Ensimmäistä kertaa Hoplopissa!

Hoploppiin menosta on puhuttu monesti, mutta aina se on jäänyt. Ensimmäisen kerran pohdittiin Hoploppia jo Meean ollessa reilun vuoden ikäinen, mutta aina tuli jotain muuta. Osittain myös Hoplopin säännöt koskien omia eväitä ja oma epäuskoni allergiaruuan oikeaoppista valmistusta kohtaan pidätteli intoa Hoplop-reissuun. Viimeksi Hoploppiin oli ihan oikeasti tarkoitus mennä elokuussa; miehen kesälomilla jonain päivänä omien töideni jälkeen, mutta aikataulut eivät osuneet yksiin.

Joten - vasta viime viikonloppuna käytiin ihan oikeasti ensimmäistä kertaa Hoplopissa!

Meean päiväkotiryhmästä on ilmeisesti useampi käynyt jo Hoplopissa ja Meeakin on kovasti Hoploppiin tahtonut viime aikoina - vaikkei varmaan ole täysin tiennyt, mikä Hoplop on. Prisman Puuhapaikassa ollaan toki käyty useampaan otteeseen, mutta Hoplop oli vielä uusi tuttavuus. Yhtenä iltana nukkumaan mennessä Meea alahuuli väristen kertoi, kuinka yksi päiväkodin tytöistä oli käynyt Hoplopissa ja Meealta meinasi tulla itku, kun äiti sanoi, ettei voida huomenna mennä Hoploppiin. Onneksi pystyin kuitenkin lupaamaan, että pian mennään.

No, viime lauantaina se ilonpäivä koitti - ja se kyllä todella oli sitä! Keskiviikosta asti laskettiin öitä Hoploppiin ja perjantaina hoidosta hakiessa ensimmäinen kommentti neidiltä oli "Hoploppiin!!!" Hoplopin eteisaulassa neiti pomppi tasajalkaa odottaessaan lipunostoa. Eli mieluinen oli paikka - jo ennen siellä käymistä. :D

Neiti ihan vähän fiiliksissä Hoplopista! :D

Ja oli se Hoplop mieluinen kyllä siellä käynnin perusteellakin! Sellainen vauhti oli päällä, ettei äiti ja isi meinanneet pysyä perässä. Perässä kun oli pakko mennä; sen verran sokkeloinen tuo Hoplop on, että kovin moneen kohtaan ei neitiä uskaltanut yksin päästää (eikä hän kyllä olisi uskaltanut mennäkään). Aika moni "laitteista" myös vaati 1-4 -vuotiaiden osalta huoltajan läsnäoloa (esim. donitsi-liukumäki), joten vielä pari vuotta saa jatkossakin neitokaisen perässä tuolla juosta.

Enkä siis valita; minusta se ns. perässä juokseminen oli tosi kivaa - ensinnäkin jo siksi, että Hoplopista löytyy koettavaa myös aikuiselle, kuten vaikkapa ne ihastuttavat seeprat (joista kuva jäljempänä) ja liukumäet! Haluan myöskin itse olla mukana kokemassa lapsen kanssa - nähdä sen hänen riemunsa ja jakaa kokemukset. Pakko myöntää - oli se kyllä itsellenikin erittäin hyvää treeniä; jopa siinä määrin, että välillä oli pakko tehdä vuoronvaihto ja jäädä itse hetkeksi tuolille istumaan miehen mennessä Meean perässä.

Koska kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, tässä hieman kuvakavalkadia meidän lauantaipäivästä:

Kaikkineen oltiin Hoplopissa kolme tuntia (!!!), eli paljon pidempään kuin oletin. Ajattelin Meean väsyvän jo kahden tunnin jälkeen, mutta virtaa riitti vielä. Käytiin toki kesken iloittelun syömässä Hoplopin ravintolassa, eli ihan koko kolme tuntia ei kulunut juosten. :)

Ruoka oli tosiaan yksi osasyy siihen, miksi meidän ensimmäinen Hoplop-käyntimme oli vasta nyt. Ehkä vähän itsekin ärsyynnyin Hoplopin asenteesta allergioiden suhteen; sinne ei siis saa ottaa omia eväitä mukaan ja SUURI OSA ruoka-aineallergioista on huomioitu. Nettisivujen mukaan käytännössä siis tuotteita on saatavilla gluteenittomina ja laktoosittomina, ilmeisesti erityistoiveesta myös muutkin erityisruokavaliot huomioidaan ja valmistetaan ruuat räätälöiden. Itse vähän epäilin, että Hoplopin keittiöhenkilökunta olisi allergioiden osalta kovin koulutettua; kun välillä ravintoloissakin tuntuu olevan vaikeaa ymmärtää laktoosittoman ja maidottoman ero. Meillä onneksi allergiaoireet olivat sen verran lieviä (ja allergioita oli loppupelissä aika vähän), mutta vähän mietityttää, miten he hoitaisivat jonkun vakavasti moniallergisen ruokailut...

Ex-maitoallergikon äitinä tämä taustatieto kieltämättä hieman ärsytti vieläkin Hoplopissa, vaikka nyttemmin Meea jo aika lailla kaikkea pystyy syömään. No, itseasiassa; jos nyt valitusta annoksestakin nakit ovat maidottomia (asia, joka olisi siis tietenkin pitänyt erikseen tarkistaa) tämähän olisi sopinut Meealle jo maitoallergian aikaan! Mukaan siis kuului vielä kermakastike (joka toki sisältää maitoa), mutta Meea ei sitä nytkään halunnut nautiskella.

Muuten kyllä olin ruuan osalta positiivisesti yllättynyt, sillä olin lukenut aika paljon roskaruoka-kommentteja Hoplopin osalta. No, hampurilaisateria on hampurilaisateria, mutta minusta se ei niiiiin rasvaiselle ja teolliselle maistunut. En muistanut omasta annoksestani ottaa kuvaa, mutta kyllähän se hampurilaisateria näytti huomattavasti houkuttelevammalta (ja maistui paremmalta ja terveellisemmältä!) kuin vaikkapa Hesen vastaava.

