Synttärilahja-kuvakavalkadi

Oli oikeastaan tarkoitus tehdä vastaava postaus jo Meean saamista joululahjoista, mutta niitä oli niin paljon, etten jaksanut alkaa kuvaamaan jokaista. On näitä synttärilahjojakin aika paljon (äidin mielestä ihan liikaa...), mutta tällä kertaa sain sentään kuvattua nämä kaikki. Tai lähes kaikki; pääosa leluista kun on jo leikeissä, niin on jo ehtinyt muutama osa hukkua sohvan alle tai jonnekin... :) Niin ja lahjaksi saaduista rahoista en ottanut kuvia. :D

Tässäpä 1-vuotiaan neidin lahjapakettien sisältö:

Lahja käyttäjänsä kera. :) 3-in-1 kolmipyörä on ollut kovassa käytössä; tämä kuva on napattu heti synttärijuhlien jälkeisenä päivänä testiajelulla. 

Mopolla ajo oli vielä sen verran huteraa, että laitettiin se kaapin päälle odottamaan kävelytaitojen karttumista; tässä ikäsuosituksena olikin 1,5 vuotta, joten saa Meea tästä sitten syksyksi hyvä menopelin. :)

Leikkikeittiö ei vielä älyttömästi ole kiinnostanut, mutta tämä voi olla lähikuukausien hittilelu. 

Lorupussia ehdin askartelemaan tämän verran ennen synttäreitä. Tarkoitus on väsätä tänne ajan myötä vielä lisää lorukortteja - kenties jopa jossain vaiheessa tehdä uusi pussi, kun löysin kaapin pohjalta palan ihanaa vaaleanpunaista pupukangasta. :)

Plaston astiat ovat olleet jo kovassa käytössä!

Megablokseista kaikki eivät varmastikaan ole tässä; niitä löytyy mitä ihmeellisimmistä paikoista, kun neiti pääsee niitä levittämään. :)

Palikkalaatikko ehti olla leikeissä viikon - sen jälkeen paloista oli tallella enää 46/50. Tämänkin äiti joutui "takavarikoimaan" hyllyn päälle; oli sen verran vaarallisen näköistä, kun neiti tunki palikan suuhun ja lähti konttaamaan. 

Tämä hauva laulelee iloista säveltään meillä lähes joka päivä. 

Neidin ensimmäinen nuppipalapeli. 

Tämäkin meni vielä kaappiin odottamaan neidin kasvamista. :)

SkipHopin ihanuudet.

Nukella oli kuvanottohetkellä kateissa hattu ja pesulappu - tänään näytti kumpikin olevan tallessa. 

Toinenkin nukke löytyi lahjapaketista. 

Ruoka-ostoskori tuotiin Ikea-reissulta jo jokin aika ennen synttäreitä, mutta säilöin sen yhdeksi lahjaksi. Kuvassa on kori vaan aika tyhjänoloinen, kun en löytänyt kaikkia ruokia koriin kuvausta varten. :D

Myös neidin vaatevarasto täydentyi näillä vaatteilla:

Toivottavasti en unohtanut mitään! Tälleen pari viikkoa juhlien jälkeen kuvaillessa - ja etsiessä niitä lahjoja kaikkien muiden tavaroiden joukosta - on hyvin todennäköistä, että jotain unohtui. :)

Äidin vapaailta

Otin pienen varaslähdön äitienpäivään jo perjantaina, jolloin vietin vapaaillan. Ensimmäisen laatuaan.

Hämmästyin tajutessani, että se oikeasti oli ensimmäinen virallinen vapaailtani - yli vuoteen! Tätä ennen Meea on ollut poissa äidin luota yöunille mennessä vain kerran; kuukauden ikäisenä, kun itse olin sairaalassa toipumassa kohtuun jääneen istukan palasen poistosta.

Iltanukutus on ollut pääsääntöisesti minun hommaani koko vuoden ajan, erityisesti siitä asti, kun kunnon päivärytmi ja nukkumaanmenoaika alkoi viime syksynä löytymään. Toki mieskin on Meean välillä nukuttanut, mutta melko harvoin. Ja silloinkin olen itse ollut ns. hätävarana viereisessä huoneessa - ja välillä on hätävaraan joutunut turvautumaankin. Etenkin äiti-vaiheen tullessa esiin alkuvuodesta yöunille nukuttaminen oli aika mahdotonta muille kuin minulle. 

Meea on ylipäätään ollut kohtuullisen vähän hoidossa. Jonkun verran toki kyläillessä viettänyt aikaa poissa äidin helmoista, mutta olen ollut kuitenkin lähistöllä. Isovanhempien hoidossa Meea on ollut pari kertaa ilman äitiä tai isiä ja yleensä max kaksi tuntia kerrallaan - päiväsaikaan.

Eivätkä ne hetket pelkästään isin kanssa - äidin ollessa poissa kotoa - ole kovin pitkiä olleet nekään; kampaajakäynnit bussimatkoineen varmaan ne pisimmät ajat. Pisin hoitojakso ylipäätään taitaa olla meidän Tampereen leffa- ja Ikea-reissu, jolloin neiti vietti reilut reilut kahdeksan tuntia mummin ja vaarin seurassa.

Vapaailta varmastikin tuli siis tarpeeseen - sekä minulle että Meealle. Etenkin ottaen huomioon, että parin viikon päästä töideni alkaessa joudumme olemaan joka viikko parikymmentä tuntia erossa! 

Mitä sitten tein vapaailtanani?

En viettänyt vapaailtaani baarissa notkumalla, enkä edes ollut fyysisesti kovin kaukana kodista.

Itse asiassa - kun kerrankin sain itselleni vapaaillan lastenhoidosta, vietin sen vapaaehtoisesti kaatosateessa, kuraliejussa rämpien. :D

Paikallinen frisbeegolfseura siis järjesti naisille suunnatun kurssin perjantai-iltana. Koska mies on innokas frisbeegolffari ja itsekin olen jonkin verran lajia kokeillut, ajattelin osallistua kurssille parantamaan taitojani. Etenkin kun talven aikana tuntui unohtuneen kaikki opit, kurssi tuli aika hyvään saumaan. Ajattelin myös, että vältytään pahemmilta perheriidoilta; mies on monesti koittanut taitojani harjaannuttaa, mutta jos ei asiaa heti ymmärrä tai osaa, menee hermot. Välillä molemmilta. Plussaa oli myös se, että innokkaan fg-seuran ansiosta kurssi oli täysin ilmainen!

Miehen parhaat kiekot lainassa kurssilla. 

