maanantai 30. marraskuuta 2015

Mitä joulukalenterin luukuista paljastuu?

Saan ensimmäistä kertaa ikinä koota rakkaalle lapselleni joulukalenterin. Vaikka suunnitteluun ei ehtinytkään panostaa niin paljon kuin toivoin - ja osa luukkujen sisällöstä tuli ns. "valmiina ja pyytämättä" - olen aika innoissani tästä joulukalenterihommasta!

Nähtäväksi jää, miten oma taapero näihin suhtautuu ja ymmärtääkö hän ihan vielä joulukalenterin ideaa. Ainakin äiti on innoissaan. :)



Ajattelinkin joulun kunniaksi tihentää bloggausten tahtia ja julkaista joka päivä blogissa kuvan kyseisen päivän kalenterisaaliista. Siellä on muutamia samoja ja samantapaisia juttuja, joten aluksi mietin jotain "luukut 1-10" -tyyppisiä bloggauksia. Mutta kun seassa on kuitenkin juttuja, joita haluaisin erityisesti nostaa esille (ja ehkä tarjota muillekin vielä tässä vaiheessa - tai tulevina vuosina - ideoita), päätin tehdä jokaisesta oman bloggauksensa.

Huomisesta eteenpäin siis luvassa joulukalenterin avaustunnelmia! Mitähän mahtaa ensimmäisestä luukusta löytyä? :)

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Lämpöpussi tehokäyttöön!

Ostin Meean rattaisiin lämpöpussin viime talvena, mutta se jäi kovin vähäiselle käytölle. Sitä tuli käytettyä oikeastaan vain kovilla pakkasilla ja viimalla toppapuvun kanssa - eli hyvin harvoin. Meeaa ei viime talvena(kaan) usein nukutettu rattaisiin, joten lämpöpussille ei siinäkään käytössä ollut tarvetta.

Lämpöpussi sopii myös sisätiloissa käytettäväksi nukkumispesäksi. :D

Tänä syksynä päätin kuitenkin hyödyntää lämpöpussia, erityisesti sen kätevyyden takia. Viime talvena ei jotenkin osannut pukea lasta pelkkään toppatakkiin, vaikka ulkona olisikin vietetty käytännössä kaikki aika rattaissa. Aina piti olla paksu haalari ja mielellään vielä villahaalari välissä. Eikä meillä kyllä juurikaan toppatakkeja Meealle edes ollut.

No, nyt kun neiti on kasvanut ja pukeminenkaan ei enää ole yhtä helppoa - varsinkaan, jos neiti ei ole yhteistyökykyinen - mielellään pukee päälle niin vähän kuin mahdollista. Eli mieluummin takin kuin haalarin. Mieluummin yhden paksun haalarin kuin kaksi ohutta.



Varsinkin jos ollaan menossa kerhoon tai neuvolaan tai muuhun vastaavaan paikkaan, niin pelkkä takki on sisätiloihin siirryttäessä mukavampi kuin haalari - ei ole niin kiire riisumisen kanssa, eikä tule niin nopeasti kuuma.

Olenkin tänä syksynä hyödyntänyt lämpöpussia jo aika aikaisesta vaiheesta lähtien. Jo niinä ensimmäisinä koleina syyspäivinä laitoin Meean vk-haalarissa lämpöpussin sisälle. Kätevämpää sujauttaa lapsi lämpöpussiin kuin pukea kaksi kerrosta vaatetta (eli fleecehaalari ja vk-haalari). Ja kun noina kertoina ulkona ei oltu kauaa ilman rattaita (yleensä max minuutti, kun käveltiin rattailta sisälle ja takaisin), ei ehtinyt tulla kylmä ilman lämpöpussiakaan.



Ja nyt kun lämpöpussin käyttöön on tottunut, on se aivan mahtava kapistus! Ainoastaan kaupungin shoppailureissuihin en sitä ole vielä valjastanut (koska lämpöpussimme on avattuna mallia leveä - eikä sitä suljettuna kauppakeskuksessa tms oikein voi pitää..), mutta kaikkeen muuhun sopii mainiosti. Päiväkotiin kärrätessäkin voi jättää sen jo aiemmin mainitun välikerroksen pois ja helpottaa pukemisriisumisrumbaa edes kertaalleen.

Ajatuksena oli käyttää lämpöpussia tiiviisti myös (kunnon) talven saapuessa, toppatakkien kanssa. Eilen kuitenkin törmäsin pienoiseen ongelmaan tämän suhteen... Rattaidemme valjaat ovat nimittäin niin lyhyet, ettei Meea mahdu rattaisiin lämpöpussin ja toppavaatteiden kanssa!

Aiemmin olen käyttänyt Meealla kevyttoppatakkia tai villakangastakkia, mutta eilen laitoin kerhoon mennessä päälle kunnon toppatakin, koska pakkasta oli -8. Ja eihän ne valjaat menneet kiinni! Vaikka löysytin kaikki remmit ääriasentoon, sain ainoastaan toisen puolen 5-pistevaljaista kiinni.



Lämpöpussimmehan ei ole rattaiden oma, joten reiät eivät mene millilleen oikeaan kohtaan ja se toki vie hieman pituutta valjaista pois. Mutta se rattaiden oma lämpöpussi oli ainakin 10 cm lyhyempi - eli Meea ei todennäköisesti enää edes mahtuisi siihen...

Ja jos ei Meea toppatakki päällä mahdu lämpöpussin kanssa rattaisiin, on aika turha kokeilla toppahaalarinkaan kanssa... Meidän paksumman Reimatecin haalarin kanssa kun valjaat saavat olla aika lailla ääriasennossaan jo muutenkin... Eli kovilla pakkasilla lämpöpussi - joka olisi omiaan niille keleille - pitää jättää kotiin! Ei kuulosta minusta kyllä kovin kivalta ajatukselta. Etenkin kun lämpöpussi ei ollut ihan ilmainen ja sitä on tullut käytettyä aika vähän. Täytyy etsiskellä, josko valjaisiin olisi saatavilla jotain jatkopaloja - tai joku keksisi jonkun muun hyvän keinon remmien pidentämiseen!

Mutta, kaikesta huolimatta - olen sitä mieltä, että lämpöpussi on ehdottoman hyvä ostos! Kyllä minustakin olisi ihana sujahtaa ulkona lämpimään pussiin ja ottaa vaikka pienet torkut. Varmasti Meeankin kannalta mukavampi "matkustustapa" kuin ahdettuna usean paksun haalarin sisälle.

Löytyykö teiltä lämpöpussi? Millaisissa tilanteissa se on käytössä?

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

maanantai 23. marraskuuta 2015

Taaperon kanssa koiranäyttelyssä

Käytiin eilen sunnuntaina taaperon kanssa katselemassa hauvoja koiranäyttelyssä. Etukäteen hieman pohdin, että onkohan tämä hyvä idea vai to-del-la huono idea. Onneksi se osoittautui ennen kaikkea positiiviseksi kokemukseksi!

Meeahan rakastaa koiria. Tai oikeastaan kaikkia eläimiä. Kotoa löytyvä Arttu-hauva on Meean paras kaveri ja nämä kaksi ovatkin melkoinen parivaljakko. Oman koiran myötä koirat ovatkin varmaan rakkaimpia eläimiä - tai ainakin tutuimpia.

Koiranäyttelyssä pääsi myös halausetäisyydelle. <3

Siinä mielessä koiranäyttely tuntui hyvältä paikalta, koska en uskonut Meean pelkäävän koiria. Ihan hirveän isoja koiria hän tosin ei ole vielä lähietäisyydeltä nähnyt ja toki koiranäyttely ympäristönä voi jo itsessään pelottaa. Sekin vaara oli olemassa, mutta onneksi neiti ei pelännyt lainkaan - ei edes silloin, kun viereisessä koirahäkissä kaksi koiraa otti yhteen aika kovaäänisesti.

