailtana luki omaa Eetu-kirjaansa: "Sitten toi Eetu menee nukkumaan. Sitten toi Eetu herää." Myös Meean lempikirjan, Nessien, hän lukee usein itse läpi: "Täällä asuu Nessie, ihana Nessie. Sitten tulee paha setä Kuukkeli. Nessie meni pois. Nessie ikkee, ikkee ja ikkee."

Täytyy ryhdistäytyä tämän kirjasto-asian kanssa tulevaisuudessa ja pyrkiä käymään kirjastossa vähintään neljän viikon välein. Aiemmin olen monesti sortunut uusimaan lainoja nettipalvelun kautta, mutta jos ne palauttaisi aina ajallaan, tulisi säännöllinen rytmi kirjastossa käyntiin ja tulisi myöskin vaihdettua kirjoja ja saatua uutta lukemista tietyin väliajoin.

Ottaen huomioon, että itse lapsuudessa kävin kirjastoautolla viikottain lainaamassa MONTA kirjaa - jotka aina luin viikossa - on ihan hyvät mahdollisuudet siihen, että Meeakin kirjoista tulee samalla intensiteetillä kiinnostumaan. Neiti Etsivät eivät taida enää olla muodissa, mutta eiköhän sieltä joku ihana kirjasarja löydy pikkuneidinkin kahlattavaksi jatkossa.

Hyödynnetäänkö teillä kirjaston palveluita? Mitä ihanaa luettavaa taaperolle voisi seuraavalla kerralla lainata?

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

Omat vinkit päiväkotivaatteiden nimikointiiin

Päiväkotivaatteiden nimikointiin on monta tapaa ja erilaisia käytäntöjä. Tässä bloggauksessa keskityn siihen, miten itse olen asian hoitanut ja mitä olen "nimikointiurani" aikana oppinut.


1) Aloita ajoissa


Ennen päiväkodin aloitusta KAIKKIEN vaatteiden nimikointi on aika iso urakka. Jo pelkästään ulkovaatteista (takit, housut, haalarit, hatut, hanskat, kaulahuivit, kengät, villasukat...) tulee monta vaatekappaletta nimikoitavaksi.

Ymmärrän äitejä, jotka nimikoivat vaatteet sitä mukaa, kun ne ensimmäistä kertaa puetaan päälle päiväkotiin, mutta meillä se ei olisi toiminut aikaisten aamujen vuoksi. Eikä kyllä siksikään, että meillä käytettyvien tarra-nimilappujen (joista lisää alla) pitäisi antaa olla paikoillaan vuorokausi ennen käyttöä tai pesua.

Tästä syystä aloitin nimikoinnin jo hyvissä ajoin - silti meinasi tulla kiire. On nimittäin aika kova homma laittaa lapsen nimi joka ikiseen vaatteeseen; olipa nimikointitapa mikä tahansa. En laskenut tunteja, mutta väittäisin että muutama työpäivä siinä hommassa meni. Etenkin kun sitä teki ollessaan kaksin kotona 1,5-vuotiaan tättähäärän kanssa...


2) Nimikoi vaan ne vaatteet, joita käytetään päiväkodissa


Aluksi nimikoin aivan kaikki vaatteet. Aivan kaikki. Päiväkotielämän lähtiessä käyntiin huomasin, että ei niitä kaikkia tule kuitenkaan käytettyä päiväkodissa. Ja koska nimitarroja ei meillä tarvita minkään muun kuin päiväkodin takia, on aika turhaa nimikoida kaikkia vaatteita.

Nyttemmin olen siis jättänyt nimikoimatta ne kaikkein ihanimmat ja kaikkein kamalimmat vaatteet. Ihanimpia vaatteita ei todennäköisesti tule koskaan puettua päiväkotiin - tai jos tulee (vaikkapa päiväkodin juhlia varten), niin nimilapun ehtii liimata vaatteeseen siinä vaiheessa. Ihanimmat vaatteet olen siis päiväkodista jättänyt pois puhtaasti vauriovaaran takia; kyllä äitiä itkettäisi jos kauniissa (ja kalliissa?) paidassa olisi päiväkotipäivän päätteeksi mustikkatahra, joka ei lähde pesussa pois. Ja ne kamalimmat vaatteet meillä pidetään kotona "rönttävaatteina"; esimerkiksi talveksi ostan aina yhden halvan talvihaalarin, jota voisi pitää vaikka silloin, kun neiti on isin seurana vaihtamassa autoon öljyjä - ei harmittaisi öljytahrat.


3) Nimikoi uudet vaatteet ennen kaappiin laittoa


Kohta, jossa itse olen epäonnistunut muutaman kerran - mutta jota olisi oikeasti hyvä noudattaa. Näin välttyy siltä, että joutuu joka aamu tarkistamaan vaatteista "olikohan näissä nyt nimeä vai ei?". Eikä myöskään tarvitse kysyä aamulla päiväkodin eteisessä tädiltä lainaksi kynää, että saa kirjoitettua nimen ensimmäistä kertaa käytössä olleisiin ulkohousuihin - kuten allekirjoittaneelle kerran kävi.

Uusien vaatteiden nimikointi ostojärjestyksessään samantien helpottaa kyllä arkea huomattavasti - ja ainakin meillä nopeuttaa aamulähtöjä! Voi olla varma, että minkä tahansa vaatteen kaapista ottaakaan, siinä on nimilappu valmiina.




4) Tarra-nimilapuilla nimikoit kätevästi


Nimikointitapoja on monia, itse testasin ensimmäisenä tarranimilappuja, jotka tilasin Tarramonsterilta. Mietin kirjoittamista, mutta totesin, ettei hermoni kestä sitä - ja kaikissa lapuissa ei edes ole tilaa kirjoittamiseen. Silitettäviä lappuja en edes harkinnut, koska silittäminen ei to-del-la-kaan ole muutenkaan lempi-kotitöitäni.

Tarramonsterin laput ovat pääsääntöisesti olleet hyviä ja helppokäyttöisiä. Ohjeen mukaan ne pitäisi tosiaan liimata 24h ennen käyttöä/pesua, mutta muutamaan otteeseen olen liimannut lappuja vasta aamulla (ks. edellinen kohta...). Näitä on saatavilla montaa eri kokoa, mutta pienemmät ympyrän muotoiset olen todennut parhaiksi; ne nimittäin sopivat lähes joka vaatteeseen! Ja sen verran hyviä ovat olleet, että meille on tilattu jo toinen satsi tarroja (kyllä, niitä on kulunut valtavasti!).

Aluksi liiman pitävyys yllätti minut - siis siinä määrin, että ensimmäinen lappu takertui niin kovaa sormiin kiinni, että ei siitä enää ollut vaatteeseen liimattavaksi. Tarrat ovat pysyneet melko hyvin vaatteissa kiinni, etenkin kun niitä on pesty tiuhaan tahtiin. Tänä aikana kaikkineen varmaan parikymmentä lappua on irronnut pesussa, joka on siis pieni prosentti ottaen huomioon montako vaatekappaletta Meealla on tänä aikana ollut. Paras tietenkin olisi, jos laput eivät irtoaisi lainkaan - mutta on tuo silti aika pieni osa.

