Artusta ja Meeasta on kasvanut parhaat ystävykset ja tämä ystävyys tulee varmasti lujittumaan tulevien vuosien aikana entisestään!
Jännitystä ilmassa
Kesällä viisi vuotta täyttänyt petit basset griffon vendeen Arttu on ollut tähän asti meidän vauvamme. Enemmän kuin lemmikki - perheenjäsen. Arttu on saanut osakseen paljon rakkautta, hellyyttä ja rapsutuksia; välillä ehkä liikaakin.
Arttu on luonteeltaan ihmisrakas ja tulee hyvin toimeen lapsien kanssa. Tosin Arttu on ollut tekemisissä lähinnä vaan vähän isompien lasten kanssa; 4-vuotiaiden ja sitä vanhempien kanssa homma on toiminut loistavasti. Vauvojen ja taaperoiden kanssa on ollut vähän haastavampaa; Artusta kun ihaninta olisi nuolla naama ja tervehtiä hyppäämällä vasten. On Arttu jotain pikkuisia nähnyt ja päässyt haistelemaankin, mutta aika varauksella, kun Artun rakkaus on ollut sen verran rajua. Arttu ei siis ole millään muotoa vihainen saati ole koskaan purrut ketään, mutta on vaan niin turhan innoissaan, eikä ymmärrä, ettei pikkuvauvaan voi suhtautua ihan samalla tavoin kuin aikuiseen.
Yksi niistä asioista, jotka raskauden aikana eniten jännittivät, olikin Artun suhtautuminen vauvaan. Miten Arttu tulee sopeutumaan isoveljen rooliinsa sekä siihen, että joku toinen vie hänen paikkansa perheen keskipisteenä.
Yritettiin vähän sopeuttaa Arttua tähän jo ennen vauvan syntymää mm. vähäisemmällä huomioinnilla ja vauvan tavaroiden haistelulla. Aika iso elämänmuutos vauvan tulo silti oli Artulle(kin).
Kun Meea syntyi, olin viikon poissa kotoa. Jo se yksistään oli Artulle kova paikka ja pikkuherra meinasi seota onnesta, kun tulin takaisin kotiin. Ja sitten perässä tuli Markon kantamana turvakaukalossa pieni ihmeellinen nyytti.
Marko oli tuonut laitokselta jo Artun haisteltavaksi pari vauvantuoksuista harsoa, joten Meea ei tuoksunut ihan vieraalle. Kummallinen kapistus se silti oli Artun mielestä.
Ensimmäiset päivät menivät itsellä niin huurussa, ettei niistä kovin paljoa muista.
Päällimmäisenä mieleen jäi kuitenkin se, että Arttu ensi päivien aikana (en muista oliko se ensimmäinen vai toinen päivä kotona) yritti kerran (!) haukkaista vauvaa varpaasta; ilmeisesti Arttu ei ollut ihan varma, että onko tämä pikkunyytti hänen uusi lelunsa. Marko ärähti Artulle ja sen jälkeen ei Arttu ole samaa yrittänyt. Arttu myöskin selkeästi katui tekoaan ja yritti pyytää sitä anteeksi.
Ensimmäinen yö oli Artulle vaikein. Vauva itkeskeli jonkin verran ja sekös yöllä rauhallisuuteen tottunutta pikkuherraa ärsytti. Arttu vetäytyi ensimmäisenä yönä (ja muutamana seuraavanakin) sängyn alle huutoa pakoon ja mulkoili meitä juuri sen näköisenä, että "voitteko vaimentaa tuon kapistuksen!"
Yllättävän hyvin ne ensi päivät menivät - itse kun olin pelännyt, ettei tästä tule yhtään mitään. Toki Arttu ei kovin läheiseen kontaktiin vauvan kanssa päässyt edes ensimmäisinä viikkoina, mutta nopeasti Arttu tottui vauvan läsnäoloon. Eikä sen yhden kerran jälkeen yrittänyt purrakaan. Tosin Arttu taisi edelleen välillä luulla vauvan olevan lelu; esimerkiksi kerran kun Marko "lennätti" Meeaa mahallaan, Arttu hyppi alla juuri sen näköisenä, että "Heitä! Heitä se lelu!" :D
Yritettiin vähän sopeuttaa Arttua tähän jo ennen vauvan syntymää mm. vähäisemmällä huomioinnilla ja vauvan tavaroiden haistelulla. Aika iso elämänmuutos vauvan tulo silti oli Artulle(kin).
 |
| Vauvanvaatteiden lajittelu-apuri. |
Vauva tuli taloon
Kun Meea syntyi, olin viikon poissa kotoa. Jo se yksistään oli Artulle kova paikka ja pikkuherra meinasi seota onnesta, kun tulin takaisin kotiin. Ja sitten perässä tuli Markon kantamana turvakaukalossa pieni ihmeellinen nyytti.
