Kokkailin pari viikkoa sitten viikonloppuvieraillemme herkkuruokaa - cannelloneja jauhelihatäytteellä. Olen "löytänyt" cannellonit hiljattain uudelleen; muistan näitä (jollain reseptillä) tehneeni joskus opiskeluaikoina ja hieman sen jälkeenkin, mutta viime kerrasta on ainakin seitsemän vuotta aikaa. Tämän vuoden aikana olen tehnyt cannelloneja jo kolmesti! Ja joka kerta samalla reseptillä!
Cannellonit ovat superherkullisia, mutta myös kohtuullisen pitkäkestoisia tehdä. Tai sitten pitäisi keksiä siihen putkiloiden täyttämiseen jokin apuväline; pikkulusikoilla siinä ainakin kestää tolkuttoman pitkään.
Parin viikon takaisille viikonloppuvieraillekin - niin lapsille kuin aikuisille - cannellonit maistuivat ja kysyinkin ystävältäni, että haluaako hän reseptin. Vastaus oli "kirjoita se sinne sun blogiin, niin käyn kopioimassa sen sieltä". No, näinhän täytyy sitten tehdä! :)
Resepti ei ole oma, enkä tätä kovinkaan paljoa edes ole netistä löytyneestä reseptistä muokannut omaan käyttööni. Mutta herkullinen - ja ehdottomasti jakamisen arvoinen - tämä resepti siitä huolimatta on!
p.s. Alla oleva resepti on niin sanottu suurperheversio - oikea resepti oli 400 g jauhelihalle mitoitettu ja siihen riitti vajaa paketillinen cannelloneja. Itse teen mieluiten kerralla enemmän ja siksi cannellonejakin tehdään kerralla isomman jauhelihapaketillisen mukaan, niin ei tarvitse aivan joka päivä olla kokkaamassa!
Ainekset:
1,5 pkt cannelloneja
700 g naudan jauhelihaa
1 pkt yrtti-tuorejuustoa
1 pkt ruohosipuli-tuorejuustoa
2 sipulia
3 valkosipulinkynttä
500-750 g porkkanoita
suolaa
jauhelihamaustetta
öljyä
0,5 pss emmental punaleima -raastetta
0,5 pss mozzarella-raastetta
Kastike:
2 tlk (á 500 g) paseerattua tomaattia
4 dl ruokakermaa
1 tl suolaa
0,5 pss emmental punaleima -raastetta
0,5 pss mozzarella-raastetta
Tee ensin täyte cannelloneille.
Kuori ja raasta porkkanat karkeaksi raasteeksi. Hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet pieneksi silpuksi.
Kuullota sipuleita öljyssä paistinpannussa. Lisää pannulle jauheliha ja ruskista. Mausta jauheliha-sipuliseos.
Lisää jauhelihaseoksen joukkoon porkkanaraaste ja tuorejuusto. Sekoita tasaiseksi.
Sekoita juustoraasteet keskenään. Lisää täytteen joukkoon n. puolet juustoraasteseoksesta (eli puolikas pussi kumpaakin juustoraastetta). Sekoita tasaiseksi.
Voitele uunivuoka öljyllä. Täytä cannelloniputket jauhelihatäytteellä. Itse käytin apuna pikkulusikoita; toisella lusikalla laitoin täytettä ja toisen lusikan varrella tökin täytettä syvemmälle cannellonin sisälle. Alustana voit pitää esim. leikkuulautaa tai lautasta.
Asettele cannellonit vierekkäin uunivuokaan. (HUOM! Tällä suurperheversiolla tarvitset todennäköisesti kaksi uunivuokaa!)
Kun kaikki cannellonit on täytetty ja aseteltu vuokaan, valmista kastike.
Sekoita paseerattu tomaatti ja ruokakerma keskenään. Mausta seos. Kaada tomaattikastiketta cannellonien pinnalle - levitä tasaisesti niin, että kastiketta menee myös cannelloniputkien väleihin.
Ripottele pinnalle vielä loput juustoraasteet (eli puolikas pussi kumpaakin juustoraastetta).
Kypsennä kiertoilmauunissa 175-asteessa noin 30 minuuttia.
torstai 23. maaliskuuta 2017
torstai 16. maaliskuuta 2017
Testissä ommeltavat nimikointinauhat
Päiväkotivaatteiden nimikoinnin osalta olen tähän asti luottanut Tarramonsterin nimikointitarroihin (joista lisää mm. tässä bloggauksessa).
Pikkuneidin vaatekaapista löytyy kuitenkin melko paljon myös ommeltuja vaatteita, joissa pesulappua tarran kiinnittämistä varten ei ole - näissä nimikointitarra ei ole kovin toimiva vaihtoehto. Olen niitä yrittänyt liimata suoraan kankaaseen tai saumaan, mutta kestävyys on mitä on. Kun useimpien vaatteiden osalta uuden nimikointitarran joutuu liimaamaan joka pesukerran jälkeen, ei nimikointitarrojen käyttö ainakaan kovin edulliseksi tule.
Koska ne ommellut vaatteet ovat myös yksiä pikkuneidin vaatekaapin ihanimmista vaatteista, ei niitä myöskään viitsi jättää ilman nimikointia. Siis siltä varalta, että hukkuisivat päiväkodissa.
Siksi päätinkin investoida testimielessä toisenlaisiin nimikointilappuihin - sellaisiin, jotka voi kiinnittää myös suoraan kankaaseen.
Silitettävät laput olisivat olleet melko helppoja kiinnittää, mutta jälleenmyyntiä ajatellen niiden saaminen pois vaatteesta - siististi - olisi voinut olla hankalaa. Esimerkiksi Tarramonsterin sivuilla todettiin, että jos tarkoituksena on irrottaa nimilappu myöhemmin, suositellaan heidän valikoimastaan tarroja. Ja tarrathan on nyt tosiaan tullut testattua; irtoavat kankaasta turhankin helposti jo liian aikaisin.
Tämän vuoksi etsiskelin googlen syövereistä ommeltavia nimikointilappuja. Ja niitä löytyikin useammasta varteenotettavasta paikasta.
Oman tilaukseni tein Ikast Etiketistä, joka vaikutti nettisivujen tutkimisen perusteella parhaalta ja kohtuuhintaiselta vaihtoehdolta. Ainoa huono puoli oli suuri tilausmäärä (pienin erä 100 kpl) - mutta toisaalta; jos/kun päiväkotielämää kuitenkin on vielä useampi vuosi jäljellä, nimikointitarpeet tuskin tulevat hetkeen loppumaan. Toimituskulujen kanssa kappalehintaa jää 0,21 e - vertailuna mainittakoon, että esim. Tarramonsterin tarroissa kappalehinta on halvimmillaan 0,25 e (monissa malleissa tätä kalliimpi).
Silitettäviin lappuihin (tai tarralappuihin) verrattuna työtä kiinnittämisen eteen joutuu nimikointinauhassa tosiaan tekemään enemmän. Joidenkin vanhempien suosima "nimi vaatteeseen ennen päälle pukemista hoitoaamuna" -taktiikka ei näiden kanssa toimikaan.
Itse yleensä katson seuraavan päivän päiväkotivaatteet valmiiksi jo illalla ja olenkin sitten illan päätteeksi ommellut nimikointinauhat sellaisiin vaatteisiin, joissa tarralappu on pysynyt huonosti tähän asti. Kun ommeltavaa on kerrallaan vaan yksi tai kaksi lappua, ei käsin ompelukaan käy turhan raskaaksi.
Käsin ompelu ei ole suosikkipuuhaani ja vaatii keskittymistä, että kiinnityksestä tulee siisti. Tai edes jotain sinnepäin. Siitä huolimatta liputan näiden nimikointinauhojen puolesta! Lopputulos on kuitenkin kohtuullisen tyylikäs ja varmasti pesukoneen kestävä.
Nimikointinauhoista on vasta lyhyt kokemus ja ommeltuja lappuja on tähän mennessä vain noin kymmenessä vaatteessa. Tähänastinen kokemus on kuitenkin ollut hyvä ja laput ovat pysyneet hyvin paikallaan niin käytössä kuin pesukoneessakin. Paikan etsiminen lapun kiinnitykselle on välillä tuottanut hankaluuksia - lappu kun on hieman leveämpi kuin useimpien vaatteiden saumurilla surauteltu sauma. Suoraan niskakankaaseen lappua harvemmin voi ommella, sillä tikkaus tulisi rumasti näkyviin selkäpuolelle. Positiivista on se, että sisäpuolelle neutraalin harmaat laput sulautuvat hyvin lähes mihin tahansa vaatteeseen.
Ehkä yhden muutoksen tähän omaan tilaukseeni tekisin nyt jälkikäteen. Tilaisin nimittäin nauhan ainoastaan etunimellä. Meidän päiväkodissa ei toista samannimistä tietääkseni ole ja aika epätodennäköistä olisi, että samaan ryhmäänkään missään vaiheessa eksyisi. Siksi pelkkä etunimi - tai esim. etunimi ja sukunimen ensimmäinen kirjain - olisi varmasti riittävää nimikointia varten. Tarralaput olen tähän asti tilannut etunimi+sukunimi -yhdistelmällä; ihan jo senkin takia, että kaksirivinen teksti näytti kivemmalta tarrassa. Nimikointinauhojen osalta pelkkä etunimi olisi varmastikin riittävä ja olenkin nyt muutamaan vaatteeseen leikannut nauhasta ainoastaan etunimen käyttöön. Miksi? Koska pelkän etunimen sisältävä lappu on pituudeltaan huomattavasti lyhyempi, se vaatii myös vähemmän neulan heiluttamista kiinnitysvaiheessa!
Summa summarum; vaikkei kyseessä olekaan maksettu mainos (ja erityisesti sen takia!), voin lämpimästi suositella Ikast Etiketin nimikointinauhoja päiväkotikäyttöön. Edullinen hinta, runsaasti personointimahdollisuuksia ja erinomainen kestävyys!
Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.
Pikkuneidin vaatekaapista löytyy kuitenkin melko paljon myös ommeltuja vaatteita, joissa pesulappua tarran kiinnittämistä varten ei ole - näissä nimikointitarra ei ole kovin toimiva vaihtoehto. Olen niitä yrittänyt liimata suoraan kankaaseen tai saumaan, mutta kestävyys on mitä on. Kun useimpien vaatteiden osalta uuden nimikointitarran joutuu liimaamaan joka pesukerran jälkeen, ei nimikointitarrojen käyttö ainakaan kovin edulliseksi tule.
Koska ne ommellut vaatteet ovat myös yksiä pikkuneidin vaatekaapin ihanimmista vaatteista, ei niitä myöskään viitsi jättää ilman nimikointia. Siis siltä varalta, että hukkuisivat päiväkodissa.
Siksi päätinkin investoida testimielessä toisenlaisiin nimikointilappuihin - sellaisiin, jotka voi kiinnittää myös suoraan kankaaseen.
Silitettävät laput olisivat olleet melko helppoja kiinnittää, mutta jälleenmyyntiä ajatellen niiden saaminen pois vaatteesta - siististi - olisi voinut olla hankalaa. Esimerkiksi Tarramonsterin sivuilla todettiin, että jos tarkoituksena on irrottaa nimilappu myöhemmin, suositellaan heidän valikoimastaan tarroja. Ja tarrathan on nyt tosiaan tullut testattua; irtoavat kankaasta turhankin helposti jo liian aikaisin.
Tämän vuoksi etsiskelin googlen syövereistä ommeltavia nimikointilappuja. Ja niitä löytyikin useammasta varteenotettavasta paikasta.
Oman tilaukseni tein Ikast Etiketistä, joka vaikutti nettisivujen tutkimisen perusteella parhaalta ja kohtuuhintaiselta vaihtoehdolta. Ainoa huono puoli oli suuri tilausmäärä (pienin erä 100 kpl) - mutta toisaalta; jos/kun päiväkotielämää kuitenkin on vielä useampi vuosi jäljellä, nimikointitarpeet tuskin tulevat hetkeen loppumaan. Toimituskulujen kanssa kappalehintaa jää 0,21 e - vertailuna mainittakoon, että esim. Tarramonsterin tarroissa kappalehinta on halvimmillaan 0,25 e (monissa malleissa tätä kalliimpi).
