Kamalat antibiootit

Jouduin viime viikolla pariksi päiväksi sairaalaan kohtuun jääneen istukan palasen takia. Synnytyksestä kertova bloggaus on tulossa erikseen (kirjoittaminen on jo aloitettu, mutta kerrottavaa tuntuu olevan sen verran paljon, ettei se teksti valmistu ihan hetkessä...) ja kerron tästäkin enemmän sitten siinä bloggauksessa - sitten joskus. :D

Mutta sain siis hoidoksi sairaalareissun jälkeen kaksi antibioottikuuria; toisen viideksi päiväksi ja toisen viikoksi. 

Sairaalasta varmistin vielä ennen lähtöä, että antibiootit varmasti soveltuvat imetykseen. Vakuutettiin niiden sopivan, eikä asiaa kommentoitu sen kummemmin.

Meillä oli sattumalta vauvan 1 kk -neuvola kotiutumispäivänäni ja tietysti neuvolassa oli puhetta myös sairaalareissustani. Neuvolan täti totesi minun saaneen melko tujut antibiootit ja suositteli maitohappobakteereja sekä minulle että vauvalle. Koska Pirppu syö jo valmiiksi Rela-tippoja ja itse en ole aiemminkaan tarvinut antibioottikuuriin maitohappobakteereita, en ajatellut asiaa sen kummemmin. Etenkään kun ei sairaalassakaan moisesta oltu mainittu.

No, antibioottikuuri alkoi torstaina. Perjantai-aamuna suloinen tyttömme muuttui kamalaksi itkupilliksi. Vatsanväänneitkut olivat kamalat, eikä mikään tuntunut auttavan. Eikä auttanutkaan. Kun aamupäivän mittaan omakin vatsa alkoi hieman oireilla, tajusin syyksi oloon ne kamalat antibiootit. Koska sain maitohappobakteereja apteekista vasta iltapäivällä Markon tultua töistä, päätin lopettaa imettämisen siihen asti, ettei suotta Pirpun olo pahene entisestään. Sairaalareissun aikana imetystauot, pumppaaminen ja korvikkeen syönti olivat jo tulleet tutuksi, joten imetystauko ei tuntunut niin pahalta. Tosin siis korviketta meillä oli lisämaitona syöty jo aiemminkin vauvan pienen koon takia.

Antibiootit kuitenkin huudattivat vauvaa perjantaina sen verran, että ensimmäiset kunnon unet tulivat vasta viideltä iltapäivällä. Siinä vaiheessa Pirppu oli jo ihan yliväsynyt ja äitiäkin vähän itketti kärsivän vauvan puolesta. :( Illalla otettiin avuksi vielä vatsakipuihin tarkoitetut tipat - tuoksuivat muuten paljon paremmille kuin omat antibioottini, olisin mieluusti tehnyt vaihtokaupan. :) Nekin saattoivat osaltaan hieman helpottaa Pirpun oloa, että sai yöllä edes jonkin verran nukuttua.

Annettiin maitohappobakteereille hetki aikaa vaikuttaa ja pumppasin maidon talteen pakastimeen. Nähtäväksi jää, pystyykö sitä käyttämään vai aiheuttaako sekin jopa pieninä erinä vatsavaivoja.

Testasin imetystä seuraavan kerran su-iltapäivällä. Kun siitä ei tullut oireita, uskaltauduin ma-aamun imettämään normaalisti. Virhe!

Olin sitten tästä johtuen maanantain kaksin kotona pää punaisena huutavan vauvan kanssa. Mikään ei auttanut vatsavaivoihin ja unet olivat vartin torkkuja. Iltaan mennessä olivat sekä äiti että tytär kovin väsyneitä. Ei tarvinne edes mainita, että päätös imetystauosta ab-kuurin loppuun saakka oli aika helppo.

Vatsakivut jatkuivat ti-aamupäivään saakka. Joskus klo 11 aikoihin tuntui kuin meillä olisi ollut aivan eri tyttö. Se meidän kiltti ja suloinen Pirppu palasi kotiin. :) Huudot - ja valtava piereskely - loppuivat kuin seinään ja meillä oli mukava loppupäivä yhdessä mm. univelkaa kuroen.

