sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Jyväskylän Lastenvaatekarnevaaleilla käyty



Eilen suunnattiin koko perheen voimin Jyväskylään ja Lastenvaatekarnevaaleille. Kun kerran tällainen tapahtuma oli järjestetty, olihan sinne pakko osallistua ja itse asiassa odotin tapahtumaa aika innolla. Muutama ennestään tuttu merkki, useampi uusi tuttavuus - ja kaikki kotimaista laatua.

Omiin aikatauluihin sopi parhaiten aikainen pyörähtäminen karnevaaleilla ja oltiinkin paikan päällä jo kuusi minuuttia ennen ovien aukeamista. Ja onneksi oltiin! Oli nimittäin sellainen yleisömenestys, että myyjille varattu tila Veturitalleilla oli aivan täynnä porukkaa ja pois lähtiessämme ulkona oli varmaan sadan metrin jono odottamassa! Mies totesikin, että jos oltaisiin siinä vaiheessa tultu, niin ei todellakaan olisi jääty jonottamaan. :D 

Itse en varsinaisesti nauti väenpaljoudesta ja valitettavasti itsellä jäi muutama pöytä sen tarkemmin tsekkaamatta, kun ei vaan jaksanut odotella tai rynniä. Erityisesti Kimperin ja Ommellisen vaatteita olisi ollut mukava tutkia tarkemmin, mutta se oli ihan mahdotonta. Heidän myyntipisteensä oli ns. esiintymislavalla, jonne ensinnäkin joutui jonottamaan portaissa useamman minuutin päästäkseen edes katsomisetäisyydelle. Ja itse esiintymislavalla ei päässyt etenemään kuin korkeintaan suuntaan, jossa ei ollut vaaterekkejä. Jonottelin muiden joukossa esiintymislavalle, mutta se silakkapurkki-fiilis oli sen verran ikävää, että rekkien hypistely jäi kyllä hyvin vähäiseksi. 

Itsellä oli se onnekas tilanne, että mukana oli mies, joka huolehti taaperosta ja suurimman osan ajasta kiersinkin myyntipisteitä yksin. Sääliksi kävi niitä kantorepun kanssa kulkeneita äitejä - väenpaljoudessa kun pienemmät väistämättä jäävät jalkoihin. En tiedä tehtiinkö alkuryntäyksen jälkeen jotain tiukempaa väkimäärän laskentaa, sillä loppuvaiheessa (eli 45 min ovien avautumisen jälkeen) tuntui, että tungos hieman helpotti.  

Kaiken kaikkiaan tapahtuma itsessään oli mukava piristysruiske Jyväskylään ja ainakin itse olin erittäin innoissani ja positiivisella mielellä tapahtumaan menossa. Aivan mahtavaa, että tällainen on järjestetty - niin kotimaisten käsityöyrittäjien kuin meidän asiakkaidenkin puolesta! Itse ainakin sain sieltä monta vinkkiä merkeistä, joiden tarjontaa aion tulevaisuudessa tutkia vähän tarkemminkin - ilman Lastenvaatekarnevaaleja ne varmaan olisivat jääneet tuntemattomiksi, sillä itse tuskin käyttäisin aikaa pienempien merkkien etsintään. Itse kun en mikään merkkivaate-äiti ole, niin nämä pienemmät merkit ja niiden ihanuudet tuntuvat itselle luonnollisemmilta valinnoilta kuin massasuosiossa olevat Mini Rodinit ja muut (mikä nyt sitten edes tällä hetkellä on se kaikkein kuumin merkki...?).

Tapahtuman järjestelyissä sinänsä ei ollut mitään vikaa; ainoastaan kävijämäärä oli turhan kova noin pieneen tapahtumaan - en tiedä tuliko yleisöryntäys yllätyksenä järjestäjillekin. Instan mukaan kävijöitä oli kaikkineen 1400 ja pihan jono helpotti vasta puoliltapäivin! Tilat vaan olivat aivan liian pienet ja kiinnostuksesta päätellen myyjiäkin olisi voinut olla enemmän (myyntipaikat kun ilmeisesti oli myyty loppuun jo hyvissä ajoin).

Etukäteen hämmästelemäni "vaunukieltokin" kävi järkeen tapahtumapaikalle päästyäni; eihän siellä tosiaan olisi päässyt mihinkään liikkumaan, jos mukana olisi ollut vielä jokaisella vaunut tai rattaat. Plussaa siitä, että vaunukiellosta tiedotettiin hyvin etukäteen; muuten mekin ilman muuta oltaisiin tultu rattaiden kanssa - nyt jätettiin ne autoon ja käveltiin parkkihallista. Vaunuja ei siis sisätiloihin saanut viedä tilojen rajallisuuden takia, ulos oli järjestetty erillinen vaunuparkki tätä silmälläpitäen.

Toivottavasti tästä tulee pysyvä tapahtuma Jyväskylään ja ensi vuonna paikkana olisi vaikkapa hieman paremmin messuiluun sopiva Paviljonki. Kustannuskysymyksiähän nämä ovat, mutta yleisömäärän perusteella kiinnostusta ainakin löytyy!

