Joulukalenteri 2015: Luukku 4

Duplo-varasto täydentyi tänään, kun joulukalenterissa odotti kasa peruspalikoita. Näitä löytyy jo jonkin verran, mutta lisää tarvitaan aina rakentamiseen!

Se ykkösluukussa ollut Duplo-veturi on muuten ollut leikeissä hyvin mukana. Etsittiin Meean Duplo-laatikosta tyttö ja poika siihen kuskiksi, ja niitä on sitten ajelutettu veturin kyydissä. Ihan ei vielä rakennustaidot riitä veturin kasaamiseen, jos siitä lähtee osa irti - mutta harjoitus tekee mestarin. :)

Niin ja tämä joulukalenterin avaaminen on kyllä niiiiiin mieluisaa puuhaa. Ensimmäisenä käydään aina avaamassa kuvakalenteri ja hihkutaan sieltä löytyvälle kuvalle - tai sille kalenterin isolle kuvalle. Sitten suunnataan tavarakalenterin luo ja Meea tietää aina minne pitää lähteä kuvakalenterin luota (ja osaa siis sinnekin mennä heti, jos sanotaan, että mennään avaamaan kalenterit). Tavarakalenterin luona neiti ottaa tanssiaskeleita odottaessaan, että hänet nostetaan syliin ja hymyilee sylissä jännittyneenä, kun pussukasta kaivetaan päivän yllätystä. :)

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

Joulukalenteri 2015: Luukku 3

Jottei eiliselle seepralle tulisi yksinäistä, piti kaveriksi ottaa heti seuraavana päivänä toinen muovinen viidakon eläin. Tänään luukusta paljastui ihana tiikeri!

Tänään ollaankin oltu sen verran vähän aikaa kotosalla, ettei tiikerillä oikein ole ehtinyt leikkimään. Päiväkotipäivinä herätys on muutenkin niin aikaisin (ja yleensä nimenomaan herätys, ei herääminen), että ei ehdi/viitsi joulukalenteria alkaa aamusta availemaan. Etenkin kun sitä sieltä tullutta tavaraa ei kuitenkaan voisi ottaa päiväkotiin mukaan, niin ei jää sitten harmittamaan...

Tänään vielä lisäksi oli touhua päiväkotipäivän jälkeenkin; tultiin päiväkodilta nopeasti kotiin syömään ja sitten lähdettiinkin jo autolla ajelemaan hevostallille! Meean päiväkotiryhmällä kun on oma kummihevonen (!!!) ja sitä pääsivät nyt sitten lapset vanhempineen katsomaan ihan livenä tänä iltana! Ihana ilta oli - tästä lisää myöhemmin blogissa!

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

Virkatut ruuat taaperolle

Olen jo syksyn mittaan miettinyt, kuinka ihania Meealle olisi sellaiset virkatut ruuat. Tiedättehän, porkkanoita, omenoita, tomaatteja, päärynöitä... Kaikkea ihanaa kotileikkeihin virkattuna.

Olen harmitellut sitä, etten itse osaa virkata. Minä (kuten oma äitinikin) olen innokas kutoja, mutta virkkaaminen on jäänyt vähemmälle. Itsekään en ole juurikaan aikuisiällä mitään virkannut; ala-asteen käsityötunneilla ne pakolliset jutut.

Hullaantuminen virkattuihin ruokiin ja ihanpakkosaada-fiilis kasvoi, kun eräässä mammaryhmässä näistä käytiin kovaa keskustelua. Ostin pari kerää lankaa, virkkuukoukun ja googletin ohjeita, joiden avulla kokeilin, onnistuuko.

Ja onnistuihan se!

Eivät ne omat tekeleeni mitään maailman kauneimpia ole, koska virkkuutaito ei ole vielä kovin vahva, eikä käsiala tasaista. Mutta kyllä ne malleikseen tunnistaa!

Kun tämä uuden taidon opettelu sattui sopivasti aikaan ennen joulua, ajattelin näitäkin laittaa Meean joulukalenterin täytteeksi. Katsotaan nyt, ehdinkö kuinka moneen luukkuun näitä saada - pariin ainakin. Oma tavoitteeni oli kaksi luukkua, joka nyt on jo täynnä.