En ole täysin varma, mutta uskoisin, että aika moni näistä irronneista lapuista on ollut niitä, jotka olen liimannut joko kankaaseen (jos vaatteessa ei ole ollut lainkaan lappuja) tai karheampaan lappukankaaseen (joita esim. H&M:n vaatteissa on). Näissä nuo tarrat nimittäin eivät kovin hyvin pysy ja etenkin nuo karheaan lappuun liimatut ovat kyllä lähes poikkeuksetta irronneet pesussa. Itse harmittelin sitä, ettei tästä ollut mainintaa ohjeessa (tai en ainakaan huomannut) - kyllähän monesta vaatteesta kuitenkin löytyy sen karhean lapun lisäksi toinenkin lappu... No, yrityksen ja erehdyksen kautta tässä on nyt opeteltu.

Ja vaikka liima on pitävää, niin tarrat kuitenkin irtoavat melko helposti. Jos siis jälleenmyyntiä ajattelee. Pieni jälki lappuun luonnollisesti jää tarrasta, mutta ainakin omaan silmään se on kivempi kuin tussilla sutattu nimi.


5) Tussi ja apteekin haavateippi toimivat apuna


Nimikoinnin aikana on tullut vastaan muutama vaate, joihin tarralappua ei ole saanut kiinnitettyä. Kuten totesin, karheissa lapuissa ja pelkässä kankaassa laput eivät meinaa pysyä.

Näihin tilanteisiin olen löytänyt ratkaisuksi mustan tussin ja apteekin haavateipin - käytettynä yhdessä tai erikseen. Karheisiin lappuihin olen kirjoittanut suoraan tussilla nimen; itse asiassa näitä tussilla nimikoituja ei taida olla kuin kaksi tai kolme kappaletta yhteensä. Apteekin teippiä sen sijaan olen käyttänyt mm. villasukkien sekä tumppujen ja sormikkaiden nimikoinnissa. Niissä ei yleensä lappua ole ja sormikkaistakin olen leikannut rannetta kutittavat laput pois. Mutta haavateippi pysyy ja kestää. Eihän se kaunis ole, mutta ajaa asiansa!




6) Nimikoi muutkin kuin vaatteet - ja ylipäätään, nimikoi!


Vaatteiden lisäksi kannattaa nimikoida myös ihan kaikki muu päiväkotiin vietävä. Meillä nimilappu on ainakin repussa, unilelussa, tossuissa, perusrasvapurkissa, aurinkolaseissa ja aurinkorasvassa - sekä lelupäivän leluissa. Itse tyttöä ja vaippoja en ole vielä nimikoinut (enkä vaatteista sukkia), mutta oikeastaan kaiken muun.

Henkilökohtaisesti en ymmärrä niitä, jotka eivät nimikoi lastensa vaatteita ja tavaroita päiväkotiin. Tällaisiakin henkilöitä kuulemma on. Vaikkei vaatteiden hukkuminen itseä haittaisikaan, minusta nimikoinnin ideana on myös helpottaa päiväkotitätien työtä. Jos hatussa on nimi, voi olla varma, että tämä on juuri Meean hattu. Jos hatussa ei ole nimeä, pitää ensin pukea kaikki lapset ja katsoa, kuka jäi ilman hattua. Ainakaan minä en vaadi, että päiväkodin tädit muistaisivat ulkoa kaikkien lasten vaatteet - etenkin kun sisävaatteet vaihtuvat tiuhaan tahtiin ja ulkovaatteissakin saattaa olla vaihtelua kauden sisällä kelien mukaan. Siksi nimikointi on hukkumisen estämisen ohella yksi keino, jolla voin osaltani helpottaa pk-tätien työtä.


Miten teillä hoidetaan päiväkotivaatteiden nimikointi?


Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

tiistai 24. toukokuuta 2016

Vähäherkkuinen linja

Kirjoittelin jo syyskuussa samasta aiheesta; herkkujen (ja etenkin sokerin) määrästä taaperolle. Siihen mennessä neiti ei ollut syönyt juuri mitään herkkuja ja sokerillisia ruokiakin hyvin vähän.

Meillä ei ole nollalinja herkkujen tai sokerin suhteen, mutta olen kuitenkin tarkka siitä, mitä neiti suuhunsa laittaa. Paljon tarkempi kuin itseni kohdalla! Alunperin olin tarkka osittain jo allergioidenkin takia; piti lukea kaiken "valmisruuan" tuoteselosteet tarkkaan, ennenkuin Meea sai edes maistiaisen. Mutta allergioista huolimatta; en myöskään halua, että neiti herkuttelee liikaa, vaan syö terveellistä ruokaa herkkujen sijaan. Ennen pääsiäistä herkut eivät juurikaan edes kiinnostaneet, joten siihen asti päästiin asian suhteen helpolla.

On väistämätöntä, että jossain vaiheessa lapsi alkaa herkuttelemaan ja karkit ovat parasta, mitä lapsi tietää. Mutta oman ajatusmaailmani mukaan karkit ja herkut eivät kuulu vielä 1-vuotiaan ruokavalioon - ja hyvin vähäisessä määrin 2-vuotiaankaan. Joillain 1-vuotiailla kun herkkujen syönti on viikottaista tai jopa päivittäistä; ja jos se on 1-vuotiaana aloitettu, niin eiköhän sama malli jatku läpi lapsuuden. Pakko tosin myöntää, että viimeisessä puolessa vuodessa on otettu meillä iso loikka eteenpäin herkkujen suhteen - silti uskon, että meillä herkut ovat aika pienessä osassa verrattuna moneen muuhun samanikäiseen.

Ensimmäisen kerran Meea sai maistaa karkkia jouluna (1v 8kk ikäisenä) ja söikin muutaman vihreän kuulan joulun aikaan. Ne olivat hyviä, mutta karkinsyönti unohtui sitten vuoden vaihtuessa. Seuraavan kerran neiti sai karkkia pääsiäisen aikoihin. Ja silloin Meea tuntuikin jo pääsevän ns. karkin makuun - pääsiäisnamuiksi hommatut Tipu-karkit ja hedelmärakeet olivat niin herkullisia, että hän olisi syönyt niitä koko ajan. Siitä eteenpäin herkkuja onkin jonkin verran enemmän tarjottu - ja nyt kun maitoallergia on selätetty, niin herkkujen tarjoamisesta on tullut myös helpompaa.

Siltikin sanoisin, että sokerin määrä tällä neidillä on melko vähäinen. Myös siksi, että jo pienestä sokerimäärästä tuntuu tulevan sokeriöverit, joiden päätteeksi kellään ei ole kivaa. Ihan jo siitäkin syystä sokerin määrä pidetään minimissään ja painotetaan ennemmin aamupäivään kuin iltaan. :)



Meea on syönyt jonkin verran karkkia, mutta lähinnä vaan niitä pääsiäisestä jääneitä; en ainakaan muista, että oltaisiin muuta karkkia hänelle ostettu tai annettu. Pääsiäisen Tipu-karkkipussissakin on vielä muutama namu jäljellä.

