Isänpäiväjuhlintaa

En ole aikoihin tehnyt kuvapostausta, joten nyt voisi olla sellaisen vuoro.

Isänpäivää juhlistettiin eilen kotioloissa rauhallisissa tunnelmissa. Alla juhlatunnelmia lahjojen ja taiteilujen muodossa; lounaaksi nautittu miehen lemppari (pippuripihvi lohkoperunoilla) jäi tosin kuvaamatta. :)

Aamupala odottamassa isiä - pekonit ja munakokkeli vielä puuttuu. 

Aamupalan jälkiruoka. :)

Isin lahjamuki. 

Näin hienon kortin pikkuneiti oli taitellut ensimmäisenä (!!) päiväkotipäivänään!

Kotona taiteltiin tällainen kortti isille.

Vaarille ja papalle lähti postissa nämä kortit. 

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

Masusta misuksi - viikko 4: pysyvä muutos

Jos se kolmas valmennusviikko meni omalta osaltani ohi, niin aika lailla meni neljäs ja viimeinenkin viikko... Ajattelinkin ensin jättää tämän nelosviikon bloggauksen kokonaan tekemättä - ja kirjoittaa ainoastaan loppupohdinnan koko valmennuksesta ja saavutetuista tuloksista. Mutta jotta logiikka säilyy - ja jotta saan hetken lisäaikaa sen viimeisen bloggauksen kirjoittamiselle - tässä kuitenkin nyt minibloggaus vikasta viikosta - siitä vähästä, mitä sen osalta itse tein.

Sähköpostit jäivät todella vähäiseen asemaan - etenkin kun ne edellisviikkoisetkin oli ajatuksella lukematta läpi ja tehtävät tekemättä. Eikä kyseessä olisi edes ollut tämä klassisen kuuluisa alkuinnostuksen lopahtaminen. Kiireinen arki ja aiempien viikkojen oppien sisäistäminen ja tehdyt muutokset (etenkin omassa ruokavaliossa) vaan vaativat niin paljon aikaa ja opettelua, ettei aika riittänyt kaikkeen. Siksi koin tärkeämmäksi pitää yllä opittuja ruokavalio-asioita.

Kasvisten lisäämistä ja allergiakokkailun opettelua yhdistettynä; tuloksena munattomat ja maidottomat kasvispihvit. 

Ja ainakin ajatustyötä tuli runsaasti tehtyä viimeisen valmennusviikon aikana, kun yritin miettiä ja pohtia kaikki mahdolliset asiat ja näkökulmat, joihin kaipaisin vielä apuja. Kysymyksiä tuli esitettyä viimeisen viikon kunniaksi niin kiireiseen arkeen, eineksiin, liikuntahetkien löytämiseen sekä allergiaruokiin liittyen.

Samalla tuli todettua myös se fakta, että kun omia ajatuksiaan purkaa, saattaa ihan itsekin löytää niitä ratkaisuja - ja itselle parhaita toimintatapoja.

Kuten valmentaja totesikin; onneksi aikaa näiden opetteluun ja sisäistämiseen on koko loppuelämä - kaiken valmennukseen liittyvän opettelun ja tekemisen ei pidäkään loppua valmennuksen loppuessa. Pysyvä muutos oli itsellä yksi tärkeimmistä tavoitteista valmennuksen osalta - ja ainakin nyt jo viidettä viikkoa mennään niiden ensimmäisten tehtyjen muutosten osalta, eli alku ainakin on tosi lupaava! Päätökset ovat pitäneet ja tuloksiakin on jo nähtävillä!

Viimeinen Masusta misuksi -valmennusbloggaus luvassa lähiaikoina - kunhan saan ajatukset koottua tekstiksi. Bloggauksessa luvassa omia mielipiteitäni kyseisestä valmennuksesta sekä tarkemmin avattuna valmennuksen avulla saavuttamiani tuloksia!

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

Päiväkodin aloitus!

Meean päiväkotitaipale alkoi eilen torstaina.

Oltiin ennen aloitusta käyty tutustumassa päiväkotiin lukuisia kertoja - viimeksi aloitusta edeltäneenä keskiviikkona, jolloin oltiin päiväkodissa kaikkineen 3,5 tuntia ja Meea pääsi jopa osallistumaan lounaalle. Paikka, lapset ja tädit olivat siis tuttuja ja Meea viihtyi päiväkodissa (tosin äiti oli siis läsnä koko ajan).

Nalle ja tossut jätettiin jo keskiviikkona päiväkotiin odottelemaan.

Pitkät päivät, aikaiset aamut

Meean päiväkotipäivät alkavat älyttömän aikaisin, koska miehen täytyy olla seitsemältä töissä 30 km päässä kaupungissa. Ja koska meillä on vaan yksi auto (ja kehnot bussiyhteydet), aloitan itsekin työt joustavan työajan ansiosta ennen seitsemää ja kuljen hänen kyydillään. Oman toimiston syyskuinen muutto pidensi työmatkaa entisestään, kun mies heittää ensin minut toiselle puolelle kaupunkia ja ajaa sitten itse takaisin keskustaan omalle työpaikalleen. Tästä johtuen Meea viedään hoitoon jo niinkin aikaisin kuin 6.15 - aamuherätykset ovat siis aikaisia. Ja sen 30 km työmatkan vuoksi hoitopäivät ovat myös pitkiä.

Onneksi Meea on muutenkin ollut aamuvirkku - ja nyt kellojen kääntämisen jälkeen rytmi mennyt sen verran sekaisin, että heräsi reilun viikon lähes kellontarkasti klo 5.30 joka aamu. Kun nyt otetaan tästä - tai vartin myöhäisemmästä heräämisestä - hyvä rytmi, ei neitiä tarvitse päiväkotiaamuina herätellä, vaan hän herää itsekseen.