Valmiina on siis tähän mennessä porkkana, omena ja yksi domino-keksi (ja toinen päättelyä vaille valmis).

Lankoja on ostettuna kasa. Ohjeita sekä malleja on netti täynnä ja Pinterest pullollaan. Itse aloitan näistä helpoimmista, mutta kunhan tämä virkkaustaito kehittyy, niin on vaikka mitä ruokia, joita haluan yrittää virkata. Ehkä ihanimpina donitsit, herneenpalko, banaani ja valkosipuli. Näihin on vaikka kuinka paljon ideoita!

Ainoa huono puolihan tässä on se, että kun vapaa-aikaa on muutenkin aika vähän, joutuu yleensä kotitöistä karsimaan, jotta ehtii päikkäriaikaan tai iltaisin virkkaamaan. Vielä kun tässä joulun alla on vähän muutakin ns. ylimääräistä hommaa... Että kiitokset vaan sille mammaryhmälle, joka aiheutti minulle tämän hurahtamisen! :D

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

Joulukalenteri 2015: Luukku 2

Muoviset pikkueläimet ovat Meean lempileluja. Niitä ajelutetaan leikkiautoissa, niitä pakataan laukkuun, niitä järjestetään hyllyyn ja niitä pusutellaan - ja ne pusuttelevat toisiaan.

Vaikka näitä eläimiä löytyy Meealta jo parikymmentä (!!), toki näitä oli pakko laittaa mukaan myös joulukalenteriin. Etenkin kätevän kokonsa takia.

Ensimmäisenä joulukalenterin luukusta numero kaksi paljastuikin muovinen seepra.

Meean aiemmat muovieläimet olivatkin perinteisempiä koti- ja maatilan eläimiä; hevosia, koiria, kissoja, lehmä, possu... Nyt saakin ihan uutta jännitystä leikkeihin näillä vähän eksoottisemmilla eläimillä!

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

Joulukalenteri 2015: Luukku 1

Koska sain omalta äidiltäni sekä joulukalenterin että paketillisen Duploja Meean joulukalenteria varten, laitoin ensimmäiseen "luukkuun" äitini Duplo-paketista löytyneen veturin.

Tai no, en laittanut kokonaan, koska ei tämä mahtunut sinne kokonaan. :D Pienenpieni ongelma, jota en tajunnut testata jakaessani joulukalenteritavaroita kahteenkymmeneenneljään osaan - joulukalenterin pussukat ovat aika pienet.

Sama ongelma tullee olemaan muutaman muunkin joulukalenteripäivän kohdalla, mutta en ala nyt enää muuttamaan ja jakamaan tavaroita pienempin osiin (sekin kun kyllä olisi tämän Duplo-paketin myötä mahdollista...). Joten tulkoon niinä päivinä lahjus sitten suoraan äidin kädestä tai usemmasta pussukasta. Onneksi Meea ei vielä ihan niin tajua joulukalenterin päälle, niin voi tällaisiakin ratkaisuja tehdä. :)

Vaikkakin kyllä se joulukalenterin kiinnittäminen seinään aiheutti eilen suurta riemua. Tätä tavarakalenteria kiinnitettäessä Meea otti tanssiaskeleita vieressä innostuneena. Toisena kalenterina meillä on perinteinen kuvakalenteri, jonka nähdessään Meea alkoi hihkumaan "pukku, pukku!"

Ja olihan se kalenterin avaaminenkin aika jännittävää. :) Avattiin ensin kuvakalenteri, jota Meea silitteli innoissaan. Avatun luukun kuvaa enemmän kyllä kiinnosti se kalenterissa ollut iso kuva.

Ja tavarakalenterista heti ohjeistuksen saatuaan osasi neiti hienosti kaivella ykköspussukasta tavaraa. Sen verran kiva oli se kalenteri, että neiti olisi halunnut kaivella jo muistakin pussukoista tavaraa - ja aika monta kertaa tänään jo käyty kalenterin vieressä kitisemässä "Tahtoo! Anna!"

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

Mitä joulukalenterin luukuista paljastuu?

