perjantai 23. tammikuuta 2015

Neiti yhdeksän kuukautta

Jostain toisesta blogista bongasin ihanan idean kertoa lapsen kehityksestä joka kuukausi. Harmikseni huomasin tämän vasta nyt - olisi ollut hauska itsekin jälkeenpäin lukea, mitä kulloinkin on osattu ja opittu. Vaikkakin vauvakirjaan uudet taidot on toki tarkasti kirjattu.

Ajattelin kuitenkin nyt 9 kk virstanpylvään kunniaksi vähän kertoa meidän neidistä.

Neiti yhdeksän kuukautta. :)

Konttaushirmu


Pikkuneiti liikkuu kovaa vauhtia kontaten. Tykkää tutkimusmatkailla ympäri taloa, lempparipaikkoja ovat luonnollisesti ne kielletyt paikat, kuten takan edusta ja koiran vesikuppi.

Neiti konttaa niin kovaa vauhtia, ettei äiti (eikä kamera) pysy enää perässä. :)

Tutkimusmatkailija ehtii välillä reissuillaan kauaskin, ennen kuin äiti lähtee perään. Ja kun neiti näkee äidin lähestyvän, pitää lähteä kiireellä (ja usein tirskuen) karkuun.

Neiti tutkimusmatkailija.

Viime päivinä on noustu itse seisomaan tukea vasten. Yleensä kurottelee jotain tason/sohvan päältä tai leikkii kädessään olevalla lelulla. Ja pitkiäkin aikoja viihtyy jo seisomassa! Pariin kertaan on koitettu jo ottaa haparoivia askeleitakin - niin ja 9kk-päivänä neiti seisoskeli hetken heilutellen käsiään pään päällä, ainoastaan mahalla tukeen nojaten.

Seisominen tukea vasten on hauskaa puuhaa!


Omituinen höpöttäjä


Meea on jo pitkään jutellut omaa kieltään. Nyttemmin juttelee jo kovasti, välillä jopa kiljuen.

Aamulla äiti herätetään yleensä hihkumisella - ei enää siis itkulla. Välillä neiti viihtyy aamulla vartinkin itsekseen sängyssä juttelemassa, sitten vasta alkaa ääni kuulostaa kärsimättömämmältä; "äiti, herää".

Joten kuten sanotaan jo (oikeita asioita tarkoittaen) äiti, isi, hei ja ei. Välillä niitä kyllä käytetään muissakin yhteyksissä kuin oikeissa, esimerkiksi silloin kun Meea konttasi Artun perässä yhden päivän hokien "hei isi".

Kova meno päällä. :)

Aiemmin hoettiin samaa sanaa pari päivää; mammammamma, baababaaba, vavvavvavva jne. Nyt jutellaan erilaisia ja erikuuloisia äänteitä, lähes kaikkea mahdollista. Välillä jopa toistetaan sitä, mitä äiti tai isi sanoo.

Kun Meeaa kieltää tekemästä jotain, hän yleensä lopettaa ja sanoo "ei ei" - ja menee jatkamaan sitä, mitä olikaan tekemässä. Tai sitten hän vaan nauraa katketakseen äidin kieltämiselle. 

Parhaat lelut ja leikit


Lelut kiinnostavat kovasti - sekä omat että koiran. :) Parasta puuhaa lelujen kanssa on lelulaatikon tyhjentäminen. Neiti jaksaa istua parikymmentä minuuttia lelulaatikon vieressä ja ottaa sieltä yksi kerrallaan tavaraa pois - joskus jopa leikkiä hetken jollain lelulla.

Kirjat kiinnostavat kovasti ja sen takia on nyt liityttykin useampaan kirjakerhoon. Tutustumispaketteja odotellessa. :)

Kirjoista lemppareita on tällä hetkellä Värit-kirja kosketuspinnoilla sekä ihanan värikkäillä kuvilla varustettu "Toukka rouskis maiskis". Kirjoja neiti lukee itsekseen ja äidin kanssa - välillä myös vähän maistellaan ja ahmitaan kirjallisuutta.

Lukuhetki. <3

Muista leluista tämän hetkinen suosikki on laulava ja puhuva koira, jonka viereen Meea parkkeeraa ja hytkyy innosta äänien kuuluessa. Palikkalaatikkoa yritetään kovasti opetella käyttämään; toistaiseksi vaan hakataan paloilla laatikkoa ja vahingossa on muutaman kerran palikka mennyt oikeasta reiästä. Purulelut maistuvat ja oikeastaan kaikki lelut laitetaan suuhun.

Palikkalaatikon kimpussa. 

Paras leikkikaveri on luonnollisesti oma Arttu-hauva, jonka seurassa Meea saa kyllä ajan kulumaan. Meea konttailee Artun perässä, silittää, taputtaa ja välillä jopa istuu vieressä ja kiljuu innosta. Muutaman kerran on yrittänyt nousta seisomaankin Arttu-tukea vasten. Karvoistakin toki roikutaan välillä, mutta aika vähäiseksi se on jäänyt.

Parhaat kaverukset. <3

Musiikista neiti tykkää ja monesti katsellaankin YouTubesta musiikkivideoita (lempparit ovat Robin ja Cheek, lastenlaulut eivät niin iske). Leikkilauluja on laulettu yhdessä (lempparina "Jos sul lysti on" -kappaleen ensimmäinen säkeistö taputusten kera) ja myös Soiva Laulukirja löytyy hyllystä.

Niin ja yksi parhaista puuhista on ehdottomasti kylpeminen. Kun vauvauinti nyt loppui, on kylpyhetkistä tullut entistä pidempiä. Paras kylvettäjä on isi, joka nyt saa kylvyn samalla myös itse, kun neiti kaataa kupilla vettä isin päähän. Kylvyssä hihkutaan, roiskitaan, loiskitaan, leikitään ja nyt välillä myös jopa noustaan seisomaan ja potkimaan.

Ruokaa ja kasvua


Meea syö viisi tai kuusi kertaa päivässä kiinteitä. Aamupuuro, lounas, välipala, päivällinen ja iltapuuroa - mahdollisesti vielä yksi välipala ennen iltapuuroa.

Jos hampaat eivät vaivaa, ruoka maistuu hyvin. Lemppareita ovat kaurapuuro, päärynä, banaani ja bataatti, myös lihasta (possua ja nautaa) Meea tykkää. Soseiden ohella syödään jonkin verran myös sormiruokaa, siinä suosikkeja ovat ruisnaksut, kurkku ja päärynä.

Ruokailujen yhteydessä juodaan vettä nokkamukista, vaikka maitoa vielä juodaankin pullosta. Nokkamukista juominen onnistuu jo loistavasti ja usein neiti juokin ihan itse. Myös lusikkaa halutaan käyttää välillä itse, vaikka se vielä melkoista sotkemista onkin.

Meea syö itse. :)

Maitona nautitaan nyt maidotonta korviketta, jota juodaan 8-10 desiä päivässä. Aamu- ja iltamaidot ovat ehdottomia, päivällä maitomäärät ovat koko ajan vähentyneet.

Meea on kasvanut hyvin; ottaen huomioon että hän oli syntyessään sellainen alle kolmikiloinen rääpäle. Pituutta on varmaan jotain 76-78 cm luokkaa, painoa on kotivaa'alla mitaten 10,1 kg. Käytössä on koon 74 tai 80 vaatteet.

Muuta kehitystä


Yöt nukutaan yleensä heräämättä, 10-12 tunnin yöunilla. Illalla unille mennään 20-21 aikoihin ja aamulla herätään kahdeksan tienoilla.

Päikkäreitä nukutaan kahdet; ensimmäiset kymmenen maissa tai toiset kahden tienoilla. Päikkärien pituus vaihtelee vartista kahteen tuntiin, vähän riippuen yöunien pituudesta ja hampaiden tulosta. Pisimmillään päikkäriunta tulee päivän aikana neljä tuntia - yleensä 2-3 tuntia.

Neiti automatkustaja. :)


Vaunuissa (tai siis rattaissa) ei enää juurikaan nukuta; korkeintaan kävelyn ajan, joten vaunuihin ei enää pysty neitiä nukuttamaan. Autossakaan neiti ei nuku pitkilläkään matkoilla kuin maksimissaan tunnin, sitten heräilee ja pitää keksiä jotain muuta tekemistä.

Hampaita on tullut läpi jo seitsemän; neljä ylös ja kolme alas. Nyt työn alla tuntuisivat olevan molemmat yläkulmahampaat.

