maanantai 4. huhtikuuta 2016

Nippu hyviä kirppislöytöjä

Viikonloppureissulta meille kotiutui iso nippu ihania ja edullisia kirppislöytöjä. Osan ostin jo aiemmin kotipaikkakunnaltani ja äitini oli hakenut ne valmiiksi, osan äitini oli ostanut puolestani ja osan löysin itse lauantaina kirppiksellä käydessäni. Kaikki kuitenkin kotiutuivat meille eilen, kun palasimme viikonloppureissulta omien vanhempieni luota.

Koska kotiin tuotuun kassilliseen mahtui toinen toistaan ihanampia vaatteita ja kenkiä, ajattelin esitellä nämä omassa postauksessaan. Samalla saa pitkästä aikaa kirppislöydöt-sarjaan täytettä.

---

Nämä ihanat kesämekot löytyivät kotipaikkakunnaltani vanhempieni naapurustosta, josta olen ostanut paaaaljon vaatetta jo aiemminkin.



Samassa kasassa oli paljon muutakin ihanaa, mm. alla olevissa kuvissa olevat tiikerimekko (joka tulee olemaan varmastikin yksi käytetyimmistä mekoista meillä tulevaisuudessa!), hellehaalari ja Popin paita - ja kasa muutakin vaatetta. Koko nipulle hintaa kertyi parikymmentä euroa - ja kaikista ei ole edes tässä nyt kuvaa.







Lahden Vekarakirppikseltä löysin pikkuneidille pari paitaa. Vitosella nämä kaksi - muutakin ihanaa olisi ollut, mutta kun vaatekaappi kaipaisi enemmänkin tyhjennystä kuin täyttämistä, yritin kerrankin hillitä ostamista.




Bundgaardin kengät äitini oli löytänyt kirppikseltä aiemmin ja nämä ovatkin aika ihastuttavat kengät pikkuprinsessalle kesäksi.



Myös nämä Cientan kengät äitini hankki Meealle; nämä ovat kokoa 27 (Meealla nyt 25-26 kengät), mutta kasvunvaraa on vain hieman.



Aika hyvä kasa vaatekaapin täytettä pikkuneidille! Täytyisi lähiviikkoina ehtiä tehdä kevätsiivous; samalla selviäisi, että onko kesäksi _pakko_ ostaa uutta vaatetta vai pärjätäänkö vielä viimevuotisilla.


P.S. Nyt kun kirppislöydöistä puhutaan, pakko esitellä vielä lopuksi tämä äitini tekemä uskomaton kirppislöytö; kolmipyörä "mummilapyöräksi". Pukyn kolmipyörä, erittäin hyväkuntoinen ja googlen mukaan uutena hinta 130 euroa. Äiti maksoi tästä 15 euroa!



Oletko itse tehnyt hyviä kirppislöytöjä näin kevään kynnyksellä? 

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

1 kommentti:

Kiitos kommentistasi!