Ab-kuurin viimeisen pillerin otin eilen, mutta turvallisuussyistä jatketaan pumppailua ja korvikkeen antoa ainakin vielä tämä päivä. Pirpun alkuviikkoinen huuto oli sen verran sydäntäsärkevää, etten halua ehdoin tahdoin aiheuttaa pikkuiselle tuskaisia kipuja. Ja toki haluan säästää myös omia hermojani ja jaksamistani, ei nimittäin hirveästi maanantaina naurattanut...

Propsit neuvolan tädille, kun kertoi ab-kuurin vaikutuksesta vauvan vatsanväänteisiin. Suuret miinukset sairaalalle, joka ei tästä maininnut mitään ja jota ei muutenkaan tuntunut kiinnostavan se fakta, että imetän. Mutta tietääpähän nyt sitten jatkossa, ettei Pirppua voi imettää ab-kuurin aikana - toivottavasti ei niitä kuureja enää tälle äidille tarvitakaan. :)

Esittelyssä meidän vauva

Ennen kuin voi kirjoittaa yhtään enempää blogiin, on pakko esitellä tämän blogin tähti. Eli siis pieni rakas tyttäremme. <3

Rakkaamme syntyi pääsiäismaanantaina 21.4. klo 5.30. Painoa pikkuneidillä oli 2750 g ja pituutta 47 cm. Neitonen syntyi lähes kolme viikkoa etuajassa raskausmyrkytyksen ja käynnistetyn synnytyksen vuoksi - laskettu aika oli 9.5.

Pikkuneidillä ikää muutama tunti. 

Tätä kirjoitettaessa ristiäisiin on vielä reilut kaksi viikkoa, joten pikkuneidillä ei vielä ole nimeä. Tai ainakaan virallista nimeä. Toki rakkaalla lapsella on monta nimeä ja kyllä meidän vauveliakin melko monella nimellä kutsutaan. Eniten käytössä kutsumanimenä on kuitenkin pirpanasta polveutunut Pirppu.

Pirppu on toki omasta mielestäni maailman suloisin ja ihanin vauva, mutta taidan olla melko puolueellinen. :) Mutta ainakin Pirppu on hyvin kiltti ja reipas vauva. Itkut ovat olleet hyvin vähäisiä ja yöunet suhteellisen pitkiä. Pirppu on myös osoittanut sopeutuvansa hyvin eri tilanteisiin - vaikkei ikää ole vasta kuin reilun kuukauden verran.

Syntyessään Pirppu näytti huomattavasti enemmän isältään kuin äidiltään. Oikeastaan miehen vauvakuvat olivat suoria kopioita Pirpusta. Nyt on alkanut tulla enemmän äidinkin näköä ja yhteisiä piirteitä löytyy myös minun vauvakuvista.

Vaikka ollaan tunnettu vasta vähän aikaa, alkaa pikkuneidin luonteenpiirteet tulla jo hyvin esille. Neiti kun vaikuttaa ulospäin ujolta ja pieneltä, mutta on oikeasti hyvin HYVIN temperamenttinen ja lyhythermoinen. Alussa isovanhemmat kommentoivat Pirpun ulkonäköä, että "isästä ei ole epäilystäkään, mutta äidistä ei olla ihan varmoja". Kun Pirpun luonteenpiirteet alkoivat näkymään, mies totesi, että "Nyt ei kyllä äidistäkään ole enää epäilyksiä". Jotain samaa meissä kuulemma on. :)

Kaiken tämän lisäksi Pirppu on ennen kaikkea pieni. Laitokselta kotiutuessa 50-koon vaatteetkin pyörivät päällä, eikä meiltä löytynyt ainuttakaan sopivan kokoista hattua. Nyt neidin hieman kasvettua jotkut vaatteet alkavat olla jo sopivia ja muutama pienikokoinen 56-koon vaatekin on jo käytössä. Vaikka paino on lähtenyt nousuun, mennään painon osalta edelleen kasvukäyrän alarajoilla. Pituus onkin normaaliluokkaa; siksi monet vaatteet ovat pituuden puolesta jo sopivia tai vähän jopa nafteja, mutta paksuudeltaan vielä kovin löysiä. 1 kk -neuvolassa pituutta oli n. 53 cm ja painoa reilut 3300 g, joten melko pieni kanniskeltavahan tuo pirpana vieläkin on.

