Perheen yhteinen ruokailuhetki?

Ajalla ennen lasta söimme miehen kanssa lähes poikkeuksetta kaikki ruuat kotona olohuoneessa, sohvapöydän ääressä. Ostimmepa vielä nykyiseen kotiimme muuttaessa sohvapöydän, jonka kansilevyn pystyy nostamaan - jotta syöminen sohvalla istuen olisi ergonomisempaa. Ruokailujen taustalla pyöri televisio ja päivän kuulumiset vaihdettiin jossain muualla kuin ruuan ääressä.

Pikkuneidin myötä tähän on tullut totaalinen muutos. Kaikki ruuat syödään keittiön pöydän ääressä, koko perheen voimin. Etenkin arkena päivällinen on yksi tärkeimmistä hetkistä, koska päivällislautasen ääressä vaihdetaan kuulumiset, kysellään päiväkotipäivän sujumisesta ja mietitään mitä vielä tulevana iltana tehtäisiin.

Ei hauva oikeasti meillä perheen yhteiseen ruokahetkeen osallistu - tämä vaan oli paras ruokapöytä-aiheinen kuva, minkä löysin. ;)

Ainoan poikkeuksen tekevät herkuttelut ja sairastaminen; tällöin voi poikkeuksellisesti syödä sohvallakin - ehkä jopa lastenohjelmia katsoen. Etenkin sairastaessa syödään siellä, missä ruoka vaan maistuu.

Ruoka-ajoista ja ruokapöydän ääressä istumisesta pidetään kiinni myös viikonloppuisin. Ruoka-ajat jo itsessään ovat meidän arkeen iso muutos, koska aiemmin syötiin viikonloppuisin vaan yksi lämmin ruoka - nyt kun pikkuneiti on arkisin tottunut kahteen lämpimään ruokaan, sama ateriarytmi säilyy pääsääntöisesti viikonloppuisinkin. Enkä kyllä sanoisi, että kaksi lämmintä ruokaa päivässä ja tasainen ateriarytmi olisi huono juttu kellekään meistä!

Ruokailupaikan muutoksesta ei tosiaan ole tehty mitään tietoista päätöstä. Tiedän perheitä, joissa ruokalautaset käydään vain täyttämässä keittiössä ja varsinainen ruokailu tapahtuu jossain muussa huoneessa; myös perheissä, joissa on kohtalaisen pieniä lapsia. Ja vaikka meilläkin ajalla ennen lasta toimittiin useimmiten näin, on muutos ruokapöytään siirtymisestä tullut kuin huomaamatta. Eikä siitä ole tarvinut koskaan liiemmin keskustella; kaikille ollut itsestäänselvää, että näin toimitaan.

Sinänsä tämä on pikkujuttu, mutta kohtuullisen iso muutos arjessa kuitenkin. Hassua, miten lapsi ihan huomaamattakin muuttaa perheen tapoja. Eniten tämän tosiaan huomaa tilanteissa, jolloin on yksin tai miehen kanssa kaksin kotona - silloin helposti tulee syötyä ruoka olohuoneessa television ääressä. En sano, että sekään olisi huono tapa, mutta perheen kannalta kyllä se yhteinen ateriahetki - ilman ulkoisia häiriötekijöitä - on ehdottomasti ihanaa.

Syödäänkö teillä ruuat yhdessä vai erikseen, keittiön pöydän ääressä vai jossain muualla?

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

Piirustusten säilöntä

Pikkuneiti tykkää piirtämisestä ja ihania taideteoksia on säilötty milloin minnekin talteen. Viime kuukausina päiväkodista on kuitenkin kotiutunut joka viikko nippu (!!) piirustuksia ja värityksiä. Siihen päälle kun vielä lasketaan kotona etenkin viikonloppuisin syntyvät taideteokset, on tämä äiti ollut vähän ihmeessä sen kanssa, mihin nämä kaikki säilöttäisiin.

Noin kuukauden ajalta päiväkodista kotiutuneet piirustukset.

Pakko myöntää, että viime viikonlopun siivousoperaatiossa lajittelin useampia värityssivuja takassa poltettavien pinoon. Kun piirustuspino oli niin suuri, totesin ettei niitä ihan jokaista Elsa-värityskuvaa tarvitse säilöä; etenkin kun monessa oli vaan yksi tai kaksi punaista viivaa vedettynä keskelle paperia. Toisinaan neitokainen tuntuu ajattelevan piirrosten osalta "ei se laatu, vaan määrä". 

Vaikka nyt - ensimmäistä (!!) kertaa ikinä - osan piirustuksista laitoinkin takan sytykkeeksi, jäi muistoksi talletettavaa vielä roppakaupalla. Heikkouteni on se, etten osaa luopua ja heittää pois. Konmari-kirja on siis edelleen lukematta, mutta etenkin näihin lapseen liittyvien asioiden osalta haluan säästää mahdollisimman paljon pikkuneidille myöhemmin tutkittavaksi ja muisteltavaksi. 

Koska tähän asti piirustukset ovat olleet hujan hajan säilössä vähän siellä sun täällä, viimeistään nyt oli aika laittaa tämäkin asia järjestykseen. 

Ostin muutaman kansion, joihin olen nyt käynyt niitä moninaisia piirustuskasoja läpi. Voi olla, että jostain vielä yksi kasa ainakin löytyy.

Suurinpiirtein aikajärjestyksessä olen yrittänyt piirustuksia säilöä; yhteen kansioon päiväkodin taideteokset, toiseen kotona tehdyt piirrokset ja maalaukset. Muovitaskujen avulla kansioon saa talteen myös ne teokset, joita ei halua/voi rei'ittää - isommat kansion väliin sopimattomat askartelut ajattelin tallettaa erilliseen laatikkoon (joka on siis vielä hankkimatta).

