Lastenhuone valmis!

Apua! Meean oma huonehan on ollut ns. valmiina jo kuukauden - ja neiti nukkunut yönsä siellä jo kohta kaksi kuukautta. Ja tämä äiti ei ole MUISTANUT kirjoittaa valmiista lastenhuoneesta bloggausta. Vaikka kovasti niitä mitenhäntänlastenhuoneennytsisustais-bloggauksia kirjoittelinkin...

No nyt, vihdoin - tässä se on! Lastenhuone valmis -bloggaus.

Mitä huoneesta löytyy?

Meean omasta huoneesta tuli pitkälti sellainen kuin suunnittelinkin.

Huoneessa ollut nojatuoli oli ainoa, joka jäi paikalleen huoneeseen. Se oli alunperin sisustuksen murheenkryyni; se kun oli sijoitettava ikkunan alle, jotta Arttu-koira saa katsella ohikulkijoita. Vaikka tuoli onkin aika iso rohjake, sopii se mainiosti lastenhuoneeseen(kin). Siinä on itse asiassa tosi hyvä lukea kirjoja Meea sylissä. :)

Olemassa olevista kalusteista huoneeseen siirtyi pinnasänky ja lipasto, uusina ostettiin vaatekaappi ja Ikean Kallax-hylly, josta tuli leluhylly.

Alunperin ajattelin, että pärjäisimme lipastolla vaatesäilytyksessä. Lipasto alkoi kuitenkin jo tursuta yli vaatteista ja kesävaatteet olivat vielä odottamassa käyttöönottoa. Jyskistä löytyi halpa vaatekaappi, joka kelpasi Meean vaatteille mainiosti. En itse asiassa edes harkinnut niitä ns. lasten vaatekaappeja, kun ovat niin matalia, että jää hukkatilaa - eikä niihin edes mahdu niin paljon vaatetta! Meealla kun tuota vaatetta on... Laitettiin tuohonkin kaappiin vielä henkaripuolelle toinen tanko alkuperäisen alapuolelle; kun ei Meean vaatteet (vielä) kovin pitkiä ole, saa henkarikaappiinkin mahtumaan kaksinverroin vaatetta. Nyt kun kaappi on vihdoin täytetty, on se kyllä aika ääriään myöten täynnä.

Meean kanssa järjestelemässä vaatteita kaappiin. 

Vaatekaappi on ihana paikka. <3

Lipaston jäädessä tyhjilleen saimme sen hyötykäyttöön lakanoiden ja hoitotarvikkeiden säilytyspaikkana. Ne olivat aiemmin olleet muutamalla hyllyllä kodinhoitohuoneessa, vaipanvaihtoalustan vieressä. Nyt kun vaipatkin vaihdetaan useammin potalla kuin hoitoalustalla, oli hoitotarvikkeetkin loogista siirtää eri paikkaan. Vapautui sitten kodarin kaapista muutama hylly taas muuhun käyttöön.

Lipastossa ainoa huono puoli on laatikoiden helppo avattavuus; pikkuneiti tykkää availla laatikoita ja heitellä tavarat ulos... 

Tämä Meean huoneen sisustaminen teki hyvää meidän muullekin asunnolle. Tilaa vapautui kodinhoitohuoneen kaapista ja myös omasta makuuhuoneestamme tuli entistä fiksumpi, kun sänky oli pakko kääntää toisinpäin siirtäessämme Meean huoneesta kaapin ja senkin sinne. Ihmettelen, miksei sänkyä jo alunperinkin sijoitettu huoneeseen näin päin - huone on paljon tilavampi ja ylipäätään fiksumpi nyt!

Lelut järjestykseen 

Leluille ostimme Ikean Kallax-hyllyn ja siihen kaksi kaappia, kaksi laatikostoa ja muutaman Dröna-laatikon. Ikean ostoslistalle sisusteet oli kirjattu vaaleanpunaisina ja Drönat valkoisina, koska niitä ei pitänyt enää saada vaaleanpunaisina. Löytyikin Tampereen Ikeasta nippu vaaleanpunaisia, niin nappasin äkkiä mukaan kasan. :D Taisin ostaa kaikkineen kahdeksan Drönaa, joista toistaiseksi vain kuusi on käytössä.

Ikean Kallax-hylly.

Meillähän noita Dröna-laatikoita oli aiemminkin oranssina lelulaatikoina olkkarissa. Ne oli tarkoitus siirtää myös Meean huoneeseen, mutta toinen päätyikin lehtikoriksi ja toinen palvelee edelleen olkkarin/keittiön lelulaatikkona - sinnekin kun näyttää aika paljon noita leluja kulkeutuvan... 