Silitettäviin lappuihin (tai tarralappuihin) verrattuna työtä kiinnittämisen eteen joutuu nimikointinauhassa tosiaan tekemään enemmän. Joidenkin vanhempien suosima "nimi vaatteeseen ennen päälle pukemista hoitoaamuna" -taktiikka ei näiden kanssa toimikaan.
Itse yleensä katson seuraavan päivän päiväkotivaatteet valmiiksi jo illalla ja olenkin sitten illan päätteeksi ommellut nimikointinauhat sellaisiin vaatteisiin, joissa tarralappu on pysynyt huonosti tähän asti. Kun ommeltavaa on kerrallaan vaan yksi tai kaksi lappua, ei käsin ompelukaan käy turhan raskaaksi.
Käsin ompelu ei ole suosikkipuuhaani ja vaatii keskittymistä, että kiinnityksestä tulee siisti. Tai edes jotain sinnepäin. Siitä huolimatta liputan näiden nimikointinauhojen puolesta! Lopputulos on kuitenkin kohtuullisen tyylikäs ja varmasti pesukoneen kestävä.
Nimikointinauhoista on vasta lyhyt kokemus ja ommeltuja lappuja on tähän mennessä vain noin kymmenessä vaatteessa. Tähänastinen kokemus on kuitenkin ollut hyvä ja laput ovat pysyneet hyvin paikallaan niin käytössä kuin pesukoneessakin. Paikan etsiminen lapun kiinnitykselle on välillä tuottanut hankaluuksia - lappu kun on hieman leveämpi kuin useimpien vaatteiden saumurilla surauteltu sauma. Suoraan niskakankaaseen lappua harvemmin voi ommella, sillä tikkaus tulisi rumasti näkyviin selkäpuolelle. Positiivista on se, että sisäpuolelle neutraalin harmaat laput sulautuvat hyvin lähes mihin tahansa vaatteeseen.
Ehkä yhden muutoksen tähän omaan tilaukseeni tekisin nyt jälkikäteen. Tilaisin nimittäin nauhan ainoastaan etunimellä. Meidän päiväkodissa ei toista samannimistä tietääkseni ole ja aika epätodennäköistä olisi, että samaan ryhmäänkään missään vaiheessa eksyisi. Siksi pelkkä etunimi - tai esim. etunimi ja sukunimen ensimmäinen kirjain - olisi varmasti riittävää nimikointia varten. Tarralaput olen tähän asti tilannut etunimi+sukunimi -yhdistelmällä; ihan jo senkin takia, että kaksirivinen teksti näytti kivemmalta tarrassa. Nimikointinauhojen osalta pelkkä etunimi olisi varmastikin riittävä ja olenkin nyt muutamaan vaatteeseen leikannut nauhasta ainoastaan etunimen käyttöön. Miksi? Koska pelkän etunimen sisältävä lappu on pituudeltaan huomattavasti lyhyempi, se vaatii myös vähemmän neulan heiluttamista kiinnitysvaiheessa!
Summa summarum; vaikkei kyseessä olekaan maksettu mainos (ja erityisesti sen takia!), voin lämpimästi suositella Ikast Etiketin nimikointinauhoja päiväkotikäyttöön. Edullinen hinta, runsaasti personointimahdollisuuksia ja erinomainen kestävyys!
Miten teillä nimikoidaan?
Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.
maanantai 13. maaliskuuta 2017
Lelupäivän lelun vaikea valinta
Pikkuneidin päiväkotiryhmässä järjestetään nyt ensimmäistä kertaa lelupäivä ja maaliskuun ajan maanantaisin saa tuoda jonkin oman lelun päiväkotiin mukaan.
Isompien ryhmissä lelupäivää on vietetty muutoinkin, mutta tässä pienten (1-3 -vuotiaiden) ryhmässä tämä on nyt uusi juttu. Välillä on ollut jotain erityisteemoja, joihin on liittynyt lelu; esimerkiksi hiljattain ryhmässä vietettiin pelipäivää, jolloin reppuun pakattiin mukaan muistipeli. Virallinen ja viikottainen lelupäivä on kuitenkin uutta ja ihmeellistä.
Eilisiltana valikoimme pikkuneidin kanssa minkä lelun hän ottaisi päiväkotiin mukaan. Vaikka alun perin olinkin innoissani lelupäivästä, huomasin, että ei se valinta ole mikään helppo. Lelua valitessa kun joutui huomioimaan aika monta asiaa.
1) Lelu voi mennä rikki tai hukkua päiväkodissa, joten aivan kaikkein tärkeintä/uusinta/kalleinta lelua ei ehkä kannata ottaa mukaan.
Pois jäivät mm. Lilli-vauva, unilelut sekä Anna ja Elsa -nuket.
2) Lelussa ei voi olla pieniä irtoavia osia, jotta ne eivät huku tai mene kenenkään suuhun.
Pois jäivät mm. koottava Olaf, plusplus-palikat ja barbiet.
3) Lelu pitää olla selkeä yksittäinen lelu - ei sellainen, joka vaatisi mukaan useampia erillisiä osia.
Pois jäivät mm. legot, junarata ja leikattavat kasvikset.
4) Lelu pitää olla sellainen, jonka kanssa leikkimisessä ei tarvitse "aikuisen vahtimista".
Pois jäivät mm. muovailuvaha, kävelevä koira ja lautapelit.
5) Lelu pitää olla sellainen, että sen voi tarvittaessa antaa muidenkin leikittäväksi.
Pois jäivät (hygieniasyistä) mm. huuliharppu ja nokkahuilu.
6) Lelu pitää olla sellainen, jolla lapsi oikeasti mielellään leikkii - ei rakkain lelu, mutta kuitenkin tärkeä.
Pois jäivät mm. autot ja valtaosa pehmoleluista.
Kun lelulaatikoita tutkiessa nämä kriteerit oli huomioitu, ei vaihtoehtoja mukaan otettaviksi leluiksi jäänytkään kovin paljoa. Itse asiassa yllättävän vähän. Suurimmaksi haasteeksi muodostuvat nuo useammasta osasta koostuvat lelut - aika moni leluista kun nykyisin sisältää useampia osia ja yhdenkin osan hukkuminen päiväkotiin harmittaisi kovasti (tai jopa tekisi kyseisestä lelusta ns. käyttökelvottoman).
Yllä olevista pois jääneiden listauksesta neiti olisi tottakai halunnut ottaa mukaan joitain leluja ja äiti joutui toppuuttelemaan; nokkahuilu oli aivan ykkösvalinta, josta ei meinattu päästä millään yli.
Vihdoin lelulaatikosta tuli vastaan Pekki-kissan häkki ja pikkuneiti päätti, että Pekki-kissa on kaikkein paras lelu otettavaksi päiväkotiin mukaan. Tämä oli ensimmäinen valinta, josta äiti oli samaa mieltä, joten pakattiin se nopeasti päiväkotireppuun hoitopäivää odottamaan - ettei tehty päätös enää muutu. :D Vaikka Pekki-kissa onkin yksi rakkaimmista pehmoleluista, sen edelle menee kuitenkin niin monta muuta pehmolelua, että menetyksestä luultavasti selvittäisiin. Lisäksi häkin ansiosta Pekki-kissalla on enemmän leikkiarvoa kuin pelkällä perus-pehmolelulla. (Ja onneksemme Pekki-kissa kotiutui tänään päiväkodista vahingoittumattomana!)
Kuten kerroin, lelupäivä jatkuu ainakin muutaman viikon, joten uusia leluja pitäisi vielä miettiä. Ajatustyö tätä varten on jo aloitettu, mutta ei minulla loppujen lopuksi kovin montaa vaihtoehtoa ole neidille tarjota ensi maanantaita varten.
- Pehmolelut
Turvallinen, mutta vähän tylsä valinta - etenkin kun ainoastaan unilelut ovat niitä, joilla Meea ns. leikkii (eikä unileluja uskalla päiväkotiin viedä hukkumisvaaran takia). Pehmoleluja kuitenkin on paljon, joten niistä löytyisi helposti lelupäivän lelu vaikka muutamalle kuukaudelle!
- My Little Ponyt
Näitä meillä on jo monta, joten ehkä sieltä joukosta voisi ottaa yhden. Tämä itse asiassa on todennäköisin vaihtoehto ensi viikon lelupäivää ajatellen. Ja jos MLP olisi hyvä vaihtoehto, niitä tosiaan riittäisi useampaankin lelupäivään.
- Nukke
Joku muu kuin Baby Born (eli Lilli-vauva) voisi myös päästä päiväkotiin. Oikeastihan muilla nukeilla leikitään nykyisin melko vähän ja Lilli-vauva on se, jota rakastavasti hoidetaan. Mutta ehkä lelupäivän nimissä voisi jokin muukin nukke saada rakkautta osakseen. "Monen tavaran ongelma" tulee tosin ehkä tässäkin kohtaa vastaan, koska täydellistähän nukkeleikki on ainoastaan vaihtovaatteiden, tuttipullon ja muiden hoitotarvikkeiden kera...
- Kirjat
Kirjat ovat tällä hetkellä yksiä lempileluista kotioloissa ja niistä vaihtoehtoja löytyisi. Kirja taitaa kuitenkin olla vähän erityyppinen "lelu" kuin mitä lelupäivään kuuluisi viedä.
- Lääkärinlaukun tarvike
Lääkärilaukku itsessään on vähän huono otettavaksi lelupäivään, mutta kenties joku yksittäinen tarvike (stetoskooppi tai verenpainemittari) voisi soveltua päiväkotiin vietäväksi. Stetoskooppi itse asiassa kerran on päiväkodissa ollutkin, jonkin teemapäivän tiimoilta ehkä vuosi sitten.
- Soitin
Nämä skippasin eilen ajatellen tätien korvia, mutta kenties jokin hiljaisempi soitin - kuten tamburiini tai kastanjetti - voisi olla ihan ok valinta. Soittimia nimittäin (äidin kauhistukseksi) nyt löytyy jo pieni laatikollinen ja ne nyt yllättäen lapsen näkökulmasta ovat mukavia leluja.
- Pienet hahmot
Nämä ovat vähän siinä "meneekö liian pieneksi" -rajalla, mutta meillä on (ainakin) Frozenin Anna & Sven -pikkuhahmot, soiva Olaf sekä yksi pieni Trolli-hahmo. Nämä voisivat olla sellaisia, joiden hukkuminen ei kovasti harmittaisi. Ovat kyllä kotona leikeissä mukana paljonkin, mutta kovin suurta kiintymyssuhdetta näihin ei ainakaan toistaiseksi ole.
- Muoviset ja puiset pikkueläimet
Vähän samaa sarjaa edellisen kanssa koonsa puolesta. Näitä löytyy meiltä laatikollinen erilaisia, joten hukkuminen ei todennäköisesti harmittaisi. Ainoa ongelma voisi olla se, että mukaan ei kelpaisi ainoastaan yksi lelu, vaan niitä pitäisi ottaa useampi.
Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.
Isompien ryhmissä lelupäivää on vietetty muutoinkin, mutta tässä pienten (1-3 -vuotiaiden) ryhmässä tämä on nyt uusi juttu. Välillä on ollut jotain erityisteemoja, joihin on liittynyt lelu; esimerkiksi hiljattain ryhmässä vietettiin pelipäivää, jolloin reppuun pakattiin mukaan muistipeli. Virallinen ja viikottainen lelupäivä on kuitenkin uutta ja ihmeellistä.
Eilisiltana valikoimme pikkuneidin kanssa minkä lelun hän ottaisi päiväkotiin mukaan. Vaikka alun perin olinkin innoissani lelupäivästä, huomasin, että ei se valinta ole mikään helppo. Lelua valitessa kun joutui huomioimaan aika monta asiaa.
1) Lelu voi mennä rikki tai hukkua päiväkodissa, joten aivan kaikkein tärkeintä/uusinta/kalleinta lelua ei ehkä kannata ottaa mukaan.
Pois jäivät mm. Lilli-vauva, unilelut sekä Anna ja Elsa -nuket.
2) Lelussa ei voi olla pieniä irtoavia osia, jotta ne eivät huku tai mene kenenkään suuhun.