Kirjoittamattomat aiheet

On jäänyt tämä blogi tosi huonolle tolalle. Vauva-arkeen ja järkevään päivärytmiin opettelu on vielä kesken, kotona olisi runsaasti puuhattavaa ja ristiäisjärjestelytkin vievät aikansa. Oman lisänsä tähän soppaan toi viimeviikkoinen kolmen päivän sairaalakeikka ja sen jälkeiset väsyttävät lääkkeet.

Blogi on kuitenkin kaiken tämän keskellä ollut vahvasti ajatuksissa ja mielessä on valehtelematta ainakin kaksikymmentä aihetta, joista haluaisin oman tekstinsä kirjoittaa. Jotain aiheita olen jo aloittanut kirjoittamaan, mutta tekstit ovat jääneet kesken ja julkaisematta.
Yritän nyt lähipäivinä muistaa tännekin kirjoitella vähän enemmän. Vauva on onneksi niin kiltti ja parin vähän vaikeamman päivän jälkeen näyttäisi nukkuvankin päiväsaikaan ihan hyvin. Joka siis tarkoittaa sitä, ettei ihan kaikkea tarvitse tehdä nukkuva (tai huutava) vauva sylissä. Kirjoittaminenkin on hieman nopeampaa, kun siihen voi käyttää kahta kättä. Tai kunnon näppäimistöä kännykän sijaan. :)

Äiti on vähän väsynyt

Meidän pikkuneiti on nukkunut yönsä erittäin hyvin - tähän mennessä on ollut vain pari vaikeampaa yötä. Toisena vatsavaivat huudattivat, eikä mikään muu auttanut kuin kanniskelu ympäri asuntoa. Toisena valvottiin kahdesta seitsemään (sopivasti juuri Euroviisu-iltana; silloin, kun äiti oli mennyt nukkumaan vasta puoli kahden jälkeen).

Nyt kuitenkin näyttäisi vähän vuorokausirytmi jostain syystä neitosella kääntyneen; päivällä nukutaan ja yöllä kukutaan.

Tämä alkoi keskiviikon ja torstain välisenä yönä, jolloin varsinaiset valvomiset olivat kestoltaan alle tunnin, mutta heräämisiä olikin sitten aika monta yön aikana. Vauva, jonka tähän mennessä on yleensä joutunut ainakin kerran yössä herättämään syömään herätyskellon kanssa, herätteli nyt niin, että pisin yhtenäinen unijaksoni oli alle kaksi tuntia. Aamulla vauvaa sitten nukutti pidemmästi, mutta päivällä olleesta neuvolareissusta johtuen en itse ehtinyt tuolloin kuromaan univelkaa kiinni. Ja koska olin tankannut beroccaa, limsaa ja suklaata, jotta pysyisin hereillä neuvolareissun, ei uni tullut kunnolla enää iltapäivälläkään - vain pikkutorkut otin ennen yöunia.

Noh, seuraava yö olikin sitten vielä edellistä vaikeampi - ja pohjalla oli jo hieman univelkaa. Menin yöunille joskus kymmenen maissa ja heräsin varsinaisesti puolenpäivän aikaan. Kokonaismäärä unta taisi olla jotain viiden tunnin luokkaa. Voin kertoa, että siinä vaiheessa kun olin valvonut kolmesta kuuteen ja juuri saanut neidin nukahtamaan omaan sänkyynsä, ei hirveästi naurattanut, kun miehen herätyskello alkoi pirisemään vieressä. ONNEKSI pikkuneiti jatkoi uniaan ja itsekin pääsin pariksi tunniksi lepuuttamaan silmiä.

Perjantai olikin varmaan se päivä, jolloin minua on väsyttänyt kaikista eniten. Lukuisat päikkäritkään eivät tuntuneet auttavan, eikä jumissa olleet niskat varmaan helpottaneet oloa. Mieskin sanoi töistä tullessaan, että nyt näytän ensimmäistä kertaa sellaiselta väsyneeltä äidiltä, joita elokuvissa aina on. Ei tainnut olla ihme; olihan minulla vielä yöpaita päällä ja hiukset harjaamatta miehen tullessa töistä. :D

Viime yönä sain onneksi jo yhdet kolmen tunnin (!!) unet, ja pisin valvomisjaksokin oli vaivaiset 1,5 tuntia. Miehelle kiitos yhden yösyötön hoitamisesta pullon avulla - vaikka jouduinkin tosin silloin nousemaan nukuttamaan tyttöstä, niin pääsin kuitenkin vähän helpommalla viime yönä. Tasainen väsymys toki on päällä vieläkin, mutta tänään on sentään jaksanut tehdä muutakin kuin nukkua - ja yöpaidankin vaihdoin pois päältä jo ennen aamuyhdeksää.

