keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Ristiäiset, done!

Vaikka siinä tuntuikin kamalasti hommaa olevan, niin saatiin pidettyä ristiäiset kunnialla ja kaikki valmistelutkin tuli ajoissa tehtyä. :)

Ristiäiset oli tosiaan vko ennen juhannusta, meillä kotona. Ristiäisiin kutsuttiin vaan isovanhemmat, iso-isovanhemmat ja kummit, mutta olihan sitä porukkaa siinäkin. Parikymmentä henkeä meidän olkkarissa on aika paljon. :)

Kastetilaisuus


Itse kastetilaisuus meni oikein mallikkaasti. Pirppu otti kunnon itkupotkuraivarit hetki ennen yhtä ja ajattelin, ettei tästä tule mitään. No, tankattiin massu täyteen ja kymmentä yli yksi päästiin aloittamaan - ja Pirppu oli oikein kiltisti koko ajan, ihan lopussa vaan meinasi vähän tulla itku. Pään kastelu vedelläkään ei itkettänyt, taisi päinvastoin olla mukavaa. :) Kovasti oli kuulemma kasteen ajan killitellyt sylikummi-Lauraa ja näyttänyt kieltä. :)

Täytyy myös mainita, että Meean lisäksi myös Arttu-hauva yllätti kiltillä ja erikoisen rauhallisella käytöksellä. Meidän hulivili-ihmisrakas hauveli oli kuin olisi ihan normaalia, että on tupa täynnä porukkaa ja malttoi kasteen aikana jopa vetää sikeitä juhlavieraiden jaloissa. :) Ainoastaan virsien laulaminen ei ollut Artusta mukavaa; kummankin virren aikana lähti vaeltelemaan ympäri olkkaria ja vähän vinkui, ekalla kertaa jopa hyppäsi minua vasten. Ei ilmeisesti ollut kauniin kuuloista meidän laulaminen? :D

Päivänsankarin asustus


Kastemekko olisi saatu kummankin suvusta lainaan, mutta valittiin miehen kastemekko, koska omani oli sen verran kellastunut. Yli 10 lasta taitaa olla jo tuossa - miehelleni alunperin tehdyssä - kastemekossa 30 vuoden aikana kastettu, nyt myös meidän Meea.

Meea Taika Amanda <3 

Juhlamekoksi löysin ihanan punaisen mekon, joka sopi kyllä Meealle täydellisesti. Ostin vielä eri paikasta mekkoon sopivat kengät ja hiuspannan, mutta hiuspanta oli sen verran iso, että piti jättää se pois juhla-asustuksesta. Eikä Meea edes hirveästi tykkää hiuspannoista, ei ilmeisesti tunnu mukavalta päässä. Mutta hyvin tyylikäs leidihän hän oli tässäkin varustuksessa. :)

Neiti juhlatunnelmissa. 

Ruuat, ohjelmat ja muut jutut


Varsinaista ohjelmaahan ristiäisissä ei kasteen lisäksi ole, mutta kyllä silti piti kiirettä, että ehdittiin tekemään kaikki "pakollinen" ennen kuin vieraat lähtivät kotimatkalle.

Ensinnä oli tietysti kahvittelut. Koska pappia lukuunottamatta kaikki vieraat tulivat pitkän matkan takaa, oli kahvipöytä painottunut suolaisiin tarjoiluihin. Kanapasta-salaattia, kinkkupiirakkaa ja cocktail-piirakoita munavoilla sekä aurajuustolevitteellä. Makealta puolelta löytyi kakun lisäksi keksejä, muffinsseja ja "punapaloja", eli mokkapaloja vaaleanpunaisella kuorrutteella. :) Hyvää oli ja hyvin maistui - taisin itsekin santsata ainakin kahdesti. :)

Namnam. :)

Kakku oli konditoriasta tilattu ja juuri sellainen kuin pitikin! Ulkoasun lisäksi myös maku oli kohdillaan. :) Ja hienosti tuosta 20 hengen kakusta jäi vielä pari palaa yli; ne odottavat nyt pakastimessa herkuttelua. :)

Juuri sellainen kuin pitikin. :)

Kahvien jälkeen sitten ratkottiin nimiveikkauksen voittaja. Oikeastaan "ohjelma" siis alkoi jo ennen ristiäisiä, kun pistettiin pystyyn nimiveikkaus viikko ennen h-hetkeä. Vinkiksi annettiin kirjaimien lukumäärä sekä se, että etunimellä ei ole nimipäivää. Hyviä veikkauksia tuli, muttei yhtään oikeaa. Jännää oli se, että samoja nimiä veikattiin useamman kerran! Paula Helena -yhdistelmä nyt on aika looginen, kun ne ovat äitiemme nimet. Mutta myös Tuulia-nimeä veikkasi moni - en tiedä miksi.

Nimiveikkauksia. 

Voittaja ratkaistiin renkaanheitolla, josta pääsivät kisailemaan mummelit - he kun olivat ainoat, joiden etunimiveikkaus alkoi oikealla kirjaimella. Oma äitini vei voiton tiukassa kisassa - ja sai palkinnoksi sen renkaanheittopelin. :)

Sitten availtiin lahjat; Meea veti sikeitä, mutta onneksi isoveikka-Arttu auttoi availussa. Kaikkea ihanaa pikkuneiti sai lahjaksi! Lahjojen jälkeen ohjelmassa oli valokuvausta, ennen kuin ensimmäisten vieraiden piti lähteä. Hienoja potretteja saatiin pihalla otetuksi. :)

Pakko muuten vielä mainita, vaikkei se varsinaista ohjelmaa ollutkaan. Mutta tein lahjapöydän koristeeksi nimitaulun, jossa oli pienet tekstinpätkät jokaisesta nimestä. Luonnollisesti se laitettiin näytille vasta kasteen jälkeen, koska kukaan ei tiennyt nimeä etukäteen. :) Bongasin idean netistä, kun etsin kastepöydän koristeluista kuvia ja pakkohan se oli toteuttaa itsekin. :)

Nimitaulu oli esillä lahjapöydässä. 


Niin ja se kastepöytä. Se näytti tältä. Halusin kukkakoristeeksi perinteisen maljakon sijaan kukkakranssin - jotain vähän erilaista ja näyttävää. :)

Kastepöytä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!