Saan ensimmäistä kertaa ikinä koota rakkaalle lapselleni joulukalenterin. Vaikka suunnitteluun ei ehtinytkään panostaa niin paljon kuin toivoin - ja osa luukkujen sisällöstä tuli ns. "valmiina ja pyytämättä" - olen aika innoissani tästä joulukalenterihommasta!

Nähtäväksi jää, miten oma taapero näihin suhtautuu ja ymmärtääkö hän ihan vielä joulukalenterin ideaa. Ainakin äiti on innoissaan. :)

Ajattelinkin joulun kunniaksi tihentää bloggausten tahtia ja julkaista joka päivä blogissa kuvan kyseisen päivän kalenterisaaliista. Siellä on muutamia samoja ja samantapaisia juttuja, joten aluksi mietin jotain "luukut 1-10" -tyyppisiä bloggauksia. Mutta kun seassa on kuitenkin juttuja, joita haluaisin erityisesti nostaa esille (ja ehkä tarjota muillekin vielä tässä vaiheessa - tai tulevina vuosina - ideoita), päätin tehdä jokaisesta oman bloggauksensa.

Huomisesta eteenpäin siis luvassa joulukalenterin avaustunnelmia! Mitähän mahtaa ensimmäisestä luukusta löytyä? :)

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

Lämpöpussi tehokäyttöön!

Ostin Meean rattaisiin lämpöpussin viime talvena, mutta se jäi kovin vähäiselle käytölle. Sitä tuli käytettyä oikeastaan vain kovilla pakkasilla ja viimalla toppapuvun kanssa - eli hyvin harvoin. Meeaa ei viime talvena(kaan) usein nukutettu rattaisiin, joten lämpöpussille ei siinäkään käytössä ollut tarvetta.

Lämpöpussi sopii myös sisätiloissa käytettäväksi nukkumispesäksi. :D

Tänä syksynä päätin kuitenkin hyödyntää lämpöpussia, erityisesti sen kätevyyden takia. Viime talvena ei jotenkin osannut pukea lasta pelkkään toppatakkiin, vaikka ulkona olisikin vietetty käytännössä kaikki aika rattaissa. Aina piti olla paksu haalari ja mielellään vielä villahaalari välissä. Eikä meillä kyllä juurikaan toppatakkeja Meealle edes ollut.

No, nyt kun neiti on kasvanut ja pukeminenkaan ei enää ole yhtä helppoa - varsinkaan, jos neiti ei ole yhteistyökykyinen - mielellään pukee päälle niin vähän kuin mahdollista. Eli mieluummin takin kuin haalarin. Mieluummin yhden paksun haalarin kuin kaksi ohutta.

Varsinkin jos ollaan menossa kerhoon tai neuvolaan tai muuhun vastaavaan paikkaan, niin pelkkä takki on sisätiloihin siirryttäessä mukavampi kuin haalari - ei ole niin kiire riisumisen kanssa, eikä tule niin nopeasti kuuma.

Olenkin tänä syksynä hyödyntänyt lämpöpussia jo aika aikaisesta vaiheesta lähtien. Jo niinä ensimmäisinä koleina syyspäivinä laitoin Meean vk-haalarissa lämpöpussin sisälle. Kätevämpää sujauttaa lapsi lämpöpussiin kuin pukea kaksi kerrosta vaatetta (eli fleecehaalari ja vk-haalari). Ja kun noina kertoina ulkona ei oltu kauaa ilman rattaita (yleensä max minuutti, kun käveltiin rattailta sisälle ja takaisin), ei ehtinyt tulla kylmä ilman lämpöpussiakaan.

Ja nyt kun lämpöpussin käyttöön on tottunut, on se aivan mahtava kapistus! Ainoastaan kaupungin shoppailureissuihin en sitä ole vielä valjastanut (koska lämpöpussimme on avattuna mallia leveä - eikä sitä suljettuna kauppakeskuksessa tms oikein voi pitää..), mutta kaikkeen muuhun sopii mainiosti. Päiväkotiin kärrätessäkin voi jättää sen jo aiemmin mainitun välikerroksen pois ja helpottaa pukemisriisumisrumbaa edes kertaalleen.