Pelon lisäksi etukäteen enemmänkin pohdin sitä paikallaanpysymisen ikuista ongelmaa. Vilkkaan taaperon kanssa koiranäyttelyyn lähteminen ilman rattaita olisi kyllä ollut sulaa hulluutta. Kun käytävät olivat ahtaat ja osa koirista - ja etenkin ihmisistä - kulki muista välittämättä, ei Meeaa olisi sinne uskaltanut päästää itse kävelemään. Ei senkään vuoksi, että hän olisi nopeasti pinkaissut karkuun ja hukkunut väkimassaan.

Hauvat olivat iiiiihania. :)

Koiranäyttely itsessään ei ollut niin älyttömän jännä kokemus taaperolle. Kun porukkaa oli koirahäkkeineen ahtautunut joka paikkaan, ei rattaista kehiin juurikaan nähnyt. Vähän oikeastaan sama ongelma kuin kesällä Orimattilan eläinpuistossa, jossa rattaiden näkökorkeutta ei ollut huomioitu häkkejä suunniteltaessa. Ja kun ei pikkuneiti viitsi joka kehän kohdalla ottaa pois rattaista, nostaa syliin ja laittaa takaisin rattaisiin paikasta A paikkaan B liikkumista varten. Etenkään, kun se rattaisiin meneminen ei välttämättä ole niin mieluisaa...

Muutaman ilmeisesti ei-niin-suositun rodun kohdalla oli kehän vieressäkin pieniä rakoja, joihin sai rattaat hivutettua ja katseltua kehään. Enemmän niitä koiria kuitenkin katseltiin käytäviä pitkin liikkuen - Meean lemppareita olivat ne vähän isommat koirat, jotka vastaantullessaan nuuhkaisivat rattaissa istunutta tyttöä, saaden aikaan yleensä kikatuksia. :)

Oltiin paikalla jo aamulla ja käytiin ensimmäisenä katsomassa Artun rotuisten koirien kehää. Meea ihmeissään katseli niitä etäisesti Arttua muistuttavia hauvoja ja mietti, että onkohan nuo Arttuja vai ei. "Etäisesti" siksi, että Artun karvat eivät todellakaan ole näyttelykunnossa ja Arttu on lisäksi melko kookas yksilö - reippaasti isompi mukana olleisiin narttuihin verrattuna. Joskus on Artun kanssakin parissa näyttelyssä käyty, muistaakseni Artun säkäkorkeus nippanappa täytti näyttelykriteerit.

Varsinaisen koiranäyttelyn sijaan parasta näyttelyalueella oli ehdottomasti Kaverikoira-piste ja oheisohjelmat.

Kaverikoiraa silittelemässä. 

Kaverikoirat vaihtuivat pisteellä päivän mittaan ja me kävimme kolmeen kertaan pisteellä hauvoja silittelemässä - kaikkineen Meea pääsi rapsuttamaan viittä eri hauvaa. Eikä kyllä merkkiäkään jännityksestä, Reteästi neiti tallusti samantien koiran luokse ja joko silitti tai otti reippaasti heti kaulasta kiinni ja antoi halin. Sanoivatkin Kaverikoirien omistajat, että huomaa, että kotona on koira - sen verran varmat olivat 1,5-vuotiaan otteet.

Oli kyllä sinänsä hauska katsoa, että joitain isompia (ja samankokoisiakin) lapsia se koirien luokse meno ja silittäminen jännitti huomattavasti enemmän kuin Meeaa. Ja vaikka Kaverikoirissa oli monenkokoista - isoin musta pörröinen nöffi - ei Meea ujostellut yhdenkään koiran kohdalla. Niin ja luonnollisesti äidille ja isille piti joka hauvasta esitellä, missä on niiden "hännä". :D

Pusuja. :)

Oheisohjelman osalta käytiin katsomassa hetken aikaa lelukoiranäytöstä (joka oli äidin mielestä tosi hellyyttävä, mutta Meea ei jaksanut kiinnostua) sekä agilitynäytöstä. Sen verran vei mehut pikkuneidistä hauvojen katselu, että agilitynäytöksen aikana tuli uni - kovasti koitti taistella unta vastaan, mutta niin vaan silmät painuivat kiinni, kun pysähdyttiin hetkeksi aikaa paikalleen. Mukava olisi vielä ollut jäädä katsomaan myös poliisikoiranäytös ja koirafrisbeenäytös, mutta koska Artun rotuisten hauvojen takia tulimme paikalle jo niin aikaisin aamusta, piti tässä kohtaa jo lähteä etsiskelemään lounasta - eikä sitten enää viitsitty palata takaisin näyttelyalueelle.

Mutta summa summarum, jos pohdit lähteväsi taaperon kanssa koiranäyttelyyn - suosittelen ehdottomasti. Rattaiden kanssa kulkeminen onnistuu suhteellisen kätevästi ainakin tällaisessa sisänäyttelyssä (ja miksei se ulkonäyttelyssäkin onnistuisi) ja nähtävää varmasti riittää. Suosittelen myös menemään paikalle heti alkuun tai loppuun, sillä silloin väkeä on vähemmän paikalle ja rattaiden kanssa liikkuminenkin on helpompaa. Jos yleisötapahtumat eivät ole muuten kovin tuttuja, voi sekin luoda oman jännityksensä.

Tosin täytyy ottaa huomioon, että meillä Meea on tottunut koiriin eikä niitä pelkää, joten voihan se koiranäyttely jollekin aremmalle taaperolle olla pelottava paikka. Mutta ainakin meidän perheelle se oli mukavaa koko perheen puuhaa (ollaan siis aiemminkin käyty pariin otteeseen koiranäyttelyssä sekä katsojan että osallistujan roolissa) ja ainakin edullisempaa kuin jotkut kalliit huvipuistot. :)

Oletko käynyt taaperon kanssa koiranäyttelyssä? Miten sujui ja mikä oli näyttelyn parasta antia?

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

lauantai 21. marraskuuta 2015

Liitutauluseinä keittiöön

Meidän keittiö koki viime kuussa pienen uudistuksen - tai itse asiassa kaksi.

Ensinnäkin vaihdettiin keittiön järjestystä ja saatiin iki-ihana saareke takaisin oikeammalle paikalleen keskelle keittiötä. Jossa se on palvellut paljon entistä seinänvieruspaikkaa paremmin - eikä keittiökään ole tuntunut liian ahtaalta.

Kun saareke oli siirretty toiseen kohtaan ja pöytäkin sen myötä siirtynyt hieman, osui silmääni aina pöydän ääressä istuessa jääkaapin sivussa ollut seinä - jonka ympärille jäi nyt aiempaa enemmän tilaa.

Seinä oikein huusi itseensä liitutaulumaalia!

Ihan täydellinen paikka muistiinpanoille, todo-listoille ja muulle mahdolliselle. Koko seinän maalaminen liitutauluksi olisi tuonut liikaa synkkyyttä meidän vaaleasävyiseen keittiöön, mutta jääkaapin seinusta oli sopivan pieni siivu mustalle liitutaulumaalille.



Ja itse asiassa, tästä tuli vielä parempi kuin ajattelinkaan. Meea nimittäin on innostunut myös liiduilla piirtämisestä (eikä ole kuin kerran mennyt suuhun asti!), joten seinän alalaita onkin varattu hänen taiteiluilleen. Lähes päivittäin pyyhitään vanhat piirustukset pois ja tehdään uusille tilaa. Ja neiti on ihan innoissaan!




Myös todo-listatarkoituksessa seinä toimii loistavasti - kunhan vaan muistaa päivittää siihen hommia. Eikä varmasti unohdu, sillä omalta paikaltani ruokapöydästä liitutauluseinä iskee tajuntaan monesti päivässä!