Pari kansiollista taidetta. <3

Tämä kansiojuttu oli oikeastaan todella mainio ratkaisu. Piirustukset menevät kohtuullisen pieneen tilaan, pysyvät järjestyksessä ja siististi nipussaan. Niitä on myös helppo ja mukava jälkikäteen katsella. Jos/kun säilöttävien piirustusten määrä tästä radikaalisti kasvaa (niinkuin varmaan tulee tapahtumaan), on kansioita helppo ostaa lisää ja säilöä tarvittaessa vaikka varastoon. 

Niin ja tosiaan; ajalla ennen kansioita käytin hätävararatkaisuna "säilönnässä" jouluvalojakin. Olohuoneen seinällä kun oli joulukoristeena jouluvaloissa roikkuvat joulukortit; kun nuo joulukortit tammikuussa vihdoin otin pois seinältä, näytti pelkkä jouluvalo turhan yksinäiseltä (ja liikaa jouluun viittaavalta). Ripustin joulukorttien tilalle pikkuneidin taidetta ja olohuone sai väriä! 

Olohuoneen taidenäyttely. 

Miten teillä säilötään piirustuksia - vai säilötäänkö lainkaan?

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

Kanaa kookosmaidossa

Toissapäivänä kirjoittelin taaperon lempiruuista. Siltä listalta pitää nostaa ihan reseptin muodossa blogiin yksi meidän perheen perusarkiruuista - joka maistuu myös taaperolle.

Tätä olen itse kokannut varmaan koko aikuisikäni; tämä oli siis jo opiskeluaikoina yksi suosikeistani. Helppoa, nopeaa ja suhteellisen edullista. Ja kaiken lisäksi vielä superhyvää!

Tosi simppelit ainekset ja tosi simppeli ohje. Tätä voisi lähteä varioimaan mihin suuntaan tahansa (esim. lime, ananas tai paprika sopisivat hyvin joukkoon), mutta tässä nyt aivan perusohje - kanaa kookosmaidossa.

Ainekset:
400 g broilerisuikaleita
1 sipuli
1 prk kookosmaitoa
mausteita
perhospastaa

Kuutioi sipulit. Paista kanat ja sipulit pannulla kypsäksi; lisää loraus kookosmaitoa, niin eivät kärähdä. :)

Mausta kana-sipuliseos. Mausteet laitan itse "mitä sattuu kaapista löytymään" -periaatteella. Esimerkiksi curry ja paprikamauste toimivat hyvin tässä.

Lisää kookosmaito. Kiehauta ja anna hautua pari minuuttia.

Tarjoa keitetyn perhospastan kera (maistuu toki hyvältä myös muunlaisen pastan tai riisin kanssa).


Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

Jos taapero saisi valita mitä meillä syödään

Meidän perheen ruokalista on muuttunut melkoisesti viimeisen vuoden aikana.

Osittain jo siksikin, että haluan kokata enemmän kerralla - vuokaruokia ja keittoja, jottei tarvitsisi häärätä hellan ääressä aivan joka päivä. Vapaa-aika kun on rajallista.

Mutta osittain myös siksi, että kodissamme asuu nirso taapero. Uskon, että nirsous johtuu osittain allergiataustasta. Mausteita on käytetty aika rajallisesti (pippuri allergisoi edelleen) ja erikoisempia ruoka-aineita olen ottanut mukaan ruuanlaittoon aika maltillisesti. Mutta on siis mukana myös ihan normaalia lapsen nirsoilua; kasvikset on yök, kala on yök, erikoiset struktuurit on yök... Ja nirsoilun kohteet voivat vaihtua; tänään tomaatti on suurinta herkkua, mutta huomenna siihen ei voi koskea pitkällä tikullakaan.

Mietin, että mitähän meillä syötäisiin, jos taapero saisi päättää ruokalistan. Keksin sieltä seitsemän ruokalajia, jotka ovat ylitse muiden. Osaa kokataan meillä usein, osaa harvemmin. Kaikkien ruokien osalta lautanen tyhjenee nopeasti ja pyydetään lisää.

Maanantai - makaronia ja jauhelihaa
Ihan ehdoton lemppariruoka. Ei todellakaan mikään ravitsevin tai nälkää pitävin vaihtoehto - eikä myöskään äidin suosikki. Siitä huolimatta neiti voisi syödä tätä varmaan vaikka joka päivä; ja koska myös isi tästä perusruuasta tykkää, on tätä nyt viime kuukausina muutamaan otteeseen kokattu. Välillä myös varioitu laittamalla makaronin kaveriksi keitettyjä nakkeja. Ai että, kunnon gourmet-ruokaa! :D

Tiistai - kasvissosekeitto
Tämä taas on sitten sellainen ruoka, josta isi ei tykkää, mutta äiti ja Meea rakastavat. Koska useinkaan ei jaksa kokata kahta erillistä ruokaa (ei, mies EI suostu kasvissosekeittoa syömään lainkaan - ei edes pekonin kera!), kasvissosekeittoa on tehty aika harvoin. Meean sosevaiheessa kokkasin tätä todella usein itselleni ja vielä joustavan hoitovapaan aikaan (kun vapaa-aikaa oli enemmän) kasviksia tuli useammin pilkottua ja soseutettua keittoa varten. Oma vakkari sosekeitto-ohjeeni koostuu maitoallergia-aikojen kunniaksi kaurafraichesta; sitä tuli käytettyä sosekeittojen joukossa neidin allergian takia ja se maistuu erinomaiselta sosekeitossa edelleen! Itse tuunaan sosekeiton monesti fetalla, mutta neiti arvostaa keittoa pelkiltään.

Keskiviikko - jauheliha-perunasoselaatikko
Tätä tehdään harvoin (ja ajalla ennen lasta en ole tehnyt tätä varmaan koskaan!), mutta tämähän on varmaan kaikkien pienten lasten suosikki. Muusi muutenkin on pikkuneidin mieleen - ja vielä kun sen yhdistää jauhelihaan (joka myös on neidin herkkua), tämähän on ihan täydellinen ruoka pikkulapselle! Ihan sattumalta tätä on meillä ruuaksi tänään, joten piti laittaa keskiviikon kohdalle ruokalistaankin. ;)

Torstai - kaalilaatikko
Yllättävä valinta, mutta ihan oikeasti neidin uusimpia herkkuruokia. Olen nyt lähiaikoina kahdesti tätä tehnyt ja molemmilla kerroilla upposi erinomaisesti. Ottipa neiti vielä puolukkahilloakin kaveriksi - sitä en olisi uskonut! Hän kyllä kertoi, että ovat päiväkodissakin tätä syöneet monesti, joten ehkä se makumaailma oli tuttua sieltä.