Hoplop-päivä oli koko perheelle oikein mukava kokemus; vaikkakin kaikki kolme kyllä oltiin melkoisen nuutuneita kotiin päästyämme. Mukavaa, mutta rankkaa. :)

Jos jotain "kehitysehdotusta" Hoplopille antaisin (allergiaruoka-asioiden lisäksi), kohdistuisi se aukioloaikoihin. Kun pikkuneidin päikkäriaika on yleensä klo 12-14 välillä, on kello kymmenen aukeamisaika aika myöhäinen. Nyt siis olimme Hoplopissa klo 10-13 ja neiti oli kyllä aivan poikki siinä vaiheessa. Toinen vaihtoehto tosiaan olisi ollut mennä vasta päikkäreiden jälkeen, mutta kun samaan reissuun yhdistimme shoppailua, olisi shoppailemassa pitänyt käydä ensin (koska kaupat eivät olisi enää illalla olleet auki) ja päikkäritilanne ei välttämättä olisi ollut yhtään parempi. En tiedä kokeillaanko seuraavalla kerralla ihan pelkkää Hoplop-reissua (ilman shoppailuja) ja tähdätään sinne vasta iltapäivällä, päikkäriajan jälkeen.

Hoplop selkeästi jätti jälkensä Meean sydämeen ja Hoplop-kuvia on lauantain jälkeen jo moneen otteeseen pitänyt selata äidin puhelimesta ja muistella, mitä kaikkea siellä olikaan. Ennen Hoploppiin menoahan (kun olimme netin kuvia katselleet) Meea totesi "Äiti, minä haluan mennä siihen tiikeriin ja seepraan, mutta en halua mennä apinaan, se on pelottava!" - ja silti rohkeasti uskaltautui kaikkiin kolmeen lauantain aikana. ;)

Ehdottomasti täytyy mennä Hoploppiin vielä uudestaankin! Ei nyt ihan joka viikonloppu (vaikkei se 10 euron sisäänpääsymaksu alle 3-vuotiaalle paha olekaan), mutta jossain vaiheessa. Meea nautti silminnähden Hoplopista, oli ihan elementissään siellä touhutessaan ja paikkoja tutkiessaan.

Vaikka porukkaa oli paljon, on tila kuitenkin niin iso (ja tekemistä niin paljon!), että samanlaisia ahdistumisia ei tullut kuin Prisman Puuhapaikassa - jossa siis töniminen ja päättömästi juokseminen on arkipäivää. Vaikkeivät kaikki vanhemmat Hoplopissakaan keskittyneet muuhun kuin kännykkäänsä tai kahvikupposeen, ei homma mennyt samalla tavalla överiksi kuin Prisman Puuhapaikassa. Ehkä se maksullisuus ja valvojien läsnäolo kuitenkin rauhoittaa tilannetta.

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

Isänpäivä kuvin

Lupasin laittaa kuvia isänpäivälahjoista esille heti kun isi on ne saanut. Nyt luvassa kuvien muodossa meidän isänpäiväjuhlintaa ja mm. neidin omatekoisia lahjoja. :)

Neiti puki aamulla juhlamekon päälle ja odotteli innokkaana, milloin isin saa herättää. Taisi tosin käydä jo vähän etukäteen isille kertomassa "Me leivotaan sulle yllätystä. Hihi, hys, ei saa kertoa!" :D Kuvan vohvelirauta ei ollut lahja, mutta sillä tehtiin aamiais(lahja) - muki on viime vuodelta. 

Isin paketista paljastui lettikirja ja ihastuttava avaimenperä. 

Päiväkodissa neiti oli tehnyt isille jotain. Tämän tiiviisti suljetun pussukan sisältö oli yllätys äidillekin!

Ja tällaisethan sieltä päiväkodin pussukasta sitten paljastui. Neiti halusi itse syödä puolet noista kekseistä. :D

Isänpäiväkortin tilasin tänä vuonna päiväkotikuvien tilauksen yhteydessä, kun selailin, mitä kaikkea Seppälän Koulukuvilla olikaan tilattavana. Oli niin ihastuttava tämä yksi kuva päiväkotikuvien joukossa, että oli pakko tilata muistoksi - ja isänpäiväkorttiin se sopi oikein hyvin! :) 

Kortin kaveriksi Meea piirsi isin kuvan - ihan on näköinen! :D

Kyselin Meealta juttuja isistä - pari "en tiiä" -vastausta jäi pois, mutta aika hauskoja juttuja saatiin paperille ylös. :) Tästä olisi kiva ottaa joka vuotinen perinne; kun vaan muistaisi sen taas vuoden päästä...

Isänpäivä-aamiaiseksi vohveleita...

...ja lounaaksi tacoja. 

Isänpäivän kunniaksi vietettiin koko perheen laatuaikaa ja käytiin mm. kahdesti pulkkamäessä!

Vaarille ja papalle Meea taiteili työhanskat - voi olla, että nämä päätyvät ennemmin koristeeksi kuin käyttöön. :) 

Nimetyt hanskat. :) Sunnuntain ohjelmassamme oli myös soitot vaarille ja papalle - välimatkat ovat turhan pitkiä, että yleensä isänpäivää (ja äitienpäivää) vietetään vaan kotioloissa ja lahjat kulkeutuvat postin myötä. 

Hanskojen kanssa vaarin ja papan paketteihin päätyivät nämä ihastuttavat piirustukset - ei ainakaan puutu väriä!

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

Miten teillä juhlitaan isänpäivää?

Vaikka isänpäivä on "valtakunnallinen juhlapyhä", sitä juhlitaan aika eri tavalla eri perheissä. Toki jouluakin juhlitaan eri tavoin, mutta tarkoitan siis sitä, että kuinka paljon isää juhlitaan kyseisenä sunnuntaina. Sama asia toki äitienpäivän suhteen - mutta siihen en sinänsä voi ottaa kantaa, koska juhlimisen määrän minun mielestäni määrittävät muut kuin juhlakalu itse. :)

Viime vuoden isänpäivätunnelmia. 

Itse kuulun ehkä jonkinlaiseen keskikastiin. Isää kyllä muistetaan isänpäivänä, mutta juhlinta on aamupainoitteista (ts. isän juhliminen ei kestä koko päivää), eikä lahjoihin tuhlata suurta euromäärää.

Uskoisin, että tulevina vuosina itse asiassa panostetaan enemmänkin (tai jopa ainoastaan) lapsen itse tekemiin lahjoihin - niitä ainakin minun mielestäni olisi mukavinta saada. Miehelle kun nyt muutenkin on haastavaa keksiä lahjoja. :D Ja siksi toisekseen; silloinhan juhlitaan isää, joten ei ole vaimon tehtävä ostaa tai miettiä lahjaa - jos lahja ostetaan, niin sen tulisi olla lapsen valitsema ja ostama (vaikkakin äidin rahoilla).