Jatkossa Meea todennäköisesti syö aamupalan vasta päiväkodissa. Päiväkodin oikea aamupala on siis kahdeksalta, mutta olemme sopineet, että voimme ottaa jonkun pienen aamupalan hänelle mukaan ja saa syödäkseen jo aiemmin. Näin saa aamuisin kotona nukkua ainakin vartin myöhempään - ja on myös päiväkoti-aamussa mieluista tekemistä joksikin aikaa. :)

The ensimmäinen päivä

Ensimmäisenä päiväkoti-aamuna päätimme kuitenkin herätellä Meean jo vähän aikaisemmin, jotta a) hän ehtii syödä tällä kertaa aamupalan kotona ja b) ehdimme ajoissa päiväkotiin (kun selvillä ei täysin ollut, että kauanko tässä lähdössä kuluu aikaa). Neiti haettiin sängystään vähän ennen puoli kuutta ja hän onneksi oli aika reippaasti hereillä ja vaipanvaihdon jälkeen valmis aamupalalle.

Ison ja nautiskellen syödyn aamupalan jälkeen vaan nopsaan vaatteet vaihtoon ja ulkovaatteet päälle - jäi ottamatta sisävaatekuvakin, kun tuli vähän hoppu. Eteisessä sentään kerkesin muutaman lähtökuvan napata, että jää itsellekin muisto tästä. :)

Torstaiaamun jännityksessä.

Menimme miehen kanssa molemmat viemään Meeaa ensimmäistä kertaa hoitoon. Mies heitti sitten minut takaisin kotiin tekemään (poikkeuksellisesti) etätyöpäivää ja jatkoi itse autolla kaupunkiin töihin.

Neiti käveli itse reippaasti - nalle kainalossa - päiväkotiin; useammasta portista läpi ja keltaisesta ovesta sisään. Tuttu paikka, mutta vastassa ollut vieras täti vähän jännitti. Meea kun menee niin aikaisin hoitoon, niin hän menee käytännössä eri ryhmään - vuorohoitoryhmään, jossa on myös yöhoitoa. Tähän ryhmään menevät siis kaikki ennen seitsemää hoitoon tulevat. Hyvä juttu on kuitenkin se, että kyseinen ryhmä toimii Meean ryhmän viereisissä tiloissa ja eteistilat ovat yhteiset - tullaan siis sisälle samasta tutusta ovesta ja vaatteet saa jättää heti oikeille paikoilleen. :)

Riisuttiin Meealta ulkovaatteet ja laiteltiin kaikki tavarat paikalleen hyllyyn. Meealle nalle kainaloon ja päiväkodin käytävälle vähän katselemaan, että mikäs paikka tämä olikaan. Neiti reippaasti kävi jo parissa huoneessa katsomassa siellä olevia lapsia, mutta kun täti koitti ehdottaa syliin tuloa, Meea juoksikin äidin luokse. Vähän haliteltiin ja sitten Meea uskaltautui lähtemään tädin mukaan piirtämään toisten lasten kanssa.

Sillä aikaa kun Meea asettautui tuoliin istumaan, me miehen kanssa hipsimme eteiseen ja sieltä portin takaa vilkutimme Meealle vielä moikat. Suu auki neiti siellä katseli meitä ja muita lapsia - vähän ihmetellen, että mikähän juttu tämä nyt oikein on. Kenkiä pukiessamme kuului kerran "äijä"-huuto, mutta ei yhtään itkua. Kaikessa hiljaisuudessa lähdimme ovesta ulos ja autoon päästessä ei tarvinut enää pidätellä kyyneliä. Vaikka Meea sinne tosi hyvin jäikin, niin olihan se nyt aika rankkaa - etenkin kun ei tiennyt, miten paljon siellä itketään sen jälkeen kun ulko-ovi sulkeutui.

Ihan hyvä siis, että heti tämän jälkeen vuorossa oli työpäivä (itselläni etä-sellainen). Eli oli pakko suunnata ajatukset muualle - joka oli tosi hyvä, koska muuten olisin vaan murehtinut koko aamun ja aamupäivän.

Pikkuneidin päiväkotireppu. 

Ennen lounasta soittelin päiväkotiin ja kyselin kuulumisia. Ja ai että äidin sydäntä lämmitti kuulla, että kaikki oli sujunut erinomaisesti! Puhelimeen vastannut täti oli tullut yhdeksään töihin - parin poissaolopäivän jälkeen - ja oli ihmetellyt, että aloittikos se Meea sittenkin jo aikaisemmin. Oli nimittäin tyttö ollut niin reippaasti mukana leikeissä muiden kanssa. Yhtään ei ollut kuulunut itkua eikä kiukuttelua; pukemiset ja syömisetkin olivat kuulemma sujuneet erinomaisesti.

Hyvä, että soitin ja kysyin kuulumiset - sujui lopputyöpäiväkin iloisemmalla mielellä, kun tiesi, ettei pieni rakas siellä kärsi ja ikävöi ihan kamalasti.

Tein tosiaan ensimmäisen päiväkotipäivän kunniaksi vähän lyhyemmän työpäivän ja kävin hakemassa Meean hoidosta jo kahden maissa. Vähän jännitti mennä; vaikka aamupäivä oli sujunut loistavasti, on päivän kulku saattanut muuttua. Vaan eipä ollut!

Ulko-ovella vastaan tuli yksi työpäiväänsä lopetellut täti, jonka kanssa vaihdettiin jo kuulumiset. Nukkumista lukuunottamatta kaikki oli mennyt aivan loistavasti ja ilman itkua.

Hyväntuulinen, reipas ja utelias. Näin päiväkodin täti kuvaili meidän Meeaa ensimmäisenä päiväkotipäivänään. Ei ollut yhtään roikkunut lahkeessa kiinni ja itkeskellyt - kuten moni muu lapsi tekee ensimmäisenä hoitopäivänään. Päinvastoin; neiti oli tutkinut paikkoja, kiinnostunut leluista ja muista lapsista, ollut innoissaan kaikesta. Päiväkodin täti sanoikin, että jos käytävän ovet olisivat olleet auki, olisi Meea taatusti ollut jo muiden ryhmien tiloissa ja pitkällä päiväkodin toisella puolella. Sen verran vilkas seikkailija tämä meidän neiti on - niinkuin kyllä olen itsekin huomannut.

