Viime vuoden palmusunnuntaina tyydyttiin ihastelemaan ulko-ovella käyneitä noitia, mutta tänä vuonna Meea pääsi itse virpomaan lähimmät naapurit. Ja ai että se oli pikkuneidin mielestä hauskaa puuhaa! <3
Monestihan nämä pienet lapsukaiset käyvät virpomassa vaan isovanhempia ja lähisukulaisia, mutta meiltä ei sellaisia lähistöltä löydy. Vähän kahden vaiheilla olin, miten Meea jaksaa (ja uskaltaa) naapureita virpoa, mutta oikein mainiosti sujui!
Harjoiteltiin lorua jo koko viime viikon ajan joka päivä. Ihan hyvin se alkoi jo sujumaan; vaikka aluksi Meea sanoikin vaan "Viivon vaavon, palkka mulle. Meealle, äidille, isille!" :D
Torstaina käytiin päiväkodin jälkeen koko perheen voimin hakemassa pajunoksat sisälle odottelemaan ja lauantaina koristeltiin ne Meean kanssa. Tai siis lähinnä Meea valitsi koristeen ja paikan, ja äiti teippasi.
Meidän vitsoista löytyi tänä vuonna sulkia ja silkkipaperia. Leikkasin silkkipaperit vaan suikaleiksi; ruusukkeet olisivat olleet ihania, mutta koska minun mielestäni vitsojen pitää näyttää "Meean tekemiltä" eikä äidin aikaansaannoksilta, me panostimme tänä vuonna värikkyyteen ja helppouteen. Teippaukset tosin osassa näyttävät siltä, että Meea olisi ne itse tehnyt - oli ihan vähän haastavaa teipata taaperon ojentaessa jo seuraavaa koristetta paikalleen. :D Sen verran paljon olin koristeita hamstrannut (jo siksikin, kun alunperin askarteluseuraksi piti tulla vkonloppuna Meean pikkuserkku, mutta valitettavasti kuume teki muutoksen suunnitelmiin), että niistä jää vielä tarpeet ensi vuodellekin - ehkä seuraavallekin. :D
Lauantaina juteltiin Meealle, mitä huomenna tulee tapahtumaan ja hänhän olikin su-aamuna herätessään ihan valmis jo lähtemään. "Tahtoo viipoo, tahtoo ulos!" kuului jo ennen seitsemää. No ei ihan niin aikaisin vielä menty, vaikkakin oltiin ensimmäisten joukossa liikenteessä - päikkäriajan huomioiden lähdettiin matkaan jo kympin jälkeen.
Vaikka äiti alkoikin kaivella vaatevarustusta pikkunoidalle vasta su-aamuna (päähän laitettava huivi sentään oli valittu jo aiemmin erään kirppiksen valikoimista ja kori ostettu varta vasten), kyllähän tästä neidistä aika ihastuttava pikkunoita muodostui!
Ja kaikkein parasta oli se, että neiti oli ihan tohkeissaan muodonmuutoksesta noidaksi - vähän nimittäin jännitin sitä, että antaako hän lainkaan huivin olla päässä. Mutta kertaakaan ei yrittänyt mitään vaatetta riisua pois. Ei ehtinyt, kun oli niin kova tohina päällä.
Käytiin kaikkiaan virpomassa viidellä lähimmällä naapurilla (ja kuudennen oven takana, mutta eivät olleet kotona). Meea ei saanut suustaan ulos muuta kuin "kiitos", kun jännitti niin paljon. Mutta aika hienoahan oli sekin, että edes se "kiitos" tuli - jännityksestä huolimatta.
Myös jutun juoni ja toimintakuvio selvisi Meealle aika nopeasti; ja olihan sitä jo kotona etukäteen yritetty kertoa. Vitsat Meea ojensi hienosti pienen kehotuksen jälkeen ja osasi sitten sen jälkeen (heti ensimmäisen virvontapaikan jälkeen) työntää koriaan eteenpäin palkkaa odotellessaan.
Ensimmäisessä virvontapaikassa naapurin täti sanoi antavansa Meealle vitsasta pienen palkkion ja Meea toki kiipesi korinsa kanssa porraksen ylätasolle vastaanottamaan sitä - ja meni sitten ihan kynnyksen yli sisälle asti odottelemaan. Sai palkan koriin, sanoi kiitos ja lähti sisälle päin katselemaan, että mitäs muuta täällä on. :D
Neiti menikin sitten reteästi samalla tavalla sisälle asti moneen muuhunkin taloon - ei kai sitä nyt kynnyksen yli voi virpoa. :D Ei nyt ehkä ihan parasta käytöstä, mutta aika suloista. Ja tosi hieno juttu, että vaikkei loru tullutkaan suusta ulos jännityksen takia, niin eivät nämä ihmiset (naapurin setiä lukuunottamatta) pelottaneet niin paljoa, etteikö olisi uskaltanut mennä ihan lähelle - ilman äitiä.