Kurssin alkuun osuneesta kaatosateesta huolimatta kurssilla oli tosi kivaa ja taidotkin varmaan vähän karttuivat. Kurssin jälkeen lähdin vielä naapurin kanssa kiertämään rataa; ihan loppuun ei jaksettu, eikä sateisesta kelistä johtuen olisi viitsittykään. Tunnin verran kuitenkin kiekkoa heiteltiin radalla ja päivitettiin viimeisimmät kuulumiset, joten hyvä illan liikuntatuokio tuli siitäkin.

Kaikki oli mennyt kotona hyvin; nukkumaanmeno oli ottanut vähän koville, mutta kyllä neiti oli unessa siihen mennessä, kun itse iltayhdeksän jälkeen kotiuduin.

Ehkä sitä jatkossa tämäkin äiti osaa ottaa itselleen enemmän vapautta ja uskaltaa jättää Meean muidenkin hoitoon. Ehkä kesän koittaessa enemmän tuleekin sellaisia tapahtumia, joihin haluaisi ottaa osaa - viime kesänä neiti oli vielä niin pieni, ettei sellainen käynyt mielessäkään. Isovanhemmat ovat kovasti kyselleet jo pikkuneitiä yökylään - jospa sitä kesällä jo uskaltaisi?

Toinen äitienpäivä

Pakko myöntää, että en muista juurikaan ensimmäisestä äitienpäivästäni. Meea oli silloin muutaman viikon ikäinen ja päivät kuluivat vauvanhuuruisessa sumussa. En ehkä itsekään oikein vielä mieltänyt olevani juhlinnan kohteena äitienpäivänä.

Ja näin jälkikäteen en muista sainko lahjaa tai korttia - tai mitä kyseisenä päivänä tehtiin. Ainoa mieleenjäänyt muisto on se, että sain nukkua aamulla pidempään, kun mies heräsi vauvan kanssa. Mies myös teki minulle aamupalan - jonka teon ajan Meea-vauva köllötteli vieressäni sängyssä. Siinäpä sitä tarpeeksi yhteen äitienpäivään.

Tänä vuonna äitiys on jo luonnollista ja ei tunnu niin oudolta saada onnitteluja äitienpäivänä. Äitiys on osa minua, enkä vaihtaisi tätä mihinkään.

Tänä vuonna äitienpäivä alkoi aamiaisella - ei ihan sänkyyn, mutta keittiön pöydälle kuitenkin. Ja päättyi siihen, että mies nukutti Meean yöunille. Siinä välissä vähän kokkailua, ulkoilua, lenkkeilyä koko perheen voimin sekä saunomista. Ainoa toiveeni äitienpäivälle oli oma aika ja sitä olen nyt illasta saanutkin.

Äitienpäivän liikuttavimman hetken koin tänä aamuna. Pikkuneiti käveli isin sormesta kiinni pitäen keittiöstä makkariin, äitiä herättämään. Neiti käveli sängyn viereen kantaen toisessa kädessään korttia - niin tomerana ja ylpeänä. Siinä meinasi tulla tälle äidille itku.

Pikkuneiti taiteili aamulla äidin vielä nukkuessa. 

Ensiaskelkengät ostettu!

Pohdin ensiaskelkenkien hankintaa jo useampi kuukausi sitten, kun neiti alkoi kävellä tukea vasten. Ensiaskeleet ilman tukea otettiin vasta huhtikuun alkupuolella ja sen jälkeen on jonkin verran kävelty ilman tukea. Ennätys on 11 askelta (lelu kädessä), mutta yleensä vähemmän kerrallaan. Neiti kyllä jo jopa juoksee taaperokärryn kanssa tai sormesta kii pitäen (ei siis juurikaan enää tukea ottaen), mutta heti kun päästää irti, laskeutuu polvilleen. Taidot ovat jo kohdillaan, mutta rohkeus ei riitä.

Sen verran lähellä kuitenkin ollaan jo kävelyä - ja pihallakin taaperokärryn kanssa mennään kävellen piiiiiitkiä matkoja - että ensiaskelkenkien osto oli aiheellista.

Halusin ostaa kengät uutena, jotta jalan virheasennoilta yms vältytään. Halusin myöskin ostaa kengät vasta sitten, kun neiti oikeasti kävelee, jotta kengät ovat a) keliin sopivat ja b) oikean kokoiset. Mekin jos olisi ostettu kengät silloin helmikuussa, kun neiti alkoi kävellä tukea vasten, ne olisivat olleet talvikengät ja varmaan kokoa tai kahta pienemmät. Eli hyvä oli odotella!

Kenkiä ostamassa

Olin jo etukäteen katsonut muutaman mieluisan mallin ja yksi - varmaan se kaikista mieluisin - löytyikin heti ensimmäisestä kenkäkaupasta.

Pohdittiin miehen kanssa tätä kenkää ja vertailtiin yhteen toiseen tarranauhalliseen malliin; itse kun vähän epäröin nauhakenkien ostamista. Myyjä sattui juuri siihen kohtaan paikalle ja totesi nauhallisen mallin olevan melkeinpä parempi, kun kengän saa avattua niin pitkälle ja myöskin kiristettyä helposti juuri sopivan kokoiseksi. Myyjän sanoin: "Jos vaan itse jaksaa nauhoja solmia, niin nauhakenkä on kyllä parempi vaihtoehto."

Valveutuneena shoppailijana oli tietysti tarkoitus piirtää Meean jalan ääriviivat paperille ennen kenkäkauppaan menoa, jotta oikea koko löytyy helposti. No, muistin tämän aamulla ennen kaupungille lähtöä ja lähtötohinoissa se sitten unohtui. Autossa muistin, mutta ei viitsinyt alkaa repimään tossuja neidin jaloista enää pois...

Mitattiin sitten oikeaa kokoa kaupassa myyjän opastuksella; pohjallinen irti kengän sisältä ja neiti seisomaan sen päälle. Itse ajattelin kengänkoon olevan ehkä 21; Meealla kun on ollut nyt käytössä sukat kokoa 19-21 ja ne ovat ihan aavistuksen reilut. Pohjallisien päällä seistessä oikeaksi kooksi valikoitui kuitenkin koko 23!

Testattiin kenkiä jalkaan kaupassa ja ne olivatkin tosi mieluisat pikkuneidille. Aiemmin hänellä on ollut jalassaan yhdet miehen siskontytön vanhat tennarit; niiden kanssa ei ole oikeastaan kävelty, mutta on muutaman kerran harjoiteltu kenkien pitämistä jalassa. Eikä ole ollut kivaa. Nämä uudet kengät sen sijaan olivat ihan mahtavat Meean mielestä ja neiti otti kaupassakin nauraen muutaman askeleen ilman tukea kengät jalassa!