Kallax on ollut kyllä tosi hyvä valinta leluhyllyksi. Lelut saa kätevästi järjestettyä hyllyyn ja osan jopa piiloon ovien taa. Ylimmille hyllyille voi laittaa tavaraa, joihin lapsi ei (vielä) ylety ja alimmilta lapsen on helppo ottaa tavarat itsekin. Hylly on myös hintaansa nähden tosi tukevan oloinen; meillä vielä kiinnitetty seinään, joten ei pelkoa siitä, että kaatuisi päälle, vaikka siinä kuinka roikuttaisiin. 

Meidän Kallax-hyllyssä tosiaan ylimmässä rivissä on ne lelut ja tavarat, joita Meea ei vielä itsenäisesti saa käyttää; ohutsivuiset kirjat ja kummilahjat hyllyssä esillä, toisen oven takana nuppipalapelit ja muut vastaavat, toisen oven takana "arvoesineet", joita Meea sai mm. ristiäislahjaksi. Toiseksi ylimmässä rivissä laatikoissa on sekalaista tavaraa (jotka kaipaisi vielä järjestelyä); mm. vauvakirja, hiuskoristeet, vauvalehtiä... Hyllyillä paksusivuiset kirjat sekä pöllövalaisin.

Kaksi alinta riviä on pyhitetty leluille. Kuudessa Dröna-laatikossa on kaikki loput Meean lelut (tai pehmolelut on vielä yhdessä muovilaatikossa sängyn vieressä). Kahdelle tyhjälle hyllylle yritän asetella silloin tällöin jotain kivoimpia leluja esille, mutta yleensä Meea vetää ne sieltä alas alta aikayksikön. :)

Ohutsivuisissa kirjoissa monta minun vanhaa ihanuuttani. 

Kummeilta ristiäisissä saadut lahjat pääsivät kunniapaikalle; seuraavaksi täytyisikin muistaa tilata valokuvakehykseen kuvat - nyt kun ne 1-vuotiskuvatkin on otettu!

Kirjat ovat Meean lemppareita tällä hetkellä - enää ei ihan niin paljon pureskella, mutta hyvin on neiti kirjallisuutta ahminut... 

Pöllölampulle ei vielä paljoa ole ollut käyttöä, mutta tämä oli niin supersuloinen, että oli pakko ostaa Meealle. 

Sisustuselementtejä seinille

Väriä seinille tuli konkreettisesti jo maaliskuun alussa, kun mies maalasi yhden seinän vaaleanpunaiseksi. Vaikka huone oikeastaan on jo valmis, vähän vielä pohditaan, josko vielä toinen seinäkin maalattaisiin samalla sävyllä.

Tästä lähdettiin liikkeelle. :)

Sisustuselementeiksi halusin huoneeseen tauluja ja taulujen "aiheet" löytyivät kuin itsestään. Toinen taulu löytyy sängyn yläpuolelta ja toinen lipaston kohdilta.

Sängyn yläpuolelle sijoitettiin MinäItse-sisustuskuvista tilaamani sisustustaulu, josta kirjoittelin jo aiemmin. Nyt kun 1-vuotiskuvat on otettu, ajattelin josko vaihtaisin yläkulman kuvan vielä johonkin 1-vuotiskuvaan.

Lisäksi tein itse mekosta taulun. Olen nähnyt vastaavia tauluja sisustuslehdissä ja mietin jo vauva-aikana tekeväni Meealle jonkinlaisen muistotaulun. 

Kehysten sisälle päätyi Meean ristiäismekko töppösineen. Vaikka itse sanonkin; taulusta tuli tosi hieno!

Verhokankaaksi valitsin ihanan pöllökuosin, josta naapurimme lupasi ommella verhot. Kangasta jäi hieman yli, joten pikkuneiti sai samaan syssyyn myös sisustustyynyn samasta kankaasta.

Matoksi valittiin lopulta Ikeasta bongattu vaaleanpunainen melko neutraali matto. Joka kyllä sopii mainiosti huoneeseen; vaikka aika vaaleanpunainen unelmahan huoneesta tuli, kun vaaleanpunaista on lattiassa ja parilla seinällä. Lamppukin oli jo valittu, mutta en ehtinyt/muistanut tilata sitä ns. DL:nä toimivaan synttärijuhlaan mennessä, niin se on jäänyt tilaamatta. Itse asiassa nykyinen lamppu sopii huoneeseen vallan mainiosti ja voi ollakin, että Meea saa sen valitun pöllölampun sitten vasta vaikkapa joululahjaksi.

Huone leikkien keskipisteenä

Meea on ottanut huoneen omakseen tosi hyvin. Päivisin leikitään huomattavasti enemmän omassa huoneessa kuin olkkarissa. Neiti myös aina tohkeissaan lähtee huoneeseensa leikkimään pyydettäessä.