Pois jäivät mm. koottava Olaf, plusplus-palikat ja barbiet.
3) Lelu pitää olla selkeä yksittäinen lelu - ei sellainen, joka vaatisi mukaan useampia erillisiä osia.
Pois jäivät mm. legot, junarata ja leikattavat kasvikset.
4) Lelu pitää olla sellainen, jonka kanssa leikkimisessä ei tarvitse "aikuisen vahtimista".
Pois jäivät mm. muovailuvaha, kävelevä koira ja lautapelit.
5) Lelu pitää olla sellainen, että sen voi tarvittaessa antaa muidenkin leikittäväksi.
Pois jäivät (hygieniasyistä) mm. huuliharppu ja nokkahuilu.
6) Lelu pitää olla sellainen, jolla lapsi oikeasti mielellään leikkii - ei rakkain lelu, mutta kuitenkin tärkeä.
Pois jäivät mm. autot ja valtaosa pehmoleluista.
 |
| Lelujen määrä on suuri, mutta lelupäivän lelun valinta aiheutti päänvaivaa. |
Kun lelulaatikoita tutkiessa nämä kriteerit oli huomioitu, ei vaihtoehtoja mukaan otettaviksi leluiksi jäänytkään kovin paljoa. Itse asiassa yllättävän vähän. Suurimmaksi haasteeksi muodostuvat nuo useammasta osasta koostuvat lelut - aika moni leluista kun nykyisin sisältää useampia osia ja yhdenkin osan hukkuminen päiväkotiin harmittaisi kovasti (tai jopa tekisi kyseisestä lelusta ns. käyttökelvottoman).
Yllä olevista pois jääneiden listauksesta neiti olisi tottakai halunnut ottaa mukaan joitain leluja ja äiti joutui toppuuttelemaan; nokkahuilu oli aivan ykkösvalinta, josta ei meinattu päästä millään yli.
Vihdoin lelulaatikosta tuli vastaan Pekki-kissan häkki ja pikkuneiti päätti, että Pekki-kissa on kaikkein paras lelu otettavaksi päiväkotiin mukaan. Tämä oli ensimmäinen valinta, josta äiti oli samaa mieltä, joten pakattiin se nopeasti päiväkotireppuun hoitopäivää odottamaan - ettei tehty päätös enää muutu. :D Vaikka Pekki-kissa onkin yksi rakkaimmista pehmoleluista, sen edelle menee kuitenkin niin monta muuta pehmolelua, että menetyksestä luultavasti selvittäisiin. Lisäksi häkin ansiosta Pekki-kissalla on enemmän leikkiarvoa kuin pelkällä perus-pehmolelulla. (Ja onneksemme Pekki-kissa kotiutui tänään päiväkodista vahingoittumattomana!)
Kuten kerroin, lelupäivä jatkuu ainakin muutaman viikon, joten uusia leluja pitäisi vielä miettiä. Ajatustyö tätä varten on jo aloitettu, mutta ei minulla loppujen lopuksi kovin montaa vaihtoehtoa ole neidille tarjota ensi maanantaita varten.
- Pehmolelut
Turvallinen, mutta vähän tylsä valinta - etenkin kun ainoastaan unilelut ovat niitä, joilla Meea ns. leikkii (eikä unileluja uskalla päiväkotiin viedä hukkumisvaaran takia). Pehmoleluja kuitenkin on paljon, joten niistä löytyisi helposti lelupäivän lelu vaikka muutamalle kuukaudelle!
- My Little Ponyt
Näitä meillä on jo monta, joten ehkä sieltä joukosta voisi ottaa yhden. Tämä itse asiassa on todennäköisin vaihtoehto ensi viikon lelupäivää ajatellen. Ja jos MLP olisi hyvä vaihtoehto, niitä tosiaan riittäisi useampaankin lelupäivään.
- Nukke
Joku muu kuin Baby Born (eli Lilli-vauva) voisi myös päästä päiväkotiin. Oikeastihan muilla nukeilla leikitään nykyisin melko vähän ja Lilli-vauva on se, jota rakastavasti hoidetaan. Mutta ehkä lelupäivän nimissä voisi jokin muukin nukke saada rakkautta osakseen. "Monen tavaran ongelma" tulee tosin ehkä tässäkin kohtaa vastaan, koska täydellistähän nukkeleikki on ainoastaan vaihtovaatteiden, tuttipullon ja muiden hoitotarvikkeiden kera...
- Kirjat
Kirjat ovat tällä hetkellä yksiä lempileluista kotioloissa ja niistä vaihtoehtoja löytyisi. Kirja taitaa kuitenkin olla vähän erityyppinen "lelu" kuin mitä lelupäivään kuuluisi viedä.
- Lääkärinlaukun tarvike
Lääkärilaukku itsessään on vähän huono otettavaksi lelupäivään, mutta kenties joku yksittäinen tarvike (stetoskooppi tai verenpainemittari) voisi soveltua päiväkotiin vietäväksi. Stetoskooppi itse asiassa kerran on päiväkodissa ollutkin, jonkin teemapäivän tiimoilta ehkä vuosi sitten.
- Soitin
Nämä skippasin eilen ajatellen tätien korvia, mutta kenties jokin hiljaisempi soitin - kuten tamburiini tai kastanjetti - voisi olla ihan ok valinta. Soittimia nimittäin (äidin kauhistukseksi) nyt löytyy jo pieni laatikollinen ja ne nyt yllättäen lapsen näkökulmasta ovat mukavia leluja.
- Pienet hahmot
Nämä ovat vähän siinä "meneekö liian pieneksi" -rajalla, mutta meillä on (ainakin) Frozenin Anna & Sven -pikkuhahmot, soiva Olaf sekä yksi pieni Trolli-hahmo. Nämä voisivat olla sellaisia, joiden hukkuminen ei kovasti harmittaisi. Ovat kyllä kotona leikeissä mukana paljonkin, mutta kovin suurta kiintymyssuhdetta näihin ei ainakaan toistaiseksi ole.
- Muoviset ja puiset pikkueläimet
Vähän samaa sarjaa edellisen kanssa koonsa puolesta. Näitä löytyy meiltä laatikollinen erilaisia, joten hukkuminen ei todennäköisesti harmittaisi. Ainoa ongelma voisi olla se, että mukaan ei kelpaisi ainoastaan yksi lelu, vaan niitä pitäisi ottaa useampi.
Mitä sinä pakkaisit 3-vuotiaalle lelupäiväksi mukaan?
Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.
keskiviikko 1. maaliskuuta 2017
Lapsen allergian plussat ja miinukset
Allergiaelämä alkaa olla meillä takana; vauva-ajan pitkä allergialista (joka sisälsi mm. maissin ja riisin) on selätetty ja maitoallergiakin kukistui viime keväänä. Nykyinen kananmuna-pippuri-pähkinä -combo ei minusta kuulosta lainkaan pahalta; etenkin kun kananmuna kuitenkin kypsennettynä ruuan seassa (esim. makaronilaatikossa tai pullassa) sopii.
Allergiaelämää (lähinnä maidotonta) vietettiin kuitenkin aktiivisesti 1,5 vuotta ja vaikka pahimmat ajat sen osalta ovat takana, joissain asioissa allergiatausta näkyy edelleen.
Kun allergiaoireita alkoi ilmetä, piti siis itse kokeilemalla selvittää, mikä ruoka-aine on pahis. Ja voin kertoa, että se oli välillä melkoista selvittelyä ja salapoliisityötä. Etenkin kun pikkuneidillä tosiaan melko erikoiset asiatkin allergiaa aiheuttivat; esim. maissi ja riisi osoittautuivat allergian aiheuttajiksi (jopa Pilteissä olevan maissi- ja riisitärkkelyksen kautta) ja maitoallergia oireili pahimpana aikana myös naudanlihasta.
Sanotaanko näin, että ihan aukotonta se allergioiden selvittäminen ei ollut. Välillä mentiin vikaan, mutta välillä se äidinvaisto oli kuitenkin myös hyvin toimiva tässäkin. Esimerkiksi maitoallergia, jota itse vahvasti epäilin, mutta neuvola toppuutteli - yksityisellä käydyssä maitoaltistuksessa maitoallergiadiagnoosi kuitenkin saatiin.
Toki monesti ruokaa pystyi tekemään Meealle oman annoksen ns. samaan aikaan - ottamalla ruuasta vain osan eroon maidottomana/kananmunattomana/jne. Mutta viehän sekin enemmän aikaa erotella keitetystä makaronista ja paistetusta jauhelihasta pienet osuudet eri vuokaan ja summamutikassa heittää sinne sekaan kauramaitoa ja päälle kaurafraichea - ja samaan aikaan tehdä isompaan vuokaa perinteinen makaronilaatikko kananmunalla ja juustoraasteella höystettynä.
Ihan joka päivä eri ruokaa ei onneksi tarvinut tehdä, sillä useimmiten neidin ruuasta säästyi osa pakastimeen ja sitä pystyi syömään useamman päivän. Mutta kyllä se "extraruuan" kokkaaminen kerran pari viikossa kuitenkin vei oman aikansa. Ja vaati enemmän suunnitelmallisuutta ruokalistaa miettiessä. Myös viikonlopun kyläilyreissuilla, jossa monesti aloitin vierailun kokkaamalla Meealle viikonlopun ruuat valmiiksi...
Suurempi luopuminen on kuitenkin ollut pikkuneidillä, joka etenkin maidottomana aikana jäi paitsi monenlaisista herkuista. Suurimmat tuskat on varmaan koettu sellaisten herkkujen osalta, joita muut lapset ovat saaneet syödä ja Meea ei. Hänhän kun vasta 2-vuotiaana (itse asiassa vähän ennen maitoallergian katoamista) itse alkoi ymmärtää allergian käsitteen ja ymmärsi, että kaikkea hän ei voinut syödä. Kieltäminen ei tunnu mukavalta - mutta toisaalta se on pakko, koska en halua kuitenkaan aiheuttaa lapselleni vatsanväänteitä.
Yksi hyvä esimerkki luopumisesta ja kieltämisesta oli viime pääsiäisenä, kun varta vasten etsin maidottomia pääsiäisherkkuja ja vaihdoin osan virpomisreissulla saaduista herkuista näihin itse ostamiini. Siitä huolimatta Kinder-tyylistä maidotonta leluyllätyksen sisältävää pääsiäismunaa ei löytynyt mistään. Viime vuonna onneksi selvittiin ilman sitäkin; tänä vuonna 3-vuotiaan kanssa se voisi aiheuttaa jo itkun.
Ja siinä ne varsinaisen allergia-ajan pahimmat miinukset olivatkin. Siis ne, jotka eivät enää tässä suhteellisen allergiattomassa arjessa niin paljon ole läsnä.
Vaikka allergioita on kukistunut, eräät "miinukset" ovat osa elämää edelleen - ikään kuin osana lapsuusajan allergioiden jälkeistä elämää.
Kun salapoliisityö ruoka-aineallergioiden selvittämisen osalta on tiukasti veressä, kääntyy ajatukset väistämättä aika usein allergiajuttuihin. Ja olen itse asiassa huomannut saman jo itsessäni; jos jotain erikoisia oireita ilmestyy, mietin heti ensimmäisenä, että olenkohan allerginen jollekin.
Lisäksi tietynlainen pelko liittynee nirsoiluun; onneksi jo vähenevässä määrin. Kuten aiemmin kerroin, 2 vuoden iässä maitoallergia alkoi olemaan vahvasti jo neidin itsensä tietoisuudessa, että hän monesti itsekin varmisteli "Saanko syödä tätä, eihän oo maitoa?". Maitoallergiattomuus-diagnoosin tullessa menikin monta viikkoa, kun selitti neidille, että siinä on maitoa, mutta sinä saat nykyään syödä sitä. Enää näitä ei kovin usein ole tullut, mutta etenkin viime kesänä neiti jätti monesti jotain syömättä todeten olevansa kyseiselle ruualle allerginen.