Herkuista suurin lemppari on jäätelö, jota syötiin alkukeväästä pakettijäätelönä - soija-lakritsijäätelö on äidinkin makuun herkullisempaa kuin perinteinen maidollinen versio! Keväällä Meea taisi ehtiä maistella yhden mehujäänkin ja maitoallergian selättämisen jälkeen hän on saanut jo kaksi omaa jäätelöä sekä vaniljajäätelöä raparperipiirakan kaverina. Maitoallergian selättäminen vaikuttanee merkittävästi myös tulevan kesän jäätelömäärään; vaikka herkkujen määrää pyrinkin hieman rajoittamaan, luulen että jäätelöä tulee useampi puikko tai tötterö kesän kuluessa syötyä - ainakin irtojäätelökioskille on päästävä, nyt kun se on mahdollista!



Mehuista ostan aina sokerittomia versioita; sokerimehua Meea on saanut pari kertaa vahingossa ja niistä neiti menee ihan ylikierroksille. Sellaista ei ilta-aikaan pystyisikään lainkaan juomaan. Meealla pillimehu (tai mehu ylipäätään) on juomana ainoastaan saunajuomana. Nyt kesän tullessa tosin voi olla, että sitä käytetään ulkoillessa janojuomana veden ohella. Limsaa Meea on saanut maistaa äidin ja isin lasista pari kertaa, mutta se ei onneksi ihan älyttömän hyvää ole Meean mielestä ollut - eikä meillä kyllä tulla limsaa juomana Meealle antamaankaan vielä hetkeen. Mehulla (ja vieläpä sokerittomalla sellaisella) saa neiti pärjätä vielä piiiitkän aikaa.

Kaurajogurtti-aikaan Meean lempparia oli maustamaton kaurajogurtti ja sokeriton mehukeitto, joka olikin melko terveellinen jogurttivaihtoehto. Maidollinen maustamaton jogurtti ei Meealle uppoa (on ilmeisesti sen verran eri makuista), joten olen ostanut hänelle enimmäkseen maustettuja jogurtteja; niistäkin olen yrittänyt etsiä ne vähäsokerisimmat vaihtoehdot. Oli meillä tosiaan kaurajogurtti-aikaankin niitä maustettuja juguja, mutta niistä löytyi myös sokerittomia versioita. Ihan uutena jogurttihyllyn liepeiltä maisteltavaksi eksyi myös lasten rahka; siinä sokeria näytti olevan ihan reippaasti, mutta onneksi purkitkin olivat pieniä.

Murojen osalta meillä on välillä ollut (sokerillisia) riisimuroja, mutta enemmänkin muroina tarjotaan talk-muruja. Jotka onneksi ovat Meean herkkua; monesti valintatilanteessa ottaa mieluummin talk-muruja kuin riisimuroja. Kerran meillä taisi olla jotain muitakin sokerillisia kauramuroja, mutta niitä syötiin vaan se yksi paketillinen. Murot ovat yksi pahimmista piilosokerin lähteistä, joten ihan hyvä, että neidille kelpaa talk-murut parhaiten!

Sokeriherkuista myös leivonnaisia on nyt pikkuhiljaa maisteltu enemmän ja enemmän. Äiti on hieman laiska leipomaan - etenkään allergiaversioita (jo senkin takia, etteivät ne loppuvuodestakaan Meeaa kiinnostaneet), joten hyvin vähäisiä ovat tähän mennessä olleet Meean leivonnaismaistelut. Ja tosiaan; nekin vähät mitä aiemmin leivoin, eivät kelvanneet Meealle, vaan leivonnaiset alkoivat kiinnostaa vasta maalis-huhtikuussa. Ennen synttäreitä tein testierän muffinsseja, joita neiti veteli hyvällä ruokahalulla. Myös synttärijuhlien täytekakku oli ihan parasta herkkua ja luokkaa "söisi vaikka joka päivä". Nyt kun allergioista on jäljellä enää kananmuna, voi olla että tulee leivottuakin useammin. Ainakin lettuja voisi tehdä lähiviikkoina, nam!



Muista herkuista Meea on alkuvuodesta saanut maistella sipsejä ja popcorneja. Näistä jälkimmäiset ovat suuuuuuurinta herkkua - varmaan vielä enemmän herkku kuin jäätelö. Tai no, aika samalla viivalla. Itse aiemmin tein hyvin harvoin popcorneja ja nytkin popcorneja maisteltiin ensimmäisen kerran vähän sillä ajatuksella, että jos nämä ovat Meean mielestä hyviä, niitä voisi laittaa juhliin tarjolle. Ja olivathan ne. Viikonloppuna neiti sai maistaa ensimmäisen kerran juustonaksua - sekin oli kyllä herkkua; jopa cheddar-pekonijuustonaksut!

Olihan niitä herkkuja kertynyt jo melkoinen määrä. Mutta kun tosiaan aika monessa kyse on vaan maistelusta; oikeastaan maustetut jogurtit ovat ainoat, joita syödään viikottain - tai useita kertoja viikossa. Karkit, jäätelö, murot ja popcorn tulevat heti perässä; niitä syödään muutaman viikon välein. Ja kaikkea muuta sitten vielä harvemmin ja/tai maisteluannoksina.

Kun siis vertaa joihinkin samanikäisiin, jotka saattavat syödä sokerijogurtteja ja mehua joka päivä - ja lisäksi vielä joka viikonloppu (kerran tai useammin) kaikennäköisiä herkkuja. Siihen verrattuna meidän herkuttelu on hyvin pientä - vaikka tätä lukiessa itsestä alkoikin tuntua, että herkkuja tulee syötyä liikaa. :)

Se hyvä puoli Meean ruokavalion linjaamisessa kuitenkin on, että myös oma herkuttelu pakostakin vähenee; aiemmin pystyi nappailemaan suklaapalan silloin tällöin ilman, että Meea siitä välitti. Nyt se pitää tehdä salassa, tai neiti haluaa oman osansa myös. Ja kun lähtökohtaisesti herkut (jogurtteja, muroja ja sokerittomia mehuja lukuunottamatta) meillä kuuluvat ainoastaan viikonloppuun, ei itsekään tule niin paljoa herkuteltua viikolla - tai korkeintaan illalla neidin mentyä jo unille. :D

Millaisia rajoituksia teillä on taaperon herkkujen suhteen?


Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

2-vuotiaan synttärilahjat

Vielä viimeinen (?) synttäriaiheinen bloggaus.

Juhlista on kulunut nyt kuukausi ja jota kuinkin kaikki lahjat on ehditty jo testaamaan. Lahjoja tuli taas iso kasa, vaikka totesinkin ennen juhlia, että a) Meea ei tarvitse mitään ja b) meille ei mahdu mitään.