Kun Meea vielä on niin pieni, olen toki ottanut isänpäivälahjonnasta huolehtimisen vastuulleni. Meea kun olisi halunnut ostaa isille vain prinsessan. :D Itse olen ostanut jotain jollain tavalla isä-aiheista. Viime vuonna isä sai Meean kuvalla varustetun mukin, tänä vuonna lahjapaketista paljastuu... - niin, enpäs kerrokaan ihan vielä! :)

Varsinaisten lahjojen lisäksi ne neidin itse tekemät asiat ovat se suurempi lahja, rakkaudella tehty. Viime vuonna itse tehdyt jutut olivat vaan kortin muodossa, tänä vuonna luvassa on jotain muutakin. Myös päiväkodissa on ilmeisesti askarreltu jotain isänpäiväaiheista; se on paketoitu tiiviiseen pakettiin, jota en ole itsekään vielä avannut! Vähän jännitystä siis äidillekin isänpäivään!

Lisäksi meidän perheen isälle on luvassa huomenna jotain vähän spesiaalimpaa aamupalaa sekä herkuttelulounasta. Meean mielestä tämänpäiväinen Hoplop-reissukin oli yksi osa isän lahjoja. :D

Kaiken kaikkiaan isänpäivä tullee olemaan aika leppoisa päivä. Päivä, jonka eteen on nähty vähän vaivaa, mutta ei otettu suurta stressiä. Päivä, josta toivottavasti tulee kaikille perheenjäsenille hyvä mieli.

p.s. Tämänvuotisten isänpäivälahjojen osalta lupaan laittaa kuvamateriaalia Insta-tililleni - sen jälkeen, kun isi on lahjansa avannut! Jos et vielä seuraa minua Instassa, tee se nyt! :)

Miten teillä juhlitaan isänpäivää?

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

Millainen oli Superdieetti?

Superdieetistä on jo jonkin aikaa, mutta en vaan ole ehtinyt kirjoittamaan (loppuun) mielipiteitäni Superdieetin osalta. Jotain muistiinpanotyylistä höpötystä tänne blogiin tein jo itselleni talteen, mutta siihen se jäikin moneksi viikoksi.

Superdieetin "säännöt" ovat sen verran tiukat, että konkreettisesti en saa blogiin kertoa, mitä superdieetin aikana tehtiin. Millaiset jumppaohjeet olivat tai miltä näytti ensimmäisen viikon ruokalista. Poimin kuitenkin esiin muutaman asian, jotka itselläni jäivät päällimmäisenä mieleen - eivätkä välttämättä positiivisessa mielessä.


1) Superdieetti vaatii aikaa

Jos aika on kortilla jo muutenkin, en suosittele aloittamaan Superdieettiä. Sen osalta aikaa kuluu aivan älyttömästi - vaikka olisi vain Simplellä ja keskittyisi pelkästään ruokapuoleen, on uuden opettelua sen verran, että ainakin tällaiselta töissäkäyvältä äidiltä meinasi vuorokaudessa loppua tunnit kesken ja esim. bloggaaminen jäi hyvinhyvin vähäiselle.

Ruuan osalta etenkin alku on hankalaa. Kaikki pitää punnita ja miettiä tarkasti, mitä saikaan aamupalaksi ottaa - tarkistaa välissä ohjeesta, että menikö oikein. Punnitsemisessa saa kyllä nopeasti otteen siitä, paljonko tietty grammamäärä on - mutta ohjeethan vaihtuvat viikottain, joten siitäkään ei loppupelissä ollut aina hyötyä. Se jatkuva ajattelutyö - etenkin aamuisin - oli välillä vähän haastavaa.

Ekan viikon aamupalaa; tekemisessä - ja syömisessä - meni hyvinhyvin kauan. :D

Kokkaamisen osalta ainakin itse jouduin tekemään muutoksia normaaliin kokkaustapaani ja uuden opettelu vei luonnollisesti aikaa. Ruokalistoja joutui tekemään ja miettimään huolellisesti; montako SD:n mukaista ateriaa yhdellä jauhelihapaketilla saa aikaan ja missä muodossa kasvikset nautitaan. Niin, ne kasvikset. Pakastekasviksiin turvauduin muutamaan otteeseen, mutta kyllä siihen kuorimiseen ja pilkkomiseen kului kuusiviikkoisen aikana lukemattomia tunteja - kasvisten määrä kun oikeasti on aika iso päivän aikana!

Meillä lisäminuutteja kokkailuun - ja myös lisäeuroja ruokalaskuun - toi myös se, että kaikkien ruokien osalta ei voitu kokata koko perheelle samaa ruokaa. Meean maitoallergiataustan huomioiden tämä oli henkisesti tosi ikävä juttu; olen keväästä asti riemuinnut siitä, että nyt koko perhe syö samaa ruokaa ja oma ajankäyttöni on parantunut sen myötä - nyt ikäänkuin otettiin takapakkia sen osalta SD:n takia. Toki osa ruuista oli sellaisia, jotka Meeallekin sopivat - eikä Meean osalta punnittu raaka-aineiden painoja. Mutta aika moni oli kuitenkin joko maultaan tai koostumukseltaan sellaista, että mieluummin kokkasin Meealle oman ruokansa. Esimerkiksi lihapullia tein samalla kertaa eri reseptillä minulle ja miehelle, ja eri reseptillä Meealle. Ja tarkkaan mitatut raaka-aineet oli vaan yksinkertaisesti helpompi tehdä vaan itselle (ja miehelle), eikä sotkea siihen Meean "syön niin paljon kuin maittaa" -kokoisia annoksia.

Paljon kului aikaa jo ruokaan - ja liikuntaosion aikasyöppöys on vielä käymättä ottamatta huomioon! SD:n vaaditut (kaikkineen 8 kertaa viikossa!) liikuntasuoritukset eivät olleet tavoitteenani missään vaiheessa; 8 kertaa liikuntaa viikossa on aaaaika paljon perusarjen ohella - siis jo ilman lastakin. Aamulla ennen töihin lähtöä ei ehdi (kun aamut ovat muutenkin niin aikaisia), työmatkaliikunta ei onnistu (koska matkaa on 30 km suuntaansa ja kiire hakea neiti päiväkodista) ja iltaisin tunteja on vain rajoitettu määrä (josta osa pitäisi ehdottomasti viettää lapsen kanssa). Vielä kun jumppaohjelmat piti ensin opetella, katsoa videot ja kesken ensimmäisten treenienkin vielä vilkuilla ohjeita - siihenkin meni oma aikansa, ja puolen tunnin treeni oli helposti 45 minuutin treeni.