Neiti oli myös ihan superreipas kaupassa - myyjäkin kehui ja hämmästeli useaan kertaan. Tyynen rauhallisesti neiti seisoskeli myyjän testaillessa pohjallisia jalan alle ja katseli ihmeissään kassalla poistaessa hälyjä kengästä. Kengät kun olivat niin hyvät, niin saivat jäädä jalkaan samantien. :) Ei tullut kaupassa yhtään itkua tai kenkkuilua; hymyä ja naurua sitäkin enemmän!

Superfitin ihanuudet

Mitkä kengät sitten ostettiin?

Meidän neidin ensiaskelkengiksi valikoitui Superfitin ihanuudet. Oikeastaan vaihtoehtoina oli joko Superfitit tai Eccot, koska ne lienevät parhaat jalkineet ensiaskeleille. Tämä valittu malli oli myös ihan supersöpö!

Pikkuneidin ensiaskelkengät. 

Lauantain kauppareissulle kengät jo saivat jäädä jalkaan, mutta kenkäkauppaa lukuunottamatta ei ole niillä vielä ehditty tallustella. Lähipäivinä varmasti testaillaan kotipihallakin uusia kenkiä ja treenataan kävelyä.

Vauvavuosi ohi!

Vauvavuosi on ollut virallisesti ohi jo muutaman viikon, mutta nämä muutamat aiheeseen liittyvät bloggaukset ovat jääneet kirjoittamatta. Niin paljon aiheita, niin vähän aikaa kirjoittaa. :D Täytyy nyt yrittää tsempata ja kirjoittaa nämä pois alta - ettei sitten Meean ollessa 2-vuotias tarvitse enää raapustaa vauvavuodesta. :)

Mitkä ovat päällimmäiset asiat mielessä vauvavuoden päätyttyä? Tässä pähkinänkuoressa.

Vauvasta on kasvanut taapero
Kun ensimmäinen vuosi on kulunut, on lapsessa tapahtunut kehitys uskomatonta. On vaikea ajatella, että siitä on vasta vuosi, kun pikkuneiti on pieni sylissä tuhiseva nyytti, joka ei osannut juuri muuta kuin itkeä ja kakata. Ja nyt hän on paikasta toiseen touhottava, puhetta ymmärtävä, itsekin muutamia sanoja puhuva ja kävelemään opetteleva iloinen sekä temperamenttinen nuori neiti. Ymmärrän täysin, miksi jotkut tekevät lapset pienillä ikäeroilla - kyllähän sitä tässä vaiheessa iskee kova vauvakuume, kun tajuaa ettei oma vauva olekaan enää vauva!

Muutaman tunnin ikäinen pikkuneiti. <3

Vuosi on mennyt uskomattoman nopeasti
Vaikka vuoteen on mahtunut paljon kaikenlaista, on vuosi silti kulunut älyttömän nopeasti. Vuosi vuodeltahan aika tuntuu kuluvan nopeammin, mutta nyt erityisesti. En ihan oikeasti voi uskoa, että olen ollut jo vuoden (tai oikeastaan jo yli vuoden) kotona lapsen kanssa!

Lapsen kehitystä on ollut ihana seurata läheltä
Kun oma lapsi on koko ajan läsnä, näkee kehityksen ihan eri tavalla kuin tähän asti sukulaisten ja kavereiden lapset. Vaikka heitä olisi nähnytkin usein, silti kehityksestä bongaa vain ne isoimmat ja merkittävimmät jutut - kuten nyt vaikka ensimmäiset sanat ja ensiaskeleet. Nyt Meean kehitystä lähietäisyydeltä seuratessa on laittanut merkille vaikkapa, milloin neiti on oppinut peruuttamaan sohvalta alas, milloin seisonut ilman tukea, milloin oppinut päristämään huulillaan... Ja kaikki uudet taidot ja onnistumiset ovat tuntuneet äidin sydämessä lämpimänä tunteena.

Nyt tämä pieni rakas jo kävelee tuetta muutaman askeleen!

Ei haikeutta, vaan intoa

Monille vauvavuoden päättyminen merkitsee haikeutta. Toki itsekin hämmästelen sitä, mihin meidän vauva on kadonnut. Mutta haikeuden sijaan enemmänkin iloitsen siitä, että hänestä on kasvanut touhukas taapero. Nyt päästään entistä enemmän leikkimään yhdessä ja kesän sopivasti alkaessa myös ulkoilemaan ja vaikkapa ihmettelemään kukkia, kärpäsiä ja muuta jännää. On ollut mahtavaa huomata, että neiti päivä päivältä osaa enemmän ja ymmärtää enemmän; ihan viime päivinä on muun muassa oppinut näyttämään, missä on hänen sukkansa, korvansa ja nenänsä. :) Vauvavuosi on kasvun vuosi, mutta toinen vuosi on oppimisen ja innokkuuden vuosi!

Äitiys on kokonaisvaltaista
Vaikka tiesin lapsenhoidosta paljon etukäteen, on paljon tullut yllätyksenä. Vaikka etukäteen (ainakin itsekseni) ihmettelin joidenkin tuttujen tai puolituttujen kasvatusvalintoja, oman lapsen kanssa on huomannut, ettei kaikki ole aina niin mustavalkoista, eikä kaikki kasvatusmetodit toimi kaikille lapsille. Äitiys pitää sisällään paljon asioita; niin paljon, että niitä on ihan mahdoton listata. Äitiys on asia, jonka voi käsittää vasta sitten, kun on itse äiti. Erityisesti sen, kuinka tärkeä ja rakas oma lapsi voikaan olla.

Elämä ja arki on muuttunut

Oma aika ja vapaus tehdä mitä itse haluaa ovat muuttuneet harvinaisuudeksi. Kahden sijaan meitä on nyt kolme - ja se kolmas on kaikkein tärkein elämää ohjaava asia. En silti valita; uusi arki on vaatinut sopeutumista, mutta se on myös antanut paljon. Sellaista, mitä ei rahalla saa. 

Äitiys on ihanaa
Tämä ehkä se päällimmäinen ajatus tällä hetkellä. Vaikka on vaikeita päiviä, vaikka välillä väsyttää ja vaikka välillä mieluummin olisin ihan missä tahansa muualla kuin kaksin kiukuttelevan lapsen kanssa kotona. Silti jokaiseen - myös kaikista vaikeimpaan - päivään kuuluu niin paljon kaikkea ihanaa. En haluaisi mitään muuta kuin olla äiti.

Kaappaus keittiössä

Kaappaus keittiössä on yksi lemppari-ruokasarjojani. Tähän asti olen katsellut sitä ihmetellen, miten tuollaisiakin perheitä voi löytyä. En ole siis koskaan ajatellut, että voisin itse hakea kyseiseen ohjelmaan. Vaikken olekaan mikään huippukokki - ja vaikka meillä syödään välillä myös Hese-ruokaa - on perusasiat kuitenkin olleet hanskassa.