Perjantai - nakkikastike ja muusia
Nakit ovat herkkua ja nakkikastikkeen muodossa parhaimmillaan. Ja se muusi; kuten aiemmin jo totesin, niin sehän on lähes yhtä hyvää kuin makaroni neidin mielestä. Nakkikastikkeen huonona puolena näin äidin näkökulmasta on vaan se, että nakkejahan ei pienille lapsille saisi kovin paljoa syöttää. Päiväkodin ruokalistalla on kerran viikossa nakki/makkararuoka, joten käytännössä viikon nakkiannos tulisi jo sitä kautta täyteen. Siitä huolimatta nakkikastiketta (tai jotain muuta nakkiruokaa; myös nakkikeitto on herkkua) kokataan keskimäärin kerran kuukaudessa - ja siihen päälle vielä toisinaan ranskisten tai makaronin kanssa syötävät nakit. :D

Lauantai - ranskalaiset
Lauantain herkutteluun ranskalaisia. Ranskiksethan ovat se ruoka, jota pikkuneiti yleensä toivoo, kun kysytään, että mitä syötäisiin. Ranskalaisten kaverina on useimmiten nakkia (vaikka se onkin huono lisäke!), toisinaan myös nugetteja. Minä ja mies syömme ranskis-päivinä muitakin lisäkkeitä (muun muassa omia suosikkejani, cheddar-jalapenoja!), mutta neidille ei oikein kelpaa mikään muu kuin nakit tai nugetit lisäkkeeksi. Niin ja ketsuppi - suuri määrä ketsuppia!

Sunnuntai - kanaa kookosmaidossa
Meinasin ensin kirjoittaa tähän vaan "kanakastike", koska lemppariruokien joukkoon lukeutuu varsin monenlaiset kanakastikkeet riisin tai pastan kanssa tarjoiltuna. Kunhan vaan kastikkeen joukossa ei ole ananasta - pikkuneidin inhokkia. :D Ylipäätään kanaruuat ovat neidin herkkua, joten piti yksi kanaruoka tähänkin nostaa esille. Kana kookosmaidossa on se kanakastike, jota kaikkein useimmiten teen ja se onkin yksi vakioresepteistäni (pitäisikin jakaa se tänne blogiinkin joskus).

Todellisuudessa meillä syödään useimmin makaronilaatikkoa, lasagnea, kanakeittoa ja muita kerralla-paljon -tyyppisiä ruokia. Eivät nekään mitään neidin inhokkeja ole - mutta ylläoleva lista sellainen, joka kaikkein parhaiten neidille maistuisi. :)

Miltä teidän taaperon ruokaviikkolista näyttäisi?

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

Pitkä ja kivinen tie vaipoista eroon

Vaipattomuus on ollut meillä hyvinhyvin pitkä ja kivinen tie.

Tuntuu, että on kokeiltu matkan varrella aivan kaikkea. Pottataulu, johon sai liimata tarroja. Pottapalkinnot. Vaatteet päällä potalla istuskelu. Pöntöllä istuminen. Pöntöllä istuminen supistajan kanssa. Ajan kanssa rauhassa eteneminen ja taukojen pitäminen. Säännöllisesti potalla istuttaminen. Potta vessassa. Potta olkkarissa. Potta ulkona. Ilman vaippoja pelkillä pikkareilla. Yhtä aikaa pissalla käyminen. Äidin tai isin kehuminen hienosta pissasta. Kirjan lukeminen potalla. Ipadin katselu potalla. Muiden lasten esimerkkien katsominen. Pottalaulu.

Mitähän vielä jäi puuttumaan listasta? Kuten sanottua; kaikkea on kokeiltu!

Varmaan ensimmäistä kertaa pottaan tutustumassa. :D

Pitkäjänteisimmin vaipoista irrottautumista treenattiin kesälomalla, kun oli aikaa, oltiin kotona ja pystyi olemaan ulkona (jossa pissavahinkojen siivoaminen ei aiheuta yhtä suurta työtä kuin sisätiloissa). Käytännössä siis vaan otin vaipat pois päivällä ja muistuttelin potasta usein. Lopputuloksena oli aika monet pissaiset housut ja itkuinen tyttö, joka parkui "Tahdon vaipan, mua pissattaa!!!" Ei päästy vaipoista eroon kesälomalla.

Syksyn edetessä totesinkin, että ollaan selkeästi edetty siihen vaiheeseen, että hän tunnistaa hädän, mutta ei vaan yksinkertaisesti halua mennä potalle. Potalla istumiset olivat lyhyitä tai olemattomia. Monesti neitokainen totesi "Nyt tulee pissa", mutta ei joko ehtinyt tai halunnut potalle. Tai pöntölle - sitäkin siis kokeiltiin.

Pottailua testattiin säännöllisen epäsäännöllisesti. Välillä pidettiin taukoa, välillä istutettiin ennen ja jälkeen ruuan, ulkoilun tai nukkumisen.

Loppusyksystä oli yksi hyvä viikko. Pikkuneiti hiffasi pottailun idean; pissat tulivat lähes poikkeuksetta pottaan ja tarrataulun tarramäärä kasvoi huimasti. Kakkaamista varten hän vaati vaipan - ja se lienee ehkä lopulta se syy, miksi tämä pottailu lopulta koki totaalisen stopin. Neiti parkui, että tahtoo vaipan, kun pissattaa ja kakattaa. Mikään maanittelu ei auttanut, enkä halunnut tehdä potasta mörköä - joten vaippa oli laitettava. Lopulta oltiin taas siinä tilanteessa, että vaipat oli oltava ja pikkareista tuli vaan itku. Jatkettiin säännöllisen epäsäännöllistä harjoittelua.

