torstai 28. heinäkuuta 2016

(Turhia) heräteostoksia lapselle - kyllä, olen syyllinen!

Joskus ennen (lue: ajalla ennen lasta) ajattelin, että kaikenmaailman tilpehöörit lapsille ovat aivan turhia. Siis sellaiset, joita ostetaan ohimennen ex tempore; "pahimmassa" tapauksessa jopa ihan perus-ruokakaupasta. Ajattelin, että sellaisia voisi ostaa korkeintaan jotkut sukulaiset; ei sentään lapsen omat vanhemmat.

Nyt on ilmeisesti kesäkelit sumentaneet oman ja miehen pään sen verran, että huomaan itse syyllistyneeni samaan. Samoin molemmat isovanhemmat, jos Meea heidän kanssaan kauppaan pääsee.

Viimeistään siinä vaiheessa tajusin tämän asian toden teolla, kun Meea mummin ja vaarin luokse mennessä meni availemaan kaappeja kysyen "Mitä muuta uutta minulle on?" Kyllä hävetti. 

Sen jälkeen aloin miettimään, mitä kaikkea onkaan tullut Meealle osteltua ikäänkuin heräteostoksena. Sellaista, mitä ei ole etukäteen suunniteltu ja mikä on tarttunut mukaan kauppareissulta. No, onhan niitä...

Nämä ei-niin-suunnitellut ostokset alkoivat varmaan toukokuun alussa, kun Meea sai maitoaltistuksen jälkeen valita itselleen palkinnon. Neiti valitsi Frozen-laukun; lisäksi samalla reissulla saatiin lääkäriltä ja hoitajalta lelut ja Hesen "palkintoaterialla" hiekkaleluja.



Sen jälkeen olen yllättänyt itseni ostamasta "heräteostoksia" Meealle todella  usein. Tähän asti olen ostanut enemmänkin vaan tarpeeseen ja heräteostokset ovat olleet oikeastaan vaan vaatteita (joille ei myöskään sinänsä ns. tarvetta olisi aina ollut). En tiedä johtuuko se siitä, että Meea alkaa olla sen ikäinen, että materia ja lelut kiinnostavat enemmän vai onko vaan kesäkelit tehneet tehtävänsä. Joka tapauksessa; paljon turhaakin on tullut ostettua.

Maitoaltistuksen jälkeen keväällä seuraavana vuorossa taisivatkin olla "pottapalkinnot", joita ostin kaappiin "varastoon" Meealle. Lidlistä saippuakuplahahmoja ja Prismasta katuliidut. Pottapalkinnot ovatkin olleet hyvä (eli huono) tekosyy ostamiseen. Ennen kesälomaa Suomalaisessa kirjakaupassa (muilla asioilla) käydessäni hamstrasin ale-pöydästä Meealle kirjoja ja pari viikkoa sitten Mega-Areenalta mukaan tarttui kahden euron dvd. 




Lidlissä mekkoja itselleni ostaessa piti luonnollisesti myös ostaa Meealle jotain; puinen asunvaihto-palapeli olikin mieluinen. Tuurissa oli myös pakko ostaa tuliaisia; Frozen-paita, uima-allas, puhallettavat käsi-uimarenkaat, Frozen-kylpyvaahto ja kärpäslätkä. Ei tainnut mitään oikeasti lukea ostoslistalla. 






Huvipuistot ovat myös olleet "pakollinen ostospaikka"; vaikka narunveto on suoranaista rahastusta (4 euroa!), piti narua vetää niin Powerparkissa kuin Lintsilläkin. Toisesta Meea sai pienen pehmolelun, toisesta Planes-dominon.

Myös Frozen-helmet, norsulakanat ja tiistaina mukaan tarttunut Frozen-jumppapussi ovat olleet tämän kesän "heräteostoksia". Ja kesän aikana kierretyiltä kirppiksiltä kasa kirjoja sekä palapelejä - molempia alkaa nyt olemaan jo riittävästi...





Mieskin on tehnyt oman osansa heräteostosten saralla; parin viikon sisällä hän on ostanut Meealle ainakin Crocsit ja Frozen-pinnejä ihan itsenäisesti (toki siis esim. Tuurissa ja huvipuistoissa oli mukana noita tavaroita ostamassa).

Niin, ja isovanhemmat ovat kunnostautuneet tässä asiassa myös: Toissa viikolla lomailtiin vanhempieni luona viikko, ja mummi ja vaari olivat jo valmiiksi ostaneet Meealle pari juttua (jonka vuoksi neiti niitä kaappeja menikin availemaan). Lisäksi Meea sai kauppaan shoppailurahaa ja valitsi ostettavaksi prinsessakirjan, helmet ja ponnareita. Viime viikolla käytiin miehen vanhempien luona ja mummu osti Meealle ruokakauppareissun yhteydessä prinsessa-rannekorun, kun "Meea niin kovasti tahtoi".



Kun näitä tämän bloggauksen kuvia katselee, niin onhan tuo materia taas ihan kivasti lisääntynyt viime aikoina. Siihen vielä kaikki "ylimääräiset" kauppareissun yhteydessä tehdyt jätskiostokset yms päälle - huhhuh.

Meea alkaa olemaan jo sen ikäinen, että alkaa pikkuhiljaa jo vaatimaankin kaupassa itselleen jotain. Toistaiseksi on tosiaan pärjätty pillimehun tai jätskin ostamisella, mutta esimerkiksi Frozen-lehdet kiinnostaisivat kovasti. Heräteostoksien tekemisessä ei varmaan enää takaisinpäin käännytä; eivätköhän ne vaan tule lisääntymään jatkuvasti. Mutta jospa nyt yrittäisi pitää hieman taukoa ainakin itse - ihan jouluun asti ei taideta päästä ostamatta, mutta jos edes syyskuuhun? :D

Tehdäänkö teillä ns. heräteostoksia lapsille? Kuinka usein ja millaisia?

Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

3 kommenttia:

  1. Anteeks, mutta pakko kysyä aiheen vierestä, että miten teillä sujuu pottailu? Kun meillä suurinpiirtein saman ikäinen kuopus ja tuo pottailu ei oikein ota edistyäkseen. Esikoinen oli tässä iässä jo kuiva :0

    En oikein tiedä kuinka jatkais??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pottailusta en ole hetkeen kirjoittanut - koska ei oikein ole ollut mitään kirjoitettavaa. :D Pottatreenit on käynnissä, mutta ei se potta (tai pönttö; meillä on myös supistaja käytössä) oikein tunnu kiinnostavan. Nyt ollaan jo siinä vaiheessa, että malttaa istua potalla, mutta ei sinne pissaa tai kakkaa kyllä tule. Lämpiminä päivinä ulkoillessa neiti on ollut ilman vaippaa, mutta pissat ovat silloinkin tulleet muualle kuin pottaan - viimeksi terassin lattialle... Kakasta yleensä osaa kyllä sanoa kun se on tulossa (tai tullut), mutta ei ole keritty kertaakaan potalle - pissasta sen sijaan neiti ei kyllä ilmoita.

      Sitä kuuluisaa herkkyyskautta siis edelleen odotellaan; eiköhän se jossain vaiheessa tule. Ehkä?

      Poista
    2. No samalla kaavalla täälläkin. Jos huomaan että kakka olis tulossa ja ehdotan pottaa niin eihän tuo poika potalle suostu. Pissat tulee kanssa mihin sattuu. Mutta eiköhän se tuosta hiljalleen suttaannu :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!