Parhaillaan pyörivää kautta katsellessani on kuitenkin mieleen hiipinyt ajatus siitä, josko jonkun pitäisi kaapata meidänkin keittiö.

Kirjoittelin aiemmin taaperonkestävistä resepteistä ja siitä, miten vaikeaa ruuanlaitto on energisen, mutta äidin läheisyyttä kaipaavan taaperon kanssa. Olen kirjoitellut myös Meean allergioista ja vaikeasta siirtymisestä yhteiseen ruokaan. Siinäpä pähkinänkuoressa ne meidän perheen suurimmat ongelmat.

Mistä löytyy aika kokkaamiseen? Mitä ruokaa pystyy tekemään päivällä, kun on kaksin taaperon kanssa? Miten estää lasta roikkumasta kiinni kädessä, jossa on veitsi tai kurottelemasta kuumalla levyllä olevalle paistinpannulle? Milloin ne muut kotityöt tehdään, jos päikkäriajat menee ruuanlaiton valmisteluun? Miten saadaan perheen ruoka-ajat nidottua yksiin?

Miten meidän perheen perusruuista voi varioida allergiavapaita versioita? Miten kokataan koko perheelle maistuvaa ruokaa - joka sopii myös allergikolle? Miten ehtii kokata tarvittaessa kaksi eri ruokalajia? Miten sihtikurkun saa syömään kiinteämpää ruokaa?

Kysymyksiä on paljon ja asioiden kanssa edetään pikkuhiljaa. Vaikeata tuntuu silti välillä olevan - kumpikin osa-alue.

Nyt ollaan todella siinä vaiheessa, että keittiön kaappauskin olisi meidän perheessä mahdollista. Ikävä puoli kyseisessä tv-formaatissa on se, että jaksoja tuskin tullaan kuvaamaan ihan samantien - nyt kun se ongelma on päällä. Uskon, että meilläkin puolen vuoden päästä tilanne on ihan toisenlainen: Taapero on tottunut leikkimään enemmän yksin ja ehkä jo osaa auttaakin jollain tavalla kokkauksessa. Allergiareseptejä on ehditty testaamaan enemmän; omat suosikit ja bravuurit on löydetty. Ainakin toivottavasti.

Joten miten ois, Kari Aihinen tai joku muu vastaava ruokaguru, voisitko tulla kaappaamaan meidän keittiön - just nyt?

1-vuotiskuvausten satoa

Kirjoittelin jo aiemmin Meean 1-vuotiskuvauksista, jotka olivat pari viikkoa sitten - muutama päivä virallisen synttäripäivän jälkeen.

Saatiin kuvat Studio Varjon Pasilta jo viime viikolla - kaksi päivää kuvauksen jälkeen - ja niitä on nyt tässä katseltu ja ihasteltu. Aivan uskomattoman hienoja kuvia taas kerran ja ihan mahtavia ilmeitäkin oli tallentunut kuviin!

Tässä esittelyssä kuvauspäivän saldoa - upeita otoksia oli niin monta, että ykkössuosikkia on vaikea valita.

Pikkuneiti kuulemma oli niin hyvä malli, ettei mitään kuvaa tarvinut kovin montaa otosta napsia, kun tuli jo onnistunut kuva. Aika paljon ehdittiin tunnissa kuvata!

Aluksi otettiin kuvia synttärimekko päällä. Neiti pääsi heti aluksi seisoskelemaan pöydälle!

Isot tytöt istuu tuolilla. :)

Pieni takkutukka. :D

Tämä kuva on ehdottomasti yksi suosikeistani! <3

"Nyt ei haittaa vaikka vähän menee sormikin suuhun." Neiti vähän kenkkuili hampaita ennen kuvausten alkua, mutta onneksi ei kovin montaa kertaa kuvissa ollut sormi (tai mikään muukaan) suussa. 

Lepohetki laatikossa. :)

Sitten vaihdettiin päälle minun 1-vuotiskuvassa ollut mekko ja rekvisiitaksi samaisessa kuvassa aikoinaan ollut nalle. 

Pikku muru - ihan parhaat ilmeet tallentuneet kyllä kuviin! <3 

Tässä kuvassa kurkittiin kahvilassa sattumalta samaan aikaan olleita työkaverin lapsia. :)

Tämä viimeinen kuva piti ottaa alunperin toisesta suunnasta ja ilman laatikkoa. Neiti kuitenkin keskittyi enemmän kaihtimien narun näpräämiseen, niin Pasi-kuvaaja vaihtoi ideaa lennosta - ja tästä tulikin yksi suosikkikuvistani! Pikkuneiti poseeraa kuin kunnon malli! :)

Aika paljon erilaisia kuvia - ja aika monta hyvää ilmettä! Olin erittäin tyytyväinen Meean puolivuotiskuviin (jotka otti myös Studio Varjo) ja ehkä vieläkin tyytyväisempi näihin 1-vuotiskuviin. Parastahan on se, että kuvauksia ei sinänsä suunnitella tai "käsikirjoiteta" etukäteen, vaan mennään lapsen ehdoilla; esimerkiksi nuo pöydän ääressä istumiskuvat otettiin lennossa ja viimeinen kuvakin syntyi siksi, ettei Meea halunnut alkuperäisidean mukaisesti poseerata. :)

Yksi kuva tähän kuvasarjaan otetaan vielä "jälkitoimituksena", näillä näkymin toukokuun loppupuolella. Ikuistetaan kaverukset Meea ja Arttu vielä samaan kuvaan kotikulmilla. Valokuvaajan ehdotuksesta ja ilman erillismaksua - ihan huippua palvelua! :)

Käy tsekkaamassa lisää Studio Varjon tuotoksia täältä.

Reissaamisen kamaluus

Oltiin vapunvietossa Meean kummien luona ja taas kerran mietin, onko tässä mitään järkeä. Nimittäin yökyläilyssä tuttavien luona vauvan/taaperon kanssa. 

Älä ymmärrä väärin. Minusta on ihanaa reissata, käydä kyläilemässä ystävien ja sukulaisten luona. Vaikka pitkät jutustelut, hauskat illanistujaiset ja yhdessä puuhailu läheisten kanssa ovat ihan mahtavia, lapsiperheenä reissaaminen tuntuu välillä melko tuskaiselta.