Marko oli tuonut laitokselta jo Artun haisteltavaksi pari vauvantuoksuista harsoa, joten Meea ei tuoksunut ihan vieraalle. Kummallinen kapistus se silti oli Artun mielestä.
Ensimmäiset päivät menivät itsellä niin huurussa, ettei niistä kovin paljoa muista.
Päällimmäisenä mieleen jäi kuitenkin se, että Arttu ensi päivien aikana (en muista oliko se ensimmäinen vai toinen päivä kotona) yritti kerran (!) haukkaista vauvaa varpaasta; ilmeisesti Arttu ei ollut ihan varma, että onko tämä pikkunyytti hänen uusi lelunsa. Marko ärähti Artulle ja sen jälkeen ei Arttu ole samaa yrittänyt. Arttu myöskin selkeästi katui tekoaan ja yritti pyytää sitä anteeksi.
Ensimmäinen yö oli Artulle vaikein. Vauva itkeskeli jonkin verran ja sekös yöllä rauhallisuuteen tottunutta pikkuherraa ärsytti. Arttu vetäytyi ensimmäisenä yönä (ja muutamana seuraavanakin) sängyn alle huutoa pakoon ja mulkoili meitä juuri sen näköisenä, että "voitteko vaimentaa tuon kapistuksen!"
 |
| Vahtimassa vauvaa. |
Yllättävän hyvin ne ensi päivät menivät - itse kun olin pelännyt, ettei tästä tule yhtään mitään. Toki Arttu ei kovin läheiseen kontaktiin vauvan kanssa päässyt edes ensimmäisinä viikkoina, mutta nopeasti Arttu tottui vauvan läsnäoloon. Eikä sen yhden kerran jälkeen yrittänyt purrakaan. Tosin Arttu taisi edelleen välillä luulla vauvan olevan lelu; esimerkiksi kerran kun Marko "lennätti" Meeaa mahallaan, Arttu hyppi alla juuri sen näköisenä, että "Heitä! Heitä se lelu!" :D
Viimeistään kesään mennessä Arttu taisi tajuta myös sen, ettei tuo ipana ole täältä mihinkään lähdössä.
Vaikkei Arttu varmaan vielä täysin ymmärtänyt, mikä vauva on, alkoi pikkuherra osoittamaan huolehtivan isoveljen piirteitä kevään ja kesän edetessä.
Lenkkeillessä, jos auto (tai vielä pahempaa, jalankulkija) meni ohi, Arttu tuli ihan vaunujen viereen kävelemään ja murisi tai haukkui autolle. Jos Meea itki, Arttu meni salamannopeasti pinnasängyn viereen tarkistamaan, että onko kaikki kunnossa. Pissalenkeiltä oli etenkin aluksi kiire sisälle katsomaan Meeaa; ja kun itse kävin Meean kanssa vaunulenkillä ilman Arttua, oli pikkuherra huolesta sekaisin sisällä ja tuijotti silmä kovana ikkunasta, josko näkisi meidät. Kova ikävä oli pikkusiskoa myös silloin, jos käytiin vaikkapa kaupassa ja Arttu jäi yksin kotiin.
Monesti Arttu myös nukkui Meean päikkäreiden aikana meidän sängyssä ja näin vahti Meeaa. Ja siinä vaiheessa, kun Meea alkoi nukkumaan täysiä öitä ja uskaltauduimme itkuhälyttimen kanssa yhdessä saunomaan, Arttu jättäytyi monesti saunareissulta pois; hänen piti jäädä vahtimaan pikkusiskoaan siksi aikaa.
Arttu myös hienosti kulkee päivisin mukana meidän arkisissa askareissa. Aluksi pikkuherra tuli jopa valvomaan jokaisen vaipanvaihdon, nyt ei enää ihan niin usein. Ruokailun virallisena valvojana herra on kyllä kunnostautunut; erityisesti sormiruokaillessa Arttu odottelee syöttötuolin alla ja keräilee tippuneet ruuat (joita alussa tuli paljon) ja mielellään myös nuolee sosekulhot puhtaaksi.