Ainoa miinuspuoli tässä tosiaan on se, että tilaa on ehkä kuitenkin vähän liian vähän. Tai siis; meidän perheen todo-listat ovat niin pitkiä ja muistettavia asioita niin paljon, että yleensä liitutaululle mahtuu vain päivän - max kahden - asiat. Aluksi ajattelin, että liitutauluun saisi mahdutettua myös viikottaisen ruokalistan suunnittelun, mutta sille ei ole kyllä jäänyt tilaa.

Ensimmäisen päiväkotipäivän jälkeinen todo-lista.

Katsotaan, josko jossain vaiheessa innostuisi maalaamaan jonkin toisenkin seinänpätkän liitutaulumaalilla - maalia kun jäi jonkin verran yli ja keksisin liitutaululle kyllä moooonta käyttötarkoitusta. Ehkä Meean huoneeseenkin voisi olla kiva tuollainen seinänpätkä (ainakin vuoden-parin päästä).

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

tiistai 17. marraskuuta 2015

Pikkuneidin talvivaatteet: osa 1/3, talvikengät

Talvivaatebloggaus on antanut odottaa itseään - mutta niin on se talvikin.

Ajattelin siis ottaa Meeasta kuvan jokaisen talvihaalarin ja -takin kanssa, mytta tämän vilkkaan taaperon kanssa se tuntuu olevan melkoisen pitkällinen projekti. Kameraa juostaan karkuun, paikallaan ei pysytä hetkeäkään ja poseeraaminen ei kiinnosta. Lisäksi yhtenä päivänä/hetkenä ei voi montaa kuvaa ottaa, koska neidillä menee hermo jatkuvaan pukemiseen ja riisumiseen. Kuvausprojekti on siis meneillään, mutta osa kuvista on kyllä niin huonoja, että katsotaan, kehtaako niitä julkaista. :D

Mutta jotta asiaa saisi blogissakin eteenpäin, ajattelin jakaa talvivaateasian kolmeen osaan. Tässä bloggauksessa esittelen Meean talvikengät, seuraavassa asusteet ja kolmannessa viimeisessä bloggauksessa vihdoin ne haalarit - kunhan saan sovituskuvat otettua. 

Mutta asiaan, eli talvikenkiin. Joita nyt onkin aika monet...



Kuomat jakavat mielipiteitä ja itsekin pohdin pitkään näiden ostamista (näin pienelle). Kaupassa eivät kuitenkaan tuntuneet kovin kankeilta jalkaan ja kävelykin luonnistui hyvin, joten Kuomat tarttui matkaan tarjoushintaan. Ihanalla kukkakuosilla varustetut Kuomat on kyllä tämän talven cooleimmat kengät!

Uskoisin, että näistä tulee myös talven käytetyimmät kengät - kunhan se kunnon talvi pakkasineen ja lumineen tulee. Itsellänikin on Kuomat koiranulkoilutuskenkinä (ja nyttemmin siis myös taaperon kanssa touhuamis-kenkinä) ja ovathan ne nyt uskomattoman lämpimät ja hyvät talvikeleihin.





Kuomien ohelle tarvittiin loskakelien kengät, Crocsin kumppareihin kun ei enää villasukka mahdu mukaan. 

Mietin ensin Reiman Nefareita, mutta päädyin karvavuorikumppareihin. Vikingistä olin kuullut paljon hyvää ja vk-kenkinä olleet Vikingit olivat olleet tosi hyvät. 

Nämä ehkä ovat vähän kankeammat kuin Kuomat, mutta onhan kaikki kumpparit vähän tönkköjä. Ja vielä kun nämä tosiaan ovat villasukkavaran takia vähän reilut, niin sekin tuo lisää kankeutta - mutta toisaalta en haluaisi myöskään ostaa kaksia kenkiä talven aikana. 



Eccon violetit goret oli kirppariostos, jonka vähän unohdin. Ehkä nämä olisivat korvanneet Kuomat jossain määrin - mutta onpahan nyt useammat talvikengät. 

Kuomiin verrattuna nämä tukevat kyllä napakammin nilkkaa, mutta lämmönkestävyys (Kuomiin verrattuna) hieman epäilyttää. Etenkin kun ovat käytetyt, joten ominaisuuksista ei minulla ole sen tarkempaa tietoa. Näissä tosiaan kärjessä on jonkin verran kulumaa (kuten kuvasta näkyy), mutta ehjät ja vedenpitävät ovat edelleen. 


Nämä mustapinkit kengät saatiin sukulaiselta kesällä. Menevät kauppakenkinä tms, mutta ovat sen verran ohuen oloiset, että tuskin tulee enää lumien aikaan paljoa käytettyä. Nämä ovat tainneet olla kerran Meean jalassa tähän mennessä. 



Ja sitten nämä hienostelukengät - kirppislöytö nämäkin. Näitä on jo nyt marraskuussa pidetty villakangastakin kanssa; melkoinen tyyliltyli ollut tuo pikkuneiti näissä vermeissä. :) On kerännyt kyllä niin paljon kehuja tutuilta ja tuntemattomilta kengistään. :) Ihan loistava ostos ja Meeakin tykkää näillä tallustaa. 


Millaisia talvikenkiä teidän taaperoilta löytyy? Monetko kengät on tarpeeksi?


Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

maanantai 16. marraskuuta 2015

Joulukalenteri odottaa sisältöään

Mietin jo viime jouluna, että seuraavaksi vuodeksi täytyy tehdä Meealle jonkinlainen joulukalenteri. Itselläni oli lapsena pienistä laatikoista tehty joulukalenteri (jonne siis mahtui vähän isompikin tavara), ja se oli ehdottomasti joka vuosi se paras joulukalenteri. Joulukalenterisuklaat eivät ole mitään herkkua ja kuka nyt niitä pelkkiä kuvia jaksaa katsella. :D

Äitini löysi Meealle seinälle ripustettavan joulukalenterin, joten vältyin (ainakin tänä vuonna) askartelulta - enkä edes ehtinyt vielä katsoa muita valmiita joulukalenteri-vaihtoehtoja.





Mutta tämä äidin hankkima joulukalenterihan on aika loistava ja voi olla, että tulee meillä käyttöön vielä tulevinakin vuosina. Ainoa miinus on sen pituus - vaatii koko seinän tilan ja Meea ei itse ylety ylimpiin lokeroihin. Mutta toisaalta tämä toimittaa sitten myös joulukoristeen virkaa. :)

Äiti antoi samalla muutaman jutun Meean joulukalenteria varten, niistä riittäisi oikeasti varmaan joka luukkuun, mutta laitan useamman samaan. Ehkä 8-12 luukkua saa täytettyä näillä; riippuen vähän siitä miten tavaroita jaan ja saan yhteen pussukkaan mahtumaan (ja miten hyvin keksin muuta täytettä kalenteriin).

Loppujen kalenteriluukkujen sisältö on vielä vähän idean asteella.

Karkki olisi helppo kalenterintäyte, mutta sitä en halua antaa, sillä Meea ei oikeastaan ole karkkia syönyt (huimat 1,5 karkkia elämänsä aikana - puolikas varastettuna ja kokonainen kummisedän antamana) ja haluan jatkaa vähäsokerista linjaa vielä jonkin aikaa. Viime kauppareissulla kyllä bongasin pieniä Muumi-aiheisia rasioita, jotka sisältävät rusinoita ja kuivattuja hedelmiä - nämä voisivat olla hyvä karkinkorvike Meealle. Vaikka sitä sokeria kyllä rusinoissakin on, mutta nämä olivat kyllä toooosi pikkuisia rasioita.

