tiistai 25. marraskuuta 2014

Ensimmäinen hammaslääkäri

Meidän kunnassa pienokaisille on suotu mahdollisuus päästä hammaslääkäriin ensimmäistä kertaa jo 6 kk iässä. Google nimittäin kertoi, ettei tilanne ole sama kaikkialla; joillain paikkakunnilla hampilääkäriin pääsee ensimmäistä kertaa vasta vuoden iässä - tai jopa myöhemmin.

Meilläkin aika oli alunperin samalla viikolla kun 6 kk tuli täyteen, mutta kovan flunssan takia jouduttiin siirtämään aikaa eteenpäin. Viime viikolla sinne vihdoin päästiin ja reissu meni oikein hyvin.

Meeaa ei paljoa jännittänyt - eikä siihen kyllä ollut tarvettakaan. Täti kertoi lusikan käytöstä, hammastahnasta, kiinteiden ruokien maistelusta ja tutista. Lusäksi hän vilkaisi pikaisesti suuhun ja ihasteli kahta alaleuan helmeä. (Viime päivien itkuisuudesta päätellen kolmas helmi on jonnekin pian tulossa; vielä ei tunnu ikenissä mitään, mutta kutittaa ja kiukuttaa.)

Eipä siellä hampilääkärissä - tai siis suuhygienistillä - juurikaan uutta asiaa tullut, tai ainakaan sellaista, mitä ei neuvolasta voisi muutoin saada kysymällä selville. (Ja itse asiassa aion toimia vastoin saatua ohjeistusta siitä, että hammastahnaa saa ehdottomasti käyttää vasta 3-vuotiaana...) Mutta saatiinpahan ainakin ilmainen hammasharja Meealle ja hammastahnanäytetuubeja itselle. :D

Seuraava käynti onkin sitten heti perään 3-vuotiaana! 

torstai 13. marraskuuta 2014

Puolivuotiskuvaus

Halusin ikuistaa Meean laadukkaisiin otoksiin jo vauvaiässä (lue: ennen 1-vuotispäivää), joten käytiin viime viikolla puolivuotiskuvauksissa.

Studio Varjo on tuttu minulle työn kautta, joten kuvauspaikan valinta ei tuottanut ongelmia. Kyseisen firman ja sen kuvaajan Pasin ottamat kuvat eivät ole niitä peruspönötyskuvia studiossa, vaan niissä on särmää ja persoonaa. 

Kuvaukset sujuivat hienosti, vaikka aamulla vauvauinnissa itsensä väsyttänyt neiti olikin unessa vielä kun saavuimme kuvauspaikalle. Ensimmäisenä suunnitelmana olikin itse asiassa hyödyntää unta ja napata ekat kuvat nukkuvasta Meeasta - joka luonnollisesti heräsi heti, kun kuvauspaikka tätä varten saatiin kuntoon. :)

No, hereillä olevasta Meeastakin saatiin ihan hyvät kuvat. Alla muutama otos todisteeksi. :)

Vielä pysytään paikallaan, vaikka on jo kova into eteenpäin. 
Kukkuu!
Tuijotuksen kohteena äiti. 
Ikkunalaudalla kujeilemassa.
En olisi uskonut, että meidän pirpanasta saa näinkin seesteisen kuvan. 

Hienoja kuvia saatiin ja olen kyllä erittäin tyytyväinen näihin otoksiin. Etenkin, kun ikkunalaudalla istuskeleva Meea ei oikeasti vielä osaa ihan kunnolla istua. :D

Niin ja saatiin lopuksi pari joulukuvaakin tonttulakki päässä. Mikäli suunnittelemani lapsi+koira -joulukorttikuvaus kotioloissa ei onnistu (lapsesta tai koirasta johtuvista syistä), on niissä varavaihtoehto tämän vuoden joulukortiksi. Montaa näitä (onnistuneita) kuvia ei tullut, kun kuvausten loppuvaiheessa iski jo väsy - kuten alla olevasta kuvasta näkyy. :)

Kuvausten viimeinen otos ja uupunut malli.



tiistai 11. marraskuuta 2014

Sormiruokailuharjoittelua

Ruoka on se isoin juttu meidän elämässä just nyt. Soseiden maistelu, uudet maut, uudet makuyhdistelmä, allergiaoireiden jännittäminen, nokkamukin käytön harjoittelu - jopa korvikemaidon vaihtaminen ykkösestä kakkoseen.