Totuushan on, että huone ei juurikaan ole sen näköinen kuin yllä olevissa kuvissa. Leikit on aina kesken ja kaikista kivoin leikki on lelujen levittäminen. :)

Vauvavuodessa tarvittava tavaramäärä

Olen suoraan sanottuna järkyttynyt. Siis tästä vauvan tarvitsemasta tavaramäärästä.

Tein vähän aikaa sitten kunnon suursiivouksen ja kävin läpi kaikki Meean turhat ja tarpeettomat tavarat sekä pieneksi käyneet vaatteet. Kokosin kaikki yhteen, kun kesällä vauvan saavat naapurimme kävivät katsomassa tavaravuorta, löytyykö heille jotain tarpeellista. Ja kyseessä todella oli tavaravuori...

Olen Meean pieniä vaatteita heittänyt varastoon säännöllisin väliajoin, syksyllä tuntui, että vaatekaapista sai siivota pieniä pois parin viikon välein. Niitä pienimpiä vaatteita olen myynyt jo kesällä nettikirppiksellä ja aika paljon pieniä vaatteita otin talteen Meean muistolaatikkoon. 

Silti se vaatemäärä oli järkyttävä. Lajittelin vaatteet koon mukaan muovipusseihin ja jokaista kokoa - kokoa 50 lukuunottamatta - tuli muovipussillinen. Siis 56, 62, 68, 70 ja 74. Jopa koosta 80 oli pieneksi tuolloin jäänyt jo kymmenkunta vaatetta; nyt varmaan vielä olisi pari lisää. Ja nämä siis sisävaatteet. Ulkohaalareita ja takkeja oli pieni Ikean pussillinen ja asusteita yksi pullollaan oleva muovipussillinen. 

Vaikka välillä päivässä menee neljä vaatekertaa (!!), on tuo vaatemäärä silti aika hurja. Ja tosiaan siellä oli joukossa sellaisiakin vaatteita, jotka ehtivät meillä päälle kerran - tai ei kertaakaan!

Tässä tätä meidän tavara- ja vaatepaljoutta reilu vuosi sitten odottelemassa kaappiin pääsyä. 

Ihan älytön määrä oli myös tavaraa, jotka jo alle vuodessa ovat jääneet tarpeettomaksi. Meidän kasasta löytyi muun muassa sitteri, leikkimatto, mobile, turvakaukalo, tutteja, tuttinauhoja, niistäjä, liivinsuojia, imetystyyny, rintapumppu... Iso kasa tavaraa - ja iso kasa euroja! 

Puhumattakaan siitä, että osa vauvavuoden tavaroistahan on edelleen käytössä! Kaikki lelut (okei, vauvalelut voisi oikeastaan jo siivota pois...), huppupyyhkeet, harsot, lakanat, rattaat...

Toki osa tästä tavarapaljoudesta on turhia ja ei-niin-välttämättömiä. Mutta kyllä vauvavuoden tavaroihin ja vaatteisiin saa palamaan sievoisen summan rahaa. Vaikka ostaisikin osan tai jopa kaiken käytettynä. Itse en edes uskalla laskea hintalappua meidän vauvavuoden tavaroille...

Viikon päästä töihin!

Kirjoittelinkin jo helmikuussa - hoitovapaan alettua - vähän suunnitelmistani töihin paluun suhteen. Silloin töiden aloituspäivä tuntui siintävän kaukana tulevaisuudessa, mutta ihan huomaamatta ajankohta on tullut yhä lähemmäs ja konkreettisemmaksi.

Tarkoitus olisikin aloittaa työt tasan viikon päästä!

Joustava hoitovapaa

Palaan töihin joustavalla hoitovapaalla; teen viikossa kaksi toimistopäivää ja yhden etäpäivän. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Meea tarvitsee jonkun-muun-hoitajan vain kahdeksi päiväksi viikossa. Syksyyn asti "joku muu" on mies, isovanhempi tai jopa minä itse - heinäkuussa kun käytän kolme viikkoa kertyneitä kesälomiani.

Joustava hoitovapaa on minusta tosi hieno asia, koska se mahdollistaa ns. kevyen aloituksen niin lapselle kuin äidille. Tiedän tulevani olemaan niiiiiin hukassa yli vuoden poissaolon jälkeen, että on ihan hyväkin saada puolet viikosta aikaa prosessoida kaikkea uutta.