Uusi pottataulu alkuvaiheessaan - joulutarrat (ja pari muutakin tarraliuskaa) saatiin hyvin kulumaan tähän.

Joulukuussa eräänä viikonloppuna homma lähti jälleen liikkeelle. Aivan yhtä yllättäen kuin loppusyksystäkin - tällä kertaa jopa vieläkin intensiivisemmin. Pottaan kakkaamisen kanssa ei ollut mitään ongelmaa ja kun vanha tarrataulu oli täynnä, neiti sai käyttöönsä modatun uuden tarrataulun, johon pissatarrat tulivat eri sarakkeeseen kuin kakkatarrat. Toimi aivan loistavasti ja siitä se sitten lähti. Vaipattomuus. Ihan oikeasti.

Nyt ollaan siinä tilanteessa, että vaippa laitetaan vaan yöunille ja pidemmille (yli 100 km) automatkoille. Ei siis enää edes päiväunille tai ulkoilemaan.

Vaikka jokainen lapsi kehittyy yksilöllisesti ja Meea nyt vaippoja lukuunottamatta on ollut hyvin monessa asiassa ikäluokkaansa edellä kehittymisen suhteen - pakko silti todeta, että VIHDOIN! Tuossa nopeasti laskeskelin, että vaippoihin on kaikkineen siinä 2 v 7 kk aikana mennyt n. 1200 euroa rahaa. Se on aika iso summa se! Jos laskisi, että neiti olisi oppinut päiväkuivaksi vaikkapa vuoden aiemmin, olisi rahaa säästynyt nelisensataa.

Nyt kun yksi vaippapaketti (pelkästään yövaippoina käytettynä) kestää kaksi kuukautta, ovat vaippakustannukset hieman toista luokkaa - laskeskelin, että kuussa säästyy keskimäärin 27 euroa. Mihinhän sitä tämän kaiken säästyneen rahan oikein käyttäisi? :D

Summa summarum; lohdutuksen sana kaikille niille, jotka tuskailevat vaippojen kanssa. Vaikka itse on saattanut jo luovuttaa ja ajatella, että "jos se nyt kouluikään mennessä oppisi", lapsi saattaa yllättää. Herkkyyskausi ei ole mitään höpöhöpö-juttua, vaan totista totta. Ainakaan meillä pakottaminen ei olisi toiminut - piti vaan odotella, kunnes aika on kypsä.

Ja pakko myöntää, että kyllä minua edelleenkin hieman kauhistuttaa lähteä autolla 30 km päähän kaupunkiin vaipattoman lapsen kanssa ja en jotenkin pysty uskomaan, että hän ei ihan oikeasti tarvitse vaippoja tai varahousuja jokaiselle lähikauppareissulle. Vaikka neiti onkin ollut totaalisen päiväkuiva 1,5 kuukautta (yhdet pissat on tulleet housuun päiväkodissa tänä aikana!), ajatus vaatii äidiltä hieman totuttelua. 2-3 kuukautta sitten kun tilanne vielä oli se, että potta oli kamalin paikka ikinä ja ilman vaippoja oleminen sai aikaan lähinnä kiukkukohtauksen.

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

Nachovuoka

Aina ennen meidän perheessä "herkutteluruokana" toimi tortillat. Pikkuneiti ei tortilloista paljoa perusta (tai siis, haluaisi syödä pelkkää tortillalevyä ilman täytteitä...), joten viime aikoina tortilloita on tullut tehtyä kohtuullisen harvoin. Ehkä niihin on jo tietyllä tapaa kyllästynytkin.

Viime aikoina paras herkutteluruoka onkin ollut nachovuoka, joka maistuu koko perheelle. Ja joka on aivan superherkullista!

Tämä perus-resepti on aivan paras nachovuokaan - toki sitä on nyt jo sen verran monesti meillä tehty, että kenties pian pitää alkaa modaamaan ja testailemaan muunkinlaisia nachovuokia. Mutta tämä vaan on niin superhyvää!

Ainekset:
nachoja (Huom! Ehdottomasti niitä kolmion muotoisia!)
400 g jauhelihaa
1 sipuli
1 pss tacomaustetta
1 prk salsaa
1 prk cheddar-juustokastiketta
150 g juustoraastetta
1-2 prk creme fraichea

Kuutioi sipuli. Paista jauheliha ja sipulikuutiot pannulla. Mausta tacomausteella.

Levitä nachot limittäin leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Pieni nachopussillinen kokonaan, isommasta pussillisesta reilu puolet.

Ripottele nachojen päälle jauheliha tasaisesti. Levitä päälle kökkäreinä tasaisesti ensin salsaa, sitten cheddarkastiketta. Ripottele koko komeuden päälle juustoraastetta.

Paista 175 C n. 10-15 min, kunnes juustoraaste on sulanut.

Levitä päälle ennen tarjoilua creme fraichea tasaisesti (kuvasta creme fraiche vielä puuttuu). Tarjoa salaatin kera.

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

Taapero ja harrastukset?

Tämä otsikko on ollut bloggausluonnoksissa jo jonkin aikaa. Kun tällä viikolla bongasin Hesarin artikkelin aiheeseen liipaten, oli pakko viimein kirjoittaa tämä bloggaus loppuun. Tai siis aloittaa; luonnoksissa kun ei ollut muuta kuin otsikko, loput ajatukset olivat toistaiseksi vaan pääni sisällä.

Tyttärelläni, kohta 3 vuotta, ei ole vielä yhtään harrastusta.

Ei mitään viikottain toistuvaa aktiviteettia. Ei kalliita investointeja harrastusvälineisiin. Ei edes yhtä urheilulajia tai muuta tekemistä ylitse muiden, jota voisi harrastukseksi kutsua.