En ihan jokaista lahjaa käy läpi (ja itse asiassa yllä olevasta kuvastakin jäi puuttumaan pari...), mutta nostan sieltä muutaman esille - ihan jo senkin takia, jos joku löytäisi tästä hyviä vinkkejä 2-vuotislahjaksi. Valtaosa näistä olikin jo mainittuna aiemmassa "Mitä 2-vuotias haluaa synttärilahjaksi" -postauksessani - mutta sehän todistaa sitä, että nämä olivat oikeasti hyviä lahjoja/lahjaideoita. ;)

Ihan ensimmäisenä täytyy nostaa esille mummilta ja vaarilta saadut Puky-potkupyörä ja kypärä, jotka olivat tulevaa kesää ajatellen ihan hittilahja. Potkupyörästä ehdinkin jo kirjoittaa bloggausta aiemmin; silloin tosin potkuttelukokemukset olivat vielä vähäiset, kun neiti totesi "Meea ei kokeile". Pyörä on tällä hetkellä sisällä ns. testikäytössä. Meealla on vielä vähän hapuilevaa se potkupyörän käyttö, mutta nyt jo menee itse ottamaan pyörän ja potkuttelee sillä muutaman metrin matkoja; tai oikeastaan aina siihen asti, kunnes tulee este/seinä vastaan ja pyörä pitäisi kääntää. Eiköhän tästä vielä kesän kuluessa oiva menopeli tule pihalle. Niin ja se kypärä - tulee varmasti tarpeeseen potkutellessa! Meillä ei kypärää aiemmin ollutkaan, mutta lahjaksi saadulla Pikku Myy -kypärällä kelpaa ajella. :)




Synttärilahjoista käytetyimmät ovat olleet kummeilta saatu Aquadoodle ja mummulta ja papalta saatu piirtotaulu. Kumpikin piirtoväline on myös äidin mieleen, sillä piirtämistä ei tarvitse niin paljon vahtia. Piirtotaulua ei oikeastaan ollenkaan; kynällä voi piirtää vaan alustaan ja Meea onkin aika paljon tällä piirtänyt - kerran on testattu piirtotaulua jopa autoviihdykkeenä. Aquadoodlessa kynän sisällä on vaan vettä, joten silläkään ei ihan hirveästi voi sotkea, vaikka piirtäisikin ohi alustasta. Tai no, on Meea kertaalleen kokeillut piirtämistä pleikkarin päälle, joka ei ehkä ole ihan paras paikka vedelle...




Myös Duplot - joita lahjaksi tuli mummulta ja papalta kaksi pakettia - ovat olleet kovassa käytössä. Erityisesti heppa-duplopaketti oli mieluinen, sillä Meeahan on jo pitkään ollut heppatyttö. :)



Palapelit ovat alkaneet kiinnostamaan viime aikoina, niitä tulikin lahjaksi kaksin kappalein kummisedältä. 50 palan heppapalapeli on vielä vähän vaikea (jopa äidille, joka kertaalleen joutui sen kokoamaan Meean levittäessä koko palapelin...), mutta prinsessa-palapeli kootaan yhdessä monta kertaa viikossa.



Meiltä löytyy entuudestaan Soiva Laulukirja, ja nyt mummilta ja vaarilta lahjaksi saatu Herra Hakkaraisen Unilaulukirja on myös ollut kovassa käytössä. Nämä ovat kyllä mahtavia apuvälineitä äidille, joka ei a) osaa laulaa ja b) muista lastenlaulujen sanoja ulkoa.



Ja vaikka pehmoleluja on jo pilvin pimein (Ikean Stuva-penkin laatikko täpötäynnä!), ne ovat varma lahjavalinta varmaan minkäikäiselle lapselle tahansa! Meea sai kolme pehmolelua; Pekka-kissat molemmilta isovanhemmilta ja hauvan kummeilta. Jokaista pehmolelua on halittu, pusittu ja otettu unikaveriksi. :)


Itse voitin Jollyroomin arvonnasta ihanan talohyllyn hieman ennen Meean synttäreitä, joten tämä luonnollisesti päätyi synttärilahjaksi neidille. Hyllyn sisustaminen on vielä hieman kesken; piti ensin myydä lipasto pois huoneesta tilaa viemästä synttäreiden jälkeen.


Näiden lisäksi Meean lahjojen joukossa oli (kesä)vaatteita, leikkisilitysrauta, ruokailuvälineet, talutusreppu, tuulihyrrä, jakkara, hiuskoristeita, yövalo, paperinukke, karkkia ja helium-ilmapallo.

Loppuun pakko nostaa vielä esiin nämä ihastuttavat työnaisen hanskat, jotka Meea sai kummisedältään. Ihan huippu lahja; niin humoristisuuden kuin käytännöllisyydenkin kannalta. Sitä en tiedä, raaskiiko näitä ottaa käyttöön, kun ovat niin ihastuttavat. :)



Mitkä ovat teillä olleet lapsen tai äidin suosikit 2-vuotislahjoissa?

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

torstai 19. toukokuuta 2016

Ihan parhaat äitikaverit Whatsappissa

Kirjoittelin aiemmin somessa saatavasta vertaistuesta ja kerroin myös huhtikuussa 2014 syntyneiden vauvojen Facebook-ryhmästä. Kyseinen ryhmä on itselleni erittäin tärkeä siksi, että viime syksynä liityin ryhmän omaan Whatsapp-ryhmään, jonne kuuluu pieni osa Facebook-ryhmän jäsenistä.

Aluksi ajattelin WA-ryhmän olevan kätevä paikka siihen, että vertaistukea voi kysyä reaaliaikaisemmin kuin FB:ssä (vaikkakin FB:ssä aika moni notkuu yhtä paljon kuin Whatsappissa). Näiden kuukausien myötä ryhmästä on kuitenkin muodostunut paljon enemmän.

Ryhmäläisistä valtaosa oli ns. puolituttuja jo ennestään FB-ryhmän ja Instagramin kautta. Seuraan siis aika monia huhtikuisten FB-ryhmän äitiä Instassa ja sitä kautta monen samanikäisen lapsen kuulumiset ovat joten kuten tiedossa. WA-ryhmän kautta kyseisiin äiteihin - ja lapsiin - on tutustunut vielä paremmin ja puolitutuista on tullut ystäviä.



Aluksi keskustelut WA-ryhmässä pyörivät aika yleisellä tasolla. Esittäydyttiin paremmin, tutustuttiin toisiin ja kyseltiin samaan tyyliin mieltä painavia asioita kuin FB-ryhmässäkin. Nyttemmin ryhmä on enemmänkin kaveriporukan foorumi vaihtaa kuulumisia ja keskustella ihan kaikesta mahdollisesta. Siis ihan kaikesta - moni asia ei liity millään tapaa taaperoihin. Enemmänkin sellaista kaveriporukan jutustelua. Välillä todella henkilökohtaisella tasolla.

Ryhmän jäsenistä löytyy todella erilaisia ihmisiä; luonteeltaan erilaisia, mutta myös elämäntilanteeltaan erilaisia. Yksinhuoltajia, monen lapsen äitejä, raskaana olevia, opiskelijoita, töissä käyviä - ikäskaalakin taitaa olla viitisentoista vuotta! Ainoa yhdistävä tekijä koko porukalle on huhtikuussa 2014 syntynyt lapsi - ja silti koko porukan kanssa jutut käyvät mainiosti yksiin!