Ja vaikka nimi tosiaan oli Lastenvaatekarnevaalit, löytyihän sieltä paljon kaikkea ihanaa myös äideille! Aika monen merkin valikoimassa oli lasten- ja naistenvaatteita, ja ihania vaatteita olikin. Vaikka ne omaan budjettiin aika hintavilta tuntuvat, onhan se hienoa pyrkiä tukemaan kotimaista käsityöyrittäjyyttä - etenkin jos vastineeksi saa ihastuttavia vaatteita! Aika hienoa myös se, että suomalainen käsityö selkeästi kiinnostaa - sen kertoo jo valtava kävijämäärä ja kävijöiden innostuneisuus!

Oli tarkoitus ottaa enemmänkin kuvia paikan päältä, mutta en viitsinyt ryhtyä kuvailemaan sen väkimäärän keskellä selkiä ja olkapäitä - eikä niitä vaaterekkejäkään päässyt kunnolla kuvailemaan ihmisten parveillessa. Ehkä se liika väkimäärä tosiaan vähän latisti omia kuvausfiiliksiäni. Lastenkarnevaalien sivuilta ja Instasta löytyy onneksi enemmänkin tunnelmia tapahtumasta. Nämä ovat kuvani tapahtumapaikalta rajoittuivat kuviin lasten leikkipaikasta. Tapahtumassa kun oli Taidepiilon järjestämä Vapputeltta, jossa oli puuhaa lapsille. Meea oli innoissaan palloista ja kankaista - kuten kuvista huomaa. 



Ja sitten ne ostokset. Päätin jo ennen paikalle menoa olla tuhlaamatta paljoa. Se väenpaljous ja nopeasti hupenevat oikeat koot myös hieman veivät shoppailufiilistä. Jotain oli kuitenkin "pakko" ostaa ja ei tätä ostosta oikeastaan tarvinut edes harkita. Tai no, harkitsin hieman hihattoman ja pitkähihaisen mekon välillä, mutta kun hintaeroa oli vaan 5 euroa, valinta oli aika selvä.

Ihastuin kovasti Höö Designin kuoseihin ja linjoihin - jo edellisiltana myyjien tarjontaa netistä selaillessani. Nämä mekot olivat niin ihastuttavia, että ei vaan voinut jättää rekkiin! Meille siis kotiutui äärettömän suloinen liehuvahelmainen mekko. Kokoa 98/104, joten toivottavasti on pitkäikäinen meidän pitkälle neidille.

Nämä kuulemma ovat sellaisia mekkoja, että kun lapsi kerran tajuaa, miten ihanasti helma heiluu pyöriessä - ei pyörimistä enää voi lopettaa. Saa nähdä, miten meille käy. :)







Jos raaskisi laittaa enemmän rahaa lastenvaatteisiin - ja etenkin omiin vaatteisiin - olisi mukaan varmasti tarttunut jotain muutakin. Kuten sanottua, mielelläni tuen kotimaista käsityöyrittäjyyttä ja maksan laadusta, mutta kun ostosten euromäärä on niin suuri, pitää ostosten kanssa käyttää hieman enemmän harkintaa kuin markettikamassa.

Tässä muutama suosikkini, joita myyjien sivuilta selailin perjantai-iltana.



Kaunevella oli ihania kuoseja, kuten tämä violetti tunikamekko. Samoin Är Är oli yksi suosikeistani etukäteen - valitettavasti moni vaate näytti melko pieneltä meille (en tosin sen tarkemmin tutkinut, sillä siihenkin pöydälle oli sen verran jonoa).

Ommellinen oli ainoa, joka vähän jäi kaihertamaan. Koska etenkin naisten tunikarekillä oli niin älytön tungos, en käynyt tutkimassa tarkemmin tarjontaa. Näitä tunikoita olen kyllä ihastellut jo aiemminkin ja voi olla, että ainakin yksi tällainen täytyy kaappiin jossain vaiheessa hankkia. Ihania ovat!

Ja tosiaan tämä Höö Design, joka oli itselle uusi tuttavuus, mutta yksi myyjäsuosikkejani jo etukäteen. Niin ihania vaatteita oli verkkokaupassakin, että voi olla, että "joutuu" ainakin jotkut sukkahousut neidille tilaamaan...




Kävitkö sinä Jyväskylän Lastenvaatekarnevaaleilla? Mitkä olivat omat suosikkisi?


Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

4 kommenttia:

  1. Aivan ihana tuo mekko! Ihastelin tuota kerran itsekin, mutten raaskinut ostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli kyllä aivan ihastuttava mekko - ei vaan voinut jättää rekkiin. :) Itselle tosiaan Höö Design oli uusi tuttavuus, mutta voi olla, että neidin vaatekaappiin eksyy jatkossa muitakin Höön vaatteita. :)

      Poista
  2. Heippa ja kiitos käynnistä Vapputeltassa! Tervetuloa myös TaidePiiLOn tuleviin tapahtumiin. Kannattaa käydä tykkäämässä TaidePiiLOn Facebooksivuja niin pysyy perässä kaikesta kivasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset pikkuneidin puolesta Vapputeltasta - kuten kuvista näkyi, niin kivaa oli. :) Täytyykin tsekata tulevat tapahtumanne!

      Poista

Kiitos kommentistasi!