Raskausaikana - etenkin viime syksynä - olin tosi väsynyt. Koska aamulla oli aikainen herätys töihin, menin illalla usein jo kahdeksan jälkeen yöunille. Kun tätä aikaistettua nukkumaanmenoa kesti useamman kuukauden, myös Arttu-koiramme tottui tähän ja tuli myös kanssani yöunille tähän aikaan. Jos en iltayhdeksään mennessä ollut sängyssä, Arttu oli ihmeissään.
Äitiysloman alettua huhtikuussa ei tarvinut herätä enää niin aikaisin, joten nukkumaanmenoaikakin muuttui myöhemmäksi. Ja vauvan synnyttyä nukkumaan mennessä kello saattoi näyttää mitä tahansa, kun rytmiä vasta opeteltiin - useimmiten sänky kutsui vasta kymmenen ja puolenyön välissä.
Arttu loukkaantui, kun ei enää saanutkaan mennä aikaisin nukkumaan. Pari kertaa pikkuherra tosin hiippaili makuuhuoneeseen yksin kasin-ysin maissa ja hiljentyi itsekseen yöunille.
Nyt kun Meean nukkumaanmenoaika on alkanut vakiintua kahdeksan hujakoille, pääsee Arttu taas ihanneaikaansa nukkumaan. Arttu siis kipittää makuuhuoneeseen nukkumaan heti sen jälkeen, kun Meea on viety unille - joskus jopa jo ennen Meeaa. Siellä ne lapset sitten uinuvat; Meea pinnasängyssään ja Arttu omalla pedillään lattialla. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!