Vaikkeivät meillä oireet olleetkaan mitään hengenvaarallisia, en silti halunnut viettää unetonta yötä ravintolan huolimattomuuden takia. Silloin kun ravintolassa käytiin, neiti söi useimmiten ranskalaisia. Ja itse asiassa käytiin useammin Hesessä kuin ravintolassa (ja nimenomaan Hesessä, koska Mäkkärin nugetit sisälsivät kananmunaa).
Nyt vaikka ravintolassa voisi syödä hieman huolettomammin, käymme edelleen aika harvoin ravintolassa. Johtuen siitä, että neiti on aika tottumaton syömään siellä. Kun ravintolasyömiseen ei ole pienenä (ennen sitä kahta ikävuotta) kunnolla tullut tuntumaa, sitä on ollut aika vaikeaa nytkään opetella. Paikallaan istuminen on toki yksi juttu, mutta myös se ravintolaruuan syöminen. Koska se vaan on niin erilaista kuin kotona - eikä aina tosiaan viitsisi niitä ranskalaisia syöttää. Viime kesän kylpyläreissulla neiti ei ravintoloissa syönyt juuri mitään, mutta viisi minuuttia myöhemmin huoneeseen palatessa oli aina huutava nälkä...
Luulisi, ettei allergikon elämässä ole mitään hyvää. Alunperin tästä pitikin tulla pelkkä miinuslista; kaikista niistä asioista, jotka ovat vaikuttaneet arkeen allergia-aikana - tai sen jälkeen. Keksin kuitenkin miinuksia listatessani myös plussaa pienen lapsen allergioista, joten niihin on hyvä lopettaa tämä bloggaus.
En tiedä olisiko tilanne ollut toinen ilman allergioita (en kyllä muutenkaan kovasti arvosta einekset + pieni lapsi -yhtälöä), mutta ainakin kynnys syödä eineksiä olisi ollut pienempi.
Perus-lääkärikäyntien lisäksi ollaan käyty kahdesti maitoaltistuksessa ja kerran prick-testeissä. Lääkärikäynnit ovat olleet tosi mukavia, koska siellä ei ole tehty mitään "ikäviä" toimenpiteitä. Lähinnä vaan tutkittu ihoa, mitattu ja kuunneltu sydäntä. Maitoaltistukset kestivät useamman tunnin per kerta (olikohan 4-6 tuntia?), joten tuolloin Mehiläisen toimenpidehuoneessa ja käytävillä saatiin kyllä kuluttaa aikaa. Etenkin viime keväänä Meea oli jo sen ikäinen, että muistaa hyvin maitoaltistuksen annin ja ruiskut ovat hänen mielestään (omassa lääkärilaukussaankin) niitä, joilla annetaan maitoa. :)
Sen takia lääkärireissut ovatkin erittäin mukavia ja niitä odotetaan kovasti. Viimeksi neiti kävi lääkärissä silmätulehduksen takia ja oli selvästi pettynyt, kun lääkäri ei tehnyt mitään tutkimuksia (ainoastaan vaan katsoi silmää - ei siis edes lampulla tms - ja määräsi lääkkeen); neiti kysyikin autossa kotimatkalla, että voidaanko mennä huomenna uudestaan lääkäriin. :D
Itse kun olen hyvinkin lääkärikammoinen, pidän tätä lääkärireissuihin tottumista erittäin hyvänä asiana - vaikkei tietysti se, että lääkärissä on joutunut monesti käymään, itsessään kovin mukava asia olekaan.
Maitoallergian myötä maidottomien tuotteiden kirjo tuli tutuksi ja osa niistä jäi käyttöön. Vaikkakaan en enää kokkaa kaikkia ruokia maidottomana, aina silloin tällöin tulee käytettyä kauramaitoa makaronilaatikon joukossa. Ja aivan joka kerta kasvissosekeiton joukkoon sekoitan kaurafraichen - koska se vaan on niin hyvää! Allergiat ovat tuoneet siis uusia reseptejä ja uudenlaisia tuotteita kokkailuun.
En tiedä olisiko kaura- ja soijatuotteisiin tullut tutustuttua - ainakaan näin intensiivisesti - ilman Meean maitoallergiaa, ja tulisiko niitä käytettyä perusarjessa muutoin. Lähtökohtaisestihan kun nuo maidottomat tuotteet ovat kuitenkin aika terveellisiä - joten tämä on kyllä ehdottomasti positiivinen juttu!
Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.
Allergiaelämää (lähinnä maidotonta) vietettiin kuitenkin aktiivisesti 1,5 vuotta ja vaikka pahimmat ajat sen osalta ovat takana, joissain asioissa allergiatausta näkyy edelleen.
Mitä huonoja puolia lapsuusajan allergioissa on ollut?
1) Salapoliisityö
Jos lähdetään liikkeelle siitä, miten allergiat vaikuttivat elämään silloin, kun niitä alkoi ilmentyä. Salapoliisityön määrä oli aivan valtava. Jokaista ruoka-ainetta ei voinut testata allergiatesteillä - eivätkä kaikki allergiat olisi välttämättä näkyneet testeissä - nekään kun eivät ole aukottomia. Allergioiden selvittäminen kokeilun ja oireiden seurannan kautta onkin se toimivin keino allergioiden selvittämiseen.Kun allergiaoireita alkoi ilmetä, piti siis itse kokeilemalla selvittää, mikä ruoka-aine on pahis. Ja voin kertoa, että se oli välillä melkoista selvittelyä ja salapoliisityötä. Etenkin kun pikkuneidillä tosiaan melko erikoiset asiatkin allergiaa aiheuttivat; esim. maissi ja riisi osoittautuivat allergian aiheuttajiksi (jopa Pilteissä olevan maissi- ja riisitärkkelyksen kautta) ja maitoallergia oireili pahimpana aikana myös naudanlihasta.
Sanotaanko näin, että ihan aukotonta se allergioiden selvittäminen ei ollut. Välillä mentiin vikaan, mutta välillä se äidinvaisto oli kuitenkin myös hyvin toimiva tässäkin. Esimerkiksi maitoallergia, jota itse vahvasti epäilin, mutta neuvola toppuutteli - yksityisellä käydyssä maitoaltistuksessa maitoallergiadiagnoosi kuitenkin saatiin.
2) Monen ruuan tekeminen
Koska en halunnut hylätä 1,5 vuodeksi omasta ruokavaliostani aivan kaikkea herkullista (mm. juustoja), valitettavasti meillä kokattiin aika usein kahta ruokaa. Välillä tein ruokaa koko perheelle allergiaversiona ja välillä ihan normaaliruoka oli Meealle sopivaa - vaikkakin aika harvassa ovat kokonaan maidottomat ja munattomat arkiruuat ainakin meidän perheessä. Aika usein kuitenkin kokkasin kahta ruokaa.Toki monesti ruokaa pystyi tekemään Meealle oman annoksen ns. samaan aikaan - ottamalla ruuasta vain osan eroon maidottomana/kananmunattomana/jne. Mutta viehän sekin enemmän aikaa erotella keitetystä makaronista ja paistetusta jauhelihasta pienet osuudet eri vuokaan ja summamutikassa heittää sinne sekaan kauramaitoa ja päälle kaurafraichea - ja samaan aikaan tehdä isompaan vuokaa perinteinen makaronilaatikko kananmunalla ja juustoraasteella höystettynä.
Ihan joka päivä eri ruokaa ei onneksi tarvinut tehdä, sillä useimmiten neidin ruuasta säästyi osa pakastimeen ja sitä pystyi syömään useamman päivän. Mutta kyllä se "extraruuan" kokkaaminen kerran pari viikossa kuitenkin vei oman aikansa. Ja vaati enemmän suunnitelmallisuutta ruokalistaa miettiessä. Myös viikonlopun kyläilyreissuilla, jossa monesti aloitin vierailun kokkaamalla Meealle viikonlopun ruuat valmiiksi...
 |
| Muutama ruoka tuloillaan. |
3) Suppeampi ruokavalio
Kun ruoka-aineita on käytössä vähemmän, ruokavalio on luonnollisesti suppeampi. Sen lisäksi - edelliseen kohtaan viitaten - kun ruokaa tuli tehtyä kerralla isompi satsi pakastimeen, olivat neidin pääruokavaihtoehdot aika vähäisiä. Reilusti yli puolet pikkuneidin pääruokavalikoimasta koostui sosekeitosta, makaronilaatikosta tai jostain kiusauksesta. Puhtaasti siitä syystä, että ne soveltuivat parhaiten pakastettavaksi - ja niitä oli kohtuullisen helppo tehdä kerralla isompi satsi.4) Luopuminen ja kieltäminen
Allergioiden vuoksi on joutunut luopumaan aika monesta asiasta. Lähinnä tarkoitan nyt lasta - vaikka eipä äitikään (vieläkään) voi syödä vaikkapa keitettyä kananmunaa lapsen nähden, sillä en ehdoin tahdoin halua aiheuttaa pahaa mieltä. Kananmunaakin kun on sen verran monesti matkan varrella testattu (huonoin tuloksin), että se olisi Meean mielestä herkullista, mutta valitettavasti laittaa vatsan sekaisin. Siksi en itsekään sitä viitsi lapsen nähden syödä - koskaan.Suurempi luopuminen on kuitenkin ollut pikkuneidillä, joka etenkin maidottomana aikana jäi paitsi monenlaisista herkuista. Suurimmat tuskat on varmaan koettu sellaisten herkkujen osalta, joita muut lapset ovat saaneet syödä ja Meea ei. Hänhän kun vasta 2-vuotiaana (itse asiassa vähän ennen maitoallergian katoamista) itse alkoi ymmärtää allergian käsitteen ja ymmärsi, että kaikkea hän ei voinut syödä. Kieltäminen ei tunnu mukavalta - mutta toisaalta se on pakko, koska en halua kuitenkaan aiheuttaa lapselleni vatsanväänteitä.
Yksi hyvä esimerkki luopumisesta ja kieltämisesta oli viime pääsiäisenä, kun varta vasten etsin maidottomia pääsiäisherkkuja ja vaihdoin osan virpomisreissulla saaduista herkuista näihin itse ostamiini. Siitä huolimatta Kinder-tyylistä maidotonta leluyllätyksen sisältävää pääsiäismunaa ei löytynyt mistään. Viime vuonna onneksi selvittiin ilman sitäkin; tänä vuonna 3-vuotiaan kanssa se voisi aiheuttaa jo itkun.
 |
| Viime pääsiäisen herkut - tänä vuonna saa ostaa jo Kindereitäkin! |
Ja siinä ne varsinaisen allergia-ajan pahimmat miinukset olivatkin. Siis ne, jotka eivät enää tässä suhteellisen allergiattomassa arjessa niin paljon ole läsnä.
Vaikka allergioita on kukistunut, eräät "miinukset" ovat osa elämää edelleen - ikään kuin osana lapsuusajan allergioiden jälkeistä elämää.
5) Jatkuva pelko
Edelleen - vaikka maitoallergia alkaa olla jo kaukainen muisto viime keväältä ja muutkin allergiat ovat suhteellisen hyvin kuosissa - edelleen minua välillä pelottaa, että jospa nyt onkin allergia. Jos maistellaan jotain täysin uutta, annan sitä neidille aika varovaisesti. Siltä varalta, jos siitä tuleekin jokin reaktio. Jos jalkoihin ilmestyy yhtäkkiä ihottumaa tai vatsa menee kuralle, mietin aina ensimmäisenä, että onkohan Meea syönyt jotain epäsopivaa - alan siis listaamaan mielessäni läpi kaikki kuluneen ja edellisen päivän ruuat; pahimmillaan ahdistun, että jospa maitoallergia onkin palannut tai nyt yhtäkkiä viljatuotteista onkin tullut allergisoivia.Kun salapoliisityö ruoka-aineallergioiden selvittämisen osalta on tiukasti veressä, kääntyy ajatukset väistämättä aika usein allergiajuttuihin. Ja olen itse asiassa huomannut saman jo itsessäni; jos jotain erikoisia oireita ilmestyy, mietin heti ensimmäisenä, että olenkohan allerginen jollekin.
 |
| Prick-testien jälkeen. |
6) Nirsoilu
Nirsoilu varmasti liittyy ikäänkin, mutta uskoisin, että allergiatausta vahvistaa sitä. Kun tiettyihin makumaailmoihin ei ole tottunut, on niihin vaikeampi päästä sisälle - esimerkiksi juustoille kun ei maidottomia korvikkeita juurikaan löydy, ei neiti edelleenkään juurikaan juustoa syö. Raejuustoa hän on maistanut pari kertaa ja aurajuusto on ollut herkkua. Mutta esimerkiksi leivän päälle juustosiivu - ei puhettakaan!Lisäksi tietynlainen pelko liittynee nirsoiluun; onneksi jo vähenevässä määrin. Kuten aiemmin kerroin, 2 vuoden iässä maitoallergia alkoi olemaan vahvasti jo neidin itsensä tietoisuudessa, että hän monesti itsekin varmisteli "Saanko syödä tätä, eihän oo maitoa?". Maitoallergiattomuus-diagnoosin tullessa menikin monta viikkoa, kun selitti neidille, että siinä on maitoa, mutta sinä saat nykyään syödä sitä. Enää näitä ei kovin usein ole tullut, mutta etenkin viime kesänä neiti jätti monesti jotain syömättä todeten olevansa kyseiselle ruualle allerginen.