Nyt tähän kastiin tuli vielä uusi ihmetyksen aihe, kun sunnuntaina testattiin ensimmäistä kertaa sormiruokailua. 

Sormiruokailua ihan ekaa kertaa!

Se on kumma juttu, että vaikka Meealla nykyisin menee ihan kaikki suuhun (etenkin silloin, kun ikenet kutisee), niin ne sormiruokailtavaksi keitetyt parsakaalit eivät meinanneet millään löytää tietään suuhun!

Sunnuntaina Meea vähän kosketteli parsakaalin kukintoja, pyöritteli niitä pitkin syöttötuolin tarjotinta ja kahdesti jopa vei suun tienoille - tosin parsakaali oli niin tiukasti nyrkin sisässä, ettei se suuhun asti päätynyt. 

Kaikki parsakaalit päätyivät lopulta samaan paikkaan; lattian kautta Arttu-hauvan mahaan. 

Eilen maanantaina kun taas testattiin parsakaalin syöntiä, Arttu tulikin jo aitiopaikalle ottamaan koppeja. :)

Aika kivaa tää sormiruokailu!

Eilen syöminen sujui jo vähän paremmin; nyt parsakaalia saatiin jo suuhun asti nuoleskeltavaksi. Ja ihan pienen hyppysellisen Meea jo söikin äidin suuhun laittamana. Ihaninta silti taisi olla puristella ja litistellä nyrkissä kosteita parsakaaleja. 

Välissä kokeiltiin myös lusikan käyttöä itsenäisesti. ;)

Mutta tämä on hyvä alku ja tarkoituksena olisi päivittäin vähintään kerran tarjota soseen ohella myös sormiruokaa. Varmaan aluksi näitä makuja, joita on jo maisteltu ja allergiavapaiksi todettu, niin ei tarvitse sitten jänskättää allergioiden puolesta - etenkin, kun aluksi sitä ruokaa ei juurikaan edes suuhun mene. Eli siis parsakaalin lisäksi ainakin kukkakaali, päärynä ja porkkana ovat listalle seuraavaksi. Hieman myöhemmin varmaan avokado ja kurkku voisivat olla myös hyvää sormiruokaa. 

maanantai 10. marraskuuta 2014

"Lasten purkkiruoka on monikansallisten yritysten tuottama ravinneköyhä valmiste"

Oon aiemminkin kirjoitellut useampaan otteeseen kotitekoisista soseista - sekä syistä, miksi itse suosin niitä purkkiruokien sijaan.

Vaikka asiaa on tullut aiheesta paljon, ei tämä silti ole minulle mikään elämän tärkein asia. Ruokajutut nyt vaan tälä hetkellä ovat yksi tärkeimpiä (ja jokapäiväisiä) Meean elämää koskettavia asioita, joten siksi ne ovat mielessä usien. Minusta purkkiruuat ovat hyvä apu etenkin reissussa - kunhan eivät ole pääasialline ravinto lapselle. Fanaatikoksi leimautumisen mahdollisuudesta huolimatta; pakko jakaa tämä linkki, jonka bongasin tutun fb-seinältä. 

Jos et jaksa lukea koko juttua, niin tässä tiivistelmä; lasten purkkiruoka ei ole ruokaa.

Vaikka meillä nykyään purkkiruuattomuus on enemmänkin pakko kuin valinta (lue, miksi), tämän artikkelin luettuani olen entistä vahvemmin sitä mieltä, että mieluummin valitsen kotitekoisen soseen purkin sijaan. En minä itsekään niistä eineksistä tykkää, joten miksi syöttäisin niitä lapsilleni?

Aiempaan bloggaukseeni viitaten; kun soseiden teko itse kuitenkin on niin helppoa, kohtuullisen vaivatonta ja edullista, miksi purkkiruokien suosio on niin suurta? 


tiistai 4. marraskuuta 2014

Kerhoilua

Tällä viikolla on vihdoin startattu Meuskan kerhotaival!