Vertaistuki WA-ryhmän kautta on ihan mahtavaa; joka asiaan saa apuja ja aina siitä parinkymmenen hengen joukosta löytyy joku, joka tietää asiasta - olipa asia mikä tahansa. Esimerkiksi viime kuussa synttärijärjestelyt olivat ajankohtaisia aika monella (onhan kaikilla ryhmäläisillä huhtikuussa syntynyt lapsi) ja ryhmästä on kyllä saanut tukea niin tarjoiluiden määrään kuin koristeiden ulkonäköönkin - sekä ihan vaan myötätuntoa sitä juhlastressiä kohtaan. :D

Ihan aikuisten oikeastihan tuo Whatsapp-ryhmä on tosi paha juttu - se vie kaiken ajan, rahan ja välillä yöunetkin. Toisinaan keskustelu käy niin kuumana, ettei ihan oikeasti malta lähteä nukkumaan silloin kun pitäisi ja siitä vähäisestä vapaa-ajasta kuluu aivan liian suuri osa kännykän näpräämiseen. Etenkin siis iltaisin, kun pikkuneiti on unilla. Erään ryhmässä olevan äidin päätös somettomasta viikosta (joka tosin venyi vähän pidemmäksi) oli aika fiksu - Whatsapp on itsellenikin nykyisin melkoinen aikasyöppö. Mutta tärkeä sellainen!

Ryhmässä on myös aika ajoin erinäisiä "villityksiä", jotka tuntuvat vievän sen vähäisenkin vapaa-ajan. Ei siis riitä, että aika kuluu keskusteluun ja viestien lukemiseen (joita saattaa joskus työpäivän aikana olla tullut parisataa!), vaan WA-ryhmän innoittamana olen mm. päätynyt tuunaamaan leikkikeittiötä, leipomaan muffinsseja ja väkertämään joulukortteja. Olen jopa opetellut virkkaamaan (!!) ryhmän innoittamana!


Ja se rahan kuluminen - kun ryhmässä vinkataan kaikista hyvistä aleista ja uutuuksista, tulee väistämättä itsekin tuhlattua enemmän rahaa kuin pitikään. Esimerkiksi loppuvuodesta taisi useampi äiti tehdä kenkätilauksen yhdestä kenkäkaupasta - "kun oli niin halpaa!". Ja taisi itse asiassa päätyä täsmälleen samanlaiset kengät useampaankin huhtiäidin kotiin, omani mukaan lukien.

Ryhmäläiset tuntuvat oikeasti jo ystäviltä - keskustelenhan heidän kanssaan oikeastaan päivittäin, mikä on kyllä useammin kuin monen muun ystävän kanssa. Hassuintahan asiassa on se, että ketään heistä en ole kuitenkaan koskaan nähnyt! Silti tuntuu, että tuntisi jo heidät erittäin hyvin - tai ainakin on muodostanut aika selkeän kuvan keskusteluiden perusteella jokaisesta. Ehkä tässä wa-ryhmässä on vähän sama ajatus kuin lapsuus- ja nuoruusajan kirjekavereissa, joista monet olivat todella tärkeitä - nyt vaan yhteydenpitoa käydään reaaliaikaisemmin ja ryhmässä.

Vaikka Whatsappissa tuleekin nykyään vietettyä tämän ryhmän myötä vähän liikaa aikaa (mieskin nykyään jo kommentoi "ai taasko kirjoitat sinne huhtikuisiin?"), on tämä ryhmä hyvin tärkeä.

Tärkeät ihmiset ja tärkeä vertaistuki - kiitos teille huhtimammat! <3

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Taaperon (olemattomat) pottailut - ei herkkyyskausia havaittavissa

Ostimme potan tammi-helmikuussa 2015. Potta on siis löytynyt kotoa jo kohta 1,5 vuotta - se ei ole mitenkään uusi juttu ja pottailua on harjoiteltu säännöllisen epäsäännöllisesti.

Aluksi potta aiheutti itkureaktion, eikä pidettykään mitään kiirettä pottailun suhteen. Tai ei ole kyllä pidetty kiirettä missään vaiheessa. 

Alkuun neiti istuskeli potalla housut jalassa ja tutustui pottaan. Pikkuhiljaa sai heittää housut ja vaipan pois ja potta ei ollutkaan enää pahis. Viime vuoden alkupuolella ja keväällä kyse oli enemmänkin pottaan tutustumisesta; muistelen, että pottaan taisi tulla kahdet pissat ja yksi kakka viime kevään aikana. 

Sitten tulikin pitkä ajanjakso, jolloin potta oli ihan kamala. Meea ei yksinkertaisesti halunnut mennä potalle - ja koska en halunnut luoda pottaan ikäviä mielikuvia, en myöskään pakottanut siihen. Siksi toisekseen, ei pottailun oppimisessa ollut mikään kiire. 

Pottailtiin silloin tällöin, hyvinhyvin epäsäännöllisesti. Lähinnä silloin, kun neiti oli hyvällä mielellä ja itse sinne halusi. 

Loppuvuodesta asti pottailtiin enemmän, mutta haasteeksi muodostui aika. Vaikka potan ympäristöön oli kasattu kirjat, ipadit ja muut ajanvietteet, ei Meea vaan malttanut istua potalla. Välillä saattoi jopa sanoa "pissa tuli jo", vaikkei potassa olisi mitään ollutkaan. Ja ei, pottaan ei tullut tuona ajanjaksona yhtä ainoaa pissaa. 

Minun mielestäni (voin toki olla väärässä) Meea tuona aikana alkoi kuitenkin tajuamaan, mikä potan idea on ja miksi siellä pitäisi istua. Hän ei vaan malttanut istua niin kauaa, että pissa olisi ehtinyt tulemaan. Toisena ongelmana oli se, että esimerkiksi kakan tulosta Meea usein osaa ilmoittaa, mutta ei ole koskaan vielä ehditty juoksemaan potalle kakkaa tekemään. 

Maaliskuun tienoilla Meea on malttanut jopa istua potalla hieman kauemmin kirja sylissään. Ainakin yhden kirjan lukemisen/selailun verran. 

Pissa on tullut pottaan kotona muistaakseni kahdesti tämän vuoden puolella; kummankin kerran jälkeen tuli myös lohduton itku. Pelästyminen pissan tulosta on ehkä osaltaan vaikuttanut siihen, että pottailu ei ole Meean mielestä maailman parasta puuhaa. Vaikka toki onkin yritetty pottailla päivittäin, se sujuu vaihtelevasti - eikä tosiaan tuotoksia tule pottaan vaan vaippaan. 

Samalla mallilla kuulemma mennään päiväkodissakin - tosin siellä ei ole vielä tullut yhtään pissaa pottaan. Meea tykkää istua potalla muiden mukana ja malttaa siinä pitkiäkin aikoja istua. Mutta pissat ja kakat tehdään vaippaan. Eikä Meea kuulemma päiväkodissa ole sinänsä osoittanut, että tietäisi, milloin pissa/kakka on tulossa - vaikka kotona kyllä toisinaan on kertonut pissan/kakan tulevan.

Niitä paljon puhuttuja herkkyyskausia olen odotellut, mutta ei niitä toistaiseksi meillä ole ollut havaittavissa. Ei, vaikka viimeisen viikon sisällä yövaippa on ollut kolmesti lähes kuiva aamulla herätessä! Siitä huolimatta se aamupottailu on ehkä pahin ajankohta Meean mielestä - ja ymmärtäähän sen, ettei väsyneenä juuri herättyään ole parhaimmassa fiiliksessä opettelemaan "uutta". 

Olen ajatellut, että kesän (ja kesälomien) aikoihin on hyvä hetki opetella pottailuun. Voi olla pihalla ilman vaippaa ja kokeilla, jos märät housut rohkaisivat eri tavalla pottailemaan. 