Äidin rakkauspakkaus. <3
Jos blogin lukijoissa on muita samanikäisten taaperoiden vanhempia, olisi kiva kuulla teidänkin kuulumisia? Miten kova on vauhti ja mikä on mielipuuhaa teillä? :) 

torstai 22. tammikuuta 2015

Synnytyskertomus

*** HUOM! Tämä bloggaus sisältää verisiä yksityiskohtia synnytyksestä. Jos et halua tietää aivan kaikkea, suosittelen, että tutustut ennemmin muihin tämän blogin teksteihin. ***


Pakko myöntää heti alkuun, että osa tästä bloggauksesta on naputeltu jo alkukesästä, kun synnytys vielä oli kohtalaisen tuoreessa muistissa. Tarkoitus oli kirjoittaa bloggaus jo heti tuoreeltaan, mutta sitten tuli muita aiheita ja muuta tekemistä. Vauva-arki täytti elämän.

Syksyllä päätin, että kirjoittelen bloggausta rauhassa eteenpäin ja julkaisen sen sitten, kun Meea on 9 kk. Sama aika mahassa ja maailmassa - tuntui sopivalta ajankohdalta julkaisulle. No, kiirehän tässäkin aikataulussa silti tuli...

Toivotaan, ettei aika ole liikaa kullannut muistoja. Sillä vaikka palkinto olikin aivan ihana, kyllä se itse synnytys oli melkoinen kokemus.

Taustaksi


Minulla tosiaan todettiin raskausmyrkytys ja synnytys päätettiin käynnistää pitkäperjantaina, raskausviikolla 37. Synnytys olikin sitten kokonaisuudessaan melko pitkä ja toimenpiteiden täyteinen prosessi. Totesinkin jo osastolla synnytyksen jälkeen, että koin lähes kaiken muun "kamalan" sektiota lukuunottamatta.

Minähän siis kärsin neulakammosta, en kestä nähdä verta ja ylipäätään kaikki lääketieteelliset toimenpiteet kammottavat. Kävin etukäteen pelkopolilla ja kätilöt olivat tietoisia peloistani. Kirjoitinkin synnytystoive-lappuun mm. "mahdollisimman vähän toimenpiteitä" ja "ei piikkejä tai pistämistä". Tämä taisi olla virhe, sillä kumpaakin lajia tuli enemmän kuin keskivertosynnytyksessä...

No, mennäänpä sitten itse asiaan ja kerrotaan synnytyksestä ihan aikajärjestyksessä - se lienee selkeintä.

Käynnistelyä


Synnytys käynnistettiin perjantai-aamupäivällä lääkkeillä ja lääkkeiden ottoa jatkettiin iltaan asti. Perjantai meni vaan odotellessa ja aikaa kuluttaessa, koska mitään edistystä ei tuntunut tapahtuvan olossa.

Välillä kuunneltiin vauvan sydänääniä ja raskausmyrkytyksestä johtuen mitattiin myös verenpainetta ja pissan proteiineja. Niin ja otettiin myös verikokeita - eli ensimmäinen pisto oli aika lailla heti osastolle päästyäni. Ja verikokeet otettiin tosiaan tästä eteenpäin vähintäänkin kahdesti päivässä, joten pistelyä tuli jo tämän tiimoilta riittävästi.

Lauantain lääkärin mukaan synnytys ei ollut toivotusti käynnistynyt lääkkeillä, joten kohdunsuun avautumista päätettiin seuraavaksi vauhdittaa ballongilla.

Ballongi asetettiin paikoilleen kymmenen jälkeen ja ensimmäinen supistus tuli ennen yhtätoista. Eli tämä keino selkeästi tehosi.

Supistukset jatkuivat ja yltyivät koko päivän. Iltaan mennessä kivut olivat jo aika kovat, eikä oikein missään asennossa ollut hyvä olla. Vaikka tosiasiassahan nämä kivut olivat hyttysenpistoja oikeisiin synnytyskipuihin verrattuna - en vain tiennyt sitä vielä. Miehen kanssa tallusteltiin osaston käytäviä, kun kävely hieman tuntui auttavan kipuun.

Iltaa kohden kivut olivat jo tosi kovat, eivätkä särkylääkkeet tuoneet mitään apua. Vastustelustani huolimatta jouduin ottamaan kipupiikin kankkuun, jotta sain yöllä unta. 

Supistuskivut loppuivat pian kipupiikin oton jälkeen ja nukuin makoisasti ilta-yhdestätoista aamuviiteen. Enemmänkin olisi varmaan voinut nukkua, kun ei lauantaina pystynyt kivuista johtuen edes päiväunia ottamaan. No, tarkoitus oli sitten sunnuntaina torkkua päikkärit ja paikata univelkaa.

Ballongi oli paikoillaan vielä su-aamupäivällä lääkärikäynnille mennessäni ja ajattelin ettei tämä synnytys vielä(kään) etene. Lääkäri totesi ballongin kuitenkin tehneen tehtävänsä, mutta ei vaan ollut tippunut pois. 

Joten; edessä oli siis pääsy synnytyssaliin - jo saman päivän aikana!

Synnytyssaliin


Vaikka synnytys tässä koko hommassa oli tavoitteena, tuli tieto synnytyssaliin pääsemisestä aika yllättäen. Aamulla olin lähinnä kyllästynyt siihen, että supistukset olivat loppuneet ja ajattelin, että synnytyksen käynnistämistä joutuu odottelemaan vielä kovin kauan. Ja sitten sanottiinkin, että lähdetään salia kohden!

Lääkärikäynnin jälkeen aikaa synnytyssaliin siirtymiselle annettiin kolmisen tuntia - päiväkahvin jälkeen kuulemma pääsisimme saliin. No, aika hujahti nopeasti lounaan, pakkaamisen ja etukäteisvalmistelujen merkeissä. Tarkoitus oli levätä, mutta juuri kun olin ryhtymässä nukkumaan, hoitaja tulikin jo hakemaan saliin. Vajaan tunnin etuajassa.

Sunnuntaina klo 13 maissa olimme synnytyssalissa. Joka oli luksusiso verrattuna siihen neljän hengen koppiin, jossa olin pari viime päivää viettänyt. Oma vessa ja suihku, keinutuoli ja nojatuoli, iso sänky ja hurjasti tilaa joka puolella. 

Ensihetket synnytyssalissa meni vaan odottelussa. Hengailtiin, vaihdoin vaatteet ja sitten vaan lähinnä odoteltiin. Kätilökin kävi pyörähtämässä ja esittäytymässä; oli tuttu jo edellisillalta, joka oli sinänsä ihan mukavaa.

Epikriisin mukaan klo 14.30 tuli lääkäri ja puhkaisi kalvot. Siitä se synnytys sitten kunnolla käynnistyi - ja kivut seurasivat. 

Synnytyskipuilua ja epiduraali


Kun kivut lähtivät iskemään päälle, ne iskivätkin sitten aika voimalla. Supistukset alkoivat säännöllisinä puoli viiden maissa ja puoli kuudelta olo oli jo aika tukala. Yritin olla keinutuolissa, jumppapallon päällä ja lievittää kipua suun kautta otettavilla lääkkeillä. Ei auttanut. 

Olin etukäteen ajatellut, että epiduraalin otan vain äärimmäisen pakon edessä. Äärimmäinen pakko tuli sitten siinä kuuden maissa, kun synnytyskivut olivat niin kovat. Tai ei edes niinkään se kipu, vaan sellainen tuskainen sietämätön olotila. Epiduraali alkoi kuulostamaan hyvältä vaihtoehdolta.

Päätöksen jälkeen jouduttiin hetki odottelemaan lääkäriä laittamaan epiduraali. Puudutus laitettiin minulle iltakuuden jälkeen. Vaikeinta siinä oli piikkikammoiselle pysyä paikallaan koko toimenpiteen ajan. Kipu ei oikeastaan ollut kova - etenkään siihen muuhun synnytyskipuun verrattuna - mutta ajatus tuntui inhottavalta. Toimenpide myös kesti jonkin aikaa, eikä sitä itse nähnyt (ei sillä, että olisin halunnut nähdä...), joten oli vaikea pysyä aloillaan.

Epiduraali saatiin kuitenkin laitettua ja kivutkin sen jälkeen lievenivät huomattavasti.

