sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Uusi harrastus? Bullet journal testikäytössä!

Bullet journal on kiehtonut ajatuksena minua jo useita kuukausia. Vuodenvaihteessa olin hyvin lähellä aloittaa bujoilun - ajankohta kun oli hyvinkin looginen aloittamiselle. Päädyin kuitenkin tuolloin siihen lopputulokseen, ettei aikani riitä kaikkeen ja tyhjän vihon ostaminen (edes kokeilumielessä) jäi silloin väliin.

(Niille, joille bullet journal on vieras - tsekatkaa nopeasti tähän väliin esim. tämä artikkeli. Käytännössä kyse on kalenterin, todo-listan ja päiväkirjan yhdistelmästä.)

Ajatus on kuitenkin kytenyt mielessä alkuvuoden ja viime viikkoina se on vaan voimistunut. On tuntunut, ettei synttärijärjestelyt, keskeneräiset projektit, muut menot ja perusarki pysy kasassa - ja muistettavaa on liikaa.

Pohdin asiaa ja googlettelin bullet journalia. Vastaan tuli yksi artikkeli, jossa todettiin, että bullet journal on erityisen hyvä apukeino siinä tilanteessa, kun säilöttyä tietoa on monessa eri paikassa ja muodossa. Kyseisen artikkelin havainnollistava luettelo "lähtötilanteesta" osui ja upposi. Nykyisellään merkkailen menoja osin sähköiseen työkalenteriin, osin puhelimen kalenteriin, osin seinäkalenteriin - ja osa menoista on jopa ihan vaan muistin varassa. Teen todo-listoja kaikesta mahdollisesta, koska ilman niitä ei vaan muista. Useimmiten raapustelen listoja milloin mihinkin paperin kulmaan tai jääkaapin sivussa olevaan liitutauluun. Välillä myös puhelimen muistiinpanoihin. Jos asiaa ei ole kirjoitettuna ylös, sitä ei voi muistaa. Olen ehdottomasti listaihminen ja esimerkiksi häitämme varten tein kattavat excelit vastuineen, aikatauluineen ja toimenpiteineen. Tykkään myös siitä, kun todo-listasta voi ruksia tai vetää yli valmistuneen tehtävän!

Tällä kaavalla on menty jo monta vuotta ja onhan se toiminut - ainakin jotenkin. Suurin ongelma tässä nykyisessä tavassa on se, että kun tietoa on monessa eri paikassa ja formaatissa, kokonaiskuva ei säily kovin selkeänä. Pelkkä kalenteri ei toisi ratkaisua asiaan; siksi en olekaan paperista kalenteria käyttänyt moneen moneen vuoteen.

Järjestelmällisenä ihmisenä bullet journal kuulosti houkuttelevalta ja fiksulta ratkaisulta. Ja vaikkei oma taiteellinen lahjakkuuteni olekaan huippuluokkaa, myös visuaalinen ilmaisu kiehtoi.

Syy, miksi bullet journal jäi vuodenvaihteessa aloittamatta, oli se, että ajattelin ettei minulla riitä aika bujoiluun. Voi olla, että se on ihan totta - bullet journal vie varmasti aikaa niiltä muilta projekteilta. Ainakin toistaiseksi luotan kuitenkin myös siihen, että kun se päänsisäinen kaaos on kasattu yksien kansien sisään, muuttuu arki tehokkaammaksi - muistilappuja ei tarvitse etsiskellä, kännykän muistiinpanoista ei tarvitse muistaa siirtää asioita liitutaulu todo-listaan ja ennen kaikkea; kaikki säilyy ns. yhdessä paikassa. Plussana vielä se, että mieli säilyy virkeämpänä, kun todo-listat ovat kauniita (tai ainakin yrittävät olla).

