keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Lidl - uusi lempikauppani?

Tähän asti olen käynyt to-del-la harvoin Lidlissä.

Aiempien vuosien aikana ehkä kahdesti vuodessa; silloin aina kierretään ne tavarakorit läpi ja tehdään heräteostoksia, ehkä ostetaan jotain sipsejä tai vastaavaa.

Pari vuotta sitten söin ystäväperheen luona äärettömän maukasta fetaa. Hyvän maun lisäksi pakkaus oli mahtava; iso tötsä, josta riitti fetaa moneen salaattiin ja ruokaan - ei tarvitsisi aina muistaa ostaa kaupasta fetaa erikseen. Oli pakko kysyä, mistä näin mahtavaa fetaa saa ostettua ja sen jälkeen pitikin muutaman kuukauden välein käydä hakemassa Lidlistä fetaa.

Aina ennen Lidl-reissua selasin läpi netistä tarjouslehden (meille kun ei sellaista postin mukana tänne maalle tule...) ja välillä tarttuikin mukaan milloin mitäkin tavaraa.

Viime aikoina yhä enenevässä määrin olen bongannut tutuilta tai blogeista vinkkejä siitä, mitä Lidlissä kulloinkin on tullut myyntin. Koska meiltä Lidliin on 30 kilometriä, eikä se ole "se normaali ruokakauppa" missä käymme, aika moni näistä huipputavaroista meni sivu suun - ne kun yleensä myytiin loppuun heti aamusta. Esimerkiksi joku muovinen "keinuheppa" ja joulun alla myynnissä olleet puiset junaradan osat ja kasvikset olivat niitä, joita ilman jäin. Muutama juna/auto Brion junarataan yhteensopivana oli jäljellä enää siinä vaiheessa, kun me ehdimme Lidliin saakka.

Leluja ja muuta tavaraa olen Lidlistä ostanut aiemminkin (ja edelleenkin), mutta tämän vuoden puolella Lidliin on tullut valtava määrä hyvännäköisiä ja edullisia naisten vaatteita. Tai oli niitä jo viime vuonnakin; syksyllä moni osti halvan ja hyvän softshell-takin - minä jäin vaille sitäkin. Onneksi niitä tuli valikoimaan lisää keväällä ja kävin kärppänä hakemassa omani.




Tämän vuoden aikana olen ostanut takin lisäksi Lidlistä itselleni tunikan/mekon sekä nyt viimeisimpänä ihastuttavat shortsit. Lisäksi olen metsästänyt tuloksetta uimapukua (kahdesta eri Lidlistä!) ja maksimekkoa - omia kokoja ei vaan ole ollut enää jäljellä.

En olisi koskaan uskonut, että Lidlistä löytyisi jotain niin ihanaa, että pitäisi a) varta vasten lähteä Lidliin sen takia ja b) kiertää useampi Lidl-myymälä sen takia. Tai no, ehkä pari vuotta sitten en olisi ylipäätään kuvitellut ostavani vaatteita Lidlistä?

Etenkin tuosta Lidlin maksimekosta on tullut jo eräänlainen hitti; sen verran monessa blogissa siihen olen törmännyt ja niin monelta ystävältä sellainen kaapista löytyy. Käsittämättömintä on nimenomaan se, että kun blogeissa yleensä vannotaan Noshin tai Gugguun nimeen, nyt niissä esitellään jo Lidlinkin vaatteita. (Kyllä, myös tässä omassani.)

Miten Lidlistä tuli näin hyvä kauppa? Vai onko se ollut sitä aina ja minä en vaan ole tajunnut?

Joka tapauksessa, sen verran hyvännäköisiä vaatteita Lidlissä nykyään myydään puoli-ilmaiseksi, että aion kyllä jatkossakin selailla tarjouslehteä netistä. Harmi kun aamusta en itse sinne oikeastaan koskaan ehdi - superihanimmat vaatteet jäävät varmaan jatkossakin itseltä saamatta. Mutta ainakin tietää, milloin Lidliin kannattaa suunnata. Sovituskoppia tosin edelleen kaipaisin Lidlin myymälään...

Ajatuksissa on tehdä jonkinlaista hintavertailua Lidlin ja Prisman välillä - ja ihan oikeasti yrittää edes kerran saada kasattua koko ostoskori Lidlistä. Nykyisinhän siis ostetaan Lidlistä vaan ihan muutama (hyväksi ja halvaksi havaittu) tuote - ja sitten mennään Prismaan ostamaan kaikki loput. Aiemmin tämä oli osittain pakon sanelemaakin, sillä Lidlistä ei maidottomia tuotteita löydy oikeastaan mitään (kyllä, tsekkasin valikoimat alkuvuodesta!), joten joka tapauksessa ainakin Meean kauramaidot ja jogurtit piti hakea Prismasta; samalla sitten tuli ostettua muutkin tutut tuotteet sieltä.

Nyt kun maitoallergia on selätetty, on paremmat mahdollisuudet testata Lidlissä shoppaamista ihan kokonaisvaltaisesti. Väittävät, että se on paljon halvempi JA sieltä saa kaikkea samaa kuin Prismasta - nähtäväksi jää.

Tarjouslehtisen mukaan huomenna torstaina myyntiin tulisi maksimekkoja, kesämekkoja ja tuubihuiveja. Oma pääsemiseni Lidliin huomenna näyttää jokseenkin haastavalta - jos joku on sinne menossa, minulle voi ostaa yhden kappaleen jokaista!



Seuraa Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!