sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Kesän pihaleikit

Viime kesänä Meea oli vielä niin pieni, ettei pihalla tullut juurikaan leikittyä. Talvellakin ulkoiltiin pääasiassa rattailla, joten varsinaiset pihaleikit on meillä startattu vasta tänä keväänä.

Mitkä sitten ovat meidän neidin mielestä parhaat pihaleikit? 

Pihalla juoksentelu
Neiti nappaa lelulaatikosta lapion tai siivilän matkaan ja lähtee juoksentelemaan ympäri pihaa. Välillä pysähdytään ihailemaan kukkia, välillä hypistellään pihatien hiekkaa. Välillä jopa kivutaan terassille tepastelemaan. Hauskinta on kuitenkin kirmailla paikasta toiseen - ja mielellään vielä eri suuntaan kuin äiti on menossa.




Hiekkalaatikko
Kun vihdoin saatiin hiekat laatikkoon, on se ollut yksi lempipaikoista pihalla. Aiemminkin toki oltiin leikkipuistoissa käyty hiekkaleikeissä, mutta nyt hiekkalaatikko löytyy omaltakin pihalta. Tosin kelpasi se hiekkalaatikko leikkimiseen hyvin ilman hiekkaakin. :D Meidän hiekkalaatikossahan on katos päällä kissojen yms varalta; mikäli katos on alhaalla ja neiti haluaa mennä hiekkalaatikolle (vaikka äiti sanoisi "ei nyt, kun mennään ihan just autoon/sisälle/jonnekin"), niin hänhän sitten yrittää kiivetä sen katoksen päälle - eikä auta kuin avata katos. Ja siis riittää, että katos on vähän raollaan; neiti jo ryömii pienestäkin raosta sisään hiekkalaatikkoon. :)



Keinu
Keinu saatiin jo joululahjaksi ja alkuvuosi kiikuttiin sisällä. Isyysloman alkaessa mies sai sen vihdoin kiinnitettyä autokatokseen - piti vähän tehdä sovelluksia kiinnityksen suhteen, kun katto oli niin korkealla. Nyt voi keinutella sitten sateen yllättäessäkin ja kyllähän se neiti on tykännyt keinussaan olla.



Uima-allas
Uima-allas puhalleltiin paikoilleen helteiden saapuessa. Pari senttiä vettä pohjalle ja kyllä neiti kovasti tykkäsi polskutella. Kylpy on ihaninta ajanvietettä sisällä, joten luonnollisesti tuo uima-allaskin kiinnosti. Rannalle ei ole vielä ehditty hellepäivinä, mutta jospa niitä olisi vielä luvassa.



Taaperokärry
Taaperokärryn kanssa kaahaillaan pitkin pihaa ja kuljetellaan tavaraa. Enemmän kärry oli käytössä silloin, kun Meea ei vielä osannut kävellä, mutta kyllä sitä vieläkin työnnellään. Ja hiekkakasaa lapioivasta naapurin sedästä mallia ottaen on myös omalla lapiolla kaavittu pihatien hiekkaa kärryn kyytiin.



Polkupyörä
Tämä ei varsinaisesti ole pihalelu, koska yleensä käydään fillaroimassa asuinalueen ympäri. Ollaan me toki pihassakin taloa ympäri fillaroitu, mutta yleensä käydään tiellä lenkillä. Tämän pyörän kanssa on helppo kuljettaa Arttuakin toisessa kädessä mukana. :)



Taitojen karttumista on vielä odottelemassa pikkuiset kottikärryt sekä Plaston mopo. 

Mitä kesäpuuhaa teidän pihalta löytyy taaperolle? Mikä on kuluvan kesän hitti?

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

2 kommenttia:

  1. Pihaleikit on kyllä parhaita. Kiviä lajitellaan ämpäreihin ja hiekkalaatikko on keinun ohella se paras juttu :)

    Onko teillä muuten haaveissa saada vielä lisää lapsia ja sisarus tytöllenne? Meillä ikäero venähti vähän turhan pitkäksi mutta kummasti yhteistäkin puuhaa aina välillä löytyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole vielä lyöty lukkoon lapsilukua, mutta toistaiseksi ainakin tässä yhdessä lapsessa (tai kahdessa, jos koirakin lasketaan :D) on ihan riittävästi puuhaa. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!