7) Ravintolassa syömiseen tottumattomuus
Ehkä pikkujuttu, mutta tästä "miinuksesta" tämän bloggauksen ajatus lähti liikkeelle. Kun neidillä oli maitoallergia, kävimme aika harvoin ravintolassa. Johtuen suureksi osaksi siitä, mitä olen kuullut ravintoloiden suhtautumisesta maitoallergiaan. "Kyllä tämä on laktoositonta, tämähän sopii!" Mutta kun ei sovi.Vaikkeivät meillä oireet olleetkaan mitään hengenvaarallisia, en silti halunnut viettää unetonta yötä ravintolan huolimattomuuden takia. Silloin kun ravintolassa käytiin, neiti söi useimmiten ranskalaisia. Ja itse asiassa käytiin useammin Hesessä kuin ravintolassa (ja nimenomaan Hesessä, koska Mäkkärin nugetit sisälsivät kananmunaa).
Nyt vaikka ravintolassa voisi syödä hieman huolettomammin, käymme edelleen aika harvoin ravintolassa. Johtuen siitä, että neiti on aika tottumaton syömään siellä. Kun ravintolasyömiseen ei ole pienenä (ennen sitä kahta ikävuotta) kunnolla tullut tuntumaa, sitä on ollut aika vaikeaa nytkään opetella. Paikallaan istuminen on toki yksi juttu, mutta myös se ravintolaruuan syöminen. Koska se vaan on niin erilaista kuin kotona - eikä aina tosiaan viitsisi niitä ranskalaisia syöttää. Viime kesän kylpyläreissulla neiti ei ravintoloissa syönyt juuri mitään, mutta viisi minuuttia myöhemmin huoneeseen palatessa oli aina huutava nälkä...
 |
| Amarillossa lihapullia ja ranskiksia - valitettavasti pikkuneidin ravintolaruoka on aika usein tätä, vaikka äiti mieluusti laajentaisi makumaalmaa ravintolaruuankin osalta... Ei vaan viitsi maksaa sellaisesta, joka 90 % varmuudella jäisi syömättä... |
Onko allergioissa jotain hyvääkin?
Luulisi, ettei allergikon elämässä ole mitään hyvää. Alunperin tästä pitikin tulla pelkkä miinuslista; kaikista niistä asioista, jotka ovat vaikuttaneet arkeen allergia-aikana - tai sen jälkeen. Keksin kuitenkin miinuksia listatessani myös plussaa pienen lapsen allergioista, joten niihin on hyvä lopettaa tämä bloggaus.
1) Ei eineksiä
Erityisesti maidoton+munaton-ruokavalio oli sellainen, ettei eineksiin VOINUT turvautua. Vaikka olisi välillä halunnut. Ranskalaiset ja maidottomat nakit olivat aikalailla ainoita eineksiksi laskettavia ruokia, jota meillä syötiin Meean pahimpaan allergia-aikaan.En tiedä olisiko tilanne ollut toinen ilman allergioita (en kyllä muutenkaan kovasti arvosta einekset + pieni lapsi -yhtälöä), mutta ainakin kynnys syödä eineksiä olisi ollut pienempi.
2 ) Lääkäreihin tottuminen
Allergiaselvittelyjen takia pikkuneiti on käynyt aika monesti lääkärissä. Toki muistakin syistä, muun muassa korvatulehdusten takia. Mutta lääkärireissujen määrä olisi ollut kyllä huomattavasti vähäisempi ilman allergiaoireita.Perus-lääkärikäyntien lisäksi ollaan käyty kahdesti maitoaltistuksessa ja kerran prick-testeissä. Lääkärikäynnit ovat olleet tosi mukavia, koska siellä ei ole tehty mitään "ikäviä" toimenpiteitä. Lähinnä vaan tutkittu ihoa, mitattu ja kuunneltu sydäntä. Maitoaltistukset kestivät useamman tunnin per kerta (olikohan 4-6 tuntia?), joten tuolloin Mehiläisen toimenpidehuoneessa ja käytävillä saatiin kyllä kuluttaa aikaa. Etenkin viime keväänä Meea oli jo sen ikäinen, että muistaa hyvin maitoaltistuksen annin ja ruiskut ovat hänen mielestään (omassa lääkärilaukussaankin) niitä, joilla annetaan maitoa. :)
Sen takia lääkärireissut ovatkin erittäin mukavia ja niitä odotetaan kovasti. Viimeksi neiti kävi lääkärissä silmätulehduksen takia ja oli selvästi pettynyt, kun lääkäri ei tehnyt mitään tutkimuksia (ainoastaan vaan katsoi silmää - ei siis edes lampulla tms - ja määräsi lääkkeen); neiti kysyikin autossa kotimatkalla, että voidaanko mennä huomenna uudestaan lääkäriin. :D
Itse kun olen hyvinkin lääkärikammoinen, pidän tätä lääkärireissuihin tottumista erittäin hyvänä asiana - vaikkei tietysti se, että lääkärissä on joutunut monesti käymään, itsessään kovin mukava asia olekaan.
 |
| Maitoaltistuksen jälkeen; pikkuneiti sai muistoksi käynnistä ruiskun - joka luonnollisesti on talletettu neidin omaan lääkärinlaukkuun. |
3) Terveellisempää ruokaa
Ennen Meean maitoallergiaa en koskaan ostanut soija- tai kauratuotteita. Muutaman soijajogurtin olin tainnut joskus maistaa.Maitoallergian myötä maidottomien tuotteiden kirjo tuli tutuksi ja osa niistä jäi käyttöön. Vaikkakaan en enää kokkaa kaikkia ruokia maidottomana, aina silloin tällöin tulee käytettyä kauramaitoa makaronilaatikon joukossa. Ja aivan joka kerta kasvissosekeiton joukkoon sekoitan kaurafraichen - koska se vaan on niin hyvää! Allergiat ovat tuoneet siis uusia reseptejä ja uudenlaisia tuotteita kokkailuun.
En tiedä olisiko kaura- ja soijatuotteisiin tullut tutustuttua - ainakaan näin intensiivisesti - ilman Meean maitoallergiaa, ja tulisiko niitä käytettyä perusarjessa muutoin. Lähtökohtaisestihan kun nuo maidottomat tuotteet ovat kuitenkin aika terveellisiä - joten tämä on kyllä ehdottomasti positiivinen juttu!
 |
| Tältä näytti jääkaapin sisältö ennen neidin 2-vuotissynttäreitä; täytekakku ja muut juhlaherkut tehtiin täysin maidottomina ja munattomina - ja hyvää oli! |
Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.
torstai 23. helmikuuta 2017
Perheen yhteinen ruokailuhetki?
Ajalla ennen lasta söimme miehen kanssa lähes poikkeuksetta kaikki ruuat kotona olohuoneessa, sohvapöydän ääressä. Ostimmepa vielä nykyiseen kotiimme muuttaessa sohvapöydän, jonka kansilevyn pystyy nostamaan - jotta syöminen sohvalla istuen olisi ergonomisempaa. Ruokailujen taustalla pyöri televisio ja päivän kuulumiset vaihdettiin jossain muualla kuin ruuan ääressä.
Pikkuneidin myötä tähän on tullut totaalinen muutos. Kaikki ruuat syödään keittiön pöydän ääressä, koko perheen voimin. Etenkin arkena päivällinen on yksi tärkeimmistä hetkistä, koska päivällislautasen ääressä vaihdetaan kuulumiset, kysellään päiväkotipäivän sujumisesta ja mietitään mitä vielä tulevana iltana tehtäisiin.
Ainoan poikkeuksen tekevät herkuttelut ja sairastaminen; tällöin voi poikkeuksellisesti syödä sohvallakin - ehkä jopa lastenohjelmia katsoen. Etenkin sairastaessa syödään siellä, missä ruoka vaan maistuu.
Ruoka-ajoista ja ruokapöydän ääressä istumisesta pidetään kiinni myös viikonloppuisin. Ruoka-ajat jo itsessään ovat meidän arkeen iso muutos, koska aiemmin syötiin viikonloppuisin vaan yksi lämmin ruoka - nyt kun pikkuneiti on arkisin tottunut kahteen lämpimään ruokaan, sama ateriarytmi säilyy pääsääntöisesti viikonloppuisinkin. Enkä kyllä sanoisi, että kaksi lämmintä ruokaa päivässä ja tasainen ateriarytmi olisi huono juttu kellekään meistä!
Ruokailupaikan muutoksesta ei tosiaan ole tehty mitään tietoista päätöstä. Tiedän perheitä, joissa ruokalautaset käydään vain täyttämässä keittiössä ja varsinainen ruokailu tapahtuu jossain muussa huoneessa; myös perheissä, joissa on kohtalaisen pieniä lapsia. Ja vaikka meilläkin ajalla ennen lasta toimittiin useimmiten näin, on muutos ruokapöytään siirtymisestä tullut kuin huomaamatta. Eikä siitä ole tarvinut koskaan liiemmin keskustella; kaikille ollut itsestäänselvää, että näin toimitaan.
Sinänsä tämä on pikkujuttu, mutta kohtuullisen iso muutos arjessa kuitenkin. Hassua, miten lapsi ihan huomaamattakin muuttaa perheen tapoja. Eniten tämän tosiaan huomaa tilanteissa, jolloin on yksin tai miehen kanssa kaksin kotona - silloin helposti tulee syötyä ruoka olohuoneessa television ääressä. En sano, että sekään olisi huono tapa, mutta perheen kannalta kyllä se yhteinen ateriahetki - ilman ulkoisia häiriötekijöitä - on ehdottomasti ihanaa.
Pikkuneidin myötä tähän on tullut totaalinen muutos. Kaikki ruuat syödään keittiön pöydän ääressä, koko perheen voimin. Etenkin arkena päivällinen on yksi tärkeimmistä hetkistä, koska päivällislautasen ääressä vaihdetaan kuulumiset, kysellään päiväkotipäivän sujumisesta ja mietitään mitä vielä tulevana iltana tehtäisiin.
 |
| Ei hauva oikeasti meillä perheen yhteiseen ruokahetkeen osallistu - tämä vaan oli paras ruokapöytä-aiheinen kuva, minkä löysin. ;) |
Ainoan poikkeuksen tekevät herkuttelut ja sairastaminen; tällöin voi poikkeuksellisesti syödä sohvallakin - ehkä jopa lastenohjelmia katsoen. Etenkin sairastaessa syödään siellä, missä ruoka vaan maistuu.
Ruoka-ajoista ja ruokapöydän ääressä istumisesta pidetään kiinni myös viikonloppuisin. Ruoka-ajat jo itsessään ovat meidän arkeen iso muutos, koska aiemmin syötiin viikonloppuisin vaan yksi lämmin ruoka - nyt kun pikkuneiti on arkisin tottunut kahteen lämpimään ruokaan, sama ateriarytmi säilyy pääsääntöisesti viikonloppuisinkin. Enkä kyllä sanoisi, että kaksi lämmintä ruokaa päivässä ja tasainen ateriarytmi olisi huono juttu kellekään meistä!
