Vauvavuosi ohi!

Vauvavuosi on ollut virallisesti ohi jo muutaman viikon, mutta nämä muutamat aiheeseen liittyvät bloggaukset ovat jääneet kirjoittamatta. Niin paljon aiheita, niin vähän aikaa kirjoittaa. :D Täytyy nyt yrittää tsempata ja kirjoittaa nämä pois alta - ettei sitten Meean ollessa 2-vuotias tarvitse enää raapustaa vauvavuodesta. :)

Mitkä ovat päällimmäiset asiat mielessä vauvavuoden päätyttyä? Tässä pähkinänkuoressa.

Vauvasta on kasvanut taapero
Kun ensimmäinen vuosi on kulunut, on lapsessa tapahtunut kehitys uskomatonta. On vaikea ajatella, että siitä on vasta vuosi, kun pikkuneiti on pieni sylissä tuhiseva nyytti, joka ei osannut juuri muuta kuin itkeä ja kakata. Ja nyt hän on paikasta toiseen touhottava, puhetta ymmärtävä, itsekin muutamia sanoja puhuva ja kävelemään opetteleva iloinen sekä temperamenttinen nuori neiti. Ymmärrän täysin, miksi jotkut tekevät lapset pienillä ikäeroilla - kyllähän sitä tässä vaiheessa iskee kova vauvakuume, kun tajuaa ettei oma vauva olekaan enää vauva!

Muutaman tunnin ikäinen pikkuneiti. <3

Vuosi on mennyt uskomattoman nopeasti
Vaikka vuoteen on mahtunut paljon kaikenlaista, on vuosi silti kulunut älyttömän nopeasti. Vuosi vuodeltahan aika tuntuu kuluvan nopeammin, mutta nyt erityisesti. En ihan oikeasti voi uskoa, että olen ollut jo vuoden (tai oikeastaan jo yli vuoden) kotona lapsen kanssa!

Lapsen kehitystä on ollut ihana seurata läheltä
Kun oma lapsi on koko ajan läsnä, näkee kehityksen ihan eri tavalla kuin tähän asti sukulaisten ja kavereiden lapset. Vaikka heitä olisi nähnytkin usein, silti kehityksestä bongaa vain ne isoimmat ja merkittävimmät jutut - kuten nyt vaikka ensimmäiset sanat ja ensiaskeleet. Nyt Meean kehitystä lähietäisyydeltä seuratessa on laittanut merkille vaikkapa, milloin neiti on oppinut peruuttamaan sohvalta alas, milloin seisonut ilman tukea, milloin oppinut päristämään huulillaan... Ja kaikki uudet taidot ja onnistumiset ovat tuntuneet äidin sydämessä lämpimänä tunteena.

Nyt tämä pieni rakas jo kävelee tuetta muutaman askeleen!

Ei haikeutta, vaan intoa

Monille vauvavuoden päättyminen merkitsee haikeutta. Toki itsekin hämmästelen sitä, mihin meidän vauva on kadonnut. Mutta haikeuden sijaan enemmänkin iloitsen siitä, että hänestä on kasvanut touhukas taapero. Nyt päästään entistä enemmän leikkimään yhdessä ja kesän sopivasti alkaessa myös ulkoilemaan ja vaikkapa ihmettelemään kukkia, kärpäsiä ja muuta jännää. On ollut mahtavaa huomata, että neiti päivä päivältä osaa enemmän ja ymmärtää enemmän; ihan viime päivinä on muun muassa oppinut näyttämään, missä on hänen sukkansa, korvansa ja nenänsä. :) Vauvavuosi on kasvun vuosi, mutta toinen vuosi on oppimisen ja innokkuuden vuosi!

Äitiys on kokonaisvaltaista
Vaikka tiesin lapsenhoidosta paljon etukäteen, on paljon tullut yllätyksenä. Vaikka etukäteen (ainakin itsekseni) ihmettelin joidenkin tuttujen tai puolituttujen kasvatusvalintoja, oman lapsen kanssa on huomannut, ettei kaikki ole aina niin mustavalkoista, eikä kaikki kasvatusmetodit toimi kaikille lapsille. Äitiys pitää sisällään paljon asioita; niin paljon, että niitä on ihan mahdoton listata. Äitiys on asia, jonka voi käsittää vasta sitten, kun on itse äiti. Erityisesti sen, kuinka tärkeä ja rakas oma lapsi voikaan olla.

Elämä ja arki on muuttunut

Oma aika ja vapaus tehdä mitä itse haluaa ovat muuttuneet harvinaisuudeksi. Kahden sijaan meitä on nyt kolme - ja se kolmas on kaikkein tärkein elämää ohjaava asia. En silti valita; uusi arki on vaatinut sopeutumista, mutta se on myös antanut paljon. Sellaista, mitä ei rahalla saa. 

Äitiys on ihanaa
Tämä ehkä se päällimmäinen ajatus tällä hetkellä. Vaikka on vaikeita päiviä, vaikka välillä väsyttää ja vaikka välillä mieluummin olisin ihan missä tahansa muualla kuin kaksin kiukuttelevan lapsen kanssa kotona. Silti jokaiseen - myös kaikista vaikeimpaan - päivään kuuluu niin paljon kaikkea ihanaa. En haluaisi mitään muuta kuin olla äiti.