maanantai 31. elokuuta 2015

Valmiina välikauteen!

Niin se syksy taas saapuu ja täytyy suunnata katseet välikauteen.

Suurin osa meillä on jo hankittuna, mutta jotain (ehkä) vielä puuttuu. Ajattelinkin nyt ihan käydä läpi meidän tämänhetkisen vk-varustuksen - jospa se itsellekin selkiyttäisi, mitä kaikkea vielä täytyy hommata...

Noh, jos aloitetaan takeista, joita meillä tuntuu olevan vaikka muille jakaa - näissä tämän bloggauksen kuvissa olevien lisäksi taitaa olla yhteensä viisi toppatakkia (näistä kaksi sellaisia, joihin myös toppahousut). Eli takkien osalta varmaan pärjätään kevääseen asti. :)



Tässä yläpuolella tosiaan jo keväälläkin esittelemäni takkiyhdistelmä; trenssi ja collaritakki. Collaritakki tosiaan toimii samalla myös trenssin vuorena, eli tätä takkia voi käyttää monessa kelissä. Tämä oli keväällä vielä vähän reilu, joten käyttö jäi vähäiseksi.  



Toinen keväältä tuttu takki on tämä H&M:n ruudullinen takki, joka mahtuu edelleen päälle ja tätä on kesälläkin pari kertaa käytetty.  Keväällä tämä oli eniten käytössä kauppatakkina yms, varmaan nyt syksylläkin tämä tulee olemaan yksi suosikeista. 



Sitten löytyy myös lämpimien ilmojen takiksi tällainen ohut United Colors of Benettonin takki, joka saatiin miehen siskolta. Tämä nippanappa enää mahtuu Meean päälle, mutta eiköhän muutama kerta ehditä tätäkin pitää. :)



Name It:n tuulipukutyylinen takki on varmaan hyvä viileämmille syysilloille - vaikkapa koiranulkoilutuslenkeille. Tämä on sen verran reilu (vaikka on kokoa 86), että voi olla keväällä sopivamman kokoinen Meealle.



Tämä takki + housut -yhdistelmä oli meillä pihapukuna jo keväällä ja tämä mahtunee edelleen päälle (en ole kyllä testannut...). Tämäkin on vähän sellainen tuulipukutyyppinen, eli sopii syksyn tuulisille päiville hyvin.



Keväällä hankkimani Ticketin sadeasukin mahtuu päälle edelleen ja on vähän reilukin, vaikka näytti olevan kokoa 80. Tätä on pidetty jonkin verran viileillä kesäkeleilläkin ja on kyllä ollut tosi hyvä. :)



Kaksi verkkapukuakin löytyy, näitä on pidetty kesällä viileämmillä ilmoilla. Aika vähällä käytöllä ovat olleet, mutta varmaan lähiviikkoina helppo vetäistä tämä setti vaikka leggingsien ja paidan päälle. 

Lisäksi neidin kaapista löytyy aika monta fleece-tyyppistä takkia ja takki+housut -yhdistelmää. Nämäkin voivat tulla tarpeeseen syksyn ulkoiluissa ja talvella jopa sitten toppahaalarin alla. En ole itse asiassa itse yhtään näistä ostanut, vaan kaikki ollaan saatu! Kunhan toppahaalari on ostettu, ajattelin  ostaa sinne alle jonkinlaisen fleecehaalarin; yksi sellainenkin meillä on, mutta luulen, ettei mahdu päälle enää talven koittaessa... 



Vk-haalareita kaapista löytyy kaikkineen kolme. Tämän Peuhun haalarin äitini oli bongannut jostain kirppikseltä puoli-ilmaiseksi. Tämä ei mikään varsinainen silmänilo ole, mutta pihaleikeissä alkusyksystä varmaan ihan hyvä; ei ainakaan haittaa, jos menee rikki tai likaantuu. :D


Keväällä ostettu Ticketin vk-haalari mahtuu edelleen juuri ja juuri päälle. Ticketin haalarit ovat ulkonäön puolesta aivan ihania, mutta ainakaan nämä tämän malliset haalarit eivät oikein kunnolla istu meidän pitkän ja hoikan neidin päälle. Tämäkin haalari alkoi jo keväällä käydä lahkeista ja hihoista lyhyeksi, vaikka leveyssuunnassa haalariin olisi mahtunut kaksi tyttöä.