Ajatuksena oli käyttää lämpöpussia tiiviisti myös (kunnon) talven saapuessa, toppatakkien kanssa. Eilen kuitenkin törmäsin pienoiseen ongelmaan tämän suhteen... Rattaidemme valjaat ovat nimittäin niin lyhyet, ettei Meea mahdu rattaisiin lämpöpussin ja toppavaatteiden kanssa!

Aiemmin olen käyttänyt Meealla kevyttoppatakkia tai villakangastakkia, mutta eilen laitoin kerhoon mennessä päälle kunnon toppatakin, koska pakkasta oli -8. Ja eihän ne valjaat menneet kiinni! Vaikka löysytin kaikki remmit ääriasentoon, sain ainoastaan toisen puolen 5-pistevaljaista kiinni.

Lämpöpussimmehan ei ole rattaiden oma, joten reiät eivät mene millilleen oikeaan kohtaan ja se toki vie hieman pituutta valjaista pois. Mutta se rattaiden oma lämpöpussi oli ainakin 10 cm lyhyempi - eli Meea ei todennäköisesti enää edes mahtuisi siihen...

Ja jos ei Meea toppatakki päällä mahdu lämpöpussin kanssa rattaisiin, on aika turha kokeilla toppahaalarinkaan kanssa... Meidän paksumman Reimatecin haalarin kanssa kun valjaat saavat olla aika lailla ääriasennossaan jo muutenkin... Eli kovilla pakkasilla lämpöpussi - joka olisi omiaan niille keleille - pitää jättää kotiin! Ei kuulosta minusta kyllä kovin kivalta ajatukselta. Etenkin kun lämpöpussi ei ollut ihan ilmainen ja sitä on tullut käytettyä aika vähän. Täytyy etsiskellä, josko valjaisiin olisi saatavilla jotain jatkopaloja - tai joku keksisi jonkun muun hyvän keinon remmien pidentämiseen!

Mutta, kaikesta huolimatta - olen sitä mieltä, että lämpöpussi on ehdottoman hyvä ostos! Kyllä minustakin olisi ihana sujahtaa ulkona lämpimään pussiin ja ottaa vaikka pienet torkut. Varmasti Meeankin kannalta mukavampi "matkustustapa" kuin ahdettuna usean paksun haalarin sisälle.

Löytyykö teiltä lämpöpussi? Millaisissa tilanteissa se on käytössä?

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

Taaperon kanssa koiranäyttelyssä

Käytiin eilen sunnuntaina taaperon kanssa katselemassa hauvoja koiranäyttelyssä. Etukäteen hieman pohdin, että onkohan tämä hyvä idea vai to-del-la huono idea. Onneksi se osoittautui ennen kaikkea positiiviseksi kokemukseksi!

Meeahan rakastaa koiria. Tai oikeastaan kaikkia eläimiä. Kotoa löytyvä Arttu-hauva on Meean paras kaveri ja nämä kaksi ovatkin melkoinen parivaljakko. Oman koiran myötä koirat ovatkin varmaan rakkaimpia eläimiä - tai ainakin tutuimpia.

Koiranäyttelyssä pääsi myös halausetäisyydelle. <3

Siinä mielessä koiranäyttely tuntui hyvältä paikalta, koska en uskonut Meean pelkäävän koiria. Ihan hirveän isoja koiria hän tosin ei ole vielä lähietäisyydeltä nähnyt ja toki koiranäyttely ympäristönä voi jo itsessään pelottaa. Sekin vaara oli olemassa, mutta onneksi neiti ei pelännyt lainkaan - ei edes silloin, kun viereisessä koirahäkissä kaksi koiraa otti yhteen aika kovaäänisesti.

Pelon lisäksi etukäteen enemmänkin pohdin sitä paikallaanpysymisen ikuista ongelmaa. Vilkkaan taaperon kanssa koiranäyttelyyn lähteminen ilman rattaita olisi kyllä ollut sulaa hulluutta. Kun käytävät olivat ahtaat ja osa koirista - ja etenkin ihmisistä - kulki muista välittämättä, ei Meeaa olisi sinne uskaltanut päästää itse kävelemään. Ei senkään vuoksi, että hän olisi nopeasti pinkaissut karkuun ja hukkunut väkimassaan.