Ruokailupaikan muutoksesta ei tosiaan ole tehty mitään tietoista päätöstä. Tiedän perheitä, joissa ruokalautaset käydään vain täyttämässä keittiössä ja varsinainen ruokailu tapahtuu jossain muussa huoneessa; myös perheissä, joissa on kohtalaisen pieniä lapsia. Ja vaikka meilläkin ajalla ennen lasta toimittiin useimmiten näin, on muutos ruokapöytään siirtymisestä tullut kuin huomaamatta. Eikä siitä ole tarvinut koskaan liiemmin keskustella; kaikille ollut itsestäänselvää, että näin toimitaan.
Sinänsä tämä on pikkujuttu, mutta kohtuullisen iso muutos arjessa kuitenkin. Hassua, miten lapsi ihan huomaamattakin muuttaa perheen tapoja. Eniten tämän tosiaan huomaa tilanteissa, jolloin on yksin tai miehen kanssa kaksin kotona - silloin helposti tulee syötyä ruoka olohuoneessa television ääressä. En sano, että sekään olisi huono tapa, mutta perheen kannalta kyllä se yhteinen ateriahetki - ilman ulkoisia häiriötekijöitä - on ehdottomasti ihanaa.
Syödäänkö teillä ruuat yhdessä vai erikseen, keittiön pöydän ääressä vai jossain muualla?
torstai 16. helmikuuta 2017
Piirustusten säilöntä
Pikkuneiti tykkää piirtämisestä ja ihania taideteoksia on säilötty milloin minnekin talteen. Viime kuukausina päiväkodista on kuitenkin kotiutunut joka viikko nippu (!!) piirustuksia ja värityksiä. Siihen päälle kun vielä lasketaan kotona etenkin viikonloppuisin syntyvät taideteokset, on tämä äiti ollut vähän ihmeessä sen kanssa, mihin nämä kaikki säilöttäisiin.
Pakko myöntää, että viime viikonlopun siivousoperaatiossa lajittelin useampia värityssivuja takassa poltettavien pinoon. Kun piirustuspino oli niin suuri, totesin ettei niitä ihan jokaista Elsa-värityskuvaa tarvitse säilöä; etenkin kun monessa oli vaan yksi tai kaksi punaista viivaa vedettynä keskelle paperia. Toisinaan neitokainen tuntuu ajattelevan piirrosten osalta "ei se laatu, vaan määrä".
Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.
 |
| Noin kuukauden ajalta päiväkodista kotiutuneet piirustukset. |
Pakko myöntää, että viime viikonlopun siivousoperaatiossa lajittelin useampia värityssivuja takassa poltettavien pinoon. Kun piirustuspino oli niin suuri, totesin ettei niitä ihan jokaista Elsa-värityskuvaa tarvitse säilöä; etenkin kun monessa oli vaan yksi tai kaksi punaista viivaa vedettynä keskelle paperia. Toisinaan neitokainen tuntuu ajattelevan piirrosten osalta "ei se laatu, vaan määrä".
Vaikka nyt - ensimmäistä (!!) kertaa ikinä - osan piirustuksista laitoinkin takan sytykkeeksi, jäi muistoksi talletettavaa vielä roppakaupalla. Heikkouteni on se, etten osaa luopua ja heittää pois. Konmari-kirja on siis edelleen lukematta, mutta etenkin näihin lapseen liittyvien asioiden osalta haluan säästää mahdollisimman paljon pikkuneidille myöhemmin tutkittavaksi ja muisteltavaksi.
Koska tähän asti piirustukset ovat olleet hujan hajan säilössä vähän siellä sun täällä, viimeistään nyt oli aika laittaa tämäkin asia järjestykseen.
Ostin muutaman kansion, joihin olen nyt käynyt niitä moninaisia piirustuskasoja läpi. Voi olla, että jostain vielä yksi kasa ainakin löytyy.
Suurinpiirtein aikajärjestyksessä olen yrittänyt piirustuksia säilöä; yhteen kansioon päiväkodin taideteokset, toiseen kotona tehdyt piirrokset ja maalaukset. Muovitaskujen avulla kansioon saa talteen myös ne teokset, joita ei halua/voi rei'ittää - isommat kansion väliin sopimattomat askartelut ajattelin tallettaa erilliseen laatikkoon (joka on siis vielä hankkimatta).
Suurinpiirtein aikajärjestyksessä olen yrittänyt piirustuksia säilöä; yhteen kansioon päiväkodin taideteokset, toiseen kotona tehdyt piirrokset ja maalaukset. Muovitaskujen avulla kansioon saa talteen myös ne teokset, joita ei halua/voi rei'ittää - isommat kansion väliin sopimattomat askartelut ajattelin tallettaa erilliseen laatikkoon (joka on siis vielä hankkimatta).
 |
| Pari kansiollista taidetta. <3 |
Tämä kansiojuttu oli oikeastaan todella mainio ratkaisu. Piirustukset menevät kohtuullisen pieneen tilaan, pysyvät järjestyksessä ja siististi nipussaan. Niitä on myös helppo ja mukava jälkikäteen katsella. Jos/kun säilöttävien piirustusten määrä tästä radikaalisti kasvaa (niinkuin varmaan tulee tapahtumaan), on kansioita helppo ostaa lisää ja säilöä tarvittaessa vaikka varastoon.
Niin ja tosiaan; ajalla ennen kansioita käytin hätävararatkaisuna "säilönnässä" jouluvalojakin. Olohuoneen seinällä kun oli joulukoristeena jouluvaloissa roikkuvat joulukortit; kun nuo joulukortit tammikuussa vihdoin otin pois seinältä, näytti pelkkä jouluvalo turhan yksinäiseltä (ja liikaa jouluun viittaavalta). Ripustin joulukorttien tilalle pikkuneidin taidetta ja olohuone sai väriä!
 |
| Olohuoneen taidenäyttely. |
Miten teillä säilötään piirustuksia - vai säilötäänkö lainkaan?
Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.
perjantai 10. helmikuuta 2017
Kanaa kookosmaidossa
Toissapäivänä kirjoittelin taaperon lempiruuista. Siltä listalta pitää nostaa ihan reseptin muodossa blogiin yksi meidän perheen perusarkiruuista - joka maistuu myös taaperolle.
Tätä olen itse kokannut varmaan koko aikuisikäni; tämä oli siis jo opiskeluaikoina yksi suosikeistani. Helppoa, nopeaa ja suhteellisen edullista. Ja kaiken lisäksi vielä superhyvää!
Tosi simppelit ainekset ja tosi simppeli ohje. Tätä voisi lähteä varioimaan mihin suuntaan tahansa (esim. lime, ananas tai paprika sopisivat hyvin joukkoon), mutta tässä nyt aivan perusohje - kanaa kookosmaidossa.
Ainekset:
400 g broilerisuikaleita
1 sipuli
1 prk kookosmaitoa
mausteita
perhospastaa
Kuutioi sipulit. Paista kanat ja sipulit pannulla kypsäksi; lisää loraus kookosmaitoa, niin eivät kärähdä. :)
Mausta kana-sipuliseos. Mausteet laitan itse "mitä sattuu kaapista löytymään" -periaatteella. Esimerkiksi curry ja paprikamauste toimivat hyvin tässä.
Lisää kookosmaito. Kiehauta ja anna hautua pari minuuttia.
Tarjoa keitetyn perhospastan kera (maistuu toki hyvältä myös muunlaisen pastan tai riisin kanssa).
Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.
Tätä olen itse kokannut varmaan koko aikuisikäni; tämä oli siis jo opiskeluaikoina yksi suosikeistani. Helppoa, nopeaa ja suhteellisen edullista. Ja kaiken lisäksi vielä superhyvää!
Tosi simppelit ainekset ja tosi simppeli ohje. Tätä voisi lähteä varioimaan mihin suuntaan tahansa (esim. lime, ananas tai paprika sopisivat hyvin joukkoon), mutta tässä nyt aivan perusohje - kanaa kookosmaidossa.
Ainekset:
400 g broilerisuikaleita
1 sipuli
1 prk kookosmaitoa
mausteita
perhospastaa
Kuutioi sipulit. Paista kanat ja sipulit pannulla kypsäksi; lisää loraus kookosmaitoa, niin eivät kärähdä. :)
Mausta kana-sipuliseos. Mausteet laitan itse "mitä sattuu kaapista löytymään" -periaatteella. Esimerkiksi curry ja paprikamauste toimivat hyvin tässä.
Lisää kookosmaito. Kiehauta ja anna hautua pari minuuttia.
Tarjoa keitetyn perhospastan kera (maistuu toki hyvältä myös muunlaisen pastan tai riisin kanssa).
Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.
keskiviikko 8. helmikuuta 2017
Jos taapero saisi valita mitä meillä syödään
Meidän perheen ruokalista on muuttunut melkoisesti viimeisen vuoden aikana.
Osittain jo siksikin, että haluan kokata enemmän kerralla - vuokaruokia ja keittoja, jottei tarvitsisi häärätä hellan ääressä aivan joka päivä. Vapaa-aika kun on rajallista.
Mutta osittain myös siksi, että kodissamme asuu nirso taapero. Uskon, että nirsous johtuu osittain allergiataustasta. Mausteita on käytetty aika rajallisesti (pippuri allergisoi edelleen) ja erikoisempia ruoka-aineita olen ottanut mukaan ruuanlaittoon aika maltillisesti. Mutta on siis mukana myös ihan normaalia lapsen nirsoilua; kasvikset on yök, kala on yök, erikoiset struktuurit on yök... Ja nirsoilun kohteet voivat vaihtua; tänään tomaatti on suurinta herkkua, mutta huomenna siihen ei voi koskea pitkällä tikullakaan.
Mietin, että mitähän meillä syötäisiin, jos taapero saisi päättää ruokalistan. Keksin sieltä seitsemän ruokalajia, jotka ovat ylitse muiden. Osaa kokataan meillä usein, osaa harvemmin. Kaikkien ruokien osalta lautanen tyhjenee nopeasti ja pyydetään lisää.
Maanantai - makaronia ja jauhelihaa
Ihan ehdoton lemppariruoka. Ei todellakaan mikään ravitsevin tai nälkää pitävin vaihtoehto - eikä myöskään äidin suosikki. Siitä huolimatta neiti voisi syödä tätä varmaan vaikka joka päivä; ja koska myös isi tästä perusruuasta tykkää, on tätä nyt viime kuukausina muutamaan otteeseen kokattu. Välillä myös varioitu laittamalla makaronin kaveriksi keitettyjä nakkeja. Ai että, kunnon gourmet-ruokaa! :D
Tiistai - kasvissosekeitto
Tämä taas on sitten sellainen ruoka, josta isi ei tykkää, mutta äiti ja Meea rakastavat. Koska useinkaan ei jaksa kokata kahta erillistä ruokaa (ei, mies EI suostu kasvissosekeittoa syömään lainkaan - ei edes pekonin kera!), kasvissosekeittoa on tehty aika harvoin. Meean sosevaiheessa kokkasin tätä todella usein itselleni ja vielä joustavan hoitovapaan aikaan (kun vapaa-aikaa oli enemmän) kasviksia tuli useammin pilkottua ja soseutettua keittoa varten. Oma vakkari sosekeitto-ohjeeni koostuu maitoallergia-aikojen kunniaksi kaurafraichesta; sitä tuli käytettyä sosekeittojen joukossa neidin allergian takia ja se maistuu erinomaiselta sosekeitossa edelleen! Itse tuunaan sosekeiton monesti fetalla, mutta neiti arvostaa keittoa pelkiltään.
Keskiviikko - jauheliha-perunasoselaatikko
Tätä tehdään harvoin (ja ajalla ennen lasta en ole tehnyt tätä varmaan koskaan!), mutta tämähän on varmaan kaikkien pienten lasten suosikki. Muusi muutenkin on pikkuneidin mieleen - ja vielä kun sen yhdistää jauhelihaan (joka myös on neidin herkkua), tämähän on ihan täydellinen ruoka pikkulapselle! Ihan sattumalta tätä on meillä ruuaksi tänään, joten piti laittaa keskiviikon kohdalle ruokalistaankin. ;)
Torstai - kaalilaatikko
Yllättävä valinta, mutta ihan oikeasti neidin uusimpia herkkuruokia. Olen nyt lähiaikoina kahdesti tätä tehnyt ja molemmilla kerroilla upposi erinomaisesti. Ottipa neiti vielä puolukkahilloakin kaveriksi - sitä en olisi uskonut! Hän kyllä kertoi, että ovat päiväkodissakin tätä syöneet monesti, joten ehkä se makumaailma oli tuttua sieltä.