Ainoat itkut oli tulleet nukkumisen yhteydessä. Nukkumaan mennessä Meea oli alkanut itkemään ja siinä ajassa, kun täti asetteli itseään istumaan Meean sängyn viereen tyynyille - neiti olikin jo unessa. Sitten hän heräsi hieman kesken uniltaan, oli halunnut vielä takaisin nukkumaan, mutta alkanut itkemään, kun menivät takaisin nukkumishuoneeseen. Päiväkodin täti arveli, että pimeä pelotti - Meealla onkin huoneessaan yövalo ja huone on melko valoisa, aikanaan vähensi meidän yöheräilyjä yövalon laittaminen. Ja huomaa kyllä vieraissa paikoissa nukkuessa, että yöllä herätessä Meealle tulee vähän paniikki, jos huoneessa on pimeää. Mutta lyhyehköistä päikkäreistä huolimatta Meea ei kuitenkaan illallakaan ollut mitenkään erityisen väsynyt - ja oli päiväkodissakin kuulemma "toipunut" itkemisestä kunnolla siinä vaiheessa, kun seuraava lapsi oli herännyt leikkiseuraksi. Sitten ei ollut enää mitään hätää.

Tädin kanssa juteltuani kävin hakemassa Meean suoraan päiväkodin tiloista, jossa lapset olivat juuri lopettelemassa välipalaa. Meea sattui olemaan juuri ovensuulla ja ihmeissään suu auki katsoi, kun minä seisoinkin ovella. Hän oli juuri menossa käsipesulle toisen päiväkodin tädin kanssa, joten hoitivat sen sitten vielä loppuun - Meea koko ajan minua tuijottaen ja virnuillen. Näytti neiti siltä, että on ollut niiiiiin hauskaa hoidossa!

Ja varmasti olikin ollut, koska Meea ei olisi halunnut lähteä kotiin lainkaan. :D Piti esitellä leluja, piti käydä katsomassa kavereita, piti juosta pitkin käytävää... Varmaan 5-10 minuuttia siinä odottelin, että neiti malttaisi lähteä kotiin ja vihdoin sitten sylissä kannoin hänet eteiseen. Pukiessa koko ajan piti höpötellä jotain ihmeellistä - ihan ei äiti ymmärtänyt kaikkea, mutta höpöttelykin kertoi omalta osaltaan, että kivaa on ollut. :)

Kotona olin varannut lopun iltapäivän ja illan vain ja ainoastaan Meealle - ei yhtään mitään muita suunnitelmia. Siltä varalta, että päiväkoti olisi kamala ja Meea alkaisi oireilemaan illalla.

Mutta hienosti meillä meni iltakin leikkiessä, syödessä ja saunoessa. Ehkä vähän enemmän oli sylittelyä kuin normaalisti, mutta eipä muuta. Kiukuttelua itse asiassa jopa vähemmän kuin lähipäivinä on (uhmasta johtuen) ollut - tosin se alkoi jo viikolla muutenkin lieventyä.

Sen verran väsynyt neitokainen illalla oli, että pyysi itse nukkumaan. Jota käy to-del-la harvoin.

Erinomainen päiväkodin aloitus

Ja hyvin se sujui toinenkin päiväkotipäivä; alussa isänpäivä-aamupala isin kanssa, joten äiti ei tullut lainkaan viemään neitiä hoitoon. Aamupalan jälkeen oli käynyt halaamassa isiä kahdesti ja juossut sen jälkeen tädin syliin ja vilkutti sieltä. 

Tokan päivän päikkärit oli pidemmät ja iloinen naureskeleva neiti meitä tuli vastaan työpäivän jälkeen. Hali äidille, hali isille ja vilkutus tädille. 

Ihana pieni reipas päiväkotilainen. Äiti on niiiiin ylpeä. Tästä on hyvä jatkaa neidin päiväkotitaivalta - iloisin mielin!

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

Uhmatuhma

Meillä on tällä ja viime viikolla asunut uhmatuhma taapero. On sitä uhmailua ollut toisinaan aiemminkin (uhmaikää koko ikä...), mutta yleensä se on kestänyt max päivän. Nyt mennään jo kahdeksatta päivää ja äiti alkaa olla vähän väsynyt...

Neiti uhmatuhma puolitoistavee.

Uhmailu onneksi vähän rauhoittui viikonlopun aikana, mutta viime viikolla oli kyllä ihan mahdotonta menoa. 

Kaikki kiukutti ja kiukku purettiin huutamalla, itkemällä, raivoamalla ja jopa lyömällä. Välillä mietin jopa, että onkohan meidän tyttö vaihtunut - niin erilaista on ollut käytös viimeisen viikon ajan!

Kiukkua aiheutti - muun muassa - jos joku asia ei onnistunut heti, jos häntä yritti auttaa tai ei yrittänyt auttaa, jos hän ei saanut heti haluamaansa, jos hän ei saanut huomiota, jos kiellettiin, jos kehuttiin...

"Tahtoo" on kuulunut meillä niin useasti päivittäin, etten edes osaa laskea niin pitkälle. Ja jos ei saa sitä, mitä tahtoo, niin siitähän se vasta riemu repeää. Neiti on opetellut jopa jalan (tai jalkojen) polkemista lattiaan kuluneen viikon aikana...

Uhmailun lisäksi on koettu myös ilkikurisuutta ja tottelemattomuutta; muun muassa äitiä karkuun juoksemista... 

Pahimpia itkupotkuraivareita on koettu vaipanvaihdon yhteydessä. Meea kun haluaa itse viedä vanhan vaipan roskikseen. Niin halusi nytkin - ja sitten ei halunnutkaan... "Viekö Meea vaipan?" "Ei..." (ja päänpudistus). "Viekö äiti?" "Too-o!" Ja sitten kun äiti lähti viemään vaippaa, alkoi huuto ja raivoaminen. Yleensä sama keskustelu käytiin läpi useamman kerran. Harvoin Meea otti edes vaippaa käteensä; ja jos otti, niin heitti sen pois. Yleensä tilanne päättyi siihen, että äiti kuitenkin laittoi vaipan roskikseen ja neiti itki lohduttomasti vieressä. 

Ja viime viikolla käydessämme (ensimmäistä kertaa) avoimessa päiväkodissa neiti purki kiukkuaan kaikin mahdollisin tavoin - pahimmillaan tönimällä toisia. Ei ole sellaista aiemmin tehnyt - yleensä vaan antanut haleja ja pusuja toisille lapsille. Syystäkin olin siis vähän kauhuissani! Etenkin kun en muista että lähipäivinä olisi edes kerhossa tai päiväkodissa kenenkään nähnyt tönivän - aiemmin toki varmasti on nähnyt, mutta en tiedä voisiko Meea muistaa tällaisen. Ja jos, niin miksi se muisto kaivettiin esiin juuri nyt...