Siitä huolimatta Meealla on runsaasti erilaisia virikkeitä. Jo ihan päiväkotiympäristössä erilaista puuhaa löytyy, mutta kotioloissakin askarrellaan, luetaan, piirretään, hiihdetään, luistellaan, kävellään, retkeillään... Ja kesällä siihen listaan voi lisätä vielä frisbeegolfin, pyöräilyn, uimisen ja monet muut kesäpuuhat.

Niitä kaikkia vaan tehdään silloin kun huvittaa. Ei mitenkään systemaattisesti tai suunnitellusti.

Sosiaalisuutta tulee aivan riittävästi jo päiväkotiryhmän myötä, joten senkään vuoksi mitään "pakkoa" harrastuksiin lähtemiseen ei ole.

Ruuhkavuosien keskellä illat ovat muutenkin lyhyet, joten juuri nyt en edes taipuisi viikottaiseen harrastukseen. Valtaosa harrastusmahdollisuuksista on lähimmässä kaupungissa 30 km päässä - se tarkoittaisi ainakin tunnin ylimääräistä istumista autossa illan aikana. Jos harrastushetki kestäisi tunnin, se ilta olisi siinä. Viikonloppuharrastuksia en ole edes miettinyt, sillä viikonloppuisin tuntuu olevan aina niin paljon menoja, että tiettyyn kellonaikaan sidottu harrastus tuntuu enemmän ahdistavalta kuin mukavalta. Vauva-aikaan käytiin vauvauinnissa lauantaiaamuisin; kun uintia oli joka lauantai peräkkäistä 10-12 viikon ajan, sieltä pakostakin muutama kerta jäi väliin reissailujen takia.

Joskus mietin, että kunhan Meea kasvaa, on pakko ottaa hänellekin joku harrastus. Onpa se sitten joku soitin, urheilulaji tai vaikka kuvataidekerho. Koska onhan joku harrastus nyt oltava. Mutta kun ei ole. Nähtäväksi jää haluaako Meea itselleen harrastuksen - itse en kuitenkaan siihen aio patistaa.

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

Vuosi ruuhkavuosia takana

Aloitin kokopäivätyöt reilu vuosi sitten, tehtyäni ensin puolisen vuotta joustavalla hoitovapaalla 3-päiväistä työviikkoa.

Joustava hoitovapaa oli yksi parhaimmista keksinnöistä ikinä ja toisaalta harmittaa, etten hyödyntänyt sitä kauempaa. Joustavan hoitovapaan ansiosta sain palata töihin pienin askelin; pääsin irrottautumaan äidin roolista ja kotiarjesta, mutta samalla ehdin kuitenkin viettää rauhaisaa kotiaikaa lapsen kanssa. Niitä muutamaa "ylimääräistä vapaapäivää" on kuluneen vuoden aikana välillä kaivannut kovastikin!

Reilu vuosi sitten - vuodenvaihteessa - siirryin joustavalta hoitovapaalta kokopäivätöihin ja arki muuttui kiireisemmäksi. Ja sitä se tuntuu olevan edelleen.

Silmäpussit eivät tästä keväisestä kuvasta ole ainakaan pienentyneet. :D

Kuljemme miehen kanssa samalla (ainoalla) autolla töihin 30 km matkan, joten Meean päiväkotipäivät ovat melko pitkiä. Toimistomme muutto toiselle puolelle kaupunkia lisäsi ajomatkaa entisestään ja aamuheräämiset ovat olleet hyvinhyvin aikaisia.

Miehen työt alkavat seitsemältä, joten päiväkodille on aamulla lähdettävä kuuden maissa. Normaalina arkipäivänä ollaan takaisin päiväkodilla vasta neljän jälkeen, joten hyvin pitkiä hoitopäiviä neidille tulee. Yhden auton taloudessa minun myöhempi työpäivän aloituskaan ei juurikaan auttaisi asiaa, sillä bussilla työmatkan kulkeminen vie sen verran enemmän aikaa kuin autolla. Toisinaan olen itse hyödyntänyt etätyömahdollisuutta ja vienyt neidin kävellen hoitoon myöhemmin, puoli kahdeksan maissa.

Aikaiset aamut päiväkotipäivinä. 

Kun ollaan päiväkoti- ja työpäivän jälkeen kotiuduttu, syöty ja vaihdettu kuulumiset, kello on jo lähellä viittä. Kun ottaa huomioon, että Meea menee nukkumaan puoli kahdeksan jälkeen - ja sitä ennen pitäisi syödä iltapala ja hoitaa iltatoimet - on lapsen kanssa vietettävä ilta hyvinhyvin lyhyt. Kovin montaa leikkiä ei ehditä iltasella leikkiä ja esimerkiksi luistelureissu arkipäivinä on jäänyt haaveilun tasolle; pitkän päivän jälkeen ei meistä kukaan taivu enää kovin suuriin suorituksiin.

Yritän painottaa kotitöitä Meean nukkumaanmenon jälkeiselle ajalle ja panostaa yhdessäoloon lapsen kanssa. Toki välillä kotitöitä tai ruokaa (seuraavalle päivälle) on pakko tehdä alkuillan aikana, mutta niitäkin pyrin tekemään lapsen ehdoilla. Meea on myös useimmiten hyvin innokas kotiapulainen; etenkin pyykin tuominen pyykkikoneesta narulle on neidin lempipuuhaa. :)

Koska en haluaisi kokata joka päivä, meillä on viimeisen vuoden aikana syöty kyllästymiseen asti vuokaruokia ja keittoja. Makaronilaatikkoa, lasagnea, nakkikeittoa, kanakeittoa... Helppotekoisia ruokia, joita pystyy tekemään ison satsin kerralla. Ihan joka ilta ei siis tarvitse kokata, mutta aika usein kuitenkin. Vaikka kasvisten määrä ruuassa on huolestuttavan pieni (syystä että pilkkominen vie aikaa), olen kuitenkin ylpeä siitä, että eineksiin ei ole tarvinut turvautua kuluneen vuoden aikana kovinkaan usein. Ranskalaisia ja lihapiirakoita on kyllä syöty toisinaan, mutta esimerkiksi mitään annospakattua valmisruokaa Meea ei ole eläessään maistanut!