Vauva-arjen ensipäivät

Pääsimme synnytysosastolta kotiin toissaviikon torstaina, joten kotoisaa vauva-arkea on nyt takana parisen viikkoa. Monesti kuulee sanottavan, että ensimmäiset päivät ja viikot vauvan kanssa menevät jonkinlaisessa sumussa. Voin täysin allekirjoittaa tämän!

Koska meillä ei vielä ole kovin selkeitä - etenkään kelloon sidottuja - rutiineita, päivät kuluvat yllättävän nopeasti. Monesti huomaa, että ilta on tullut, eikä tänään(kään) juuri saanut mitään aikaiseksi. No, ei oikeastaan tarvitsekaan saada. :)

Pari ensimmäistä päivää menikin tosiaan vaan levätessä ja vauvaan tutustuessa. Mies hoiti pakolliset kotityöt, itse en ainakaan muista kovinkaan paljon ensipäivinä tehneeni. Se "ylimääräinen" vapaa-aika kului lähinnä nukkuvan vauvan katseluun. :)

Vieläkin käyn vauvan nukkuessa monesti tarkistamassa, että hengittäähän vauva. Hieman kuitenkin jo uskaltaa ja malttaa puuhailla omiaankin vauvan nukkuessa.

Vaikka äitiysloman alkupuolellakin jokainen päivä oli tavallaan samanlainen, eikä arkipäivällä ja viikonlopulla ollut eroa, nyt on kyllä vielä enemmän sekaisin viikonpäivistä. Oman osansa teki varmasti viikon makoilu sairaalassa, mutta eipä tässä vauva-arjessa kovasti viikonpäivillä ole merkitystä. Samat vauvajutut toistuvat joka päivä kuitenkin. Ja kun tosiaan mies on isyyslomalla kolme viikkoa, niin viikonpäivillä ei tunnu olevan merkitystä.

Päivät ovat pitkälti imetystä, vaipanvaihtoa ja nukkumista - tässä järjestyksessä. Vähän vielä opetellaan koko perhe kaikkia näitä taitoja. Erityisesti äiti yrittää opetella tuota nukkumista; kun viime yönäkin pisin yhtenäinen unipätkä kesti kaksi tuntia, pitäisi nukkua univelkaa pois päivällä. Mutta ei sitä jotenkin vaan osaa - ainakaan vielä.

Kaiken kaikkiaan vauva-arki on kuitenkin ollut ihanaa ja upeaa - lievästä väsymyksestä huolimatta. :)

Pieni ihme syntyi 21.4.2014

Kuten edellisestä bloggauksesta ehkä voi päätellä - bloggaustauko on johtunut oman pienen rakkaan syntymästä.

Pitkällisen käynnistelyn ja ponnistelun jälkeen pieni rakas saapui maailmaan maanantaina 21.4. klo 5.30. Painoa 2750 g ja pituutta 47 cm.

Äiti, isi ja isoveli-hauva ovat edelleen onnesta pyörryksissä ja uusi arki vaatii opettelua. Ehkä sitä pikkuhiljaa malttaa keskittyä tännekin kirjoittelemaan - nukkuvan vauvan katselun sijaan. Asiaa ainakin olisi paljon ja olisi mukava saada ajatuksia "talteen" tännekin. :)

H-hetki lähestyy - aiemmin kuin odotinkaan!

Huh. Melkoista menoa ja tunnemylläkkää ollut viime päivät! Mistähän sitä aloittaisi...

No, neuvolassa huomattiin raskausmyrkytysoireita (korkea alapaine ja proteiinia pissassa) jo toissa viikolla. Kumpaakin oiretta on seurattu ja lisäoireista varoiteltu. Lisäoireita ei onneksi ole tullut, mutta kun nuo muut arvot ovat edelleen olleet koholla, sain lähetteen äitiyspolille keskiviikolle.