Omiin henkilökohtaisiin tavoitteisiini pääsin lähes joka viikko - mutta kyllä se vaati järjestelyjä, suunnittelua ja muusta (mm. blogista, kodin siisteydestä ja unesta) tinkimistä. Liikunnan (siis kunnon treenaamisen, eikä pelkän kävelyn) tuominen arkeen onkin ollut haaste muutenkin kokopäivätyön, taaperon ja kodinhoidon ohella; siihen ei konkreettista apua kyllä tästä(kään) ohjelmasta tullut.

Viikonloput olivat parasta aikaa treenata; päikkäreiden aikaan ehti kuntopyöräillä pitkän lenkin. :) 

2) Superdieetti vaatii rahaa

SD itsessään ei ole kovin kallis, mutta sen aikana kokattavat ruuat tulevat kyllä kalliiksi - ainakin meidän perheen normaaliin ruokalaskuun verrattuna. Etenkin jos haluaa hieman vaihtelua ruokavalioon, euroja joutuu panostamaan aika paljon.

Esimerkiksi itselläni maitorahka ei vaan kuulu suosikeihin, eikä se sellaisenaan uponnut kovin kauaa - korvikkeeksi sopivat makurahkat tai ProPudit ovat paljonpaljon kalliimpia kuin perusrahka! Myös lihaa ruokavalioon kuuluu aika paljon (itselläni huomattavasti enemmän kuin normaalisti!) ja lihaan sai kyllä euroja kulumaan SD:n aikana; etenkin kun tosiaan miehenkin ruuat kokkasin SD:n oppien mukaan.

Lisäksi ruokahävikki oli normaalia suurempi. Osittain johtuen siitä, että kokkasin Meealle osin eri ruuat - mutta suuremmaksi osin sen vuoksi, että kaupan pakkauskoot eivät noudattaneet kaikilta osin SD:n määriä. Kana- tai jauhelihapakettia ei useimmiten saanut jaettua niin, että kaikki olisi tullut käyttöön - tai sitten piti alkaa säätämään ja laskeskelemaan lisää proteiinia oikeassa suhteessa jostain muusta tuotteesta (ja tähän laskeskeluun ei siis ollut kovin yksityiskohtaisia ohjeita; siksi se olikin aika hankalaa). Ja jos jostain ruuasta (Meean tai omasta) jäi jotain yli, se piti useimmiten heittää roskiin, koska ei voinut itsekään syödä ns. ylimääräistä tai "vääränlaista" ruokaa edes paria lusikallista.

"Herkuttelu" SD:n aikana tuli niin kalliiksi, että se jäi aika vähäiselle.

3) Superdieetti on huonosti organisoitu

SD:n käytännön kulku oli kaikkea muuta kuin helppo! Ja osaltaan yksi aikasyöppö - kaiken muun ohella...

Ohjeet tulivat viikottain verkkopalveluun ja esim. jumppaohjeet ja esimerkkireseptit olivat katsottavissa sieltä. Ihan okei; alussa kävin kahlaamassa kaiken läpi ja viikon välein tutustuin alkavan viikon ohjeisiin. Kuulostaa simppeliltä? Todellisuus oli kuitenkin muuta.

Verkkopalvelusta löytyi foorumi, jota olisi pitänyt seurata aktiivisesti (lue: vähintään päivittäin) saadakseen kaiken hyödyn irti. Esimerkiksi eri ruokien korvaavuudet käytiin läpi siellä - ei SD-oppaassa, jossa esiteltiin vain murto-osa vaihtoehdoista. Foorumin kautta sain paljonpaljon lisää vaihtelua omaan ruokavaliooni. En vaan etenkään loppuvaiheessa enää ehtinyt seuraamaan foorumia, kun kokkailu ja liikunta söivät sen verran aikaa perusarjesta. Saatu hyöty olisi ollut moninkerroin suurempi, jos aikaa olisi ollut enemmän.

Foorumin lisäksi (!!) ryhmälle oli luotu myös oma Facebook-ryhmä, jossa keskustelu oli vapaampaa ja ns. vertaistukimaisempaa. Monet eri kommunikointikanavat ovat hyvä juttu - ja foorumilla ja FB-ryhmällä oli hieman eri tarkoitus SD:n aikana - mutta olisihan tämän nyt varmaan voinut fiksumminkin järjestää! Monta eri järjestelmää ei tarkota aina parempaa lopputulosta.

Superdieettejä kuitenkin pyöritetään aika monta vuoden aikana ja foorumillakin vastaillaan varmaan aina samoihin kysymyksiin. Kaikki tieto yhteen paikkaan ja esim. oppaaseen kattava tieto sekä ruokalistoista että korvaavuuksista - nyt se tieto oli käytännössä neljässä (!!) eri paikassa, joista kahdessa sen joutui vieläpä ns. itse kaivamaan esille. Ei toimivaa lainkaan.

Ja se konkreettinen apu. No, tuntuu, että niihin kysymyksiin, mihin vastaukset oli valmiina olemassa (ts. niitä oli kysytty aiemminkin), vastaukset sai nopeasti. Vähän vieraampiin ruoka-aineisiin tuli ympäripyöreitä vastauksia ja taaperon kanssa treenaamiseen en saanut käytännössä mitään ohjeita. "Voisi varmaan toimia ja jotain liikkeitä voisi tehdä taaperonkin kanssa, kannattaa kokeilla." Se kun ajankäytöllisesti itselläni oli yksi suurimmista haasteista; jumppaaminen neidin kanssa SD:n ohjeilla oli mahdotonta, kun neiti tuli istumaan mahan/selän päälle ja huusi "jumppaa, äiti, jumppaa!". Olisi ollut kiva, kun olisi tarjottu jotain - vaikka valmista muualta löytyvää - treeniohjelmaa, jota olisi voinut harjoittaa yhdessä taaperon kanssa. Tai edes kertoa, mitä taaperon kanssa tehtäviä liikkeitä voisi soveltaa SD:n jumppaohjelmaan. Taaperojumppa-ohjelmia kun on olemassa ja jotain olen joskus kokeillutkin; mutta en uskaltanut SD:n aikana näitä lähteä soveltamaan, koska SD:n oma ohjelma kuitenkin on tietyin periaattein suunniteltu.

