sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Kodin joulutunnelma

Minulla on blogin luonnoksissa ja omissa ajatuksissa monta jouluaiheista bloggausta, mutta joulukiireet paketointeineen ja leipomisineen ovat painaneet päälle sen verran, että blogille jäänyt aika on ollut hyvin minimaalinen. Nippanappa olen ehtinyt edes nuo joulukalenteripostaukset julkaista ajallaan!

Todennäköisesti moni näistä jollain tavalla jouluun liittyvistä kirjoituksista tulee julki vasta joulun jälkeen, mutta ainakin tämä yksi on nyt _pakko_ pusertaa ulos ennen joulua. Kodin koristelusta joulukuntoon kun tuntuisi hassulta kirjoittaa enää joulun jälkeen. :)

Meidän koti on jo viikon verran ollut täydessä joulukunnossaan. No, joulusiivousta ei toki ole tehty (enkä kyllä tiedä, onko ennen joulua edes aikaa perusteellisemmalle siivoukselle), mutta koristeet ja jouluvalot ovat olleet paikoillaan jo muutaman viikon. Jouluverhot sain vihdoin viime viikonloppuna silitettyä paikoilleen. 

Loppujen lopuksi sisälle joulukoristeita tuli melko vähän. Meillä on tässä asunnossa ollut aiempina kahtena vuonna joulukuusi, mutta tänä vuonna taidamme jättää kuusen laittamatta. Kun ei olla aattoa kotona, niin joulukuusikaan ei ole niin "pakollinen". Itselle kun ainoa vaihtoehto olisi oikea kuusi (muovihärpäkkeille en ole oikein lämmennyt; vaikka valkoinen kuusi olisikin ihan hieno, pitää joulukuusen silti olla ihan oikea kuusi!), niin ei sitä kannattane nyt laittaa ollenkaan. Lisäksi taitaa päästä helpommalla tuon vilkkaan taaperon kanssa ilman sitä kuusta!

Joulukuusen lisäksi olen aiempina vuosina luonut joulutunnelmaa lähinnä tuikuin ja kynttilöin. Tänä vuonna niiden määrä täytyy karsia minimiin turvallisuussyistä. Mutta jotain koristeita sentään on paikallaan!

---

Ensimmäisenä on pakko esitellä nämä joulun ehdottomasti ihanimmat joulukoristeet. Nimittäin pikkuneidin päiväkodissa tekemät ihanuudet.

Paperimassa-tähti kotiutui jo viikko sitten ja tänä perjantaina saatiin mukaan myös ihastuttava poro. Täytyy sanoa, että kyllä äidin sydän suli jo päiväkodin naulakolla, kun huomasin, mitä Meea on askarrellut. <3





Enimmäkseen ne muut varsinaiset joulukoristeet löytyvät Meean huoneesta. Lipaston päälle etsin kauneimmat koristeet esille neidin katseltavaksi. Kuusta tuunasin vielä koristelaatikosta löytyneillä olkikoristeilla. Tämä pöytäkuusi tosiaan on se tämän joulun ainoa kuusi - mutta onhan tämä nyt aika symppis!

Ja tuohon lipaston päällä olevaan soittorasiaan Meea ihastui. "We wish you a merry christmas" soi välillä tauotta ja neiti makaa lattialla mahallaan soittorasiaa ja siinä pyöriviä lapsia tuijottaen. <3





Ja koska Meea ihastui niin kovasti tuohon soittorasiaan, sain pakkomielteeksi hankkia Meealle myös lumisadepallon. Oli muuten kovan työn takana löytää sellainen - muutamasta kaupasta kävin katsomassa. Ennen eilistä ainoa oli löytynyt BR-leluista, mutta se oli sellainen tyhmä, jossa oli se BR-ukkeli mukana - joten jäi kauppaan. Eilen sitten Jyskän varastomyymälästä (jonne mentiin varta vasten tämän pallon takia!) löytyi jopa valinnanvaraa lumisadepallojen suhteen! Kolme erilaista ja Meea valitsi tämän valkoisen pukki-pallon.

Alunperin tämä oli siis tulossa Meean joulukalenteriin, mutta kun jokaiseen luukkuun on jo täytettä, laitoin tämän jo senkin päälle koristeeksi - ja kyllä sitä on ihasteltukin eilen ja tänään. :)




Meean huoneeseen valitsin suloiset tonttuverhot. Nämä eivät tainneet viime jouluna meillä ollakaan esillä (koska en jaksa yleensä silittää jouluverhoja kuin keittiöön ja olohuoneeseen), mutta lienevät ostetetut edelliseen asuntoomme. Meean huoneeseen sopivat hyvin; vaikkakin ovat taaperon käsittelyn jäljiltä ei-niin-siistissä kunnossa jo viikon käytön jälkeen (kuten alemmasta kuvasta näkyy!).