Uhmailija avoimessa päiväkodissa - ilme kertoo kaiken.

En tiedä johtuuko tämä kellojenkäännöstä (ja siihen liittyvästä väsymyksestä, kun joka aamu on herätty jo 5.30...) vai onko kyseessä vaan uusi kasvuvaihe. Ikävää joka tapauksessa, että tämä osui juuri ennen päiväkodin alkua! Tosin onhan sen mahdollista, että päiväkodissa uhmailua ei esiinny - koska nytkin uhmaillaan huomattavasti enemmän äidille kuin isille. 

Melkoista menoa ollut neitokaisen kanssa viime päivät. Sitä kunnon uhmaikää odotellessa...

Milloin teillä alkoi uhmaikä - tai sen ensimmäiset oireet? 

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

Päiväkoti alkaa viikon päästä!

Meidän perheessä eletään parhaillaan jännittyneissä tunnelmissa. Uusi arki alkaa viikon päästä, kun pikkuneiti aloittaa päiväkodin. Sanomattakin lienee selvää, että äiti on se, jota jännittää eniten!

Valmiina päiväkotielämään!

Itsehän olen ollut töissä joustavalla hoitovapaalla jo toukokuusta lähtien ja hoito työpäivieni ajan on saatu tähän asti järjestymään ns. omin voimin. Omat ja miehen lomat sekä isovanhempien apu sai "kotihoidon" järjestymään näin pitkälle saakka.

Päiväkodin aloitukseen on tähdätty mahdollisimman pitkäjänteisesti ja pienin askelin - pyritään tekemään siitä mahdollisimman helppoa ja kivutonta!

Meea on harjoitellut äidistä erossaolemista toukokuun lopulta asti, parina päivänä viikossa töideni ajan. Vaikka hoitajat ovat olleet tuttuja ja hoitopaikkana oma koti, on tässäkin ollut opettelemista. Aluksi kun tulin kotiin, Meea ei huomioinut minua lainkaan tuntiin - ja sitten loppuilta purettiin pahaa mieltä lyömällä, repimällä ja raapimalla. Aluksi etätyöiltoinani isin kanssa nukkumaanmeno itketti hysteerisesti, mutta viikko viikolta sekin on ollut helpompaa - nyt Meea vaan iloisesti vilkuttaa, kun sanotaan, että äiti menee nyt töihin.

Päiväkotiin on käyty tutustumassa lukuisia kertoja. Ensimmäistä kertaa jo ennen päivähoitopäätöksen tekoa syyskuun alussa ja sen jälkeen neljästi viime viikkojen aikana - viimeksi eilen. Yksi tutustuminen on luvassa vielä ensi viikon keskiviikkona, päivää ennen hoidon alkua. Silloin ollaankin vähän pidempi pätkä ja harjoitellaan ruokailuakin!

Lähdössä tutustumaan päiväkotiin pari viikkoa sitten.

Tutustumassa ollaan oltu nyt suunnilleen klo 9-11. Yleensä aluksi ollaan sisällä leikkimässä ja muutamalla kerralla myös jumppasalissa, kun on osuttu paikalle jumppapäivänä. Useimmiten on liitytty myös kymmenen maissa mukaan ulkoilemaan pihalle.

Olen yrittänyt jättäytyä taustalle, mutta vakuutusasioista johtuen Meea ei saa varsinaisesti olla yksin päiväkodin tiloissa ennen hoidon virallista aloituspäivää. Eli samassa huoneessa olen koko ajan ollut, mutta mahdollisimman kaukana ja huomaamattomana. :D

Enenevissä määrin Meea onkin uskaltautunut olemaan minusta erossa. Ensimmäisellä kerralla hän vietti aikaa jopa äidin sylissä ja jatkuvasti äidille leluja kantaen. Ei oikein uskaltanut ottaa kontaktia päiväkodin täteihin ja aika vähän muihin lapsiinkaan. Reippaasti kuitenkin meni hakemaan leluja ja tutustumaan tiloihin heti ensi kerrasta lähtien; lähti jopa itse vaeltelemaan ympäriinsä.

Eilisellä tutustumiskerralla mentiin ensimmäisenä jumppasaliin, jossa muut ryhmäläiset jo olivat - Meea juoksi heti ovelta jumppasalin takaosaan pomppimaan patjoilla ja äiti unohtui samantien. Siellä neiti mennä viiletti muiden lasten seassa ja äidin luona käytiin vain kerran koko jumppatuokion aikana. Niin ja ennen jumppasaliin menoa oli jo yksi pk-tädeistä pessyt Meean kanssa kädet ja laittanut tossut jalkaan - ihan hyvin sujui, eikä Meeaa ujostuttanut yhtään! Leikkihuoneessakin neiti leikki pääasiassa muiden lasten kanssa, muutamia leluja kantoi äidille. 

Ihan hienosti Meea päiväkodin tutustumiskäynneillä on ollut. Vähän lisäjännitystä tosin tähän päiväkodin aloitukseen tuo se, että Meealla on tällä viikolla ollut joku totaalinen kiukkuviikko ja uhmatuhmailu. Aiemminkin on uhmailtu, mutta maksimissaan päivä kerrallaan - nyt koko viikko. Päiväkodissakin piti kiukutella; ensin kun ei itse päässyt kiipeämään kiikun päälle - ja sitten kun autettiin. :D En tiedä johtuuko tämä kiukkuilu kellojen kääntämisestä vai onko kyseessä joku uusi vaihe - hyvää tuuria joka tapauksessa, että tämä osui juuri tähän päiväkodin aloituksen alle...

Eilen vietiin jo ensimmäiset tavarat päiväkotiin; kypärämyssy, villatumput ja rasva atooppista ihoa varten. Tossut ja villasukatkin oltaisiin voitu jo jättää päiväkotiin, mutta en ollut vielä ehtinyt nimikoimaan niitä! Vaippapakettikin odottaa jo lähtöä, mutta sitä en rattailla alkanut päiväkotiin raahaamaan.