Ikävä kyllä kipu ei poistunut kokonaan. Epiduraalista huolimatta toiseen pohkeeseen jäi kipupiste, johon supistuksen tullessa keskittyi KAIKKI kipu. En pysty edes sanoin kuvailemaan, miltä se tuntui. Mies painoi kätilön tuomaa lämpöpussia pohkeeseen täysillä ja se hieman helpotti kipua. Hieman.

TENS apuun


Iltayhdeksältä oli kätilöillä työvuoronvaihdos ja saimme uuden kätilön synnytyksen tueksi. Ensimmäisenä apunaan hän ehdotti, että kokeilisin pohjekipuun sähköshokkeja antavaa Tens-laitetta. 

Mahtavaa; sehän toimi! Aina supistuksen tullessa painoin Tens-laitteen nappia, eikä pohkeessa tuntunut mitään. Näin jälkikäteen ajateltuna, en tiedä miten olisin jaksanut ne pitkät supistukset ilman TENS:iä.

Siinä sitten jonkin aikaa mentiin eteenpäin Tens-laitetta käyttäen. Yhdentoista maissa kivut olivat vähän helpottaneet ja pystyin torkkumaankin vähän. Taisi mieskin tässä vaiheessa koittaa ottaa nokosia supistusten välillä nojatuolissa. Pitkä päivä takana kummallakin, joten uni alkoi jo painamaan.

Puolen yön maissa iski heikotus ja nälkä - en ollut tainnut syödä tähän mennessä synnytyssalissa vielä mitään. Ei tehnyt mieli mitään ruokaa, mutta jotain piti yrittää. Sain kätilöltä mehukeittoa, jota onnistuin hörppimään jonkin verran. Hetken päästä keitot tulivat kuitenkin kaikki ylös - osa jopa vieressä tsemppaavan miehen päälle. 

Pitkällinen ponnistusvaihe


Joillain ponnistusvaihe kestää kaksi minuttiia. Minulla se kesti kaksi tuntia.

Ponnistaminen alkoi klo 3.30. Tähän mennessä oltiin siis oltu jo 14 tuntia synnytyssalissa. Voimat oli ihan loppu, enkä suoraan sanottuna tiedä, miten selvisin ponnistusvaiheesta. 

Olin loppua kohden jo niin väsynyt, etten meinannut mistään löytää voimia ponnistamiseen. Nukuin supistusten välissä ja olin ihan puoliunessa muutenkin. Muistan jopa nähneeni jotain unta supistusten välissä, niin väsynyt olin. 

Meea syntyi


Tuntui, ettei ponnistuksille tule loppua ollenkaan. Vaikka kuinka ponnisti, niin mitään ei tapahtunut. Ja lopulta ei olisi enää edes jaksanut ponnistaa. Kätilö ja mies tsemppasivat vieressä, että kyllä minä jaksan. Minä itkin takaisin, että en jaksa enkä pysty. Pitkällisten ponnistelujen jälkeen muistan kuulleeni "nyt näkyy pää". Sitten jo vähän muutakin. 

Kova homma oli punnertaa Meea tähän maailmaan. Episiotomiaankin jouduttiin turvautumaan ja sain kolme tikkiä synnytyksen jälkeen. Muistan, kun kätilö totesi, että jos ei vauva ole puoli kuuteen mennessä syntynyt, niin otetaan avuksi imukuppi. Meea syntyi tasan klo 5.30.

Alitajuisesti minussa oli koko ajan ollut pelko siitä, että jos jotain meneekin pieleen; vauva syntyy kuolleena tai jotain muuta kamalaa. Muistan, että siinä vaiheessa, kun vauva oli syntynyt, en vielä uskaltanut olla onnellinen ja huokaista helpotuksesta. Se tapahtui vasta siinä vaiheessa, kun kuulin vauvan itkevän. Siinä vaiheessa tulivat onnen kyyneleet.

En valehtele tippaakaan sanoessani, että elämäni onnellisin hetki oli se, kun sain vauvan rintani päälle. Vaikka olin väsynyt, heikko, oksennuksessa ja vaikka mitä muuta - silti olin sillä hetkellä maailman onnellisin. Silittelin varovasti uutta tulokasta, itkin onnesta ja katsoin useasti Markoon sanomatta sanaakaan. Ei siinä sanoja tarvittu.

Ikävä istukka


Täydellisen onnellinen hetki rikkoutui hetken päästä, kun minulle tuli todella huono olo. Muistan pelänneeni tiputtavani vauvan ja sanoinkin kuulemma "voiko joku ottaa vauvan pois, multa menee taju". Ei ihan mennyt, mutta lähellä oli.

Yhtäkkiä alkoi silmissä sumenemaan ja heikottamaan. Verta tuli kuulemma paljon, muistan hämärästi kuulleeni puhetta istukasta ja nähneeni synnytyssaliin sen takia tulleen lääkärin. Minulta kitattiin verenpaine, joka oli älyttömän alhainen - 72/38. Sen jälkeen minut kiidätettiinkin leikkaussaliin. Ilmeisesti tuli kätilöillekin kiire, koska eivät meinanneet muistaa irroittaa minua verenpainelaitteesta.

Istukasta jäi kolmen sentin palanen kohtuun ja verenvuoto ei meinannut lakata millään. Siksi jouduin suoraan synnytyssalista kiireellä kaavintaan. Muistan matkasta vaan sen, että sänkyä kärrättiin kiireellä ja kätilö kulki vieressä ja yritti jutella mukavia vauvasta, kyseli onko meillä jo nimi päätettynä ja muuta vastaavaa. Sitten minut kipattiin leikkaussalin sängylle ja sitten pimeni.

Aamuyhdeksän jälkeen heräilin heräämöstä. Tuntui, ettei mitään paikkaa voinut liikuttaa ja taisin vielä torkahtaa hetkeksi ennen varsinaista heräämistä. Ensimmäiset sanani hoitajille olivat "Onko vauvalla kaikki hyvin?"

Ja olihan sillä. Pikku vauva oli päässyt vierihoitoon isin paidan alle siksi aikaa, kun minua kärrättiin kaavintaan. Siellä pikkuraasu oli yrittänyt hamuilla tissiä ja oli varmaan ihmeissään, että mitähän tässä tapahtuu. Isi pääsi pukemaan ja pesemään pikkuisen ja hetken viettämään aikaa hänen kanssaan. Sen jälkeen oli kätilö passittanut miehen kotiin nukkumaan; kello oli siinä vaiheessa jotain seitsemän ja kahdeksan välillä, joten univelkaa oli ihan kiitettävästi. Mies lähti ajelemaan kotiin (eikä kuulemma oikein muista mitään siitä puolen tunnin ajomatkasta) ja pikkuneiti jäi kätilöiden hoitoon.

Miehestä oli muutenkin iso apu tsemppaamisessa ja minusta huolehtimisessa synnytyksen aikana. Auttoi kätilöä missä pystyi ja hän se oli, joka huomasi senkin että verenpaineenmittaus-laite lähti mukana, kun minua lähdettiin viemään kaavintaan. Kätilö taisi todeta jo synnytyssalissa - ja kävi vielä osastollakin synnytyksen jälkeen kehumassa, että mies oli kyllä erinomainen apulainen ja että hänet pitäisi ottaa avuksi joka synnytykseen.

Ensi hetket vauvan kanssa


Itse pääsin kymmenen jälkeen heräämöstä takaisin osastolle ja sain pikkuneidin kainaloon. Hirveästi ei siinä ensi hetkinä voinut tehdä muuta kuin nukkua neiti kainalossa; koska HB:ni oli ollut alimmillaan 57, sain maanantain ja tiistain aikana neljä pussia verta, jotta olo lähtisi kohenemaan.

Lähtihän se onneksi ja tiistai-iltana taisin päästä jo vähän kävelemäänkin - ensi kertaa synnytyksen jälkeen. Keskiviikkona pääsin sitten oikeasti vauvanhoidon pariin ja ke-to -yönä Meea nukkui ensi kertaa äidin vieressä, sitä ennen neiti oli joutunut olemaan hoitajien hoivissa.

Torstai-iltapäivällä päästiin kotiin. Olo oli vielä vähän hutera, mutta huomattavasti aiempaa parempi. HB:kin oli kotiutuessa jo 102.

Vaikka synnytys koko komeudessaan oli elämäni kovin koettelemus - enkä todellakaan päässyt helpolla niin ennen kuin jälkeenkään synnytyksen (en edes kuukausi synnytyksen jälkeen, kun vielä toistamiseen pala istukkaa poistettiin!). Oli se silti samalla myös elämäni hienoin kokemus. Ainakin siitä syntyi parasta, mitä koskaan olen elämässäni aikaan saanut!

