perjantai 22. heinäkuuta 2016

Prisman uusi puuhapaikka

Jyväskylään aukesi uusi Prisma keväällä ja samassa yhteydessä myös Prisman yhteydessä oleva lasten Puuhapaikka uudistui.

Ollaan käyty siinä vanhassa Prisman Puuhapaikassa pari kertaa ja pakkohan tämä uusi paikkakin oli käydä testaamassa - vaikka venyikin kesäkuun puolelle ennenkuin ehdittiin. (Ja heinäkuun puolelle ennenkuin ehdin blogata aiheesta; no, onneksi autossa oli hyvää aikaa naputella teksti loppuun.)



Kuten tämän bloggauksen kuvistakin huomaa, niin tämä Puuhapaikkahan on ihan uskomattoman hieno ja lapsille riittää paaaaaljon puuhaa.

Ajatuksena tällainen ilmainen leikkipaikka lapsille on älyttömän hyvä ja vaikkapa verrattuna (maksulliseen) HopLopiin tämähän on miljoona kertaa parempi vaihtoehto. Etenkin näille pienille, jotka saavat kyllä runsaasti elämyksiä jo tällaisesta - ja onhan täällä isommillekin lapsille monenlaista puuhaa! Sekä siinä vanhassa että tässä uudessa paikassa on mooooonia hyviä juttuja. Ihan kaikilta osin tämä puuhapaikka ei kuitenkaan mielestäni toimi - ja jotkin uudistukset ovat käsittämättömiä. 

Meinasin kirjoittaa asiakaspalautetta Prismalle aiheesta, mutta samalla vaivalla kirjoittelen bloggauksenkin. Mikä siellä siis mättää?


1) Olematon vahti

Tämä on se asia, mikä minua ärsyttää monissa muissakin paikoissa aina leikkipuistoista lähtien. Lapset ovat vanhempien vastuulla, eikä paikan puolesta ole mitään "järjestyksenvalvojaa" - joka usein olisi tarpeen. 

Valitettavasti näissä paikoissa trendinä on se, että vanhemmat päästävät lapset irti - eivätkä vilkaisekaan heitä ennen poislähtöä. Se tuho, mitä saadaan aikaan irtaimistolle ja leikkikavereille, voi olla melkoinen. En väitä, että kaikki lapset näin toimisivat, mutta aika moni kuitenkin. 

Lähtökohtaisesti en haluaisi komentaa muiden lapsia, mutta valitettavasti sitäkin on joutunut tekemään. Meea kun on vielä niin pieni, että muutenkin jää toisten jalkoihin... Prisman Puuhapaikassahan on työntekijä paikan päällä jatkuvasti, mutta en ole kertaakaan nähnyt hänen varsinaisesti tekevän mitään leikkejä rauhoittaakseen tai säännöistä kertoakseen. Ei, työntekijä vaan istuu paikoillaan ja yleensä puuhailee omiaan. Jos tämän palkatun työntekijän oikeasti valjastaisi lasten paimentamiseen, muuttuisi paikan luonnekin kertaheitolla. Parempaan suuntaan! Ei ne joka paikasta löytyvät "vahdithan lastasi" -laput oikeasti mitään auta...

Tästä muiden vanhempien vahtimattomuudesta johtuen itse vahdin Meeaa joka sekunti. Meea nyt muutenkin on niin vilkas, että pitää tällaisissa paikoissa pitää silmällä. Ja ihan jo siksikin, ettei oma lapsi ole se, joka lähtee hölmöilemään ja joko tuhoamaan leluja tai tönimään lapsia! Ei siis kyse ole pelkästään oman lapsen "turvallisuuden" vahtimisesta. Tosin Prisman Puuhapaikassa vahtimisessa on kyse myös turvallisuudesta; osa vanhemmista kun on niiiiiiin välinpitämättömiä, että jättävät ulkoportin auki sisääntullessaan. Siitä kun pienemmät lapset karkaavat, niin mukava on heitä sitten toisesta päästä Prismaa lähteä hakemaan - ei siis voi edes luottaa siihen, että lapsi pysyisi Puuhapaikalla...

Tämä vahtimattomuus oli ongelma jo vanhassa Puuhapaikassa; etenkin kun Puuhapaikassa on kirjattuja sääntöjä. Jos vanhemmat eivät vahdi lapsiaan tai kulje heidän perässään, jäävät säännötkin lukematta - ja noudattamatta. 



2) Aikuisten alue

Tästä ei ole kuvaa - ihan siitä syystä, että en siellä ehtinyt itse viettää aikaa lainkaan.

Mutta yksi Puuhapaikan uudistuksista oli tosiaan aikuisten alue. Kahviautomaatti (josta sai ekan kupin ilmaiseksi), nojatuoleja ja lehtiä luettavaksi. Kun luet tuon ykköskohdan, ymmärrät, että tämä on minun mielestäni aivan järjetön uudistus.