Nämä jäi tänään päiväkotiin. 

Alkaa pikkuhiljaa tuntua todelliselta tämä päiväkodin aloitus! Hassua, kun koko ajan on ajatellut, että se alkaa sitten joskus ja onhan siihen vielä aikaa. Mutta eipä ole enää kuin viikko!

Onneksi nyt kun itsekin on käynyt tutustumassa paikkoihin ja ihmisiin, voi siinä mielessä ihan hyvillä mielin jättää Meean sinne hoitoon. Ryhmäkin on mukavan pieni ja siinä tosiaan on 1-3 -vuotiaita, eli omanikäistä seuraa.

Mutta onhan se silti aika jännittävää, että miten se aloitus lähtee sujumaan - sitä kun ei voi etukäteen tietää. Itseä jännittää eniten se ikävän määrä (puolin ja toisin!), ruoka-allergiajutut sekä tottakai se hoitopäivien pituus; tulee pienelle tytölle todella pitkä päivä erossa äidistä. Mutta onpa näistä muutkin selvinneet, niin eiköhän mekin. :)

Miten teillä on sujunut päiväkodin aloitus? Mitä asioita teillä on tehty uuden arjen helpottamiseksi?

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

Talvi yllätti!

Eikös tämä perinteinen "talvi yllätti autoilijat" ole joka vuosi otsikoissa? Minusta lehtien täytteeksi voisi laittaa yhtä hyvin myös "talvi yllätti lapsiperheet". Niin nimittäin kävi tänä aamuna ainakin meillä - eikä varmasti olla ainoita!

Aamulla piti lähteä kävellen päiväkodin tutustumisreissulle ja mittari näytti herätessä miinus yhdeksää. Ihan pieni järkytys oli, koska viime aamuina ei ole tainnut olla edes pakkasen puolella... Enkä (tietenkään) ollut katsonut sääennustetta edellisiltana.

Vaikka ajattelenkin, että pikkupakkasilla ei voi laittaa koko vaatevarastoa päälle, jottei sitten kunnon pakkasilla palele - niin kyllä se toppahaalari oli ilmiselvä valinta tänä aamuna.

Meean talvikamppeet on onneksi suurinpiirtein ostettu (villahaalari ja ehkä fleecehaalari enää puuttuu), mutta hoppu siinä aamulla tuli niitä esiin kaivaessa. Kuomissakin oli vielä laput kiinni! :D

Upouudet Kuomat.

En uskaltanut uutta Reiman haalaria vielä laittaa päälle, kun ei ole lunta, mutta turvauduttiin kakkoshaalariin, eli Kaxs-kirppislöytöön. Talvirukkasia ja villapipoa on pidetty jo aiemminkin, mutta ne talvikengiksi hankitut Kuomat oli tosiaan nyt ensimmäistä kertaa jalassa. Ja sitten piti vielä etsiä varoilta mukaan vähän villasukkaa, villahanskaa ja fleecehaalaria, koska luvassa päiväkodissa oli myös ulkoilua - eikä siihen pienten pihalle paista aamusta aurinko.

Kiire tuli muutenkin ja oman haasteensa toi vielä se, että pikkuneiti päätti piilottaa toisen Kuoman äidiltä. Eikä suostunut kertomaan, minne on sen vienyt. Vihdoin löytyi lelukorista ja päästiin lähtemään.

Vähän kylmähän siellä oli, mutta onneksi oli molemmilla sen verran päällä, ettei tarvinut palella. Ja onneksi tuli sen verran kiire lähdön kanssa, että piti kävellä aika ripeästi. :D

Neiti veteli kävelylenkin jälkeen pienet unosetkin kirpsakassa ulkoilmassa.

Niin, ja yllätti se talvi myös äidin! Oikea talvitakki oli vielä varastossa (ja on muuten vielä nytkin!), mutta onneksi naulakosta löytyi syksyllä alesta löytämäni toppatakki syystakin tilalle. Pipot ja kaulaliinat piti kaivaa esiin kiireessä (eivätkä ne sopineet yhtään sen takin kanssa!) ja tuulikaapissa lähtiessäni vasta tajusin, että ehkä tennareiden tilallekin täytyy kaivaa jotkut talvisemmat kengät. Tänä aamuna tosiaan huomasi, että se oma talvipukeutuminen on paljon heikommalla tolalla kuin pikkuneidillä - etenkin kenkäosasto on vähän puutteellinen.

Iltapäivällä sitten kävin (nimikoinnin merkeissä) läpi neidin talviasustekorin ja kyllähän sieltä vaikuttaisi hyvin löytyvän asusteet tälle talvelle. Nyt myös äidille selvillä, että mitä löytyy ja mikä sopii mihinkin keliin! Täytyykin tehdä oma postauksensa meidän talvivaatteista lähiaikoina - mitä muuta sen Reiman ihanuuden lisäksi löytyykään. :)

Meidän pihan näkymää tänä aamuna, kun startattiin päiväkotia kohden - hrrrrrr.

Joko teillä on kaivettu talvikamppeet esiin?

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

Parhaat kirppislöydöt: välikausikengät

Oltiin jo menossa syksyllä ostamaan välikausikenkiä Meealle kaupasta uutena, kunnes päätin kuitenkin tsekata FB:n ulkovaatekirppiksen tarjonnan. Ja sieltähän löytyikin sitten oivat välikausikengät tälle syksylle - itse asiassa kaksin kappalein.

Samaan pakettiin kuului siis kahdet vk-kengät. Toiset jo vähän huonokuntoisemmat ja tulivat ikäänkuin kaupan päälle; kysyin hintaa myös pelkille yksille kengille postikuluineen ja sen perusteella näille huonokuntoisimmille jäi hintaa vain neljä euroa. Siksi sitten ostin nekin varakengiksi.

Violetit Vikingin vk-kengät siis ne paremmat ja niitä meillä onkin nyt syksyllä pääasiassa käytetty.