Muutaman tunnin ikäinen pikkuneiti. 2750 g ja 47 cm.


keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Maaginen 9 kk täyttyi


Äidin kullanmuru on jo iiiiiiso tyttö! <3

Tänään tulee Meealla täyteen se maaginen 9 kk.

Nyt on siis pikkuneiti ollut yhtä kauan maailmassa kuin massussa. Tai oikeastaan jo kauemmin maailmassa, koska neiti päätti syntyä melkein kolme viikkoa etuajassa.

Pikkureissaaja viime viikonloppuna. :)

Päällimmäisenä ajatuksena mielessä on tällä hetkellä: "Miten aika on voinut mennä näin nopeasti?"

Se pikkuinen rintaa vasten tuhiseva nyytti on nyt turbovauhdilla konttaava ja tukea vasten itsekseen seisoskeleva terhakka pikkuneiti, joka juttelee ja kikattelee antaumuksella.

Pikkuneiti kylpyä odottelemassa. :)

Niin ja se raskausmassu - se on ollut poissa nyt yhdeksän kuukautta. En ole sinänsä sitä ikävöinyt, mutta jostain syystä nyt tuli tietty haikeus sitäkin kohtaan.

Maaliskuun massu. <3

Huh. Kun olen näin liikuttuneissa fiiliksissä jo 9 kk rajapyykin täyttyessä, niin mitä se mahtaakaan olla sitten pikkuneidin 1-vuotispäivänä. Sitä odotellessa...


tiistai 20. tammikuuta 2015

Taaperon kanssa syömässä: Classic American Diner (Jyväskylä)

Uusi hieno blogisarja on vähän unohtunut. Muistui mieleen viikonloppuna, kun käytiin ulkona syömässä. Mutta tässä siis kirjoitus, josta idea blogisarjasta lähti liikkeelle. :)

Käytiin jouluostosten lomassa syömässä Jyväskylän Classic American Dinerissa - ekaa kertaa Meean kanssa.

Vaikka asiakaspaljoudesta ja ilmeisesti huolimattomuudesta johtuen ruokien kanssa kesti (mm. meidän jälkeen tulleet saivat tilata reilusti ennen meitä) ja asiakaspalvelu oli vähän mitä oli, ruokailukerta oli kuitenkin vauvanäkäkulmasta ajateltuna varsin onnistunut.

Löysimme paikan pienen leikkipaikan vierestä. Lähistöllä oli myös kasa syöttötuoleja sekä mikro. Eli kaikki tärkeimmät. Syöttötuoli oli halpisversio Tripp Trappista, eli oikein hyvä ja tukeva istua. Meidän syöttiksessä pomppiva neiti kun ei oikein tahdo pysyä niissä puisissa vanhanmallisissa tuoleissa tukevasti istumassa. Vähän isomman lapsen kanssa istuminen leveillä nahkapenkeillä varmaan luonnistuisi myös.

Rattaat mahtuivat jotenkuten pöydän viereen, mutta vähän ahdasta siihen käytävälle niiden vuoksi tuli. Eikä yläkorokkeella oleviin pöytiin meillä olisi ollut rattaiden kanssa edes asiaa, joten pöytävaihtoehdot olivat vähän rajalliset.

Ruokia odotellessa oli aikaa leikkiä tolpan kanssa.


Ns. "lasten paikka" ravintolassa oli, mutta sitä ei ollut mitenkään erityisemmin merkitty. Tai siis, se ei suoraan ulko-ovelta katsoen iskenyt silmään, vaan jouduttiin vähän aikaa haahuilemaan istumapaikkaa etsien juuri niitä syöttötuoleja etsien.

Lastenhoitovessoja oli vaan yksi ja sekin oli varattu silloin, kun sinne yritimme mennä. Jonottaa joutui käytännössä ravintolassa, eli pahimmillaan kitisevän lapsen kanssa häiritsisi siinä muita ruokailijoita seisomalla heidän pöydän vieressään. Lastenhoitovessa oli ihan perus, ei mitään erityistä tai mainittavaa - mutta ei toisaalta suurempia moitteitakaan. 

Pähkinänkuoressa:
Tilavuus: 4/5
Syöttötuoli: 5/5
Lasten huomioiminen 4/5
WC-tilat: 3/5

---

Koska sarja on vasta alussa, toivoisin kommentteja sarjaan liittyen. Mistä muista asioista haluaisit lukea ruokailuun liittyen? Mitä muita asioita toivoisit arvosteltavan pähkinänkuoressa? Mitkä sinulle ovat tärkeimpiä seikkoja ruokailussa vauvan kanssa? Ainakin kohta "lapsen ruoka" tulee mukaan siinä vaiheessa, kun Meeakin pystyy normaalia ruokaa popsimaan. :)

maanantai 19. tammikuuta 2015

Upouusi matkasänky ja unettomat yöt

Annan kaikille matkasängyn ensikäyttäjille ilmaisen vinkin. Testatkaa matkasängyssä nukkumista jo kotona ennen ensimmäistä reissua!

Meillä aiemmin matkasängylle ei oikeastaan ole ollut tarvetta, sillä sekä mummilasta että mummulasta löytyy pinnasänky Meean vierailuja varten. Viime vuoden aikana ei yökyläiltykään isovanhempien lisäksi kuin Meean toisten kummien luona kesällä; silloin Meea oli vielä niin pieni, että mahtui nukkumaan yöunet vaunukopassa.

Nyt alkuvuodesta on tarkoitus reissata muuallakin, joten matkasängylle tulee olemaan tarvetta - siksi matkasänky löytyikin Meean joululahjatoivelistasta. Joulupukki toi sängyn ja ensi kertaa matkasänkyä testattiin viime viikonloppuna, kun kyläiltiin Meean kummien luona.

Ja voi kuinka toivoinkaan, että olisi testattu sänkyä jo kotona!

Muutenkin kyläpaikoissa nukuttaa vähän huonommin kuin kotona. On erilainen sänky, outo huone, paljon ihmisiä ja monesti myös niin paljon touhua, ettei edes malttaisi mennä nukkumaan.

Nyt suurimman haasteen aiheutti kuitenkin tuo sänky. Kun on tottunut nukkumaan puisia pinnoja vasten ja välillä (jopa tarkoituksella) työntämään jalkansa pinnojen välistä, oli vähän vaikeaa sopeutua kahisevaan matkasänkyyn.

Meidän matkasänky on Emma Basic; arvostelu tulee blogiin, kunhan käyttökokemuksia on hieman enemmän.

Ei puhettakaan, että olisi voinut nukuttaa sänkyyn. Eikä se kyllä olisi kovin helppoa ollutkaan, jos olisi pitänyt silitellä tai pitää kädestä; reunat kun ovat aika korkeat, eikä pohjaa voi nostaa (kuin ehkä joidenkin lisävarusteiden avulla).

Sängyssä nukkuessa Meea heräsi joka kerta, kun käsi tai jalka osui sängyn reunaan. Kun se ei ollutkaan tutun ja turvallisen tuntuinen reuna. Aika monesti piti vielä alkaa raapimaan reunaverkkoa kynsillä - ai että oli mukava ääni keskellä yötä...

Meidän pikkuneiti kun pyörii vähintään 180 astetta yön aikana, niin niitä heräämisiä tuli yön aikana aika monta - eikä päikkäritkään kovin pitkiä olleet. Eikä joka kerta auttaneet pelkät silittelyt ja peiton päälle laittamiset. Muutaman kerran pikkuneiti nukahti peitto mytättynä hänen ja sängynreunan väliin; näin ei tarvinut koskea reunaan ja pystyi nukkumaan.

Mutta kyllä sinä ensimmäisenä yönä valvottiin yhdessä kohtaa pari tuntia ja jouduttiin ottamaan maitoakin. Yömaitoa on siis ennen tätä juotu meillä viimeksi joskus lokakuussa - muutoin Meea on nukkunut niitä 10-12 tunnin yöunia ilman heräämisiä. Ensimmäisenä matkasänky-yönä sain itse nukuttua alle viisi tuntia, Meealle unta taisi kaikkineen yön aikana tulla kahdeksisen tuntia.