Ja vaikka tämä onkin vähän tällainen valivali-bloggaus ja keskittyy vaan negatiivisiin asioihin, on siellä reissussa yleensä aina aika kivaa - jopa tosi kivaa. :)

Pakkaamisen vaikeus

Jo se pelkkä omien vaatteiden (ja muiden elintärkeiden kamppeiden, kuten hiuslakan ja puhelimen laturin) pakkaaminen vie aikaa ja vaivaa. Ja vaatii myös sääennusteen tutkailua; tarvitseeko paksua vai ohutta vaatetta, pitkähihaista vai lyhythihaista. Niin ja mukaan täytyy pakata vähintään kahdet kengät, koska yhdet eivät millään voi sopia kaikkien asujen kanssa ja kaikkiin sääolosuhteisiin.

Puhumattakaan Arttu-hauvan tavaroista. Kipollinen herkkuja, rakkaimmat lelut, turkinhoitovälineet ja lääkkeet (kaiken varalta), hihnat ja pannat... Ja juuri oikea määrä ruokanaksuja riippuen reissun pituudesta.

Ja tämä oli se helppo osuus.

Pikkuneidille kaikki mahdollinen mukaan

Niinä kertoina, kun olen koittanut pakata vain vähän vaatteita, Meea on sotkenut kaikki jo ensimmäisenä päivänä. Siksi nykyään pakkaan - vähintään - kaksi vaatekertaa per päivä. Yli neljän päivän reissuilla luotetaan siihen, että saadaan lainata pyykinpesukonetta, mutta viikonloppureissuille se vaatemäärä on aika suuri! Etenkin jos vielä on nämä kelivaraukset, eli mukaan viisi vaatekertaa lyhythihaista ja viisi vaatekertaa pitkähihaista.

Ulkoilukeleillä myös parit ulkovaatteet (jos yhdet kurataan, niin on toiset varalle); kelien vaihdellessa myös eripaksuisia. Ja iso kasa eripaksuisia ja eri tarkoitukseen olevia asusteita. Vaatteista täyttyy helposti yksi kassi.

Nykyisin täytyy pakata mukaan myös leluja pikkuneidille, koska kaikista kyläpaikoista niitä ei löydy (tarpeeksi). Viime reissulla synttärilahjaksi saatu Skip Hopin reppu täyttyi ääriään myöten leluista!

Ja sitten ne "kaiken varalta" -tavarat. Pakkaan siis aina itsellekin tavaraa mukaan kaiken varalta - niin myös koiralle ja lapselle. Meea tarvitseekin niiden oleellisimpien - vaatteet ja tuttipullot - lisäksi mukaan kasan kaikkea muuta sälää. Särkylääkkeet, kuumemittari, itkuhälyttimien laturi...

Moniallergikolle otetaan yleensä mukaan myös kassillinen ruokaa, niin ei tarvitse heti ensimmäisenä kyläpaikassa rynnätä kauppaan ostamaan evästä. Eikä arpoa, että saakohan sieltä sellaisia valmisruokia, jotka Meealle sopivat. Korvikepurkki, kaupan hedelmäsoseet ja ruoka-ainekset kokkailuun (viimeksi bataatti, sipuli, persilja ja possun jauheliha) täyttävät yhden muovipussin. 

Valtaosaan kyläpaikoista tarvitaan myös rattaat (+ sadesuoja, jalkapeite, lämpöpussi, aurinkosuoja...), syöttötuoli sekä matkasänky, peitto ja lakanat. Aika oleellisia, mutta vaikea muistaa ottaa mukaan. 

Ja kun näitä tavaroita pakkailee yleensä lähtöpäivänä, pikkuneidin temmeltäessä vieressä, pakkaaminen on oikeasti tosi aikaavievää puuhaa. Etenkin kun pitäö aina miettiä, että mitähän kaikkea tarvitseekaan mukaan. Pitäisi varmaan tehdä itselle joku valmis lista reissuja varten, josta voisi aina tarkistaa, että onhan kaikki mukana...

Liian pieni auto - aina

Kuten noista ylläolevista tavaralistauksista voi päätellä, mukaan lähtevä tavaramäärä on valtaisa. Vaikka meillä on tila-auto, on tilasta usein puutetta... Vielä kun takakonttiin pitää jättää noin kolmasosan tila pikkuherralle, niin välillä auton pakkaaminen on melkoista palapelin kasaamista.

Yleensä meillä onkin takakontissa alimmaisena rattaiden runko ja sen päällä pino kasseja. Etupenkillä ratasosa ja joko kasseja tai matkasänky ja/tai syöttötuoli (joka onneksi on siis se Ikean Antilop, joka menee pieneen tilaan). Parhaassa tapauksessa takapenkillä on vain minä, Meea ja hoitolaukku. Pahimmassa tapauksessa vielä penkillä pari matkalaukkua ja jalkatilassa muovipussi tai kaksi. 

Automatkat yleensä menevät kohtuullisen unisissa tunnelmissa ja isin ollessa ratin takana, joten varsinainen matkustaminen on äidille (välillä ainoa) lepohetki. Tosin koskaan ei voi tietää, mitä parin tunnin automatkalla tapahtuu, joten autoa pakatessa käden ulottuville täytyy muistaa jättää ainakin maitopullo, harso, pari lelua, kosteuspyyhepaketti, ruokapurkki, lusikka, ruokalappu, vesipullo, vaippoja, varavaatteet...

Vappuna matkalla kohteeseen. :)

Perillä kohteessa 

Perillä puretaan puoli tuntia autosta tavaroita ja etsitään niitä juttuja, joita tarvitaan justnytheti - yleensä ruokaa tai vaippoja. 

Melkeinpä kyläpaikasta riippumatta - etenkin nyt neidin touhottaessa paikasta toiseen - luvassa on lähes tauotonta vahtimista. Kun ei voi tietää, onko kaikki vaaralliset/särkyvät asiat piilotettu Meealta, täytyy ainakin ensimmäinen päivä juosta perässä. Usein vielä senkin jälkeen, sillä neiti keksii kyllä uusia pahanteon kohteita. Kotona sellaiset asiat on aika hyvin eliminoitu, mutta kyläpaikoissa luonnollisesti ei. Vaatiikin siis äidiltä - välillä myös isiltä ja kyläpaikan väeltä - kohtuullisen suurta vahtimista. Viime reissulla kiinnostavimmat asiat olivat akvaario ja arkkupakastimen virtanapit. :D 

Jottei kyläily olisi liian helppoa, toki myös nukkuminen (ja nukahtaminen) on kylässä vaikeampaa kuin kotona. Viime reissu meni itse asiassa varmaan parhaiten ikinä - Meea heräsi kolmen yön aikana vaan kerran yöllä (ja paristi illalla) - mutta monesti yöt ovat aika tuskaisia. Kylässä myös tulee valvottua monesti myöhempään kuin kotona, mutta pikkuneiti-herätyskello soi silti aamuvarhain, joten univajetta ainakin kyläreissuilla aina saa. Tosin tämä univaje tulisi myös vieraiden ollessa meillä. :)

Kotia kohden

Kun kotiinpaluun aika koittaa, on edessä taas sama rumba - käänteisenä. Etsitään ympäri kyläpaikkaa levitetyt tavarat ja pakataan ne. Sullotaan kaikki autoon ja yritetään mahtua itsekin mukaan. Kotiin päästyä puretaan tavarat autosta sisälle. Kaiken tämän jälkeen on jo sen verran väsynyt, että yleensä tavaroiden purkaminen laukuista pois jää seuraavaan - tai sitä seuraavaan - päivään.