Tosi hyvässä kunnossa, eikä kulumaakaan juurikaan ole. Tässä tänään otetussa kuvassa ovat tosin kuluneemmat kuin ostaessa; Meea nimittäin sotki toisen kengän kärkeen tahran purskauttamalla pari viikkoa sitten hedelmäpussin sisällön haalarin rinnuksille ja kengän päälle... Ja onpa näissä viikonlopun metsäreissun jäljiltä vähän kuraakin näkyvissä...

Nämä kengät vaikuttavat myös ihan hyviltä jalkaan; Viking on kehuttu merkki ja taidan liittyä sen kehujien joukkoon.

Ns. kaupan päälle mukana tulivat Reiman vaaleanpunaiset kengät.

Näissä vähän enemmän kulumaa etenkin kärjissä, mutta pitävät edelleen vettä, eivätkä ole rikki mistään. Sillä tavalla siis vielä ihan käyttökelpoiset kengät. Pari kertaa on tullut laitettua nämä jalkaan kotioloissa, mutta mieluummin puen nuo violetit Vikingit. Ihan jo siksikin, että ne violetit miellyttävät ulkoasultaan minua enemmän. :) Mutta jos noihin Vikingeihin näitä ihan yleisestikin vertaa, niin Vikingin kyllä ovat huomattavasti paremmat. Paremman näköiset, helpommat pukea ja istuvat paremmin jalkaan.

Niin ja se hinta? Kahdet kengät postikuluineen 22 euroa. Käytännössä siis n. 12 euroa Vikingeille ja 4 euroa Reimoille. Ei paha.

Välikausikenkien käyttöaika on kuitenkin niin lyhyt - jos/kun nämä kengät eivät enää keväällä jalkaan mahdu - että olisi kyllä ollut aika turhaa tuhlata kuuttakymppiä näihin kenkiin uutena. Jos ei kovasti enempää Meea sotke kenkiä, niin eiköhän näistä lähestulkoon omat rahat saa takaisin.

Talvikenkiin sen sijaan haluan panostaa enemmän, eikä käynyt mielessäkään ostaa Kuomia käytettynä - vaikka tarjontaa kyllä olisi ollut.

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

Masusta misuksi - viikko 3: henkinen hyvinvointi

Pakko myöntää heti alkuun, että kyseinen viikko on mennyt omaltani vähän ohi valmennuksen suhteen. En ole vielä tehnyt yhtään viikon tehtävää, enkä edes ajatuksen kanssa lukenut viikon sähköposteja. Keskusteluihin sentään olen osallistunut, mutta muuten viikon oma panostukseni on ollut ala-arvoista.

Ruoka-asioista sentään olen pitänyt kiinni edellisten kahden viikon tapaan ja liikuntaakin olen suorittanut vähintään sen normaalimäärän. Leipä on jäänyt pois (ja parin "kokeilukerran" jälkeen huomannut, kuinka se väsyttää niin paljon, ettei tee edes mieli syödä!), salaateista tullut vakiolisä ruuan kanssa, vedenkulutus on kasvanut (vaikken ihan joka päivä olekaan muistanut mitata, paljonko on tullut juotua) ja limpparin juominen on jäänyt lähes kokonaan pois - noin niinkuin tärkeimmät mainitakseni. Eli sen suhteen asiat hyvällä mallilla, eikä siis koko homma ole levinnyt kasaan. 

Mutta jotenkin viime viikko on ollut taas niin kiireinen, ettei hengähtää ole kunnolla ehtinyt - siksi valmennuskin on jäänyt (tai pitänyt jättää) hetkeksi taka-alalle. Yöunista en haluaisi tinkiä minkään takia ja viime viikolla se oli ihan jo ilman valmennus-asioitakin lähellä. Ehkä omissa ajatuksissa jotenkin on myös ajatellut, ettei nämä henkisen hyvinvoinnin jutut ole niin tärkeää kuin ruoka ja liikunta. Mikä ei tietenkään pidä paikkansa.

Ja harmittaa myös siinä mielessä, että valmennusta on enää vaan viikko jäljellä ja nyt pitäisi oikeasti ottaa kaikki viimeisetkin irti tästä valmennuksesta ja esittää kysymyksiä mieltä painavista asioista. Mutta kun ei vaan ole ehtinyt!

Valmennuksen keskusteluryhmä (onneksi!) jää elämään valmennuksen loputtuakin, mutta valmentajat siirtyvät taka-alalle. Eli vertaistukea saa jatkossakin, muttei niinkään niitä valmennusvinkkejä, neuvoja yms.

Kenties puolet pidempi valmennus "väliviikkojen" kera olisi voinut olla toimivampi tähän äiti-arkeen. Viikko valmennusta, viikko asioiden tuomista käytäntöön, viikko valmennusta, viikko asioiden tuomista käytäntöön - ja niin edelleen. Toki vaatisi valmentajilta pidempiaikaisen sitoutumisen, mutta ainakin minun mielestäni ne väliviikot voisi luovia läpi ilman valmentajien reaaliaikaista tukea ja tsemppausta. Nyt tuntuu, että on tullut pienen ajan sisällä niin paljon asiaa, että vaatisi enemmän aikaa sulatella sitä. Itse asiassa jo ne toisen viikon liikuntahommat jäivät vähemmälle panostukselle kuin ensimmäisen viikon ruoka-asia - koska niitä ruokajuttuja ja niiden viemistä käytäntöön vielä opeteltiin toisen viikon alussa.

Ainakin itseäni vähän harmittaa, jos/kun valmennuksesta jää nyt yhden kiireviikon takia jotain saamatta irti! Tämäkin viikko on hoppua päiväkotiasioiden yms osalta, mutta pakko löytää jostain aikaa myös tälle valmennukselle - ja blogille, joka sekin on jäänyt vähän huonolle tolalle. Ihan ensimmäisenä aloitinkin näin päikkäriaikaan tästä bloggauksesta - tulee tavallaan kaksi kärpästä yhdellä iskulla. :D

Valmennuksen viimeinen viikko tosiaan pyörähti käyntiin tänään. Tällä viikolla teemana pysyvä muutos, joka itselle ainakin on valmennuksen tärkein asia. Nyt on pakko tsempata valmennuksen suhteen ja miettiä päänsä puhki kaikki ne asiat, joita haluan vielä valmentajilta kysyä - ensi viikolla kun siihen ei enää ole mahdollisuutta.