Sängyn sivuissa ollut verkko oli hyvä siinä mielessä, että sieltä näki vauvan hyvin itse viereisessä sängyssä makoillessaan. Huono siinä mielessä, että herännyt vauvakin näki minut. Useamman kerran matkasängystä yritettiin - keskellä yötä - kontata verkon läpi. Vaikka Meea kuinka puski päätään sängyn seinämää vasten, niin ei päässyt äidin luo. Ja sekös itketti vielä lisää.

Toinen yö reissussa sujui jo vähän paremmin, mutta ei se matkasänky edelleenkään Meean lempipaikka ollut. Viime yönä omassa sängyssä nukuttikin sitten 12 tuntia - ilman yöheräämisiä.

Matkasänkyyn täytyisi turvautua seuraavan kerran jo tänä viikonloppuna. Täytyy koittaa nyt itse nukkua varastoon, sillä luvassa voi jälleen olla vähäuninen viikonloppu...

torstai 15. tammikuuta 2015

Varaa aikaa, kun varaat aikaa yksityiseltä...

Luulisi, että yksityiseltä terveysasemalta saisi hyvää palvelua. Sen pitäisi olla huimasti parempi kuin kunnallinen. Sen pitäisi panostaa asiakaspalveluun, koska asiakkaat voivat helposti vaihtaa toiseen firmaan. Sen pitäisi olla hyvä myös siksi, että siitä joutuu pulittamaan sievoisen summan rahaa.

Varsinaisesta terveydenhoidosta minulla ei ole moitittavaa. Tosin ollaan käyty vasta kerran pikkuneidin kanssa yksityisellä allergia-asioiden takia, mutta ainakin tuolloin saatiin suurempi apu sieltä kuin neuvolasta/kunnalliselta. 

Maitoaltistus-ajan varaaminen sen sijaan on tuottanut haasteita.

Viime viikon maanantaina lääkärin puhelinajalla hän sanoi, että sopii hoitajan kanssa meille ajan maitoaltistukseen. Altistus piti olla tämän viikon ma tai ti. 

Viime perjantaina iltapäivällä hoitaja soitti ja kertoi, ettei valitettavasti saatukaan aikaa vielä ensi viikolle. He selvittelevät lääkärin seuraavat vapaat ajat maanantaina, kun lääkäri on seuraavan kerran töissä ja soittavat sitten uudelleen, että saadaan aika seuraavalle viikolle.

Eipä kuulunut soittoa maanantaina. 

Soitin itse tiistaina ja kyselin asian perään. "Joo no tässä on varmaan nyt käynyt niin, että ei olla vielä saatu lääkäriltä aikoja ja siksi tämä on jäänyt roikkumaan." Lupasivat selvittää asian ja soittaa saman päivän aikana uudelleen maitoaltistus-ajan.

Illalla hoitaja viimein soitti, että meidän lääkärillämme on vapaa aika seuraavan kerran vasta 10.2. Mutta toiselle lääkärille päästäisiin kyllä ensi viikolla. Mutta tällä toisella lääkärillä on sitten eri hoitaja, joka ei enää ole töissä. Joten jos millään sopii, niin tämä toinen hoitaja sitten soittaisi huomenna ja sopisi ajan ensi viikolle. 

Ok, kunhan nyt vaan varmasti saadaan se aika ensi viikolle. Näin luvattiin.

Keskiviikkona ei ollut puhelua kuulunut iltakuuteen mennessä ja soitin jälleen itse. Suoraa numeroa Jyväskylän toimipisteeseen ei löydy, joten kaikki puhelut kiersivät kaiken lisäksi vielä valtakunnallisen vaihteen kautta - ja yleensä Jyväskylän vaihteestakin vielä eteenpäin hoitajalle. 

Pitkällisten selvittelyjen ja ihmettelyjen jälkeen saatiin kaivettua esille tieto, että kyseinen hoitaja ei ole ollut keskiviikkona töissä ja soittopyyntö on merkitty hänen työlistaansa vasta torstaille. 

Ei muuta kuin odottelemaan taas seuraavaan päivään. Tällä kertaa tajusin kysyä hoitajan työvuoron, niin ei tarvinnut koko päivää päivystää puhelimen ääressä - kuten olin jo kolme päivää tehnyt... 

Tänään tuli puhelu puolisen tuntia ennen hoitajan työvuoron loppumista. "Täällä olisi nyt tarjolla seuraava vapaa aika kahden viikon pästä torstaina." "Eikö onnistu ensi viikolla? Kun meille jo luvattiin, että ensi viikolla on aikoja vapaana." "No niin, se on hyvä luvata toisten puolesta. Valitettavasti ei taideta saada järjestettyä sitä ensi viikolle."

Lopputulos on nyt se, että aika on varattu kahden viikon päähän. JOS saavat ajan järjestymään ensi viikolle, niin soittavat ja ilmoittavat. Jotenkin tuntuu, ettei sitä yritetäkään ensi viikolle saada - kunhan yritti lieventää närkästymistäni asian hoidon suhteen.

Aika käsittämätöntä, että kestää 1,5 viikkoa siinä, että saadaan edes varattua aika! Joka siis on vasta 2 vkon päästä varaamisesta. Kaikkineen joudutaan siis odottamaan 3,5 viikkoa maitoaltistukseen pääsemistä. 

Sinänsä koomista, että lääkärin kanssa keskusteltiin aikanaan myös mahdollisuudesta tehdä maitoaltistus keskussairaalassa lähetteellä; siellä tosin voi kuulemma olla viikkojen jono. Päädyttiin yksityiseen, jotta päästään nopeammin. Vaikea sanoa päästiinkö.

No, onpahan nyt ainakin aika. Pakko kyllä myöntää, että harkitsin jo soittoa kilpailevalle terveysasemalle, josko heiltä olisi saanut ajan aiemmin. Mutta ehkä nyt mennään näillä eteenpäin.

Kurjaa tämä pitkittyminen on, etenkin kun tuo nykyinen korvike ei ihan täysin sovi Meealle ja ilmeisesti maitoaltistuksen jälkeen vasta saataisiin resepti uuteen. Kakkaaminen, nukkuminen ja puklailu ovat parantuneet, mutta iho-ongelmat jossain määrin vielä jatkuvat; ilmeisesti maissista johtuen. 

Ja toki tästä sekoilusta johtuen myös lompakko köyhtyy enemmän; tuo apteekin korvike kun on sen verran hintavaa. Nyt joudumme ostamaan korviketta alkuperäisestä suunnitelmasta/lupauksista poiketen 2,5 viikkoa pidempään - eli suurinpiirtein 150e enemmän palaa nyt korvikkeeseen rahaa...

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Koira ja kahdeksan kuukauden totuttelu

Meidän Arttu-hauvamme on nyt joutunut kovan paikan eteen, kun taloon tuli viime keväänä vauva. Viime kuukausiin on mahtunut paljon ihmetystä, mustasukkaisuutta ja hellyydenkipeyttä - mutta myös paljon rakkautta, huolenpitoa ja naamanpesuja.

Artusta ja Meeasta on kasvanut parhaat ystävykset ja tämä ystävyys tulee varmasti lujittumaan tulevien vuosien aikana entisestään!

Jännitystä ilmassa


Kesällä viisi vuotta täyttänyt petit basset griffon vendeen Arttu on ollut tähän asti meidän vauvamme. Enemmän kuin lemmikki - perheenjäsen. Arttu on saanut osakseen paljon rakkautta, hellyyttä ja rapsutuksia; välillä ehkä liikaakin. 

Arttu on luonteeltaan ihmisrakas ja tulee hyvin toimeen lapsien kanssa. Tosin Arttu on ollut tekemisissä lähinnä vaan vähän isompien lasten kanssa; 4-vuotiaiden ja sitä vanhempien kanssa homma on toiminut loistavasti. Vauvojen ja taaperoiden kanssa on ollut vähän haastavampaa; Artusta kun ihaninta olisi nuolla naama ja tervehtiä hyppäämällä vasten. On Arttu jotain pikkuisia nähnyt ja päässyt haistelemaankin, mutta aika varauksella, kun Artun rakkaus on ollut sen verran rajua. Arttu ei siis ole millään muotoa vihainen saati ole koskaan purrut ketään, mutta on vaan niin turhan innoissaan, eikä ymmärrä, ettei pikkuvauvaan voi suhtautua ihan samalla tavoin kuin aikuiseen. 

Yksi niistä asioista, jotka raskauden aikana eniten jännittivät, olikin Artun suhtautuminen vauvaan. Miten Arttu tulee sopeutumaan isoveljen rooliinsa sekä siihen, että joku toinen vie hänen paikkansa perheen keskipisteenä.