Hauvat olivat iiiiihania. :)

Koiranäyttely itsessään ei ollut niin älyttömän jännä kokemus taaperolle. Kun porukkaa oli koirahäkkeineen ahtautunut joka paikkaan, ei rattaista kehiin juurikaan nähnyt. Vähän oikeastaan sama ongelma kuin kesällä Orimattilan eläinpuistossa, jossa rattaiden näkökorkeutta ei ollut huomioitu häkkejä suunniteltaessa. Ja kun ei pikkuneiti viitsi joka kehän kohdalla ottaa pois rattaista, nostaa syliin ja laittaa takaisin rattaisiin paikasta A paikkaan B liikkumista varten. Etenkään, kun se rattaisiin meneminen ei välttämättä ole niin mieluisaa...

Muutaman ilmeisesti ei-niin-suositun rodun kohdalla oli kehän vieressäkin pieniä rakoja, joihin sai rattaat hivutettua ja katseltua kehään. Enemmän niitä koiria kuitenkin katseltiin käytäviä pitkin liikkuen - Meean lemppareita olivat ne vähän isommat koirat, jotka vastaantullessaan nuuhkaisivat rattaissa istunutta tyttöä, saaden aikaan yleensä kikatuksia. :)

Oltiin paikalla jo aamulla ja käytiin ensimmäisenä katsomassa Artun rotuisten koirien kehää. Meea ihmeissään katseli niitä etäisesti Arttua muistuttavia hauvoja ja mietti, että onkohan nuo Arttuja vai ei. "Etäisesti" siksi, että Artun karvat eivät todellakaan ole näyttelykunnossa ja Arttu on lisäksi melko kookas yksilö - reippaasti isompi mukana olleisiin narttuihin verrattuna. Joskus on Artun kanssakin parissa näyttelyssä käyty, muistaakseni Artun säkäkorkeus nippanappa täytti näyttelykriteerit.

Varsinaisen koiranäyttelyn sijaan parasta näyttelyalueella oli ehdottomasti Kaverikoira-piste ja oheisohjelmat.

Kaverikoiraa silittelemässä. 

Kaverikoirat vaihtuivat pisteellä päivän mittaan ja me kävimme kolmeen kertaan pisteellä hauvoja silittelemässä - kaikkineen Meea pääsi rapsuttamaan viittä eri hauvaa. Eikä kyllä merkkiäkään jännityksestä, Reteästi neiti tallusti samantien koiran luokse ja joko silitti tai otti reippaasti heti kaulasta kiinni ja antoi halin. Sanoivatkin Kaverikoirien omistajat, että huomaa, että kotona on koira - sen verran varmat olivat 1,5-vuotiaan otteet.

Oli kyllä sinänsä hauska katsoa, että joitain isompia (ja samankokoisiakin) lapsia se koirien luokse meno ja silittäminen jännitti huomattavasti enemmän kuin Meeaa. Ja vaikka Kaverikoirissa oli monenkokoista - isoin musta pörröinen nöffi - ei Meea ujostellut yhdenkään koiran kohdalla. Niin ja luonnollisesti äidille ja isille piti joka hauvasta esitellä, missä on niiden "hännä". :D

Pusuja. :)

Oheisohjelman osalta käytiin katsomassa hetken aikaa lelukoiranäytöstä (joka oli äidin mielestä tosi hellyyttävä, mutta Meea ei jaksanut kiinnostua) sekä agilitynäytöstä. Sen verran vei mehut pikkuneidistä hauvojen katselu, että agilitynäytöksen aikana tuli uni - kovasti koitti taistella unta vastaan, mutta niin vaan silmät painuivat kiinni, kun pysähdyttiin hetkeksi aikaa paikalleen. Mukava olisi vielä ollut jäädä katsomaan myös poliisikoiranäytös ja koirafrisbeenäytös, mutta koska Artun rotuisten hauvojen takia tulimme paikalle jo niin aikaisin aamusta, piti tässä kohtaa jo lähteä etsiskelemään lounasta - eikä sitten enää viitsitty palata takaisin näyttelyalueelle.

