torstai 9. kesäkuuta 2016

Kurkistus taaperon kesäkenkävarastoon

Meea oppi kävelemään vuosi sitten toukokuussa ja viime kesäksi pitikin ostaa ainoastaan tukevia ensiaskelkenkiä. Kaikkineen kenkiä taisi olla käytössä neljät; Superfit ensiaskelkengät, kahdet sandaalit (kärjelliset ja kärjestä avoimet) sekä varrelliset tennarit.

Tänä kesänä kun kävelytaito on jo hallussa, ei kenkiinkään tarvitse ihan niin paljon kiinnittää huomiota. Voi ostaa muitakin kuin ensiaskelkenkiä ja uskallan jo ostaa käytettyjäkin kenkiä. Aluksi tosiaan ostin kaikki kengät uutena, jottei jalkaan tulisi virheasentoa käytettyjen kenkien myötä. Tai no, on meillä edelleen kaapissa varmaan puolet uutena ostettuja ja puolet käytettyjä.

Koska kenkien ostaminen on nyt "helpompaa" ja ehkä jopa halvempaa (ne ensiaskelkengät ovat törkeän hintaisia!), on niitä kesäkenkiäkin näköjään tullut osteltua. Näin totesin neidin kenkähyllyä järjestellessäni...



Tässä on tainnut käydä samalla tavalla kuin kesävaatteiden kanssa - ihan huomaamatta on kaappiin kerääntynyt kesäkenkiä, vaikka mielestäni en ole vielä ostanut kuin yhdet kesäkengät Meealle. Ja kun tosiaan ne viimesyksyiset lenkkaritkin edelleen mahtuvat jalkaan...

Melkoinen kasa niitä siitä huolimatta on kertynyt!




Nämä blingbling-kengät (eli Meean mukaan "limmi-kengät") on kyllä pakko nostaa esiin ensimmäisenä. Bongasin nämä paikalliselta fb-kirppikseltä 5 e hintaan, niin pakkohan ne oli ostaa! Eläinkuoseja, neonvärejä ja kultaa - ihan kaikkea mahdollista yksissä kengissä!

Näissä on sen verran kasvunvaraa vielä, että menevät varmasti vielä syksylläkin jalkaan. Nämä ovat Meean ehdottomat lempparikengät (ihanaa kun neidillä alkaa olla jo omat mielipiteet pukeutumisestaan!) ja ovat useimmiten jalassa kauppareissulla tms.



Vähän vähemmän blingblingit ovat nämä hopeiset lenkkarit, jotka ostin Meealle Anttilan alesta viime syksyksi. Ihme kyllä mahtuivat edelleen jalkaan ja tilaakin jäi vielä kärkeen. Näitä ei ole paljon pidetty syksyllä, eikä nyt tänä vuonnakaan ole tainnut olla vielä kuin kerran jalassa.



Toiset viime syksyiset lenkkarit ovat nämä. Peruslenkkarit, joita on nyt tullut käytettyä niin päiväkodissa kuin kotipihallakin. Nämä alkavat olemaan jo aika napakat, voi olla että kesän kuluessa kerään nämä jo Meean kaapista pois - kun kuitenkin noita muitakin kenkiä on käytettäväksi. Huomaa muuten hyvin, miten kengät käytössä kuluvat; nämä kengät ostin syksyllä uutena ja ehtivät olla syksyllä jalasta reilun kymmenisen kertaa - ja ehkä saman verran käyttökertoja on ollut nyt kevään aikana.



Eniten päiväkotikäytössä ovat olleet nämä Hello Kitty -lenkkarit. Todellinen kirppislöytö; SPR:n kirppikseltä 2 eurolla! Pohjat ehjät, ei kovasti kulumaa ja hyvänoloiset jalkaan. Tämän kevään käytetyimmät kengät meillä; aina siihen asti, kunnes Meea onnistui maanantaina päiväkotipäivän aikana tekemään viillon kylkeen. Nyt ainakaan kosteammilla keleillä ei uskalla enää näitä käyttää...




Ja sitten on vielä yhdet tennarit, jotka olivat heräteostos muita kirppisvaatteita ostaessani. Vähän sellainen "en tiedä tarvitaanko näitä, mutta onhan nämä ihanat". Nämä kengät ovat sen verran ohuet, että voinee käyttää lämpimämmilläkin keleillä. Kulumaa toki jo on, mutta nämä eivät olekaan mitkään "ykköskengät" meillä (enkä ole kyllä yrittänytkään vielä puhdistaa noita kärkiä).



Ihanat Cientat, jotka äitini osti Meealle. Näissä on piirun verran kasvunvaraa ainakin viime kokeilulla, joten saa nähdä uskaltaako näitä laittaa jalkaan vielä alkukesästä. Muuten uskoisin, että näistä tulee meidän kesän käytetyimmät kengät!



Toinen äitini kirppislöytö oli nämä Bundgaardin sandaalit. Näitä varmaan tullaan käyttämään kesällä ns. parempina kenkinä - mitään juhlia ei ole tiedossa (ja juhlakenkiäkin on kyllä useammat...), mutta ehkä jossain kesätapahtumissa tai shoppailureissuilla näitä kenkiä voisi pitää. Ei siis välttämättä perus-hiekkalaatikkokengät.



Nämäkin kengät ajattelin ns. paremmiksi kengiksi, mutta voi olla, että näitä tulee kotipihalla touhutessakin pidettyä. Nämä tilasin Putfeetfirstiltä jo keväällä ostaessani itselle ja miehelle sieltä kevätkengät - kun kympillä sai näin söpöt kengät pikkuneidille, niin olihan ne pakko ostaa!



Vaikka kenkäkasa on suuri ja luulisi, että tällä pärjää - hommasin silti vielä yhdet kesäkengät viime viikolla. Sen jälkeen, kun olin kirjoittanut tämän bloggauksen alun luonnoksiin ja tajunnut, että kenkähylly huutaa vielä sandaaleita päiväkotikäyttöön. Tällaiset löysin ja pari kertaa ne taisivat ehtiä neitokaisen jalkaan helteillä - nyt sitten onkin taas hieman erilaiset kelit...




Sadekelien varalle meiltä löytyy vielä upouudet kumisaappaat. Nämä ostin jo maaliskuussa, mutta ei näitä ole tullut pidettyä jalassa kuin ehkä kerran kotona ja pari kertaa päiväkodissa. Päiväkodissa kulki aika pitkään karvavuorikumpparit ja nämä ovat olleet päiväkodissa mukana ehkä kuukauden verran. Mutta eiköhän kurakelejä vielä kesälläkin tule, joten kumpparit on ihan hyvä olla olemassa.

Harkinnassa kesäkengiksi on vielä Crocsit (tai feikki-Crocsit); tuntuisi, että niillä voisi olla kiva touhuilla, eikä haittaisi vaikka likaantuisi. Saa nähdä joutuuko vielä ne yhdet kengät tähän kenkävuoreen ostamaan lisää. :)

p.s. Aiempi bloggaukseni pikkuneidin kesävaatteista löytyy täältä.

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!