Sen verran mukavaa touhua oli tämä virpominen, että Meea kyseli koko ajan "Mihin mennään, mihin taloon?" ja oli innolla juoksemassa jo seuraavaan paikkaan. Kun viimeisen talon jälkeen äiti vastasi "Nyt mennään kotiin", pääsi Meealta itku.
Äiti oli vähän aliarvioinut Meean jaksamisen; vitsoja oli askarreltu vain lähinaapureille ja ajattelin etukäteen, että jaksaakohan Meea edes niitä kaikkia kiertää. No jaksoi ja ilmeisesti olisi jaksanut lisääkin. Yksi vitsahan meille jäi vielä, mutta kun seuraavaan naapuriin olisi ollut sen verran pidempi matka (ja vielä pidempi matka takaisin kotiin, jos/kun Meea ei olisi silloinkaan halunnut kotiin), niin tyydyttiin nyt tänä vuonna näihin lähinaapureihin.
Ensi vuonna sitten askarrellaan nippu vitsoja (Meea osallistunee tähän jo itsekin enemmän, niin ei ole äidille niin kova urakka) ja kierretään koko asuinalue, parikymmentä taloa.
Niin ja niistä palkoista vielä. Minulle - eikä ehkä ainakaan vielä Meeallekaan - ne eivät olleet sinänsä pääasia, enemmänkin se oli tämä kokemus. Meea on syönyt sen verran vähän karkkia ylipäätään, että hän ei sokerinkuvat silmissä kiiluen virpomassa ollut, vaan enemmänkin oli innoissaan siitä muiden ovilla käymisestä, yhteisestä tekemisestä äidin kanssa, uudesta hauskasta jutusta ja ehkä jopa roolivaatteistaan.
Kuten aiemmin kirjoitinkin, niin olin varannut kotiin "omat palkat" Meeaa varten; maidottomat versiot pääsiäisnamuista, jotka aioin vaivihkaa vaihtaa virpomispalkkoihin kotiutuessamme. Meillä kuitenkin on niin ihanat naapurit, että Meean allergiatkin huomioitiin - ainoastaan yksi pieni suklaamuna oli sellainen, joka ei Meean virpomispalkoista hänelle sovi. Minun ei siis lopulta edes tarvinut vaihtaa ostamiani virpomispalkkoja saatujen tilalle, ihan uskomattoman hienoa! <3
Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.
Harjoiteltiin lorua jo koko viime viikon ajan joka päivä. Ihan hyvin se alkoi jo sujumaan; vaikka aluksi Meea sanoikin vaan "Viivon vaavon, palkka mulle. Meealle, äidille, isille!" :D
Torstaina käytiin päiväkodin jälkeen koko perheen voimin hakemassa pajunoksat sisälle odottelemaan ja lauantaina koristeltiin ne Meean kanssa. Tai siis lähinnä Meea valitsi koristeen ja paikan, ja äiti teippasi.
Meidän vitsoista löytyi tänä vuonna sulkia ja silkkipaperia. Leikkasin silkkipaperit vaan suikaleiksi; ruusukkeet olisivat olleet ihania, mutta koska minun mielestäni vitsojen pitää näyttää "Meean tekemiltä" eikä äidin aikaansaannoksilta, me panostimme tänä vuonna värikkyyteen ja helppouteen. Teippaukset tosin osassa näyttävät siltä, että Meea olisi ne itse tehnyt - oli ihan vähän haastavaa teipata taaperon ojentaessa jo seuraavaa koristetta paikalleen. :D Sen verran paljon olin koristeita hamstrannut (jo siksikin, kun alunperin askarteluseuraksi piti tulla vkonloppuna Meean pikkuserkku, mutta valitettavasti kuume teki muutoksen suunnitelmiin), että niistä jää vielä tarpeet ensi vuodellekin - ehkä seuraavallekin. :D
Lauantaina juteltiin Meealle, mitä huomenna tulee tapahtumaan ja hänhän olikin su-aamuna herätessään ihan valmis jo lähtemään. "Tahtoo viipoo, tahtoo ulos!" kuului jo ennen seitsemää. No ei ihan niin aikaisin vielä menty, vaikkakin oltiin ensimmäisten joukossa liikenteessä - päikkäriajan huomioiden lähdettiin matkaan jo kympin jälkeen.
Vaikka äiti alkoikin kaivella vaatevarustusta pikkunoidalle vasta su-aamuna (päähän laitettava huivi sentään oli valittu jo aiemmin erään kirppiksen valikoimista ja kori ostettu varta vasten), kyllähän tästä neidistä aika ihastuttava pikkunoita muodostui!