Vuokaruokia kyllästymiseen asti.

Meea menee nykyisin nukkumaan yleensä puoli kahdeksan jälkeen, mutta aikaisista aamuista johtuen ei varmaan olisi pahitteeksi vetäytyä unille vieläkin aiemmin. Ilta vaan tuntuu jäävän niin lyhyeksi jo nyt; mutta joululomalla pidempien yöunien aikaan meillä oli kyllä paljon vähemmän uhmaileva ja kiukutteleva tyttö - toki se voi johtua siitäkin, että ehti viettämään ihan kunnolla aikaa vanhempiensa kanssa.

Kuluvan vuoden projektina on pikkuhiljaa saada neiti nukahtamaan yksin - ihan jo siksikin, että saisi itselle lisää aikaa vuorokauteen, kun aikaa nukuttamisessa kuluisi joka ilta maksimissaan pari minuuttia (eli pusujen halien verran).

Ilta lapsen nukkumaanmenon jälkeen on lyhyt ja menee nopeasti. Nukkumaan on mentävä ajoissa, sillä herätyskello soi jo ennen viittä. Rytmi oli sama jo ajalla ennen lasta, mutta univajetta pystyi kuromaan viikonloppuisin - nyt viikonloppuisinkaan harvemmin on saanut nukkua yli seitsemän tunnin unia. Moni ruuhkavuosia elävä tuntuu tinkivän yöunistaan, mutta itse en selviäisi yhtään tätä pienemmällä unimäärällä; etenkin kun neidillä on huonon nukkumisen kausi aina säännöllisen epäsäännöllisesti; silloin äidinkin yöt ovat risaisempia ja vähäunisempia. Muutamaan kiireisempään hetkeen ja/tai Meean huonojen yöunien aikaan elin useamman päivän putkeen alle kuuden tunnin yöunilla ja tuolloin ajatuksetkaan eivät tuntuneet enää pysyvän kasassa.

Äidin pieni apulainen. <3

Johtuen kiireisestä arjesta, ollaan myös yritetty vähentää viikonloppureissuja. Se ei johdu siitä, etteikö enää haluaisi käydä kyläilemässä sukulaisten ja ystävien luona, vaan enemmänkin siitä, että on pakko olla viikonloppuja kotona, jotta ehtii tekemään jotain. Vaikka meille tulisi vieraita viikonlopuksi, saadaan silti jotain aikaan viikonlopun aikana verrattuna siihen, jos oltaisiin viikonloppu jonkun luona; pakkaamiseen ei mene aikaa, viikonloppuna ehtii vähintäänkin siivota ja sunnuntai-iltanakin on ihan eri tavalla jaksamista kun aikaa ei ole kulunut autossa istumiseen. Toki siis se autossa istuminenkin on itselleni hyvää aikaa mm. bloggaamiseen ja somettamiseen, kun ei tarvitse yleensä olla kuskin roolissa - mutta kotona ollessa saa jotain muutakin aikaiseksi. :)

Arki-iltaisin ei oikeasti ehdi tekemään kovinkaan paljoa. Etenkin joulukuussa, kun todo-listalla oli lahjojen paketointia, joulukortteja, jouluruokia ja kodin laittamista joulukuntoon, tuntui olo aika väsyneeltä. Melko sumussa sitä on taidettu loppuvuosi mennäkin, sillä jouluajan pidemmät (keskimäärin 8 tuntia, muutamana yönä siis jopa lähempänä yhdeksää) yöunet eivät riittäneet taltuttamaan univelkoja.

Olen yrittänyt ratkaista asiaa kiinnittämällä vähemmän huomiota kodin kunnossapitoon ja kotitöihin. Ei sinänsä toimiva idea, koska asioilla on taipumus kasautua ja silloin joutuu tekemään enemmän kerralla. Olen kuitenkin yrittänyt ummistaa silmäni keittiön tiskikasalta ja jättää jokaisen ruuanmurun pyyhkimättä erikseen pöydältä.

Omia "projekteja" ei meinaa ehtiä edistämään juuri koskaan; iltaisin on liian väsynyt ja viikonloppuisin riittää puuhaa ihan vaan lapsen kanssa leikkiessä - sitäkään kun ei ehdi arkena tekemään riittävästi. Mielessä olisi vaikka mitä tekemistä; muun muassa sisustus-, diy- ja käsityöjuttuja. Esimerkiksi ompeluharrastus on jäänyt kokonaan taka-alalle, koska tarvitsisin sitä varten aikaa viikonlopulta, jotta voisin keskittyä asiaan edes tunnin verran täysillä. Arkena tuntia ennen nukkumaanmenoa ei ole fiilistä alkaa ns. opettelemaan uutta - eikä se ompelukoneen kanssa touhuaminen varmaan väsyneenä olisikaan kovin fiksu idea. Ideoita ja ajatuksia olisi hirveästi, mutta vuorokaudesta loppuu tunnit kesken.

Oman ajan puutteen näkee hyvin myös blogin kirjoitustahdista. Vuonna 2015 bloggauksia oli keskimäärin 18 kpl kuukaudessa. Vuonna 2016 vastaava luku oli 11; keskiarvoa nostivat hieman kesäkuukaudet lomailuineen. Luonnoksia on tälläkin hetkellä kymmeniä, joita en vaan ole ehtinyt kirjoittaa loppuun - osa on vielä ihan otsikkotasolla.

Vain muutama "projekti" on vuoden aikana valmistunut; yhtenä näistä tuubihuivi neidille.

Vaikka vuosi on ollut tietyllä tavalla rankka ja "työ haittaa vapaa-aikaa", olen myös nauttinut suunnattomasti työnteosta. Kuluneen vuoden aikana olen kehittynyt omassa työssäni, edennyt ja sekä saanut että ottanut enemmän vastuuta. Vaihdoin työni painopistettä äitiysloman jälkeen ja olen joutunut opettelemaan paljon uutta - tässä ruuhkavuosien keskellä ja äitiyden haurauttamassa pääkopassa se on ollut itselleni hieno saavutus.

