torstai 10. maaliskuuta 2016

Synttärijärjestelyt käynnissä!

Viikonloppuna väsäsin pikkuneidin 2-vuotissynttärijuhlien kutsukortit ja pikkuhiljaa alkaa tuntua, että juhlat todenteolla lähenevät - ja äidinkin pitäisi alkaa suunnittelemaan juhlia, ettei tule kiire loppusuoralla.

Viikonloppuna myös otettiin kuvia kutsuja varten. <3

Meidän juhlat tulevat olemaan kohtuullisen pienet; vain isovanhemmat, kummit ja muutama muu läheinen on vieraslistalla. Mitään kaverisynttäreitä ei vielä ole tarkoitus järjestää, vaikka kuulemma jotkut jo 2-vuotiaalle sellaiset pitävät! Meillä ei kyllä vielä tänä vuonna; sitten vasta, kun neidillä alkaa ihan oikeasti kavereita olemaan ja haluaa itse niitä synttäreille kutsua. Ei siis vielä tänä vuonna, eikä välttämättä ensi vuonnakaan - kaverisynttäreitä ehtinee järjestämään ihan tarpeeksi, joten koitetaan päästä helpommalla niin pitkään kuin mahdollista. :D

Vaikka olen yrittänyt asennoitua niin, että synttärijärjestelyt hoidettaisiin kohtuullisen vähällä vaivalla ja miehen sanoja lainaten "ei tarvii taas vetää överiksi" - pitää suunnitteluun silti käyttää aikaa. Ihan jo niihin perusjuttuihin.


Tärkeimmät mainitakseni:

1) Kutsu
Myönnän, että harkitsin hetken kutsujen lähettämistä tekstarilla. Koska kutsujen tekeminen on kuitenkin minusta lähtökohtaisesti hauskaa puuhaa - ja koska samalla tuli otettua kerrankin järkkärillä hyvälaatuinen ja hieman ajatuksellakin varustettu kuva pikkuneidistä - tein ihan kunnon kutsut. Sen verran kuitenkin tällä kertaa joustin, että kutsuja ei tulostettu/tilattu saati lähetetty postitse, vaan toimitin kutsut tällä kertaa Facebookin ja sähköpostin välityksellä. Yksi välivaihe jäi pois ja kutsutkin valmistuivat hieman nopeammin.

Kutsu kokonaisuudessaan - muutamalla pikkusumennuksella varustettuna. :)


2) Juhlavaatteet
Omiin vaatteisiini en ole uhrannut ajatustakaan (ja yleensä ylipäätään mietin aina vaan Meean vaatteet ja tajuan vasta - liian - myöhään, että itsekin pitäisi pukea jotain päälle), mutta pikkuneidin juhlamekon suhteen olin kerrankin ajoissa. Mekko on nimittäin jo pari viikkoa sitten hankittu - ja se on aivan ihana! Jätän toistaiseksi vielä vähän mielikuvituksen varaan, mutta kuva kyllä kertoo kaiken olennaisimman. :)




3) Synttärikakku
Tarjoilujen osalta haluan nostaa esille omana asianaan synttärikakun. Se kun on kuitenkin yksi tärkeimmistä tarjoiluista. Tai ainakin minulle on. Moni muu (nykypäivänä) tarjoaa perinteisen täytekakun sijaan ainoastaan juustokakkua tai vastaavaa - ihan jo siksikin, kun täytekakkua menee aina niin vähän. Minä taidan olla sen verran vanhoillinen, että minusta juhlissa kuuluu olla kunnon kakku. Ihan sama syökö sitä kukaan, mutta ei täytekakkua voi korvata millään muulla. :D Täytekakun osalta suunnitteluvaihe on eniten kesken. Todennäköinen vaihtoehto on löytynyt, mutta en ole varma riittääkö oma osaaminen sen tekemiseen. Täytyisi varmaan tehdä pienikokoinen testiversio ennen synttäreitä.