Jännitys ennen äippäpolia oli aika kova. Tai siis tosi kova. Lähinnä siis siksi, että mitähän siellä mahtaa selvitä. On ehdottoman hyvä, että oireita seurataan, mutta kyllä se seuranta saa oman stressitason ja jännityksen kohoamaan. 

Lisäksi jännitystä nosti mahdollisuus siitä, että siltä reissulta joutuisi jäämään osastolle. Sairaalakassihan oli tarkoitus pakata pääsiäisenä kaikessa rauhassa (ja tehdä siitäkin oma bloggaus), mutta häthätää sitä sitten keskiviikko-aamuna pakkailin kaiken varoilta ja googlettelin, että mitä kaikkea oikeasti tarvii mukaan.

Onneksi kaikki näytti äippäpolilla ihan hyvältä - eikä sairaalakassillekaan ollut tarvetta.

Otettiin (ensimmäistä kertaa) sydänkäyrää vauvasta ja katsottiin vauvan vointia vielä ultralla. Molemmissa oli kaikki kunnossa ja erittäin vilkkaalta ja hyvävointiselta vauva vaikutti. Painoakin oli kertynyt jo reilut 2800 grammaa.

Koska kaikki näytti hyvältä ja vointi oli ok, sovittiin seuraava kontrollikäynti vasta 1,5 vkon päähän. Vaikka pissanäytettä jouduinkin keräämään seuraavan yön (ja sen tulokset saisin vasta torstaina), olo oli aika helpottunut. Vaikka diagnoosi olikin lievä raskausmyrkytys, niin vauvalla oli kaikki hyvin ja minäkin sain tulla kotiin.

Noh. Torstai-iltapäivällä tuli sitten puhelu, jossa vähän niinkuin jokapäiväisten kuulumisten vaihtamisen tapaan kutsuttiin osastolle käynnistämään synnytystä. Ehkä nuo puhelut sairaalassa ovat arkipäivää, mutta itse vähän häkellyin - enkä enää aamulla ollut lainkaan varma, että mitähän siellä puhelimessa oli sanottu. 

Ilta meni sekalaisissa tunteissa; jännitti, pelotti, huolestutti, stressasi - ja kuitenkin fiilis oli (ainakin ajoittain) myös positiivinen.

Valmistautumisaika jäi lyhyemmäksi kuin ajattelin ja tuntui, että hirveästi on vielä tekemättä. Pari kyyneltä tirautin miehelle siitä, että meillä ei ole vielä EDES patjaa, että miten se vauva muka voi vielä syntyä. Oikeastihan siis patja on ehkä ainoa "pakollinen" tavara, joka meiltä puuttuu - ja sekin vaan siksi, ettei sitä löytynyt kaupan hyllyltä ja jouduttiin tilaamaan se erikseen.

Aamuun mennessä oli sairaalakassi pakattu, vauvan kotiutumisvaatteet (tai kolmet eri vaihtoehdot) valittu, lista puuttuvista asioista/hankinnoista tehty ja hätäkasteen varalta nimet mietitty. Aika paljon hommaa - ei ihmekään, ettei oikein yöllä nukuttanut. ;)

Osastolla oltiin puoli yhdentoista aikaan ja aluksi tehtiin kaikenmoisia kokeita. Lääkärille päästiin ennen yhtä ja sen jälkeen käynnistettiin synnytys lääkkeillä.

Sen jälkeen tää onkin ollut odottelua, syömistä ja sydänkäyrällä oloa. Ei taida vielä tänä yönä ihmeempiä tapahtua, mutta jospa täällä ei kovin montaa päivää tarvisi makoilla. Paino sanalla makoilla, koska raskausmyrkytyksestä johtuen ei hirveästi saa liikkua.

Synnytysvalmennuksessa käyty

Oltiin eilen keskussairaalalla synnytysvalmennuksessa. Jyväskylässä sellainen järjestetään joka lauantai ja nyt kun raskausviikkojakin on jo kasassa sen verran, oli hyvä hetki käydä siellä kuuntelemassa kätilön kertomusta.

