maanantai 23. kesäkuuta 2014

Meea Taika Amanda

Ristiäisistä on nyt selvitty kunnialla ja juhannustakin juhlittu. Miehen palatessa 1,5 vkon saikulta töihin meilläkin on tänään ollut todellinen "paluu arkeen". Joka on tarkoittanut pyykinpesun ja siivoamisen lisäksi myös sitä, että ehtii uhrata muutaman ajatuksen blogillekin. :)

Koska viime viikkojen the juttu on olleet ristiäiset, on pakko nyt kirjoittaa ensimmäinen postaus liittyen siihen. Viimeksi pohdin nimenannon vaikeutta - nyt kun ristiäiset ovat ohi, niin tämäkin vaikeus on selätetty.

Kuten otsikko jo kertoi, pikku-Pirppu sai 15.6. nimekseen Meea Taika Amanda.


Vaikka nimeä pohdittiin melkein viime hetkeen asti (no okei, ristiäisviikon tiistaina se kirjattiin ylös papin virallisiin papereihin), oli se kuitenkin melko selvä jo varmaan kuukauden ajan. Tai oikeastaan kaikki nuo nimet olivat niitä erittäin vahvoja vaihtoehtoja jo ennen syntymää - eivätkä ne siitä miksikään muuttuneet.

Nimillä ei nyt varsinaisesti ole mitään tarinaa, mutta kaikki tosiaan olivat pitkään meidän (tai minun) kivoimpien nimien listalla kärkipäässä.

Meea-nimi oli listalla jo aiemmin, mutta se oikeastaan nousi yhdeksi suosikikseni vasta pari viikkoa ennen synnytystä. Kaappaus keittiössä -ohjelmassa kun oli Meea-Maarit tai Meea-Maaria -niminen pikkutyttö ja jotenkin tuo nimi jäi sieltä mieleen todella vahvasti.

Taika oli oma suosikkini jo vuosien takaa; olen siis joskus aikoinaan sanonut miehelle "Jos meille joskus tulee tyttö, sen nimeksi tulee Taika Aurora." No, tämä nimiparihan edelleen oli minun ehdotuksena, mutta mies ei lämmennyt sille. Taika-nimikin oli jo lähes hylätty, mutta sitten laitoksella mies alkoi vauvaa katsellessa puhumaan, että olisikohan vauvan nimi sittenkin Taika. Pitkään mietittiinkin, että kummin päin kaksi ensimmäistä nimeä laitetaan, mutta päädyttiin sitten tähän järjestykseen - lähinnä sen takia, että Taika Metso olisi kuulostanut vähän hassulta.

Kolmanneksi nimeksi halusin itse jonkin vähän pidemmän nimen (samoin kun haluisin ensimmäiseksi nimeksi jonkun lyhyemmän) ja Amanda oli sitten lopulta miehen valinta. Amanda tulee itse asiassa minun suvusta, mutta oli kyllä suosikkinimien listoilla ihan muusta syystä, ihan vaan kauneutensa takia. Amanda oli yksi miehen suosikeista alusta asti ja ennen synnytystä yksi niistä harvoista nimistä, jotka olivat molempien mielestä kivoja; Amanda itse asiassa oli meidän hätäkaste-nimenäkin lappuun merkittynä. Loppusuoralla kolmanneksi nimeksi oli myös Aurora ja Olivia, mutta mies sitten teki sen lopullisen päätöksen ja valitsi Amandan - minä kun tavallaan olin jo "päättänyt" nuo kaksi ensimmäistä nimeä.

Ja kyllähän niitä muitakin nimiä oli listoilla, mutta loppujen lopuksi päätös oli aika helppo ja alusta asti melko selkeä - noita kolmea nimeä ollaan syntymästä asti eniten pyöritelty. :) Ja useampi viikko ennen ristiäisiä jo ehdittiin vauvaa Meeaksi kutsumaankin ja vähän testailemaan, että miltä se nimi tuntuu. :) Ei ole ollut ihan niin vaikea nyt sitten irrottautua siitä Pirppu-kutsumanimestä ja vaihtaa Meea-nimeen - tosin kyllä tuo vauveli edelleen melkoinen pikku-Pirppu on. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!