tiistai 16. syyskuuta 2014

Tripp Trapp kotiutui!

Vuodatin aiemmin tuntojani syöttötuolin valinnan vaikeudesta.

En saanut syöttötuolinhankintastressiä nostettua vielä huippulukemiin, kun ongelma ratkesi kuin itsestään viime viikolla. Fb-kirppikselle laittamaani ostoilmoitukseen vastattiin ja erittäin hyväkuntoinen Tripp Trapp -tuoli löysi kotiimme.

(Sivuhuomautuksena täytyy mainita, että ostoilmoitukseen sain jo aiemminkin pari tarjousta, mutta tämä oli ensimmäinen varteenotettava. Aiemmin tarjottiin yhtä oranssia ja yhtä keltaista - värejä joita en ihan helpolla kelpuuttaisi keittiöömme. Yhtä vanhanmallista tuolia ilman turvakaarta. Ja yhtä lähes uuden hintaista. Olen myös ahkerasti selaillut FB-kirppiksiä ja erityisesti tori.fi:tä, mutta kaikki hyvät ovat menneet ohi suun.)

Meidän Stokke-ihanuus on tummanruskea, varustettuna babysetillä ja valjailla. Ja kaikki aitoa Stokkea.

Pikku prinsessan valtaistuin.

Meille kotiutunut tuoli on ollut käytössä reilun vuoden; perhe oli muuttanut uuteen asuntoon, jossa keittiön pöytä oli niin korkea, ettei Tripp Trapp enää soveltunut käytettäväksi. Tuolissa olisi siis ollut vielä heillekin käyttöikää jäljellä, mutta joutuivat hankkimaan toisenmallisen tuolin. Tuoli onkin erittäin hyväkuntoinen; ei ole naarmuja eikä kulumaa. Ihan siis uutta vastaava!

Voiko sanoa, että tämä oli löytö, jos oikeasti tuoli löysi meidät?

Tripp Trappissahan muuten oli alunperinkin minusta kaikki muu kohdillaan paitsi hinta. Nyt sekään ei ollut esteenä ostolle, sillä tuoli oli kuntoonsa nähden varsin edullinen. Ei saataisi edes tuolia sillä hintaa, kun nyt saatiin koko tuo setti.

Pehmusteet vielä pitäisi jostain metsästää, sitten päästäisiin pikkuhiljaa Stokkeen ruokailemaan. Kunhan tuo neiti nyt oppii ihan kunnolla istumaan. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!