Joustava hoitovapaa on myös taloudellisesti aika hieno juttu; kolmen päivän viikkopalkka, joustava hoitoraha ja kotihoidon tuki (jos lapsi ei mene kunnalliseen hoitoon). Aika paljon enemmän kuin nyt alkuvuoden hoitovapaalla - jolloin ainoa tulo oli siis tuo kotihoidon tuki. Ja kuitenkin jää aikaa vietettäväksi lapsen kanssa, kun töitä tehdään vain osa viikosta. Itsellä vielä isona plussana tuo etätyömahdollisuus, jonka osalta on sovittu kiinteästi yksi etäpäivä viikkoon - helpottaa sekin omalta osaltaan lapsen hoitojärjestelyitä!

Tässä - parhaassa - seurassa saan viettää edelleen yli puolet viikosta!

Olen tyytyväinen myös siihen, että tämän järjestelyn myötä mies saa viettää laatuaikaa pikkuneidin kanssa. Hän pitää siis kesällä kesälomien lisäksi isyysvapaata, joten parin kuukauden ajan hoitovastuu on hänellä. Saa nähdä kuinka paljon neiti kietoo isäänsä pikkusormensa ympärille kesän aikana...

Meillä tosiaan on vielä se älyttömän hieno tilanne, ettei pikkuneiti tarvitse ainakaan ennen syksyä viedä päivähoitoon. Minusta vuoden vanha olisi ollut liian nuori sinne; mikäli hoitomahdollisuudet ns. omin voimin eivät olisi järjestyneet, luulen että olisin jatkanut hoitovapaata syksyyn asti.

Meidän firmassa tosiaan heinäkuu on lomakuukausi, joten järkevintä oli aloittaa joko nyt toukokuussa tai sitten vasta elokuussa. Toukokuun loppu on tosi hyvä siinäkin mielessä, että meidän molemmat kerhot päättyy ensi viikolla, joten senkin osalta päästään sitten sujuvasti siirtymään uudenlaiseen arkeen.

Mitkä on fiilikset?

Fiilikset ovat suoraan sanottuna vähän sekavat.

Toisaalta on kiva päästä välillä pois kotoa taaperoarjesta. Saada arkeen jotain muutakin ja päästä kehittämään itseään ammatillisesti. Minulla on hyvä työpaikka, mielenkiintoiset työtehtävät ja mukavat työkaverit. On huippua päästä jälleen kiinni tähän maailmaan.

Vaikka lapsen kanssa kotona onkin mahtavaa olla ja haluan olla todistamassa uuden oppimista, on välillä hyvä päästä poiskin kotoa. Joustava hoitovapaa tulee ainakin meillä aika oikeaan saumaan.

Toisaalta jännittää, pelottaa ja kauhistuttaa. Sekä se, miten työelämään taas sopeutuu, mutta myös se, miten pikkuneiti pärjää minusta erossa - ja minä hänestä.

Töissä on ollut paljon muutoksia ja jo ala itsessään on muuttunut vuoden aikana. Itse en tätä blogia kummempaa ammatillista kehittämistä ole tehnyt kuluneen vuoden aikana, joten vähän jännittää, miten sitä osaa tehdä mitään töissä. Tuntuu vähän siltä, kuin olisi menossa uuteen työpaikkaan - mutta silti kuitenkin työkaverit ovat tuttuja - eli aika jännät fiilikset.

Pari viikkoa sitten itse asiassa kävin töissä juttelemassa töihinpaluustani - Meea luonnollisesti mukanani. Olen aiemminkin kaupungilla käydessäni muutamaan otteeseen käynyt työkavereita moikkaamassa ja vauvaa/taaperoa "esittelemässä". Tuntuu hassulta, että seuraavan kerran menen toimistolle ihan yksin - ja ihan koko päiväksi!

Toimistolla päivällisellä pari viikkoa sitten. 

Suurin haaste - etenkin äidille - tuleekin kyllä olemaan tuo erossa oleminen. Vaikka sitä on vaan kaksi päivää viikossa (tai periaatteessa kolme) ja vaikka pikkuneiti hyvin viihtyy isänsä ja isovanhempiensa kanssa, kyllähän Meea silti on melkoinen äidin tyttö. Jotain kertonee sekin, että ensimmäinen kunnon vapaailta minulla oli vasta viime viikolla!

Jännittää kummankin puolesta, mutta uskon silti, että tästä selvitään hyvin. Ja ennen kaikkea - uusi elämänvaihe tekee erittäin hyvää sekä äidille että tyttärelle!

Ihan vähän ahdistaa myös se, että piti ehtiä tekemään vaikka mitä ennen töiden alkua. Koska tiedän, että uusi arki ainakin aluksi vie energiat niin, ettei ylimääräiseen ole aikaa. Tai sen ylimääräisen ajan työpäivän jälkeen haluaa käyttää tyttären kanssa - etenkin tosiaan nyt aluksi, kun opetellaan olemaan erossa toisistamme. Töiden alkuun tuntui olevan piiiiitkä aika, mutta eipä enää olekaan. Monta bloggaustakin pitäisi ehtiä vielä ennen sitä kirjoittamaan loppuun - saa nähdä miten käy...