Perjantai - nakkikastike ja muusia
Nakit ovat herkkua ja nakkikastikkeen muodossa parhaimmillaan. Ja se muusi; kuten aiemmin jo totesin, niin sehän on lähes yhtä hyvää kuin makaroni neidin mielestä. Nakkikastikkeen huonona puolena näin äidin näkökulmasta on vaan se, että nakkejahan ei pienille lapsille saisi kovin paljoa syöttää. Päiväkodin ruokalistalla on kerran viikossa nakki/makkararuoka, joten käytännössä viikon nakkiannos tulisi jo sitä kautta täyteen. Siitä huolimatta nakkikastiketta (tai jotain muuta nakkiruokaa; myös nakkikeitto on herkkua) kokataan keskimäärin kerran kuukaudessa - ja siihen päälle vielä toisinaan ranskisten tai makaronin kanssa syötävät nakit. :D
Lauantai - ranskalaiset
Lauantain herkutteluun ranskalaisia. Ranskiksethan ovat se ruoka, jota pikkuneiti yleensä toivoo, kun kysytään, että mitä syötäisiin. Ranskalaisten kaverina on useimmiten nakkia (vaikka se onkin huono lisäke!), toisinaan myös nugetteja. Minä ja mies syömme ranskis-päivinä muitakin lisäkkeitä (muun muassa omia suosikkejani, cheddar-jalapenoja!), mutta neidille ei oikein kelpaa mikään muu kuin nakit tai nugetit lisäkkeeksi. Niin ja ketsuppi - suuri määrä ketsuppia!
Sunnuntai - kanaa kookosmaidossa
Meinasin ensin kirjoittaa tähän vaan "kanakastike", koska lemppariruokien joukkoon lukeutuu varsin monenlaiset kanakastikkeet riisin tai pastan kanssa tarjoiltuna. Kunhan vaan kastikkeen joukossa ei ole ananasta - pikkuneidin inhokkia. :D Ylipäätään kanaruuat ovat neidin herkkua, joten piti yksi kanaruoka tähänkin nostaa esille. Kana kookosmaidossa on se kanakastike, jota kaikkein useimmiten teen ja se onkin yksi vakioresepteistäni (pitäisikin jakaa se tänne blogiinkin joskus).
Todellisuudessa meillä syödään useimmin makaronilaatikkoa, lasagnea, kanakeittoa ja muita kerralla-paljon -tyyppisiä ruokia. Eivät nekään mitään neidin inhokkeja ole - mutta ylläoleva lista sellainen, joka kaikkein parhaiten neidille maistuisi. :)
Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.
Osittain jo siksikin, että haluan kokata enemmän kerralla - vuokaruokia ja keittoja, jottei tarvitsisi häärätä hellan ääressä aivan joka päivä. Vapaa-aika kun on rajallista.
Mutta osittain myös siksi, että kodissamme asuu nirso taapero. Uskon, että nirsous johtuu osittain allergiataustasta. Mausteita on käytetty aika rajallisesti (pippuri allergisoi edelleen) ja erikoisempia ruoka-aineita olen ottanut mukaan ruuanlaittoon aika maltillisesti. Mutta on siis mukana myös ihan normaalia lapsen nirsoilua; kasvikset on yök, kala on yök, erikoiset struktuurit on yök... Ja nirsoilun kohteet voivat vaihtua; tänään tomaatti on suurinta herkkua, mutta huomenna siihen ei voi koskea pitkällä tikullakaan.
Mietin, että mitähän meillä syötäisiin, jos taapero saisi päättää ruokalistan. Keksin sieltä seitsemän ruokalajia, jotka ovat ylitse muiden. Osaa kokataan meillä usein, osaa harvemmin. Kaikkien ruokien osalta lautanen tyhjenee nopeasti ja pyydetään lisää.
Maanantai - makaronia ja jauhelihaa
Ihan ehdoton lemppariruoka. Ei todellakaan mikään ravitsevin tai nälkää pitävin vaihtoehto - eikä myöskään äidin suosikki. Siitä huolimatta neiti voisi syödä tätä varmaan vaikka joka päivä; ja koska myös isi tästä perusruuasta tykkää, on tätä nyt viime kuukausina muutamaan otteeseen kokattu. Välillä myös varioitu laittamalla makaronin kaveriksi keitettyjä nakkeja. Ai että, kunnon gourmet-ruokaa! :D
Tiistai - kasvissosekeitto
Tämä taas on sitten sellainen ruoka, josta isi ei tykkää, mutta äiti ja Meea rakastavat. Koska useinkaan ei jaksa kokata kahta erillistä ruokaa (ei, mies EI suostu kasvissosekeittoa syömään lainkaan - ei edes pekonin kera!), kasvissosekeittoa on tehty aika harvoin. Meean sosevaiheessa kokkasin tätä todella usein itselleni ja vielä joustavan hoitovapaan aikaan (kun vapaa-aikaa oli enemmän) kasviksia tuli useammin pilkottua ja soseutettua keittoa varten. Oma vakkari sosekeitto-ohjeeni koostuu maitoallergia-aikojen kunniaksi kaurafraichesta; sitä tuli käytettyä sosekeittojen joukossa neidin allergian takia ja se maistuu erinomaiselta sosekeitossa edelleen! Itse tuunaan sosekeiton monesti fetalla, mutta neiti arvostaa keittoa pelkiltään.
Keskiviikko - jauheliha-perunasoselaatikko
Tätä tehdään harvoin (ja ajalla ennen lasta en ole tehnyt tätä varmaan koskaan!), mutta tämähän on varmaan kaikkien pienten lasten suosikki. Muusi muutenkin on pikkuneidin mieleen - ja vielä kun sen yhdistää jauhelihaan (joka myös on neidin herkkua), tämähän on ihan täydellinen ruoka pikkulapselle! Ihan sattumalta tätä on meillä ruuaksi tänään, joten piti laittaa keskiviikon kohdalle ruokalistaankin. ;)
Torstai - kaalilaatikko
Yllättävä valinta, mutta ihan oikeasti neidin uusimpia herkkuruokia. Olen nyt lähiaikoina kahdesti tätä tehnyt ja molemmilla kerroilla upposi erinomaisesti. Ottipa neiti vielä puolukkahilloakin kaveriksi - sitä en olisi uskonut! Hän kyllä kertoi, että ovat päiväkodissakin tätä syöneet monesti, joten ehkä se makumaailma oli tuttua sieltä.
Perjantai - nakkikastike ja muusia
Nakit ovat herkkua ja nakkikastikkeen muodossa parhaimmillaan. Ja se muusi; kuten aiemmin jo totesin, niin sehän on lähes yhtä hyvää kuin makaroni neidin mielestä. Nakkikastikkeen huonona puolena näin äidin näkökulmasta on vaan se, että nakkejahan ei pienille lapsille saisi kovin paljoa syöttää. Päiväkodin ruokalistalla on kerran viikossa nakki/makkararuoka, joten käytännössä viikon nakkiannos tulisi jo sitä kautta täyteen. Siitä huolimatta nakkikastiketta (tai jotain muuta nakkiruokaa; myös nakkikeitto on herkkua) kokataan keskimäärin kerran kuukaudessa - ja siihen päälle vielä toisinaan ranskisten tai makaronin kanssa syötävät nakit. :D
Lauantai - ranskalaiset
Lauantain herkutteluun ranskalaisia. Ranskiksethan ovat se ruoka, jota pikkuneiti yleensä toivoo, kun kysytään, että mitä syötäisiin. Ranskalaisten kaverina on useimmiten nakkia (vaikka se onkin huono lisäke!), toisinaan myös nugetteja. Minä ja mies syömme ranskis-päivinä muitakin lisäkkeitä (muun muassa omia suosikkejani, cheddar-jalapenoja!), mutta neidille ei oikein kelpaa mikään muu kuin nakit tai nugetit lisäkkeeksi. Niin ja ketsuppi - suuri määrä ketsuppia!
Sunnuntai - kanaa kookosmaidossa
Meinasin ensin kirjoittaa tähän vaan "kanakastike", koska lemppariruokien joukkoon lukeutuu varsin monenlaiset kanakastikkeet riisin tai pastan kanssa tarjoiltuna. Kunhan vaan kastikkeen joukossa ei ole ananasta - pikkuneidin inhokkia. :D Ylipäätään kanaruuat ovat neidin herkkua, joten piti yksi kanaruoka tähänkin nostaa esille. Kana kookosmaidossa on se kanakastike, jota kaikkein useimmiten teen ja se onkin yksi vakioresepteistäni (pitäisikin jakaa se tänne blogiinkin joskus).
Todellisuudessa meillä syödään useimmin makaronilaatikkoa, lasagnea, kanakeittoa ja muita kerralla-paljon -tyyppisiä ruokia. Eivät nekään mitään neidin inhokkeja ole - mutta ylläoleva lista sellainen, joka kaikkein parhaiten neidille maistuisi. :)
Miltä teidän taaperon ruokaviikkolista näyttäisi?
Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.
keskiviikko 1. helmikuuta 2017
Pitkä ja kivinen tie vaipoista eroon
Vaipattomuus on ollut meillä hyvinhyvin pitkä ja kivinen tie.
Tuntuu, että on kokeiltu matkan varrella aivan kaikkea. Pottataulu, johon sai liimata tarroja. Pottapalkinnot. Vaatteet päällä potalla istuskelu. Pöntöllä istuminen. Pöntöllä istuminen supistajan kanssa. Ajan kanssa rauhassa eteneminen ja taukojen pitäminen. Säännöllisesti potalla istuttaminen. Potta vessassa. Potta olkkarissa. Potta ulkona. Ilman vaippoja pelkillä pikkareilla. Yhtä aikaa pissalla käyminen. Äidin tai isin kehuminen hienosta pissasta. Kirjan lukeminen potalla. Ipadin katselu potalla. Muiden lasten esimerkkien katsominen. Pottalaulu.
Mitähän vielä jäi puuttumaan listasta? Kuten sanottua; kaikkea on kokeiltu!
Pitkäjänteisimmin vaipoista irrottautumista treenattiin kesälomalla, kun oli aikaa, oltiin kotona ja pystyi olemaan ulkona (jossa pissavahinkojen siivoaminen ei aiheuta yhtä suurta työtä kuin sisätiloissa). Käytännössä siis vaan otin vaipat pois päivällä ja muistuttelin potasta usein. Lopputuloksena oli aika monet pissaiset housut ja itkuinen tyttö, joka parkui "Tahdon vaipan, mua pissattaa!!!" Ei päästy vaipoista eroon kesälomalla.
Syksyn edetessä totesinkin, että ollaan selkeästi edetty siihen vaiheeseen, että hän tunnistaa hädän, mutta ei vaan yksinkertaisesti halua mennä potalle. Potalla istumiset olivat lyhyitä tai olemattomia. Monesti neitokainen totesi "Nyt tulee pissa", mutta ei joko ehtinyt tai halunnut potalle. Tai pöntölle - sitäkin siis kokeiltiin.
Pottailua testattiin säännöllisen epäsäännöllisesti. Välillä pidettiin taukoa, välillä istutettiin ennen ja jälkeen ruuan, ulkoilun tai nukkumisen.
Loppusyksystä oli yksi hyvä viikko. Pikkuneiti hiffasi pottailun idean; pissat tulivat lähes poikkeuksetta pottaan ja tarrataulun tarramäärä kasvoi huimasti. Kakkaamista varten hän vaati vaipan - ja se lienee ehkä lopulta se syy, miksi tämä pottailu lopulta koki totaalisen stopin. Neiti parkui, että tahtoo vaipan, kun pissattaa ja kakattaa. Mikään maanittelu ei auttanut, enkä halunnut tehdä potasta mörköä - joten vaippa oli laitettava. Lopulta oltiin taas siinä tilanteessa, että vaipat oli oltava ja pikkareista tuli vaan itku. Jatkettiin säännöllisen epäsäännöllistä harjoittelua.