Yritettiin vähän sopeuttaa Arttua tähän jo ennen vauvan syntymää mm. vähäisemmällä huomioinnilla ja vauvan tavaroiden haistelulla. Aika iso elämänmuutos vauvan tulo silti oli Artulle(kin).

Vauvanvaatteiden lajittelu-apuri.


Vauva tuli taloon


Kun Meea syntyi, olin viikon poissa kotoa. Jo se yksistään oli Artulle kova paikka ja pikkuherra meinasi seota onnesta, kun tulin takaisin kotiin. Ja sitten perässä tuli Markon kantamana turvakaukalossa pieni ihmeellinen nyytti.

Marko oli tuonut laitokselta jo Artun haisteltavaksi pari vauvantuoksuista harsoa, joten Meea ei tuoksunut ihan vieraalle. Kummallinen kapistus se silti oli Artun mielestä.

Ensimmäiset päivät menivät itsellä niin huurussa, ettei niistä kovin paljoa muista.

Päällimmäisenä mieleen jäi kuitenkin se, että Arttu ensi päivien aikana (en muista oliko se ensimmäinen vai toinen päivä kotona) yritti kerran (!) haukkaista vauvaa varpaasta; ilmeisesti Arttu ei ollut ihan varma, että onko tämä pikkunyytti hänen uusi lelunsa. Marko ärähti Artulle ja sen jälkeen ei Arttu ole samaa yrittänyt. Arttu myöskin selkeästi katui tekoaan ja yritti pyytää sitä anteeksi.

Ensimmäinen yö oli Artulle vaikein. Vauva itkeskeli jonkin verran ja sekös yöllä rauhallisuuteen tottunutta pikkuherraa ärsytti. Arttu vetäytyi ensimmäisenä yönä (ja muutamana seuraavanakin) sängyn alle huutoa pakoon ja mulkoili meitä juuri sen näköisenä, että "voitteko vaimentaa tuon kapistuksen!"

Vahtimassa vauvaa.


Yllättävän hyvin ne ensi päivät menivät - itse kun olin pelännyt, ettei tästä tule yhtään mitään. Toki Arttu ei kovin läheiseen kontaktiin vauvan kanssa päässyt edes ensimmäisinä viikkoina, mutta nopeasti Arttu tottui vauvan läsnäoloon. Eikä sen yhden kerran jälkeen yrittänyt purrakaan. Tosin Arttu taisi edelleen välillä luulla vauvan olevan lelu; esimerkiksi kerran kun Marko "lennätti" Meeaa mahallaan, Arttu hyppi alla juuri sen näköisenä, että "Heitä! Heitä se lelu!" :D

Viimeistään kesään mennessä Arttu taisi tajuta myös sen, ettei tuo ipana ole täältä mihinkään lähdössä.

Vaippaa vaihtamassa.


Totuttelua, totuttelua, totuttelua


Vaikkei Arttu varmaan vielä täysin ymmärtänyt, mikä vauva on, alkoi pikkuherra osoittamaan huolehtivan isoveljen piirteitä kevään ja kesän edetessä.

Lenkkeillessä, jos auto (tai vielä pahempaa, jalankulkija) meni ohi, Arttu tuli ihan vaunujen viereen kävelemään ja murisi tai haukkui autolle. Jos Meea itki, Arttu meni salamannopeasti pinnasängyn viereen tarkistamaan, että onko kaikki kunnossa. Pissalenkeiltä oli etenkin aluksi kiire sisälle katsomaan Meeaa; ja kun itse kävin Meean kanssa vaunulenkillä ilman Arttua, oli pikkuherra huolesta sekaisin sisällä ja tuijotti silmä kovana ikkunasta, josko näkisi meidät. Kova ikävä oli pikkusiskoa myös silloin, jos käytiin vaikkapa kaupassa ja Arttu jäi  yksin kotiin.

Lenkillä.


Monesti Arttu myös nukkui Meean päikkäreiden aikana meidän sängyssä ja näin vahti Meeaa. Ja siinä vaiheessa, kun Meea alkoi nukkumaan täysiä öitä ja uskaltauduimme itkuhälyttimen kanssa yhdessä saunomaan, Arttu jättäytyi monesti saunareissulta pois; hänen piti jäädä vahtimaan pikkusiskoaan siksi aikaa.

Arttu myös hienosti kulkee päivisin mukana meidän arkisissa askareissa. Aluksi pikkuherra tuli jopa valvomaan jokaisen vaipanvaihdon, nyt ei enää ihan niin usein. Ruokailun virallisena valvojana herra on kyllä kunnostautunut; erityisesti sormiruokaillessa Arttu odottelee syöttötuolin alla ja keräilee tippuneet ruuat (joita alussa tuli paljon) ja mielellään myös nuolee sosekulhot puhtaaksi.

Oman jännitysmomenttinsa toi se, kun alettiin pitää Meeaa enemmän ja enemmän lattialla. Aluksi selällään köllöttelemässä, sitten mahallaan. Jännitystä siis sen takia, että tuolloin Artulla oli vapaa kulku Meean luo. Aluksi istuinkin AINA vieressä ja vahdin, ettei Arttu tule liian lähelle. Onneksi Arttu kuitenkin aika hyvin ymmärtää, että Meea on pieni ja Meeaa pitää varoa. Pari kertaa on herra innostuessaan kävellyt Meean yli ja kerran muksaissut istuvan Meean kumoon; ei kuitenkaan sattunut Meeaa noilla kerroilla.

Sopuisasti yhdessä lattialla.


Yleensä Arttu vain kävi antamassa pusun, eli koitti nuolla naamaa. Sekin loppui aika pitkälti siinä vaiheessa, kun Meea keksi, että Artun karvoista on kiva ottaa kiinni. Mutta tässäkin asiassa pystyin huojentuneena toteamaan, että aika kiltti tuo meidän hauvamme on; Meea roikkui kerran korvakarvoissa kiinni, niin että Arttua sattui - Arttu ensin näytti hampaitaan ja olin jo kauhuissani rynnistämässä väliin, kun Arttu alkoikin nuolemaan Meeaa kädestä ja naamasta niin kauan, että tyttö päästi irti. Muutenkin onneksi Artun puolustusrefleksi on ollut Meeaa kohtaan tuo nuoleminen.

Mustasukkaisuuttakin on ilmassa


Toki Arttu on ollut myös mustasukkainen. Ei niinkään minusta, mutta Markosta. Itse asiassa Arttu oli jonkin aikaa aika torjuva minua kohtaan, eikä edelleenkään niin paljon hae minulta huomiota kuin Markolta.

Kai Arttu tottui siihen, että minä huolehdin Meeasta ja keskityn lähes sataprosenttisesti ainoastaan Meeaan. Markon osaksi jäi sitten huolehtia enemmän myös Artusta. Etenkin alussa, Marko hoiti lähes kokonaan ruokkimiset, ulkoilut ja leikitykset, kun minulla oli kädet täynnä töitä Meean kanssa. Nyt myöhemminkin, kun ollaan päivät kolmisin kotona, ei Arttu juurikaan hae minulta huomiota edes Meean päikkäreiden aikana. Välillä tuntuu, että Artun päivät kuluvat siihen, että hän odottaa Markoa kotiin töistä.

Mutta tosiaan se mustasukkaisuus Markoa kohtaan oli jossain kohdassa ihan valtava, nyt on jo alkanut vähän helpottamaan. Nyt Marko pystyy jo pitämään Meea sylissään sohvalla ilman, että Arttu yrittää myös tunkea syliin. Siltikin Markon tullessa töistä kotiin, pitää ensin rapsutella Arttua jonkin aikaa, ennenkuin voi edes harkita menevänsä Meean luokse.

Hei se liikkuu!


Nyt kun Meea on alkanut todenteolla konttaamaan, on Arttukin välillä ihmeissään. Silloin kun Meea vasta ryömi eteenpäin, Arttu suhtautui Meeaan aika samalla tavalla. Meea kun ei päässyt kovin kauas.

Nyt konttaushirmu viilettää eteenpäin kovaa vauhtia ja aika useasti kohteena on Arttu.

Aluksi Meea meni täysillä Arttua kohden ja tarrasi karvoista kiinni. No tietäähän sen, ettei Arttu siitä tykkää. Arttu katosi paikalta ja koitti päästä Meeaa karkuun. Konttaushirmu kuitenkin viilettää nopeasti sinne seuraavaankin paikkaan Artun perässä ja välillä Artusta varmaan tuntui, ettei missään saa olla rauhassa. Sohvallakin piti huolehtia, ettei häntä roiku alas, kun pieni käsi tarrasi siitä aina kiinni ja veti tukon karvoja mukanaan.