Lisäksi muutamaan luukkuun minulla on ihana käsityöidea, nähtäväksi jää, moneenko luukkuun näitä tulee. Periaatteessa näillä täyttäisi vaikka koko joulukalenterin (ja olisi muuten aika ihana teemakalenteri!), mutta niiden tekeminen vaatii sen verran aikaa ja vaivaa, että en välttämättä kovin moneen luukkuun ehdi saamaan täytettä ennen joulua. Olen siis tätä varten opetellut itselleni uuden käsityötekniikan, joten tekeminen on aika hidasta. Ensimmäinen kappale on parhaillaan työn alla; jos se onnistuu, kerron tarkemmin blogissakin, mistä on kyse. Vielä on sen verran suuri epäonnistumisen mahdollisuus, etten uskalla. :D

Näillä omilla ideoillani ja äidiltä saadulla paketilla saanee helposti lähes 20 luukkua täytettyä - riippuen käsitöiden lukumäärästä. Vielä siis muutamaan kalenteripussukkaan pitää keksiä täytettä - onneksi on vielä kuukausi aikaa. :)

Onko teillä omatekoisia joulukalentereita? Mitä taaperon luukuista tulee löytymään?

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

torstai 12. marraskuuta 2015

Taaperoarjen kokkausvinkki

...tai en tiedä onko tämä nyt varsinaisesti kokkausvinkki - ajankäyttövinkki ehkä pikemminkin. :)

Itsellä touhukkaan taaperon äitinä kasvisten pilkkominen ja ns. kriittiset vaiheet kokkaamisessa ovat suurin syy sille, miksi kasviksia syödään aivan liian vähän ja välillä jopa turvaudutaan (valitettavasti) eineksiin. Vaikea on heilua veitsen kanssa, jos taapero roikkuu lahkeessa kiinni. Saati sitten keskittyä ainesten mittaamiseen, jos samalla täytyy vahtia taaperoa, ettei hän satuta itseään koheltaessaan. Oma taapero on myös sitä sorttia, ettei viihdy ns. itsekseen kovin kauaa; menee hermot, jos äiti keskittyy liian kauan johonkin muuhun - ja silloin alkaa pahanteko...

Olen kuitenkin yrittänyt panostaa ajan löytämiseen kokkaamiselle ja terveellisemmälle ruokavaliolle. Yhtenä päivänä sainkin siis päivälliseksi aikaiseksi jopa kasvispihvit - kun aloitin niiden tekemisen jo aamusta!



Aamupäivän aikana kuorin ja raastoin osan kasviksista - muutamassa erässä, jottei taaperolle jäänyt liikaa "yksinoloaikaa" ja malttoi viihtyä omissa oloissaan sen aikaa. Tein kerralla isomman annoksen kasvispihvejä, joten kuorittavaa ja raastettavaa riitti!

Kuoritut ja raastetut kasvikset säilyivät hyvin joko kylmässä vedessä tai rasiassa jääkaapissa. Periaatteessa tämän vaiheen olisi voinut tehdä jo edellisenä iltana!

Päikkäreiden aikana kuorin ja raastoin loput kasvikset ja tein kasvispihvi-taikinan valmiiksi. Ehdin myös paistaa muutaman pannullisen pihvejä valmiiksi - ja samalla testata pihvien koostumuksen, sillä tein ensimmäistä kertaa (sovelletulla ohjeella) munattomia ja maidottomia kasvispihvejä.

Taaperon herättyä laitoin lopputaikinan jääkaappiin ja valmiit pihvit kahden lautasen väliin keittiön tasolle. Päivällisajan lähestyessä paistoin päivällisen verran pihvejä taaperon leikkiessä vieressä; sen aikaa malttoi hyvin keskittyä itsekseen leikkimiseen. Näin ruoka oli valmista miehen kotiutuessa töistä.

Iltasella paistoin vielä loput pihvit miehen vahtiessa lasta. Tuli siis tehtyä isompi taikina, josta riitti sekä seuraavalle päivälle että pakastimeen.

Pointtina tässä ei nyt tietenkään ollut se, että teepäs perässä juuri näin, niin hyvä tulee.

Pikemminkin se, että a) valmisteluja voi ja kannattaa tehdä jo hyvissä ajoin ennen ruoka-aikaa ja b) aikaa löytyy useimmiten, kunhan vähän suunnittelee etukäteen. Samasta syystä meidän perheen vakiintunut käytäntö on nykyään (kiitos valmennuksen!) ruokasuunnitelma, joka tehdään kerran tai kahdesti viikossa, ennen kauppareissua. Ruokasuunnittelu auttaa myös realistisuuden säilyttämiseen; esimerkiksi kyseiset kasvispihvit eivät olisi työpäivän jälkeinen päivällinen, sillä aika ei millään riittäisi - mutta kun pihvejä tekee vapaapäivänä isomman satsin, niitä voi ottaa pakastimesta työpäivänä ja säästyy kyseisen illan kokkaamiselta kokonaan!

Toki kyseisenä kasvispihvi-päivänä en juurikaan mitään muuta (lue: kotitöitä tai bloggaamista) ehtinyt saamaan aikaiseksi ja itse asiassa keittiön siivouskin jäi vähän huonolle tolalle. Mutta jostain täytyy karsia ja tällä kertaa se ei oikeastaan ollut edes se taaperon kanssa vietetty aika!

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Blogin ensimmäinen ARVONTA!

Blogin ensimmäinen ARVONTA starttaa nyt!

Olen miettinyt jo jonkin aikaa järjestäväni jonkinlaisen arvonnan, mutta en ole keksinyt hyvää palkintoa. Meean pieniä vaatteita ja tavaroita läpikäydessäni törmäsin tähän - meillä käyttämättömäksi jääneeseen - ihanaan vaunuleluun. Tämä Cirafin vaunulelu olkoon siis ensimmäisen blogiarvonnan palkinto!



Arvontaan pääset osallistumaan tykkäämällä blogin Facebook-sivuilla olevasta aiheeseen liittyvästä arvonta-postauksesta, jonka julkaisin muutama minuutti sitten.

Samalla kannattaa tietysti myös tykätä blogin FB-sivusta, sillä arvonta suoritetaan, kun blogin FB-sivulla on sata tykkääjää. Sivua saa ja voi jakaa myös kavereilleen ja kutsua tykkäämään - mitä nopeammin sata on täynnä, sitä nopeammin arvonta suoritetaan!

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

Taaperon uusin harrastus ja eilen ostettu harrastusväline

Mies osti eilen vessaan korokejakkaran - ostos, joka on pitänyt tehdä jo pitkään. Päiväkodista ja kerhosta kyseinen kapistus löytyy ja Meea on ollut aivan tohkeissaan käsienpesusta, kun se onnistuu lähes itsenäisesti korokejakkaran ansiosta. Päiväkotiin mennessä neiti menee jo omatoimisesti itse pesemään käsiä sillä aikaa, kun äiti laittelee vaatteita naulakkoon.

Nyt meiltä löytyy korokejakkara ja en sittenkään tiedä, olikohan tämä ostos hyvä vai ei.

Korokejakkarasta huolimatta vähän joutuu vielä kurkottelemaan.

Käsiä pitäisi nimittäin pestä jat-ku-vas-ti. Aina kun käyn/käydään jollain asialla vessassa, on neiti jo kaivanut jakkaran esiin, noussut sen päälle ja ojentelee käsiään hanaa kohti. Aika vaikea itsekään tehdä mitään altaan läheisyydessä, kun taapero on vallannut sen.

Eilisillalla neiti juoksutti isiä koko illan vessaan huijaamalla; sanoi "kakka" ja piti päästä potalle, istui hetken ja sitten "kaa, kaa" (eli "käsi") ja käsiä pesemään.

Välillä Meea tulee pyytäessä alas jakkaralta, laittaa sen kiltisti hyllyn alle - ja ottaa sen samantien pois sieltä ja kiipeää uudelleen altaalle. "Kaa, kaa!"

Käsiä pestäisiin vaikka kuinka kauan. Ei tarvitse edes valuttaa vettä - se märän altaan hinkkaaminenkin on ihan riittävän kivaa.