Yhtenä välikeinona päätin kuitenkin vielä nyt keväällä testata pottataulua. Taulua, johon saa liimata tarran aina kun pissa/kakka tulee pottaan. Pelkät tarratkin varmaan riittäisivät meidän neidille palkinnoksi, mutta tässä taulussa bonuksena on vielä se, että kun kerää tietyn määrän tarroja, saa vielä erillisen palkinnon. Palkinnoista hankittuna on ainoastaan yksi - JOS tämä pottataulu toimii, täytyy lähteä shoppailemaan.





Mutta ainakin kahden päivän kokemukset ovat vähän heikot. Laitoin pottataulun vessan oveen kiinni eilen ja Meean kanssa sitä tutkittiin illalla päiväkodin jälkeen. Ihailtiin pöllötarroja ja katseltiin millaisia kuvia tarroissa on; ja selitin mitä Meean pitäisi tehdä, jotta saa tarran. Neiti ymmärsi selkeästi tarra-asian, mutta ei olisi halunnut pissata saadakseen tarran. "Meea tahtoo tarran NYT!"; päälle vähän itkua ja totaalikieltäytyminen huutoitkun kanssa potasta. Ei sitten käyty illalla potalla lainkaan; keskityttiin lähinnä keskustelemaan tarrataulun ideasta. 

Tänään lähes sama homma; taulu kiinnosti ja sitä ihailtiin ja keskusteltiin. Meea jopa istui potalla tosi kauan - varmaan melkein vartin - mutta ei valitettavasti tullut pissaa. Eikä tosiaan illan aikana suostunut potalle kuin kerran.

Ehkä tämä vielä vaatii vähän kypsyttelyä. Mutta tosiaan sentään tarrojen liimaaminen meni perille; Meea kun totesi äidin käytyä pissalla, että äiti saa nyt liimata hänen tauluunsa tarran. 

Ostin myös Meealle kasan pikkareita vaipattomuus-harjoitteluun; kunhan kelit vähän lämpenevät, niin lähdetään ulkoilemaan testaamaan näitä. Ainakin neidin puheiden mukaan hän odottaa innolla pikkareiden laittamista jalkaan, koska päiväkodissakin isommilla tytöillä on pikkarit - ja Meeakin haluaa sellaiset. :) Saa nähdä, jos ne pikkarit toimisivat motivaattorina paremmin kuin pottataulu.


Milloin teillä on pottailu alkanut kiinnostaa ja miten potalla käynnit ovat sujuneet?


Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

Kesävaatetta taaperolle

Kesä lähestyy ja olen jotenkin ollut sellaisessa luulossa, ettei neidillä juurikaan ole uutta kesävaatetta. Viikonloppuna vaatekaappia siivotessani havahduin siihen, että onhan sitä kertynyt melkoisesti - vaikken vielä ole edes varsinaisesti kesävaateshoppailuja tehnyt... Ja omasta mielestäni Meealle ei siis ollut muuta kuin viimekesäisiä kesävaatteita...

Osan näistä olen ostanut itse jo aiemmin tänä vuonna, osan neiti sai synttärilahjaksi ja osa tuli viime viikolla postipaketissa Zalekualla shoppailemassa käyneeltä mummilta.

H&M:n tuoreessa tilauksessa - ihme kyllä - oli enemmän kesävaatetta äidille kuin tyttärelle. Neidille konkreettisia kesävaatteita vain tämä ihastuttava toppi. 

Tätä ja muutamaa muuta kirppislöytöä esittelin jo aiemmnin tänä vuonna blogissa

Synttärilahjaksi saatu söpö kissapaita. 

Äitini, eli mummin, Zalekua-ostoksia oli mm. tämä toppi - sekä kaksi alempana olevaa paitaa. 



Omat ensimmäiset Zara-ostokset verkkokaupan avautumispäivänä; myös alemmassa kuvassa oleva paita on Zaralta. 


Synttärilahja tämäkin setti. 

Mummin Zalekua-ostoksia. 

Keväisestä kirppisnipusta nämä hauskat shortsit. 

En ole vielä varma onko shortsipuku kiva vai ei - harkitsin kuitenkin sellaisen ostamista myös itselleni (!!), mutta jäi vielä toistaiseksi oma shortsipuku kaupan hyllylle. 

Tämän taisin ostaa jo helmikuussa (!!) kesähelteitä silmällä pitäen. 

Zaran ostoksia. 

Tämä ja alla oleva mekko esimerkkeinä keväisistä kirppisostoksista; muutama muukin mekko (ja muukin vaate) tuli ostettua samalla kertaa. 



Huolestuttavaa on se, ettei näissä kuvissa todellakaan ole kaikki neidin kesävaatteista - ei siis edes kaikki ne uudet täksi kesäksi ostetut. Ja niiden lisäksi kaapista löytyy paaaaljon viime kesäistä vaatetta. Aika lailla kaikki t-paidat mahtuvat edelleen päälle, samoin shortsit ja hameet; neiti on kasvanut viime kesästä lähinnä pituussuunnassa. Mekoista sopivanmalliset menevät tänä kesänä tunikoina ja pituudeltaan pieneksi jääneitä leggareita voi käyttää tänä kesänä capreina. Niin ja kenkiä ja hattuja on myös kasa kumpiakin kesää varten; ne täytyykin esitellä vielä erikseen.

Kun se Suomen kesä kuitenkin perinteisesti on yleensä melko lyhyt, mietityttää vaan, että ehtiiköhän näitäkään kaikkia edes käyttää kesän aikana... Ja silti tekisi mieli ostaa vielä lisää kesähepeniä neidin vaatekaappiin!

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

tiistai 17. toukokuuta 2016

Parhaat kanawrapit

No, myönnettäköön - en ole kanawrappeja kovin monella ohjeella tehnyt. Mutta tämä kyseinen ohje on kuitenkin niistä kirkkaasti paras.

Muistelisin, että tein näitä wrapeja ensimmäisen kerran tupareihimme vuonna 2009. Siitä asti on resepti kulkenut mukana ja näitä kyseisiä wrapeja oli tarjolla jopa häissämme! Nyt tosiaan viimeisimpänä wrapeja tein Meean synttäreille - ja kyseisen tarjoilubloggauksen kommenteissa pyydettiin reseptiä jakoon. 

Fyysistä reseptiä ei ole enää tallella, enkä enää edes muista mistä sen alunperin löysin. Ohje on kuitenkin niin helppo ja jäänyt takaraivoon niiden "muutaman" kokkailukerran ansiosta, että wrapien teko onnistuu ulkomuistista. Vaikka nytkin aikaa edellisestä wrap-kerrasta oli jo kauan (varmaan vuosi?), muistui ohje hyvin mieleen. Tai ainakin maistui aika samalta kuin aiemminkin, että kyllä ne wrapit varmaan näin tehtiin. ;)



Kanawrapit


2 pkt tortillalevyjä
450 g hunajamarinoituja broilerin fileepihvejä/rintafileitä
1 prk Curry Mango Saucea
1 prk ananasmurskaa
1 punainen paprika
1 ruukku jääsalaattia

Paista kanat paistopussissa ohjeen mukaan. (Itse paistoin usemman tunnin, pussin kulmaan leikkasin saksilla reiän.)