Keväällä ostin jo 92-koon Reiman vk-haalarin, kun bongasin sen kirppikseltä 7 eurolla. Ei paha hinta hyväkuntoisesta haalarista! Tätä(kään) en ole vielä ehtinyt testaamaan päälle, mutta luulisin, että on oikein sopivan kokoinen täksi syksyksi. Reima myös ilmeisesti on näitä "silakkamallin lasten" haalareita, eli aika slim-mitoitusta - siksi sopinee mallinsa puolestakin meidän neidille paremmin kuin tuo Ticketin haalari.



Kurakelejä varten jalkaan mahtuu vielä keväällä ostetut Cirafin kurahousut, jotka ostin tarkoituksella vähän reilut. Kesällä bongasin alesta tämän kuriksiin yhteensopivan Jonathanin sadehatun - nämä lienevät hyvä yhdistelmä syksyn kuluessa!




Syksyn kenkävalikoima näyttää toistaiseksi tältä. Kaikki tilasin Anttilasta samalla kertaa - alennuksia hyödyntäen 40e koko kasa. Varmaan jotkut vedenkestävät goretexit ilman toppavuorta pitää vielä ostaa - sitten pärjättäneen näillä lumien tuloon ja talvikenkiin saakka.

Saappaista olisin mieluummin ostanut ne toisenmalliset Crocsit (ne, missä on ne supersöpöt kahvat), mutta aiemmin kaupassa testatessani, ne oli tosi hankalat pukea Meean jalkaan. Nämä Crocsit sen sijaan sujahtivat jalkaan helpommin. Pikkuneidillähän ei aiemmin ole saappaita ollut (!!), joten näiden käyttö vaatinee opettelua. Ainakaan sisätiloissa ei saappaat tuntuneet yhtään kivoilta jalassa ja piti saada heti pois. :D

Sitten on syksyksi varrelliset ja varrettomat lenkkarit, hopeanväriset ovat vieläpä ensiaskelkengät. Alkoi nuo keväällä ostetut kengät käymään sen verran pieniksi, että piti jo kiireellä ostaa uudet; ei ollut enää kuin 6 mm varaa, kun pohjallisen päällä neitiä seisotin. Ne kevään ensiaskelkengät olivat kokoa 23 (ostaessa tosi reilut minun mielestä); nyt nämä punaiset lenkkarit kokoa 24, hopeiset kokoa 25. Ja siis keskenään nämä kuvan lenkkarit ovat suurinpiirtein saman kokoiset. Näillä kelpaa tepastella syksy!



Hattujen osalta kevään trikoopipoista suurin osa mahtuu vielä päähän. Kevään käytetyin kolmikko tulee varmaan olemaan sitä vielä syksylläkin; ohut vaaleanpunainen pupupipo, vähän paksumpi hauvapipo ja vuorellinen leopardipipo.



Varta vasten syksyksi hankittuja lakkeja on (toistaiseksi) kolme.

Lassien vaaleanpunainen hattu on kai oikeasti keväthattu, mutta kelvannee syksyllekin (kirppislöytö 50 sentillä); läpät suojaavat korvia kylmältä ja lippa naamaa auringolta. Violetti pipo sen sijaan menee "hienostelupipona" kauppareissuilla - se ei hirveästi korvia suojaa, mutta näyttää nätiltä. :D

Ehdottomasti halusin syksyyn myös tämän jo keväällä ihailemani paikallisen käsityöyrittäjän Ryppis-lippapipon. Jäi harmittamaan, etten kevääksi tätä ostanut, niin oli pakko hankkia tämä heti alkusyksyyn. Hattulin Ryppis-pipo rantautui meille tänään ja heti pääsi testaukseen. Erittäin hyvin istuva - ja erittäin ihana kuosi! Tämä kuva ei tosiaan tee pipolle oikeutta, mutta blogin FB-sivuilta tai Instasta voit tsekata sovituskuvan tästä!



Hanskoista käteen mahtunevat vielä nämä kahdet keväiset hanskat. Cirafin kurahanskat ja Jonathanin vk-hanskat ohuella vuorella. Jotkut hanskat näiden välimaastosta pitäisi vielä ostaa; ohuella vuorella varustetut vedenpitävät hanskat siis - kokemusta ei juurikaan ole, joten hakuammuntaa jälleen kerran näiden ostaminen...


Miltä teidän välikausi näyttää? Puuttuuko minun listauksestani vielä jotain oleellista?


Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!