maanantai 30. maaliskuuta 2015

Ensimmäinen yö omassa huoneessa!

Pikkuneidin huone ei ole vielä ihan valmis, mutta asuttavassa kunnossa kuitenkin jo. Vähän saa vielä urakoida sisustuksen kanssa, mutta hyvässä vaiheessa ollaan jo lastenhuoneen suhteen!

Eilen suoritettiin virallinen muutto ja neidin sänky päätyi meidän makkarista Meean ikiomaan huoneeseen.

Nyt on sitten ensimmäinen yö omassa huoneessa takana ja hyvin sujui!

Muuttotouhuissa; sänky oli hetken olkkarissa. :)

Pitkästä aikaa hyvät yöunet!


Meea on erittäin hyvä yöunien nukkuja - nukkunut syksystä asti 10-12 tunnin yöunia ilman heräämisiä. Vähäuniset yöt ovat olleet harvinaisia (ja raskaita).

Kolmisen viikkoa nukkunut normaalia huonommin. Herännyt joka aamu viiden ja vartin yli kuuden välissä - yhtenä aamuna jopa puoli viideltä! Illalla mennyt kuitenkin normaaliin aikaan nukkumaan, eli yöunien pituus on ollut 9-10 tunnin luokkaa. Herännyt joka yö 1-5 kertaa; ei tosin kauaa ole ollut hereillä, vaan nukahtaa nopeasti syliin. Mutta on herännyt kovaan itkuun, joka on helpottanut vasta, kun pääsee syliin. Monesti on siis ihan sylittely auttanut, max kerran yössä on pitänyt ottaa maitoa. 

Ensimmäisen viikon laitoin kalakokeilun piikkiin, koska kalan lopettamisen jälkeen oli sitten pari hyvää yötä. Sitten alkoivatkin hammaskiukkuilut, jotka yöunien lisäksi veivät myös ruokahalun ja starttasivat järkyttävän kuolaamisen. Hammasvaivat tuntuvat muiden oireiden osalta helpottaneen jo vko sitten, mutta huonot unet jatkuivat vaan. Uutena ruokana oli tässä vaiheessa ollut muutaman päivän vehnä makaronin muodossa, josta pidin torstaina välipäivän ja seuraava yö oli parempi. Pe-la Meea sai makaronia ja nukkui huonosti, eilen su ei saanut ja edellisyö oli tosi hyvä. Eli jatkamme ilman vehnää ja toivomme hyviä yöunia.

Olipa kyse nyt sitten hammas- ja allergiavaivojen vähenemisestä tai itsenäistymisestä oman huoneen myötä, viime yö oli viime viikkojen mittakaavassa erittäin hyvä!

Viime yönä siis 11 tunnin unet, kaksi heräämistä (joista toisella kertaa nukahti pelkkään sängyssä silittelytn - tätä ei ole tapahtunut varmaan kuukauteen!) ja ei lainkaan maitoa yön aikana.

Äiti turvana lattialla


Nukuin ensimmäisen yön (ja varmaan vielä pari seuraavaakin) lattialla patjalla Meean sängyn vieressä. Ihan vaan varmuuden vuoksi. Ja ihan hyvä, että nukuin - oli neiti aamulla ihmeissään ja jopa vähän hädissään, kun nousi sängyn laitaa vasten seisomaan, eikä äitiä näkynytkään. Huutelin Meealle huomenet patjalta, joka oli Meean sängyn jalkopäätä vasten ja neiti ryntäsi seisomaan sängynpäätyä vasten. Otin sitten vielä viereen patjalle köllöttelemään ja saatiin 20 minuutin tirsat. :)

Sisustus vielä kesken, mutta sänky paikoillaan! :)

Arttu-hauvakin oli yön aikana kömpinyt makkarista Meean huoneeseen; nukkui aluksi vähän aikaa minun vieressäni ja aamuun mennessä oli siirtynyt ikkunan alle nojatuoliin uinumaan.

Kaiken kaikkiaan muutto omaan huoneeseen sujui oikein mallikkaasti. Yhdet päikkäritkin neiti ehti eilen huoneessaan nukkua, tämän päivän päikkärit uinuttiin vaunuissa matkalla kerhoon ja takaisin. Huomenna sitten luvassa päikkäritkin omassa huoneessa, toivottavasti nekin sujuvat hyvin. Vähänhän siellä on valoisampaa makkariin verrattuna, kun verhot on niin paljon vaaleammat, eivätkä niin paljon suojaa auringolta (vaikka toki kaihtimetkin on kiinni). Mutta jospa se ikioma huone nukuttaisi tarpeeksi.

Huonetta kuntoon!


Tämän viikon ja pääsiäisen urakkana on sitten laittaa huone muilta osin kuntoon.

Naapuri ompeli verhot ja toi ne meille keskiviikkona. Torstaina sain verhot silitettyä ja paikoilleen. Ihanan ilmeen antavat huoneeseen!
Kallax on ollut paikallaan jo pari viikkoa. Sisuksissakin on jo enemmän täytettä kuin tässä kuvassa. :)

Lamppu jätetään kuitenkin vielä ostamatta, päädyttiin siihen, että kun Meean synttärit lähestyvät, niin käytetään mahdolliset synttärilahjarahat sitten lamppuun. Nykyinen lamppu kun kuitenkin välttää siihen asti - ja se uusikin on jo valittu, enää tarvitsee vain ostaa. :) Pöllölampun neiti tosin sai jo yövaloksi hyllyn päälle. :)

Vaatekaapin mies kävi hakemassa tänään ja osaksi ehti jo kasatakin sitä huoneen nurkkaan; hyllyt ja ovet vielä puuttuvat, eli ihan ei vielä huomenna päästä siirtämään vaatteita lipastosta kaappiin. Onneksi on tässä muutakin järjesteltävää, niin ei käy varmasti aika pitkäksi huomennakaan. :D

Pikkuneiti päätti "auttaa" äitiä ja aloitti vaatteiden siirron jo tänään. :D

3 kommenttia:

  1. Apua, millon oot ostanu noi vaaleenpunaset korit? Onko niitä tullut lisää ikeaan?? :d

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuukausi sitten oli Tampereen Ikeassa! :) Itsekin olin harmissani, kun noita vaaleanpunaisia ei enää Ikeasta saa ja ostoslistalla oli valkoiset korit. Mutta olikin pino vaaleanpunaisia, niin hamstrasin niitä sitten useamman. :)

      Poista
    2. Voi vitsi täytyy varmaan itsekkin poiketa vantaan ikeassa josko sielläkin olis! Kun meillä on noita vaan kaksi, tarvisin kipeästi lisää!

      Poista

Kiitos kommentistasi!