keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Kesän parhaat puuhapaikat taaperolle?

Kesän suunnitelmissa on käydä kesätapahtumissa ja lasten puuhapaikoissa; tarjota Meealle uudenlaisia elämyksiä. Mutta minne kaikkialle sitä vuoden ikäisen taaperon kanssa voisi mennä?

Oma lista painottuu pitkälti Jyväskylän seudulle, mutta kesän mittaan ollaan menossa sukulaiskyläilyille ainakin Lahden seudulle ja pohjoiseen Keski-Suomeen, joten niilläkin suunnilla olevat pikkulapsipaikat voisivat tulla kysymykseen. Yhden kesän aikana ei varmastikaan ehditä kaikkiin alla oleviin paikkoihin suunnistamaan, mutta useampi paikka lieneekin soveltuvampi Meealle vasta kesällä 2016.

Eläinpaikat


Meea rakastaa eläimiä, joten kaikenlaiset eläinpaikat lienevät tämän kesän hittejä. Korkeasaari-reissu on jo lyöty lukkoon Meean kummien kanssa (kunhan kyseisenä viikonloppuna ei olisi kaatosade...), mutta lähiympäristöstäkin löytyy muutamia kesäreissu-vaihtoehtoja. 

Korkeasaaressa olen käynyt itse vain kerran aikuisiällä, joten sinne on ihan mukava itsekin päästä pitkästä aikaa. Nettisivujen mukaan Korkeasaaressa on 130 eläinlajia, joten paljon riittää nähtävää pikkuneidille! Ja muistan kyllä itsekin, että siellä oli tosi paljon nähtävää - veikkaan että pikkuneidin lemppareiksi muodostuvat leijonat, apinat ja karhut. :)
Korkeasaari on myös kohtuullisen edullinen; aikuisen lippu 12 e ja alle 4-vuotiaat ilmaiseksi. Toki bussi/vesibussilippu vielä tähän päälle, koska tuskin omalla autolla olemme perille asti menossa. Mutta verrattuna monen muun paikan hintaan, on Korkeasaari minusta aika edullinen!

Nalle poseerasi useamman vuoden takaisella Korkeasaari-reissulla.

Orimattilan kotieläinpuisto
Lähellä Meean toisia kummeja olisi myös Orimattilan kotieläinpuisto - paikka, jossa itse olen käynyt viimeksi ehkä 10-vuotiaana. Sieltä löytyisi paljon niitä tutumpia eläimiä, joita ollaan eläinkirjoista katseltu. Saattaisi löytyä myös nämä Meean tämän hetkiset lempparit; kukko ja lammas. :D
Orimattilan kotieläinpuisto olisi tosi edullinen; aikuiset 7 e ja alle 2-vuotiaat ilmaiseksi. Jos/kun kesällä käydään Meean kummien luona ja on ylimääräistä aikaa, niin eiköhän piipahdeta täälläkin eläimiä ihastelemassa!

Hepokuusela
Tämän ihanan pienen eläintilan bongasin eräästä FB-keskustelusta ja piti heti mennä tutustumaan sivuihin. Täällä pääsisi pikkuneiti tutustumaan eläimiin vapaammin ja läheisemmin; löytyy hevosia, vuohia, lampaita, mikropossuja, kanoja, kani, kissoja ja koiria. Paljon nähtävää ja rapsuteltavaa!
Hintaa näytti olevan 5e/aikuinen ja alle 2-vuotiaat ilmaiseksi; samalla hinnalla voi osallistua joko yleiseen eläinpihapäivään (joita on 6 kpl tänä kesänä) tai varata oman 1,5 tunnin esittelykierroksen. Mikäli aikataulut sopivat, niin tämä on ehdoton kesän vierailukohde!

Lampaitahan Meea pääsi rapsuttelemaan jo kerhon kevätretkellä

Ähtäri Zoo
Alunperin mietin Ähtäriä Korkeasaaren sijaan (kunnes tajusin, että saadaan Korkeasaari-reissuun yhdistettyä reissu kummien luo kätevästi), mutta olin yllättynyt Ähtäri Zoon hinnoista. Lippu 16 e kaikilta, alle 3-vuotiaat veloituksetta. Kun vertaa vaikka Korkeasaaren hintoihin - jossa uskon olevan enemmän nähtävää - tuntuu hinta melko tyyriiltä; Korkeasaaressa kun kuitenkin on vielä lastenlipun hinta erikseen!
Ähtärissä olisi kyllä siinä mielessä kiva käydä, koska en ole itse siellä koskaan käynyt. Paljon nähtäväähän sielläkin on, vähän niinkuin Korkeasaari pienoiskoossa. Ähtäri on myös tässä kohtuullisen lähellä, joten tämä voisi olla potentiaalinen kesän 2016 matkailukohde - tuskin tänä kesänä enää Ähtäriin lähdemme, kun Korkeasaaressa kuitenkin tulee jo käytyä.