Kaiken kaikkiaan olen erittäin iloinen tästä joustavan hoitovapaan valinnasta. Näin ei tarvitse kokonaan hylätä sitä taaperoarkea, mutta pääsee kuitenkin takaisin työelämään kiinni. Etukäteen on tietysti vaikea ennustaa, mutta uskoisin, että tämä on juuri sopiva combo meidän perheelle.

Vaikka odotankin ensi viikkoa jännityksellä, kyllä innokkuus on kuitenkin se päällimmäinen tunne!

Tulevaisuus on sopivassa suhteessa tätä ja töitä. :)

Lastenvaatehaaste

Bongasin Yhteenkasvettu-blogista lastenvaatehaasteen ja ajattelin kantaa korteni kekoon. Haaste kuuluu siis: Jos sinun pitäisi valita yksi ainut lastenvaatemerkki, mihin pukisit lapsesi niin mikä se olisi?

Todellisuudessahan olisi ihan mahdoton homma valita vain yhtä merkkiä, koska meidänkin pikkuneidin vaatekaapista löytyy lukematon määrä eri merkkisiä vaatteita. Ostan vaatteita enemmänkin ulkonäön ja mittasuhteiden perusteella, enkä ole mitenkään merkkiuskollinen. Niinkuin en omissa vaatevalinnoissanikaan.

Eli ei siis mitenkään helppo haaste.

Suosin pikkuneidin sisävaatteissa perusmerkkejä - niitä halpoja. Merkkivaatteita pikkuneidin kaapista löytyy toistaiseksi vain muutamia; vaatteet jäävät edelleen niin nopeasti pieneksi (vuodessa kahlattu läpi koot 44-80), joten en raaski ostaa kovin montaa kallista vaatetta.

Siksi toisekseen; merkkivaatteiden joukosta ei löydy juurikaan kuoseja ja malleja, jotka miellyttäisivät minua niin paljon, että haluaisin niistä sievoisen summan maksaa - monella merkillä on jopa minun makuuni rumia lastenvaatteita.

Jottei mennä ihan sivuun varsinaisesta haasteesta, palataanpa aiheeseen - merkkivaateasioista ylipäätään ajattelin kirjoittaa jossain vaiheessa ihan oman bloggauksensa. :)

Haasteen osalta valitsisin siis merkiksi ehdottomasti jonkin edullisista perusmerkeistä.

Asiaa pohdittuani valintani olisi varmaankin Lindex. Se ei varsinaisesti ole ehkä _suosikkini_ kaikista maailman lastenvaatteista, mutta jos pitäisi pukea lapsi ainoastaan yhteen merkkiin, valinta olisi Lindex.

Joululahjaksi saatu Lindexin tunika+leggingsit -setti on ollut kovassa käytössä. 

Jo nykyiselläänkin Lindexin vaatteet täyttävät ison osan vaatekaapistamme.

Monipuolinen valikoima, edullinen hinta, kohtuullisen hyvä hinta-laatusuhde, nättejä vaatteita, hauskoja ja kauniita kuoseja, runsaasti asusteita, pikkuneidille sopiva mitoitus... Plussaa on myös se, että vaatteita saa kätevästi verkkokaupasta, mutta myös lähimmästä kaupungista löytyy liike.

Lindex on myös kärkikastissa liikkeistä, joista ensimmäisenä menen etsimään tarvitessani jotain tiettyä perusvaatetta; esimerkiksi nyt viimeisimpänä boleroa hihattomien mekkojen kanssa pidettäväksi. 

Yksi lempimekoistakin on Lindexin. Tosin tämä on jo jäänyt pieneksi. :(

Oikeastaan haluaisin valita ulkovaatteille eri merkin; sisä- ja ulkovaatteet kun ovat kaksi täysin eri asiaa ja aika monesti niissä suositaan myös eri merkkejä. Hyvällä sisävaatteella ei ole samoja ominaisuuksia kuin hyvällä ulkovaatteella. Äkkiseltään en muista meillä olevan kuin pari pipoa ulkovaatteena Lindexiltä; vauvana taisi olla yksi haalarikin.

Ulkovaatteiden osalta valitsisin Reiman, jolla on kattava valikoima ulkovaatteita ja asusteita. Meiltä jonkin verran Reimaa löytyy ja oma kokemus on ollut toistaiseksi loistava. Ainakin jos vertaa näihin muihin ulkovaatemerkkeihin, joita olen myös ostanut - tosin kehuttua Polarn O. Pyretiä ei vielä meidän ulkovaatevalikoimasta löydy, mutta syksyksi aikomus olisi hankkia sitäkin.