Oman jännitysmomenttinsa toi se, kun alettiin pitää Meeaa enemmän ja enemmän lattialla. Aluksi selällään köllöttelemässä, sitten mahallaan. Jännitystä siis sen takia, että tuolloin Artulla oli vapaa kulku Meean luo. Aluksi istuinkin AINA vieressä ja vahdin, ettei Arttu tule liian lähelle. Onneksi Arttu kuitenkin aika hyvin ymmärtää, että Meea on pieni ja Meeaa pitää varoa. Pari kertaa on herra innostuessaan kävellyt Meean yli ja kerran muksaissut istuvan Meean kumoon; ei kuitenkaan sattunut Meeaa noilla kerroilla.
Yleensä Arttu vain kävi antamassa pusun, eli koitti nuolla naamaa. Sekin loppui aika pitkälti siinä vaiheessa, kun Meea keksi, että Artun karvoista on kiva ottaa kiinni. Mutta tässäkin asiassa pystyin huojentuneena toteamaan, että aika kiltti tuo meidän hauvamme on; Meea roikkui kerran korvakarvoissa kiinni, niin että Arttua sattui - Arttu ensin näytti hampaitaan ja olin jo kauhuissani rynnistämässä väliin, kun Arttu alkoikin nuolemaan Meeaa kädestä ja naamasta niin kauan, että tyttö päästi irti. Muutenkin onneksi Artun puolustusrefleksi on ollut Meeaa kohtaan tuo nuoleminen.
Toki Arttu on ollut myös mustasukkainen. Ei niinkään minusta, mutta Markosta. Itse asiassa Arttu oli jonkin aikaa aika torjuva minua kohtaan, eikä edelleenkään niin paljon hae minulta huomiota kuin Markolta.
Kai Arttu tottui siihen, että minä huolehdin Meeasta ja keskityn lähes sataprosenttisesti ainoastaan Meeaan. Markon osaksi jäi sitten huolehtia enemmän myös Artusta. Etenkin alussa, Marko hoiti lähes kokonaan ruokkimiset, ulkoilut ja leikitykset, kun minulla oli kädet täynnä töitä Meean kanssa. Nyt myöhemminkin, kun ollaan päivät kolmisin kotona, ei Arttu juurikaan hae minulta huomiota edes Meean päikkäreiden aikana. Välillä tuntuu, että Artun päivät kuluvat siihen, että hän odottaa Markoa kotiin töistä.
Mutta tosiaan se mustasukkaisuus Markoa kohtaan oli jossain kohdassa ihan valtava, nyt on jo alkanut vähän helpottamaan. Nyt Marko pystyy jo pitämään Meea sylissään sohvalla ilman, että Arttu yrittää myös tunkea syliin. Siltikin Markon tullessa töistä kotiin, pitää ensin rapsutella Arttua jonkin aikaa, ennenkuin voi edes harkita menevänsä Meean luokse.
Nyt kun Meea on alkanut todenteolla konttaamaan, on Arttukin välillä ihmeissään. Silloin kun Meea vasta ryömi eteenpäin, Arttu suhtautui Meeaan aika samalla tavalla. Meea kun ei päässyt kovin kauas.
Nyt konttaushirmu viilettää eteenpäin kovaa vauhtia ja aika useasti kohteena on Arttu.
Aluksi Meea meni täysillä Arttua kohden ja tarrasi karvoista kiinni. No tietäähän sen, ettei Arttu siitä tykkää. Arttu katosi paikalta ja koitti päästä Meeaa karkuun. Konttaushirmu kuitenkin viilettää nopeasti sinne seuraavaankin paikkaan Artun perässä ja välillä Artusta varmaan tuntui, ettei missään saa olla rauhassa. Sohvallakin piti huolehtia, ettei häntä roiku alas, kun pieni käsi tarrasi siitä aina kiinni ja veti tukon karvoja mukanaan.
Artun hermoja ja omaa aikaani (karvojen vetelyssä käsistä) säästääkseni, aloin viime viikolla opettamaan Meealle, miten Arttua silitetään. Ei siis tarrata karvoista kiinni, vaan silitetään. Meea hiffasi jutun nopeasti ja jo seuraavana päivänä Artun mennessä ohi, pikkuneiti heilutti kättään ilmassa ja kikatti. Viime päivinä Meea onkin edelleenkin kontannut innolla Artun luo, mutta useasti sitten vaan istahtanut Artun viereen ja joko vaan tuijottanut Arttua tai yrittänyt silittää oikeaoppisesti. Eilen pikkuneiti istui pitkän aikaa lelullaan leikkivän Artun vieressä, hihkui ja taputteli (melkein jopa hakkasi) Arttua selkään. Arttukin on huomattavasti iloisempi tästä kohtelusta ja ohimennessään monesti antaa Meealle hellän pusun naamalle.