Puuhapuisto Veijari
Tämä vähän samalla ajatuksella kuin Ähtäri; alunperin ajattelin tämän olevan hyvä vaihtoehto, mutta hinta on melko suolainen. Aikuiset 15 e ja alle 3-vuotiaat veloituksetta.
Plussana se, että Veijarissa on paljon ns. tavallisia eläimiä ja eläinten lisäksi puistosta löytyy muutakin puuhaa, mm. pomppulinnoja ja pallomeri. Luulisin, että tämäkin voisi olla kesän 2016 tai 2017 paikka - vielä kun ei noista muista puuhapuiston toiminnoista ole Meealle hirveästi iloa. 


Muut taaperolle soveltuvat puuhapuistot


Varsinaiset huvipuistot jätetään varmaankin tuleville kesille, mutta jossain puuhapuistossa voisi olla mukava käydä jo tänä kesänä. Harmittelin jo alkuvuodesta, kun Jyväskylän Peukkula lopetti toimintansa; se olisi varmaan ollut kiva paikka taaperollekin! 

Urpon ja Turpon talo
Keuruulle aukesi juuri uusi lasten paikka, Urpon ja Turpon talo. Koska talo on upouusi, ihan selkeää kuvaa ei vielä ole siitä, mitä kaikkea sieltä löytyy. Sivujen mukaan talo on elämyksellinen ja toiminnallinen kohde, jossa koko perhe viihtyy; keskeisiä teemoja ovat kiireettömyys ja yhdessä tekeminen. Kuulostaa hyvältä!
En ole ihan varma, miten paljon tekemistä talosta löytyy näin pienelle, mutta täytynee käydä katsomassa. Liput maksavat 7e/hlö ja alle 2-vuotiaat ilmaiseksi, joten ihan älyttömän kallista tämä ei ole. 

Hilarius Hiiren kylä
Lähistöllä - Laukaassa - olisi myös Hilarius Hiiren kylä. Sivujen perusteella ei ainakaan minulle selvinnyt, mitä kaikkea kylässä on ja minkäikäisille lapsille se on suunnattu.
Päivärannekkeen hinta on 13/hlö - kaikilta. Kun ei kylän sisältö ole ihan selvillä, en ainakaan ennen ennakkokyselyä uskaltautuisi 1-vuotiaan kanssa tänne lähtemään. Voikin olla, että säästetään suosiolla tämäkin paikka niiden tulevien kesien ohjelmistoon. 

Varsinaiset huvipuistot jäävät tänä kesänä vielä väliin; niiden osalta Puuhamaa on ainoa, jota voisi edes harkita. Puuhamaa on n. 100 km päässä omien vanhempieni luota - ja matkan varrella asuisivat omat kummini, joiden luona yritämme ehtiä joka tapauksessa tänä kesänä käymään. Tästä syystä Puuhamaa olikin omassa lapsuudessani vakiovierailupaikka; itse en noista reissuista juurikaan muista, mutta kuvien perusteella siellä on kyllä käyty!
Puuhamaa on selkeästi tämän listan kallein paikka, tosin se on kyllä eri tyyppinen kuin muut listaamani. Hinta on 23e/hlö ja alle 3-vuotiaat ilmaiseksi. Kenties siinä kolmen ikävuoden tienoilla Puuhamaa antaisikin enemmän lapselle; ainakin tänä kesänä varmaan jäisi jokatapauksessa vesipuistoilut väliin, eli puolet puiston tarjonnasta.

Tämän listan lisäksi käymme varmaan ainakin yksillä kesämarkkinoilla kotipaikkakunnallani, leikkipuistoissa (muissakin kuin tässä lähimmässä) ja jospa lähiviikkoina ehdittäisiin tsekkaamaan Jyväskylään Prismaan auennut puuhapaikkakin.


Vinkkejä taaperolle soveltuvista kesänviettopaikoista otetaan vastaan! Minne itse aiot suunnata taaperon kanssa tänä kesänä?

4 kommenttia:

  1. Hyviä vinkkejä tästä sai itsekin, kiitos!
    Minulla on koululainen ja 1v. Ähtärin eläinpuistossa käydään ainakin. Voin suositella, itse jostain syystä tykkään enempi kuin korkeasaaresta.

    Oliko tuolla kylätalolla (oliko yläkintaus) useita myyntipöytiä? Sitä tietä tulee meidänkin varmaan kesällä ajettua kun kylään mennään, pitäisikin poiketa. Hyviä Kirppislöytöjä olet tehnyt!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy käydä tsekkaamassa tuo Ähtäri jonain tulevana kesänä. Itsekin oon vaan kerran käynyt Korkeasaaressa ja tykkäsin kyllä kovasti. :)

      Ylä-Kintauden kylätalo joo. :) En nyt pöytien lukumäärää laskenut, mutta oisko ollut kymmenkunta? Itse keskityin enemmän pienten vaatteiden tutkailuun, mutta kyllähän sieltä muutakin toki löytyi - eikä ollut tosiaan kovin kallista! :)

      Poista
  2. Todellakin suosittelen Ähtäriä,olen itse kerran käynyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy suunnitella sitä vaikka ensi kesälle - tänä kesänä on käyty jo Orimattilan kotieläinpuistossa ja ollaan menossa Korkeasaareen, niin siinä lienee tarpeeksi eläimiä yhdelle kesälle. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!