On tuo reissaaminen melkoista hommaa. Vaikka tosiaan ihan mukavaa käydä kyläilemässä, olen monesti miettinyt, että jospa jatkossa vaan kutsutaan kaikki meille kylään, eikä itse poistuta kotoa. No, ensi viikolla onkin yhdet viikonloppuvieraat tulossa - eikä vielä tiedossa, milloin itse "pitäisi" reissata jonnekin. Kesälomia odotellessa... :D

1-vuotiskuvaukset done!

Tänään vuorossa oli pikkuneidin 1-vuotiskuvaukset! Etukäteen jännitti, miten kuvaus sujuu, kun neiti aloitti aamupäivällä hammaskenkkuilut, mutta onneksi ei kovin paljoa hammas vaivannut kuvauksissa.

Meean 1-vuotiskuvissa luotettiin samaan laatuun kuin puolivuotiskuvissa, joten valinnanvaikeutta kuvaajan suhteen ei ollut. Studio Varjon Pasi on itselleni tuttu töiden kautta, joten tiesin kuvat hyviksi ja persoonallisiksi. Ja en olisi voinut niihin Meean puolivuotiskuviin olla yhtään tyytyväisempi!

Tehdasmiljöössä kuvaaminen ei valitettavasti ollut tällä kertaa mahdollista, mutta upeita kuvia saatiin otettua Naissaaren Kahvi- ja Juhlahuoneella Vaajakoskella. Kuvia olen toistaiseksi päässyt kurkkimaan vaan kameran näytöltä, mutta erittäin hyviltä vaikuttivat - jälleen! Hyviä kuvakulmia ja hyviä ilmeitäkin näytti ikuistuneen talteen.

Äitikin ehti napsia pari kuvaa kuvausten aikana. 

Ja pikkuneitihän oli oikein mainio malli! Viimeistä kuvaa lukuunottamatta kaikki kuvat saatiin otettua uskomattoman nopeasti; tuli jo ekoilla räpsyillä niin hienoja kuvia, ettei tarvinut enää sen enempää kuvailla. Vaikka alussa yksi pikku kupsahduskin sattui, niin hienosti neiti jaksoi virnuilla ja poseerata.

Yhteen kuvaan tuli hieno kurkistuskin, kun neiti vilkuili sattumalta kahvilassa samaan aikaan olleita työkaverin lapsia. Viimeisessä kuvassa neitiä sitten kiinnostikin enemmän kaihtimien narut, eikä olisi malttanut keskittyä enää mihinkään muuhun. :) 

Kuvailtiin Meeaa sekä omassa juhlamekossaan että minun 1-vuotiskuvassa olleessa mekossa. Vähän nostalgiaakin saatiin siis kuviin; mukana oli myös omassa kuvassani ollut nalle, mutta en tiedä kuinka hyvin se kuviin osui, kun ei Meea siitä niin kovasti innostunutkaan.

Teija 1 vee. :)

Kuvat saadaan kuulemma jo tiistai-iltana, ihan huippunopeaa toimintaa! Odotan jo innolla - ainakin tosiaan kameran näytöltä katsottuna mukana on useampikin loisto-otos!

Niin, ja oikeastaanhan tämä oli vasta kuvaus vol 1. Ajatuksena kun oli samalla kertaa ottaa myös kuva Arttu-hauvasta Meean kanssa. Pasi-kuvaaja ehdotti, että voitaisiin ottaa tämä kuva myöhemmin - kunhan kelit lämpenee. Voidaan sitten ottaa kuva ulkosalla ja siitä varmasti tuleekin paljon parempi yhteiskuva näin toteututtuna! Pasilla oli visio hiekkatien pätkästä ja tuosta meidän nurkilta sellainen löytyy, joten sovittiin, että hän ajelee meille tänne maalle kuvailemaan ilmojen lämmettyä. 

Ihan loistavaa palvelua - ja loistavia kuvia. Kiitos Studio Varjo ja Pasi - meidän perheeltä lähtee kyllä lämpimät suosittelut eteenpäin!

Pikkuneidin allergiataival

Havahduin siihen, että blogissa ei ole tullut kovin paljoa käsiteltyä pikkuneidin allergioita. Vaikka se on kuitenkin asia, joka koskettaa meitä joka päivä - ja joka on osaltaan tehnyt arjesta haasteellisempaa. Ajattelinkin siis kertoa meidän tähän astisesta allergiataipaleesta.

Huhhuh, taitaa tulla melkoinen romaani!

Ekat allergiat valmissoseista

Tästä ensimmäisestä ilmenneestä allergiasta kirjoittelinkin lokakuussa oman bloggauksensa. 

Tiivistettynä homma meni niin, että ekat allergiaoireet ikinä tulivat kaupan mangososeesta - sitä ennen Meea oli siis syönyt vain omatekoisia soseita. Oletin tottakai kyseessä olevan mangoallergia. 

Kunnes sitten neiti sai maisteltavakseen kaupan peruna-parsakaalisosetta. Kumpaakin vihannesta oli syönyt omatekoisena, joten olisi pitänyt sopia. Eipä sopinut; samat oireet tuli kuin mangosta. 

Koska neiti oli syönyt myös kaupan päärynäsosetta (ilman oireita), ei kyse voinut olla sopimattomuudesta teolliselle tuotannolle. Ainesosia tiirailemalla syyksi löytyi riisitärkkelys - ja ylipäätään riisi. 

Koska riisi ja maissi kulkevat käsi kädessä, myöhemmin testasin myös pakastemaissia, joka aiheutti samat oireet, tosin vähän lievempinä. Valmissoseet ovat siis olleet lähes kokonaan poissuljettuja meidän ruokalistalta, sillä jompaa kumpaa tärkkelystä valtaosasta löytyy.