Mutta summa summarum, jos pohdit lähteväsi taaperon kanssa koiranäyttelyyn - suosittelen ehdottomasti. Rattaiden kanssa kulkeminen onnistuu suhteellisen kätevästi ainakin tällaisessa sisänäyttelyssä (ja miksei se ulkonäyttelyssäkin onnistuisi) ja nähtävää varmasti riittää. Suosittelen myös menemään paikalle heti alkuun tai loppuun, sillä silloin väkeä on vähemmän paikalle ja rattaiden kanssa liikkuminenkin on helpompaa. Jos yleisötapahtumat eivät ole muuten kovin tuttuja, voi sekin luoda oman jännityksensä.

Tosin täytyy ottaa huomioon, että meillä Meea on tottunut koiriin eikä niitä pelkää, joten voihan se koiranäyttely jollekin aremmalle taaperolle olla pelottava paikka. Mutta ainakin meidän perheelle se oli mukavaa koko perheen puuhaa (ollaan siis aiemminkin käyty pariin otteeseen koiranäyttelyssä sekä katsojan että osallistujan roolissa) ja ainakin edullisempaa kuin jotkut kalliit huvipuistot. :)

Oletko käynyt taaperon kanssa koiranäyttelyssä? Miten sujui ja mikä oli näyttelyn parasta antia?

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

Liitutauluseinä keittiöön

Meidän keittiö koki viime kuussa pienen uudistuksen - tai itse asiassa kaksi.

Ensinnäkin vaihdettiin keittiön järjestystä ja saatiin iki-ihana saareke takaisin oikeammalle paikalleen keskelle keittiötä. Jossa se on palvellut paljon entistä seinänvieruspaikkaa paremmin - eikä keittiökään ole tuntunut liian ahtaalta.

Kun saareke oli siirretty toiseen kohtaan ja pöytäkin sen myötä siirtynyt hieman, osui silmääni aina pöydän ääressä istuessa jääkaapin sivussa ollut seinä - jonka ympärille jäi nyt aiempaa enemmän tilaa.

Seinä oikein huusi itseensä liitutaulumaalia!

Ihan täydellinen paikka muistiinpanoille, todo-listoille ja muulle mahdolliselle. Koko seinän maalaminen liitutauluksi olisi tuonut liikaa synkkyyttä meidän vaaleasävyiseen keittiöön, mutta jääkaapin seinusta oli sopivan pieni siivu mustalle liitutaulumaalille.

Ja itse asiassa, tästä tuli vielä parempi kuin ajattelinkaan. Meea nimittäin on innostunut myös liiduilla piirtämisestä (eikä ole kuin kerran mennyt suuhun asti!), joten seinän alalaita onkin varattu hänen taiteiluilleen. Lähes päivittäin pyyhitään vanhat piirustukset pois ja tehdään uusille tilaa. Ja neiti on ihan innoissaan!

Myös todo-listatarkoituksessa seinä toimii loistavasti - kunhan vaan muistaa päivittää siihen hommia. Eikä varmasti unohdu, sillä omalta paikaltani ruokapöydästä liitutauluseinä iskee tajuntaan monesti päivässä!

Ainoa miinuspuoli tässä tosiaan on se, että tilaa on ehkä kuitenkin vähän liian vähän. Tai siis; meidän perheen todo-listat ovat niin pitkiä ja muistettavia asioita niin paljon, että yleensä liitutaululle mahtuu vain päivän - max kahden - asiat. Aluksi ajattelin, että liitutauluun saisi mahdutettua myös viikottaisen ruokalistan suunnittelun, mutta sille ei ole kyllä jäänyt tilaa.

Ensimmäisen päiväkotipäivän jälkeinen todo-lista.

Katsotaan, josko jossain vaiheessa innostuisi maalaamaan jonkin toisenkin seinänpätkän liitutaulumaalilla - maalia kun jäi jonkin verran yli ja keksisin liitutaululle kyllä moooonta käyttötarkoitusta. Ehkä Meean huoneeseenkin voisi olla kiva tuollainen seinänpätkä (ainakin vuoden-parin päästä).

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

Pikkuneidin talvivaatteet: osa 1/3, talvikengät

Talvivaatebloggaus on antanut odottaa itseään - mutta niin on se talvikin.