Opetteluvaiheessa vielä on se, että kun Arttu leikkii leluillaan, Meea ei saa mennä väliin. Tai ylipäätään, että Artun lelut ovat Artun, ei Meean. Asian opettelua hankaloittaa hieman se, että leikkinsä lopettava Arttu monesti tuo lelun sen jälkeen Meean eteen ihan kuin sanoen "Nyt sinä voit leikkiä tällä!"
Olen varma, että näistä kahdesta tulee erottamattomat parhaat ystävykset. Niin innoissaan Meea on aina Artun nähdessään - ja niin huolehtivainen Arttu on Meeaa kohtaan. Eilenkin, kun Meea kupsahti lattialle, Arttu oli salamana paikalla tarkistamassa, että itkevällä Meealla on kaikki hyvin; Arttu lähti kauemmas vasta siinä vaiheessa, kun itku pienen sylittelyn jälkeen loppui. Puhumattakaan siitä, että Meea on pariin otteeseen harjoitellut tukea vasten nousemista Arttua vasten. :)
 |
| Vaippaa vaihtamassa. |
Totuttelua, totuttelua, totuttelua
Vaikkei Arttu varmaan vielä täysin ymmärtänyt, mikä vauva on, alkoi pikkuherra osoittamaan huolehtivan isoveljen piirteitä kevään ja kesän edetessä.
Lenkkeillessä, jos auto (tai vielä pahempaa, jalankulkija) meni ohi, Arttu tuli ihan vaunujen viereen kävelemään ja murisi tai haukkui autolle. Jos Meea itki, Arttu meni salamannopeasti pinnasängyn viereen tarkistamaan, että onko kaikki kunnossa. Pissalenkeiltä oli etenkin aluksi kiire sisälle katsomaan Meeaa; ja kun itse kävin Meean kanssa vaunulenkillä ilman Arttua, oli pikkuherra huolesta sekaisin sisällä ja tuijotti silmä kovana ikkunasta, josko näkisi meidät. Kova ikävä oli pikkusiskoa myös silloin, jos käytiin vaikkapa kaupassa ja Arttu jäi yksin kotiin.
 |
| Lenkillä. |
Monesti Arttu myös nukkui Meean päikkäreiden aikana meidän sängyssä ja näin vahti Meeaa. Ja siinä vaiheessa, kun Meea alkoi nukkumaan täysiä öitä ja uskaltauduimme itkuhälyttimen kanssa yhdessä saunomaan, Arttu jättäytyi monesti saunareissulta pois; hänen piti jäädä vahtimaan pikkusiskoaan siksi aikaa.
Arttu myös hienosti kulkee päivisin mukana meidän arkisissa askareissa. Aluksi pikkuherra tuli jopa valvomaan jokaisen vaipanvaihdon, nyt ei enää ihan niin usein. Ruokailun virallisena valvojana herra on kyllä kunnostautunut; erityisesti sormiruokaillessa Arttu odottelee syöttötuolin alla ja keräilee tippuneet ruuat (joita alussa tuli paljon) ja mielellään myös nuolee sosekulhot puhtaaksi.
Oman jännitysmomenttinsa toi se, kun alettiin pitää Meeaa enemmän ja enemmän lattialla. Aluksi selällään köllöttelemässä, sitten mahallaan. Jännitystä siis sen takia, että tuolloin Artulla oli vapaa kulku Meean luo. Aluksi istuinkin AINA vieressä ja vahdin, ettei Arttu tule liian lähelle. Onneksi Arttu kuitenkin aika hyvin ymmärtää, että Meea on pieni ja Meeaa pitää varoa. Pari kertaa on herra innostuessaan kävellyt Meean yli ja kerran muksaissut istuvan Meean kumoon; ei kuitenkaan sattunut Meeaa noilla kerroilla.
 |
| Sopuisasti yhdessä lattialla. |
Yleensä Arttu vain kävi antamassa pusun, eli koitti nuolla naamaa. Sekin loppui aika pitkälti siinä vaiheessa, kun Meea keksi, että Artun karvoista on kiva ottaa kiinni. Mutta tässäkin asiassa pystyin huojentuneena toteamaan, että aika kiltti tuo meidän hauvamme on; Meea roikkui kerran korvakarvoissa kiinni, niin että Arttua sattui - Arttu ensin näytti hampaitaan ja olin jo kauhuissani rynnistämässä väliin, kun Arttu alkoikin nuolemaan Meeaa kädestä ja naamasta niin kauan, että tyttö päästi irti. Muutenkin onneksi Artun puolustusrefleksi on ollut Meeaa kohtaan tuo nuoleminen.