Joulukuussa eräänä viikonloppuna homma lähti jälleen liikkeelle. Aivan yhtä yllättäen kuin loppusyksystäkin - tällä kertaa jopa vieläkin intensiivisemmin. Pottaan kakkaamisen kanssa ei ollut mitään ongelmaa ja kun vanha tarrataulu oli täynnä, neiti sai käyttöönsä modatun uuden tarrataulun, johon pissatarrat tulivat eri sarakkeeseen kuin kakkatarrat. Toimi aivan loistavasti ja siitä se sitten lähti. Vaipattomuus. Ihan oikeasti.
Nyt ollaan siinä tilanteessa, että vaippa laitetaan vaan yöunille ja pidemmille (yli 100 km) automatkoille. Ei siis enää edes päiväunille tai ulkoilemaan.
Vaikka jokainen lapsi kehittyy yksilöllisesti ja Meea nyt vaippoja lukuunottamatta on ollut hyvin monessa asiassa ikäluokkaansa edellä kehittymisen suhteen - pakko silti todeta, että VIHDOIN! Tuossa nopeasti laskeskelin, että vaippoihin on kaikkineen siinä 2 v 7 kk aikana mennyt n. 1200 euroa rahaa. Se on aika iso summa se! Jos laskisi, että neiti olisi oppinut päiväkuivaksi vaikkapa vuoden aiemmin, olisi rahaa säästynyt nelisensataa.
Nyt kun yksi vaippapaketti (pelkästään yövaippoina käytettynä) kestää kaksi kuukautta, ovat vaippakustannukset hieman toista luokkaa - laskeskelin, että kuussa säästyy keskimäärin 27 euroa. Mihinhän sitä tämän kaiken säästyneen rahan oikein käyttäisi? :D
Summa summarum; lohdutuksen sana kaikille niille, jotka tuskailevat vaippojen kanssa. Vaikka itse on saattanut jo luovuttaa ja ajatella, että "jos se nyt kouluikään mennessä oppisi", lapsi saattaa yllättää. Herkkyyskausi ei ole mitään höpöhöpö-juttua, vaan totista totta. Ainakaan meillä pakottaminen ei olisi toiminut - piti vaan odotella, kunnes aika on kypsä.
Ja pakko myöntää, että kyllä minua edelleenkin hieman kauhistuttaa lähteä autolla 30 km päähän kaupunkiin vaipattoman lapsen kanssa ja en jotenkin pysty uskomaan, että hän ei ihan oikeasti tarvitse vaippoja tai varahousuja jokaiselle lähikauppareissulle. Vaikka neiti onkin ollut totaalisen päiväkuiva 1,5 kuukautta (yhdet pissat on tulleet housuun päiväkodissa tänä aikana!), ajatus vaatii äidiltä hieman totuttelua. 2-3 kuukautta sitten kun tilanne vielä oli se, että potta oli kamalin paikka ikinä ja ilman vaippoja oleminen sai aikaan lähinnä kiukkukohtauksen.
Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.
Tuntuu, että on kokeiltu matkan varrella aivan kaikkea. Pottataulu, johon sai liimata tarroja. Pottapalkinnot. Vaatteet päällä potalla istuskelu. Pöntöllä istuminen. Pöntöllä istuminen supistajan kanssa. Ajan kanssa rauhassa eteneminen ja taukojen pitäminen. Säännöllisesti potalla istuttaminen. Potta vessassa. Potta olkkarissa. Potta ulkona. Ilman vaippoja pelkillä pikkareilla. Yhtä aikaa pissalla käyminen. Äidin tai isin kehuminen hienosta pissasta. Kirjan lukeminen potalla. Ipadin katselu potalla. Muiden lasten esimerkkien katsominen. Pottalaulu.
Mitähän vielä jäi puuttumaan listasta? Kuten sanottua; kaikkea on kokeiltu!
 |
| Varmaan ensimmäistä kertaa pottaan tutustumassa. :D |
Pitkäjänteisimmin vaipoista irrottautumista treenattiin kesälomalla, kun oli aikaa, oltiin kotona ja pystyi olemaan ulkona (jossa pissavahinkojen siivoaminen ei aiheuta yhtä suurta työtä kuin sisätiloissa). Käytännössä siis vaan otin vaipat pois päivällä ja muistuttelin potasta usein. Lopputuloksena oli aika monet pissaiset housut ja itkuinen tyttö, joka parkui "Tahdon vaipan, mua pissattaa!!!" Ei päästy vaipoista eroon kesälomalla.
Syksyn edetessä totesinkin, että ollaan selkeästi edetty siihen vaiheeseen, että hän tunnistaa hädän, mutta ei vaan yksinkertaisesti halua mennä potalle. Potalla istumiset olivat lyhyitä tai olemattomia. Monesti neitokainen totesi "Nyt tulee pissa", mutta ei joko ehtinyt tai halunnut potalle. Tai pöntölle - sitäkin siis kokeiltiin.
Pottailua testattiin säännöllisen epäsäännöllisesti. Välillä pidettiin taukoa, välillä istutettiin ennen ja jälkeen ruuan, ulkoilun tai nukkumisen.
Loppusyksystä oli yksi hyvä viikko. Pikkuneiti hiffasi pottailun idean; pissat tulivat lähes poikkeuksetta pottaan ja tarrataulun tarramäärä kasvoi huimasti. Kakkaamista varten hän vaati vaipan - ja se lienee ehkä lopulta se syy, miksi tämä pottailu lopulta koki totaalisen stopin. Neiti parkui, että tahtoo vaipan, kun pissattaa ja kakattaa. Mikään maanittelu ei auttanut, enkä halunnut tehdä potasta mörköä - joten vaippa oli laitettava. Lopulta oltiin taas siinä tilanteessa, että vaipat oli oltava ja pikkareista tuli vaan itku. Jatkettiin säännöllisen epäsäännöllistä harjoittelua.
 |
| Uusi pottataulu alkuvaiheessaan - joulutarrat (ja pari muutakin tarraliuskaa) saatiin hyvin kulumaan tähän. |
Joulukuussa eräänä viikonloppuna homma lähti jälleen liikkeelle. Aivan yhtä yllättäen kuin loppusyksystäkin - tällä kertaa jopa vieläkin intensiivisemmin. Pottaan kakkaamisen kanssa ei ollut mitään ongelmaa ja kun vanha tarrataulu oli täynnä, neiti sai käyttöönsä modatun uuden tarrataulun, johon pissatarrat tulivat eri sarakkeeseen kuin kakkatarrat. Toimi aivan loistavasti ja siitä se sitten lähti. Vaipattomuus. Ihan oikeasti.
Nyt ollaan siinä tilanteessa, että vaippa laitetaan vaan yöunille ja pidemmille (yli 100 km) automatkoille. Ei siis enää edes päiväunille tai ulkoilemaan.
Vaikka jokainen lapsi kehittyy yksilöllisesti ja Meea nyt vaippoja lukuunottamatta on ollut hyvin monessa asiassa ikäluokkaansa edellä kehittymisen suhteen - pakko silti todeta, että VIHDOIN! Tuossa nopeasti laskeskelin, että vaippoihin on kaikkineen siinä 2 v 7 kk aikana mennyt n. 1200 euroa rahaa. Se on aika iso summa se! Jos laskisi, että neiti olisi oppinut päiväkuivaksi vaikkapa vuoden aiemmin, olisi rahaa säästynyt nelisensataa.
Nyt kun yksi vaippapaketti (pelkästään yövaippoina käytettynä) kestää kaksi kuukautta, ovat vaippakustannukset hieman toista luokkaa - laskeskelin, että kuussa säästyy keskimäärin 27 euroa. Mihinhän sitä tämän kaiken säästyneen rahan oikein käyttäisi? :D
Summa summarum; lohdutuksen sana kaikille niille, jotka tuskailevat vaippojen kanssa. Vaikka itse on saattanut jo luovuttaa ja ajatella, että "jos se nyt kouluikään mennessä oppisi", lapsi saattaa yllättää. Herkkyyskausi ei ole mitään höpöhöpö-juttua, vaan totista totta. Ainakaan meillä pakottaminen ei olisi toiminut - piti vaan odotella, kunnes aika on kypsä.
Ja pakko myöntää, että kyllä minua edelleenkin hieman kauhistuttaa lähteä autolla 30 km päähän kaupunkiin vaipattoman lapsen kanssa ja en jotenkin pysty uskomaan, että hän ei ihan oikeasti tarvitse vaippoja tai varahousuja jokaiselle lähikauppareissulle. Vaikka neiti onkin ollut totaalisen päiväkuiva 1,5 kuukautta (yhdet pissat on tulleet housuun päiväkodissa tänä aikana!), ajatus vaatii äidiltä hieman totuttelua. 2-3 kuukautta sitten kun tilanne vielä oli se, että potta oli kamalin paikka ikinä ja ilman vaippoja oleminen sai aikaan lähinnä kiukkukohtauksen.
Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.
Nachovuoka
Aina ennen meidän perheessä "herkutteluruokana" toimi tortillat. Pikkuneiti ei tortilloista paljoa perusta (tai siis, haluaisi syödä pelkkää tortillalevyä ilman täytteitä...), joten viime aikoina tortilloita on tullut tehtyä kohtuullisen harvoin. Ehkä niihin on jo tietyllä tapaa kyllästynytkin.
Viime aikoina paras herkutteluruoka onkin ollut nachovuoka, joka maistuu koko perheelle. Ja joka on aivan superherkullista!
Tämä perus-resepti on aivan paras nachovuokaan - toki sitä on nyt jo sen verran monesti meillä tehty, että kenties pian pitää alkaa modaamaan ja testailemaan muunkinlaisia nachovuokia. Mutta tämä vaan on niin superhyvää!
Ainekset:
nachoja (Huom! Ehdottomasti niitä kolmion muotoisia!)
400 g jauhelihaa
1 sipuli
1 pss tacomaustetta
1 prk salsaa
1 prk cheddar-juustokastiketta
150 g juustoraastetta
1-2 prk creme fraichea
Kuutioi sipuli. Paista jauheliha ja sipulikuutiot pannulla. Mausta tacomausteella.
Levitä nachot limittäin leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Pieni nachopussillinen kokonaan, isommasta pussillisesta reilu puolet.
Ripottele nachojen päälle jauheliha tasaisesti. Levitä päälle kökkäreinä tasaisesti ensin salsaa, sitten cheddarkastiketta. Ripottele koko komeuden päälle juustoraastetta.
Paista 175 C n. 10-15 min, kunnes juustoraaste on sulanut.
Levitä päälle ennen tarjoilua creme fraichea tasaisesti (kuvasta creme fraiche vielä puuttuu). Tarjoa salaatin kera.
Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.
Viime aikoina paras herkutteluruoka onkin ollut nachovuoka, joka maistuu koko perheelle. Ja joka on aivan superherkullista!
Tämä perus-resepti on aivan paras nachovuokaan - toki sitä on nyt jo sen verran monesti meillä tehty, että kenties pian pitää alkaa modaamaan ja testailemaan muunkinlaisia nachovuokia. Mutta tämä vaan on niin superhyvää!
Ainekset:
nachoja (Huom! Ehdottomasti niitä kolmion muotoisia!)
400 g jauhelihaa
1 sipuli
1 pss tacomaustetta
1 prk salsaa
1 prk cheddar-juustokastiketta
150 g juustoraastetta
1-2 prk creme fraichea
Kuutioi sipuli. Paista jauheliha ja sipulikuutiot pannulla. Mausta tacomausteella.
Levitä nachot limittäin leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Pieni nachopussillinen kokonaan, isommasta pussillisesta reilu puolet.
Ripottele nachojen päälle jauheliha tasaisesti. Levitä päälle kökkäreinä tasaisesti ensin salsaa, sitten cheddarkastiketta. Ripottele koko komeuden päälle juustoraastetta.
Paista 175 C n. 10-15 min, kunnes juustoraaste on sulanut.
Levitä päälle ennen tarjoilua creme fraichea tasaisesti (kuvasta creme fraiche vielä puuttuu). Tarjoa salaatin kera.
Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)