Ennakkoajatukset synnytysvalmennuksesta olivat vähän ristiriitaiset. Toisaalta halusin toki mennä sinne ja saada lisäinfoa tulevaa koitosta varten. Toisaalta mielikuvat synnytysvalmennuksesta oli lähinnä jenkkisarjojen mallia; synnytysvideoita joissa näytetään lähikuvana kaikki ja vähintäänkin yksi pyörtyy joka valmennuksessa.

No, ei se onneksi ollut sellaista. Minäkin melko herkkänä ihmisenä pystyin kuuntelemaan ongelmitta kaiken asian. Eikä niitä videoitakaan näytetty lainkaan. :)

Loppujen lopuksi synnytysvalmennuksesta tuli aika vähän uutta tietoa. Oltiin aiemmin jo saatu neuvolasta pari synnytysesitettä (mm. kivunlievitysvaihtoehdoista ja synnytysasennoista) ja lisäksi olin itse lueskellut keskussairaalan sivuilta löytyviä tietoja. Jotain yksityiskohtia synnytyssalin käytäntöihin liittyen ehkä tuli uutena tietona, mutta kaikkineen aika vähän.

Oikeastaan ehkä tärkein ajatus, joka valmennuksesta jäi mieleen, oli se, miten synnytyskipuun kannattaa suhtautua. Kun normaalisti kipu on elimistön keino kertoa, että nyt tapahtuu jotain pahaa, synnytyksessä asia on päinvastoin; mitä enemmän sattuu, sitä paremmin synnytys etenee. Toivottavasti tämän pystyy pitämään mielessä sitten kun h-hetki koittaa.

Joka tapauksessa oli siellä synnytysvalmennuksessa ihan hyvä käydä. Eipähän ainakaan jää mietityttämään, että olisiko siellä ollut jotain tarpeellista tietoa. Ja jos ei muuta, niin olihan se näky ennen valmennuksen alkua aika hupaisa; kolmisenkymmentä raskaana olevaa naista keskussairaalan aulassa odottelemassa valmennusta - jos itse olisi sattunut paikalle asiasta tietämättömänä, olisi vähän voinut kummastella sitä näkyä. :)

Sneak peek vauvanvaatteisiin - ihanimmat ihanuudet

Kuten aiemmin kirjoitinkin, nyt on pyykinpesu-silitys-viikkaus-lajittelu -projekti edennyt siihen vaiheeseen, että pienimmät (n. kokoon 62 asti) vauvan vaatteet ovat löytäneet tiensä kaappiin odottamaan uutta käyttäjää. :)

Vaatteita on tullut hamstrattua hirmuinen määrä ja joukkoon mahtuu kaikenlaista ihanaa. Ajattelinkin nyt blogissa raottaa hieman vaatekaapin ovea ja esitellä muutaman ihanimman meiltä löytyvän vauvanvaatteen.

Bodyjen mahtavat kuosit

Bodyissä olen suosinut eniten kietaisubodeja, jotka ainakin pienelle vauvalle tuntuisivat helpoimmalta pukea ja riisua. En tiedä onko sattumaa, että myös ne ihanimmat kuosit löytyivät nimenomaan kietaisubodeista!

Tämä on yksi ehdokas vauvan kotiintulo-vaatteeksi. Pirteä kuosi, pieni koko ja vieläpä kietaisumalli. 

Yksi ehdottomasti pirteimmistä bodeista, joita meidän kaapeista löytyy. Vaikka tässä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, niin omalla listalla tämä nousee ehdottomasti bodyjen kärkisijoille.

Bongasin tällaiset samaa sarjaa olevat bodyt; pojalle tai tytölle - kumpi sitten tuleekaan. Nämäkin on aika kivat. 

Pirteitä kuvioita tässäkin. :)

Pirteät pöksyt

Housuja on enemmän niissä isokokoisemmissa vaatteissa (niissä, joita en ole vielä silittänyt ja joita ei siksi voinut vielä kuvata), mutta jotain kivoja löytyi näistä pienikokoisistakin.

Kesäiset raitapöksyt.

Näitä velour-housuja meiltä löytyy monessa eri värissä - tässä ei läheskään ole vielä kaikki!

