tiistai 26. huhtikuuta 2016

Muumeja katsomassa

Lauantaina Jyväskylän seudulla riittikin tapahtumia, sillä Lastenvaatekarnevaalien jälkeen oli lapsille (ja vähän isommillekin) suunnattuja tapahtumia kahdessakin eri paikassa.

Seppälään on rakentumassa uusi Prisma ja viikonloppuna juhlittiin vanhan Prisman päättäjäisiä. Siellä olisi ollut muun muassa Aarne Alligaattori ja jotain muutakin aktiviteetteja lapsille. Koska yhteen päivään ja Jyväskylä-reissuun ei voi mahduttaa kaikkea (kun piti käydä myös syömässä ja ruokakaupassa), eikä aikataulut Aarnen kanssa menneet yksiin, jouduimme nyt jättämään tämän väliin. Harmi, että yhteen päivään on näinkin pienessä kaupungissa osunut monta kivaa tapahtumaa!

Seppälän sijaan suuntasimme Lastenvaatekarnevaalien jälkeen Palokkaan, jossa Palokan kauppakeskus täytti 5 vuotta. Juhlissa oli monenlaista ohjelmaa, joista tärkeimpänä Muumit! 














Kyllä oli pikkuneiti onnessaan - ensin ilmapallostaan, sitten Muumi-esityksen näkemisestä ja lopuksi vielä Muumien halaamisesta! Kyllä siinä riitti pienelle tytölle aika paljon elämystä!

Muumien esitys oli nimeltään "Muumimamman yllätysjuhlat" ja sitä katsellessa sai taas ihastella lasten (tai siis lähinnä oman lapseni) välittömyyttä. Pikku Myyn kysyessä, mitä synttärijuhliin kuuluu, meidän Meea huudahti samantien "kakku!" - ennen kuin kukaan muu lapsi oli ehtinyt sanoa mitään. Muumimamman saadessa lahjaksi maisemataulun, kuului vierestä innostunutta hihkuntaa; "palapeli!" 

Ja toki niistä Muumeista on juteltu paaaaaljon kotonakin. Muumimamma taisi tehdä isoimman vaikutuksen, tai ainakin hän on eniten ollut puheissa. Meea on myös kovasti ihmetellyt, miksei Haisuli ollut joukossa mukana. :)

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

2 kommenttia:

  1. Hih, meillä on mennyt lauantai aika pitkälti samoissa merkeissä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!