Artun hermoja ja omaa aikaani (karvojen vetelyssä käsistä) säästääkseni, aloin viime viikolla opettamaan Meealle, miten Arttua silitetään. Ei siis tarrata karvoista kiinni, vaan silitetään. Meea hiffasi jutun nopeasti ja jo seuraavana päivänä Artun mennessä ohi, pikkuneiti heilutti kättään ilmassa ja kikatti. Viime päivinä Meea onkin edelleenkin kontannut innolla Artun luo, mutta useasti sitten vaan istahtanut Artun viereen ja joko vaan tuijottanut Arttua tai yrittänyt silittää oikeaoppisesti. Eilen pikkuneiti istui pitkän aikaa lelullaan leikkivän Artun vieressä, hihkui ja taputteli (melkein jopa hakkasi) Arttua selkään. Arttukin on huomattavasti iloisempi tästä kohtelusta ja ohimennessään monesti antaa Meealle hellän pusun naamalle.

Arttu opetti Meeaa konttaamaan. :)


Opetteluvaiheessa vielä on se, että kun Arttu leikkii leluillaan, Meea ei saa mennä väliin. Tai ylipäätään, että Artun lelut ovat Artun, ei Meean. Asian opettelua hankaloittaa hieman se, että leikkinsä lopettava Arttu monesti tuo lelun sen jälkeen Meean eteen ihan kuin sanoen "Nyt sinä voit leikkiä tällä!"

Olen varma, että näistä kahdesta tulee erottamattomat parhaat ystävykset. Niin innoissaan Meea on aina Artun nähdessään - ja niin huolehtivainen Arttu on Meeaa kohtaan. Eilenkin, kun Meea kupsahti lattialle, Arttu oli salamana paikalla tarkistamassa, että itkevällä Meealla on kaikki hyvin; Arttu lähti kauemmas vasta siinä vaiheessa, kun itku pienen sylittelyn jälkeen loppui. Puhumattakaan siitä, että Meea on pariin otteeseen harjoitellut tukea vasten nousemista Arttua vasten. :)

Parhailla ystävyksillä myös eväät ovat yhteiset. :)

Must have: Laukku vaunuihin

Kun Meea oli ihan pikkunyytti, vaunulenkeillä puhelin ja avain kulkivat kätevästi mukana vaunukopan jalkopäädyssä - tilaa kun oli melkoisesti. Meean kasvaessa ja erityisesti vaunukopan vaihtuessa ratasosaan, ei lenkillä pakollisille tavaroille ollutkaan tilaa. Kesällä päällä ei ollut taskullisia vaatteita, eikä hoitolaukkuakaan (jonka hienosti saa aisaan roikkumaan) viitsinyt jokaiselle pikkulenkille ottaa mukaan.

Tuolloin investoin vaunun aisaan kiinnitettävään laukkuun. Siis sellaiseen, johon mahtuu muutama tavara ja joka on helposti käsillä.

Malleja on monia ja eri tarkoituksiin, mutta aika must have tällainen laukku silti mielestäni on.

Skip Hop Stroller Organizer


Oma valintani oli Skip Hop Stroller Organizer, jonka löysin verkkokaupasta. Vajaan puolen vuoden käyttökokemuksen perusteella ei voi olla kuin tyytyväinen tähän valintaan.

Skip Hop Stroller Organizer.


Tämä malli tosiaan sopii useimpiin vaunumalleihin ja ainakin meidän Britaxeihin istui aivan loistavasti.

Säilytyslaukussa on yksi vetoketjullinen tasku, johon sopii mainiosti kännykkä - ja halutessaan myös avaimet. Vetoketjutaskun saa laukusta irti, eli jos esim. menisi käymään vaikka kaupassa ja jättäisi vaunut ulos, voisi arvotavarat ottaa mukaan helposti ja kätevästi; irtilähtevässä osassa on vieläpä käsilenkki, joten sitä on helppo kantaa sylivauvankin kanssa. Itse olen vielä kauppareissuilla suosinut hoitolaukkua (kun silloin ollaan yleensä oltu pidemmän aikaa poissa kotoa, eli on tarvinut mukaan vaippoja ja ruokaa yms), mutta ehkä tulevan kesän jäätelönhakureissuille tämä on kätevä ratkaisu.

Laukussa on kolme isompaa avointa taskua, johon mahtuu valtavasti tavaraa. Parhaimmillaan minulla on ollut yhdessä taskussa maitopullo, yhdessä harso+pipo+hanskat+sukat+lelu ja yhdessä oma vesipullo. Reunimmaiset taskut ovat tarkoitettu nimenomaan juomille, joten niissä joku take away -kahvikin pysyisi hyvin pystyssä.

Ehkä ainoa miinus tässä (ja aika monessa muussakin säilytyslaukussa) on se, että sateella laukkua on vähän hankala käyttää. Ainakaan meillä sadesuoja ei ylety aisan yli, joten säilytyslaukku jää alttiiksi sateelle. Ja kun kännykkätaskua lukuunottamatta taskut ovat avoimia, niin tavarat vääjäämättä kastuvat.

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Vauvakirkko

Eilen oltiin aamupäivällä meidän perheelle hieman harvinaisemmassa paikassa - nimittäin kirkossa. Kirjaimellisesti ei tosin oltu kirkossa, vaan seurakuntakodilla, jossa paikkakuntamme jokavuotinen vauvakirkko järjestettiin.

Vauvakirkossa kutsuvieraina ovat edellisen vuoden kastetut. Ja kyllä niitä vauvoja siellä riittikin!

Hyvin huomasi sen kehityksen, mikä vauvoissa vuoden aikana tapahtuu, kun mukana oli sekä ihan pikkunyyttejä että käveleviä taaperoita. Meidänkin naapurustosta mukana olivat Meeaa viitisen kuukautta vanhempi taapero ja lähes saman verran nuorempi vauva. Vajaan vuoden sisällä on tämä kolmikko syntynyt ja silti oli huima ero heidän välillään. 

Meea nautti vauvakirkosta. Meeasta on ylipäänsä hauskaa olla (lyhyehköjä aikoja) uusissa paikoissa uusien ihmisten ympäröimänä. Etenkin jos siellä lauletaan. 

Lisää iloa kirkkoon toi vieressä istunut Meeaa pari viikkoa nuorempi poika, joka kujeili Meealle ja reteästi tarttui kädestäkin kii. Varovasti Meeakin silitteli pojan kättä, mutta lähinnä tyytyi kummastelemaan toisen rohkeutta. 

Kirkon jälkeen tarjolla oli kahvit ja piltit. Nähtävästi erityisen hyvää meidän hammaskiukkuilijalle, jolle on ruoka maistunut huonosti viime päivinä; kirkkopilttiä vedeltiin yli puoli purkillista siellä ja loput kotona. 

perjantai 9. tammikuuta 2015

Maitoaltistukseen tiemme käy

Maitoallergiaepäily on saanut vahvistusta parin viikon maidottomuuden myötä.

Eilen tuli täyteen kaksi viikkoa maidotonta korviketta. Mikä on muuttunut?

1) Meean ripulointi on lähes kokonaan kadonnut. Hampaan tullessa läpi tuli pari löysempää kakkaa, muuten kakka on ollut puuromaista ja pari kertaa on vaipasta löytynyt jopa ihan oikea kakkakikkare. Meea on myös alkanut vääntää kakkaa, siis punnertaa naama punaisena, kun kakka on tulossa - tätä ei ole tapahtunut varmaan marraskuun alun jälkeen.

2) Ihottumat ovat parantuneet huomattavasti. Eivät kadonneet vielä kokonaan; syynä luulen olevan nykyisen korvikkeen maissipohjaisuus (maissitärkkelyksestä ja pakastemaissista kun Meean iho reagoi). Mahdollisesti myös kana(nmuna)-allergia; jätettiin nyt kana(kin) kokonaan pois ruokavaliosta. Ihottumat ovat joka tapauksessa rauhoittuneet huomattavasti ja pysyvät hydrocortisonin avulla poissa viikonkin rasvauskuurin päätyttyä. Toki joka päivä rasvaillaan perusrasvalla. Pahimmillaankaan ihottumat eivät maidottoman kuurin aikana ole olleet niin pahat kuin aiemmin, joten kehitystä on selkeästi havaittavissa.