Vaatekaapin oveen olen kiinnittänyt tähän mennessä tulleet joulukortit ihasteltaviksi (viime vuonna ne olivat kiinni tv-tasossa, josta ryömivä Meea pääsi niitä katselemaan helposti). Vaatekaapin toisella sivulla on joulukalenteri sekä mummilta saatu pukki-kuva. Meeahan siis rakastaa joulupukin kuvien katselemista, joten hän on ihan fiiliksissä näistä "sisustusratkaisuista".




Sisäkoristeita meillä ei Meean huoneen lisäksi paljoa olekaan.

Tonttukaksikko pitää vahtia television vieressä - ja on mukana Meean leikeissä. Meea ihastui näihin ja tanssittaa niitä hokien "pukku, pukku!" Yllättävän hyvin ovat tontut saaneet pysyä tv-tasolla, kun kielsin viemästä niitä siitä pois - itse asiassa yleensä näiden viereen tuodaan sitten lego-ukkelit ja muoviset eläimet mukaan leikkimään. :)

Porot juoksentelevat takan päällä ja Meean viime jouluna lahjaksi saama ledikuusi koristaa keittiön pöytää.





Olohuoneeseen tunnelmaa luo senkin päällä olevat valot ja kynttilät. Ainoa paikka, jossa kynttilöitä uskaltaa polttaa - takan päällisen ohella.




Kuten jo aiemmin mainitsin, en yleensä laita jouluverhoja kuin keittiöön ja olohuoneeseen. Ihan siitä syystä, että inhoan silittämistä - ja etenkin verhojen silittämistä. Tänä vuonna silitettäviä verhoja oli kolmet, koska laitoin verhot Meeankin huoneeseen.

Olohuoneen viisimetrisen (!) joulukapan silittäminen on aina melkoinen suoritus. Mutta on se kyllä ihan hienon näköinenkin ja luo joulutunnelmaa olkkariin. Keittiön verhot puolestaan olen taktisesti valinnut talvisiksi jouluisen sijaan. Näin niitä ei ole niin kiire vaihtaa pois joulun jälkeen, vaan voi hyvin pitää maaliskuullekin asti. Meiltä löytyy samaa kangasta myös joulupöytäliina ja nämä yhdessä luovat kyllä riittävän jouluisen tunnelman keittiöönkin - tosin en tiedä uskaltaako sitä pöytäliinaa tänä vuonna kaivaa esille. Se kun todennäköisesti on sotkettu jo ensimmäisen ruokailun jälkeen. :)





Tässä vielä loppuun fiilistelykuva aiemmasta asunnostamme, neljän vuoden takaa. Tällainen joulukuusi meillä oli sinä vuonna! :)

2 kommenttia:

  1. Hei!

    Voi vitsit mitenkä hienon näköinen tuo olohuoneen kappa ja verhot yleensäkin! Ihanan näköistä on teillä! :)

    Antaako teillä tyttö olla tuon lasisen (?) lumihiutalepallon ihan rauhassa? Meillä meinaa koristeet liikkua paikkaan jos toiseen ja tietysti pehmoisten tonttujen kanssa sillä ei niin väliä mutta särkyvät hirvittää :D

    Mitä allergioita teillä on tytöllä? Ihana leipoja siellä kyllä!

    Mukavaa Joulua teidän perheelle!

    Terveisin Iina, vakkarilukija :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi - ja kiva kuulla, että blogilta löytyy vakkarilukijakin! :)

      Olisin tosiaan turvallisuussyistä halunnut ostaa muovisen pallon, mutta tarjolla oli vaan lasisia. Siksi lumisadepallo onkin korkean senkin päällä ja neiti ei itse ylety sitä ottamaan. Se on muutenkin niin painava, että toistaiseksi vain äidillä ja isillä on ollut lupa ravistaa palloa. :) Mutta nuo tontut tosiaan välillä käyvät tanssimassa muualla - kaikki muutkin koristeet ovat taaperoturvallisella korkeudella, koska itsellä menisi hermo niiden jatkuvaan liikutteluun. :D

      Allergioita löytyy nippu, niistä joskus tänne kirjoittelinkin. Mutta siis mm. maito, kananmuna, sitrushedelmät, porkkana... Joutuu vähän soveltamaan kokkailujen ja nyt esim. jouluruokienkin kanssa. :)

      Mukavaa joulunodotusta sinnekin suuntaan! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!