Kukkakaalipizza on yksi hyvä esimerkki siitä "yhteisön voimasta", sillä tätä kokkaili tosi moni ja reseptivinkit vaihtuivat FB-ryhmässä. Itsekään en varmaan olisi tajunnut tätä kokeilla, ellen olisi FB:stä kuvaa bongannut!

4) Superdieetti sotii omaa ajatusmaailmaa vastaan

Otsikko on ehkä turhan raffisti sanottu, mutta en osannut ajatustani paremminkaan kiteyttää. Viittaan tällä siis sokeriin, lisäaineisiin ja kalsiumiin.

Kaikki käytetyt tuotteet SD:n aikana piti olla sokerittomia. Sokerittomuus tarkoittaa usein lisäaineita - joka ei ainakaan oman katsantokantani mukaan ole mikään erityisen hyvä asia. Sokerittomien juomien rajaton käyttö (!) dieetin aikana johti kuitenkin siihen, että tulin juoneeksi limsaa ja mehua huomattavasti enemmän kuin normaalisti! Kun se oli sallittua, sitä tuli juotua - kun ei mitään muutakaan "herkkua" saanut ottaa. Pitkässä linjassa ei kuulosta kovin fiksulta.

Toinen asia, joka itseäni kummastutti dieetin aikana oli kalsiumin määrä. Itse olen mm. tottunut juomaan ruokajuomana maitoa - SD:ssä se oli kiellettyjen listalla. Kalsiumin lähteitä ja maitotuotteita oli olemassa, mutta ne olivat sinänsä vaihtoehtoisia ja ainakin itselläni kalsiumin määrä jäi SD:n aikana huomattavasti vähäisemmäksi kuin normaalisti. Laskeskelin yhden (ei ehkä koko totuutta kertovan) laskurin avulla, että SD:llä kalsiumin saantini olisi jäänyt vain puoleen tarpeesta; kun normaalilla ruokavaliollani kalsium-määrä ylittyy selkeästi.

Ruokien sisältö sinänsä ei sotinut omaa ajattelutapaani vastaan; päinvastoin! Paljon kasviksia ja sopivassa suhteessa proteiineja ja hiilareita. Hyviä ja maukkaita aterioita!

-----

Superdieetin ohjeet ovat tallessa vastaisuuden varalle ja kaikesta arvostelusta huolimatta: sieltä jäi kyllä hyviä vinkkejä käyttöön. Vinkkejä siihen, mitä omassa ruokavaliossa voisi muuttaa. Hyvät perussarjat kotijumppaa varten. Hyvää vertaistukea ja apua myös kanssadieettaajilta, jos jokin askarrutti.

Halusin kuitenkin kirjoittaa rehellisesti omista mielipiteistäni; ihan jo siitäkin syystä, jos joku samassa elämäntilanteessa oleva miettii Superdieettiä.

Jos nyt pohtisin uudelleen Superdieetille lähtemistä, uskon, että jäisi lähtemättä. Superdieetti sopii ehkä paremmin intohimoisemmalle treenaajalle kuin perus-äidille. Sen sijaan FitMama voisi tulla kysymykseen; erään ystävän kanssa näistä dieeteistä juteltiin ja sen keskustelun perusteella FitMamasta saa paljon enemmän irti perusarkeen - samalla rahalla!


Myöhemmin luvassa vielä tsekkaus elämään Superdieetin jälkeen. Oliko siitä hyötyä? Jäivätkö vinkit käyttöön? Palasivatko kilot SD:n loputtua? YRITÄN ehtiä kirjoittaa tuon bloggauksen jo seuraavan viikon sisällä!

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

Lemppari-lastenohjelmat Netflixistä

Kirjoitin hiljattain iPadin peleistä - nyt ajattelin listata myös Netflixin taaperon suosikit lastenohjelmien saralta. Nyt kun neitikin jo hetken malttaa katsella lastenohjelmia - asia kun nimittäin ei aina ole ollut näin.

Meillä tosiaan tilanne on ollut se, että äiti välillä olisi ihan mielellään istuttanut neidin hetkeksi television ääreen siksi aikaa, että olisi saanut itse jotain tehtyä. No, eipä ole onnistunut, kun ei neiti halua katsella. Eikä ainakaan yksin, vaan äidin sylissä. Tai vähintäänkin äidin vieressä. Eipä siis ole ollut ainakaan sitä ongelmaa, että lastenohjelmia olisi tullut katsottua liikaa - vasta kesällä neiti edes malttoi rauhoittua katsomaan niitä ohjelmia pidemmäksi aikaa (siis yli viideksi minuutiksi).

Meillä ei edelleenkään ole mitään niin sanottua Pikku Kakkos-rytmiä, joka monissa jo samanikäisten lapsien perheissä tuntuu olevan. Meea ei mitenkään odota Pikku Kakkosta, eikä yleensä edes halua sitä katsella - ja harvoin äiti edes muistaa avata television siihen aikaan. Sinänsä ihan hyvä, koska välttämättä niitä lastenohjelmia ei edes päivittäin tarvitsisi mielestäni katsella, ainakaan tuntia! Vaikkakaan ei meillä kyllä ruutuaikaa mitenkään erityisemmin lasketa; uskoisin silti Meean katsovan huomattavasti vähemmän lastenohjelmia kuin jotkut telkkarin edessä kasvaneet ikätoverinsa.

Nyt pottailun (tai ainakin potalla istumisen) lisääntyessä televisio ja Netflix ovat olleet hyviä apuvälineitä saada neiti istumaan potalla kauemmin kuin kaksi sekuntia. Toki välillä luetaan kirjaakin potalla, mutta useimmiten lastenohjelma toimii istuttamiseen huomattavasti paremmin. Ja se on myös nykyään se hetki, johon ei välttämättä tarvita äitiä viereen; se on melkoisen harvinaista meillä edelleen. :)

Välillä Meea katselee lastenohjelmia televisiosta (koska meillähän näkyy miehen urheilukanavapakettien myötä myös pari lastenohjelmakanavaa), mutta useimmiten neidin valinta on iPad ja Netflix. Television lastenohjelmista ei edes niinkään ole mitään tiettyjä lemppareita (paitsi Frozen, jota siis nykyään katsotaan dvd:ltä) - johtuu ehkä siitäkin, että telkkarista ei aina voi valita haluamaansa ohjelmaa katsottavaksi juuri sillä hetkellä. Sen sijaan Netflix on Meealle mieluisampi lastenohjelmien katselupaikka, koska sieltä voi valita kätevästi, mitä ohjelmaa katsoisi.