Koska käsienpesu on niin mukavaa, ettei sitä malttaisi lopettaa, lopputuloksena on lähes poikkeuksetta itkupotkuraivarit. Kyynelten kera. Pariin otteeseen on saanut todella tehdä töitä, että on saanut itkun laantumaan. Neiti vaan lohduttomana hokee "kaa, kaa" ja itkee. Hän myös tietää, milloin puhutaan käsienpesusta tai jostain siihen vähänkin liittyvästä - samantien juoksee vessan ovelle ja sanoo "kaa, kaa!"

Katsotaan nyt, meneekö tämä käsienpesuinnostus pian ohi ja suostutaanko altaan reunalta tulemaan pois oma-aloitteisesti. Vai pitääkö korokejakkara piilottaa hetkeksi ja kääriä vaikka joulupukin pakettiin...

Onko muilla taapeoilla muita yhtä mieluisia puuhia?

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

tiistai 10. marraskuuta 2015

Ekat Noshit

Olin muutama viikko sitten naapurissa elämäni ensimmäisillä Nosh-kutsuilla ja ostin myös elämäni ensimmäiset Noshit - jollei niitä muutamaa Meealle käytettynä edullisesti ostamaani vaatetta lasketa.

Olen kirjoittanut aiemminkin merkkivaatteista ja siitä, etten ymmärrä rahan tuhlaamista niihin. Samoilla linjoilla olen edelleenkin - vaikkakin nyt vaatteiden käyttöikä on jo pidempi ja siinä mielessä voisi jo yksittäisiä kalliimpia vaatteita ostaa.

Mutta siinä mielessä ihan hyvä, että näillä kutsuilla pääosassa oli juuri julkaistu naistenvaatemallisto ja omat ostoksenikin olivat enemmän äidille kuin tyttärelle. :D

Omaan vaatekaappiin Nosh-kutsuilta löytyi tämä ihana harmaa taskutunika.



Kyseinen taskutunika on ollut päälläni nyt pari kertaa; töissä ja päiväkodin tutustumiskäynneillä/kerhossa. Ihan loistava valinta kumpaankin paikkaan! Siis erityisesti sen takia, että isoon taskuun saa säilöttyä puhelimen, nenäliinat ja muut tarpeelliset tavarat. Töissä niitä ei tarvitse kuljettaa kädessä siirtyessään palaverista toiseen (tai vaikka työhuoneesta keittiöön ruokkikselle) ja päiväkoti- ja kerhoreissuilla laukun voi jättää eteiseen ja "tärkeimmät" kulkee silti mukana. 

Töissä mainostin taskutunikaa jo (miespuoliselle) työkaverilleni, joka palaverista poistuessaan kasasi sylin täyteen läppäriä, kahvimukia, kyniä, puhelinta, kurkkukarkkeja... Kätevänä piti, mutta tuskin pukee itse päälleen. :D Ja kerhoillessa Meean perässä juostessa taskutunika on kätevä myös siitä, että voi "toimettomana seisoskellessaan" pitää käsiä taskuissa, joka on ehkä itselle sellainen luontevampi asento kuin vaikka kädet puuskassa seisoskelu. 




Myös kotioloissa tämä tunika on ollut tosi kätevä erityisesti siksi, että se kännykkä kulkee aina mukana. Yleensä liikutaan Meean kanssa päivisin paljon väliä keittiö-olohuone-Meean huone ja puhelin jää usein edelliseen paikkaan tai on koko päivän keittiön ylätasolla. En siis läheskään aina kuule, kun puhelin soi... Taskutunikan ansiosta kännykkä kulkee mukana (eikä Meea saa sitä kaivettua taskusta), mutta ihan jokapäiväisessä käytössä en tätä tunikaa raaski kotona pitää. Etenkin kun välillä omatkin vaatteet sotkeutuvat pesukuntoon useasti päivässä tuon taaperon vuoksi. :D

Kätevyyden lisäksi tämä on aivan ihanan tuntuinen päällä, näyttää hyvältä ja sopii moneen eri tilanteeseen. Mukavasti lämmitti myös jalkoja aamupakkasessa kävellessä, vaikkei tämä muuten kaikkein toimivin lenkkivaate olekaan.

Äiti teki vielä mittatilaustyönä taskutunikan väreihin sopivat villikset - kyllä nyt kelpaa! :)

Tilasin myös toisen, raidallisen taskutunikan, mutta päädyin lopulta palauttamaan sen. Kutsuilla kokeilemani tunika oli reilu, joten tilasin kokoa pienemmän, mutta se olikin vähän turhan tiukka. Voisi ehkä mennä sellaisenaan (etenkin jos kilot vielä tippuu), mutta kun kuitenkin pesussa vielä hieman kutistuu, niin en kyllä raaskinut 45 euroa siihen sijoittaa...

Meean ostokset Nosh-kutsuilta. 

Lastenvaatteet jäivät tosiaan kutsuilla vähän vähemmälle huomiolle, mutta ostin Meealle jo etukäteen päättämäni baggy-housut. Meealla on ollut tällaiset vanhempaa mallia ja olivat kyllä yhdet parhaista housuista istuvuudeltaan! Uudet ihanat vadelmanväriset housut ovat olleet jalassa vasta kerran; ehtivät olla puoli päivää ennenkuin niissä oli kasvissosetta - enkä tietenkään ehtinyt ennen sitä napata kuvaa. :D Siksi tämän postauksen julkaisukin on vähän odotellut housujen tuloa pesusta ja kuvamateriaalin saamista. :) 

Ihan parhaan malliset housut kyllä - käy tosi hyvin Meean jalkaan! Näissä on vähän kasvunvaraakin, joten menevät Meealle vielä pitkään. 

Noshia pidin merkkivaatteista yhtenä parhaimmista jo etukäteen (enkä vähiten ekologisuuden takia) ja tämä käsitys vahvistui näiden ostoksien myötä. Voipi olla, että jatkossa tulee vilkuiltua noita Noshin uutuuksiakin enemmän "sillä silmällä" ja ostopäätöksen tekeminen on helpompaa. 

Sanoisinkin, että jokaisen lastenvaatebrändin kannattaisi tehdä mallisto myös äideille. Kun äiti itse tuntisi, miten ihanalta kyseinen vaate päällä tuntuu, haluaisi varmaan sitä enemmän antaa saman tunteen myös lapselleen. Ainakin itse jatkossa suhtaudun myönteisemmin Noshin ostamiseen Meealle - hinnasta huolimatta. Kun käyttöikä alkaa olemaan jo pitkä (ja kaksoiskokojen ansiosta vielä pidempi), vaate on tuntuinen iholla ja kestävyyskin ilmeisesti hyvää luokkaa, niin miksei?

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

maanantai 9. marraskuuta 2015

Puolitoistavuotiaan sanavarasto

Kirjoittelin loppukesästä blogiin 1v 3 kk neidin sanavarastosta, joka jo silloin oli minusta melko laaja. Ylöskirjattuna laskin (tunnistettavia) sanoja olleen silloin jo viitisenkymmentä!

Bloggauksen kuvituksena viime viikolla tulleet kerhokuvien koevedokset. <3

Vaikka useimmiten meillä kuuluukin "äijä", "Arttu", "tahtoo", "anna" ja "tato", on neidillä ihan hirmuinen määrä sanoja jo käytössään! Osa sanoista on ihan selkeitä, jotka kuka tahansa ymmärtäisi - osa sitten sellaisia, joiden tulkitseminen on välillä itsellekin haastavaa. Ja vielä haastavammaksi homman tekee se, että osalla on täsmälleen samat sanat; esimerkiksi "koo" tarkoittaa sekä korvaa että päiväkotia. :D Onneksi käyttöympäristöstä yleensä bongaa, mitä neiti tarkoittaa - hyvin harvoin hän enää jää ilman ymmärrystä, kun osaa kuitenkin jo niin hyvin ilmaista itseään!

Viime viikkoina on alkanut harvakseltaan tulemaan jo kahden sanan lauseitakin: anna leipää, vauva nukkuu ja äiti tuu.