4) Muu tarjoilu
Kakun ohella muu tarjoilu on ollut se, joka on tuottanut eniten päänvaivaa. Ajattelin nimittäin, että Meean synttäreillä _kaikki_ tarjottava pitää olla sellaista, mitä Meea voi syödä. Allergikkona neiti joutuu joustamaan muissa juhlissa ja monesti ottamaan omat eväät mukaan - omissa juhlissaan hänen ei pitäisi joutua joustamaan mistään. Siksipä tarkoituksenani on tehdä kaikki tarjottavat maidottomina ja munattomina. Tarjoilu on suurinpiirtein suunniteltuna ja yllättävän helppoja ratkaisuja sieltä tähän ruokavalioon lopulta löytyikin (vaikka aluksi tuotti hieman päänvaivaa).

Viime vuoden tarjoilujen kohokohta - voileipäkakku. Voi olla, ettei tänä vuonna taivu maidoton/munaton versio tästä. 


5) Kattaus
Jonkinlaista pienen budjetin panostusta kattaukseen ajattelin tänä(kin) vuonna tehdä. Ei sinänsä mitään ylimääräistä, mutta pakolliset kertakäyttöastiat, muffinssivuuat yms - valtaosin teemavärien mukaisesti. Täytyy varmaan tehdä lista ennen shoppailureissua, mitä kaikkea tarvitaankaan; yllättävän paljon kaikennäköistä pientä.

6) Koristelu
Sen suuremmin en koristeluun ajatellut panostaa, mutta ehkä jotain pientä kivaa. Riippunee nyt vähän tuosta kattaus-ostoslistan pituudesta (ja euromäärästä) sekä kaupan valikoimasta, että mitä koristeita tulee hankittua. Pari diy-ajatustakin on, mutta saa nähdä ehtiikö niitä toteuttamaan! Viime vuonna meillä oli synttäreillä koristeina ilmapalloja ja viirejä - varmaan jotain samansuuntaista pientä koristetta tulee täksikin vuodeksi hankittua.

Viime vuoden synttäritunnelmia.

Vaikka kaksi viimeistä kohtaa jättäisi pois varsinaisesta suunnittelusta (ja turvautuisi siis vaan perus-valkoisiin kertakäyttöastioihin yms), on sitä miettimistä silti yksissä synttäreissä. Pelkällä kahvinkeitolla ei selviä, vaan hieman enemmän järjestelyjä juhlat kuin juhlat vaativat - minun mielestäni.

Niin ja kohtana 7 tietenkin synttärilahjatoiveet, joita olen viime päivinä yrittänyt miettiä - ensimmäinen kysely toiveista kun tuli jo. Meea itse toivoo lahjaksi "kaakkia" ja "aapajaa" (eli karkkia ja aamupalaa), mutta äiti koittaa keksiä jotain muitakin toiveita näiden lisäksi. :)

Mitä teillä kuuluu olennaisena osana synttärijärjestelyihin? Mitkä ovat olleet 2-vuotiaan hittilahjoja?


Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

2 kommenttia:

  1. Mäkin tykkään että synttäreillä on aina kunnon kakku. :) Lisäks mä niin tykkään niiden kyhäilemisestä. Lapset aina esittää mulle hyvissä ajoin kakkutoiveensa ja sit yhdessä katsotaan lähempänä että millainen tehdään. :)
    Ihana kutsu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytekakut menee vähän oman osaamisalueen ulkopuolelle - tai siis valitsen aina taitotasoon nähden vähän turhan haastavan kakkumallin, eikä siitä sitten tule niin kiva kuin piti. Tälläkin kertaa suunnitelmissa ihan uudenlaisen kakun kokeilu, saa nähdä mitä tulee. Vuoden päästä meilläkin (ehkä) esitetään jo itse toiveet kakkuun ja koristeluihin - odotan innolla! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!