lauantai 6. syyskuuta 2014

Vaivana kyynelkanava

Meidän pikkuisella on syntymästä asti ollut oikeassa silmässä tukkeutunut kyynelkanava. Silmä on rähminyt melko paljon koko ajan ja sitä on neuvolassa katsottu jokaisella käyntikerralla.

Saimme paineluohjeet, joiden avulla kyynelkanavan avautumista voi edistää. Näiden ohjeiden mukaan kyynelkanavaa sitten paineltiin - useita kertoja päivässä, lähes joka vaipanvaihdon yhteydessä.

Painelu ei kuitenkaan helpottanut vaivaa. Kuukauden iässä - eli ehkä kolmannella neuvolakäynnillä - kutsuttiin lääkärikin tarkastelemaan silmää ja Meea sai antibioottikuurin silmää varten. Ihan siis siltä varalta, että silmässä sattuisi olemaan tulehdus. Silmä oli vähän parempi kuurin ajan, mutta rähmiminen jatkui kuurin loputtua.

Jatkettiin painelua - edelleen useita kertoja päivässä. Rähmiminen vähän rauhoittui, mutta kyllä sitä keitettyyn veteen kastetulla vanulapulla edelleen sai putsata päivittäin. Ja edelleenkin kyseessä on vain toinen silmä; vasemmanpuoleisesta silmästä ei tule rähmää edes nukkumisen tai itkun jälkeen!

Valtavasti rähmää!


Viime viikonloppuna rähmämäärä oikeassa silmässä lisääntyi hurjasti. Vaikka juuri oli putsannut silmän, niin viiden minuutin päästä se oli jälleen täynnä rähmää. Ja sellaista keltaista ja limaista; näytti tosi pahalle. Ja koska silmää piti vanulapulla lääppiä tiuhemmin, silmänympäryksen ihokin alkoi ärtyä.

Käytiin ma-iltana päivystyksessä näyttämässä silmää. Vaikka ei Meea mitenkään kipeältä vaikuttanut, vähän vaan aristi silmään koskemista, koska iho oli niin ärtynyt.


Näin kipeän oloisena odoteltiin lääkärille pääsyä. :)

No, eipä siinä silmässä tulehdusta ole, koska itse silmä on ihan kirkas, eikä punoita. Saatiin jälleen ns.varoilta lääkekuuri, josko se vähän rauhottaisi silmää. Lääkäri kyllä totesi, että tämä on sellainen vaiva, johon auttaa vaan aika.

Leikkaukseenkin laitetaan vasta lähempänä vuoden ikää, jos ei kyynelkanava itsestään ennen sitä aukea. Toivotaan, ettei leikkausta tarvita, kuulostaa nimittäin aika pelottavalta se sondeeraus!

No eipä ne silmätipat oikeastaan ole auttaneet. Rähmän määrä on sama ja ihon punoitus on vaan pahentunut. :( Silmä tuntuu myös olevan aika kipeä; Meea ei haluaisi, että siihen kosketaan ollenkaan. Joka tietysti hankaloittaa sekä puhdistusta, painelua että niiden tippojen laittamista. Meea on oppinut puristamaan silmän TIUKASTI kiinni, kun sormet lähestyvät silmää. Yritäpä sinne sitten saada silmätippaa laitettua - etenkään yksin. 

Meiltä jäi nyt toka vauvauintikertakin väliin tämän silmän - sekä pienen flunssan - takia. Toivotaan, että silmä paranisi; ei ole kivaa kun pikkuiseen sattuu. :(

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!