Ja aika pitkälti valinnat pyörivät näiden kuuden ohjelman välillä - joskus harvoin katsotaan jotain muutakin. :)

1) Ystävien kylä
Ystävien kylä on ehdoton suosikki tällä hetkellä! Hälytysajoneuvoja, eläinhahmoja, yhteisöllisyyttä ja jänniä tarinoita. Mitä itsekin olen sivusilmällä sarjaa seurannut, niin ihan kiinnostavaltahan tämä vaikuttaa! Tai siis; voisi sitä huonompiakin lastenohjelmia katsella. Tässä sarjassa kuitenkin käsittääkseni ideana on yhdessä tekeminen ja nimensä mukaisesti ystävyys; kaikki auttavat toisiaan ja toimivat yhdessä. Meean uskomaton muisti korostuu kyllä tämän sarjan osalta; hahmoja on paljon, mutta Meea muistaa aivan jokaisen nimen - huomattavasti paremmin kuin äiti!

2) Pikku Prinsessa
Toinen lempparisarja tällä hetkellä. Itseäni vähän ärsyttää Pikku Prinsessan visuaalinen puoli sekä päähenkilön ääni, mutta sarjana tämä on siinä mielessä hyvä, että siinä käydään läpi aika arkisia asioita prinsessan elämän myötä, mm. pottailua. En tosin tiedä, onko tämä kaikkein paras ohjelma uhmaikäiselle, jonka "minä haluan!" -vaatimiset ovat alkaneet lisääntyä koko ajan ja samaa lausetta kuulee kyseisessä ohjelmassakin. ;)

3) Pocoyo
Pocoyo on pysynyt lempiohjelmissa varmaan niin kauan, kun neiti on Netflixistä lastenohjelmia katsellut. Ihan alussa suosikit olivat Mimi ja Kuku sekä Pocoyo - jotka olivat sarjoja, joita äiti alkoi ensimmäisenä neidille näyttämään; ystävien ja googlen suositusten perusteella. :) Mimi ja Kuku -innostus on laantunut, mutta Pocoyo on yksi suurimmista suosikeista edelleen! Osaltaan Pocoyo-innostukseen voi vaikuttaa sekin, että Meealla on myös Pocoyo-, Elli-, Luppa- ja Ankka-pehmolelut - jotka ovat to-del-la tärkeitä. Pocoyo on sarjana tosi kiva, koska siinä käydään läpi aika yksinkertaisia asioita; siinä opetetaan esimerkiksi mikä sateenvarjo on tai mikä puhelin on. Tunnelma sarjassa on hyvin iloinen; itse asiassa jopa niin iloinen, että meillä joudutaan kelaamaan yli yhden jakson kohdan, jossa Pocoyo itkee - koska Meea ei vaan pysty katsomaan sitä kohtaa itkemättä ja pyytää jo kohtauksen alussa alahuuli väristen kelaamaan.

4) Barbie Life In The Dreamhouse
Yllättävä valinta, mutta tätä se neitokainen myös usein katselee. Kyseinen sarja on suunnattu vähän isommille lapsille, mutta ehkä se vaaleanpunainen maailma ja ihanat barbiet houkuttelevat. Tämä on siis sarja, jonka hän on aivan itse valinnut seurattavaksi - taisin vielä itse siinä vaiheessa ehdottaa, että katsottaisiinko jotain muuta, mutta ei käynyt. :D

5) Sanabileet
Sanabileet on yksi näistä pienimmille lapsille suunnatuista sarjoista Netflixissä ja tämäkin on tosi kiva, koska tässä opetellaan paljon asioita. En nyt muista esimerkkiä, koska päässä alkoi soimaan vaan kyseisen sarjan tunnari - joka on muuten yksi ärsyttävimpiä asioita tässä sarjassa tai ylipäätään lastenohjelmissa. Etenkin Sanabileiden tunnari kyllä jää soimaan päähän moneksi päiväksi. :D No, onneksi Sanabileiden päähahmot sentään ovat ihanan suloisia eläinvauvoja. :)

6) Clifford
"Kihvoltti" on myös ollut suuressa suosiossa, vaikka äidin näkökulmasta se onkin vähän tylsän oloinen sarja. No, Meea tykkää. Ja onhan tuo koira nyt aika sympaattisen oloinen kaveri. :)


Näiden lisäksi katselulistalle on joskus päässyt Masha ja Karhu, Mimi ja Kuku, Lapanen, Smurffit ja Rasmus Nalle. Tuossa Netflixin tarjontaa selatessa täytyy kyllä todeta, että paljon on vielä katsomatta ja etenkin leffapuoli on jäänyt ihan käyttämättä; Meea on katsonut Netflixistä kautta aikojen leffoista muistaakseni vaan Frozenia ja Risto Räppääjää!

Omassa lapsuudessani mitään Netflixin kaltaista ei vielä ollut ja lastenohjelmiakin tuli televisiosta vain tiettyihin kellonaikoihin - yleensä aamulla. VHS:t olivat kovassa käytössä ja muutamaa videokasettia tuli kelattua edestakaisin sen verran, että ne menivät rikki.

Vaikka meillä Netflixiä katsellaan kohtuudella (ja äidin/isin luvan mukaan; Netflix ei ole mitenkään ns. vapaasti katseltavissa milloin tahansa ja esimerkiksi iPadia säilytetään korkealla hyllyn päällä), huomaa selvästi, että Meea on kovin tottunut siihen, että lastenohjelmat ovat käsillä ns. aina. Siis että jos sattuu saamaan luvan lastenohjelmien katseluun, voi katsoa juuri sitä haluamaansa sarjaa. Kesällä mummin ja vaarin luona oli nimittäin Meealle vaikea ymmärtää, että lastenohjelmia ei telkkarista tule aivan koko aikaa, eikä Ystävien kylää voi katsoa ihan milloin haluaa. :)

*Bloggauksen kuvat lainattu netistä.*

Mitä lastenohjelmia teillä katsotaan - vai katsotaanko?

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

Mitä 2,5-vuotiaan joulukalenteriin?