Viime postauksen hengessä tässä jälleen Meean sanavarastolistaa - ja ikään kuin "Meea-suomi-Meea" -sanakirjaa. :D Mukana ainostaan ne sanat, joita neiti käyttää oma-aloitteisesti ja oikeaan kohteeseen - näiden lisäksihän neiti hienosti toistaa perässä (omalla tavallaan tai ihan oikein) aika lailla minkä tahansa sanan. :)



Henkilöt:
Maa = Meea
äijä = äiti 
ähjä/ässä = isi 
äkkä = iskä
Aattu/Arttu = Arttu
mummu = mummi/mummu
hähhää = vaari
pappa = pappa
tätä = täti
tetä = setä
tyttö/tyttä = tyttö
poko = poika
Nanna = Anne (naapurin täti)
Mokku = Markku (naapurin setä)
Henga = Henkka (naapurin setä)


Eläimet:
hauvva = koira
mau = kissa 
mää = lammas
kukkuu/kukko = kukko
pupu = pupu
heppa = heppa
kaakka = ankka
naa = nalle
hämmä = hämähäkki
pääpä = kärpänen
muu = lehmä
kaa = kala
hai = hai
haakka = harakka



Verbit:
kato/tato = kato
anna = anna
tahtoo = tahtoo
kukkuu = nukkuu/nukkumaan
ippu = tippui
oppu = loppui
kuukkuu = syliin/sykkyyn
kuukkaa = keinua/keinumaan
hoppaa = hyppää
eittää = heittää


Ruumiinosat:
pää = pää
kaa = käsi
maa = maha
koo = korva
hamma = hammas


Vaatteet:
tukka/ukka = sukka
kekkä/kengä = kenkä
hakkaa = hanska
attu = hattu
pipo = pipo



Esineet/asiat:
kukka = kukka
pomppu = pallo
popo = mopo
brumbrum = auto
pomppu = pomppu
kuukka = keinu/kiikku 
punppu = pumppu 
kakkoji= traktori
tokko = kiekko (eli frisbeegolf-kiekko)
kakka = kakka
vauvva = vauva
appu = lamppu
kuuhku = suihku
pylpy = kylpy
paappa = vaippa
poppa = kuumaa/polttavaa
pompo = pyykinpesukone
kalippa = palikka
akku = akku / akku loppuu (ipadista)
pujo = pullo
klikklok = kello
koo = päiväkoti
haji = hali
hännä = häntä
pukku = joulupukki


Ruuat:
mamma = maito
paa = leipää
tettä = vettä
kuukku/kurkku = kurkku
baba = banaani
muno = muro/muru (talk-muru)
kuku = jugurtti
hakka = Hakkarainen-tabletti
puu = puuro
kakki/kakka = nakki
tomma = tomaatti
mahma = maissi
kaa = kala
kunkku = kinkku


Lastenohjelmat yms:
kuku = Mimi ja Kuku
pööpei = Fröbelin Palikat
poko = Pocoyo
mummo = Muumi


Muuta:
ei/eioo = ei
too/joo = joo
hoohoo = soosoo
poppu = loppu
namnam = namnam
pää'ää = päivää
top = kiitos
poo = pois




Tämän listan lisäksi neiti on viime päivinä sanonut monesti "pottu", mutta en ole vielä keksinyt, että mitä hän sillä tarkoittaa. Myös nimittäin "pujo"-sanaa toisteltiin jo monta päivää, ennen kuin äiti ymmärsi sen tarkoittavan pulloa.

Listasta taatusti puuttuu vielä jotain - olen näitä nyt pari viikkoa listaillut aina ehtiessäni ja muistaessani, ja tuntuu lista jatkuvasti vaillinaiselta. Mutta suurin osa ainakin tässä; laskujeni mukaan tasan sata sanaa yhteensä. Melkoinen sanavarasto jo neidillä!



Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

Isänpäiväjuhlintaa

En ole aikoihin tehnyt kuvapostausta, joten nyt voisi olla sellaisen vuoro.

Isänpäivää juhlistettiin eilen kotioloissa rauhallisissa tunnelmissa. Alla juhlatunnelmia lahjojen ja taiteilujen muodossa; lounaaksi nautittu miehen lemppari (pippuripihvi lohkoperunoilla) jäi tosin kuvaamatta. :)

Aamupala odottamassa isiä - pekonit ja munakokkeli vielä puuttuu. 

Aamupalan jälkiruoka. :)

Isin lahjamuki. 

Näin hienon kortin pikkuneiti oli taitellut ensimmäisenä (!!) päiväkotipäivänään!

Kotona taiteltiin tällainen kortti isille.

Vaarille ja papalle lähti postissa nämä kortit. 


Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

lauantai 7. marraskuuta 2015

Masusta misuksi - viikko 4: pysyvä muutos

Jos se kolmas valmennusviikko meni omalta osaltani ohi, niin aika lailla meni neljäs ja viimeinenkin viikko... Ajattelinkin ensin jättää tämän nelosviikon bloggauksen kokonaan tekemättä - ja kirjoittaa ainoastaan loppupohdinnan koko valmennuksesta ja saavutetuista tuloksista. Mutta jotta logiikka säilyy - ja jotta saan hetken lisäaikaa sen viimeisen bloggauksen kirjoittamiselle - tässä kuitenkin nyt minibloggaus vikasta viikosta - siitä vähästä, mitä sen osalta itse tein.

Sähköpostit jäivät todella vähäiseen asemaan - etenkin kun ne edellisviikkoisetkin oli ajatuksella lukematta läpi ja tehtävät tekemättä. Eikä kyseessä olisi edes ollut tämä klassisen kuuluisa alkuinnostuksen lopahtaminen. Kiireinen arki ja aiempien viikkojen oppien sisäistäminen ja tehdyt muutokset (etenkin omassa ruokavaliossa) vaan vaativat niin paljon aikaa ja opettelua, ettei aika riittänyt kaikkeen. Siksi koin tärkeämmäksi pitää yllä opittuja ruokavalio-asioita.

Kasvisten lisäämistä ja allergiakokkailun opettelua yhdistettynä; tuloksena munattomat ja maidottomat kasvispihvit. 

Ja ainakin ajatustyötä tuli runsaasti tehtyä viimeisen valmennusviikon aikana, kun yritin miettiä ja pohtia kaikki mahdolliset asiat ja näkökulmat, joihin kaipaisin vielä apuja. Kysymyksiä tuli esitettyä viimeisen viikon kunniaksi niin kiireiseen arkeen, eineksiin, liikuntahetkien löytämiseen sekä allergiaruokiin liittyen.

Samalla tuli todettua myös se fakta, että kun omia ajatuksiaan purkaa, saattaa ihan itsekin löytää niitä ratkaisuja - ja itselle parhaita toimintatapoja.

Kuten valmentaja totesikin; onneksi aikaa näiden opetteluun ja sisäistämiseen on koko loppuelämä - kaiken valmennukseen liittyvän opettelun ja tekemisen ei pidäkään loppua valmennuksen loppuessa. Pysyvä muutos oli itsellä yksi tärkeimmistä tavoitteista valmennuksen osalta - ja ainakin nyt jo viidettä viikkoa mennään niiden ensimmäisten tehtyjen muutosten osalta, eli alku ainakin on tosi lupaava! Päätökset ovat pitäneet ja tuloksiakin on jo nähtävillä!

Viimeinen Masusta misuksi -valmennusbloggaus luvassa lähiaikoina - kunhan saan ajatukset koottua tekstiksi. Bloggauksessa luvassa omia mielipiteitäni kyseisestä valmennuksesta sekä tarkemmin avattuna valmennuksen avulla saavuttamiani tuloksia!


Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

perjantai 6. marraskuuta 2015

Päiväkodin aloitus!

Meean päiväkotitaipale alkoi eilen torstaina.