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

Masusta misuksi - viikko 2: liikunta

Toinen viikko Masusta misuksi -valmennusta takana. Ensimmäisellä viikolla käsiteltiin ruokaa, viime viikolla liikuntaa.

Liikunta on itselle ehkä se suurin ongelma.

En ole koskaan ollut mikään kovin aktiivinen liikunnan saralla. Liikunnalliset harrastukset ovat olleet melko vähäisiä - ja lyhytkestoisia. Innostun helposti kaikesta, mutta into ei riitä pitkälle.

Surullisenkuuluisa esimerkki on vatsatanssikurssi, jonne ilmoittauduin ystäväni kanssa opiskeluaikoina. Joka viikko jommalla kummalla oli joku "tosi hyvä syy", miksei juuri tällä viikolla voi lähteä tunnille. Kun oli muitakin menoja ja tentteihin piti lukea. Ja kun se matkakin oli toiselle puolelle kaupunkia niin pitkä, eikä ollut autoa käytössä. Eikä sinne nyt yksin tietenkään voinut mennä. Loppujen lopuksi taidettiin käydä vain yhdellä tunnilla ja skipata useampi - jonka jälkeen jo opettajakin soitteli perään, että meinataanko enää käydä kurssilla. Harmittavinta tässä on se, että se vatsatanssi olisi oikeasti ollut varmaan ihan kivaa - tuntien skippaaminen ei ollut siis siitä kiinni!

Kuten yllä olevasta esimerkistä huomaa, aikaan sidottu liikunta on minulle ehkä pahinta. Minusta ei ole liikkumaan kellon mukaan - joka viikko samaan aikaan. Takuuvarmasti juuri se hetki olisi huono - tunnin päästä olisi parempi. Tai seuraavana päivänä. Kun on nyt niin kiire ja huono olo ja ei yhtään edes innosta liikkua. Onneksi olen tämän jo tiedostanut, enkä edes aio aloittaa harrastusta, joka vaatisi tiettyyn aikaan osallistumista.

Tällä hetkellä oma liikunta onkin hyvin pitkälti koiran ja/tai rattaiden kanssa ulkoilua sekä erinäistä hyötyliikuntaa. Tosi hyviä juttuja nekin, mutta varmaan pitäisi tehdä jotain muutakin - kun vaan olisi aikaa.

Rataslenkillä käytiin tänään(kin). 

Valmennushan onneksi on äideille suunnattu, joten tämäkin puoli on otettu huomioon; olemme saaneet vinkkejä myös siihen, miten arjessa ja vauvan/taaperon kanssa touhutessa voi samalla treenata. En ole vielä itse ehtinyt näitä juurikaan kokeilemaan (kiitos loppuviikosta tulleen flunssan!), mutta uskoisin tämän olevan aika tehokasta treeniä - ja lapsestakin ihan hauskaa. Kyllä tuo meidän 12-kiloinen Meeakin ihan hyvästä kahvakuulasta käy! :)

Jotain muitakin hyviä vinkkejä liikkumiseen on valmennuksen myötä tullut, mutta en vielä ihan kaikkiin niistä ole ehtinyt tutustua. Mutta materiaalia on saatavilla!

Olen myös valmennuksen myötä pohtinut liikuntaharrastuksen aloittamista omalta osaltani ja mieleen on tullut parikin vaihtoehtoa. Myös näistä kyselin ryhmässä ja sain hyviä vinkkejä - jätetään nyt vielä kertomatta, mitä nämä mahdolliset tulevat harrastukseni ovat, jos ei tästä tulekaan mitään. Mutta ajatus on ainakin lähtenyt itämään, kenties jossain vaiheessa päästään vielä konkretian puolelle. :)

Liikunta-viikon tehtävien osalta olin ehkä vähän yllättynyt niiden helppoudesta. Jopa minä, joka en liiku kovin aktiivisesti, sain ilman sen kummempia ponnisteluita suoritettua annetut liikuntatehtävät! Asioiden pohtiminen onkin kyllä vienyt viime viikolla enemmän aikaa kuin varsinainen liikunta - mikä on toisaalta hyvä, jotta muutokselle luodaan hyvä pohja ja liikkuminenkin kantaa sitä kuuluisaa alkuinnostusta pidemmälle.

Kuluvalla viikolla teemana onkin henkinen hyvinvointi, joka varmaan monelta äidiltä jää melko vähiin. Tunnelmia kolmannelta viikolta blogissa jälleen viikon päästä!

p.s. Pakko vielä mainita; niitä tuloksiakin on jo näkyvillä, vaikka melko kevyin askelin starttaisinkin. On lähtenyt niin senttejä kuin kilojakin! Tästä saa taas uutta puhtia valmennukseen! :)

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

Meidän koti: keittiö

Keittiö on mielestäni yksi tärkeimmistä paikoista kodissa; jos ei nyt kodin sydän, niin jokin muu elintärkeä sisäelin vähintäänkin.

Keittiössä tulee vietettyä paljon aikaa, mutta se on myös yksi niistä kodin huoneista (kylppärin ja kodinhoitohuoneen ohella), joissa käytännöllisyys ja fiksut ratkaisut ovat tarpeen. 

Meidän keittiö on tässä reilun kahden vuoden asumisen jälkeen muuttunut useaan otteeseen. Ja se keittiön muunneltavuus onkin itse asiassa yksi parhaista jutuista keittiössämme!

Kaapit on kivat, mutta niitä oli liian vähän

Taloa etsiessämme tämän kodin keittiö oli asia, jonka takia talo meinasi jäädä ostamatta. Minulla kun oli päähänpinttymä olohuoneen ja keittiön yhdistävästä saarekkeesta, eikä tässä keittiössä sellaista ollut - eikä oikeastaan ollut edes mahdollista saada.

Muut seikat menivät kuitenkin edelle - ja olihan keittiö muuten ihana.

Keittiön alkuperäinen ilme.

Puustellin kaapit miellyttävät omaa silmääni, eikä sen suurempaa keittiöremonttia tarvinnut harkita. Ainoa puute oli kaappitilan vähyys. 

En tiedä onko meillä jotenkin enemmän astioita ja kuivatuotteita kuin keskivertoperheellä, mutta meidän tavarat eivät olisi millään mahtuneet alkuperäisiin kaappeihin. Eikä kyllä myöskään ruuat jääkaappi-pakastimeen.

