tiistai 26. toukokuuta 2015

Työt startattu - jo viime viikolla

Työt alkoivat - yli vuoden tauon jälkeen - viime viikolla ja blogikin on tästä(kin) johtuen ollut hiljaisempi.

Jos ainoa ns. normaalielosta poikkeava asia olisi ollut töiden alku, olisin varmastikin ehtinyt ja jaksanut ja halunnut kirjoittaa tämän bloggauksen jo viikonloppuna.

Elämä kuitenkin koetteli ja miehen suvun puolelta kantautui suru-uutisia loppuviikosta. Miehen mummu joutui sairaalaan, ennuste näyttää huonolta ja ajatukset ovat väkisinkin pyörineet tämän ympärillä.

Ei ole tehnyt mieli blogiakaan kirjoitella, joten siksi tämä blogin hiljaiselokin on jatkunut hieman oletettua pidempään. Päätin kuitenkin nyt kirjoittaa tämän tekstin ns. pois alta, niin voi sitten tulevina päivinä hankkia itselleen muuta ajateltavaa myös blogin kautta; blogin kirjoittaminen kun on kuitenkin itselle eräänlaista terapiaa. Siinä mielessä tämä töiden alku osui hyvään kohtaan, kun on saanut päiviksi muuta ajateltavaa töiden kautta.

No, itse asiaan.

Meea ei ole siis aiemmin juurikaan ollut koko päivää poissa äidin luota. Viime viikolla kolme työpäivää, tällä viikolla (poikkeuksellisesti) viisi työpäivää. Teen siis töitä joustavalla hoitovapaalla, eli jatkossa olen kaksi päivää viikossa toimistolla ja yhden etänä. Meean hoito hoituu syksylle asti ns. omin voimin isovanhempien avun ja miehen sekä omien lomien ansiosta.

Vaikka neiti aloittikin hammaskiukuttelut juuri ennen töideni aloituspäivää, ovat päivät menneet uskomattoman hyvin. Neiti on ollut pirteä, iloinen ja nukkunut hyvät päikkärit lähes joka päivä. Eikä ole kuulemma ikävöinyt äitiä yhtään!

Kotiin tullessani viime viikolla joka päivä noin tunnin verran neiti ilmeisesti oli suuttunut minulle siitä, että olen ollut poissa kotoa. Ei siis varsinaisesti purkanut kiukkuaan minuun, mutta ei juurikaan huomioinut minua ja kaikkien muiden seura oli parempaa kuin minun seurani. Sitten tunnin täytyttyä alkoi kyljessä kiehnäys; joka sekunti piti roikkua äidissä kiinni, tunkea syliin ja kulkea perässä - välillä iloisena, välillä kitisten.

Tällä viikolla Meea on ehkä sen verran jo tottunut poissaolooni, että on joka päivä töistä tullessani hymyillyt leveästi ja juossut kädet ojossa syliin. :)

Mahdollisesti myös tästä töihinpaluusta johtuen Meea kaipaa nyt enemmän huomiotani. Viikonloppuna neiti ajeli potkuautollaan isänsä kanssa kun söin, enkä ihan joka sekunti katsonut neidin touhuja. Neiti katsoi minua tuimasti ja sanoi vihaisesti ja käskevästi "kato!" - ja äitihän alkoi katsella neidin ajelemista. :D Samaten iltaisin on tuntunut olevan tärkeää, että äiti antaa unimaidon - ja juuri silloin kun neiti sen tahtoo. Esimerkiksi sunnuntai-iltana kävin vessassa ennen maidon antamista ja nukuttamista; neiti juoksi oven taakse itkemään ja kiukuttelemaan. Kun tulin vessasta, neiti tuijotti vihaisena ja sanoi - oikeastaan huusi - pontevaan sävyyn käskevästi "mammammaa!" (joka siis tarkoittaa maitoa).

Kaikkineen päästiin kuitenkin aika helpolla Meean käytöksen osalta tässä uuden arjen opettelussa. Isovanhempien seura on ollut onneksi niin ihanaa, ettei äitiäkään ole tullut ikävä - Meea tykkää kyllä erityisesti mummista ja varmaan viettäisikin päivät mieluummin hänen kanssaan kuin minun. :)

Itse ajattelin alunperin, että päivisin voisi tulla ikävä pikkuneitiä. No - ei ole ehtinyt tulla. Ensimmäiset päivät meni täysin töiden opettelussa ja piti keskittyä kaikkeen tekemiseen täysillä, ettei ehtinyt muuta miettiä. Ja näinä seuraavina päivinä hommaa on jo alkanut olemaan sen verran, että kotiasiat ovat aika lailla unohtuneet työpaikan ovesta astuessa. Joka on siis tosi hyvä; etenkin nyt näiden suru-uutisten pyöriessä muutoin paljon ajatuksissa, on ollut tosi kiva töissä keskittyä täysillä johonkin muuhun.

Jännää on ollut myös huomata, miten nopeasti sitä taas muistaa kaiken, mikä on vuoden aikana unohtunut. Läppärin pikakomennot ja erinäiset faktat yrityksen toiminnasta ovat palautuneet mieleen kuin eivät koskaan olisi poissa olleetkaan. Hankalinta taisi itse asiassa olla mikron käyttäminen! :D

Hammaskiukutteluja (ja suru-uutisia) lukuunottamatta töiden aloittaminen olisikin siis ollut tosi iisiä. Meea tekee parhaillaan kulmahampaita, joita on oikeastaan kuolattu jo varmaan pari kuukautta! Nyt alkavat hampaat vihdoin tulla läpi; eilen tuntui jo hampaan kärki toisella puolella ylhäällä ja ilmeisesti läpi on tulossa myös hammas molemmille puolille alas. Eli hampaat nro 9, 10 ja 11 yhdellä kertaa! Tämä on tuonut vähän haasteita nukkumiseen ja pahimpana yönä neiti taisi herätä viisi kertaa (tosin kaksi jo illasta); taisin itse saada unta viitisen tuntia ennen herätyskellon sointia, joten ihan hieman väsytti töissä. Nyt alkaa ilmeisesti jo vähän rauhoittumaan tuo nukkuminen - äidin onneksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!