Yleiskone on laulanut, kun Meealle on tehty soseita. Tosin - ilman allergiaakin - olisin kyllä ennemmin tehnyt soseet itse! :)

Nyt käytössä oleva korvike on tosin maissista tehtyä ja se kohtuullisesti sopii. Ihottumat ovat pysyneet pääosin poissa ja kortisonikuureilta on vältytty. Resepti on olemassa toiseenkin, mutta kun tämä nyt hyvin näyttäisi käyvän, en ole kokenut syytä vaihtaa.

Epäselviä allergiaoireita

Puolen vuoden iässä alkoi allergiaoireita tulemaan monesta eri ruoka-aineesta ja edettiinkin uusien ruokien antamisessa hitaasti. Tämä osaltaan hankaloitti sormiruokailuakin - mikä on tosi harmi - joten panostettiin pääasiassa soseruokaan.

Loka-joulukuussa ainakin mansikka, musta viinimarja, kana ja aprikoosi saivat atooppisen ihottuman lehahtamaan. Kun ihottuma paheni myös niinä päivinä, kun ei otettu uusia ruoka-aineita, aloin epäilemään syyksi jotain muuta; koira- tai maitoallergiaa.

Syyksi ilmeni myöhemmin maitoallergia ja oletetuista allergioista moni katosikin tämän jälkeen. 

Suolioireinen maitoallergia

Atooppisen ihottuman ja 1,5 kuukauden ripuloinnin syyksi tosiaan paljastui maitoallergia. Jälkiviisaana voin todeta, että olisi pitänyt luottaa omaan vaistoonsa, sivuuttaa neuvolan mielipiteet ja mennä yksityiselle jo aiemmin.

No, eipä sille mitään enää voi.

Maitoaltistuksessa Mehiläisessä. 

Maitoallergian selvittely sotki ruokakuvioita melkoisesti.

Ensin 1,5 kk luultiin allergiaoireiden johtuvan kaikesta muusta. Sitten pari viikkoa testailtiin maidottoman korvikkeen sopivuutta. Sitten meni varmaan 1,5 kk, että saatiin kaikki jo ruokavaliossa olleet ruuat yksitellen testattua toiseen kertaan - välissä vielä maitoaltistus, jolloin reiluun kahteen viikkoon ei saanut ottaa uusia ruoka-aineita.

Kaikkineen siis lähes 4 kk tuli ns. takapakkia uusien ruoka-aineiden testaamisessa - kun se tahti muutenkin on melko hidas (4-5 pvän välein uusi ruoka-aine). Tästä johtuen ruokapaletti ei vuoden ikään mennessä meillä ole vielä läheskään niin laaja kuin voisi olla. Ei testattujen eikä sopivien osalta.

Kaurajogurtin mystiset oireet

Kun ei allergiaoireissa vielä ollut tarpeeksi haastetta ruokailuun, Meea päätti alkuvuodesta lopettaa puuronsyönnin. Sinänsä en ihmettele; onhan se aika tylsää syödä kaurapuuroa aamuin illoin ja neiti kaipasi varmasti vaihtelua.

Kokeiltiin tilalle kaurajogurttia, smoothieita kauramaitoon tehtynä sekä kvinoa-puuroa. Kaikki Meean mielestä hyviä ja maistuvia. Mutta pikkuhiljaa alkoi jo reilun kuukauden poissa ollut ihottuma palaamaan.

Luulin syyksi kvinoaa, mutta oireet eivät kadonneet sen lopettamisen myötä, vaan päinvastoin pahenivat. Silloin ryhdyin tähänastisen allergiataipaleen suurimpaan salapoliisityöhön, kun selvittelin kauramaidon ja -jogurtin ainesosia löytääkseni, mistä ihottuma johtuu.

Kaikki ainekset paperille listaamalla ja vertailemalla löytyi kaksi vaihtoehtoa allergian aiheuttajaksi. Vanilja tai sakeuttamisaine pektiini, joka tehdään omenien ja sitrushedelmien puristusjätteestä.

Pohdittuani asiaa, muistelin että loppuvuoden allergiaa aiheuttaneissa valmissoseissahan oli sitruunamehua. Ei siis ehkä sittenkään mansikka- ja mustaherukka-allergiaa! (Ja nyt on kumpikin marja testattu uudelleen ja hyvin sopii!) Muita sitrushedelmiä ei Meea vielä ole syönyt, joten sitrushedelmä on todennäköisin vaihtoehto. Tuota sitruunaa on muutenkin ilmeisesti aika salakavalasti monessa vauvanruuassa mukana; kuulemma Ella's Kitchenin soseissa ei edes kaikissa ole sosepussissa mainittu sitruunaa, vaikka nettisivujen tuotelistauksessa lukee!

Kiitos salapoliisityön, jäi taas yksi Meealle hyvin maistuva ruoka pois, eli kaurajogurtti. Maustamattomana saattaa sopia, ei ole vaan vielä ole ehditty sitä(kään) testaamaan.

Onneksi sentään se kaurapuuro maistuu nykyään iltaisin, kun aamupalaksi syödään muuta. Yleensä smoothieta tai Piltin kauraherkkua ja sormiruokana koko ajan enenevässä määrin mm. ruisnaksuja, kauraleipää sekä uutta suosikkia Talk-muruja.

Ruokailukaveri. ;)

Maitoallergia oireilee vieläkin 

Nyt sitten viimeisen 1,5 kk sisällä on taas vähän selvitelty oireita.

Tänä aikana uusina on otettu mukaan mm. lohi ja vehnä, joista ei muuten tullut oireita, mutta yöunet huononivat. Päivinä jolloin niitä ei syöty, seuraava yö nukuttiin hyvin. Ja jos syötiin, heräiltiin 1-3 kertaa. Muita oireita ei (ainakaan näillä parin pvän kokeiluilla) tullut, mutta yöunien menetys on jo aika iso asia.

Noh, viikon uusien ruoka-aineiden tauon aikana yöunet alkoivat jälleen olla huonoja - ei ihan joka yö, mutta lähes. Joten ehkei syy ollutkaan lohessa ja vehnässä. Etenkin kun kakkakin alkoi taas löystyä.

Meea on syksystä asti syönyt nautaa, mutta sekaisin muiden lihojen kanssa - viime aikoina siis possun kanssa. Nyt kaupasta oli kahdella peräkkäisellä ostokerralla possu loppu, joten pakastimesta on löytynyt ainoastaan nautasosetta. Eli käytännössä Meea on vajaan 1,5 kk syönyt pelkkää nautaa lihana. Pari viikkoa sitten vaihdoin testiksi naudan possuun ja yöt paranivat samantien, samoin kakan laatu! Myös ruokamäärät ovat viime päivinä kasvaneet (lue: ei äidin laittamat annoskoot enää riitä); toki tämä voi liittyä yleisesti kasvuun, mutta mahdollista on, että kun se nauta ei enää aiheuta vatsanväänteitä, maistuu muukin ruoka paremmin. 

