keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Kesävaatetta taaperolle

Kesä lähestyy ja olen jotenkin ollut sellaisessa luulossa, ettei neidillä juurikaan ole uutta kesävaatetta. Viikonloppuna vaatekaappia siivotessani havahduin siihen, että onhan sitä kertynyt melkoisesti - vaikken vielä ole edes varsinaisesti kesävaateshoppailuja tehnyt... Ja omasta mielestäni Meealle ei siis ollut muuta kuin viimekesäisiä kesävaatteita...

Osan näistä olen ostanut itse jo aiemmin tänä vuonna, osan neiti sai synttärilahjaksi ja osa tuli viime viikolla postipaketissa Zalekualla shoppailemassa käyneeltä mummilta.

H&M:n tuoreessa tilauksessa - ihme kyllä - oli enemmän kesävaatetta äidille kuin tyttärelle. Neidille konkreettisia kesävaatteita vain tämä ihastuttava toppi. 

Tätä ja muutamaa muuta kirppislöytöä esittelin jo aiemmnin tänä vuonna blogissa

Synttärilahjaksi saatu söpö kissapaita. 

Äitini, eli mummin, Zalekua-ostoksia oli mm. tämä toppi - sekä kaksi alempana olevaa paitaa. 



Omat ensimmäiset Zara-ostokset verkkokaupan avautumispäivänä; myös alemmassa kuvassa oleva paita on Zaralta. 


Synttärilahja tämäkin setti. 

Mummin Zalekua-ostoksia. 

Keväisestä kirppisnipusta nämä hauskat shortsit. 

En ole vielä varma onko shortsipuku kiva vai ei - harkitsin kuitenkin sellaisen ostamista myös itselleni (!!), mutta jäi vielä toistaiseksi oma shortsipuku kaupan hyllylle. 

Tämän taisin ostaa jo helmikuussa (!!) kesähelteitä silmällä pitäen. 

Zaran ostoksia. 

Tämä ja alla oleva mekko esimerkkeinä keväisistä kirppisostoksista; muutama muukin mekko (ja muukin vaate) tuli ostettua samalla kertaa. 



Huolestuttavaa on se, ettei näissä kuvissa todellakaan ole kaikki neidin kesävaatteista - ei siis edes kaikki ne uudet täksi kesäksi ostetut. Ja niiden lisäksi kaapista löytyy paaaaljon viime kesäistä vaatetta. Aika lailla kaikki t-paidat mahtuvat edelleen päälle, samoin shortsit ja hameet; neiti on kasvanut viime kesästä lähinnä pituussuunnassa. Mekoista sopivanmalliset menevät tänä kesänä tunikoina ja pituudeltaan pieneksi jääneitä leggareita voi käyttää tänä kesänä capreina. Niin ja kenkiä ja hattuja on myös kasa kumpiakin kesää varten; ne täytyykin esitellä vielä erikseen.

Kun se Suomen kesä kuitenkin perinteisesti on yleensä melko lyhyt, mietityttää vaan, että ehtiiköhän näitäkään kaikkia edes käyttää kesän aikana... Ja silti tekisi mieli ostaa vielä lisää kesähepeniä neidin vaatekaappiin!

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!