Mustasukkaisuuttakin on ilmassa
Toki Arttu on ollut myös mustasukkainen. Ei niinkään minusta, mutta Markosta. Itse asiassa Arttu oli jonkin aikaa aika torjuva minua kohtaan, eikä edelleenkään niin paljon hae minulta huomiota kuin Markolta.
Kai Arttu tottui siihen, että minä huolehdin Meeasta ja keskityn lähes sataprosenttisesti ainoastaan Meeaan. Markon osaksi jäi sitten huolehtia enemmän myös Artusta. Etenkin alussa, Marko hoiti lähes kokonaan ruokkimiset, ulkoilut ja leikitykset, kun minulla oli kädet täynnä töitä Meean kanssa. Nyt myöhemminkin, kun ollaan päivät kolmisin kotona, ei Arttu juurikaan hae minulta huomiota edes Meean päikkäreiden aikana. Välillä tuntuu, että Artun päivät kuluvat siihen, että hän odottaa Markoa kotiin töistä.
Mutta tosiaan se mustasukkaisuus Markoa kohtaan oli jossain kohdassa ihan valtava, nyt on jo alkanut vähän helpottamaan. Nyt Marko pystyy jo pitämään Meea sylissään sohvalla ilman, että Arttu yrittää myös tunkea syliin. Siltikin Markon tullessa töistä kotiin, pitää ensin rapsutella Arttua jonkin aikaa, ennenkuin voi edes harkita menevänsä Meean luokse.
Hei se liikkuu!
Nyt kun Meea on alkanut todenteolla konttaamaan, on Arttukin välillä ihmeissään. Silloin kun Meea vasta ryömi eteenpäin, Arttu suhtautui Meeaan aika samalla tavalla. Meea kun ei päässyt kovin kauas.
Nyt konttaushirmu viilettää eteenpäin kovaa vauhtia ja aika useasti kohteena on Arttu.
Aluksi Meea meni täysillä Arttua kohden ja tarrasi karvoista kiinni. No tietäähän sen, ettei Arttu siitä tykkää. Arttu katosi paikalta ja koitti päästä Meeaa karkuun. Konttaushirmu kuitenkin viilettää nopeasti sinne seuraavaankin paikkaan Artun perässä ja välillä Artusta varmaan tuntui, ettei missään saa olla rauhassa. Sohvallakin piti huolehtia, ettei häntä roiku alas, kun pieni käsi tarrasi siitä aina kiinni ja veti tukon karvoja mukanaan.
Artun hermoja ja omaa aikaani (karvojen vetelyssä käsistä) säästääkseni, aloin viime viikolla opettamaan Meealle, miten Arttua silitetään. Ei siis tarrata karvoista kiinni, vaan silitetään. Meea hiffasi jutun nopeasti ja jo seuraavana päivänä Artun mennessä ohi, pikkuneiti heilutti kättään ilmassa ja kikatti. Viime päivinä Meea onkin edelleenkin kontannut innolla Artun luo, mutta useasti sitten vaan istahtanut Artun viereen ja joko vaan tuijottanut Arttua tai yrittänyt silittää oikeaoppisesti. Eilen pikkuneiti istui pitkän aikaa lelullaan leikkivän Artun vieressä, hihkui ja taputteli (melkein jopa hakkasi) Arttua selkään. Arttukin on huomattavasti iloisempi tästä kohtelusta ja ohimennessään monesti antaa Meealle hellän pusun naamalle.
 |
| Arttu opetti Meeaa konttaamaan. :) |
Opetteluvaiheessa vielä on se, että kun Arttu leikkii leluillaan, Meea ei saa mennä väliin. Tai ylipäätään, että Artun lelut ovat Artun, ei Meean. Asian opettelua hankaloittaa hieman se, että leikkinsä lopettava Arttu monesti tuo lelun sen jälkeen Meean eteen ihan kuin sanoen "Nyt sinä voit leikkiä tällä!"
Olen varma, että näistä kahdesta tulee erottamattomat parhaat ystävykset. Niin innoissaan Meea on aina Artun nähdessään - ja niin huolehtivainen Arttu on Meeaa kohtaan. Eilenkin, kun Meea kupsahti lattialle, Arttu oli salamana paikalla tarkistamassa, että itkevällä Meealla on kaikki hyvin; Arttu lähti kauemmas vasta siinä vaiheessa, kun itku pienen sylittelyn jälkeen loppui. Puhumattakaan siitä, että Meea on pariin otteeseen harjoitellut tukea vasten nousemista Arttua vasten. :)
 |
| Parhailla ystävyksillä myös eväät ovat yhteiset. :) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!