Olen mieltynyt enemmän yhdistelmään body+puolipotkarit kuin body+potkarit; siksi meiltä löytyykin puolipotkareita aika paljon (no joo, on niitä potkuhousujakin kyllä). Puolipotkarit ovat pääsääntöisesti "tylsiä" yksivärisiä, mutta tässä yhdet aika kivannäköiset. :)

Yöpuvuista ihanimmat

Yöpukuja löytyi valtavat kasat - en ymmärrä, miten niitä(kin) on kertynyt niin paljon. Aika monet ovat aika "tavallisia" ja valtaosa tori.fi:stä shopattuja. Mutta pari yökkäriä sieltä nostin ns. ylitse muiden - kumpaakaan en tosin ole itse ostanut.

Muumi-yökkäri saatiin joululahjaksi. Vaikka Muumi-kamaa on hirveästi myynnissä, niin tämä taitaa itse asiassa olla ainoa Muumi-juttu, jota vauvalle on hankittu!

Tämäkin yöhaalari taisi tulla joululahjaksi - tai sitten muuten vaan lahjaksi. Kuvasta ei välity kankaan ihana pehmeys - tämä on varmaan kaikista pehmein vaate, joka meiltä löytyy!

Haalareita ulkokäyttöön

Äitiyspakkauksen isojen haalareiden lisäksi meiltä löytyy muutamia pienempiä haalareita. Kokoero niihin äitiyspakkauksen haalareihin on kyllä melkoinen!

Tämä on ihan pientä kokoa, eli hyvin todennäköisesti tämä lähtee sitten laitokselle mukaan ja vauva saa tämän päälleen ensimmäisenä ulkovaatteena. 

Karhupuku oli ihan pakollinen hankinta. :)

Tämä ihana ja lämmin haalari saatiin kaveriltani lahjaksi; tämä toiminee ulkokäytön lisäksi myös ns. välihaalarina talvella (jos/kun vielä mahtuu päälle silloin). 

Tytölle tai pojalle

Koska vuodenvaihteessa olleessa rakenneultrassa napanuora oli jalkojen välissä eikä sukupuoli selvinnyt, on vaatteiden shoppailu ollut toisinaan haastavaa. Siksi suuri osa vaatteista onkin sitä valko-beige-harmaa -linjaa - joka tosin on minusta ihan kauniin näköistä.

Katselin alkuvuodesta yksityisen ultran hintoja, josko oltaisiin käyty selvittämässä sukupuoli sitä kautta. Hinta oli sen verran suolainen, joten päätin, että sillä rahalla voin shopata tyttö- ja poikavaatteita - ei sitten harmita niin paljon, kun jommatkummat jäävät käyttämättä. Ja ei niitä tosiaan ole vielä tullut shopattua niin paljon kuin ultra olisi maksanut, eli olen siis selkeästi säästänyt rahaa! :D

No, itse asiassa vaikka osa vaatteista onkin shopattu vain toista sukupuolta silmällä pitäen, periaatteessa lähes kaikki ns. poikavaatteet käyvät kyllä tytöllekin. Tyttövaatteista noita kaikkein vaaleanpunaisimpia ei ehkä voi pojalle pukea - mekoista puhumattakaan. ;)

Nämä haalarit olivat oikeastaan ainoat (kuvaukseen päässeistä), jotka ehkä sopivat ainoastaan pojalle. Tämän lisäksi poikavaate-kasassa on pari vaaleansinistä auton kuvilla varustettua vaatetta, jotka jättäisin tytön vaatekaapista pois.

Tää oli ihan must-ostos, kun tuli kirpparilla vastaan. Ei nimittäin varmaan toista kertaa tule vastaan samanlaista. :)

Pari muutakin mekkoa on ollut "pakko" ostaa. Vaikka valtaosa niistä onkin vaaleanpunaisia, niin silti valikoin kuvaan tämän, jossa vaaleanpunaista on vaan ihan vähän. :)

No, löytyy sitä vaaleanpunaistakin tietty. Ihanat yöhaalarit tytölle.

Muuta ihanaa

Ja sitten vielä loppuun muutama muukin ihana vaate. Nämä tulevat varmasti käyttöön! :)

Ihana ja pirteä setti - tosin tämä on niiiiiin pientä kokoa, että saa nähdä mahtuuko tämä ollenkaan vauvan päälle.

