perjantai 17. kesäkuuta 2016

Pitkästä aikaa huvipuistoon!

Mikäli ei sada kaatamalla (kuten sääennusteen mukaan valitettavasti vaikuttaisi), olemme menossa huomenna Powerparkkiin ja pakko myöntää, että olen aika innoissani! Tai no, sääennuste hieman laimentaa intoa, mutta ainakin toistaiseksi voi uskoa ennusteen vielä muuttuvan...

On nimittäin vierähtänyt muutama vuosi viimeisestä huvipuistoreissusta, joten tuntuu aika jännittävältä lähteä käymään huvipuistossa. Ei onneksi ihan niin montaa vuotta kuin alla oleva kuva antaisi olettaa!

Ei, se ei ole Meea, vaan minä - Puuhamaassa pomppimassa "muutama" vuosi sitten.

Tämä reissu tosin tulee olemaan aika erilainen kuin ne viimeisimmät, aikuisiällä koetut, sillä nyt kaikista hurjimmat laitteet jää väliin. Todennäköisesti joihinkin laitteisiin pääsen (tai "pääsen") Meean kanssa mukaan, mutta onhan se possujuna nyt aika eri tyylinen kuin vuoristorata. Vuosien huvipuisto-tauon jälkeen voi sekin kuitenkin olla ihan riittävän hurja minulle!

Nyt kun meillä miehen kanssa molemmilla olisi rannekkeet Powerparkkiin periaatteessa voisi jossain hurjemmassa laitteessakin käydä - mutta ainakaan itse en kyllä sinne yksin uskaltaudu ja Meeaa ei oikein voi jättää laitteen viereen odottelemaan siksi aikaa, kun äiti ja isi piipahtavat laitteessa. :D

Laitteista huolimatta, huvipuiston tunnelma on minusta aika kiva. En suoranaisesti nauti väkijoukosta tai jonottamisesta, mutta kesällä sekin menettelee eri tavalla (olettaen, että kelit nyt olisivat kesäiset...).

Sitä paitsi huvipuiston tungosta voi vähän vältellä menemällä omaan tahtiin; jättää ne pisimmät jonot väliin ja liikuskella vain väljemmillä alueilla. Piipahtaa nälän yllättäessä kahvilla tai syömässä jossain ihan siinä vieressä olevassa paikassa. Nyt kun maitoallergia on selätetty, ei edes se ruokailupuoli stressaa, eikä tarvitse kantaa omia eväitä mukana. Jos ja kun ei ole mitään must-paikkoja eikä kiire mihinkään, huvipuistoreissukin sujunee mainiosti!

Oman jännitysmomenttinsa reissuun toki tuo meidän vilkas ja uhmakas taapero - mutta eiköhän tästäkin reissusta selvitä. :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!