Mikä sopii, mikä ei?

Onneksi jotain sopiviakin ruokia on, ettei tarvitse ihan nälissään olla. Vähän tosin alkaa neitiä jo kyllästyttämään samat ruuat päivästä toiseen, joten pitäisi jotain uutta keksiä - joko näistä aineksista tai yrittää ottaa ruokapalettiin mukaan jotain muuta maistuvaa ja ravitsevaa.

Kyllä-listalla ne, jotka eivät aiheuta oireita:
Possu, kaura, ruis, tapioka, kookos, bataatti, peruna, kukkakaali, parsakaali, kesäkurpitsa, kurpitsa, palsternakka, avokado, kurkku, sipuli, persilja, rypsiöljy, päärynä, omena, banaani, viinirypäle, mango, vesimeloni, ananas, ruusunmarja, vadelma, mustikka, mansikka, mustaherukka.

Ei-listalle ne, joista oireet selkeät ja/tai sopivuutta on testattu jo useamman kerran:
Nauta (tosin ilmeisesti tämä sopii pienissä määrissä), kana, riisi, maissi, porkkana, sitrushedelmät/sitruuna.

Ehkä, eli kaipaa vielä uudelleen testausta:
Kala, vehnä, ohra (talk-muruista tulee vähäistä ihottumaa, puurosta paljon ihottumaa; talk-muruja on kuitenkin syöty), kvinoa.

Soseista kunnon ruokaan

Vaikka allergiat hankaloittavat arkea, tähän asti niiden kanssa eläminen on ollut kuitenkin kohtuullisen helppoa. Neiti kun on syönyt pääsääntöisesti vaan soseita - omatekoisena. Eli on tasan tarkkaan tiennyt, mitä lapselle antaa ja raaka-aineet ovat olleet puhtaita ja ns. sitä itseään. Toki valmissoseet ovat olleet aika pitkälti nounou meidän perheessä, mutta onneksi sitä on jaksanut vääntää soseita itse.

Nyt kun pikkuhiljaa siirrytään yhä enenevässä määrin syömään sekä yhteistä ruokaa muun perheen kanssa että erinäisiä "valmisruokia" (siis esimerkiksi ketsuppi), tuo tämä varmasti runsaasti haasteita meidän arkeen. Tuoteselosteet on luettava tosi tarkkaan ja ruuanlaitossa vietävä luovuus äärirajoille.

Seuraavaksi tahtoisinkin kasvattaa Meean ruokavaliota nimenomaan siihen suuntaan, että neiti pystyisi syömään enemmän samaa ruokaa muun perheen kanssa. Annoskateus on suuri, mutta toistaiseksi yhteisenä ruokana on syöty vasta jauhelihakeittoa. Oman haasteensa tuo se, että neiti on melkoinen sihtikurkku; soseiden lisäksi vain helposti suuhun sulava ruoka (kuten talk-murut ja ruisnaksut) päätyy mahaan asti.

Mitä seuraavaksi?

Jos vaan uskallan tässä allergiaoireiden pelossa, lähiaikoina otetaan testiin kananmuna ja soijamaito. Jos edes jompikumpi kävisi, se helpottaisi ruuanlaittamista. 

Parhaillaan testissä on uudemman kerran vehnä, joka ei ainakaan kahden kokeilupäivän jälkeen ole oireillut. Ai että se helpottaisi meidän arkea, jos vehnä sopisi! Mutta jos ei sovi, tämän kokeilun jälkeen hyviä lisäruokia voisivat olla eri viljat; ainakin tuo jo kertaalleen testattu kvinoa sekä leipomista silmällä pitäen myös speltti ja/tai tattari. Kenties maissin ja riisinkin voisi testata uudelleen, josko jompikumpi sopisi jo nyt, niin pystyisi gluteenittomia tuotteita edes käyttämään...

Lihoista testiin tulee ainakin hirvi, jonka lihaa löytyy pakastimesta. Ehkä kalkkunaakin voisi testata, kun sillä voisi ehkä yrittää korvata kanaa sitten omastakin ruuasta - meillä kun tehdään tosi paljon kanaruokia!

Hedelmistä paletti on jo aika hyvä, kasviksista ainakin tomaatti voisi olla hyvä testata seuraavaksi. Niin ja ne mausteet; tällä hetkellä kun mausteeksi Meean ruokiin voi laittaa ainoastaan sipulia, persiljaa ja öljyä - olisi kiva saada jotain lisää tähänkin.

Jos vielä lisää noita sopimattomia tulee, täytynee varata aika allergialääkäriltä. Maitoaltistuksen yhteydessä lääkäri totesi, että jos muita allergioita alkaa tulemaan lukuisia ja/tai tietystä ruokaryhmästä ei sovi juuri mikään, täytyy tulla uudelleen vastaanotolle. Pikkuhiljaa aletaan olemaan siinä vaiheessa - erityisesti, jos tuo vehnä alkaa oireilemaan.

Hitaasti, mutta varmasti, edetään tämän asian kanssa. Äitiä tämä taitaa tuskastuttaa enemmän kuin tytärtä. Toisaalta tekisi mieli antaa vain näitä nykyisiä tai suht allergiavarmoja ruokia - epäsopivan osuminen kohdalle kun yleensä vie niin paljon aikaa ruokakokeiluilta, kun väliin pitää jättää niitä ei-mitään-uutta -päiviä, jotta iho ja/tai suolisto rauhoittuu. Eikä se tietenkään näin äitinä tunnu mukavalta ns. tahallaan aiheuttaa omalle lapselleen huonoa oloa uusilla ruuilla.

Olisi niin helppoa, jos voisi surutta antaa Meean maistaa haarukallisen omalta lautaselta tai ottaa reissussa kaupasta välipalaksi ihan mitä tahansa. Vaikeammaksi tämä taitaa mennä Meean kasvaessa, mutta onneksi (toivottavasti) pikkuhiljaa allergiatkin katoavat - tai edes osa!

Vaikka allergiat ovatkin tuoneet haasteita meidän perheen viimeiseen puoleen vuoteen, täytyy silti olla onnellinen, että allergiat ovat olleet kuitenkin melko lieviä. Ripulointi ja vatsanväänteet eivät tunnu mukavilta, eikä se kuiva ihottumakaan ole kovin miellyttävää. Hengenahdistusta tai vastaavaa ei kuitenkaan toistaiseksi ole mistään ruoka-aineesta tullut, joten sitä kontekstia vasten täytyy kuitenkin iloita siitä, etteivät asiat ole niin huonosti kuin voisivat olla.