Bullet journal on alkanut kuulostaa yhä houkuttelevammalta ja houkuttelevammalta, mitä lähemmäs pikkuneidin synttäreitä ollaan menty. Oma "tehtävä ennen synttäreitä" -listani on hyvinhyvin pitkä - osa ihan sellaisia perusjuttuja kodin siivouksen osalta, joille synttärijuhlat ovat hyvä määräaika (oikeasti ne voisi tehdä siis vaikka vasta toukokuussa - mutta kivempi, kun ovat tehtynä ennen juhlia). Ja jo pelkästään juhliin liittyen listoja oli jo tähän mennessä monenlaisia aina koristeista tarjoiluihin ja ostettaviin asioihin. Toivon hartaasti, että synttärijärjestelyt sujuvat tehokkaammin, kun kaikki ovat yhdessä paikassa (ja vihko toivottavasti aina mukana, että siihen voi muistaessaan lisätä asioita).

Näin ihana vihko löytyi Prisman hyllyltä. <3


Ostin vihkon bujoilua varten eilen kauppareissun yhteydessä ja eilen päikkäriaikaan sain bullet journalin korkattua. Se on vielä hyvin alkuvaiheessa, mutta jäin kyllä samantien koukkuun!

Nämä eivät todellakaan ole mitään maailman kauneimpia raapustuksia, mutta bullet journalin idea onkin pääsääntöisesti olla tarkoitettu vain omille silmille. Koska bujoiluun yhdistyy konkreettisesti myös päiväkirjamaisuus, ei ole tarkoituskaan, että bullet journalin sivuja hirveästi avattaisiin muille. (Tuo päiväkirjamaisuuden puute muuten on minua on aiemmin paperikalentereissa haitannut; niissä ei juurikaan ole ollut tilaa "päiväkirjamerkinnöille" - ja on tuntunut oudolta kirjata kalenteriin ylös asioita, joita on jo tapahtunut, eikä niistä ns. enää tarvitse "muistutusta".)

Koska nyt kuitenkin olen niin innoissani tästä bujoilusta, laitan näytille muutaman eilen päikkäriaikaan väkertämäni sivun. Onneksi neiti vetäisi kevyet kolmen tunnin unet, niin ehti äitikin innostumaan uudesta harrastuksestaan. :)

Näin pitkälle pääsin bullet journalin kanssa eilen - tosin kaikilla sivuilla ei ole vielä täytettä. Vkot 15-16 muuten puuttuvat vielä luettelosta!

Tähän sivulle lisäilin jo illalla sisältöä/muistettavaa, kulmaan piirsin auringon ja pääsiäisloman päivät värittelin keltaisella taustavärillä. Parastahan on siis se, että sivut eivät ole "koskaan" valmiita - aina voi raapustella ja väritellä halutessaan lisää!

Bujoilussa hauskinta (tähän astisen kokemuksen perusteella) on testailla erilaisia tyylejä. Aina ei mene ihan putkeen, mutta kokeilemalla oppii. :)

Puuvärit toimivat toistaiseksi värittämisessä, mutta välineurheilijana taidan petrata kynävarastoani lähiaikoina. :D

Verrattuna peruskalenteriin; bullet journalissa viikkokohtaiset näkyvät voi soveltaa tarpeen mukaan. Itse oletan neidin synttärijuhlien jälkeisen viikon ottavani iisimmin, joten todo-muistiinpanoillekaan ei tarvita niin suurta tilaa. Toivottavasti. :D Tästä muuten huomaa, että ajatus jäi hieman kesken ja laatikoiden tyyli jäi tekemättä alimpiin. ;)


Tämän hyvin lyhyen tuttavuuden perusteella olen to-del-la innoissani bullet journalista ja sen tuomista mahdollisuuksista. "Sivuideoita" -sivun listani on jo aika pitkä - nähtäväksi jää, milloin kaiken ehtii toteuttaa. Onneksi bujoilussa voi myös ottaa rennommin ja vaikkapa jättää sivuja välistä - en minäkään ole kuukausikohtaisista sivuista tehnyt vasta kuin huhti- ja toukokuun; muille kuukausille jätin tilaa väliin ja teen ne vasta joskus myöhemmin.

Ainoastaan yksi huono puoli bujoilussa on. Kun työvälineenä toimii hyvin pitkälti musta tussi, on virheitä käytännössä mahdoton korjata. Perfektionistille tämä on vaikeaa; mutta toisaalta bujoilu pakottaa siirtymään hieman omalle epämukavuusalueelle - joka on aina hyvä juttu!

Löytyykö muita bullet journalin ystäviä - tai sellaisen aloittamista harkitsevia?

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!