Kirpparilta bongattu mehiläishaalari, jossa ihanat "Buzz"-yksityiskohdat jalkapohjissa.

Ihanat yksityiskohdat jaloista löytyy myös eräästä toisesta haalarista. 

Tämä kesähaalari on jotenkin tosi söpö.

Lähes kaikki myssyt (joita on siis kymmeniä!) ovat niitä ihan perus-valkoisia pienellä kuvalla tms. Pari vähän erikoisempaakin joukosta löytyi.

Vaikka tässäkin oli jo kovasti vaatetta, niin voin kertoa, että kuvasin ainoastaan murto-osan vaatteista! Mutta onpahan nyt ne ihanista ihanimmat vaatteet jo kuvattu muistoksi - jos sattuu käymään niin, että joku näistä jää kokonaan käyttämättä tai ei tule kuvattua käyttäjänsä päällä. :)

Aiheellinen äitiysloma

Viimeisinä työpäivinä ennen äippäloman alkua tuntui siltä, että kyllähän tässä olisi vielä hyvin jaksanut olla töissä. Toimistotyö kun ei fyysisesti kovin rankkaa ole ja töitä ainakin olisi riittänyt. Toki koko ajan alkoi tuntumaan, että yleiskunto on heikentynyt eikä jaksaminen enää ole ihan samaa luokkaa kuin ennen - mutta kuitenkin sellainen, että töissä olisi jaksanut hyvin vielä olla. Rankinta työnteossa taisi olla portaiden kipuaminen yläkerran toimistolle ja sekin suureksi osaksi raskauden aikana kertyneen lisäpainon takia.

Vielä äitiysloman alettua mietin, että ehkä se äitiysloman aloittamisajankohta olisi voinut olla pari viikkoa myöhemmin.

Nyt kun äitiyslomaa on reilu viikko takana, voi vaan todeta, että äitiysloma tuli juuri oikeaan kohtaan!

Verenpaineet lähtivät nousuun viime viikolla, josta johtuen on joutunut nyt ottamaan vähän rauhallisemmin. Mutta pakko myöntää, että joka tapauksessa olisi joutunut ottamaan rauhallisemmin; ei vaan enää jaksa ihan niin paljoa touhuta.

Kun normaalisti nukun 7-8 tunnin yöunia, nyt 9 tuntia on ollut aika lailla vähimmäismäärä - parhaimmillaan on tainnut tulla yhtäjaksoisesti nukuttua äitiyslomalla lähes 12 tunnin yöunet. Ja siihen päälle vielä päikkärit lähes joka päivä. Se on uskomatonta, miten paljon voikaan väsyttää. Ja miten helposti voikaan nukahtaa; vaikka menisi sohvalle tai sänkyyn vaan vähän lepäilemään, niin yleensä sitä havahtuu hereille täydestä unesta vasta tunnin päästä.

Nojoo, onhan sitä toisinaan ollut myös niitä nukkumishaasteita ja olen muutamana aamuyönä viettänyt pari tuntia olohuoneen sohvalla valvoen ja nettiä iPadilla selaten. Mutta myös tästä syystä äitiysloma on erityisen hyvä (ja aiheellinen) asia; jos yöunet jäävät vajaiksi, unia voi hyvällä omallatunnolla jatkaa päiväsaikaan.

Fyysinen jaksaminen on sitten vielä asia erikseen. Kun kävely talon toisesta päästä toiseen jo tuntuu urheilusuoritukselta, ei kotitöitä tms ole ihan hirveästi jaksanut tehdä. Tiskit, pyykit ja ruoka yhden päivän aikana alkaa olemaan jo maksimisuoritus. Istuallaan tehtäviä kotitöitä on aika harvassa, joten kyllä ne hommat ovat jääneet (ja tulevat seuraavat pari viikkoa jäämään) aika lailla Markon harteille.

Mutta jos tuosta unen määrästä laskee, niin enhän edes kovin montaa tuntia päivässä ole valveilla, joten ei tässä edes kovasti ehtisi mitään tehdäkään. :D

Onneksi minulla on päivisin hyvä karvainen seuralainen - joka myös osaa ottaa ilon irti nukkumisesta ja lepäilystä. :)

Arttu on hyvää lepäilyseuraa. :)