Anna kanojen jäähtyä. Voit sillä aikaa pilkkoa paprikan pienenpieniksi kuutioksi ja repiä salaatin pieniksi palasiksi.

Pilko jäähtyneet kanat pienenpieniksi kuutioksi. Sekoita kanamurujen joukkoon kastike ja ananasmurska. 

Jaa kanatahna tortillalevyille. Levitä tahna tortillalevyille kauttaaltaan; painele lusikan pohjalla tiiviisti tortillalevyyn. Ripottele päälle paprikakuutiot ja jääsalaatti tasaisesti.

Rullaa tortillat tiiviiksi kääröiksi. Asettele esim. leikkuulaudan päälle tiiviisti vierekkäin/päällekkäin ja kääri koko komeuden ympärille tiukasti kelmu. Laita jääkaappiin maustumaan muutamaksi tunniksi / yön yli (itse teen nämä aina edellisenä päivänä valmiiksi).

Ennen tarjoilua leikkaa tortillapötköt kahtia vinottaisella leikkauksella.

Jos testaat näitä, käy kommentoimassa, miten onnistui ja miltä maistui! 

maanantai 16. toukokuuta 2016

Maitoallergia selätetty!

Olen pohtinut jo useamman päivän, milloin uskallan tämän postauksen kirjoittaa. Nyt ehkä jo uskaltaa.

Pikkuneidin maitoallergia on ollut osa elämäämme jo 1,5 vuoden ajan. On juotu maidotonta korviketta, kokkailtu soija- ja kauratuotteilla ja jouduttu luopumaan monesta herkusta. 

Alkuvuodesta prick-testit näyttivät nollaa maidolle (ja kaikelle muullekin) ja kokeiltiin kotialtistusta hyvinhyvin pienillä määrillä raejuustoa. Alku hyvä, mutta sitten tuli kaksi itkuista ja hyvin vähäunista yötä. Lopetettiin altistus, mutta seuraavalla viikolla aloitettiin lääkärin ohjeistamana siedätyshoito. Pienillä määrillä sekin; esimerkiksi makaronilaatikon sekaan 1/10 nesteestä maitoa, annettiin silloin tällöin. Ei tullut oireita ja varailin toukokuun alkuun ajan maitoaltistukselle Mehiläiseen. 

Altistuspäivänä keskiviikkona Meea sai klo 9-12 välillä maitoa pienissä erissä, annoskokoa isontaen. Ei oireita osastokäynnin aikana, kuten aavistelinkin - ei niitä viime kerrallakaan tullut vielä Mehiläisessä.

Muistoksi altistuksesta saatiin ruisku - Meea sai itse valita koon ja luonnollisesti otti suurimman vaihtoehdon kotiin viemisiksi. 

Jatkettiin altistusta kotona; torstaina 100ml ja jos ei tule oireita, voi perjantaista eteenpäin antaa ruokajuomaksi joka aterialla maitoa. Ja siitä sitten pikkuhiljaa ottaa ruokavalioon mukaan muutkin maitotuotteet ihan normaaliin käyttöön - jos ei oireita tule. 

Maitoaltistuksesta on nyt vajaat 2 viikkoa ja merkittäviä oireita ei ole tullut.

Toiseen olkapäähän selän puolelle tuli pientä ihottumaa altistuksen jälkeisinä päivinä ja se ihottuma siellä edelleen on. Mutta ei kutise, eikä ole levinnyt. Ja toisaalta; samaan aikaan maitoaltistuksen kanssa tuli hellekelit ja auringonpaiste, joka myös itselleni aiheutti jotain aurinkoihottuman tapaista. Talvellakin kelien vaihtuessa reagoitiin Meean kanssa samaan aikaan atooppisella ihottumalla, joten tässä ihottumassa voi olla kyse samasta. Olen myös ollut tunnistavinani Meeasta siitepölyallergian oireita (ja lääkärikin arveli ajatuksieni voivan hyvinkin pitää paikkansa), joten sekin voi vaikuttaa. 

Kakka on ollut löysempää, mutta ei löysää. Voi olla, että yhtäkkinen maidonjuonti ilman allergiaakin hieman vaikuttaa suolistoon. Mitään ripulikakkoja ei ole kuitenkaan tullut, joka on myös erittäin hyvä merkki. 

Tärkein merkki on kuitenkin se, että neiti nukkuu yöt erinomaisesti. Yöunien häiriintyminen, yölliset itkukohtaukset ja heräämiset sekä vatsanväännöt ovat kaikkien aiempien allergiakokeiluiden kohdalla ollut selkeä merkki kyseisen ruoka-aineen sopimattomuudesta. Nyt yötkin ovat sujuneet loistavasti, eikä neiti vaikuta siltä, että vatsaan sattuisi.

Ensimmäistä kertaa juustoa leivän päälle. 


Ja maitotuotteita on maisteltu urakalla! Tähän mennessä neiti on saanut maistaa tavallisen maidon lisäksi ainakin jogurttia (useampaa eri makua), Oltermannia, raejuustoa, fetaa, jäätelöä, juustoraastetta (ruuan joukossa), creme fraichea sekä tuorejuustoa. Kaikki ovat maistuneet erinomaisesti! Maito on nyt vapautettu myös päiväkodissa kokonaan (aiemmin ainoastaan ruokajuoma + jogurtti), joten sielläkin tulee varmasti lähiviikkojen aikana kokeiltua erinäisiä uusia ruoka-aineita.

Elämän ensimmäinen oikea jäätelö äitienpäivän kasvimaatouhujen välipalaksi. 

Tuorejuustoa leivän päälle ekaa kertaa viikonlopun saunaillassa.


Maitoallergian selättäminen tulee helpottamaan arkeamme merkittävästi; enää ei tarvitse kokkailla kaksia ruokia eikä miettiä jokaisesta valmisruuasta tms, että voikohan Meea tätä syödä. Kananmuna-allergia tosin edelleen on olemassa, joten jotain rajoitteita edelleen jää - mutta maidon sopiminen kyllä helpottaa huomattavasti.

Kaikkein ihaninta asiassa on kuitenkin se, että Meean ei tarvitse enää jäädä paitsi (lähes) mistään ruokaan liittyvästä. Neiti on tosin mahtavasti sisäistänyt tämän allergia-asian ja hän monesti - edelleenkin - kysyy "ei oo tässä maitoa, Meea voi syödä?". On ollut upeaa voida sanoa hänelle "Meea voi nyt syödä maitoa!" ja oikeasti tarjota hänelle kaikkea mahdollista. Uskoisin, että melkoinen makumaailma neidille nyt aukeneekin kaikennäköisten uusien makujen myötä!

Löytyykö lukijoiden joukosta muita allergikon äitejä / allergian selättäneitä?


Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

lauantai 14. toukokuuta 2016

Maidottomat ja munattomat synttäritarjoilut


Meealla oli 2-vuotissynttäreiden aikaan edelleen muutama allergia ja siksi synttäritarjoilut tuottivat hieman haasteita (nyt maitoallergia on toivottavasti jo selätetty - jee - siitä lisää myöhemmin blogissa).

Oli itsestäänselvää, että kaikki tarjoilut tullaan tekemään munattomina ja maidottomina - sellaisena, että neiti itse pystyy syömään halutessaan ihan mitä tahansa pöydän antimista. Ei edes sellaisia "tässä on muille tämmöinen versio ja tässä pienessä kipossa on Meealle munaton/maidoton".