Oltiin ennen aloitusta käyty tutustumassa päiväkotiin lukuisia kertoja - viimeksi aloitusta edeltäneenä keskiviikkona, jolloin oltiin päiväkodissa kaikkineen 3,5 tuntia ja Meea pääsi jopa osallistumaan lounaalle. Paikka, lapset ja tädit olivat siis tuttuja ja Meea viihtyi päiväkodissa (tosin äiti oli siis läsnä koko ajan).

Nalle ja tossut jätettiin jo keskiviikkona päiväkotiin odottelemaan.


Pitkät päivät, aikaiset aamut


Meean päiväkotipäivät alkavat älyttömän aikaisin, koska miehen täytyy olla seitsemältä töissä 30 km päässä kaupungissa. Ja koska meillä on vaan yksi auto (ja kehnot bussiyhteydet), aloitan itsekin työt joustavan työajan ansiosta ennen seitsemää ja kuljen hänen kyydillään. Oman toimiston syyskuinen muutto pidensi työmatkaa entisestään, kun mies heittää ensin minut toiselle puolelle kaupunkia ja ajaa sitten itse takaisin keskustaan omalle työpaikalleen. Tästä johtuen Meea viedään hoitoon jo niinkin aikaisin kuin 6.15 - aamuherätykset ovat siis aikaisia. Ja sen 30 km työmatkan vuoksi hoitopäivät ovat myös pitkiä.

Onneksi Meea on muutenkin ollut aamuvirkku - ja nyt kellojen kääntämisen jälkeen rytmi mennyt sen verran sekaisin, että heräsi reilun viikon lähes kellontarkasti klo 5.30 joka aamu. Kun nyt otetaan tästä - tai vartin myöhäisemmästä heräämisestä - hyvä rytmi, ei neitiä tarvitse päiväkotiaamuina herätellä, vaan hän herää itsekseen.

Jatkossa Meea todennäköisesti syö aamupalan vasta päiväkodissa. Päiväkodin oikea aamupala on siis kahdeksalta, mutta olemme sopineet, että voimme ottaa jonkun pienen aamupalan hänelle mukaan ja saa syödäkseen jo aiemmin. Näin saa aamuisin kotona nukkua ainakin vartin myöhempään - ja on myös päiväkoti-aamussa mieluista tekemistä joksikin aikaa. :)


The ensimmäinen päivä


Ensimmäisenä päiväkoti-aamuna päätimme kuitenkin herätellä Meean jo vähän aikaisemmin, jotta a) hän ehtii syödä tällä kertaa aamupalan kotona ja b) ehdimme ajoissa päiväkotiin (kun selvillä ei täysin ollut, että kauanko tässä lähdössä kuluu aikaa). Neiti haettiin sängystään vähän ennen puoli kuutta ja hän onneksi oli aika reippaasti hereillä ja vaipanvaihdon jälkeen valmis aamupalalle.

Ison ja nautiskellen syödyn aamupalan jälkeen vaan nopsaan vaatteet vaihtoon ja ulkovaatteet päälle - jäi ottamatta sisävaatekuvakin, kun tuli vähän hoppu. Eteisessä sentään kerkesin muutaman lähtökuvan napata, että jää itsellekin muisto tästä. :)

Torstaiaamun jännityksessä.

Menimme miehen kanssa molemmat viemään Meeaa ensimmäistä kertaa hoitoon. Mies heitti sitten minut takaisin kotiin tekemään (poikkeuksellisesti) etätyöpäivää ja jatkoi itse autolla kaupunkiin töihin.

Neiti käveli itse reippaasti - nalle kainalossa - päiväkotiin; useammasta portista läpi ja keltaisesta ovesta sisään. Tuttu paikka, mutta vastassa ollut vieras täti vähän jännitti. Meea kun menee niin aikaisin hoitoon, niin hän menee käytännössä eri ryhmään - vuorohoitoryhmään, jossa on myös yöhoitoa. Tähän ryhmään menevät siis kaikki ennen seitsemää hoitoon tulevat. Hyvä juttu on kuitenkin se, että kyseinen ryhmä toimii Meean ryhmän viereisissä tiloissa ja eteistilat ovat yhteiset - tullaan siis sisälle samasta tutusta ovesta ja vaatteet saa jättää heti oikeille paikoilleen. :)

Riisuttiin Meealta ulkovaatteet ja laiteltiin kaikki tavarat paikalleen hyllyyn. Meealle nalle kainaloon ja päiväkodin käytävälle vähän katselemaan, että mikäs paikka tämä olikaan. Neiti reippaasti kävi jo parissa huoneessa katsomassa siellä olevia lapsia, mutta kun täti koitti ehdottaa syliin tuloa, Meea juoksikin äidin luokse. Vähän haliteltiin ja sitten Meea uskaltautui lähtemään tädin mukaan piirtämään toisten lasten kanssa.

Sillä aikaa kun Meea asettautui tuoliin istumaan, me miehen kanssa hipsimme eteiseen ja sieltä portin takaa vilkutimme Meealle vielä moikat. Suu auki neiti siellä katseli meitä ja muita lapsia - vähän ihmetellen, että mikähän juttu tämä nyt oikein on. Kenkiä pukiessamme kuului kerran "äijä"-huuto, mutta ei yhtään itkua. Kaikessa hiljaisuudessa lähdimme ovesta ulos ja autoon päästessä ei tarvinut enää pidätellä kyyneliä. Vaikka Meea sinne tosi hyvin jäikin, niin olihan se nyt aika rankkaa - etenkin kun ei tiennyt, miten paljon siellä itketään sen jälkeen kun ulko-ovi sulkeutui.

Ihan hyvä siis, että heti tämän jälkeen vuorossa oli työpäivä (itselläni etä-sellainen). Eli oli pakko suunnata ajatukset muualle - joka oli tosi hyvä, koska muuten olisin vaan murehtinut koko aamun ja aamupäivän.

Pikkuneidin päiväkotireppu. 

Ennen lounasta soittelin päiväkotiin ja kyselin kuulumisia. Ja ai että äidin sydäntä lämmitti kuulla, että kaikki oli sujunut erinomaisesti! Puhelimeen vastannut täti oli tullut yhdeksään töihin - parin poissaolopäivän jälkeen - ja oli ihmetellyt, että aloittikos se Meea sittenkin jo aikaisemmin. Oli nimittäin tyttö ollut niin reippaasti mukana leikeissä muiden kanssa. Yhtään ei ollut kuulunut itkua eikä kiukuttelua; pukemiset ja syömisetkin olivat kuulemma sujuneet erinomaisesti.

Hyvä, että soitin ja kysyin kuulumiset - sujui lopputyöpäiväkin iloisemmalla mielellä, kun tiesi, ettei pieni rakas siellä kärsi ja ikävöi ihan kamalasti.

Tein tosiaan ensimmäisen päiväkotipäivän kunniaksi vähän lyhyemmän työpäivän ja kävin hakemassa Meean hoidosta jo kahden maissa. Vähän jännitti mennä; vaikka aamupäivä oli sujunut loistavasti, on päivän kulku saattanut muuttua. Vaan eipä ollut!

Ulko-ovella vastaan tuli yksi työpäiväänsä lopetellut täti, jonka kanssa vaihdettiin jo kuulumiset. Nukkumista lukuunottamatta kaikki oli mennyt aivan loistavasti ja ilman itkua.

Hyväntuulinen, reipas ja utelias. Näin päiväkodin täti kuvaili meidän Meeaa ensimmäisenä päiväkotipäivänään. Ei ollut yhtään roikkunut lahkeessa kiinni ja itkeskellyt - kuten moni muu lapsi tekee ensimmäisenä hoitopäivänään. Päinvastoin; neiti oli tutkinut paikkoja, kiinnostunut leluista ja muista lapsista, ollut innoissaan kaikesta. Päiväkodin täti sanoikin, että jos käytävän ovet olisivat olleet auki, olisi Meea taatusti ollut jo muiden ryhmien tiloissa ja pitkällä päiväkodin toisella puolella. Sen verran vilkas seikkailija tämä meidän neiti on - niinkuin kyllä olen itsekin huomannut.