Työ on ollut välillä hyvinkin hektistä ja on joutunut venymään; jopa Meean sairastaessa on välillä pitänyt tehdä illalla miehen kotiuduttua töitä, kun hommat on vaan ollut pakko saada tehtyä ja delegointi ei ole onnistunut. Siitä huolimatta työ on ollut hyvin palkitsevaa - jopa palkitsevampaa kuin edellinen toimenkuvani, jossa saavutetut tulokset eivät ole aivan yhtä selkeästi näkyneet. Loppuvuodesta saatu - ensimmäistä kertaa työpaikallamme jaettu - kuukauden työntekijä -pysti lämmitti mieltä todella paljon.

Työt lohkaisevat ison osan ajasta nykyisin.

Viimeiseen vuoteen on mahtunut paljon ihania juttuja. Pikkuneidistä on kasvanut iso tyttö; reipas, tomera ja ehkä hieman pikkuvanha. Meea on viime vuoden aikana muuttanut isojen tyttöjen sänkyyn nukkumaan ja päässyt vaipoista eroon (yövaippaa lukuunottamatta). Puhe on kehittynyt valtavalla tavalla, neitokaisella on nykyään uskomaton muisti ja todella hauskat jutut. Maitoallergia on selätetty keväällä ja sen myötä arki edes hieman helpottui kokkailun osalta. On järjestetty synttärit, laitettu pihaa ja kasvimaata kuntoon, vedetty läpi superdieetti, tehty diy-joulukalenteri ja sisustettu kotia.  Ollaan vietetty aikaa koko perheen kesken; on ehditty käymään mm. kahdesti Hoplopissa, Powerparkissa, Linnanmäellä, Ähtärin eläinpuistossa, kylpylässä, Muumi-esitystä katsomassa - sekä lukuisissa paikallisissa kesätapahtumissa. Ollaan ehditty viettää parisuhdeaikaa pariin otteeseen mm. ravintolan, leffojen ja frisbeegolfin merkeissä. Ollaan oltu viihteellä yhdessä ja erikseen; olen myös ollut ensimmäistä kertaa raskauden jälkeen tyttöjen viikonloppureissulla (Tallinnassa). Ollaan ehditty käydä myös niillä viikonloppureissuilla ja kyläilemässä sukulaisten ja ystävien luona.

Olen myös oppinut vuoden loppua kohden ottamaan - ja vaatimaan - omaa aikaa itselleni. Loppuvuoden aikana olen muun muassa ehtinyt lukemaan elämäni ensimmäisen e-kirjan, saanut muutaman käsityön valmiiksi, ehtinyt katsella Netflixiä (!!!) sekä viettänyt muutaman illan ihan vaan koneella istuen ja blogia näpytellen - miehen huolehtiessa seuraavan päivän ruuan kokkaamisesta.

Vaikka yllä oleva näyttää hienolta, ei kulunut vuosi ole todellakaan ollut elämäni helpoin tai ruusuisin. Väsymys on usein ollut vallitseva olotila, riitoja on tullut helpommin kuin koskaan ennen ja stressitasot niin kotona kuin töissä ovat olleet toisinaan pilvissä.

Kokopäivätyöt ja päiväkotiarki jatkuu entisellään, joten uusi ruuhkavuosi on alkamassa. Kun yhdestä vuodesta on selvitty kunnialla, ei kai tämä tulevakaan voi ainakaan pahempi olla? ;)

Perusarkea toimistolla.

Omat uudenvuoden lupaukseni listasin aiemmin, mutta niihin voisi lisätä vielä kolme tärkeää lupausta.
1) Enemmän kiireetöntä aikaa lapselle.
2) Enemmän omaa aikaa äidille (ilman sitä, että "oma aika" liittyy lapseen).
3) Enemmän parisuhdeaikaa ja yhteistä tekemistä (pariskuntana tai perheenä).

Koska yöunista en edelleenkään halua tinkiä, eikä lisätunteja vuorokauteen taida mistään ilmestyä (töitäkään ei voi jättää tekemättä), tämä tarkoittanee myös vähemmän somea (jonka lupasinkin jo aiemmin - ilkeä aikasyöppö tuo some!), vähemmän kotitöitä (tai enemmän kotitöitä miehelle) sekä parempaa asioiden organisointia (excel-taulukko viikon todo-listasta jaettuine vastuineen ei olisi huono juttu!).

Parhaat vinkit ruuhkavuosista selviytymiseen otetaan vastaan kommentti-osiossa!

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

Pieni päivitys lastenhuoneeseen

Joulun jälkeen tehtiin pientä päivitystä pikkuneidin huoneeseen. Ei mitään suurta - eikä juurikaan mitään uutta. Pikkujutuilla kuitenkin sai huoneesta toimivamman - ja tilavamman tuntuisen!

Tämä muutos oikeastaan lähti liikkeelle joulukuusesta. Joulukuusta varten huoneeseen piti raivata tilaa ja kun joulukuusi vietiin pois, oli sopiva sauma miettiä huonejärjestystä vähän uusiksi.

Ajatuksia oli useita, mutta loppupelissä ne kaikki kaatuivat siihen, että sängylle ei yksinkertaisesti ole muuta paikkaa kuin nykyinen. Talon ulkonurkkaus voi kovilla pakkasilla olla kylmä ja toisessa laidassa huonetta sänky olisi ulko-oven vieressä. Sängyn on siis pakko olla siinä, missä se nyt on. Mies ei myöskään ollut kovin innoissaan siirtämässä Kallax-hyllyä kokonaan toiselle seinälle, joten tehtiin nyt nämä lastenhuone-muutokset kohtuullisen pienellä vaivalla.

Mitä kaikkea tehtiin?