Ostoslistalle laitettiinkin siis täyskorkeat jääkaappi ja pakastin, yläkaapit niiden päälle - sekä tietysti se ihana saareke, joka nippanappa saatiin mahdutettua keittiöön! (Ei siis kylläkään keittiötä ja olkkaria jakamaan, mutta kuitenkin...) Samassa yhteydessä vaihdettiin yksi alakaappi laatikostoon ja hankittiin nurkkakaappiin kätevä karuselli.

Liikuteltava saareke

Puustellilta myytiin meille "eioo":ta laatikollisen liikuteltavan saarekkeen kanssa, mutta mielikuvituksen avulla saatiin sellainenkin suunniteltua ns. omin voimin. Eli yhdessä silloin keittiöitä myyneen miehen serkun kanssa. 

Haluttiin siis nimenomaan liikuteltava saareke, jotta sen voisi tarvittaessa siirtää muuallekin. Saareke kun nippanappa mahtui meidän keittiöön ja tiesin, että tietyissä tilanteissa keittiöstä tulee liian ahdas saarekkeen kera.

Renkailla varustetussa saarekkeessa ongelmana oli kippaaminen; kun laatikot tavaroineen vedetään auki, lattiaan kiinnittämätön saareke kaatuu eteenpäin. Siksi meille alunperin kaupattiin kaapillisia saarekkeita, mutta minusta alakaapit ovat hyvin epäkäteviä käytössä.

No, ongelma ratkaistiin diy-tyyliin laittamalla pöytätasolevy myös saarekkeen päätyyn - tasapainottamaan. Eipä ole saareke meinannut kaatua kertaakaan! Ja tuo levy on nätti sisustuselementtikin, kun se tulee vähän korkeammalle kuin saarekkeen varsinainen pöytätaso.

Keittiön vanha look

Piti oikein kaivella vanhoja kuvia, jotta voi esitellä keittiön eri ulkoasuissaan. :)

Tässä siis alla kuvia keittiöstä vähän muuton jälkeen, kun saareke on jo kotiutunut ja muut keittiömuutoksetkin on tehty.

Saareke oli meillä käytössä keskellä keittiötä syksystä 2013 syksyyn 2014. Välissä ostettiin isompi ruokapöytäkin (ylläolevissa kuvissa se vanha); sen jälkeen keittiö oli entistä ahtaampi, mutta saareke oikein toimiva kokkaamisessa.

Allaolevassa kuvassa näkyy "uusi" ruokapöytä, joka siis täytyi sijoittaa keittiöön näin päin ikkunaa vasten - muuten ei olisi pöydän ja saarekkeen välistä mahtunut enää kulkemaan. (Hieno kuva, mutta en löytänyt muutakaan uudella pöydällä varustettuna. Kukista päätellen kuva on otettu sairaalasta kotiutumispäivänä; pöydällä olevassa sitterikehdossa uinuu pieni neitokainen ja lattialla vahtii ylpeä uunituore "isoveli".)

Saareke seinää vasten

Juhlien yms aikaan saareke on siirretty ns. tieltä pois yleensä tuohon olkkarin ja keittiön välimaastoon. Näin on saatu iso ruokapöytäkin fiksummin keskelle lattiaa ja keittiöön lisätilaa.

Saareke palveli esimerkiksi jouluna tarjoilutasona (kaksi ylintä kuvaa) ja Meean ristiäisissä sekä 1-vuotissynttäreillä lahjapöytänä (kaksi alinta kuvaa).

Jouluksi pöytä keskelle keittiötä.

Saareke palveli jouluna tarjoilupöytänä. 

Ristiäisten lahjapöytä - samassa paikassa kuin joulun tarjoilupöytä. 

Synttärivalmistelut meneillään - saarekkeen reuna näkyy vasemmassa alakulmassa. 

Meean siirryttyä syöttötuoliin istumaan piti aika nopeasti kääntää pöytä toisinpäin keittiössä. Saatiin useampi penkki käyttöön ja Meeallekin enemmän tilaa syöttötuolille.

Saareke ei enää mahtunut nykyiselle paikalleen ja se siirrettiin keittiön seinää vasten, jossa se olikin viime päiviin saakka.

Vähän huonoja kuvia löysin tältä ajalta keittiöstä - ilmeisesti meidän keittiö on aina ollut niin sotkuinen, ettei ole paljon kuvattu. :D

Pöytä pitkittäin ja syöttötuoli aika lailla keskellä keittiötä!

Saarekkeen (huono) sijoituspaikka seinää vasten näkyy taustalta. 

Keittiön uusi look!

Saareketta oli ikävä (koska se on niin kätevä lasku- ja työtaso!), mutta ajattelin, että se ei mahtuisi fiksusti keittiöön syöttötuolin kanssa. No, yhtenä päivänä pari viikkoa sitten vähän mittailin ja samaisena iltana miehen kanssa siirreltiin pöytää ja saareketta. Toisin päin kääntäen - eli laatikostot hellaa vasten - saareke mahtui keskelle keittiötä ja ruokapöydälle jäi riittävä tila. Ahdasta ei ole kuin tiskikoneen ollessa auki, jos haluaa siitä kapeasta välistä mennä - ja kyllä siitäkin mahtuu!

Nyt saareke on enemmän omassa käytössään, eli ruokien laskutasona, leipien voitelutasona, kokkauksen aputasona ja tiskipöydän ollessa valtoimenaan myös tiskien aputasona. Keittiön seinää vasten ollessaan kun saareke oli enemmänkin postien laskutasona ja kaiken turhan sälän säilytyspaikkana. :D Säilyy keittiön pöytäkin siistimpänä ja tyhjempänä ja keittiössä touhuaminen on entistä mukavampaa!

Uuden järjestyksen ansiosta mieleen tuli toinenkin keittiön sisustuksen pikkuprojekti, joka on itse asiassa jo laitettu aluilleen. Siitä lisää blogissa tuonnempana - ihan omana postauksenaan. :)

Miltä tällainen meidän koti -bloggaussarja vaikuttaa? Mistä huoneesta haluaisit lukea seuraavaksi? 

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.