Ok, jos lapset tulevat leikkimään kahden vanhemman kanssa, on kiva että toinen voi juoda kupposen kahvia ja sitten vaikka vaihtaa lasten kaitsijaa, että toinenkin pääsee juomaan. Pienemmällä leikkipaikalla kahvipaikaltakin voisi ehkä vahtia lapsia; Puuhapaikka on sen verran iso, että sieltä ei kyllä koko aluetta millään nää. 

Ja pakko sanoa, että tämän kyllä huomasi. Verrattuna vanhaan Puuhapaikkaan, täällä lapsia vahdittiin huomattavasti vähemmän. Ihan älytöntä, että kaikkialla sanotaan, että vahdithan lastasi koko ajan ja sitten järjestetään aikuisille oma alue, jossa kehotetaan rentoutumaan ja rauhoittumaan. Kovin ristiriitaista. 

3) Maksulliset laitteet

Kun Puuhapaikan ideana on tarjota lapsille ilmainen leikkipaikka kauppareissun yhteydessä, tuntuu vähän kummalliselta, että Puuhapaikassa on myös maksullisia laitteita. Siis niitä sellaisia perinteisiä kolikolla toimivia. 

Puuhapaikassa touhua on sen verran, että maksullisia laitteita ei kyllä tarvittaisi. Hieman rahastukselta tuntuu tuo touhu ja vie vähän terää ilmaiselta Puuhapaikalta. Etenkin kun tosiaan pienet lapset eivät ihan maksullisten laitteiden ideaa ymmärrä, vaan haluavat niihinkin samalla lailla kuin muihinkin; etenkin jos joku toinenkin pääsee!





4) Hepparata taaperoalueen ympärillä

Puuhapaikan yksityiskohdista tämä on jopa turvallisuusriski. 

Taaperoille tarkoitettu alue on fiksusti aidattu; kun portin sulkee, saavat taaperot touhuta rauhassa - eivät pääse karkaamaan muualle ja leikkikaveritkin ovat pääosin samaa kokoluokkaa. Leikit ovat turvallisia ja taaperoalue on itse asiassa tosi hyvä keksintö.

Kuulostaa hyvältä lukuun ottamatta yhtä pikkuseikkaa. Taaperoaluetta ympäröi hepparata, jossa isommat lapset kulkevat hevosille kovaa. Hepparadan läpi on myös kulku tuolle taaperoalueelle. Myöhemmin osasin tätä jo varoa, mutta ensimmäisellä kerralla sain nippanappa pelastettua Meean kovaa päälle tulevan hevosen alta. Ei nimittäin tullut mieleen, että tuonne turvalliselle taaperoalueelle mennessä saattaisi vaarana olla jäädä hevosen alle...

Joku iso varoituskyltti - tai hepparadan paikan siirto - voisi olla paikallaan.



5) Pimeä leikkimökki

Puuhapaikassa on ihastuttava leikkimökki leikkikeittiöineen, josta lapset varmasti innostuvat. Kurjaa vaan, että mökki on niin pimeä, että Meeakaan ei aluksi uskaltautunut mökkiin sisälle. Eikä myöhemminkään ilman äitiä. 

Kivempi se olisi valoisassa kokkailla - eikä lamput varmaan olisi iso investointi leikkipaikkaan...




6) Kolot, jonne lapsi hukkuu

Parissa kohdassa on lasten mielestä hauskoja "koloja" tai kapeita reittejä, joihin mahtuu lapsi, mutta ei aikuista. Tai ainakaan aikuinen ei viitsi itseään noihin rakosiin tunkea. Ymmärrän, että nämä ovat lasten mielestä hauskoja, mutta jäin ihmettelemään, että onko nämä tulleet Puuhapaikkaan vahingossa, vai onko joku suunnittelija oikeasti halunnut tällaiset mukaan.

Voin kertoa, että vilkkaan taaperon äitinä ei ollut kovin mukava tunne, kun lapsi katosi leikkimökin taakse, eikä tiennyt yhtään, mistä suunnasta hän tulee sieltä pois.



----------

No, pikkuvioista huolimatta Puuhapaikka itsessään on ihan huippu keksintö. Bloggauksen tarkoituksena ei ollut mitenkään haukkua kyseistä paikkaa. Ei todellakaan; me aiomme jatkossakin siellä käydä ja ajatuksenahan tuo paikka on aivan loistava (ei varmaan muiden kauppojen yhteydestä tuollaista ilmaista leikkipaikkaa löydykään!). Pienillä parannuksilla siitä voisi saada vielä mahtavamman!

Jottei jää paha mieli, niin loppuun vielä fiilistelykuvia (joita muuten otin paljon!), jotka kertovat kuinka ihanan näköinen tuo (ilmainen!) leikkipaikka onkaan! Uusitussa Hoplopissa ei vielä ole ehditty käymään, mutta ainakaan vanhalle Hoplopille tämä ei paljon häviä!











Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!