Ajattelin siis ottaa Meeasta kuvan jokaisen talvihaalarin ja -takin kanssa, mytta tämän vilkkaan taaperon kanssa se tuntuu olevan melkoisen pitkällinen projekti. Kameraa juostaan karkuun, paikallaan ei pysytä hetkeäkään ja poseeraaminen ei kiinnosta. Lisäksi yhtenä päivänä/hetkenä ei voi montaa kuvaa ottaa, koska neidillä menee hermo jatkuvaan pukemiseen ja riisumiseen. Kuvausprojekti on siis meneillään, mutta osa kuvista on kyllä niin huonoja, että katsotaan, kehtaako niitä julkaista. :D

Mutta jotta asiaa saisi blogissakin eteenpäin, ajattelin jakaa talvivaateasian kolmeen osaan. Tässä bloggauksessa esittelen Meean talvikengät, seuraavassa asusteet ja kolmannessa viimeisessä bloggauksessa vihdoin ne haalarit - kunhan saan sovituskuvat otettua. 

Mutta asiaan, eli talvikenkiin. Joita nyt onkin aika monet...

Kuomat jakavat mielipiteitä ja itsekin pohdin pitkään näiden ostamista (näin pienelle). Kaupassa eivät kuitenkaan tuntuneet kovin kankeilta jalkaan ja kävelykin luonnistui hyvin, joten Kuomat tarttui matkaan tarjoushintaan. Ihanalla kukkakuosilla varustetut Kuomat on kyllä tämän talven cooleimmat kengät!

Uskoisin, että näistä tulee myös talven käytetyimmät kengät - kunhan se kunnon talvi pakkasineen ja lumineen tulee. Itsellänikin on Kuomat koiranulkoilutuskenkinä (ja nyttemmin siis myös taaperon kanssa touhuamis-kenkinä) ja ovathan ne nyt uskomattoman lämpimät ja hyvät talvikeleihin.

Kuomien ohelle tarvittiin loskakelien kengät, Crocsin kumppareihin kun ei enää villasukka mahdu mukaan. 

Mietin ensin Reiman Nefareita, mutta päädyin karvavuorikumppareihin. Vikingistä olin kuullut paljon hyvää ja vk-kenkinä olleet Vikingit olivat olleet tosi hyvät. 

Nämä ehkä ovat vähän kankeammat kuin Kuomat, mutta onhan kaikki kumpparit vähän tönkköjä. Ja vielä kun nämä tosiaan ovat villasukkavaran takia vähän reilut, niin sekin tuo lisää kankeutta - mutta toisaalta en haluaisi myöskään ostaa kaksia kenkiä talven aikana. 

Eccon violetit goret oli kirppariostos, jonka vähän unohdin. Ehkä nämä olisivat korvanneet Kuomat jossain määrin - mutta onpahan nyt useammat talvikengät. 

Kuomiin verrattuna nämä tukevat kyllä napakammin nilkkaa, mutta lämmönkestävyys (Kuomiin verrattuna) hieman epäilyttää. Etenkin kun ovat käytetyt, joten ominaisuuksista ei minulla ole sen tarkempaa tietoa. Näissä tosiaan kärjessä on jonkin verran kulumaa (kuten kuvasta näkyy), mutta ehjät ja vedenpitävät ovat edelleen. 

Nämä mustapinkit kengät saatiin sukulaiselta kesällä. Menevät kauppakenkinä tms, mutta ovat sen verran ohuen oloiset, että tuskin tulee enää lumien aikaan paljoa käytettyä. Nämä ovat tainneet olla kerran Meean jalassa tähän mennessä. 

Ja sitten nämä hienostelukengät - kirppislöytö nämäkin. Näitä on jo nyt marraskuussa pidetty villakangastakin kanssa; melkoinen tyyliltyli ollut tuo pikkuneiti näissä vermeissä. :) On kerännyt kyllä niin paljon kehuja tutuilta ja tuntemattomilta kengistään. :) Ihan loistava ostos ja Meeakin tykkää näillä tallustaa. 

Millaisia talvikenkiä teidän taaperoilta löytyy? Monetko kengät on tarpeeksi?

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.