Mikä olisi oma valintasi? Käy osallistumassa haasteeseen Yhteenkasvettu-blogissa!

Autoton kotiäitiys

Minulla ei ole koskaan ollut omaa autoa. Eikä se ole koskaan hirveästi haitannut.

Eikä se sinänsä nytkään haittaa - hyvin ollaan pärjätty autottomanakin. Olen vaan monesti miettinyt, että välillä arki olisi helpompaa auton kera.

Oma autohistoria

Sain ajokortin 18-vuotiaana, jolloin olin lukiossa ja asuin vielä kotona. Vanhempien autoa sai lainaksi tarvittaessa, mutta enemmän kuljin kyydissä kuin itse ratin takana. 

Opiskeluaikoina auto oli harvinaisuus. Omassa kymmenisen tytön kaveriporukassa taisi yhdellä olla oma auto. Kävellen ja pyörällä pääsi sinne minne tarvitsi. Kotiin vanhempien luokse (400 km päähän!) ja kauempana asuvien kavereiden luokse matkustin aina junalla tai bussilla.

Miehen kanssa ollaan oltu yhdessä vuodesta 2006 ja koko seurusteluaikamme hänellä on ollut auto - viime vuosina oikeastaan meidän auto, mutta pääosin kuitenkin miehen käytössä.

Olemme koko seurusteluajan - kahta viimeistä vuotta lukuunottamatta - asuneet kaupungin keskustan tuntumassa. Ensin Vaasassa ja sitten Jyväskylässä. Keskustaan oli max vartin kävelymatka, pyörällä vielä vähemmän. Omista työpaikoistani kauimmainen oli 7 km päässä asunnostamme; työmatkat sujuivat talvella bussilla, kesällä pyörällä.

En ole koskaan erityisemmin tykännyt autolla ajosta, joten ei sitä omaa autoa ole kaivannut tai halunnut. Eikä oikeastaan edes tarvinnut; mies on toiminut hyvänä kuskina ja pääsääntöisesti kaikkialle on kaupungissa asuessa päässyt joko kävellen tai bussilla.

Kaksi vuotta sitten muutettiin maalle, 30 km päähän kaupungista. Harkittiin tuolloin kakkosauton ostamista, mutta se jäi tekemättä. Hankintoja oli lukuisia ilman autoakin, enkä itse tosiaan ole mikään huippukuski - tai ylipäätään edes tykkää ajaa autolla. Kun saatiin työajatkin soviteltua niin, että päästään kulkemaan työmatkat samalla kyydillä, ei sille kakkosautolle edes ollut tarvetta.

Äitiyslomalla tarvetta autolle?

Nyt äitiyslomalla ja hoitovapaalla ollessa on ehkä ihan vähän alkanut kaipaamaan omaa autoa. Hyvin me pärjätään ilmankin, mutta auto ja autolla matkustaminen helpottaisi arkea kummasti. Ja jotenkin tuntuu, että kaikilla muilla kotiäideillä on auto - paitsi minulla.

Nykyisellään siis ollaan Meean kanssa päivät kotona ilman autoa, miehen ollessa töissä autolla. Eikä oikeastaan ole muuta vaihtoehtoa. Bussillakin meiltä pääsee toki kaupunkiin, mutta miehen työn luonteesta johtuen menisi vähän hankalaksi, jos hän kulkisi töihin bussilla. Ja yhden auton taloudessa muutenkin on järkevintä, että auto on työssäkäyvän käytössä.

Keskustaan on meiltä n. 1,5 km; jos sinne haluan mennä Meean kanssa päivällä, on ainoa mahdollisuus kävellä rattaiden kanssa puolisen tuntia. Busseja ei tätä väliä kulje, joten neuvolaan, kerhoihin tai kauppaan on talsittava jalkaisin - keleistä riippumatta.

Rattaat kulkevat kelistä riippumatta. 

Suunnittelin ostavani polkupyörään lastenistuimen tulevaa kesää varten, mutta saa nähdä kannattaako se; matkalla on sen verran ylämäkiä (kumpaankin suuntaan!), että välillä meinaa kunto loppua kesken jo rattaita työntäessä - en varmaan jaksaisi pyörällä 11 kg puntti selässä fillaroida yhtäkään mäkeä ylös.

Lähimpään kaupunkiin on meiltä n. 30 km. Päiväsaikaan päästään sinne vain ja ainoastaan bussilla - joita kulkee parin tunnin välein. Bussipysäkille on puolisen kilometriä, joka luonnollisesti täytyy kävellä rattaiden kanssa. Jonkin verran on bussilla kuljettu, mutta suhteellisen vähän kuitenkin. Isommat shoppailureissut pyritään ajoittamaan viikonloppuihin, jolloin päästään kauppoihin koko perhe - autolla.