En halunnut, että neiti joutuisi joustamaan ruuan suhteen omissa juhlissaan. Se lienee päivänsankarin etuoikeus.

Äidille tämä etuoikeus sen sijaan toi hieman päänvaivaa, sillä tuo allergialeivonta ei ole ihan helpointa hommaa minulle. Allergiakokkailu vielä menettelee ja olenkin siinä hommassa viimeisen 1,5 vuoden aikana oppinut paljon. Leivonnaisia tai ylipäätään herkkuja meillä syödään kohtuullisen vähän, joten munatonta ja maidotonta leivontaa ei ole tullut niin paljoa harrastettua.

Allergiat myös rajasivat muutaman takuuvarman hitin pois juhlapöydästämme, kun korvikkeita munalle/maidolle ei löytynyt joko helposti tai ollenkaan. Ilman allergioita etenkin suolainen tarjoilupuoli olisi näyttänyt varmasti hieman erilaiselta; alkuvaiheessa pohdinnassa oli ainakin voileipäkakku, ruokaisa pastasalaatti sekä kinkku- tai kasvispiirakka. Nämä jäivät kuitenkin allergiasyistä tekemättä - eivät olisi kuitenkaan ilman maitoa tai munaa maistuneet aivan samalle kuin omissa ajatuksissani.

Lopulta tarjottavat 2-vuotisjuhlapöytään löytyivät kohtuullisen helposti - ja jäi vielä muutama tarjoiluidea ylikin!


Täytekakku
Täytekakusta kerroinkin tarkemmin erillisessä postauksessa. Mainittakoon kuitenkin tässä yhteydessä vielä, että kauratuotteilla tehty täytekakku maistui täsmälleen samalta kuin perinteiseen kermaan tehty. En rehellisesti sanottuna huomannut mitään outoa makua, erilaista koostumusta tai muutakaan, mikä olisi erottanut kaurakerma-kakun normaalista kermakakusta. Myös moni vieraista totesi, että ai olikos tääkin nyt maidotonta, ei kyllä huomannut ollenkaan.

Ja mikä parasta - kakku oli tosi hyvää!



Vadelmamuffinssit
Makeaa menee aina juhlissa huonommin kaupaksi. Etenkin kun näihinkin juhliin aika lailla kaikki vieraat olivat ns. pitkän matkan vieraita - eli suolainen syötävä on mieluisampaa kuin makea. Pelkkä täytekakku tuntui liian vähäiseltä, joten tein sen ohelle tarjolle vielä näitä maailman helpoimpia muffinsseja.

Oikea ohje löytyy täältä, mutta muokkasin tämän itse allergiamuotoon. Juokseva margariini kasvirasvaversiona, kerman tilalle soijakermaa ja kananmunien tilalle 1-2 dl maustamatonta soijajogurttia. Mustikoiden sijaan laitoin taikinaan vadelmia (niitä kun pakastimessa oli enemmän). Ja hyvin toimi! Bonuksena vielä se, että nämä ovat äärettömän helppoja tehdä!



Pizzat
Pizzaa olin testannut jo aiemminkin maidottomana versiona. Käytännössä tarkoittaa siis sitä, että pizzan päälle ei voi laittaa mitään maidollista (aurajuustoa, mozzarellaa tms) ja juustoraastekin on korvattava jollain muulla. Aiemmalla maidottomalla pizzakokeilulla tein Meealle kahta versiota "juustoraasteesta"; kesäkurpitsaraastetta ja Oatlyn iMat Fraichea. Näistä jälkimmäinen oli selkeästi parempaa, joten sitä laitoin näihin synttäripizzoihinkin päälliseksi. Se ei maistu samalle kuin perinteinen juustoraaste, mutta sopii erinomaisesti pizzan päälle.

Juhliin tuli tarjolle kahta eri pizzaa. Jauheliha-paprika ja kinkku-ananas. Kumpikin omatekoisella pohjalla. Pizzoista sai näyttävämmät juhlatarjoilut, kun ne muotoili piparkakkumuotilla vielä kauniimpaan muotoon. Ajattelin ensin ostaa jonkinlaisen kukan muotoisen muotin, mutta Confetissa mukana oli pikkuneiti ja sai tehdä itse muottivalinnan. Joten synttäreillä tarjoiltiin pupupizzaa!

Niin ja ne hukkapalat - kyllähän niitä toki jäi, mutta ne tulivat syötyä siinä juhlatohinoiden keskellä ihan hyvin!



Vartaat
Koska maidottomuuden ja munattomuuden lisäksi myös Meean suuhun sopiva makumaailma oli yksi tärkeä asia tarjoilujen osalta, vartaat olivat loistava valinta. Ei ehkä kaikkein juhlavin, mutta minusta lasten synttärit (vaikka ns. sukulaissynttärit ovatkin) eivät niiiiiin juhlava juhla olekaan.

Meidän vartaisiin päätyi lihapullia, viinirypäleitä, kurkkua ja nakkeja. Kurkut leikkasin pienellä nallemuotilla - heti tuli vartaista paljon kivemman näköiset!



Kanawrapit
Nämä ovat yksi kestohitti meidän tarjoiluissa. Ajattelin ensin, että tämäkin oli ns. lost case näiden tarjoilujen osalta. Mutta koska maitoa oli ainoastaan majoneesissa (ja siinäkin hyvin vähän), otin riskin ja tein juhliin tarjolle näitäkin. Meea on kuitenkin kevään totuttautunut maitoon (esim. makaronilaatikkoon olen laittanut 1/10 normaalia maitoa), joten en uskonut majoneesin pienen maitomäärän olevan vaarallista. Ja no, loppujen lopuksi Meea ei edes syönyt näitä wrapeja kuin yhden haukun verran!

Mutta nämä wrapit ovat kyllä yksi herkullisimmista tarjoiluista ikinä ja olenkin näitä aika monesti tehnyt - näitä oli meidän häissäkin tarjolla! Resepti on itse asiassa vuosien varrella päässyt hukkumaan, mutta hyvin se ohje jälleen muistui mieleen, vaikka viime kerrasta on jo aikaa.


Lisäksi tarjolla oli popcornia, karkkia ja keksejä - kaikki samalla allergiateemalinjalla. Mikäli juhlissa olisi ollut enemmän lapsia ja/tai olisimme järjestäneet erilliset kaverisynttärit, tälle puolelle olisi ollut helppo keksiä enemmänkin tarjottavaa. Meealle kun sopii tuotteet, joissa lukee "saattaa sisältää maitoa tai kananmunaa", niin aika moni keksi ja karkki soveltuu myös hänelle.




Vaikka on pakko myöntää, että maidoton/munaton tarjoilu oli haastava, ei se ollut lainkaan mahdoton. Sekä suolaisia että makeita vaihtoehtoja on olemassa ja jopa se juhlien keskipiste, täytekakku, onnistuu vallan mainiosti allergiaversiona.

Tästä huolimatta; olen ihan onnellinen siitä, että näillä näkymin 3-vuotissynttäreille voidaan leipoa jo maidolliset tarjottavat.

p.s. Juhlien koristeluista löydät lisää juttua täältä ja itse juhlista täältä.


Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.