Minusta yksi ihanimmista jutuista joulunodotuksessa on omatekoinen joulukalenteri. Siis sellainen, mihin laitetaan lapselle jokin tavara joka päivä.

Toki kuvakalenteritkin kiinnostavat vielä näin pientä lasta, mutta tavarakalenteri on mielestäni etenkin suklaakalenterin korvikkeena mukava - eipähän tarvitse aivan joka päivä syöttää lapselle karkkia. Viime vuonnahan Meea ei oikeastaan ollut vielä karkkia (tai ylipäätään sokeria) saanut, joten suklaakalenteri oli jo siksikin totaalinen nounou meidän perheessä.

Näitä tavarakalentereita on nykyään jo kaupassakin valmiiksi saatavina iso valikoima; viikonloppuna bongasin ainakin Frozen-kalenterin (joka sisälsi mm. figuureita ja tarroja) sekä erilaisia lego-kalentereita. Nekin ovat mukavia; äiti pääsee helpommalla ja lapsi saa jännitettävää joulukuuksi.

Itsellä kuitenkin kaikenlainen näpertely ja DIY-henkisyys on kasvanut äitiyden myötä ja siksi ns. omatekoinen tavarajoulukalenteri oli oikeastaan pakollinen. Ei vaihtoehtoja. Viime vuonna mentiin vielä valmiilla joulupussukalla, jonne itse laitoin tavarat (kun tällaisen äidiltäni sain ja aika ei riittänyt oman tekemiseen), mutta tänä vuonna askarrellaan joulukalenteristakin omannäköinen.

Viimevuotinen kalenteri.

Joulukalenteriin voi itse valikoida tavarat ja laittaa sinne juuri niitä juttuja, mistä tietää lapsensa pitävän. Mikä voisikaan olla parempaa? Pakko myöntää, että se joulukalenterin täyttäminen saattaa lähteä helposti käsistä, kun osa tavaroista voi olla jopa viiden euron arvoisia. Hups. Katsotaan, uskallanko laskea Meean tämänvuotisen joulukalenterin kokonaisarvoa euroissa jossain kohtaa - ehkä en.

Meillä joulukalenterihommat ovat siinä mielessä hyvässä vaiheessa, että idea joulukalenterin toteutuksesta on jo valmiina - ainoastaan toteutus puuttuu. Tarkoituksenani on saada joulukalenteri kokonaisuudessaan seinälle marraskuun viimeisenä päivänä, joten pikkuhiljaa täytynee aloittaa joulukalenterinkin rakentaminen.

Kalenteriluukkujen sisällöistä tätä kirjoitettaessa 18 on valmiina ostettuna/tehtynä - ja loppuihinkin on idea olemassa. Voi jopa olla, että tulee ylitarjontaa. :D

En aivan niitä kaikkia ideoitani aio tähän avata, mutta ajattelin listata juttuja, joita tämänikäisen joulukalenteriin VOISI laittaa. Meidän kalenterista ei aivan näitä kaikkia tule löytymään (sekä vastaavasti jotain lisääkin kalenterissa tulee olemaan) ja osa on viime vuotisen kalenterin sisällöstä napattuja, mutta kaikki nämä tavarat olisivat meidän neidille mieluisia.

Jos siis joulukalenteristasi puuttuu vielä jonkun luukun idea, tsekkaa löytyisikö alla olevasta listasta jotain käyttökelpoista!

Viime vuonna virkkasin neidille mm. nämä.

Virkatut ruuat: Nämä olivat hitti joulukalenterissa viime jouluna ja edelleen ne ovat leikeissä mukana! Voi olla, että tänäkin vuonna kalenterista löytyy muutama virkattu juttu - riippuu hieman äidin aikatauluista. ;)

Pienet eläimet/hahmot: Viime vuonna meillä oli muovisia pikkueläimiä, myös LPS:t, pikkuponit, Frozen-figuurit tai muut vastaavat voisivat toimia. Toki jos koko kalenterin täyttää näillä, tulee hintaakin aika paljon, mutta muutamaan kalenterinluukkuun oikein hyvä idea. Myös nukkekodin tarvikkeet olisivat ihania joulukalenteriin - Meealla ei vielä nukkekotia ole, joten tämä idea jää ainakin tänä vuonna meillä käyttämättä.

Legot: Legopaketti jaettuna osiin tai pieni hahmo yhteen luukkuun.

Äitini osti Meean joulukalenteria varten tämän Duplo-paketin, josta riitti sisältöä yhdeksään luukkuun.

Palapelit: Lelujen osalta palapelit ovat kohtuullisen edullisia, sopivat monen ikäisille (oman taitotason mukaan) ja ilman kehystä menevät myös aika pieneen tilaan joulukalenterin luukkuun.

Askartelutarpeet: Askartelutarpeita voi askartelua rakastavalle laittaa joulukalenteriin ihan muutenkin, mutta vielä mukavampaa olisi, jos pussukasta löytyisi tarvikkeet (ohjeineen) johonkin tiettyyn askarteluun. Tätä tulen itse hyödyntämään joulukalenterissa ainakin parin luukun osalta - täytyy vaan vielä valikoida sellaiset päivät, jolloin oikeasti ehditään askartelemaan!

Tarrat: Aina toimiva ratkaisu, ainakin tytöille. Tätä ei tarvinne sen kummemmin selitellä.

Pikkuneidin tarvikkeet: Korut, pinnit ja muut ihanuudet. Niitä ei voi pienellä tytöllä olla liikaa. Meillä on alkanut kunnon prinsessavaihe; kaikki pinkki ja kimalteleva on ihanaa.

Karkit ja herkut: Monelle lapselle varmaan kelpaisi, että koko kalenterin täyttäisi näillä - itse laitan herkkuja vaan muutamaan luukkuun. Mutta karkit ovat hyvä viime hetken vaihtoehto, jos johonkin luukkuun on vielä sisältö keksimättä! Jouluaiheiset karkit sopivat erinomaisesti joulukalenteriteemaan (ja niitä muuten kaupasta löytyy!), mutta myös ihan tavalliset lempikarkit ovat varmasti mieluisia. Eikä herkkujen toki tarvitse olla karkkeja; meidänkin kalenterista löytyi viime vuonna Muumi-rusinarasioita!

Jouluisiin askareisiin liittyvät tavarat: Piparkakkumuotti päivänä, jolloin leivotaan pipareita. Luumuhillopurkki päivänä, jolloin leivotaan joulutorttuja. Joulukuusen pallo päivänä, jolloin koristellaan joulukuusi.