Ensimmäistä kertaa bussissa, Meea taisi olla suunnilleen puolivuotias.

Ja onhan se bussilla matkustaminen välillä hankalaa. Esimerkiksi pari viikkoa sitten kävin keskustelemassa töihinpaluustani: Lähdin kotoa minuutilleen oikeaan aikaan, jotta ehditään bussiin - seuraava kun menisi vasta tunnin päästä. Työnsin rattaat kaatosateessa pysäkille, taiteilin itseni, pikkuneidin, hoitolaukun ja sateenvarjon bussiin sisälle (kuski onneksi hoiti rattaat tavaratilaan). Istuin matkan ahtaasti neiti sylissäni, häntä koko matkan viihdyttäen. Perillä kuski nosti rattaat kyydistä keskelle katua, jossa sitten - edelleen kaatosateessa - yritin saada neidin äkkiä rattaisiin ja sadesuojan paikalleen. Vasta sitten pystyin avaamaan oman sateenvarjoni omaksi suojakseni. Tämän jälkeen vielä työnsin kaatosateessa rattaita puolisen kilometriä työpaikalleni. 

Auton kanssa oltaisiin päästy huomattavasti helpommalla - ja kastumatta!

Autottomana edelleen

Luulen, että autottomuudessa suurin ongelma on tämä maaseudulla asuminen. Kaupungissa päästäisiin ilman autoa helpommin eri paikkoihin, eivätkä välimatkatkaan (ehkä) olisi niin pitkiä. Eikä bussissakaan tarvitsisi istua niin pitkiä aikoja.

Hyvin ollaan kuitenkin selvitty ja aika paljon on tullut vaunuiltua jo ihan sen autottomuuden takia. Eli hyöty- tai pakkoliikuntaa on kyllä autottomuuden takia tullut. 

Mutta ehkä tosiaan auton kanssa en jättäisi kerhoa väliin räntäsateen takia ja kaupungissakin tulisi käytyä shoppailemassa ja muuten vaan hengailemassa vielä useammin. 

No, nyt kesän kolkutellessa ovelle autottomuuskaan ei tunnu niin pahalle. Paitsi ehkä niinä sateisina päivinä.

Onko auto välttämätön varuste kotiäidille maaseudulla? Miten ilman sitä pärjää?

Kevätretkellä lammastilalla

Tänään saatiin melkoista vaihtelua arkeen, kun olimme mukana perhekerhon kevätretkellä paikallisella lammastilalla.

Vähän säätämiseksi meni näin autottomana (lue: auto on, mutta se on miehen mukana töissä päivät) se meidän mukaanpääsy, mutta päästiin onneksi yhden toisen äidin kyydillä. :) Ja osasin turvaistuimenkin ihan itse virittää kiinni autoon - ja ottaa pois - sitä joutui vähän eilisiltana harjoittelemaan. :D

Meeahan siis on viime viikkoina oppinut vastaamaan kysymykseen "mitä lammas sanoo?" oikeaoppisesti "bääää!"; yhdessä Meean suosikkikirjoista lempisivu on lammas-sivu ja neiti yleensä kiljuukin kovaa "bääää" kääntäessään kyseisen sivun esiin. :) Lammas onkin ainoa eläinten ääni-aiheisista kysymyksistä, johon neiti osaa vastata. Pikkuhiljaa ollaan oppimassa myös ankan ääni; tosin se on Meean sanomana "kääk" eikä "kvaak". (Ja kyllä, ankkakin on erään toisen lempikirjan suosikkisivulla.)

Mutta koska lampaat ovat nyt in-juttu, oli huippua, että kevätretki suuntautui nimenomaan lammastilalle. 

Aitauksesta katseltiin aluksi muutamia lampaita ja päästiin aitauksen sisäpuolellekin silittelemään; Meea tosin vähän jäi isompien lasten jalkoihin, eikä ihan niin läheiseen kontaktiin päässyt. Enkä kyllä välttämättä olisi uskaltanutkaan päästää; näytti siltä, että Meea menisi lammasta taputtelemaan ja halailemaan samalla innolla kuin Arttu-hauvaa.

Lampolassa sitten pääsi pikkuneiti nojailemaan aitaa vasten ja rapsuttelemaan karitsoita. Kyllä oli niin leveä hymy pikkuneidin kasvoilla! Ja aika monesti kuului "bää" neidin suusta lampaita katsellessa. :)

Nähtiin myös paimentamista; hauvatkin - luonnollisesti - olivat Meean mieleen. 