Ainoat itkut oli tulleet nukkumisen yhteydessä. Nukkumaan mennessä Meea oli alkanut itkemään ja siinä ajassa, kun täti asetteli itseään istumaan Meean sängyn viereen tyynyille - neiti olikin jo unessa. Sitten hän heräsi hieman kesken uniltaan, oli halunnut vielä takaisin nukkumaan, mutta alkanut itkemään, kun menivät takaisin nukkumishuoneeseen. Päiväkodin täti arveli, että pimeä pelotti - Meealla onkin huoneessaan yövalo ja huone on melko valoisa, aikanaan vähensi meidän yöheräilyjä yövalon laittaminen. Ja huomaa kyllä vieraissa paikoissa nukkuessa, että yöllä herätessä Meealle tulee vähän paniikki, jos huoneessa on pimeää. Mutta lyhyehköistä päikkäreistä huolimatta Meea ei kuitenkaan illallakaan ollut mitenkään erityisen väsynyt - ja oli päiväkodissakin kuulemma "toipunut" itkemisestä kunnolla siinä vaiheessa, kun seuraava lapsi oli herännyt leikkiseuraksi. Sitten ei ollut enää mitään hätää.

Tädin kanssa juteltuani kävin hakemassa Meean suoraan päiväkodin tiloista, jossa lapset olivat juuri lopettelemassa välipalaa. Meea sattui olemaan juuri ovensuulla ja ihmeissään suu auki katsoi, kun minä seisoinkin ovella. Hän oli juuri menossa käsipesulle toisen päiväkodin tädin kanssa, joten hoitivat sen sitten vielä loppuun - Meea koko ajan minua tuijottaen ja virnuillen. Näytti neiti siltä, että on ollut niiiiiin hauskaa hoidossa!

Ja varmasti olikin ollut, koska Meea ei olisi halunnut lähteä kotiin lainkaan. :D Piti esitellä leluja, piti käydä katsomassa kavereita, piti juosta pitkin käytävää... Varmaan 5-10 minuuttia siinä odottelin, että neiti malttaisi lähteä kotiin ja vihdoin sitten sylissä kannoin hänet eteiseen. Pukiessa koko ajan piti höpötellä jotain ihmeellistä - ihan ei äiti ymmärtänyt kaikkea, mutta höpöttelykin kertoi omalta osaltaan, että kivaa on ollut. :)

Kotona olin varannut lopun iltapäivän ja illan vain ja ainoastaan Meealle - ei yhtään mitään muita suunnitelmia. Siltä varalta, että päiväkoti olisi kamala ja Meea alkaisi oireilemaan illalla.

Mutta hienosti meillä meni iltakin leikkiessä, syödessä ja saunoessa. Ehkä vähän enemmän oli sylittelyä kuin normaalisti, mutta eipä muuta. Kiukuttelua itse asiassa jopa vähemmän kuin lähipäivinä on (uhmasta johtuen) ollut - tosin se alkoi jo viikolla muutenkin lieventyä.

Sen verran väsynyt neitokainen illalla oli, että pyysi itse nukkumaan. Jota käy to-del-la harvoin.

Erinomainen päiväkodin aloitus


Ja hyvin se sujui toinenkin päiväkotipäivä; alussa isänpäivä-aamupala isin kanssa, joten äiti ei tullut lainkaan viemään neitiä hoitoon. Aamupalan jälkeen oli käynyt halaamassa isiä kahdesti ja juossut sen jälkeen tädin syliin ja vilkutti sieltä. 

Tokan päivän päikkärit oli pidemmät ja iloinen naureskeleva neiti meitä tuli vastaan työpäivän jälkeen. Hali äidille, hali isille ja vilkutus tädille. 

Ihana pieni reipas päiväkotilainen. Äiti on niiiiin ylpeä. Tästä on hyvä jatkaa neidin päiväkotitaivalta - iloisin mielin!



Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

maanantai 2. marraskuuta 2015

Uhmatuhma

Meillä on tällä ja viime viikolla asunut uhmatuhma taapero. On sitä uhmailua ollut toisinaan aiemminkin (uhmaikää koko ikä...), mutta yleensä se on kestänyt max päivän. Nyt mennään jo kahdeksatta päivää ja äiti alkaa olla vähän väsynyt...

Neiti uhmatuhma puolitoistavee.

Uhmailu onneksi vähän rauhoittui viikonlopun aikana, mutta viime viikolla oli kyllä ihan mahdotonta menoa. 

Kaikki kiukutti ja kiukku purettiin huutamalla, itkemällä, raivoamalla ja jopa lyömällä. Välillä mietin jopa, että onkohan meidän tyttö vaihtunut - niin erilaista on ollut käytös viimeisen viikon ajan!

Kiukkua aiheutti - muun muassa - jos joku asia ei onnistunut heti, jos häntä yritti auttaa tai ei yrittänyt auttaa, jos hän ei saanut heti haluamaansa, jos hän ei saanut huomiota, jos kiellettiin, jos kehuttiin...

"Tahtoo" on kuulunut meillä niin useasti päivittäin, etten edes osaa laskea niin pitkälle. Ja jos ei saa sitä, mitä tahtoo, niin siitähän se vasta riemu repeää. Neiti on opetellut jopa jalan (tai jalkojen) polkemista lattiaan kuluneen viikon aikana...

Uhmailun lisäksi on koettu myös ilkikurisuutta ja tottelemattomuutta; muun muassa äitiä karkuun juoksemista... 

Pahimpia itkupotkuraivareita on koettu vaipanvaihdon yhteydessä. Meea kun haluaa itse viedä vanhan vaipan roskikseen. Niin halusi nytkin - ja sitten ei halunnutkaan... "Viekö Meea vaipan?" "Ei..." (ja päänpudistus). "Viekö äiti?" "Too-o!" Ja sitten kun äiti lähti viemään vaippaa, alkoi huuto ja raivoaminen. Yleensä sama keskustelu käytiin läpi useamman kerran. Harvoin Meea otti edes vaippaa käteensä; ja jos otti, niin heitti sen pois. Yleensä tilanne päättyi siihen, että äiti kuitenkin laittoi vaipan roskikseen ja neiti itki lohduttomasti vieressä. 

Ja viime viikolla käydessämme (ensimmäistä kertaa) avoimessa päiväkodissa neiti purki kiukkuaan kaikin mahdollisin tavoin - pahimmillaan tönimällä toisia. Ei ole sellaista aiemmin tehnyt - yleensä vaan antanut haleja ja pusuja toisille lapsille. Syystäkin olin siis vähän kauhuissani! Etenkin kun en muista että lähipäivinä olisi edes kerhossa tai päiväkodissa kenenkään nähnyt tönivän - aiemmin toki varmasti on nähnyt, mutta en tiedä voisiko Meea muistaa tällaisen. Ja jos, niin miksi se muisto kaivettiin esiin juuri nyt...

Uhmailija avoimessa päiväkodissa - ilme kertoo kaiken.
En tiedä johtuuko tämä kellojenkäännöstä (ja siihen liittyvästä väsymyksestä, kun joka aamu on herätty jo 5.30...) vai onko kyseessä vaan uusi kasvuvaihe. Ikävää joka tapauksessa, että tämä osui juuri ennen päiväkodin alkua! Tosin onhan sen mahdollista, että päiväkodissa uhmailua ei esiinny - koska nytkin uhmaillaan huomattavasti enemmän äidille kuin isille. 

Melkoista menoa ollut neitokaisen kanssa viime päivät. Sitä kunnon uhmaikää odotellessa...

Milloin teillä alkoi uhmaikä - tai sen ensimmäiset oireet? 

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.