Jouluaiheiset tavarat: Tonttulakki ja joulukoriste ovat myös ns. helppoja valintoja joulukalenteriin. Viime vuonna tilasin jouluaaton luukkuun kirjeen joulupukilta, joka ei ehkä vielä vuosi sitten ollut neidistä niin jännittävä.

Näiden lisäksi ihania ideoita olisivat tiettyyn teemaan pohjautuvat kalenterit. Legopaketti, jossa tulee yksi osa päivässä ja vasta jouluaaton luukusta kokoamisohje. 24-palainen palapeli, jossa tulee yksi pala päivässä. Tontun terveiset, joissa joka päivä kehotetaan tekemään jotain jouluaiheista; mukana voi olla vaikka piparkakkumuotti tai joulukorttitarpeet. Virkatut ruuat joka päivälle tai pieni eläinhahmo jokaiselle päivälle. Etenkin vähän vanhemmalle lapselle teemakalenterit toimisivat hyvin, kun hän jo ns. ymmärtäisi teemasta ja ehkä jopa malttaisi odottaa 24 pitkää päivää, että saisi palapelin tai legorakennelman valmiiksi!

Ainakin vielä tänä vuonna olen itse ajatellut laittavani joulukalenteriin aika erilaisia sisältöjä; ei ihan joka luukku eri tavaraa, mutta melko monipuolisesti. Näin se on toistaiseksi mielenkiintoisempaa sekä äidille että tyttärelle - äiti saa keksiä erilaisia tavaroita joulukalenteriin ja tyttö saa jännittää, mitä sieltä seuraavana aamuna löytyykään!

Mitä muuta teillä laitetaan taaperon joulukalenteriin?

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

Schärin gluteenittomat leivät ja keksit

Pääsin Buzzadorin ominaisuudessa lokakuussa testailemaan Schärin gluteenittomia tuotteita, jotka olivat itselleni uusia tuttavuuksia. Gluteenittomia tuotteita on ylipäätään tullut käytettyä aika vähän; lähinnä hinnan takia. Vaikka uskon gluteenittomien vaihtoehtojen sopivan omalle(kin) vatsalleni paremmin, ovat ne jääneet kaupan hyllylle korkean hintansa takia. Itse olen kyllä monesti leiponut gluteenittomana, mutta valmiita tuotteita on tullut maisteltua aika vähän.

Tämä buzzaus olikin itselleni oikein mieluinen, sillä mitään näistä tuotteista en ollut aiemmin maistanut!

Buzzattavat leivät ja keksit. 

Pakko myöntää, että leipien osalta ennakkoluulot olivat aika korkeat. Ei sinänsä gluteenittomuuden takia - vaan siksi, että leivät olivat tyhjiöpakattuja. En muista, että olisin koskaan tyhjiöpakattuja leipiä syönyt! Vähän jo ajattelin, että ei vitsi, tuleekohan nämä leivät meillä oikeasti syötyä...

Pakettia avatessa itse asiassa tuntui hieman kosteutta (joka oli omiaan kasvattamaan sitä ennakkoluuloani entisestään), mutta kosteus ei kyllä maistunut leivissä lainkaan. Päinvastoin; leivät olivat erinomaisen makuisia - kaikki ne kolme makua, joita buzzador-paketin myötä päästiin maistelemaan. 

Meillä tärkein raati oli 2,5-vuotias nirso pikkuneiti. Jolle kaikki maut kelpasivat erinomaisesti; yhtenä iltana hän taisi syödä jopa kolme viipaletta (!!!) leipää iltapalaksi - ja se on paljon meidän neidille. Oma suosikkini oli moniviljaleipä, mutta muutkin olivat kyllä maukkaita - etenkin paahdettuna!

Taaperon hyväksymä - peukku annettu! :)

Leipien osalta päiväykset olivat pitkät - näissäkin pitkälle marraskuulle. Siinä mielessä tosi kiva juttu, että leipää voisi ostaa kotiin isommankin määrän ns. jemmaan - eikä sitä tarvitsisi välissä pakastaa, jotta se säilyisi. Pakkauksessa luki, että avattu leipäpussi pitäisi käyttää parin päivän sisällä ja sitä lyhyttä käyttöaikaa hieman harmittelin etukäteen. Leivät olivat kuitenkin niin maukkaita ja pakkaukset kohtuullisen pieniä, että ei tullut ongelmaa sen suhteen - avatut leipäpaketit eivät 1,5 päivää kauempaa meillä säilyneet. :D

Tyhjiöpakattu leipä oli uutta itselleni. 

Parasta paahdettuna!

Keksejä en juuri koskaan osta itse kotiin, enkä muutenkaan ole mikään suuri keksien ystävä. Buzzauksen merkeissä keksejäkin piti maistella (muutama on vielä paketissa jäljellä...) ja maisteluun pääsivät siis suklaakeksit ja vaniljakeksit. Yleensä vaniljatäytteiset vaaleat keksit eivät to-del-la-kaan ole suurinta herkkuani, joten voitte kuvitella kuinka yllättynyt olin, kun ensimmäistä kertaa otin kumpaakin keksilaatua yhtäaikaa maisteluun. Vaniljakeksi nimittäin päihitti suklaakeksin aivan sata-nolla! Ei se suklaakeksikään pahaa ollut, mutta vaniljakeksiin verrattuna aika mitään sanomatonta. Uusi keksilemppari on siis löytynyt!

Keksikaksikko vertailussa.

Uudet lempparikeksini! :)

Itsehän olen yrittänyt vähentää leivän syömistä (onnistuneesti ja epäonnistuneesti) sen aiheuttaman turvotuksen vuoksi; varsinaisia vatsavaivoja leipä ei aiheuta, mutta senttejä vyötärölle turvotuksen myötä. Mittanauhaa en käyttänyt tämän leipäkokeilun aikana, mutta sanoisin, että gluteeniton leipä ei samalla tavalla turvottanut kuin normaali leipä.

Kaikki buzzatut tuotteet olivat sellaisia, että maun ja kokemuksien puolesta voisin ehdottomasti ostaa näitä uudestaankin. Saa nähdä tuleeko kuitenkaan ostettua, sillä nämä ovat kuitenkin aika paljon kalliimpia kuin tavallinen leipä - kuten allergiaruuat yleensäkin.

Oletko maistanut Schärin tuotteita? Mitä pidit?

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.