Oli kyllä ihana katsella pikkuneidin riemua lampaita nähdessä! Tästä tuli ihan uutta intoa tulevan kesän mahdollisia/todennäköisiä reissukohteita varten. Huvipuistoissa kun tuskin Meealle vielä juurikaan koettavaa on, niin ajateltiin keksiä jotain muuta. Toiset kummit asuvat lähellä Korkeasaarta (tai siis Helsingissä - eli lähellä) ja toiset lähellä Orimattilan kotieläinpuistoa, joten onkin heidän kanssaan ollut puhetta käydä kesällä Meean kanssa näissä!

Sen verran rankkaa oli tosiaan tänään tuo lampaiden taputtelu, että uni tuli autossa samantien - ja ilman unimaitoa! Vaikka ympärillä autossa oli kolme muutakin lasta - tosin aika unisissa tunnelmissa hekin. :) Niin unessa oli tämä meidän tyttö, ettei herännyt edes siihen, kun irrotin turvakaukalon autosta; sai kantaa sisälle unia jatkamaan koko paketin. :)

P.s. Kuvat ovat vähän kehnoja, mutta parempiin en kyennyt kännykällä - 11-kiloista neitiä kanniskellessa ja kävelyttäessä (neiti kun ei kävele vielä ilman kädestä kii pitämistä). Samasta syystä johtuen kuvat painottuvat enemmän villaisiin kavereihin kuin pikkuneitiin - ihan vierestä oli hankala ottaa kuvaa Meeasta. :)

Synttärilahja-kuvakavalkadi

Oli oikeastaan tarkoitus tehdä vastaava postaus jo Meean saamista joululahjoista, mutta niitä oli niin paljon, etten jaksanut alkaa kuvaamaan jokaista. On näitä synttärilahjojakin aika paljon (äidin mielestä ihan liikaa...), mutta tällä kertaa sain sentään kuvattua nämä kaikki. Tai lähes kaikki; pääosa leluista kun on jo leikeissä, niin on jo ehtinyt muutama osa hukkua sohvan alle tai jonnekin... :) Niin ja lahjaksi saaduista rahoista en ottanut kuvia. :D

Tässäpä 1-vuotiaan neidin lahjapakettien sisältö:

Lahja käyttäjänsä kera. :) 3-in-1 kolmipyörä on ollut kovassa käytössä; tämä kuva on napattu heti synttärijuhlien jälkeisenä päivänä testiajelulla. 

Mopolla ajo oli vielä sen verran huteraa, että laitettiin se kaapin päälle odottamaan kävelytaitojen karttumista; tässä ikäsuosituksena olikin 1,5 vuotta, joten saa Meea tästä sitten syksyksi hyvä menopelin. :)

Leikkikeittiö ei vielä älyttömästi ole kiinnostanut, mutta tämä voi olla lähikuukausien hittilelu. 

Lorupussia ehdin askartelemaan tämän verran ennen synttäreitä. Tarkoitus on väsätä tänne ajan myötä vielä lisää lorukortteja - kenties jopa jossain vaiheessa tehdä uusi pussi, kun löysin kaapin pohjalta palan ihanaa vaaleanpunaista pupukangasta. :)

Plaston astiat ovat olleet jo kovassa käytössä!

Megablokseista kaikki eivät varmastikaan ole tässä; niitä löytyy mitä ihmeellisimmistä paikoista, kun neiti pääsee niitä levittämään. :)

Palikkalaatikko ehti olla leikeissä viikon - sen jälkeen paloista oli tallella enää 46/50. Tämänkin äiti joutui "takavarikoimaan" hyllyn päälle; oli sen verran vaarallisen näköistä, kun neiti tunki palikan suuhun ja lähti konttaamaan. 

Tämä hauva laulelee iloista säveltään meillä lähes joka päivä. 

Neidin ensimmäinen nuppipalapeli. 

Tämäkin meni vielä kaappiin odottamaan neidin kasvamista. :)

SkipHopin ihanuudet.

Nukella oli kuvanottohetkellä kateissa hattu ja pesulappu - tänään näytti kumpikin olevan tallessa. 

Toinenkin nukke löytyi lahjapaketista. 

Ruoka-ostoskori tuotiin Ikea-reissulta jo jokin aika ennen synttäreitä, mutta säilöin sen yhdeksi lahjaksi. Kuvassa on kori vaan aika tyhjänoloinen, kun en löytänyt kaikkia ruokia koriin kuvausta varten. :D

Myös neidin vaatevarasto täydentyi näillä vaatteilla:

Toivottavasti en unohtanut mitään! Tälleen pari viikkoa juhlien jälkeen kuvaillessa - ja etsiessä niitä lahjoja kaikkien muiden tavaroiden joukosta - on hyvin todennäköistä, että jotain unohtui. :)