Ja kaikkein parasta oli se, että neiti oli ihan tohkeissaan muodonmuutoksesta noidaksi - vähän nimittäin jännitin sitä, että antaako hän lainkaan huivin olla päässä. Mutta kertaakaan ei yrittänyt mitään vaatetta riisua pois. Ei ehtinyt, kun oli niin kova tohina päällä.
Käytiin kaikkiaan virpomassa viidellä lähimmällä naapurilla (ja kuudennen oven takana, mutta eivät olleet kotona). Meea ei saanut suustaan ulos muuta kuin "kiitos", kun jännitti niin paljon. Mutta aika hienoahan oli sekin, että edes se "kiitos" tuli - jännityksestä huolimatta.
Myös jutun juoni ja toimintakuvio selvisi Meealle aika nopeasti; ja olihan sitä jo kotona etukäteen yritetty kertoa. Vitsat Meea ojensi hienosti pienen kehotuksen jälkeen ja osasi sitten sen jälkeen (heti ensimmäisen virvontapaikan jälkeen) työntää koriaan eteenpäin palkkaa odotellessaan.
Ensimmäisessä virvontapaikassa naapurin täti sanoi antavansa Meealle vitsasta pienen palkkion ja Meea toki kiipesi korinsa kanssa porraksen ylätasolle vastaanottamaan sitä - ja meni sitten ihan kynnyksen yli sisälle asti odottelemaan. Sai palkan koriin, sanoi kiitos ja lähti sisälle päin katselemaan, että mitäs muuta täällä on. :D
Neiti menikin sitten reteästi samalla tavalla sisälle asti moneen muuhunkin taloon - ei kai sitä nyt kynnyksen yli voi virpoa. :D Ei nyt ehkä ihan parasta käytöstä, mutta aika suloista. Ja tosi hieno juttu, että vaikkei loru tullutkaan suusta ulos jännityksen takia, niin eivät nämä ihmiset (naapurin setiä lukuunottamatta) pelottaneet niin paljoa, etteikö olisi uskaltanut mennä ihan lähelle - ilman äitiä.
Sen verran mukavaa touhua oli tämä virpominen, että Meea kyseli koko ajan "Mihin mennään, mihin taloon?" ja oli innolla juoksemassa jo seuraavaan paikkaan. Kun viimeisen talon jälkeen äiti vastasi "Nyt mennään kotiin", pääsi Meealta itku.
Äiti oli vähän aliarvioinut Meean jaksamisen; vitsoja oli askarreltu vain lähinaapureille ja ajattelin etukäteen, että jaksaakohan Meea edes niitä kaikkia kiertää. No jaksoi ja ilmeisesti olisi jaksanut lisääkin. Yksi vitsahan meille jäi vielä, mutta kun seuraavaan naapuriin olisi ollut sen verran pidempi matka (ja vielä pidempi matka takaisin kotiin, jos/kun Meea ei olisi silloinkaan halunnut kotiin), niin tyydyttiin nyt tänä vuonna näihin lähinaapureihin.
Ensi vuonna sitten askarrellaan nippu vitsoja (Meea osallistunee tähän jo itsekin enemmän, niin ei ole äidille niin kova urakka) ja kierretään koko asuinalue, parikymmentä taloa.
Niin ja niistä palkoista vielä. Minulle - eikä ehkä ainakaan vielä Meeallekaan - ne eivät olleet sinänsä pääasia, enemmänkin se oli tämä kokemus. Meea on syönyt sen verran vähän karkkia ylipäätään, että hän ei sokerinkuvat silmissä kiiluen virpomassa ollut, vaan enemmänkin oli innoissaan siitä muiden ovilla käymisestä, yhteisestä tekemisestä äidin kanssa, uudesta hauskasta jutusta ja ehkä jopa roolivaatteistaan.
Kuten aiemmin kirjoitinkin, niin olin varannut kotiin "omat palkat" Meeaa varten; maidottomat versiot pääsiäisnamuista, jotka aioin vaivihkaa vaihtaa virpomispalkkoihin kotiutuessamme. Meillä kuitenkin on niin ihanat naapurit, että Meean allergiatkin huomioitiin - ainoastaan yksi pieni suklaamuna oli sellainen, joka ei Meean virpomispalkoista hänelle sovi. Minun ei siis lopulta edes tarvinut vaihtaa ostamiani virpomispalkkoja saatujen tilalle, ihan uskomattoman hienoa! <3
 |
| Pikkunoidan virpomispalkat. Aika paljon jäi näistä vielä syömistä pääsiäiseksikin. |
Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.
Ihana ja reipas pieni virpoja siellä. :)
VastaaPoista