torstai 6. elokuuta 2015

Ensimmäistä kertaa yökylässä!

Voi apua, olen unohtanut tämänkin bloggauksen kirjoittaa ihan täysin! No nyt vihdoin. :)

Kuten muutama viikko sitten blogiin kirjoittelinkin, Meea oli heinäkuun lopussa ensimmäistä kertaa yökylässä. 1 v 3 kk ikäisenä.

Paikkana oli tuttu ja turvallinen mummila, jossa ollaan käyty paljon kylässä - ja mummi ja vaari ovat hoitaneet Meeaa sekä siellä että meillä kotona. Tutut ihmiset ja tuttu paikka (ja vielä Arttu-hauva matkassa mukana!), joten siinä mielessä aika hyvillä mielin Meean uskalsi hoitoon päästää.

Mummi myös Meeaa jonkin verran hoitaneena tietää hyvin Meean ruoka-allergiajutut, joten ei tarvinut senkään osalta stressata. Olin itse asiassa jo tehnytkin jotain ruokaa valmiiksi heidän pakastimeensa pari viikkoa aiemmin kyläillessämme ja välipalojen osalta mummi kyllä tietää, mitä Meealle voi antaa ja mitä ei. Siinäkin mielessä ihan luottavaisin mielin jätin Meean hoitoon. :)

Yökyläily oli tosiaan suunniteltu tälle kesälle lähinnä testauksen vuoksi. Kokeillaan, miten yökyläily sujuu ja kuinka kova ikävä äitiä tulee. Ja ettei sitten vanhempana tule ongelmia yökyläilyssä, jos jostain syystä hoitopaikkaa yöksi tarvitsee.

Pikku-tikru odotteli yökylään pääsyä. :)

Meea lähti kyläilemään lauantaina päivällä ja oli puhetta, että tulen neitiä hakemaan kotiin joko sunnuntaina päivällä tai maanantaina aamulla - riippuen siitä, miten on ensimmäinen yö mummilassa mennyt. Välimatkaa oli 150 km ja olimme la-iltana naapuruston jokakesäisillä kekkereillä, joten keskellä yötä neidin hakeminen kotiin ei olisi onnistunut.

Ja hyvinhän se ensimmäinen yö oli - onneksi - sujunut! Neiti meni unille normaaliin aikaan iltakahdeksan jälkeen ja nukkui 11 tunnin yöunet. Pystyi äitikin aamulla huoahtamaan helpotuksesta. :) Lähinnä siis jännitti sen takia, että tähän kohtaan osui myös neidin hampaiden teko -projekti ripuloinnilla varustettuna; koko viikko ennen yökyläilyä ripuloitiin ja nukuttiin huonoja öitä (ja sinä aikana tuli kolme hammasta läpi, vähän myöhemmin vielä neljäs). Mutta onneksi se ensimmäinen yö meni ihan loistavasti!

Neiti yökyläilijä sai lauantaina leikkiseuraa myös "naapurintytöstä".

Uskaltauduin sitten itsekin antaa Meean olla yökylässä toisenkin yön putkeen ennenkuin itse tulin paikalle. Mummi ja vaari siis olivat sitä mieltä, että ehdottomasti - itse vähän vielä epäröin ennen viikonloppua. Mutta kun ensimmäinen yökin meni loistavasti, eikä neiti tuntunut ikävöivän äitiä, menin hakemaan Meeaa kotiin vasta maanantaina - silloin kun ns. helpommin pääsin Meeaa kotiin hakemaan.

Toinen yö olikin sitten mennyt vähän huonommin, tai lähinnä nukahtaminen. Yöllä ei neiti onneksi ollut herännyt ja valvottanut isovanhempiaan, mutta nukkumaanmeno otti koville. Ensimmäisen yrityskerran jälkeen riitti vielä leikkiä tunniksi pariksi ja lopulta neiti oli nukahtanut yöunille vasta kymmenen maissa. Ja herännyt sitten aamulla jo kuuden maissa. :D

Mutta aika hyvin, kun kahdesta yöstä vain toinen oli vähän vaikea - ja silloinkaan ei kuitenkaan yöllä herätty. :) Päivisinhän sujui loistavasti; neiti nautti olostaan, juoksutti mummia ja vaaria, leikkiä touhotti vaikka mitä ja nukkui päikkäreitäkin normaaliin tapaan. Ja ruokakin maistui kuulemma mainiosti! :)




Itse pääsin neitokaista halailemaan maanantaina kymmenen maissa. Ja kyllä olikin ollut ikävä! Siis minulla. :) Meeakin kyllä taisi tajuta äiti-ikävänsä vasta sitten, kun näki minut. Kovasti syliteltiin ja haliteltiin maanantain aikana. Mutta ei äiti onneksi ollut maanantainakaan ainoa joka kelpaa; kovasti riitti leikkiä ja touhua vielä mummin ja vaarin kanssakin, vaikka äiti tuli paikalle.

Eli tosi onnistuneesti meni ensimmäinen yökyläily. Meea on niin reipas pikkuneiti, joka kyllä varmasti pärjää paikassa kuin paikassa, kunhan hänen kanssaan jaksaa touhuta. Nukkumaanmeno välillä ottaa koville - mutta niin se ottaa välillä kotonakin. Yöthän Meea pääsääntöisesti nukkuu tosi hyvin; parhaimmillaan 12 tunnin yöunia ilman heräämisiä, joten siinä mielessä ei yökyläilylle ole jatkossakaan mitään estettä.

Niin ja se aiemmin mainittu hampaidenteko-ripuli. Sehän sopivasti piti taukoa mummin ja vaarin hoitovuoron ajan; heti maanantai-iltana alettiin tekemään sitä neljättä hammasta ripulin ja heräiltyjen öiden saattelemana muutaman päivän ajan. Mutta parempi näin. :)

Mummi ehti monta kuvaa napsia hoidossa olleesta neitokaisesta. :)


Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!