1) Kallax-hyllyn siirto (parikymmentä senttiä)

2) Pöytä toiseen paikkaan

3) Talohylly toiseen paikkaan

4) Nukensängylle paikka

5) Lukunurkkaus

Lastenhuone ei ole koskaan valmis - ei nytkään. Meinasin ensin pitkittää tätä bloggausta siihen asti, että seuraavat (nyt jo mielessä olevat, mutta "tarvikkeiden" vuoksi tekemättä jääneet) sisustustoimenpiteet on tehty. Nykyisellä tahdilla siihen saattaa kuitenkin mennä aikaa, joten lienee parempi julkaista tämä bloggaus nyt; ja tarvittaessa uusi sitten seuraavien pikkumuokkausten jälkeen. Koska lastenhuone ei todellakaan ole koskaan valmis, siitä riittää materiaalia myös hyvinhyvin moneen bloggaukseen! (p.s. Katso aiemmat lastenhuone-aiheiset bloggaukset tästä.)

Yleisnäkymää huoneesta.

Meea sai joululahjaksi Frozen-viltin, josta tein DIY-päiväpeitteen. Kelpasi. :D Myös kuvan Frozen-tyyny ja unipöllö ovat joululahjoja.

Jatkopuu-sängyn hyllylle olisi ihana koota pehmoleluja, mutta ne eivät siinä kauaa saa olla... Siksi yleensä korkeintaan yhden lelun siihen asettelen aamuisin. :D Joululahjaksi saatu nuken kehto - ja tietenkin itse nukke - piti ehdottomasti saada oman sängyn viereen.

Sen verran huoneen sisustus on vielä kesken, että hyllyt pitäisi siirtää lukunurkkauksen takaa jonnekin. Varmaan siis sängyn kohdille ja taulu ehkä toiselle seinälle. Nurkkaukseen minulla olisi yksi seinämaalaus-ideakin, mutta toistaiseksi vielä vaan idean asteella... 

Mummi osti jo jokin aika sitten neidille prinsessakatoksen. Siitä tehtiin lukunurkkaus säkkituolilla varustettuna. :)

Tärkeimmät pehmolelut ja tärkein vauvanukke. <3

Huone on - yllättäen - aika vaaleanpunainen, joten verhot ja Stuva-penkin päällinen tuovat vähän väriä huoneeseen. Joskus mietin huoneen sisustuksen muuttamista enemmän musta-valkoinen-keltainen -väritykseen, mutta tuo vaaleanpunainen tuntuu olevan niin tärkeä väri pikkuneidille, että ei uskalla muuttaa. :) 

Kallaxin siirron myötä saatiin piirustusnurkkaus. Oma retropöytäni ei oikein istu huoneen sävyihin - mutta kun ei sitä oikein raaskisi maalatakaan! (p.s. Bongaatko kuvasta pikkuluurangon yökkärissään?)

Kallax kaipaa pienempiä säilytyslaatikoita pikkuhilpetöörälle (Ikeasta bongasin jo sopivia!), niiden myötä varmaan muutama vaaleanpunainen laatikko jää ylimääräiseksi; osa niistä onkin jo aika kärsineitä. Pöydästä meinasin tehdä kunnon piirustuspisteen; pöydän yläpuolelle visioin kynäpurkkitelineitä seinään kiinnitettynä ja mahdollisesti hyllyjä muille tarvikkeille.

Talohyllylle löytyi oiva paikka sängyn päädystä. Sängyssä seisten on kattoa pitkin hyvä ajeluttaa autoja lattialle. :)

Harvoin näin siistinä. ;) Yksi niistä keskeneräisistä asioista on vielä säilytyslaatikot - Kallaxiin meinasin tosiaan ostaa Ikeasta valkoisia kannellisia laatikoita, mutta ainakin pikkueläimille aion tehdä säilytyskorin itse vaaleanpunaisesta ontelokuteesta. 

Näkymää huoneen ovelta sisään. Ihastuttavat pilvihyllyt bongasin Tigerista syksyllä ja ne sopivat mainiosti Kallaxin päätyyn. Jompaan kumpaan päätyyn meinasin ostaa vielä lehtitelineen värityskirjoille. :)

"Minulla on pinsessahuone!" on ihan vakiolause meillä nykyisin. Ja onhan se ihan totta! <3

Parastahan tässä on se, että pikkuneiti on aivan innoissaan uudesta huoneestaan. Talohyllyn lelut ovat leikeissä mukana jatkuvasti - etenkin noista ulottuvilla olevista kirjoista neiti on tosi innoissaan. Lukunurkkaus on ihana paikka ja Frozen-sänky luonnollisesti neidin mieleen. Neiti välillä ihan vaan onnellisuudestaan hokee "Minulla on pinsessahuone, minulla on pinsessahuone!" <3

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

Minun sukuni - ihana kirja täytettäväksi!

Ostin Meealle joululahjaksi ihastuttavan Minun Sukuni -kirjan.

Tämä oli sinänsä heräteostos, sillä se osui silmiini kerran aikaa kaupungilla kuluttaessa. En kuitenkaan ostanut kirjaa tuolloin; mutta se jäi siinä määrin mieleen, etten voinut jättää kirjaa ostamatta.

Samalla hyllyllä oli muutama muukin vastaava kirja, mutta nopean selailun tuloksena tässä kyseisessä kirjassa oli selkeästi "parhaat" kysymykset. Tämähän on oikeasti tarkoitettu vähän vanhemmalle lapselle; täytettäväksi itse sukulaisia haastatellen. Tästä johtuen ihan joka sivua kirjasta tuskin tulee (ainakaan vielä) täytettyä. Idea oli kuitenkin aivan ihastuttava - vaikka muutaman tyhjän sivunkin kanssa. :)

Kirjan täyttämistä on jo hieman aloiteltu, mutta aika tyhjinä ovat vielä sivut. Mukavaa on ollut itsestäkin näitä tietoja kerätä; minä kun tällä kertaa olen pikkuneidin sijaan haastattelijana toiminut. :)

Löytyykö teiltä vastaavia suvun muistoja koottuna yksien kansien sisään?

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.