3) Meea nukkuu huomattavasti paremmin. Toki viime päivinä on tämä vähän kärsinyt hammaskiukutteluiden takia - mutta sitä lukuunottamatta sekä yö- että päiväunet ovat olleet paremmat. Ei itkeskelyjä kesken unien, eikä juurikaan puolen tunnin minipäikkäreitä.

4) Puklailu on loppunut lähes kokonaan. Aiemmin tuli jättiläispukluja, joiden seurauksena meni välillä meidän molempien vaatteet pyykkiin. Nyt viimeisen kahden viikon aikana on tullut ehkä kaksi pikkupuklua, ja nekin ovat olleet lähinnä sosetta.

5) Posket punoittavat aiempaa vähemmän. Vähän vielä on punoitusta toisinaan, mutta tämäkin voi johtua siitä maissista ja saattaa kadota sitten, kun saadaan uusi resepti maissittomaan korvikkeeseen.

6) Ruoka maistuu entistä paremmin. Olen ihan ihmetellyt, että kukas suursyömäri meille on muuttanut, kun ruokaa on alkanut kulua ihan älyttömiä määriä. Aiemmin (etenkin sen supistetun ruokavalion aikana) ruoka ei tuntunut maistuvan lainkaan; hedelmäsosetta meni ehkä kolme ruokalusikallista päivän aikana ja vihannessosetta yksi. Nyt Meea söi esimerkiksi alkuviikosta yhden päivän aikana kokonaisen banaanin, neljä ruokalusikallista puuroa ja kuusi ruokalusikallista perunaparsakaalikanasosetta. On jouduttu nostamaan ruokailumääriä neljästä viiteen, kun tuntui neiti olevan nälkäinen koko ajan. :) Tosin - tähänkin poikkeuksena viime päivät, jolloin hammaskipujen takia ei ole maistunut juuri mikään ruoka; toissailtana oli suu niin kipeä, ettei neiti meinannut ottaa edes maitopulloa suuhun.

Summa summarum; aika selkeästi siis on Meean elämä parantunut maidottoman korvikkeen myötä. Samaa mieltä oli myös lääkäri ja passittaa meidät mahdollisimman pikaisesti maitoaltistukseen. Ensi viikolle ei vielä valitettavasti saatukaan aikaa (vaikka se oli alunperin tarkoitus), mutta ilmeisesti sitten seuraavalla viikolla. 

Eipä tässä muuten mitään kiirettä olisi, mutta on niin pirun kallista tuo maidoton korvike ilman Kela-korvausta; Meea syö vajaassa kuudessa päivässä tuon ison purkin, joka maksaa noin 50 euroa.

Maitoaltistusta tässä siis odotellaan ja aika todennäköisesti sieltä saadaan sitten positiivinen tulos ja neidille maidoton ruokavalio käyttöön. Ja Kela-korttiin merkintä maitoallergiasta, jolloin saadaan korvikkeet huomattavasti halvemmalla, taitaa olla 12 euroa sitten tuon pönikän hinta. Tärkeintä kuitenkin se, että saadaan Meean massu kuntoon ja päästään ihan toden teolla maistelemaan uusiakin ruokamakuja!

Kannatti siis luottaa vaistoonsa ja viedä neiti yksityiselle - muuten ei oltaisi vielä(kään) edes siinä pisteessä, että aloitettaisiin tuo maidoton kokeilu. 

Tipattomuus loppui joulupöytään

Jos jollain, niin varmaan tällä otsikolla voi kerätä itselleen niitä "huono äiti" -pisteitä. Ainakin, jos lukeminen jää pelkkään otsikkoon.

Toivottavasti kuitenkin luet vähän pidemmälle.

Alkoholiton raskausaika


Aloitin tiukan tipattomuuden heti, kun selvisi, että olen raskaana. Viimeisimmät alkoholijuomat tuli nautittua elokuussa 2013 firman asiakastilaisuudessa. 

Raskauden aikana en juonut pisaraakaan alkoholia. Vaikka raskausaikaan mahtui yökyläilyjä ja illanistujaisia ystävien kanssa, ei tipattomuus harmittanut lainkaan. Päinvastoin; illanvietto oli ihan yhtä hauskaa - ja aamut (yleensä) vielä hauskempia. Toki jotain tilanteita jäi väliin raskauden takia (kuten työporukan alkoholipitoinen pikkujoulu Budapestissä), mutta pääsääntöisesti osallistuin kyllä raskausaikanakin samaan malliin niihin tilanteisiin ja tapahtumiin, missä normaaliolosuhteissa olisin alkoholia nauttinut.

Oikeastaan ainoa alkoholi, jota odotusaikana olisin halunnut nauttia, oli punaviini joulupöydässä. Sen korvasi onneksi loistavasti alkoholiton versio, joka itse asiassa oli yksi parhaista punaviineistä, joita olen koskaan juonut. Enemmän kaipasin raskausaikana cokista ja energiajuomaa kuin alkoholia.

Alkoholitonta vauvanhoitoa 


Vauvan synnyttyä huhtikuussa alkoholin nauttiminen ei todellakaan ollut päällimmäisenä mielessä, vaikka siihen sen jälkeen olisikin ollut mahdollisuus. Ei alkoholi oikeastaan edes ole ollut ajatuksissa ennen joulua.

En siis nauttinut viilentävää siideriä kesähelteillä, vaikka mies lomaili ja olisi voinut hoitaa vauvan hoidon - imettääkin tarvitsi tuolloin vain yöaikaan. En nauttinut saunaolutta edes silloin, kun Meea alkoi nukkua täysiä öitä JA imetys loppui. Enkä nauttinut pisaraakaan alkoholia naapuruston kesäjuhlissa tai miehen syksyisillä yllätyssynttäreillä - vaikka molemmissa juhlissa promillepitoisuus muiden vieraiden keskuudessa oli suuri. 

En edes ottanut sitä yhtä huikkaa!

Suurimpana syynä oikeastaan on se, ettei minun tehnyt mieli alkoholia. Ei tehnyt mieli, eikä ollut tarvetta juoda, joten miksi suotta olisin katkaissut pitkän tipattomuuden.

No, vaikka olisi tehnyt mieli, tilanne olisi varmaan aika lailla sama.

Olen äiti, joka haluaa, että pienestä lapsesta pitää aina huolta selväpäinen aikuinen. Selväpäinen tarkoittaa sellaista, joka asettaa lapsen edun ja turvallisuuden etusijalle. Sellaista, joka ei ole lapsen näkökulmasta pelottava tai pahanhajuinen. Sellaista, jonka syliin lapsi voi turvallisesti käpertyä. Sellaista, joka voi tarvittaessa vaikkapa hypätä auton rattiin.

Yhden juoman voi mielestäni nauttia ruuan kanssa tai illan päätteeksi lapsen mentyä nukkumaan. Alkoholia ei tarvitse piilotella lapselta; saunaolutta ei tarvitse juoda salaa eikä ruokapöydästä nostaa punaviinipulloa sivupöydälle. Alkoholi voi olla läsnä, kunhan se ei ole pääosassa.

Tärkeintä on, että lapsella on aina saatavilla turvallinen aikuinen. Jos isi juo useamman kaljan, äiti tyytyy yhteen. Tai toisinpäin. Ja jos molemmat haluavat juoda useamman, lapselle hankitaan hoitaja.

Oma tipaton päättyi viimein


Nyt oma tipaton on päättynyt. Se kesti vuoden ja neljä kuukautta ja päättyi otsikon mukaisesti joulupöytään. Join joulupöydässä lasillisen punaviiniä, joulunpyhinä yhden saunasiiderin ja vuodenvaihteessa toisen. Siinäpä se. 

Ei edelleenkään tee kamalasti mieli alkoholia. Kun illalla sen yhden siiderin on juonut, ei tee mieli korkata enää toista. Eikä sitä yhtäkään joka ilta. Itse asiassa ostin vuodenvaihteessa kaksi siideriä, joista toinen on edelleen avaamattomana jääkaapissa. Kenties lauantaisaunassa sen voisi juoda - kenties se jää odottamaan jotain toista iltaa.

Maun vuoksi alkoholia voi satunnaisesti juoda lasillisen illan päätteeksi, mutta ei sen enempää. 

Aikaan, jolloin on tarvetta hankkia lapsenvahti illan ajaksi, on meillä vielä matkaa.