Oikeastihan kerhoihin meno oli ajatuksissa jo alkusyksystä, mutta sitten viikot tuntuivat olevan niin täynnä kaikkea muuta, että siirsin aloitusta suosiolla eteenpäin. Pari vkoa sitten vihdoin sain laitettua kerhoihin mailia ja kyseltyä, että onkohan siellä mitään näin pienille - sitten iskikin flunssa! Nyt kun flunssa on selätetty (sekä äidiltä että tyttäreltä), päästiin vihdoin tällä vkolla kerhoilemaan.

Täällä on viikoittain kaksi eri äiti-lapsi -kokoonpanoille suunnattua kerhoa ja me siis tutustuttiin nyt näihin kumpaankin.

Maanantaina oltiin MLL:n perhekahvilassa nuorisotalolla. Kymmenisen äitiä kokoontui kahvittelemaan, juttelemaan ja lapset leikkimään. Tässä seurueessa Meea oli selkeästi nuorin; seuraavaksi nuorin osasi jo kävellä muutaman askeleen - tosin mukana on kuulemma toisinaan myös yksi suunnilleen Meean ikäinen tyttö. Meea oli lähinnä ihmeissään, että minnehän nyt on tultu. Suurin osa ajasta meni ihmettelyyn ja ottipa neiti pikkutirsatkin sylissä, kun väsy iski. 

Tiistaina käytiin sitten seurakunnan perhekerhossa pappilassa. Siellä oli varmaan puolet enemmän äitejä ja lapsia, joten vilskettä riitti - tosin tilatkin olivat isommat. Mukana oli myös Meeaa nuorempia ja pari suurinpiirtein samanikäistäkin. Meeasta ihaninta oli tuijotella niitä omanikäisiään (ja -näköisiään); sitä tehtiinkin aika paljon. Myös kerhokerran päätteeksi olleessa varttikirkossa/muskarihetkessä oli ihmeteltävää; pikkuneiti tykkäsi erityisesti siitä, kun laulettiin. 

Kaiken kaikkiaan molemmat kerhot olivat erittäin positiivisia kokemuksia. Meealle leikkiseuraa (tai ainakin ihmeteltävää ja tuijoteltavaa) ja äidille vertaistukea sekä juttuseuraa. Vielä kivempaa noissa varmaan on käydä siinä vaiheessa, kun Meea osaa istua ja/tai kontata, mutta eiköhän sekin aika pian koita. :)

Mutta ehdottomasti mennään kyllä uudelleenkin - varmaan kumpaankin paikkaan. Voi olla, ettei ihan joka viikko jaksa kumpaankin kerhoon vaeltaa; meiltä kun kuitenkin on se puolen tunnin kävelymatka kerhopaikoille. Mutta eipähän tarvitse kyseisinä päivinä lähteä muutoin vaunulenkille; raitista ilmaa tulee riittävästi ja kerhon jälkeen unikin näyttäisi tulevan helposti. :)

maanantai 3. marraskuuta 2014

180 astetta unta

Pikkuneiti on jo jonkin aikaa pyörinyt sängyssään ihan älyttömästi. Selältään mahalleen tai toisinpäin neiti ei vielä nukkuessaan ole mennyt (vaikka nämäkin taidot on opittu hiljattain), mutta hän pyörii akselinsa ympäri - lähes joka yö.

Yleensä siinä vaiheessa, kun itse menen nukkumaan, on neiti kääntynyt pinnasängyssä 180 astetta. Eli siis pää on jalkopäässä ja jalat tyynyn kohdalla. Tosin tyynyä (eli tyynyliinaa) ei olla voitu enää hetkeen käyttää, juurikin tästä syystä. 

Välillä pyöriminen on jatkunut yön aikana vielä niin, että aamuun mennessä neiti on taas sängyssä oikein päin. Eli ainakin se 360 astetta on yön aikana pyöritty; voihan olla että Meuska on tehnyt useammankin täysympyrän. 

Ei ikinä aamulla tiedä, että mistä kohtaa sänkyä neiti löytyy - ja mihin ilmansuuntaan jalat osoittavat. 

Olen myös itsekseni miettinyt huvittuneena, että olisi melkoista, jos itsekin pyörisi samalla tavalla nukkuessaan. Voisi se olla hieman outoa herätä aamulla naama miehen varpaiden vierestä - omat varpaat tyynyllä. Saati sitten lattialta, jos sinne asti olisi pyöriessään päätynyt, kun ei omassa sängyssä ole niitä pinnoja suojaamassa.