keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Päiväkodin sirkusviikot

Synttäriaiheisia postauksia on vielä tulossa, mutta väliin vähän muutakin - yksi tällainen "kuvia vaille valmis" postaus, joka oli jäänyt luonnoksiin. :)

Pikkuneidin päiväkoti nimittäin muuttui reilu kuukausi sitten kirjaimellisesti sirkukseksi, kun päiväkodilla vietettiin sirkus-teemaviikkoja. Ilmeisesti vastaavia teemaviikkoja on päiväkodilla joka vuosi - tänä vuonna teemaksi oli valittu sirkus, joka varmasti oli lapsille mieluinen teema!

Joka aamu kokoonnuttiin jumppasalissa olleeseen sirkustelttaan ja lapset (sekä aikuiset) saivat halutessaan pukeutua roolivaatteisiin koko teemaviikkojen ajan. Päiväkoti oli koristeltu ihanasti sirkusteemaan sopivaksi; esimerkiksi Meean ryhmän eteisen oviaukon päällä oli iso pellekoriste.

Sirkusteeman ajan päiväkodista löytyi erilaisia "tehtäväpisteitä" niin sisältä kuin ulkoa; ainakin temppurata, kasvomaalausta ja popcorn-kioski. Lisäksi jokainen ryhmä oli valmistellut oman esityksensä, jotka he esittivät vuoroaamuin sirkusteltassa - tämä pienimpien ryhmän esitys on varmastikin ollut hellyyttävimmästä päästä.

Itsehän innostuin kovasti teemasta - tai etenkin siitä, että sai pukeutua ja miettiä roolivaatteita. Aika innoissaan neitikin tuntui sirkusviikkojen asustuksestaan olevan! :)

Ehkä eniten haastetta toi se, että teema kesti 1,5 viikkoa, eli yhteensä kahdeksan päiväkotipäivää. Haastetta erityisesti sen takia, että meillä ei kertaakaan voinut laittaa samaa roolivaatetta seuraavana päivänä päälle; sen verran oli mustikkakiisseliä ja perunamuusia rinnuksissa, että roolivaatteet (kuten vaatekerta yleensäkin pk-päivän jälkeen) päätyivät joka kerta päivän päätteeksi pyykkikoriin. Sen takia meillä samoja asuja kierrätettiin korkeintaan kahdesti; kaikkineen erilaisia asuja oli päällä viisi erilaista.

Mutta ihan hyvinhän meiltä asuja löytyi; ballerinamekon ostin varta vasten (14 eurolla) - kaikki muu löytyi jo ennestään kaapista. Ballerinamekko, tiikeriasu ja norsuasu pääsivätkin päälle kukin kahdesti. Ilmapallomekko + raitasukkikset ja rusettipaita + tyllihame kumpikin kertaalleen.








Roolivaatteiden lisäksi sirkusteemaan kuului myös aiheeseen liittyvää askartelua. Sirkusviikkojen päätteeksi neiti toi kotiin ihastuttavan puupalikasta tehdyn pellen sekä kartonkisen hiuspannan.


Sirkusviikot huipentuivat discoon ja a'la carte -lounaaseen. A'la carte -lounas tarkoitti kuulemma sitä, että a) kaikki söivät ruokasalissa (muutenhan pienempien ryhmät syövät omissa tiloissaan) ja b) jokainen ryhmä oli saanut itse valita mitä haluavat syödä. Arvaattekos mitä Meean ryhmälle oli a'la cartessa tarjolla? Kyllä - nakkeja ja ranskalaisia! :D

Olen useammalta tuttavalta ja ystävältä kuullut, että "Vitsi teillä on kyllä ihana päiväkoti". Omat kokemukseni päiväkodista ovat hyvin vähäiset ja rajoittuvat lähes pelkästään Meean päiväkotiin. Voin silti yhtyä täysillä näihin kommentteihin - ihana päiväkoti, ihanat tädit ja ihania juttuja. <3

Mikä teidän päiväkodissa on ihaninta? Millaisia teemaviikkoja/päiviä teidän päiväkodissa on ollut?

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

2 kommenttia:

  1. Aivan ihanaa että järjestetään tuollaisia teemaviikkoja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! :) Huomiseksi saa taas kaivaa jonkun näistä asuista esille, kun vapun kunniaksi päiväkodissa on naamiaiset! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!