Reipas pieni potilas

Ollaan selvitty sairastamisten suhteen tosi vähällä; pari flunssaa ja allergia-asioita. Ei oikeastaan muuta. Korvatulehduksia ei ole ollut vielä yhtään ja ensimmäinen oksennustautikin vasta nyt - 1 v 4 kk iässä!

Jos sairastelujen suhteen ollaan oltu onnekkaita, niin kyllä potilaskin on paras mahdollinen! Niin reipas potilas, vaikkei olo varmastikaan ollut hyvä! Meea ei kyllä turhasta valita tai ruikuta huonoa oloaan sairastaessaan - ja hyvä niin.

Vaikkakin siis tilanne varmasti oli outo ja pelottava, koska Meea ei ole aiemmin oksentanut. Vielä kun tauti iski kesken yöunien! Ensimmäinen oksennus tulikin sänkyyn Meean ollessa jo yöunilla ja neiti taisi pelästyä aika paljon. Ei kuulunut huoneesta itkua vaan ainoastaan kovia "äijä, äijä" -huutoja. 

Seuraavien oksennusten aikaan neidille tulikin kova paniikki, piti tarrautua äitiin ja vain ja ainoastaan äidin lähellä oli turvallista. Joka luonnollisesti tarkoitti sitä, että äiti oli enemmän oksennuksessa kuin tyttö. Mutta mitäpä sitä ei tekisi lapsensa vuoksi.

Tuo äitiin tarrautuminen olikin oikeastaan ainoa asia, josta huomasi Meean olevan kipeä. Isin syli ei kelvannut hetkeksikään, vaan koko sairastamisen ajan piti olla äidissä kiinni. Kirjaimellisesti. Päikkäritkin nukuttiin 80-prosenttisesti äidin sylissä ja kahtena sairastamisyönä meidän "perhepedissä" (eli meidän sängyn petari Meean huoneen lattialla) neiti vaati äidin kosketuksen läpi yön; jos herätessä ei ollut käsi kiinni neidissä, tuli itku - ja itku loppui kuin seinään, kun laskin käteni neidin selälle.

Toistoa bloggausten kuvamateriaalissa, mutta tämä on ainoa kuva, jonka oksennustaudissa olevasta neidistä otin! Päikkäreillä äidin sylissä - joka oli siis ihan paras paikka (ja äiti ihan vähän väsy...). 

Neiti koitti myös urhoollisesti syödä heti taudin alkamisyön jälkeisenä aamuna ja söi päivän aikanakin useita kertoja. Vaikka kaikki tulikin ylös. Ihailtavaa oli myös se, että Meea omatoimisestikin halusi juoda - se onkin todella tärkeää oksennustaudissa!

Oksennusten välissä neiti oli niin reipas. Ensimmäisenä yönäkin touhusi kuntonsa rajoissa huoneessaan kaikennäköistä ja olisi halunnut leikkiä vaikka kuinka kauan - vaikka äiti kovasti yritti ehdottaa nukkumaanmenoa kellon lähestyessä neljää. Vähän se sairastaminen näkyi siinä, että videoiden katselu kiinnosti päiväsaikaan normaalia enemmän; yleensä neiti ei malta istua niin kauaa paikallaan. Kertaalleen jopa nukahti kainalooni sohvalle Fröbelin Palikoiden pyöriessä. :)

Pikainen suihkukin vaihtui pidempään kylpyhetkeen, kun neiti innostui leikkimään kastelukannulla. Niin ja innokas pyykinpesijä myös tomerasti auttoi äitiä oksennuspyykin pesemisessä - ja olisi halunnut itse asiassa ihan koko ajan olla laittamassa sitä pyykkiä. :)

Oikeastaan ainoastaan ne oksennushetket olivat kamalia. Menoa ne eivät haitanneet kuin hetkellisesti ja onneksi oksennukset pystyi myös jo hieman ennakoimaan, joten säästyttiin ensioksennusten jälkeen pyykkäämiseltäkin. Ja neitikin tosiaan rauhoittui heti saadessaan halata äitiä.

Tauti alkoi tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Torstaina jo meno yltyi ja neiti tervehtyi, perjantaina hän oli jo ihan entisensä.

Ei valitellut mitään turhia, vaikka oksennustauti nostatti kuumeenkin. Ei tainnut edes itkeä muuta kuin yöllä parin oksennuksen aikaan ja herätessään ilman äidin kättä selällä. Ihanan reipas pieni potilas!

Minähän itse sairastin samaisen oksennustaudin heti Meean jälkeen; pakko myöntää, että kyllä Meea oli paljon reippaampi potilas kuin minä!

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.